1 Puolueista, rahasta, ilmoituksista ja lukijoista riippumaton aikalaisen uutislehti n:o 8/25.5.2014 Toimituskunta: Päätoimittaja: Arnold Kirveskoski, Kylätoimittaja: Yrjö Järventausta, Lintutoimittaja: Edvard Kuiri, Kalatoimittaja: E.Kiviriippa TOIMITUKSEN OSOITE ON: raimo.maurola@elisanet.fi PÄÄKIRJOITUS Lehtemme on herättänyt kiinnostusta jopa niin paljon, että sitä oli käsitelty 10.5.2014 Kyläyhdistys Vepari r.y:n kokouksessa. Sitä kautta toimitukseen on satanut tilauksia. Uusille tilaajille toimitus kertaa vielä lehden periaatteita. Sen lisäksi mitä yllä nimitekstissä on sanottu, lehti julkaisee pääsääntöisesti vain hyviä uutisia. Lehti ottaa sähköpostina vastaan lukijoiltaan kirjoituksia, valokuvia ja erilaisia luontoon liittyviä havaintoja. Niitä julkaistaan lähettäjän tahdon mukaan joko nimellä tai nimimerkillä. Herjaavia ja hyvän tavan vastaisia kirjoituksia ei julkaista. Toimitukselle jää kaikki oikeudet sille lähetettyyn aineistoon. Lehti toimitetaan ainoastaan sähköisessä muodossa. Lehden tilaajat voivat vapaasti lähettää lehteä edelleen. muistiin ei riitä, vaan tarvitaan digikamera. Sellainen löytyy nykyisin joka kodista ja jopa puhelimista. Suomessa on paljon julkaistu erinäisiä luonto-oppaita ja lintukirjoja, joista saa hyviä vinkkejä. Onpa kylällä ollut jo vuosia merkitty luontopolku. Kukahan ehtii ensiksi kirjoittaa jutun luontopolun varrelta? Nyt kun kesä alkaa olla kauneimmillaan, on aika lähteä luontoon tekemään havaintoja. Tärkeää olisi ottaa lapsia mukaan, jotta he oppisivat jo pienestä pitäen näkemään ja kokemaan sen, mitä kaikkea luonto meille tarjoaa. Hyviä luontokohteita on muun muassa Paljaskalliolla, Kulopalontien varrella, Niittyläntien ja Haikanmaantien varrella. Kuohijoen kylällä on paljon nähtävää, niin suurta kuin pientäkin ja niin vanhaa kuin uuttakin, monelle ennen näkemätöntä. Ne pitää vain havaita. Havaitsemin edellyttää ainoastaan kiinnostusta ympäristöön. Taltioiminen yksin omaan
2 Kylänvanhin 17.5.2014 KLO 10.10 kaatui kylän vanhin koivu. Se oli reunustanut Kuohijoentietä luultavasti yli 100-vioden ajan. Syy sen kaatamiseen oli luonnollinen. Se alkoi käydä vaaraksi tiellä liikkujille. Muutaman vuoden aikana siitä oli katkennut ja tippunut tielle joitain isoja oksia. Aikanaan kun uutta siltaa rakennettiin kesällä 1984 ja tietä oikaistiin, niin TVH olisi koivun kaadattanut, mutta silloinen Korkeilan omistaja Robert Brotherus ei siihen suostunut, ja niin vaan vanhan lakimiehen sana painoi, että tien linjausta siirrettiin ja koivu jäi pystyyn. Kaatamisen työryhmään kuuluivat Risto Keino, Mikko Utukka ja Pekka
3 Kolehmainen. Nosturin toimitti Rakentajat Saarikko. Varsinaisen kaadon suoritti ammattilaisen ottein Risto Keino. Kaataminen tuli suorittaa sähkölankojen johdosta Korkeilan tontille. Ennen kaatamista oli kuitenkin karsittava tien ylle ulottuvia suuria oksia, jotta ne eivät painaisi kaatuvaa koivua tien päälle. Asia varmistettiin vielä siten, että koivun ylempien oksien kohdalta vedettiin vaijeri, joka vedettiin kireälle Matti Tervisen maastoautolla. Ja niin koivu kaatui juuri sinne mihin sen pitikin kaatua. Osottatui, että koivun runko oli muutamia isoja oksia lukuun ottamatta yllättävän terve. Karsinta näytti kyllä aika hurjalta kun nosturin kori oli 15 metrin korkeudella ja tuuli heilutteli sitä, mutta se ei Ristoa haitannut. Matti Tervinen kertoi, että hän oli monta kertaa pyytänyt tielaitokselta koivun kaatamista vedoten vaaraan jos se kaatuu tielle. Kun hän ei saanut siihen vastausta, niin hän oli itse ottanut vastuun sen kaatamisesta. Hieno suoritus. Pitkä kanto jätettiin entisen Kylänvanhimman muistoksi. Kylätoimittaja: Yrjö Järventausta Muuttolinnut Lintujen kevätmuutto ajoittui leutojen säiden johdosta melko pitkälle ajalle. Minkäänlaista saman aikaista kevätryntäystä ei tänä vuonna tapahtunut. Kaikki täällä aiemminkin tavatut lajit kuitenkin palasivat. Aikaisimmat havainnot tehtiin jo maaliskuulla. Vanha tuttu kalasääski oli myös paluumuuttajien joukossa. Nyt vain odottamaan saammeko tänä kesänä nähdä uudelleen sellaisia harvinaisuuksia kuin harjalintu ja kuningaskalastaja. Tosin Seppo Pakarainen on jo ilmoittanut nähneensä pikkutuulihaukan. Erikoistuntemerkkinä Pakarainen mainitsi paitsi koon, niin myös sen, että sen selkä oli ollut runsaasti tiilenpunainen. Pikkutuulihaukka on erittäin harvinainen näky näillä leveysasteilla. Niistä on vain muutamia havaintoja Suomessa. Se on mahdollista sekoittaa vanhaan urospuoliseen lintuun. Jos tunnistus varmentuu, niin Pakarainen on tehnyt harvinaisen ja tärkeän havainnon. Siinä tapauksessa se on 10 pisteen juttu. Toimitus pyytää ilmoittamaan uusista havainnoista. Lintutoimittaja: Edvard Kuiri
4 Nimimerkki Aito R Varjo on lähettänyt toimitukselle melko pitkän kirjoituksen ja pyytänyt julkaisemaan sitä vaikka jatkokertomuksena. Tässä kirjoituksen ensimmäinen osa. AITO R. VARJO Kertomus Simeon Malmströmin yhdestä kalastuspäivästä Kuohijärvellä Tämä kirjoitus on kirjoitettu ainoastaan huvin vuoksi, eikä siinä ole totuuden häivääkään, mutta jos joku ystävä vastoin luuloani uskoo tunnistavansa jonkun henkilön, niin toivon ettei tätä kirjaa pidettäisi vihapuheena. Ensimmäinen osa Yöllä oli satanut hieman lunta. Pakkasta oli ainakin 15 astetta, lumi narskui saappaan alla kun Simeon Malmström lähti klo 8.45 eräänä maaliskuun keskiviikkoaamuna Kuohijärven jäälle. Päivänvalo oli taas jälleen kerran voitettava yön pimeyden. Simeon oli nöyrällä mielellä kun hän asteli kohti Nurmisaaren karia. Siellä hänellä oli laskettuna viisitoista iskukoukkua, syötettynä tuoreilla särjillä ja ahvenilla. Simeon oli aikojen saatossa havainnut, että hauelle kelpaavat niin särki kuin ahvenkin ja jopa oma lajinsa. Se on siis kannibaali, mutta miksi? Sitä Simeon ei enempiä ehtinyt pohtia, koska hänen mielessään oli saalis, hauki, se suuri hauki, jota hän oli aina toivonut, mutta joka oli aina antanut odottaa itseään. Oliko tänään sen vuoro? Se oli Simeonin päällimmäisenä ajatuksena. Hänen mielensä oli vapautunut työasioista, jotka yleensä olivat olleet hänelle ensisijaisia. Nekin monet myyntitehtävät, joissa hän oli saanut olla mukana; ja jotka tehtävät olivat luoneet näihin päiviin saakka kestäneitä eräitä ystävyyssuhteita. Siitä Simeon oli toki otettu, mutta nyt oli kysymys suuresta hauesta. Simeon oli laskenut iskukoukkunsa Kuohijärveen, Nurmisaaren pohjoispuolelle lahden poikki, kuten muuan Antti Viiriäinen ja kotitarvekalastaja Simo Peränen olivat häntä aikanaan neuvoneet. Tuo Perälä oli tunnettu kalamies, paitsi puheistaan, myös saaliistansa,
5 joissa kyläläisen mukaan on myös vinha perä. Eräskin vanha mies oli kertonut Simeonille kauppa-autolla: on se kumma mies tuo Peränen, kun se näkee muikun mädin väristä, milloin muikku alkaa kutea! Simeon oli itse pyytänyt muikkua jo vuosikausia, ja hän oli tuolloin ihmetellyt, mitä tekemistä muikun mädin värillä on kutuajan kohtaan nähden. Näkeehän sen siitä, kun muikkua verkosta otettaessa, mäti purskahtaa kellanruskeana suorastaan käsille! Kaikki tämänlaatuiset ajatukset sotkivat Simeonin mieltä, sillä hän oli kuohuksissaan. Hän jopa näki edessään tuon suuren odottamansa hauen silmät, jotka tuijottivat häntä ikään kuin armoa anonen. Sitä Simeon ei ollut valmis antamaan, sillä saaliin himo oli iskeytynyt lähtemättömästi hänen mieleensä; niin kuin herraviha Suomen kansaan. On se kumma tuo saaliin himo, ajatteli Simeon. Mikä panee ihmisen, se on kalamiehen, aina ajattelemaan saalista ja sen suuruutta? Ainakaan tänä päivänä se ei voi johtua elämisen tarpeesta, ei kilpailun tarpeesta, ei ainakaan kaikille, ei terveyssyistä, eikä mistään muustakaan nykyään Suomessa hyväksyttävästä tarpeesta. Entä johtuiko se kerskumisen tarpeesta, näytteille asettamisen tarpeesta, kalakaverin voittamisen tarpeesta, jopa kalakannan hoitamisen tarpeesta jne.? Nämä ajatukset vaivasivat Simeonin mieltä, mutta siitä huolimatta hän vain lisäsi askeltensa nopeutta päästäkseen pian koukuillensa. Ilmassa oli jotain ihmeellistä värinää, vaikka oli pakkasta; Simeon tunsi lämpenevänsä. Tuo lämpö sulatti ne monet tämän alkutalven pyyntiretket, jotka olivat olleet hänelle, jos eivät nyt aivan tuloksettomia, niin ainakin hyvin vaatimattomia saaliiden suhteen. Olihan hän sentään saanut viisi-kuusi haukea tammi-helmikuun aikana. Tosin niistä yksikään ei ollut päälle kilon painoinen. Näistä Simeon oli päästänyt kaksi takaisin avantoon. Tuolloin Simeon ei vielä ollut tietoinen Helsingin-sanomassa julkaisusta kirjoituksesta, joka koski kalojen myrkkypitoisuuksia. Tuon kirjoituksessa esitetyn tutkimuksen mukaan haukea voi syödä vain150 g viikossa, koska hauessa on mitattu korkeita elohopeapitoisuuksia; ja sitä paitsi hauen terveysvaikutukset ovat pienehköjä ja mikä kaikkein kaameinta; isoja haukia ei pitäisi syödä lainkaan! Tosin kirjoituksen mukaan hauen syömisen terveyshyödyt ovat 50-kertaiset elohopean haittoihin nähden. Siis miksi pitää pelotella ihmisiä? Onko tuollaisissa tutkimuksissa mitään perää, vai tekevätkö tutkijat itsensä tarpeelliseksi hankkiakseen itselleen oikeutuksen palkkaansa? Simeon koetti unohtaa ikävät asiat kalojen myrkkypitoisuuksista ja käänsi katseena saappaisiinsa. Hän oli hiljattain ostanut Citymarketista uudet Nokian kumisaappaat maksoivat 60 euroa ja olivat kalleimmat kumisaappaat mitä hänellä oli koskaan ollut. Uutuuttaan hän oli sivellyt ne parafiiniöljyllä. Simeon oli nimittäin kyllästynyt halpoihin Hong-Kongista ostamiinsa saappaisiin. Eräskin pari oli kestänyt hänellä vain pari viikkoa, kun toisesta kengästä murtui
varsi. Parafiiniöljyn hän oli keksinyt tähän tarkoitukseen voidellessaan sillä autonsa ovien kumitiivisteitä. Jos se kerran toimii kumitiivisteissä, niin miksei kumisaappaissa. Hän oli tyytyväinen tähän keksintöönsä. Ensikertaa hän oli ostanut myös tarpeeksi suuret saappaat, 46-numeroiset. Ne menivät helposti jalkaan ja lähtivät sieltä yhtä helposti pois. Enää hän ei ollut saanut kramppia pohkeisiinsa poistaessaan saappaita jalastaan, mikä aiemmin oli ollut hänen jatkuvana vaivana. Yksi paksu villasukka riitti pitämään jalat lämpimänä kovemmallakin pakkasella. Tämä kaiketikin johtui siitä, kun jaloille jäi liikkumatilaa saappaissa, kuten Perälä oli eräällä kalamatkalla hänelle selostanut. Kerran, kun Simeon oli saapunut pilkkireissulta sisälle, hän havaitsi kuinka saappaista valahti vesipisarat lattialle. Silloin hän oli ollut varma keksinnöstään ja hän päätti voidella kaikki jalkineensa parafiiniöljyllä. Tehokasta, tehokasta; totesi Simeon ja hänet valtasi ajatus hyvistä kumisaappaista, sellaisista joita hän oli pitänyt 50- ja 60-luvulla. Ne olivat olleet todellisia kumisaappaita, vaikkakin olivat tehdyt sodan jälkeisissä puutteellisissa oloissa. Ne olivat tehdyt kestämään, toisin kuin monet tuontisaappaat nykyisin, sellaiset kertakäyttöiset, joita ei kenties tarkoitettukaan todelliseen käyttöön; mutta sen sijaan rikastuttamaan tehtailijaansa. Simeon tuli siihen tulokseen, että tämä nykyinen elämän sykli oli edennyt niin pitkälle, että enää ei ollut aikaa ajatella kumisaappaiden käyttötarkoitusta ja kestoikää. Tässä kohden Simeon hätkähti oliko hän tosiaan yrittäjyyttä vastaan ei sentään, mutta jotenkin häntä jäi kaivelemaan sellainen yrittäminen, jonka yksinomaisena tarkoituksena näyttäisi olevan rahastaa kuluttajia, tuotteilla joilla ei ole aikomustakaan päätyä kestokulutushyödykkeeksi. Tämä tuli Simeonille mieleen, kun hän muisti vuosi sitten ostaneensa Lidlistä kellon, sellaisen kronografiksi nimetyn. Kellolla oli kolmen vuoden takuu ja hinta vain 16 euroa, ja sekin osoittautui sittemmin olevan liikaa! Simeon oli nimittäin joutunut ilmoittamaan kolme kertaa siitä kun kellosta oli irronnut nuppi tai nupit. Aina hän oli saanut uuden kellon tilalle. Mutta neljäs kerta alkoi jo ottaa Simeonin luonnolle. Vaikka ottikin, Simeon sai neljännen kellonsa takuuseen tietysti. Tämä pani Simeonin ajattelemaan: Tämäkö on liikeidea; myydään paskaa ja uskotaan, että tuskin puoletkaan valittavat? Se siitä. Simeon havaitsi joutuneensa sivuraiteelle, sillä hänhän oli kalassa, menossa apajalle apajalle missä hän oli monet kerrat tappanut haukia, joskaan ei koskaan sellaista, jota hän oli aina toivonut, sellaista lähes kaksikymppistä! Sellaista jonka suomut olisivat miehen peukalon kynnen kokoisia ja silmät kuin sotilasmanttelista. Se, se olisi jotain, josta voisi kertoa entisille ystäville ja työkavereille, sellaisillekin kuin nyt jo edesmennyt toimitusjohtaja Mikko Yli- Toivola, joka aikoinaan oli esitellyt hänelle kesämökkinsä seinällä olevia kohtuullisen kokoisia hauen kalloja! Jatkuu seuraavassa numerossa. 6