Mediatutkimuksen päivät 2014, aikakauslehtitutkimuksen työryhmä Vetäjät: väitöskirjatutkija Nanna Särkkä (nanna.sarkka@aalto.fi) & VTT Maija Töyry Perjantai 4.4.2014 klo 15 17 Minna-Maarit Jaskari: Sarjakuvan käyttö aineistona sukupuolen rakentumisen tutkimuksessa Seija Aunila: Perheenemäntä vai seikkailija kuinka naiskauneus katosi suomalaisista naistenlehdistä toisen maailmansodan aikana? Merja Ellefson: The Hero s Mother Lotta Svärd, mediated memories and constructing the past Lauri Haapanen: Lehtijuttujen sitaattien suoruus ja työkäytännöt klo 17 18: Aikakauslehtitutkimuksen ryhmän kokous Aikakauslehtitutkimuksen ryhmä on Media- ja viestintätieteellisen seuran alaisuuteen vuonna 2013 perustettu aikakauslehtien tutkimuksesta ja opetuksesta kiinnostuneiden verkosto. Mediatutkimuksen päivien Tekijät, tekstit ja lukijat aikakauslehtitutkimuksen työryhmä on Aikakauslehtitutkimuksen ryhmän järjestämä. Kokouksessa keskustellaan ryhmän tulevasta toiminnasta (mm. mahdollisesta kirjahankkeesta). Maija Töyry esittelee suomalaista aikakauslehtitutkimusta. Kokoukseen ovat tervetulleita kaikki ryhmän toiminnasta ja aikakauslehtien tutkimuksesta kiinnostuneet. Lauantai 5.4. klo 9 11 Maria Lassila-Merisalo: Pitkää ja kerronnallista journalismia tabletilla Anne Soronen & Tiina Mäntymäki: Kapinaräätäleitä ja suosikkipoikia muotisuunnittelijamiehet suomalaisissa muotilehdissä Hanna Weselius: Suunniteltu kuva henkilövalokuvien rakentaminen aikakauslehdessä Nanna Särkkä: Aikakauslehtigenret ja luokittelun haasteet
Minna-Maarit Jaskari Vaasan yliopisto, markkinointi Sarjakuvan käyttö aineistona sukupuolen rakentumisen tutkimuksessa Populaarikulttuurin tuotteet, kuten sarjakuvat, kantavat sisällään kulttuurillisia merkityksiä ja osallistuvat kulttuurillisten merkitysten muokkaamiseen ja vahvistamiseen. Sarjakuvien merkitys on erityisen suuri lapsille ja nuorille, onhan sarjakuva usein siirtymä lastenkirjoista kohti kokonaan kirjoitettua tekstiä. Näin ollen sarjakuvat tarjoavat mielenkiintoisen aineiston ymmärtää kulttuurillisten merkitysten syntymistä ja uusintamista. Sarjakuvaa on käytetty aikaisemminkin aineistona monipuolisesti, esimerkiksi sosiaalisten arvojen (Kassarjian 1983, Spiggle 1986), materiaalisten arvojen (Belk 1987), sukupuoliroolien (Brabant 1976; Thompson & Zerbinos 1995), perhe-elämän sosiaalisen rakentumisen (Brabant & Mooney 1999), sukupuolinormien (Templin 1999) ja identiteetin (Najjar 2007) tutkimuksessa. Tämän työpaperin tarkoituksena onkin tarkastella sarjakuvan käyttöä aineistona sekä sen analysointiin ja tulkintaan liittyviä rajoituksia ja reunaehtoja. Tätä pohditaan erityisesti lapsille ja nuorille suunnatun sarjakuvalehden avulla ja erityisesti sukupuolen rakentumisen näkökulmasta. Hevoshullu on 7 14-vuotiaille hevoshulluille tytöille suunnattu aikakauslehti (Egmont 2014). Jokaisessa lehdessä on hevosen hoitoon, hevostietoon, ratsastukseen ja varusteisiin liittyviä osioita sekä hauskoja Polle sarjakuvia, pidempiä sarjakuvamuotoisia tarinoita, novelleja, lukijoiden palsta sekä hevosaiheisia julisteita. Tarinat kertovat tallilla ratsastavista, hevosia hoitavista tytöistä sekä erilaisista sattumuksista, joita tallilla tapahtuu. Päähenkilö on useimmiten tyttö ja tarinoissa käsitellään tyttöjen tapaa kohdata ja selvitä erilaisista tilanteista. Näin voidaan ajatella, että lehden tarinat ovat osaltaan rakentamassa nuorten sukupuolisuutta ja nuoren hevostytön tapaa käsitellä asioita. Sukupuolen tutkimuksen kirjallisuudesta voidaan nostaa esille muutamia analyyttisiä viitekehyksiä sarjakuva-aineiston analysoinnille: sukupuoli-identiteetin teoria (gender identity theory) antaa mahdollisuuden nostaa esille maskuliinisia ja feminiinisiä persoonallisuuspiirteitä, sukupuolirooliteoria (gender role theory) antaa mahdollisuuden analysoida useiden ja päällekkäistenkin roolien dynamiikkaa ja teoriat fyysisen ulkonäöstä ja feminiinisyydestä antavat mahdollisuuden analysoida sukupuoli-identiteetin rakentumista. (Caldwell & Kleppe 2006.) Sarjakuvaa on aikaisemmin analysoitu esimerkiksi sisällönanalyysin keinoin (Kassarijan 1983, Spiggle 1986), jolloin aineistosta on nostettu esille siinä käsiteltyjä teemoja. Tämä kuitenkin vastaa enemmän kysymykseen, mitä tapoja on tuoda esille sukupuolisuutta. Omana mielenkiinnon kohteena on kuitenkin, miten sukupuolisuus rakentuu. Tällöin sisällönanalyysin lisäksi esimerkiksi narratiivinen- tai diskurssianalyysi voi nousta hyödylliseksi työkaluksi. Työryhmäesityksessäni keskustelen eri tavoista analysoida sukupuolen rakentumista sarjakuvassa. Lähdeluettelo pyydettäessä.
Seija Aunila Jyväskylän yliopisto, nykykulttuurin tutkimus Perheenemäntä vai seikkailija kuinka naiskauneus katosi suomalaisista naistenlehdistä toisen maailmansodan aikana? Toisen maailmansodan aikana naiskauneutta käytettiin propagandatarkoituksessa voittoisan sodan edistämiseen. Sotaa käyvien maiden naistenlehdet valjastettiin tähän tehtävään tukien kyseisen maan propagandatarvetta. Naiskauneuteen kiinnittyviä artikkeleita julkaistiin laajasti kaikissa sotaa käyvien maiden naistenlehdissä. Suomessa kirjoitukset naiskauneudesta katosivat kolmesta sota-aikana julkaistusta naistenlehdestä. Naisiin kohdistuva sotapropaganda näkyi Kotiliedessä vaatimattomana ja kodille omistautuvana, uhrin jakamiseen valmiina perheenemäntänä. Toisin kuin Kotiliesi, Hopeapeili ja Eeva tuottivat vain vähän sodankäyntiä tukevaa propagandistista materiaalia. Artikkelit näyttivät naisen vahvana, jopa miehisenä toimijana. Kaunistautumista pidettiin näissä lehdissä tarpeettomana, koska se yhdistettiin miesten miellyttämiseen, johon itsenäisen naisen ei tarvinnut alentua. Naisideaaliksi kasvoi Hopeapeilissä ja Eevassa kansainvälinen seikkailija, joka pakeni sodan todellisuutta eksoottisiin maailmoihin. Kuitenkin ennen sotaa ja sen jälkeen naiskauneudella oli Suomessa yhteiskunnallisesti merkittävä rooli. Sotaa edeltävänä aikana, erityisesti natsi-saksan ja nationalismin nousun kaudella, 1930-luvulla tuli osoittaa, että suomalaiset kuuluivat länsimaiseen rotuun. Tähän propagandatoimintaan valjastettiin mm. vuoden 1938 Miss Eurooppa Sirkka Salonen. Hävityn sodan jälkeen naiskauneudella haettiin vahvistusta kansalliselle itsetunnolle. Tähän tehtävään sopi Miss Universum -kilpailun vuonna 1952 voittanut Armi Kuusela. Tarkastelen konferenssiesityksessäni sitä, miksi naiskauneus katosi toisen maailmansodan ajan suomalaisista naistenlehdistä, kun sillä oli selkeä rooli muissa sotaa käyvien maiden naistenlehdissä sekä minkälaisen naisideaalin sota muokkasi ja kenen intresseistä naisideaali muodostui?
Merja Ellefson Institutionen för kultur och medievetenskaper, Umeå universitet The Hero s Mother Lotta Svärd, mediated memories and constructing the past This paper explores the retrospective meaning making of a dramatic rupture in the Finnish history, the 1918 Civil War. The purpose is to study who the war and the pre-war activities were perceived, described and remembered by Lotta Svärd organization. Lotta Svärd was born out of bourgeois women s desire to help the White Army and the voluntary auxiliary defense organization Suojeluskunnat (the White Guards)1. Lotta groups were initially subordinated to local White Guard units and became a separate organization in 1921. Due to its popularity and size Lotta Svärd played an important role in shaping the national consciousness and memories of the Civil War. It is an interesting organization, since Lottas have over the years both lost and regained their good reputation. The material consists of Lotta pages in the military magazines Suomen Sotilas, Suojeluskuntalaisen lehti and Hakkapeliitta, and articles published in the Lotta Svärd magazine during 1919-1939. As the Winter War began in November 30, 1939, memories of the Civil War faded more into the background. The Civil War, nevertheless, left a lasting mark on the individual members and the entire organization. Much of remembering (and forgetting) is socially motivated, since memories need to be communicated (Cubitt 2007, Fentress & Wickham 1992). The war experience shaped the nature of the organization s everyday activities, membership requirements, ideology and their sense of who were friends and who were enemies. Lotta pages and magazines contained many articles describing individual members experiences and contributions to the war effort. Such texts were often categorized as memoires or stories. Texts were typically written from the point of view of Us or I, where the I was always part of the collective, meaning that the individual was in the service of the organization and the Fatherland. The war was kept alive by various rituals, involving sacralization of the Nation, for example flag raising or visits at war cemeteries. Such events were frequently described in the magazines, meaning that there was an element of anniversary journalism (Kitch 2003 and 2008). In the process these rituals were also turned into Lotta rituals. 1 There is no established translation for Suojeluskunta (or, Suojeluskunnat in plural) that was an essential part of the White Army. Suojelus means protection. Kunta has several meanings, but in this context it refers to a collective, e.g. ihmiskunta means mankind. The word valkokaarti (White Guard) also exists, for example in Helsingin valkokaarti (White Guard of Helsinki). In Finnish Suojeluskunta is more common, since it s the official name of the organization. Haapala and Tikka (2012:81) speak of Protection Guard, combining suojelus and kaarti. Heimo and Peltonen (2006: 52) prefer White Guard. Lavery (2006), Nevala-Nurmi (2006), Ahlbäck and Kivimäki (2008) say Civil Guard. Kirby (2006) uses Suojeluskunta but also mentions the White Guards. The Reds used the word lahtarit, i. e. the butchers. I will use White Guards to emphasize the political element and the link to the White Finland.
Lauri Haapanen Helsingin yliopisto, suomen kieli Lehtijuttujen sitaattien suoruus ja työkäytännöt Työn alla olevassa väitöskirjassani tutkin lehtijuttujen suoria lainauksia eli sitaatteja. Kielitiedettä ja journalismintutkimusta yhdistelevässä laadullisessa tutkimuksessani on kaksi keskeistä tutkimuskysymystä: Millainen on toimittajan tekemän haastattelun ja sen pohjalta lehtijuttuun tehtyjen suorien lainausten eli sitaattien suhde? Mitkä tekijät sitaattienteon työkäytänteitä ohjaavat ja motivoivat ja millä tavoin? Tutkimusaineistoni rakentuu kolmesta kokonaisuudesta: 1. Pyysin noin 20 toimittajaa nauhoittamaan minulle yhden tekemänsä journalistisen haastattelun. Niiltä toimittajilta, jotka tekivät muistiinpanoja haastattelutilanteessa käsin, pyysin käyttööni myös muistikirjan. 2. Keräsin nauhoitettujen haastatteluiden pohjalta julkaistut lehtijutut. 3. Haastattelin osan edellä mainituista toimittajista. Perustietoja kuten koulutustaustaa ja työkokemusta koskevan strukturoiden osuuden jälkeen kävimme julkaistun jutun läpi sitaatti sitaatilta niin, että pyysin toimittajaa kertomaan, miksi hän kunkin sitaatin oli juttuun laittanut. Keskeisin osa haastattelua oli sovellus stimulated recall menetelmästä Calderhead 1981); tarkastelimme juttua ja haastattelusta tekemääni litteraattia rinnakkain selvittääkseni, mitkä päämäärät ja tekijät olivat kunkin sitaatin tekoprosessia motivoineet. Haastattelupuheen ja lehtisitaattien suhdetta analysoin vertailevalla lingvistisellä tekstianalyysillä. Oletukseni on, että sitaattienteon työkäytäntöihin vaikuttaa paitsi kanavan vaihtuminen (puhu kirjoitus), myös ja ennen muuta kielellisten tapahtumien institutionaalinen konteksti. Niinpä työkäytänteitä selvittävää analyysiäni ohjaa toimituksellisen työn ja mediatuotteiden jäsentämiseen luotua mediakonseptin (Helle 2010) käsite. Työryhmässä esittelen monitieteisen, -aineistoisen ja -menetelmällisen työni tutkimusasetelmaa ja kerron analyysini alustavista havainnoista. CALDERHEAD, JAMES 1981: Stimulated Recall: a method for research on teaching. British Journal of Educational Psychology (51)2, 211 217. HELLE, MERJA 2011: Toimitustyö muutoksessa. Toiminnan teoria ja mediakonseptin käsite tutkimuksen ja kehittämisen kehyksenä. Tampere University Press. Tampere.
Maria Lassila-Merisalo Tampereen yliopisto, COMET Journalismin, viestinnän ja median tutkimuskeskus Pitkää ja kerronnallista journalismia tabletilla Pitkää, kerronnallista journalismia on perinteisesti julkaistu etupäässä aikakauslehdissä ja sanomalehtien liitteissä. Internetin yleistyessä vuosituhannen vaihteen tietämillä pitkien juttujen ennustettiin jopa näivettyvän journalismin kentältä kokonaan, mutta viime aikoina ne ovat kokeneet renessanssin. Pitkiä, kertovia juttuja julkaistaan nyt niin printissä kuin mobiilissa. Tabletti on osoittautunut erityisen sopivaksi välineeksi pitkien juttujen jakamiseen. Keskityn esityksessäni tablettisovelluksissa julkaistuihin pitkiin, kerronnallisiin juttuihin ja niiden ominaisuuksiin. Tablettisovelluksen tarjoamat multimediamahdollisuudet, kuten stillkuvat, audio, video, grafiikka ja interaktiiviset elementit, vaikuttavat yhtäältä juttujen epistemologiaan ja autenttisuuden vaikutelmaan ja toisaalta esteettisyyteen ja immersiivisyyteen. Tarkastelun kohteena on muun muassa amerikkalainen kustannusboutique The Atavist, joka julkaisee keskimäärin kerran kuukaudessa yhden jutun e-kirjamuodossa. Jutut ovat pidempiä kuin perinteinen lehtijuttu, mutta lyhyempiä kuin romaani. The Atavist on yksi Suomessa huomiota keränneen Long Play -julkaisun esikuvista. Esitykseni on osa Suomen Kulttuurirahaston rahoittamaa post doc -tutkimusta, joka käsittelee narratiivista journalismia tablettiympäristössä. Teen tutkimustani Tampereen yliopiston COMETissa, jossa on aiemmin kartoitettu tablettijournalismia yleisemmällä tasolla. Oma väitöstutkimukseni (2009) käsitteli kaunokirjallisen journalismin poetiikkaa suomalaisissa aikakauslehdissä.
Anne Soronen ja Tiina Mäntymäki Vaasan yliopisto Kapinaräätäleitä ja suosikkipoikia muotisuunnittelijamiehet suomalaisissa muotilehdissä Muotia voidaan tarkastella muun muassa luovuuden ja tekijyyden, kuluttamisen ja identiteettityön, muotiteollisuuden ja muotimedian näkökulmista. Tässä esitelmässä muoti ymmärretään hierarkkiseksi sosiaaliseksi järjestelmäksi, jonka huipulla ovat nimekkäät muotisuunnittelijat. Muotimaailmassa tämä järjestelmän näkyvin ja arvostetuin positio on tyypillisesti varattu miessuunnittelijoille, ja usein naisten funktioina on olla muusia, malleja, kuluttajia, muotibloggaajia tai muotitoimittajia. Esitelmässämme tarkastelemme miespuolisten muotisuunnittelijoiden representoitumista kahdessa Suomessa ilmestyvässä aikakauslehdessä, joissa muoti on hyvin keskeisessä asemassa. Aineistona ovat Ellen ja Glorian vuosikerran 2013 miespuolisia muotisuunnittelijoita käsittelevät jutut. Analysoimme sukupuolikriittisestä näkökulmasta tapaa, jolla muotia suunnittelevat miehet esitetään näissä naisille suunnatuissa lehdissä. Teemme näkyväksi muotijournalismin sukupuolittamisen mekanismeja ja sitä, miten sukupuolieroa, seksuaalisuutta ja miestekijyyttä kuvataan miessuunnittelijoiden kautta. Tulkitsemme, että suunnittelijat tuotteistetaan ja asetetaan halun ja katseen kohteiksi siinä missä heidän luomansa muoti. Haluttavina tuotteina lehtijutuissa eivät siis näyttäydy ainoastaan ylelliset asut ja luksusbrändit, vaan yhtä lailla suunnittelijahahmot, jotka antavat kasvot muotitalojen menestystarinoille. Heidän uransa ja yksityiselämänsä nivotaan tarinoiksi, joissa kuvataan tietä tähteyteen ja ansioita, joiden kautta tähteys on saavutettu. Suunnittelijoiden tähteyden kulmakivinä esitetään ainutlaatuinen lahjakkuus, rajoja rikkova individualismi, intohimo työhön, kosmopoliittisuus ja loistelias julkkiselämäntyyli.
Hanna Weselius Aalto-yliopisto, valokuvataide Suunniteltu kuva henkilövalokuvien rakentaminen aikakauslehdessä 1900-luvun puolivälissä, "kuvajournalismin kulta-aikana", laajat kuvareportaasit kuuluivat aikakauslehtiin. Lehdet ovat muuttuneet, ja nykyään monien aikakauslehtien valokuvatuotanto keskittyy henkilökuviin. Tutkimuksella selvitetään, mikä on henkilövalokuvien tehtävä tämän päivän aikakauslehdessä ja millaiset diskurssit vaikuttavat erilaisten aikakauslehtien valokuvien tuotannossa. Mitä vanhoista kuvajournalismin ihanteista on jäljellä, ja mitä on tullut tilalle? Kysymyksiä lähestytään tarkastelemalla, miten henkilövalokuvia tehdään. Kolme etnografista tapausaineistoa on kerätty erilaisten suomalaisten kuluttaja-aikakauslehtien toimituksissa ja valokuvaustilanteissa. Aineistot koostuvat ensisijaisesti haastatteluista ja havainnoinneista sekä toissijaisesti haastattelujen tai havainnoinnin kohteina olleiden henkilökuvausten tuloksena syntyneissä kansijutuissa julkaistuista henkilökuvista. Aikakauslehden henkilökuvan tehtävä on toimia konseptinsa osana, ja henkilökuvia tehdään suunnitellusti. Tutkimuksen tuloksena esitellään aikakauslehden suunniteltu henkilökuva, joka määritellään seuraavasti: 1) Se tehdään ryhmätyönä ensisijaisesti omaan kontekstiinsa. 2) Sen realismi määrittyy kontekstin, aikakauslehden, valitsemien näkökulmien mukaan. 3) Se on performanssi, johon osallistuvat lehti, kuvattava henkilö ja lukija. 4) Se on performatiivinen: se viittaa omaan tekemiseensä ja toistaa lehden maailmankuvaa. 5) Se osallistaa lukijan performanssiin tekijöiden kädenjäljen ja autenttisuuden avulla. Tutkituista aikakauslehdistä osoitetaan kaksi vahvaa henkilökuvan tuotannon diskurssia: yhteisödiskurssi ja neutraaliusdiskurssi. Yhteisödiskurssi painottaa yhdessä tekemistä ja lukijalle tarjottavaa roolia "yhtenä meistä". Koska henkilöt valitaan ja kuvataan lehden tarkkaan määritellyn realismin mukaisesti, henkilökuvat saattavat muodostua diskursiivisesti yhdenmukaisiksi. Neutraaliusdiskurssissa painottuvat enemmän lukijan rooli oikean tiedon vastaanottajana ja journalismin ihanteisiin nojaava tasapuolisuus. Henkilökuvien realismi on asialähtöistä, eikä henkilöitä välttämättä pyritä yhdenmukaistamaan lehden konseptiin sopivaksi. Analyysin perusteella todetaan, että tutkittujen aikakauslehtien henkilökuvat ovat diskursiivisesti eri tavoin painottuvia kontekstilähtöisiä performansseja, jotka rakentavat ja ylläpitävät lehden konseptin arvoja ja uskottavuutta. Henkilökuvat viittaavat lehteensä ja itseensä vähintään yhtä paljon kuin itsensä ulkopuoliseen kohteeseen.
Nanna Särkkä Aalto-yliopisto, graafinen suunnittelu Aikakauslehtigenret ja luokittelun haasteet Esityksessä tarkastellaan aikakauslehdistön moninaisuutta ja yrityksiä saada ote tästä moninaisuudesta käsitteellisesti. Mitä ovat aikakauslehtigenret, ja mihin niitä tarvitaan? Mikä on genren suhde konseptiin (eli lehtinimikkeeseen tai brändiin) ja mediumiin käsitteenä? Genrellä tarkoitetaan aikakauslehtien lajityyppejä konseptitasolla, eli nimityksiä kuten naistenlehti, musiikkilehti tai jäsenlehti. Kysymys aikakauslehtigenreistä ja lehtien luokittelusta on monimutkainen. Käsitteiden käyttö ei ole yhtenäistä: genren käsitettä käytetään eri merkityksissä, ja genrenimityksissä on päällekkäisyyttä ja ristiriitaisuutta. Aikakauslehtikonseptit luontaisesti pakenevat genremäärityksiä, jotka rakentuvat ison lehtijoukon yhteisille piirteille jokainen konsepti haluaa olla ainutlaatuinen. Genrejen ja luokkien määrittelyyn liittyy myös erilaisia intressejä, jotka tuottavat erilaisia ratkaisuja. Esitys perustuu aikakauslehtigenrejen ja -luokittelun kartoitukseen, jonka osana muun muassa haastateltiin ne toimijat, jotka Suomessa ovat aikakauslehtien kanssa tekemisissä ja lehtiä omassa toiminnassaan luokittelevat (muun muassa kustantajat, levikintarkastus, jälleenmyyjät, jakelu, markkinointitutkimus ja kirjastot). Heiltä kysyttiin, millaiset tarpeet luokittelua ohjaavat ja miksi luokitukset ovat sellaisia kuin ovat. Esityksessä puretaan auki esiin tulleita aikakauslehtigenreihin ja luokitteluun liittyviä käytäntöjä ja haasteita.