1 Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Matti Vanhanen Keskustan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa seminaarissa 2.4.2008 Vanhat ja uudet turvallisuustekijät Tämä alkanut vuosi 2008 on Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kannalta merkittävä. Valtioneuvosto antaa turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon. Olemme ETYJ:n puheenjohtajamaa ja olemme päättäneet osallistumisesta Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) ja myös yhteistyö Pohjoismaiden kesken on selvästi syvenemässä. Käsittelen puheessani erilaisia turvallisuushaasteita laajan turvallisuuden pohjalta, sitä kuinka Euroopan unioni pystyy vastaamaan näihin haasteisiin ja miksi tarvitsemme juuri vahvaa ja yhtenäistä Euroopan unionia vastaamaan näihin haasteisiin. Lopuksi käsittelen perinteisiä turvallisuusteemoja kuten lähialueen vakautta, uskottavaa puolustuskykyämme ja mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia. Arvoisat kuulijat, Tämä seminaari valmistelee Keskustan ensi kesän puoluekokousta. Vuonna 2006 Keskustan puoluekokous hyväksyi kannanoton, jossa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa korostuu Euroopan unioni. Se on tänä päivänäkin oikea lähestymistapa. Suomen on pyrittävä vahvistamaan Euroopan unionia, joka yhdistää kaikkia eurooppalaisia turvaten rauhan, demokratian ja vakaan taloudellisen kehityksen omassa maanosassamme. Puoluekokous totesi myös kannattavansa Suomen sitoutumista vahvan, uudistuvan Euroopan unionin rakentamiseen. Tätä linjausta olemme toteuttaneet. Kesäkuussa kokoonnumme seuraavaan kokoukseen linjaamaan jatkoa ja sillä on suuri merkitys laadittaessa hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa. Mielestäni puoluekokous osui kannanotossaan aivan oikeaan. On käynyt selväksi, että ne turvallisuuteen kuuluvat konkreettiset riskit ja vaarat, jotka kansalaisten mieltä eniten askarruttavat, ovat melkein poikkeuksetta luonteeltaan vallan muuta kuin sotilaallisia. Ne ovat asioita, joissa pääsemme parhaisiin tuloksiin eurooppalaisten kumppaniemme kanssa. Nykypäivän turvallisuuden kattokäsitteeksihän on noussut kaikille jo tänä päivänä varmasti tuttu termi, laaja turvallisuus. Laajan turvallisuuden käsittämät ongelmat ovat lukuisia ja nykypäivänä entistä ajankohtaisempia. Näille kaikille ongelmille ominaista on se, että ne eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja. Tsunami, lintuinfluenssa ja järkyttävät terroristi-iskut ovat uutta turvallisuusmaisemaamme. Joukkotuhoaseiden leviäminen yhdistettynä terrorismiin muodostaa ennennäkemättömän uhkakuvan. Kun maailma on entistä verkottuneempi ja suomalaiset liikkuvat yhä enemmän, koskettavat kaukaisetkin murhenäytelmät meitä kipeästi. Suomen kannalta varsinaiset luonnonkatastrofit ovat onneksi pienempi uhka, mutta sitäkin enemmän erilaiset ympäristökatastrofit. Tällöin mieleen tulee Itämeri, joka oikeastaan on jo sinänsä olemassa oleva ympäristömurhe, mutta voi vain kuvitella, millainen tilanne voi syntyä esimerkiksi vakavan öljyhaverin johdosta tai lähialueillamme tapahtuvasta ydinvoimalaonnettomuudesta.
2 Samantapainen mutta vielä vakavampi on mahdollisen suurepidemian uhka, vaikkapa lintuinfluenssa, jolta olemme toistaiseksi välttyneet, mutta joka monien asiantuntijoiden ja tutkijoiden mielestä vain odottaa aikaansa. Lintuinfluenssasta mahdollisesti syntyvän pandemiaan olemme varautuneet ja sitoneet siihen merkittäviä taloudellisia resursseja. Se kertoo uhan todellisuudesta. Myös ilmaston lämpeneminen tulee ajan mittaan ainakin välillisesti vaikuttamaan myös Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen. Ilmastonmuutos voi heikentää jo nyt heikkoja yhteiskuntia kriisien partaalle, aiheuttaa mittavia väestöliikkeitä ja aiheuttaa kiistoja luonnonvaroista. Tätä aihetta käsitteli myös Solanan raportti, joka annettiin Eurooppa-neuvostolle maaliskuussa. Mutta muutakin löytyy laajan turvallisuuden alta. Samat tekijät, jotka vaikuttavat positiivisella tavalla meidän elämäämme, maailmanlaajuinen verkostoituminen ja keskinäisen yhteistyön, yhteenkuuluvuuden ja riippuvuuden vahvistuminen, aiheuttavat myös kielteisiä vaikutuksia. Näin on esimerkiksi huumeiden leviämisen ja ihmiskaupan samoin kuin yleensä kansainvälisen rikollisuuden kohdalla, puhumattakaan terrorismista. Riippuvuus viestintäverkoista ja -järjestelmistä kasvaa, mikä merkitsee samalla suurempaa haavoittuvuutta, niin tahattomien kuin tahallisten häiriöiden kautta. Tämänkaltaisia uhkia ja riskejä emme tietenkään voi millään estää, jos ne ovat tullakseen. Sen sijaan meidän on niihin varauduttava, ja useimmiten yhdessä kumppaniemme kanssa. Yhtenä esimerkkinä tästä voi mainita ilmastonmuutoksen, johon olemme monellakin tavoin varautumassa Euroopan unionissa ja vaikuttamassa siihen, että aikaansaisimme hyvän maailmanlaajuisen yhteisymmärryksen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Turvallisuuspolitiikka ei nimittäin ole pelkästään uhkien torjumista, vaan siihen pitää sisältyä myös niiden ennaltaehkäisy. On selvää, että monien uhkien taustalla on myös inhimillistä hätää köyhyyttä, työttömyyttä, toivottomuutta joka aikaansaa radikalisoitumista ja etnistä kiistaa. On muistettava, että kehitysyhteistyö on myös osa laajaa turvallisuutta. Ei ole aitoa turvallisuutta ilman koko maailman kehitystä. Tätä aihetta käsiteltiin myös eilen alkaneessa YK:n erityisistunnossa. Uusiin uhkiin vastataan parhaiten yhteistyössä muiden kanssa ja ennakoiden. Laaja turvallisuus edellyttää meiltä valmiuksia kriisijohtamiseen ja viranomaisten saumattomaan yhteistoimintaan. Tällä uudella laajan turvallisuuden kentällä sotilaat ovat taka-alalla. Voimme melko ylpeinä todeta - ja toivottavasti ylpeys ei tässä käy lankeemuksen edellä - että meillä Suomessa on huolella suunniteltu ja voimaansaatettu kriisinjohtamisjärjestelmä, joka perustuu lainsäädäntöön ja toimivaltaisten viranomaisten yhteistyöhön. Tarvittaessa - mikäli kriisi saa kansalliset mittasuhteet - voi pääministeri ottaa kriisin yleisjohdon valtioneuvoston tasolle. Kriisijohtamista varten olemme myös panostaneet johtokeskuksen ja tilannekuvatoiminnan kehittämiseen. Nämä mallit on luotu viimeisten viiden vuoden aikana. Kuvaavaa oli, että tullessani pääministeriksi valtionhallinnolla ei ollut esimerkiksi yhteistä tilannekuvaa turvallisuudesta. Hallitusohjelmassa korostetaan myös kriisijohtamisen toimivuutta alueellisella ja paikallisella tasolla. Mutta tällä kohtaa palaan siihen mistä aloitin. Euroopan unionin jäsenyys merkitsee sitä, että varautumisemme näihin uusiin uhkiin on yhä kansainvälisempää. Ja tämä on mitä painavin syy meille olla mukana rakentamassa entistä vahvempaa unionia. Nyt kun Lissabonin sopimuksen vuosia kestänyt valmistelu on takanapäin, on keskityttävä sen toimeenpanoon ja sen tuomiin mahdollisuuksiin vaikuttaa globaalilla tasolla. EU:lla on käytössä monipuolinen kansainvälisen diplomatian keinovalikoima. Myös Suomella on monia eri tasoja tehdä kansainvälistä yhteistyötä. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajuuskaudella nostimme globalisaation ja sen mitä Pohjola voi tarjota muulle maailmalle ykkösteemaksi. Itämeren alueen ympärillä on monia yhteistyökuvioita, joihin vaikutamme. Lisäksi voimme vaikuttaa ETYJ:n, Euroopan neuvoston ja YK:n kautta. YK:n roolia ei pidä koskaan unohtaa tai väheksyä maailmanlaajuisten ongelmien ehkäisemiseksi. Hyvät ystävät, Tässä yhteydessä on soveliasta kääntää katse Lissabonin sopimukseen. Sopimuksen odotetaan tulevan voimaan ensi vuoden alusta, kunhan kaikki unionin jäsenmaat ovat sen ratifioineet.
3 Meillä tuntuu vallitsevan kovin suurta epäselvyyttä siitä, mitä Lissabonin sopimukseen oikein sisältyy - eli siitä mihin olemme myös omalta osaltamme sitoutumassa. Uskon, että Lissabonin sopimus vahvistaa merkittävällä tavalla unionin kykyä toimia maailmassa entistä tehokkaammin ja antaa myös vastauksia turvallisuushaasteisiimme. Lissabonin sopimukseen sisältyy oleellinen sitoumus kumppanimaiden puolelta saatavasta avusta, eli ns. yhteisvastuulauseke. Se koskee terroristihyökkäyksiä, siviilionnettomuuksia ja luonnonkatastrofeja, nimenomaisesti laajan turvallisuuden piiriin liittyviä kysymyksiä. Unionissa on varauduttu auttamaan toisiaan. Toinen asia on sitten ns. turvatakuut. Sopimustekstissä todetaan, että jos jäsenmaa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, on muilla jäsenvaltioilla velvollisuus antaa sille apua YK:n peruskirjan määräysten mukaisesti. Toisaalta tekstissä todetaan, kuten tunnettua, ettei se vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen. Myös korostetaan sitä, että NATO on jäsenilleen yhteisen puolustuksen perusta. Kansallinen keskustelumme tuntuu hiukan urautuneen tähän turvatakuukysymykseen. Muut kumppanimme eivät ole takuita problematisoineet. Turvatakuuartikla vahvistaa ennen muuta Euroopan unionin jäsenmaiden keskinäistä solidaarisuutta. Meillä on oikeus odottaa muiden jäsenmaiden tukea, jos sitä tarvitsemme, niin kuin meillä on puolestamme selkeä velvollisuus tarjota toisella jäsenvaltiolle sen tarvitsemaa apua. Suomi on tähän sitoutunut. On ilmiselvä asia, että pelkästään jäsenyys Euroopan unionissa on turvallisuuttamme oleellisella tavalla vahvistava seikka, mikä oli yksi vahva argumentti jo silloin kun unioniin päätimme liittyä. Me olemme voimakkaan liittokunnan, Euroopan unionin jäsen, tähän unioniin vahvasti liittoutunut maa. Olemme selkeästi valinneet tiemme. Unioni, johon liityimme, voi myös pitkään olemassa olleen sopimusartiklan mukaisesti siirtyä yhteiseen puolustukseen Eurooppa-neuvoston päätöksellä. Eli mahdollisuus tähänkin on olemassa - mutta ei se ole ollut keskusteluissa aktivoituna, koska Euroopan kokemat haasteet ovat nykyään muunlaisia kuin konventionaalisen sodan uhka. Näitä uhkia heijastelee myös Euroopan unionin turvallisuusstrategia vuodelta 2003, jota parhaillaan päivitetään. Siinä Euroopan suurimmiksi uhiksi todetaan muun muassa terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen ja kansainvälinen rikollisuus. On huomattava, että EU kehittyy turvallisuuspolitiikan alalla hyvin nopeaa vauhtia. Siihen on olemassa selkeä tarve, koska EU pystyy monialaisena toimijana vastaamaan tulevaisuuden monialaisiin uhkakuviin. EU:n vahvuus on sen kokonaisvaltaisuudessa ja laajassa keinovalikoimassa. Tätä jäsenmaat haluavat hyödyntää entistä paremmin. On selvää, että EU:n yhteistyö turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa tulee syvenemään. Vahva EU on tässä myös Suomen etu. Hyvät ystävät, Tämä tuo minut turvallisuuden toiseen puoleen, jota voisi nimittää vaikkapa perinteiseksi turvallisuudeksi eli siis turvallisuuden puolustus- ja sotilaallisiin aspekteihin. Mitä tästä sanoi puoluekokous vuonna 2006? Taas suora lainaus: "Suomen puolustuksen kannalta tärkeitä tekijöitä ovat yleinen asevelvollisuus, vastuu alueemme puolustamisesta ja sitä tukeva puolustusjärjestelmämme sekä kansalaisten vahvan maanpuolustustahdon ylläpitäminen." Vaikea sitä on sanoa tänäänkään toisin. Tarkastellaan hiukan taustoja, joilla puoluekokous on tuohon lausumaansa päätynyt. Vaikka maailma ympärillämme on muuttunut paljonkin viime vuosikymmeninä, ei Suomen geopoliittinen asema sinänsä ole muuttunut. Me olemme edelleen Venäjän naapurimaa, meillä on Venäjän kanssa pitkä yhteinen raja. Venäjä on meille ennen kaikkea naapuri, naapuri ja naapuri. Mutta Venäjä on yhteiskunnallista järjestelmäänsä myöten oleellisella tavalla muuttunut kylmän
4 sodan ajoilta. Suomella on iso intressi siinä, että Venäjä on vakaa ja yhteistyöhakuinen. Haluamme, että Venäjä jakaa yhteisen eurooppalaisen arvopohjamme. Ja tässä meidän on oltava kärsivällisiä. Lähiympäristömme on muutoinkin muuttunut vakaammaksi. Entisestä Neuvostoliitosta irronneet Baltian maat ovat nyt sekä EU:n että Naton jäseniä. Euroopan unioni - joka alkujaan ja edelleen on nähtävä myös rauhanprojektina - on levittäytynyt yhä idemmäksi ja tuonut mukanaan vakautta, ja näin tapahtunee ajan mittaan myös Kaakkois-Euroopassa. Yhdysvaltojen sitoutuminen Eurooppaan on edelleen tärkeä elementti Euroopan vakaudelle. Suomen kannalta katsoen voidaan tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Venäjä ei ole Suomelle sotilaallinen uhka. Sotilaallista uhkaa ei ole nähtävissä miltään muultakaan suunnalta. Suursodan tai laajamittaisen kriisin vaaraa ei ole näköpiirissä lähialueillamme. Vielä vaikeampaa olisi kuvitella konfliktia tai hyökkäystä, joka kohdistuisi ainoastaan Suomeen. On kuitenkin välttämätöntä, että itsenäisen maan on varauduttava puolustautumaan, jos jostakin meille nyt tuntemattomasta syystä joudumme tilanteeseen, joka puolustusta edellyttää. Tällainen uskottava puolustus on käytännössä keskeinen osa oman ympäristömme vakautta. Palovakuutus on otettava, vaikka tulipalon vaara on vähäinen. Onnistuneimmin tehtävänsä hoitavat puolustusvoimat, joita ei tarvitse koskaan käyttää tositilanteessa. Hyvä puolustuskyky muodostaa pelotteen, kynnyksen jota kukaan ei ryhdy koettelemaan. Pitää muistaa, että sodan päämäärät ovat aina poliittisia. Meidän pitää omilla kyvyillämme osoittaa se, että poliittisia tarkoituksia ei kannata ajaa sotilaallisin välinein. Siksi myös puoluekokous toissa vuonna päätyi tuohon lausumaansa. Meidän täytyy pystyä puolustamaan omaa maatamme. Kukaan muu ei sitä meidän puolestamme tee, ei silloinkaan jos päättäisimme liittyä sotilasliittoon. Oman maan puolustaminen tulee aina olemaan meidän vastuullamme. Vapaamatkustajan vaihtoehtoa meillä ei ole. Logiikka kulkee niin yksinkertaisesti, että jos lähialueellamme on sotilaallista potentiaalia, pitää sitä olla meidänkin käytettävissämme, vaikka emme usko sitä todennäköisesti tarvittavan. Puolustuskyvyn alasajon jälkeen samanlaisen kaluston uudelleenhankinta ja riittävien reservien kouluttaminen olisi aselajikohtaisesti helposti 10-20 vuoden urakka. Ja todennäköisesti maanpuolustustahdon nostaminen olisi vaikeaa, jos yleiseen asevelvollisuuteen perustuva järjestelmä kerran ajettaisiin alas. Tarvitsemme siis uskottavan puolustuskyvyn. Meidän oloissamme se edellyttää yleistä asevelvollisuutta. Se edellyttää myös puolustusjärjestelmää, joka kattaa koko maan. Kansalaisten maanpuolustustahto on myös yksi tarvittava osatekijä, ja siihen on myönteinen vaikutuksensa asevelvollisuusperinteellämme. Tässä yhteydessä on myös paikallaan todeta, että oman maamme puolustuskykyä edistetään kansainvälisellä yhteistyöllä ja erityisesti kriisinhallinnalla. Sen lisäksi, että osoitamme solidaarisuuttamme niin Euroopan unionin kuin Naton johtamissa operaatioissa tai unionin taisteluosastoissa ja tulevaisuudessa Naton NRF-joukoissa, saavat omat puolustusvoimamme mahdollisuuden parantaa toimivuuttaan. Puolustuksen voimavaroista 98 % käytetään omassa maassamme ja 2 % kansainvälisessä yhteistyössä, joka kehittää puolustusvoimiamme ja sen kykyä yhteistyöhön muiden kanssa. Ei ole mitään perusteita asettaa näitä vastakkain. Kansainvälinen yhteistyö ei syö maanpuolustuksen kuormasta, vaan päinvastoin vahvistaa sitä. En halua enempää ryhtyä tässä ennakoimaan turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa, joka tullaan antamaan eduskunnalle vielä tämän vuoden aikana. Selvää kuitenkin on, että yksi selonteon suurimmista haasteista, ehkä jopa suurin haaste, on se miten pystymme jatkossa takaamaan puolustusvoimiemme uskottavuuden. Tämä uskottavuus ei synny lukumääristä vaan kyvyistä, osaamisesta ja asianmukaisesta kalustosta. Puolustusvoimien nykyaikaistaminen on sen ehdoton edellytys. Tämä merkitsee huomattavan kallista teknologiaa niin asevarustuksen kuin erityisesti johtamisjärjestelmien osalta. Tilannetta voi
5 jossakin määrin helpottaa yhteistyö varsinkin puolustusmateriaalin kohdalla niin pohjoismaiden kuin Euroopan unionin puitteissa, mutta ongelma, ja tässä sanon taloudellinen ongelma, on silti edessämme. Puolustusvoimien johdon puolelta on jo useaan kertaan viestitetty, ettei tämän päivän suunnitelmien mukaisen reservin kouluttaminen ja varustaminen tarkoituksenmukaisella tavalla ole arvioitujen taloudellisten resurssien puitteissa mahdollista. Sitä paitsi lienee niin, että pienenevistä ikäluokista ei enää riitä tarpeeksi miehiä ja naisia täyttämään nykyisen suuruisia reservejä. Nykyinen reservimme on lähialueeseemme nähden suuri, mutta oppiimme nähden loogisessa mittakaavassa noin 250 000 350 000 tuntumassa. Lopuksi muutama sana mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, joka ilmeisesti on se kysymys, josta selonteonkin kohdalla eniten odotetaan selvyyttä, vaikka asiasta ei synny mitään yllätyksiä. Selonteon toimeksiannossahan nimenomaan mainitaan, että liittoutumisen tai liittoutumattomuuden vaikutukset tulee selvittää, ja tältä osin ulkoministeriö on jo selvityksen tehnyt sisällytettäväksi soveliain osin selontekoon. Ulkopoliittinen instituutti on myös selvittänyt asiaa. Ajan kuluessa on ainakin minusta alkanut tuntua, että tämän kysymyksen poliittinen painoarvo on huomattavasti keventynyt. Miksikö näin? Ensinnäkin, kuten jo edellä oli puhetta, meillä ei ole sellaista sotilaallista uhkaa, mihin sotilasliittoa sinällään tarvitaan. Ja toiseksi, sitä Natoa, joka ilmeisesti monilla edelleen väikkyy mielissä, kylmän sodan toimijaa ja läntisen maailman takuumiestä, ei oikeastaan sellaisena enää ole olemassa. Tämän päivän Nato on ensisijaisesti kriisinhallintaorganisaatio ja poliittinen yhteistyöjärjestö, jonka puitteissa tapahtuvaan toimintaan Suomi on monin tavoin osallistunut. Viime vuosina Suomen kriisinhallintaosallistumisesta suurin osa on tapahtunut Nato-johtoisissa operaatioissa, ja suomalainen sotilas on myös johtanut Nato-operaatiota. Voidaan sanoa, että Suomi pääsee tänä päivänä halutessaan mukaan kaikkeen siihen Natotoimintaan, mihin sillä on tarvetta osallistua. Siinä mielessä Nato-jäsenyys on oikeastaan tämän päivän oloissa enemmän käytännön kysymys kuin mitään muuta. Vaikka Naton perussopimukseen sisältyy edelleen kuuluisa viides artikla, kollektiivisen puolustuksen velvoite, joka kansainvälisen tilanteen mahdollisesti muuttuessa epäsuotuisaan suuntaan voi nousta uudelleen pinnan alta hyvinkin merkittävään asemaan, ja vaikka on ajateltavissa, että Naton jäsenyys olisi Suomelle hyödyksi puolustusta koskevassa suunnittelussa, tulee Naton tulevaisuutta samoin kuin Suomen mahdollista jäsenyyttä tarkastella erityisesti kriisinhallinnan ja niihin liittyvien tarpeiden ja päätöksenteon valossa. Olen jo monesti sanonut, ettei tekeillä olevalla selonteolla haeta Nato-jäsenyyttä. Tämän ilmoitin puolueen kantana selvästi myös ennen eduskuntavaaleja ja vaalitulos perustuu osin tähän kansalaisten käytössä olleeseen tietoon. Jäsenyyden mahdollisuutta pitää kuitenkin tarkastella avoimin mielin jatkossakin. Emme ole sulkemassa ovia. Aiemmin mainitsemaani ulkoministeriön Nato-selvitystä lukiessa ei voi välttyä siltä vaikutelmalta, etteikö jäsenyydellä olisi kahdensuuntaisia vaikutuksia. Myönteiset tekijät liittyvät päätöksentekoon osallistumiseen ja turvatakuuseen. Jäsenyys vahvistaisi myös Suomen Yhdysvallat-suhdetta. Mutta toisaalta jäsenyys voisi kohdistaa Suomeen solidaarisuuspaineita osallistua myös sellaisiin operaatioihin, joita emme omasta näkökulmastamme pitäisi toivottuina. Myönteisten jäsenyyttä puoltavien perusteiden rinnalla omaan ajatteluuni vaikuttaa myös kaksi maininnan arvoista näkökulmaa. Naton jäsenmaan kansalaisten pitää aktiivisesti tukea jäsenyyttä ja siitä seuraavia velvoitteita osallistua yhteisiin operaatioihin. Ei mihinkään klubiin mennä sanomaan ei, vaan osallistumaan siihen toimintaan, mikä on järjestön työtä. Nyt tämä nähdään Afganistanissa - ne rauhankumppanit, jotka antavat joukkojaan pohjoiseen, tuovat liittokunnalle arvostetun lisäpanoksen, kun taas ne jäsenmaat, jotka väistävät taistelutehtäviä eteläisessä Afganistanissa, ovat liitossa huonossa huudossa. Ja toiseksi mietin miten mahdollinen jäsenyys heijastuisi poliittiseen liikkumatilaamme ja kykyymme omista ehdoistamme käsin määritellä
6 poliittisia kantoja vai olisimmeko solidaarisuutta muilta lunastaessamme riippuvaisia niiden maiden poliittisista kannoista, joiden apua tarvitsisimme mahdollisen kriisin hetkellä. Mielestäni meillä ei ole asiassa tälläkään hetkellä minkäänlaista kiirettä. Yhteistyömme Naton kanssa kehittyy hyvin, joka tapauksessa. Olomme ja ympäristömme ovat vakaat. Meidän tulee seurata edelleen tarkkaan Naton kehitystä ja arvioida jäsenyyden hyötyjä ja haittoja. Asiallisesti, objektiivisesti ja tosiasioiden pohjalta. Nato ei ole tunteen asia. Kysymys ei ole mustavalkoinen. Valmisteltavassa selonteossa mahdollisuus Nato-jäsenyyteen onkin pidettävä voimassa. Minun ajattelussani Suomen pitkä linja sodan jälkeisinä vuosina on ollut vahvistaa kansallista liikkumatilaamme ja valinnan mahdollisuuttamme. Meidän ei pidä oma-aloitteisesti kielteisillä päätöksillä sulkea ovia edestämme ja liikkumatilaamme politiikassa. Kylmän sodan kautta olemme päässeet nykyiseen hyvään tilanteeseemme - päätökset ovat yksiselitteisesti omissa käsissämme. Sitä jokainen itsenäinen kansakunta on aina hakenut.