1 PERUSTURVALAUTAKUNTA PALVELUSTRATEGIA 2016-2020 Perusturvalautakunta 22.3.2016 Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat koko Suomessa hyvin haasteellisessa tilanteessa ja kehittämistyötä riittää merkittävissä määrin lähivuosille. Joutsan kunta on mukana Keski-Suomen Sote 2020- hankkeessa, jonka tarkoituksena on muodostaa maakunnan laajuinen sote- ja itsehallintoalue vuoden 2019 alusta lukien. Paikallistasolla kaikissa sosiaali- ja terveyspalveluissa kiinnitetään erityistä huomiota rajapinnoilla olevien palvelujen järjestämiseksi ja tuottamiseksi. Kehitetään palveluohjausta ja sähköistä asiointia. Tulevaisuuden tilaratkaisuilla tuetaan paikallistason sosiaali- ja terveydenhuollon ml. erikoissairaanhoito integraatiota. Tulevina vuosina korostuu kuntalaisten oma vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja toimintakyvystään. Tätä tavoitetta tuetaan vahvistamalla kuntalaisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Keskeisenä tavoitteena on myös henkilökunnan osaamisen vahvistaminen ja uusien kustannustehokkaiden työ- ja toimintatapojen löytäminen ja käyttöönotto. Osallistutaan maakunnallisiin sote-hankkeisiin ml. kotihoidon kehittäminen, kirjaamiskoulutus, perhehoidon kehittäminen jne. Toiminta ja talous kulkevat käsi kädessä, joten kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa tulee olla proaktiivinen *). Hallintokunta toteuttaa kuukausittain talouden seurantaa ja puuttuu välittömästi, mikäli joissakin palveluissa palvelujen käyttö on ollut ennakoitua suurempaa. *) (proaktiivinen ennakoiva, ennalta vaikuttava, ennalta arvioitu, varautunut, varautuva). Osaavan henkilöstön saatavuus turvataan laadukkaan johtamisen, täydennyskoulutuksen, koulutuksen ja työhyvinvointia lisäävien toimenpiteiden avulla. Vuonna 2015 on liitytty valtakunnalliseen KuntaRekryyn henkilöstön rekrytoinnin turvaamiseksi. Perusturvalautakunta on linjannut palvelustrategian mission, tavoitteet, toiminnassa toteutettavat arvot, kuntalaisten palveluperiaatteet sekä linjannut palveluiden painopisteet keväällä 2014 pidetyssä seminaarissa. Palvelustrategian missio Peruspalvelut tukevat kuntalaisia hyvinvoinnin ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä. Tavoitteet Joutsa on viihtyisä ja turvallinen asuinpaikka kaikenikäisille kuntalaisille. Joutsassa asuu hyvinvoivia ja tyytyväisiä ihmisiä. Joutsan peruspalvelut ovat arvostettu yhteistyökumppani. Toiminnassa toteutettavat arvot - rehellisyys kaikessa toiminnassa - turvallisuus - uudistuvuus - rohkeus muutoksiin - joustavuus - dialoogisuus
2 Kuntalaisten palveluperiaatteet - kuntalaisten kuuleminen ja joustavuus - tasapuolisuus ja kaikkien asukasryhmien huomioiminen - viestinnän avoimuus - palvelujen optimaalinen laatu - palvelujen ja toimintatapojen uudistuvuus - rohkeus muutoksiin ja palvelujen uudistumiseen - kustannustehokas toiminta kaikissa palveluissa Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluissa painopisteenä ovat matalankynnyksen palvelut, hyvinvoinnin edistäminen ennaltaehkäisemällä tuentarpeiden lisääntymistä ja syrjäytymistä. Lasten ja nuorten hyvinvointia edistetään tukemalla vanhemmuutta ja järjestämällä palveluita, jotka edistävät lasten ja nuorten myönteistä kehitystä. Raskaiden lastensuojelun palvelujen käyttöä ennaltaehkäistään hyvätasoisilla ja toimivilla moniammatillisilla peruspalveluilla kuten neuvola, päivähoito, koulu, vapaa-ajan palvelut sekä nuorisotyö. Sosiaalipalveluissa uudistetaan työotetta ryhmätyön ja yhdyskuntatyön suuntaan. Asiakkaiden ohjauksessa käytetään mini-interventiota ja se on luonnollinen osa päivittäistä työtä. Erityisryhmien palvelut (vammaispalvelut ml. kehitysvammahuolto) Kehitysvammapalvelujen tavoitteena on, että mahdollisimman moni erityisen tuen tarpeessa oleva henkilö saa tarvitsemansa palvelun kotikunnasta. Erityisen tuen tarpeessa olevat asiakasryhmät (esim. kehitysvammaiset ja muut vammaiset, mielenterveyskuntoutujat, päihdeongelmaiset, työttömät) kootaan yhteisen hallinnon alle ja keskitettyjen palvelujen piiriin. Erityisryhmien päivä- ja työtoiminnan tavoitteena ovat toiminnalliset kokonaisuudet, joihin osallistuvat soveltuvin osin eri erityisryhmien edustajat. Kehitetään Pohvinrinteen alueelle päivä- ja työtoimintakampus, huomioiden eri lakien asettamat vaatimukset, strategiat ja erityisryhmien asettamat erityisvaatimukset. Toiminta järjestetään helposti saavutettavissa tiloissa. Kehitysvammahuollossa asumisen järjestelyt vaativat pikaista suunnittelua tulevaisuuden varalle sillä noin viiden vuoden sisällä joudutaan järjestämään uudelleen 10-15 henkilön asuminen. Erityisryhmien asumiselle on tiukat vaatimukset ja asumiseen tulee järjestää nykyvaatimukset täyttäviä asuntoja, joissa on saatavilla riittävä tuki ja valvonta. Asuntojen tulisi olla palvelujen lähellä ja muun asutuksen keskellä. Vanhuspalvelut Ikäihmisten v. 2011 laadittu palvelustrategia tarkistetaan ja laaditaan tavoitteet vuosille 2016-2018. Ikääntyvien palveluiden kysyntään varaudutaan uusien toimintamallien luomisella sekä kumppanuuksilla yksityisten palvelujen tuottajien ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Kehitetään monituottajamallia
3 tulevan palvelukysynnän turvaamiseksi. Myös teknologian hyödyntäminen on avainasemassa. Painopistettä suunnataan ennaltaehkäisevään ja toimintakykyä ylläpitävään sekä kuntouttavaan toimintaan kaikissa vanhuspalveluissa. Lisätään kaikissa vanhuspalveluissa moniammatillista ja gerontologista osaamista. Ikäihmisten kotona selviytymistä edistetään kaikkien hallintokuntien yhteistyönä lisäämällä ikääntyvien aktiivisuutta, toimintakykyä ja turvallisuutta. Vanhuspalveluissa vahvistetaan kotiin annettavia monikanavaisia palveluja. Jatketaan syksyllä 2015 sovitun tehostetun kotihoidon aloittamisen valmistelua yhteistyössä Seututerveyskeskuksen kanssa. Perusterveydenhuollon palvelut Osallistutaan valtakunnallisten linjausten mukaisen uuden sote- ja itsehallintoalueen valmisteluun Keski- Suomen ja paikallistasolla. Arvioidaan vuosittain kuntalaisten terveyspalvelujen tarvetta ja tehdään sen perusteella palvelujen tilaukseen muutoksia. Arvioinnin pohjana käytetään valtakunnallisia tilastoja esim. HILMO -tilastot, SOTKA -tietokanta, tilastokeskuksen tilastoja sekä palveluntuottajien tuottamia raportteja ja tilastoja. Toteutetaan sosiaali- ja terveyspalvelut kustannustehokkaasti ja pyritään kustannuksissa vastaavan kokoisten kuntien kanssa samalle tasolle, huomioiden kuitenkin erot sairastavuudessa. Terveyspalveluiden suunnittelutyöryhmä on valmistellut tulevaisuuden terveys- ja sosiaalipalvelujen uudenlaista järjestämistä määritellen ensin tulevaisuuden terveyspalvelut huomioiden lähipalveluperiaatteet. Valmistellaan yhteistyössä teknisen toimen kanssa kiinteistösuunnitelma sotekiinteistöjen osalta. PERUSPALVELUJEN PALVELUKOHTAISET TAVOITTEET Kehitysvammahuolto - toteutetaan Pohvinrinteelle kehittymässä oleva erityisryhmien päivä- ja työtoiminta -kampus - ratkaistaan kehitysvammaisten palveluasuminen (uudet asukkaat ja tilat) Kotihoito - henkilöstön osaamista ja työssä jaksamista tuetaan erilaisilla keinoilla - avoinna olevat henkilöstön vakanssit täytetään - vauhditetaan hyvinvointiteknologian käyttöönottoa kuten etäyhteydet ja hyvinvointi -tv kotihoidon palveluissa - vauhditetaan sähköisten palvelujen käyttöönottoa mm. sähköiset lomakkeet - kotihoidon optimointi järjestelmä on sisään ajettu ja maksimoidaan sen antama hyöty - lisätään kotihoidon palvelujen kattavuutta kotona asumisen tukemiseksi ja arvioidaan palvelujen tarvetta jotta hoito- ja palvelusopimuksia voidaan myös purkaa - lisätään omaishoidon tuen kattavuutta ja vaihtoehtoja omaishoitajien vapaapäivien turvaamiseksi - kehitetään edelleen keinoja ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämiseksi mm. kuntosalitoiminta, seniorijumpat, uinti sekä ennaltaehkäisevät tarkastukset ja kotikäynnit
4 - Seniorikeskuksen toimintaa kehitetään vastaamaan Vanhuspalvelulain mukaisia vaatimuksia ml. palveluohjaus, virikkeellisen toiminnan lisääminen ja sijoituksista päättävän työryhmän (POT) toiminnan jäntevöittäminen - ikäihmisten virkistystoimintaa kehitetään yhteistyössä mm. järjestöjen kanssa (kirkkopyhä yms. tapahtumat, rollaattorimarssi, kansallispuistossa käynti jne). - käynnistetään tehostetun kotihoidon toiminta yhteistyössä Seututerveyskeskuksen kanssa - käynnistetään hoiva-avustajakoulutus sijaisten saannin turvaamiseksi - otetaan käyttöön yöpartiotoiminta Vanhusten asumispalvelut - Seututerveyskeskuksen sairaalasta vapautuva tila otetaan käyttöön raskaan hoivan tarpeisiin - osallistutaan aktiivisesti uusien palvelumuotojen käyttöönottoon (palveluseteli, perhehoito, yhteisöasuminen) - jatketaan tehostetun palveluasumisen toteuttamista Palvelukeskus Jousen ja Huuponhovin tiloissa - Kirkkokankaan palvelutalon toimintaa uudistetaan Perusterveydenhuolto - lisätään geriatrin vastaanottoa - lisätään muistihoitajan vastaanottoa - lisätään matalankynnyksen ennaltaehkäisevää toimintaa esim. terveyskioski keskeiselle paikalle - tarkastellaan tk-sairaalan käyttöä ja tehdään sairaansijojen tilaus todellisen tarpeen/käytön mukaan - otetaan 1.8.2016 alkaen sairaanhoidolta vapautuvat tilat hoivan käyttöön (raskas hoiva) Erikoissairaanhoidon palvelut Hyvin toimivilla sosiaali- ja perusterveydenhuollon palveluilla voidaan hillitä erikoissairaanhoidon palvelujen kysyntää. Tavoitteena tulee olla maltillinen vuosittainen erikoissairaanhoidon kasvu tai kustannusten pysyminen nykytasolla. Vaikutetaan siihen, että perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut toimivat saumattomasti ja potilas saa laadukasta terveydenhuollon palvelua mahdollisuuksien mukaan myös lähipalveluna. Hyvinvointikertomus 2013-2016 nostaa esille seuraavat painopisteet: Painopiste 1: Asukkaiden omaehtoinen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn vahvistaminen Lasten ja nuorten sekä perheiden palvelut, tavoitteet - riittävät peruspalvelut lähipalveluna - aktiivinen kansalaisuus - varhaiskasvatuspaikkojen riittävyys eri osissa kuntaa - nuorille harrastetiloja, monipuolinen harrastustoiminta - ennaltaehkäisevä työ - vanhemmuuden tukeminen - lasten sijoitusten vähentäminen
5 - läheisväkivallan ehkäisy Aikuiset, tavoitteet - riittävät peruspalvelut lähipalveluna - henkinen hyvinvointi, terveys ja toimintakyky - monipuolinen harrastustoiminta Ikäihmiset, tavoitteet - kotona asumisen mahdollistaminen - yhteisöllisyyden lisääminen - asuntokannan päivittäminen asianmukaiseksi Painopiste 2: Työllisyyden lisääminen Lasten ja nuorten sekä perheiden palvelut, tavoitteet - nuorisotyöttömyyden ehkäiseminen Aikuiset, tavoitteet - työllisyyden lisääminen Päivi Hakulinen peruspalvelujohtaja