Rata alue on aidattu eikä yleisöllä ole pääsyä alueelle

Samankaltaiset tiedostot
Rakennus- ja ympäristölautakunta Paintball-pelipuiston aiheuttama meluhaitta 687/ /2015

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/2016 1

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 4/ ( 4) Rakennus- ja ympäristölautakunta

Yleisötilaisuuden ympäristöasiat. Ilmoitukset ja luvat

Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet

Päätös oikaisuvaatimuksesta koskien veneiden talvisäilytyskentän määräaikaista lupaa

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Tuusulan Moottorikerho ry Turku c/o Hannu Lehtinen Kuusamontie 44 Sivu 1(6) Tuusula MITTAUSSUUNNITELMA

Alueen käyttöön on vesialueen omistajan lupa (Kemin kaupunki, tekninen lautakunta ). Päätös on saanut lainvoiman.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8640/ /2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Ympäristökeskus Ympäristöterveysosasto Ympäristöterveyspäällikkö

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 1749/ /2013

Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17):

Ympäristöjaosto

Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö

Ympäristötarkastaja oli yhteydessä puhelimitse Piiraiseen ja Heinoihin selvittääkseen asiaa. Osapuolten näkemykset asiasta erosivat toisistaan.

Alapuolisen asunnon asukkaan vastine kuulemiseen

Toiminnan lopettamista tai keskeyttämistä koskeva vaatimus / Tonester Oy Ltd

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 3804/ /2014

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

Mikkeli Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Ympäristöpäällikkö Ympäristönsuojelun luvat ja ilmoitukset

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Oppipojankuja 6, Kuopio puh TIKALAN OY:N YMPÄRISTÖMELUMITTAUS. Mittausaika:

Ymp.ltk liite nro 1 5

South West Karting FIN ry Detmarinkuja 3 D Turku. Kartingradan toiminta ja sijainti

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Hakija Turun Moottorikerho ry, Itäinen Pitkäkatu 21, TURKU

Ympäristönsuojelulain menettelyt. Marko Nurmikolu

päättää oman toimialansa osalta valtionavustusten sekä muiden avustusten hakemisesta sekä tilityksistä

Ympäristönsuojeluviranomaisen delegoinnit Kittilän kunta. RakYmp ltk

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

TEURASTAMOTOIMINNAN YMPÄRISTÖLUPA. Anna Järvinen vs. ympäristönsuojelusihteeri Kosken Tl kunta

Oikaisuvaatimukset maastoliikennelain mukaisesta ajoratapäätöksestä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Päätöksentekijä Päivämäärä Pykälä Sivu Ympäristösihteeri Joroinen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Lappeenrannan seudun ympäristölautakunta PL 302/Pohjolankatu LAPPEENRANTA Annettu julkipanon jälkeen

Liuhtarin alueen (Kantatie 66) melumittaukset

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Kokouspvm Mötesdatum SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN

4. Vesihuolto Jos kiinteistöä ei voi liittää yleiseen vesijohtoverkkoon, niin rakennuspaikalla on oltava oma kaivo, jonka vesi kelpaa talousvedeksi.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 843/ /2016

KOUVOLAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUVIRANOMAISEN DELEGOINNIT

Valmistelija: terveystarkastaja Elina Seppälä. Laitos Ulkona sijaitseva moottoriurheilurata Sijaitsee osoitteessa Torrontie 161, Karvia.

Espoon kaupunki Pöytäkirja 209. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 2539/ /2016

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 5 Ympäristölautakunta sivu 1. Ilkanrati, kokoushuone

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 3087/ /2013

Muutoksia eri lupamenettelyissä. Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Endomines Oy:n Pampalon kultakult kaivoksen ympäristömeluselvitys

Espoon kaupunki Pöytäkirja 135. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Maankaatopaikan ympäristölupa, West Express Oy, kiinteistöt ja

VESILAIN VAIKUTUS RUOPPAUKSEN SUUNNITTELUUN

KIVIAINEKSEN LOU- HINTA JA MURSKAUS, TOLKKINEN, PORVOO MELUN TARKKAILUOHJELMA

Tampereen poliisitaloon kohdistuva ympäristömelu Tampereen kannen ja areenan rakentamisen jälkeen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 50/ (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen

Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3588/ /2016

1 (5) MÄÄRÄYSTEN TARKISTAMISESTA Ympäristölautakunta Dnro 208/67/678/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA

ASIKKALAN KUNNAN RAKENNUSVALVONNAN VIRANOMAISTEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEIDEN TAKSA

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

NURMIJÄRVI VIIRINLAAKSON OJAN SIIRRON JA PUTKITUKSEN LUVANTARVE LAUSUNTO. Johdanto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1

Ympäristölupa ulkona sijaitsevaa moottoriurheilurataa varten, Paraisten Moottorimieskerho ry

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypv/

80100 JOENSUU Päivämäärä Diaarinumero Puh. (013) / /2013

Vapauttaminen vesihuoltolaitoksen verkostoihin liittämisvelvollisuudesta 15-8-VJV, kiinteistö

H 90 OIKAISUVAATIMUS; TAINIO AKI, HALLITUKSEN PÄÄTÖS, 72 ; VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAVASTA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI- MAHNALA-KYRÖSPOHJA-HEINIJÄRVI

Lupajaosto 1 Jouko Rossi on toimittanut poikkeamislupahakemuksen vapaaajan asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseksi asuinrakennukseksi.

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisessa lupa-asiassa. Päätös on annettu julkipanon jälkeen.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Ympäristökeskus 31/2015 Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISEN MAISEMATYÖLUVAN TARPEEN ARVIOINTI; TAPIOLAN LUONNON- JA MAISEMANHOITOSUUNNITELMA

Kiviaineksen ottaminen rakentamisen yhteydessä. Tapaus Masku

PÄÄTÖS. Helsinki No YS 719. Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 60 :n mukaisen tilapäistä melua koskevan ilmoituksen johdosta.

LAVANGON ALUEEN ASEMAKAAVOITUS VANTAAN VAUHTIKESKUKSEN MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS

Transkriptio:

Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 30.08.2016 Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata 367/11.03.01/2016 Rakennus- ja ympäristölautakunta 30.08.2016 135 Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut on siirtänyt ympäristönsuojeluviranomaisen käsiteltäväksi Porkkalan kylässä erään kiinteistön omistavan henkilön ilmoituksen koskien Porkkalaan rakennettua motocross-rataa. Ilmoitus on esityslistan liitteenä. Sen johdosta on radan rakennuttaneelta kiinteistöosakeyhtiöltä pyydetty selvitys radan käytöstä. Selvitys on esityslistan liitteenä ja siitä ilmenevät mm. seuraavat seikat: Rata on rakennettu talousmetsään myrskyn seurauksena syntyneelle aukiolle Rata on 440 metriä pitkä ja on tarkoitettu ainoastaan yksityiseen ajoon motocross- ja maastopyörillä Rata alue on aidattu eikä yleisöllä ole pääsyä alueelle Rataa käytetään harvoin ja kun sitä käytetään, radalla ajetaan vain päiväsaikaan tai alkuillasta eikä yhden päivän aikana ajeta enempää kuin muutamia tunteja, radalla voi kerrallaan olla enintään muutama motocross-pyörä Radalla ei tankata eikä huolleta moottoripyöriä ja radalla on varauduttu mahdollisiin öljy- tai polttoainevuotoihin Selvityksestä pyydettiin vastineet 500 metrin säteellä radasta kiinteistöjä omistavilta. Vastineita saapui kaikkiaan 13 kappaletta yhteensä 17 eri allekirjoittajalta. Yksi vastineista oli saapunut henkilöltä, joka omistaa kiinteistön yli 500 metrin etäisyydeltä radasta. Tämä vastine on otettu harkinnassa huomioon. Vastineet on koottu esityslistan liitteeksi. Pääosin vastineissa on erilaisilla perusteilla vastustettu rakennettua motocrossrataa. Vastineissa on tuotu esille mm. seuraavia seikkoja ja vaatimuksia: Radan melu häiritsee alueen ihmisiä ja eläimiä ja ympäristö on tuhottu monen eläin- ja lintulajin kannalta Radan käytöstä aiheutuu naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta Rata ja sen ympärille rakennettu aita ovat yleiskaavan vastaisia Rata ja sen ympärille rakennettu aita ovat Kirkkonummen rakennusjärjestyksen vastaisia

Radan ympärille rakennettu aita estää jokamiehenoikeuksista nauttimisen alueella Radan toiminta edellyttää ympäristölupaa Radan toiminta edellyttää maastoliikennelain mukaista lupaa Radan käyttö saattaa lisääntyä siitä mitä radan omistaja on selvityksessään ilmoittanut ja on jo nykyisellään laajempaa kuin mitä omistaja on ilmoittanut Radalla ajaminen saattaa pilata maaperän Rata on asetettava käyttökieltoon, purettava ja alue ennallistettava Radalle on rakennettava meluesteitä Ajaminen radalla olisi kiellettävä arkisin kello 18.00 jälkeen sekä kokonaan viikonloppuisin Vastineissa, joissa rataa ei ole vastustettu on tuotu esiin mm. seuraavaa: Radan toiminnasta ei aiheudu enempää melua kuin alueella tapahtuvasta yleisestä tieliikenteestä Radasta ei aiheudu naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta Saadut vastineet on toimitettu kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle, joka on todennut seuraavan: Kohdealueella ei ole yleiskaavan toimenpiderajoitusta, jolloin maisematyölupa ei ole tarpeen maisemaa muuttavassa puiden kaatamisessa tai maanrakennustyössä. Kunnan rakennusjärjestyksessä on asemakaava-alueen ulkopuolinen aita vapautettu luvanvaraisuudesta. Kohteen tietojen perusteella sillä ei voida katsoa olevan erityisiä maankäytöllisiä vaikutuksia. Kyseessä ei ole rakennusvalvonnan tietojen mukaan katsottava olevan MRL 126 a tarkoittama yleisörakennelma, joka on luvanvarainen. Radalla on suoritettu tarkastus, jolla laadittu pöytäkirja on esityslistan liitteenä. Tarkastuksella voitiin todeta mm. seuraavat seikat: Rata on rakennettu kiinteistölle 257-470-3-97 metsän keskelle siten, että rata ei ole näkyvissä ulkopuolisille. Rata on aidattu ja sille johtava tie Västeruddintieltä on suljettavissa portilla. Kooltaan rata on suhteellisen pienikokoinen ja sen ympäri ajaminen motocross-moottoripyörällä kestää noin minuutin. Radalla suoritetussa melumittauksessa motocross-pyörän ajaessa radalla korkein mitattu melutaso (LAFmax) oli 82,1 db. Keskiäänitaso mittauksen

aikana (LAqe) oli 68,3 db. Radan ulkopuolella Västeruddintien varrella portin ulkopuolella suoritetussa melumittauksessa motocross-pyörän ajaessa radalla korkein mitattu melutaso (LAFmax) oli 63,7 db ja keskiäänitaso (LAqe) 46,6 db. Äänimaisema mittauspisteessä koostui lintujen laulusta ja puiden lehtien havinasta. Tarkastuksella suoritetut melumittaukset on tehty kannettavalla melumittarilla, eivätkä suoritetut mittaukset täytä virallisille melumittauksille asetettuja vaatimuksia. Mittaustuloksia voidaan siten pitää ainoastaan suuntaa antavina. Tarkastuksen yhteydessä kiinteistön omistajan edustajalle annettiin kuulemiskirje koskien radan toiminnan mahdollista keskeyttämistä. Kirjeessä kiinteistön omistajalle annettiin mahdollisuus ilmoittaa oma kantansa toiminnan keskeyttämisestä. Kannanotto, joka toimitettiin viranomaiselle määräajassa, on esityslistan liitteenä ja siinä kiinteistön omistaja on tuonut esille mm. seuraavat seikat: Suomen moottoriliitto ry:n määritelmän mukaan motocross-rata on 1,5-2 km pitkä hiekka- tai savirata, jolle mahtuu kymmeniä ajajia kerralla. Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu rata on vain 440 metriä pitkä, siellä ei ole ajanottolaitteita eikä varikkoaluetta. Rata on rakennettu omistajan henkilökohtaiseen virkistys- ja viihdekäyttöön. Kyseessä ei siten voi olla ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteen 1 taulukon 2 kohdan 12 d) tarkoittama ulkona sijaitseva moottorirata, joka edellyttäisi ympäristölupaa. Rataa käytetään hyvin harvoin ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Enimmillään radalla ajetaan muutamia tunteja ajopäivän aikana. Mahdolliset ajot suoritetaan kello 8-22 välisenä aikana. Radan käytöstä aiheutuva melu on rinnastettavissa normaaliin asunnon ja kiinteistön hoidosta aiheutuvaan meluun, joka kuuluu tavallisen sietämisvelvollisuuden piiriin, ja viranomainenkin on todennut, ettei radan melua ole kyetty havaitsemaan paljaalla korvalla radan ulkopuolella. Kiinteistön omistaja aikoo kuitenkin vielä asentaa radalle ääntä vaimentaman tuuliverkon. Siten radan käytöstä ei voi aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta. Radalla ei huolleta eikä tankata mitään ajoneuvoja. Motocross-moottoripyörään mahtuu korkeintaan 5 litraa bensiiniä, joten maaperään voi vuodon sattuessa teoriassakin päätyä vain vähäinen määrä polttonesteitä. Tästä huolimatta radalla on varauduttu mahdollisiin vuotoihin eikä rata siten ole omiaan vaarantamaan ympäristöä. Kun kyseessä ei ole ympäristölupaa edellyttävä toiminto vaan oman kiinteistön normaali käyttö, ei radan toimintaa ole syytä keskeyttää. Valmistelija: ympäristötarkastaja Ville Alho ville.alho(at)kirkkonummi.fi puh 050 350 3905

Esityslistan liitteet: - alkuperäinen ilmoitus, liite 4 - radan omistajan selvitys, liite 5 - naapuruston vastineet, liite 6 - tarkastusmuistio, liite 7 - radan omistajan kannanotto toiminnan keskeyttämisestä, liite 8 Oheismateriaali: - tarkastuksella otetut valokuvat Oheismateriaali on nähtävillä kokouksessa. Ehdotus Ympäristöpäällikkö: Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää, että: 1) Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata ei ole ympäristönsuojelulain (527/2014) liitteen 1 taulukon 2 kohdan 12 d) tarkoittama ulkona sijaitseva moottorirata, joka saman lain 27 1 mom mukaan edellyttäisi ympäristölupaa. 2) Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennetusta motocross-radasta ei aiheudu naapuruussuhdelain (26/1920) 17 tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapurustolle, eikä rata siten ole ympäristönsuojelulain 27 3 mom tarkoittamalla tavalla ympäristölupaa edellyttävä toiminto. 3) Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata ei edellytä maastoliikennelain (1710/1995) 30 mukaista lupaa kilpailujen tai harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen. 4) Kiinteistölle 257-470-3-97 rakennetun motocross-radan toimintaa ei keskeytetä ympäristönsuojelulain 181 nojalla. Perustelut: 1) Ympäristönsuojelulain (527/2014) 27 1 mom mukaan ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan, joka on listattu lain liitteessä 1 on oltava ympäristölupa. Mainitun liitteen taulukon 2 kohdassa 12 d) on mainittu ulkona sijaitseva moottorirata, joka siten edellyttäisi ympäristölupaa. Ympäristönsuojelulainsäädäntö-teoksessa (Kuusiniemi et. al, Edita Publishing Oy, Porvoo 2015) on sivulla 57 todettu, että ympäristönsuojelulain laitosluettelon (edellä mainittu liitteen taulukko) mukaan määritelty luvanvaraisuus on suhteellisen selväpiirteistä, ja että luettelossa tarkoitettuun toimintaan on oltava lupa siitä riippumatta

aiheutuuko toiminnasta konkreettisesti ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Samalla sivulla todetaan kuitenkin myöhemmin, että kansallisesti luvanvaraiseksi säädettyjen toimintojen määrittelyssä voi olla direktiivilaitoksia enemmän tulkinnanvaraisuutta. Tämä tulkinnanvaraisuus voi teoksen mukaan liittyä laitoksen määritelmään itseensä. Kuusiniemen teoksessa on edelleen sivulla 65 todettu ulkona sijaitsevista moottoriradoista lisäksi, että moottoriurheilurata voi olla joko pelkästään harjoittelua varten tai siellä voidaan järjestää lajiliittojen sääntöjen mukaisia kilpailuja. Kaikkia ratoja ei kuitenkaan pidetä moottoriurheiluratoina vaan esimerkiksi liukkaan kelin ajoharjoitteluradat jäisivät määrittelyn ulkopuolelle. Nykyistä ympäristönsuojelulakia säädettäessä on hallituksen esityksen (HE 214/2013) yksityiskohtaisissa perusteluissa ympäristöluvanvaraisuutta säätelevän 27 osalta todettu sivulla 102, laitosluetteloa koskien, että: Toiminnalta edellytetään yleisesti pysyvyyttä ja laitosmaisuutta tai muuten riittävää kokoa sekä pilaantumisvaaran todennäköisyyttä. Tämän vuoksi määrittelyssä käytetään mahdollisuuksien mukaan kapasiteettirajoja tai termejä laitos tai tehdas. Pieniä käsityöpajoja ei pidetä laitoksina tai tehtaina. Nyt kyseessä olevan radan omistajan toimittamien selvitysten sekä viranomaisen radalla suorittaman tarkastuksen perusteella voidaan todeta, että kyseessä on moottoriradaksi hyvin pieni rata, viralliseen motocross-rataan nähden radan pituus enimmilläänkin on vain noin 1/3 viralliseen rataan vaadittavasta pituudesta. Radan omistajan ilmoituksen mukaan rataa käytetään hyvin vähän ja radan käyttötarkoitus on omistajan virkistys- ja viihdekäyttö. Rata ei siten ole varsinaista harjoittelua tai kilpailuja varten, erityisesti koska radalta puuttuvat näiden edellyttämät varusteet, kuten esim. ajanottolaitteisto. Ulkona sijaitseva moottorirata ei laitosluettelossa ole direktiivilaitos, vaan kansallisesti säädelty toiminto. Siten lähdekirjallisuuden (Kuusiniemi et. al) mukaan laitosluettelossa on ulkona sijaitsevan moottoriradan osalta tulkinnanvaraisuutta, joka voi liittyä itse laitoksen määritelmään. Edelleen Kuusiniemen teoksessa on todettu, että moottoriurheiluratana pidetään kilpailuihin tai harjoituksiin tarkoitettua rataa. Kun tämän lisäksi hallituksen esityksessä todetaan, että laitosluetteloon otetulta toiminnalta edellytetään yleisesti laitosmaisuutta tai muuten riittävää kokoa ja vielä erikseen korostetaan, ettei pieniä käsityöpajoja pidetä laitoksina tai tehtaina, ei nyt kyseessä olevaa rataa voida asiassa saadut selvitykset huomioiden pitää automaattisesti ympäristölupaa edellyttävänä toimintona. Hallituksen esityksen ja muun oikeuskirjallisuuden perusteella huomattavan pienikokoinen motocross-rata, jota käytetään vähän ja jonka käyttötarkoitus on omistajan virkistyskäyttö, rinnastuu käsityöpajaan, jonka ei katsota olevan tehdas tai laitos, joka edellyttäisi ympäristölupaa. Näin ollen kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata ei ole ympäristönsuojelulain liitteen 1 taulukon 2 kohdan 12 d) tarkoittama ulkona sijaitseva moottorirata, joka saman lain 27 1 mom mukaan edellyttäisi ympäristölupaa.

2) Mikä tahansa toiminta voi ympäristönsuojelulain 27 3 mom mukaan periaatteessa edellyttää ympäristölupaa, mikäli toiminnasta aiheutuu naapuruussuhdelain (26/1920) 17 mukaista kohtuutonta rasitusta naapurustolle. Siten ympäristönsuojeluviranomainen on joutunut arvioimaan, aiheutuuko tässä tapauksessa naapurustolle edellä mainittua kohtuutonta rasitusta. Naapuruussuhdelain 17 2 mom mukaan rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat. Tässä tapauksessa motocross-rata on rakennettu Porkkalanniemen eteläosaan kiinteistölle, joka sijoittuu kokonaisuudessaan yleiskaavassa AT-alueelle, eli kyläasutukselle ja sen tarvitsemille palvelu- ja työtiloille varatulle alueelle. Asukkaan virkistyskäyttö on asutukseen liittyvä toiminto ja siten sinällään kaavamerkinnän mukaista toimintaa. Alueella on huomattavasti kesäasutusta, johon tyypillisesti liittyy erilainen yksityinen virkistystoiminta, johon voi sisältyä moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla, kuten vaikkapa vesiskoottereilla, mopoilla, moottoripyörillä ja mönkijöillä tapahtuva huviajelu. Näin ollen radan toiminta kaavan mukaan soveltuu alueelle, eikä sinällään poikkea siitä, mitä tyypillisellä suomalaisella loma-asutusalueella tapahtuu eikä radasta siten voida näillä perusteella katsoa aiheutuvan kohtuutonta rasitusta naapurustolle. Radan naapurustosta viranomaiselle toimitettujen kirjelmien perusteella naapurustossa koetaan radalta kuuluva melu häiritsevänä. Häiritsevyys ei itsessään kuitenkaan vielä riitä, vaan aiheutuvan häiriön on oltava kohtuutonta. Valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista (993/1992) on määritelty rajat, joita melutaso ulkotiloissa ei saisi ylittää. Vakituiseen asumiseen käytettävillä alueilla päiväajan (7-22) ekvivalenttimelutason raja on 55 db ja loma-asutukseen käytettävillä alueilla ja virkistysalueilla 45 db. Nyt kyseessä oleva toiminta sijoittuu kyläasutukseen varatulle alueelle, jolloin sovellettavaksi tulisi korkeampi 55 db:n ohjearvo. Tosiasiallisesti kuitenkin aluetta käytetään pääosin loma-asutukseen, asian käsittelyn yhteydessä viranomaiselle toimitetut rataa vastustaneet kirjelmät olivat kahta lukuun ottamatta kiinteistöiltä, joissa on lomarakennuksia. Siten alueen todelliset olosuhteet huomioiden viranomaisen on syytä tässä asiassa soveltaa loma-asutukseen käytettävien alueiden melutason ohjearvoa. Mikäli ekvivalenttimelutason ohjearvo ylittyisi, voitaisiin radasta katsoa aiheutuvan kohtuutonta rasitusta. Viranomainen on tehnyt radalle tarkastuksen, jonka yhteydessä melua on mitattu kannettavalla melumittarilla. Kyseessä ei ollut viralliset kriteerit täyttävä melumittaus, mutta tulokset ovat suuntaa antavia ja niiden avulla yhdessä muiden viranomaisen käytettävissä olevien selvitysten perusteella radan aiheuttamaa melutasoa voidaan luotettavasti arvioida. Viranomaisen suorittamassa melumittauksessa voitiin todeta, että radan ulkopuolella Västeruddintien varressa ekvivalenttimelutaso radalla ajettaessa oli 46,6 db ja korkein mitattu melutaso 63,7 db. Moottoripyörän ääni ei ollut kuultavissa paljaalla korvalla mittauspisteessä. Radan omistajan toimittaman selvityksen mukaan radalla ajetaan harvoin

ja kerrallaan enintään muutama tunti. Ajon aikainen 1,6 db ylitys ohjearvoon nähden ei aiheuta sitä, että koko päiväajan (7-22) ekvivalenttimelutaso alueella ylittäisi 45 db kun kyseinen ylitys tapahtuu enintään parin tunnin aikana vuorokaudessa ja mitattu ylitys on mitattu radan portin ulkopuolella tiealueella, jolloin äänitaso on vielä tätäkin alhaisempi naapureiden piha-alueilla. Näin ollen, kun melutason ohjearvot alueella eivät ylity, rataa käytetään harvoin ja yksittäinen käyttökerta on suhteellisen lyhyt, ei radasta voida katsoa aiheutuvan kohtuuttoman voimakasta tai pitkään kestävää rasitusta. Rata on alueella uusi ja siten se edustaa tuoretta muutosta alueella vallinneisiin olosuhteisiin. Näin ollen rasituksen alkamisajankohdan perusteella voisi muodostua syy katsoa radasta aiheutuva rasitus kohtuuttomaksi. Alkamisajankohta yksinään ei kuitenkaan voi tehdä rasituksesta kohtuutonta, sillä tällöin mikä tahansa muutos naapuruston olosuhteissa voisi aiheuttaa naapuruussuhdelain 17 mukaisen kohtuuttoman rasituksen. Siten määräävinä seikkoina rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa ovat perusteluissa aiemmin käsitellyt seikat ja alkamisajankohta voi olla arvioinnissa merkitsevä vain, jos rasitus on katsottavissa kohtuuttomaksi myös jonkin muun arviointiperusteen nojalla. Siten kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata ei aiheuta kohtuutonta rasitusta naapurustolle pelkästään sen vuoksi että se on rakennettu alueelle verrattain lähiaikoina. Naapuruussuhdelain 17 2 mom mukaan myös muita kuin pykälässä lueteltuja seikkoja voidaan huomioida rasituksen kohtuuttomuutta arvioitaessa. Radan naapurustosta toimitetuissa vastineissa on useammassa vedottu siihen, että aidattu rata-alue estää jokamiehen oikeuksien hyödyntämisen alueella. Radan ollessa aidattu ja suljettu ulkopuolisilta, rata-alueen käyttö jokamiehen oikeuksista nauttimiseen ei luonnollisestikaan aiemmasta poiketen enää onnistu. Tätä ei kuitenkaan voida pitää kohtuuttomana rasituksena, sillä maanomistajalla on oikeus käyttää kiinteistöään omaksi hyödykseen, kunhan käyttö ei ole muutoin lain vastaista. Tätä kiinteistön omistajan oikeutta ei voida rajoittaa jokamiehen oikeuksien perusteella. Edellä esitetyin perustein kiinteistölle 257-470-3-97 rakennettu motocross-rata ja sen käyttö ei aiheuta naapuruussuhdelain 17 tarkoitettua kohtuutonta rasitusta naapurustolle eikä rata siten edellytä ympäristölupaa ympäristönsuojelulain 27 3 mom nojalla. 3) Maastoliikennelain (1710/1995) 30 mukaan moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla tapahtuvaan kilpailujen ja harjoitusten toistuvaan tai pysyvään järjestämiseen samassa maastossa on haettava sen lisäksi, mitä luvan- ja suostumuksenvaraisuudesta muualla laissa säädetään, kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupa. Saman lain 3 kohdan 2) mukaan maastolla tarkoitetaan maa-aluetta ja jääpeitteistä vesialuetta, joka ei ole tie ja jota ei ole tarkoitettu moottoriajoneuvo-, kisko- tai ilmaliikenteeseen. Tyypillisesti maastoliikennelailla säädellään esimerkiksi moottorikelkkauria ja mönkijäreittejä, joiden toteutuksessa ei suoriteta maansiirtotöitä, puiden kaatoa tai muita vastaavia merkittäviä rakennustöitä. Nyt tarkasteltavana olevassa tapauksessa on kyse erikseen tarkoitusta varten rakennetusta

pysyvästä motocross-radasta. Vaikka kyseinen rata ei täytäkään virallisen motocross-radan määritelmiä eikä myöskään ole ympäristöluvan kriteerit täyttävä rata, kyseessä on kuitenkin koneellisesti puita kaatamalla ja maansiirtotöitä tekemällä rakennettu keinotekoinen ajorata, joka on tarkoitettu ajettavaksi moottoriajoneuvoilla, tässä tapauksessa siis motocross-pyörillä. Kyseessä ei siis ole maastoliikennelain määritelmän mukaiseen maastoon sijoitettu rata tai ajoura, jollaisia maastoliikennelailla on tarkoitettu säädeltävän. Näin ollen nyt kyseessä oleva rata ei edellytä maastoliikennelain 30 mukaista lupaa. 4) Ympäristönsuojelulain 181 mukaan jos ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavasta toiminnasta aiheutuu välitöntä vaaraa ihmisten terveydelle tai siitä uhkaa aiheutua välittömiä ja huomattavia haittavaikutuksia ympäristölle, valvontaviranomaisen on keskeytettävä toiminta siltä osin kuin se on välttämätöntä terveyden tai ympäristön suojelemiseksi, jos toiminnanharjoittaja ei itse ole ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin. Päätöksen aiemmissa osissa on todettu ja perusteltu, että nyt kyseessä oleva motocross-rata ei ole ympäristönsuojelulain 27 mukainen ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttava toiminto. Asian käsittelyn kuluessa viranomainen on saanut radan omistajalta selvityksiä radan toiminnasta, ja on lisäksi suorittanut radalla tarkastuksen. Näiden perusteella voidaan todeta, ettei radan toiminnasta aiheudu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, sillä radasta aiheutuva melu ei ylitä ohjearvoja ja radalla ollaan asianmukaisesti varauduttu mahdolliseen polttoainevuotoon. Lisäksi radan omistaja on ilmoittanut asentavansa radalle melua vaimentavan tuuliverkon, eli toiminnanharjoittajan voidaan katsoa ryhtyneen riittäviin toimenpiteisiin. Näin ollen viranomaisella ei ole syytä keskeyttää radan toimintaa. Sovelletut oikeusohjeet: Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 27, 181, liite 1 Laki eräistä naapuruussuhteista (Naapuruussuhdelaki, 26/1920) 17 Maastoliikennelaki (1710/1995) 30 Valtineuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) 2 Muut oikeuslähteet: Hallituksen esitys Eduskunnalle ympäristönsuojelulaiksi ja laeiksi eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi (HE 214/2013) Ympäristönsuojelulainsäädäntö, Kuusiniemi et.al., Edita Publishing Oy, Porvoo 2015, ISBN 978-951-37-667-1 Päätös Rakennus- ja ympäristölautakunta: Lautakunta päätti päätösehdotuksen mukaan. Tiedoksi Päätös: - radan omistaja

- vastineen jättäneet naapurit Ilmoitus päätöksestä: - kirjallisesti kuullut naapurit Muutoksenhakuohje Päätöksen kohdat 1), 2) ja 4) Vaasan hallinto-oikeus, kohta 3) Helsingin hallinto-oikeus.