Hallintosääntö Kuopion kaupungin HALLINTOSÄÄNTÖ 1 LUKU, YLEISET MÄÄRÄYKSET Kaupungin hallinto ja johtosäännöt Tässä hallintosäännössä määrätään kaupungin päätöksenteko ja kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kaupungin hallinnosta määrätään hallintokuntakohtaisilla johtosäännöillä, joihin nähden hallintosääntöä sovelletaan toissijaisesti. 2 LUKU, KOKOUSMENETTELY Määräysten soveltaminen Tämän luvun määräyksiä noudatetaan valtuustoa lukuunottamatta kaupungin toimielimissä. Valtuuston toiminnasta määrätään valtuuston työjärjestyksessä. 2 Kokousaika ja paikka Toimielin päättää varsinaisten kokoustensa ajan ja paikan, joista ilmoitetaan niin kuin kunnallisten ilmoitusten julkaisemisesta kaupungissa on voimassa. Kokous pidetään myös, milloin toimielimen puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö sen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä. 3 Kokouskutsu Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä siinä käsiteltävät asiat. Esityslista lähetetään kokouskutsun yhteydessä. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja niille, joilla on oikeus läsnäoloon, toimielimen päättämällä tavalla 4 Jatkokokous Asian käsittely voidaan siirtää jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. 5 Varajäsenen kutsuminen Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa kokouksessa tai esteen
vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja tai esittelijä voi toimittaa kutsun varajäsenelle. 6 Kokouksen pitäminen Kokouksen avattuaan puheenjohtajan on todettava läsnäolijat sekä missä ominaisuudessa kukin on läsnä. Lisäksi puheenjohtajan on todettava kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Asiat käsitellään asialistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä. Toimielin voi ottaa käsiteltäväkseen sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa, mikäli erityiset syyt sitä vaativat. Päätöksen tekemisessä on tällöinkin noudatettava mitä 1:ssä on määrätty. 7 Kokouksen johtaminen Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä ja pitää huolta järjestyksestä kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Puheenjohtajan on opetettava tai keskeytettävä kokous, jos syntyy sellainen epäjärjestys, jota hän ei voi hillitä. 8 Tilapäinen puheenjohtaja Kokousta tai määrätyn asian käsittelyä varten valitaan tilapäinen puheenjohtaja, milloin sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin asiassa. 9 Läsnäolo ja puheoikeudet Kunnan eri toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo ja puheoikeus: Kaupunginhallitus: valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat sekä kaupunginjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja, kaupunginsihteeri, II kaupunginsihteeri ja tiedotuspäällikkö. Muut toimielimet: kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, apulaikaupunginjohtaja ja kaupunginhallituksen määräämä edustaja. Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolo ja puheoikeudesta määrätään toimielimen johtosäännössä, minkä lisäksi asianomainen toimielin voi erikseen päättää asiasta. Koulujen johtokunnissa läsnäolo ja puheoikeus voidaan antaa 15 vuotta täyttäneelle henkilölle. 10 Kaupunginhallituksen edustus muissa toimielimissä Kaupunginhallitus voi määrätä edustajansa muihin toimielimiin. Edustajaksi voidaan
määrätä myös kaupunginhallituksen varajäsen, kaupunginjohtaja tai apulaiskaupunginjohtaja. 1 Esittely Kaupungin toimielimissä asiat päätetään toimielimen sisäistä järjestelyä ja luottamushenkilöiden valintaa lukuunottamatta esittelystä. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana. Esittelijä määrätään toimielimen johtosäännössä. 12 Eteellisyyden toteaminen Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään. Puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi. 13 Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen Pöytäkirjanpitäjä kirjoittaa pöytäkirjan puheenjohtajan johdolla. Sen allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Se tarkastetaan ja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa. Pöytäkirjaan merkitään: Järjestäytymistietoina; o toimielimen nimi, o kokouksen alkamis ja päättymisaika sekä kokouspaikka, o saapuvilla olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä, o kokouskutsun laillisuus ja kokouksen päätösvaltaisuus. Asian käsittelytietoina; o asiaotsikko, o selostus asiasta, o päätösehdotus, o esteellisyys, o tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu, o äänestykset, äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys, sekä äänestyksen tulos, o vaalit, vaalitapa ja vaalin tulos, o päätöksen toteaminen, o eriävä mielipide. Päätökseen liitettävissä oikaisuvaatimusohjeissa ja valitusosoituksessa on mainittava oikaisuvaatimus ja valitusviranomainen ja, jos oikaisuvaatimuksen ja valituksen saa toimittaa muullekin viranomaiselle, mikä tämä on, sekä oikaisuvaatimus ja valitusaika ja mitä oikaisuvaatimukseen ja valituskirjaan on liitettävä. Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu.
Edellä olevia määräyksiä on noudatettava soveltuvin osin viranhaltijan ja luottamushenkilön tekemiin päätöksiin. 14 Kaupunginhallituksen ja lautakunnan otto oikeus Alemman viranomaisen päättämän asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus, sen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja ja apulaiskaupunginjohtaja kukin erikseen. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä. 15 Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen Kaupungin viranomaisen on kuuden päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta ilmoitettava kaupunginhallitukselle tai lautakunnalle niistä päätösistä, jotka voidaan ottaa kaupunginhallituksen tai lautakunnan käsiteltäviksi. Saatuaan pöytäkirjan toimielimen on viimeistään siinä kokouksessa, joka 14 päivän kuluttua ensiksi pidetään, päätettävä ottaako se asian käsiteltäväkseen. Päätös voidaan otto oikeuden estämättä panna täytäntöön, jos asian luonne tai kiireellisyys sitä vaatii. 3 LUKU, TALOUS (Muutos kv. 16.12.1996) Talousarvion täytäntöönpano Valtuusto hyväksyy talousarviossa toiminnalliset tavoitteet, määrärahat ja tuloarviot sekä henkilöstö ja investointiohjelmat. Kaupunginhallitus, lautakunta tai johtokunta hyväksyy talousarvioon perustu vat käyttösuunnitelmat. Nämä toimielimet voivat siirtää käyttösuunnitelman hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Kaupunginhallitus, lautakunta tai johtokunta seuraa tulosalueen ja tulosyksi köiden talousarvion sekä tulos ja palvelutavoitteiden toteutumista. 2 Talousarvion muutokset Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle talousarviovuo den aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen talousarvion muutosehdotusta ei voida valtuustolle tehdä. Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita koskevassa muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus määrärahoihin. 3
Käyttöomaisuuden myynti Käyttöomaisuuden myynnistä määrätään kaupunginhallituksen johtosäännössä. 4 Poistosuunntielman hyväksyminen Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy valtuusto. Valtuuston hyväksymien suunnitelmanpoistojen perusteiden pohjalta kaupunginhallitus hyväksyy hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat. Kaupunginhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan. 5 Rahatoimen hoitaminen Valtuusto päättää lainan ottamista sekä lainan antamista ja muuta sijoitustoi mintaa koskevista periaatteista. Talousarvion ja suunnitelman hyväksymisen yhteydessä valtuusto päättää antolainojen ja vieraan pääoman muu toksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää kaupunginhallitus ellei toimivaltaa ole siirretty muulle viranomaiselle. 6 Riskien hallinta Kaupungin toiminnot on järjestettävä ja tehtävät hoidettava riskit halliten. Riskien hallitsemiseksi on selvitettävä todennäköisten riskien olemassaolo ja niiden mahdolliset vahinkokustannukset. Vahinkoihin on varauduttava siten, etteivät niiden kustannukset aiheuta häiriötä kaupungin toiminnoille ja rahoi tukselle. 7 Avustukset ja takaukset Toimielinten on vuosittain vaadittava toimintakertomus ja tilinpäätös sellaisil ta yhteisöiltä, joita kaupunki on avustanut tai joiden sitoumuksia kaupunki on taannut. 4 LUKU, MUUT MÄÄRÄYKSET (Muutos kv. 16.12.1996) Tiedottaminen Kaupungin tiedottamista johtaa kaupunginhallitus, joka antaa tarvittaessa yleisohjeita kaupungin tiedottamisesta. 2 Asiakirjojen allekirjoittaminen Kaupungin puolesta tehtävien sopimusten, sitoumusten ja asiakirjojen allekirjoittamisesta määrätään asianomaisissa johtosäännöissä. 3
Asiakirjojen lunastus Kaupunginhallitus määrää perusteista, joiden mukaan asiakirjoista on suoritet tava kaupungille lunastusta. 4 (Muutos kv. 16.12.1996) Tarkastussääntö Kaupungin hallinnon ja talouden tarkastuksesta määrätään tarkastussäännössä. Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 19.6.1995. Muutokset hyväksytty kaupunginvaltuustossa 16.12.1996. Muutoksella kumotaan kaupunginvaltuuston 7.12.1992 hyväksymä taloussääntö. Muutokset tulevat voimaan 1.1.1997 lukien. Päivitetty viimeksi: 22.09.2006 / Elvi Savolainen Tulosta Sivun alkuun Palaute Muokkaa sivua