Sosiaali- ja terveyspalveluiden Maisema-raportti Versio 24.6.2015 Lopullinen versio Alajärvi Vimpeli Soini
JOHDANTO JA SISÄLLYSLUETTELO Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset sekä toimintatiedot ovat kunnan tilinpäätös- ja toimintakertomusta vastaavat, jaoteltuna Maisema-mallin mukaisiin tuoteryhmiin. Tuoteryhmät sisältävät myös osuudet hallinnon nettokustannuksista. Kuntamaisema on jakanut hallinnon nettokustannukset tuoteryhmiin niiden bruttokulujen suhteessa jos kunta ei ole itse vyöryttänyt hallinnon kuluja jollain muulla perusteella. Tarvittaessa raportin kuluihin on kohdennettu erikseen myös poistot, sekä huomioitu mahdolliset ateria- ja vuokrakuluvähennykset. 2013 alkaen ensihoidon kustannukset ovat osana erikoissairaanhoitoa. Kunnan toimittamia tilinpäätöstietoja on täydennetty sairaanhoitopiirien toimittamilla erikoissairaanhoidon kuntalaskutuksen mukaisilla kustannus- ja toimintatiedoilla, sekä Kelan tilastoihin perustuvilla tiedoilla yksityisten lääkäri- ja hammaslääkäripalveluiden kustannuksista ja käynneistä. Kelan tilastointiin perustuu myös työmarkkinatuen kuntaosuudet ja tuen saajien määrät, sekä Kela-kuntoutustiedot. Tässä raportissa vertaillaan vuoden sosiaali- ja terveyspalveluja muihin kuntiin. Kuvien luettavuuden selkeyttämiseksi useat yhteistoiminta-alueet ovat kuvassa vain koko yhteistoiminta-alueena Kunnan omassa Maisema-tilaustaulukossa näkyy kunnan muutos itseensä nähden eri vuosina. Tämä raportti/vertaisarvio tuo tietoa mitkä tekijät palavat kunnassa tai yhteistoiminnassa punaisella, keltaisena tai vihreänä verrattuna muihin kuntiin. Kuntien palvelut tehdään vertailukelpoiseksi Maisema-työkalun avulla. Indikaattoreina on suoritteet, hoidetut asiakkaat, yksikkökustannukset ja mukana on asiakkaan toimintakykyä kuvaavia tietoja sekä toiminnan tehokkuutta ja laatua kuvaavia mittareita. Yksikkökustannusvertailu ei mene toimintolaskennan tasolla, vaan sopivalle lentokorkeudelle, jolla pystytään näkemään muutoksen tarpeet ja ohjaamaan muutoksia. Maisema-selvityksessä keskeistä on hahmottaa palvelukokonaisuuksia ja niissä mahdollisesti olevia vääristymiä tai palveluketjujen toimimattomuuksia ja näiden tekijöiden kustannusvaikutuksia. Maisema kertoo myös onko palvelulla vaikutusta muiden palvelujen käyttöön. Erikoissairaanhoito 16 Hoito- ja hoivapalvelut 50 Vastaanottopalvelut 76 Aikuisten mielenterveyspalvelut 95 Suun terveydenhuolto 107 Perhepalvelut 115 Aikuissosiaalityö 133 Vammaispalvelut 145 Kuntoutus 158 Työterveyshuolto 166 Hyperlinkki aiheeseen! 2
Kuntavertailu Raportin lukuohjeet Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Erikoissairaanhoidon osioon kuuluvat vuorohoito sairaanhoitopiirien ja erityispäivähoito. tuottama Lisäksi ostettu tarkastelussa ovat erikoissairaanhoito ja ryhmäpäivähoito, mahdollinen kunnan perhepäivähoito, oma erikoissairaanhoito. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
JOHDANTO Kuvassa esitetyt tiedot RAPORTIN KUVIEN TULKINTA Kunnat suuruusjärjestyksessä, oma kunta kehystetty Toiminnasta kertovaa lisätietoa tai kuvan tulkinta Raportissa olevat, kuvaa koskevat kustannustiedot, perustuvat kunnan tilinpäätökseen. 4
JOHDANTO Oma kunta(yhtymä) korostettuna Kuntayhtymään kuuluvat kunnat korostettuna Muut vertailukunnat RAPORTIN KUVIEN TULKINTA Tulkinnat kuntien sijainnille kuvassa. Kunnan tai kuntayhtymän tilanteeseen parhaiten sopiva tulkinta korostettu 5
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Erikoissairaanhoidon osioon kuuluvat vuorohoito sairaanhoitopiirien ja erityispäivähoito. tuottama Lisäksi ostettu tarkastelussa ovat erikoissairaanhoito ja ryhmäpäivähoito, mahdollinen kunnan perhepäivähoito, oma erikoissairaanhoito. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
JOHDANTO SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN ASUKASKOHTAISTEN KUSTANNUSTEN KESKIMÄÄRÄISET MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN MAISEMA-KUNNISTA VUODESTA 2013 VUOTEEN Tuoteryhmien asukaskohtainen kustannus ja muutos 2013 - Tuoteryhmien kohderyhmäasukaskohtainen kustannus ja muutos 2013-1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 1,8 % 2,0 % 2,5 % 3,7 % 3,7 % 3,8 % 5,4 % 6,8 % 8,0 % 9,0 % 8,0 % 7,0 % 6,0 % 5,0 % 4,0 % 3,0 % 2,0 % 1,0 % 0,0 % 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-0,7 % 1,1 % 1,8 % 2,5 % 3,7 % 3,8 % 5,3 % 5,4 % 8,0 % 9,0 % 8,0 % 7,0 % 6,0 % 5,0 % 4,0 % 3,0 % 2,0 % 1,0 % 0,0 % -1,0 % -2,0 % TP 2013 TP Muutos-% *KOHDERYHMÄASUKAS Hoito ja hoiva yli 75-v Aikuispsykososiaaliset yli 20-v Perhepalvelut 0-17-v Maisema-kuntien soten kokonaiskustannuksissa nousu -2013: 4,1% 7
JOHDANTO TUOTERYHMIEN ASUKASKOHTAISET KESKIARVOT ( /asukas) JA VAIHTELUVÄLIT 1 800 Tuoteryhmien asukaskohtaiset keskiarvot ja vaihteluvälit 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Aikuispsykos osiaaliset Aikuissosiaal ityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvel ut Suun terveydenhu olto Vammaispal velut Vastaanotto Maksimi 346 418 1 559 1 391 78 249 214 389 511 Minimi 182 88 1 097 750 10 98 145 213 241 Keskiarvo 238 201 1 246 1 063 46 185 174 311 336 8
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN Keskiarvot 2013 9% Järvipohjanmaa 9 % 34% 31 % 28% 35 % 5 % 5% 6% 5% 9% 1% 3% 4 % 3 % 8 % 3 % 2 % Vastaanotto Hoito ja hoiva Kuntoutus Aikuispsykososiaaliset Vammaispalvelut Suun terveydenhuolto Aikuissosiaalityö Perhepalvelut ESH Alajärvi Vimpeli Soini 8 % 8 % 8 % 32 % 33 % 31 % 35 % 36 % 37 % 5 % 4 % 3 % 8 % 2 % 3 % 4 % 4 % 2 % 8 % 3 % 2 % 4 % 3 % 3 % 10 % 2 % 2 % Hoidon ja hoivan kustannusosuus on kaikissa kunnissa keskimääräistä suurempi 9
Ikävakioitu sairastavuusindeksi JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET JA IKÄVAKIOITU SAIRASTAVUUS 130 120 110 100 90 80 Rusko Kemi Oulunkaari 2013 Soini Ylä-Savo Alajärvi Raahe RAS Iisalmi Kallio 2013 Vimpeli Ylivieska Imatra 2013 JYTA Mikkeli Raisio Naantali Raasepori 70 2 000 2 500 3 000 3 500 4 000 4 500 Sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannukset / asukas n kustannukset ovat hieman kalliit sairastavuuteen nähden Varsinkin muita matalampaan sairastavuuteen nähden Vimpeli on kallis IKÄVAKIOITU SAIRASTAVUUSINDEKSI Jokaiselle Suomen kunnalle on laskettu Kelan rekisteritietojen avulla indeksiluku, joka kertoo, miten tervettä tai sairasta väestö on suhteessa koko maan keskiarvoon (= 100). Kuntien väliset erot tasoittuvat, kun indeksiluvut vakioidaan iän mukaan. Luvut perustuvat kolmeen rekisterimuuttujaan: kuolleisuus, työkyvyttömyyseläkkeellä olevien osuus työikäisistä ja erityiskorvattaviin lääkkeisiin oikeutettujen osuus väestöstä. Kukin muuttujista on suhteutettu erikseen maan väestön keskiarvoon, jota merkitään luvulla 100. Lopullinen indeksi on kolmen osaindeksin keskiarvo. Sairaanhoitopiiri kerrallaan käydään lävitse maan kaikki kunnat ja tuotetaan niistä indeksin ohella myös tiettyjen kansantautien esiintyvyyslukuja, nekin indeksimuotoisina. Lähde:KELA(http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/17090 4123901PN?OpenDocument) Sairastavuusindeksit vuodelta 2013 10
JOHDANTO ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET 5 000 Aikuispsykosos. palv. Aikuissosiaalityö ESH Hoito ja hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Suunterveys Vammaispalvelut Vastaanotto 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat laskeneet lla 2 % vuodesta 2013. Lasku selittyy ESH:n 13 % laskulla. Muut kustannukset ovat lähinnä nousseet. Tarkastelu on suuntaa antava. Tarkastelu ei huomioi väestön ikärakennetta eikä sairastavuutta. Varhaiskasvatus tarkastellaan osana sivistys- ja vapaa-ajan palveluita. Kunta Raportissa olevat kustannukset 61 373 349 Alajärvi 37 779 966 Vimpeli 12 902 872 Soini 9 889 512 11
JOHDANTO Soini Imatra 2013 Vimpeli Raasepori Ylä-Savo Alajärvi 2013 Kemi Mikkeli Oulunkaari 2013 JYTA Iisalmi Naantali RAS Raahe Raisio Kallio Ylivieska Rusko VERTAILUKUNTIEN IKÄRAKENNE 0-6 v 7-14v 15-64 v 65-74 v 75-84 v 85-0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Kunnan ikärakenne on vanhusvoittoinen ja erityisesti Soinissa vanhusten osuus on muihin vertailukuntiin nähden merkittävä. 12
JOHDANTO KOKONAISKUSTANNUSTEN MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN Aikuispsyko -sosiaaliset palvelut Aikuissosiaalityö ESH Hoito&hoiva Kuntoutus Perhepalvelut Suun terveydenhoito Vammaispalvelut Vastaanotto Työterveys YHTEENSÄ Järvi-pohjanmaa 1 764 2 081 19 038 21 627 1 162 2 671 1 726 5 033 5 482 789 61 373 2013 1 667 2 089 22 305 20 497 1 156 2 751 1 677 4 969 5 370 792 63 273 5,8 % -0,4 % -14,6 % 5,5 % 0,5 % -2,9 % 2,9 % 1,3 % 2,1 % -0,4 % -3,0 % Alajärvi 1 132 1 333 11 805 13 195 744 1 762 1 134 3 007 3 181 487 37 779 Alajärvi 2013 1 085 1 332 14 520 12 492 713 1 945 1 104 3 096 3 333 477 40 096 4,3 % 0,1 % -18,7 % 5,6 % 4,3 % -9,4 % 2,7 % -2,9 % -4,5 % 2,2 % -5,8 % Vimpeli 425 445 4 178 4 558 247 535 310 994 1 083 126 12 903 Vimpeli 2013 385 480 4 244 4 287 270 489 300 1 072 1 108 128 12 764 10,4 % -7,2 % -1,6 % 6,3 % -8,6 % 9,5 % 3,2 % -7,2 % -2,2 % -1,6 % 1,1 % Soini 179 302 3 055 3 636 162 368 252 1 030 799 106 9 890 Soini 2013 164 277 3 540 3 713 164 310 234 797 801 121 10 121 9,3 % 9,1 % -13,7 % -2,1 % -1,3 % 18,6 % 7,9 % 29,3 % -0,2 % -12,6 % -2,3 % Kokonaiskustannukset ovat lla laskeneet 3%, mihin suurin vaikutus on ollut erikoissairaanhoidon laskulla Hoidon ja hoivan kustannusten nousu on ollut huomattavaa 13
JOHDANTO YLEISTÄ RAPORTIN LÖYDÖKSISTÄ Omista palveluista eniten kallistunut hoito ja hoiva on myös vertailussa kallis. Myös vastaanottopalvelut ovat kallistuneet Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat selvästä laskusta huolimatta edelleen keskitasoa vertailussa 14
JOHDANTO YLEISTÄ RAPORTIN LÖYDÖKSISTÄ n kustannukset ovat vertailussa keskitasoa kalliimmat. Kustannukset ovat kuitenkin laskeneet. Kustannuksia nostavat: Omista palveluista eniten kallistunut hoito ja hoiva on myös vertailussa kallis. n kunnat ovat vielä varsin erilaisia vanhuspalveluiden suhteen. Pääsääntöisesti asukkaita on paljon palveluiden piirissä, ja erityisesti ympärivuorokautisen hoidon korkeat peittävyydet tuovat kustannuspainetta. Erikoissairaanhoito on edelleen keskitasoa voimakkaasta kustannusten laskusta huolimatta. Erikoissairaanhoidon suoritekustannukset ovat korkeat, mutta palveluiden käyttö vähäistä Vastaanottotoiminta on kallista, mutta palveluita myös käytetään paljon. Osin tämä kompensoituu erikoissairaanhoidon vähäisen käytön kautta. Vastaanottopalveluissa päivystyspainotteinen toiminta. Aikuisten päihde- ja mielenterveyspalveluissa on ollut hyvää kehitystä palvelurakenteen kevenemisen suuntaan, mutta mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita on edelleen paljon Vammaispalveluissa palveluasumisen hoitopäivähinnat ovat korkeahkot Hyvä palvelurakenne/edullinen kustannustaso lta löytyy seuraavista palveluista: Vanhusten erikoissairaanhoitoa on alueella vähän. Omaa akuuttihoitoa on riittävästi. Sosiaalipalveluissa (aikuissosiaalityö ja perhepalvelut) n kunnat ovat edullisia ja toimintatavat ovat kunnittain varsin yhteneväisiä Työmarkkinatuen piirissä olevien aktivointi on ollut onnistunutta 15
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Erikoissairaanhoidon osioon kuuluvat vuorohoito sairaanhoitopiirien ja erityispäivähoito. tuottama Lisäksi ostettu tarkastelussa ovat erikoissairaanhoito ja ryhmäpäivähoito, mahdollinen kunnan perhepäivähoito, oma erikoissairaanhoito. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOIDON YHTEENVETO MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? n erikoissairaanhoito on kustannuksiltaan keskitasoa vertailussa Erikoissairaanhoidon palveluiden käyttö on vähäistä Vanhusten erikoissairaanhoito on edullista (pl. Soini). Tähänkin vaikuttaa palveluiden vähäinen käyttö esim. sisätaudeilla Suoritekustannukset ovat osin kalliita, mutta vähäinen palveluiden käyttö pitää kustannukset kurissa MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat laskeneet peräti 14,6 % eli 3,2 milj. Lasku aiheutuu osastohoidon vähentyneestä käytöstä v. Erikoisaloista sisätautien kustannus on laskenut eniten vähentyneiden hoitopäivien myötä 17
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO ERIKOISSAIRAANHOIDON ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET SISÄLTÄÄ KALLIINHOIDONTASAUS- JA ERITYISVELVOITEMAKSUN 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0-200 Keuhkosairaudet Lastentaudit Neurologia Sisätaudit Kirurgia Muut erikoisalat Aikuispsykiatria Kalliin hoidon tasaus- ja erityisvelvoitemaksut, ensihoito ym. Erikoissairaanhoito on kustannuksiltaan laskenut merkittävästi. Suurin selittäjä on sisätautien 19 % lasku sekä kalliin hoidon tasaus- ja erityisvelvoitemaksujen 31 % lasku. Kunta ESH kulut %-osuus (raportin kuluista) 19 038 489 31,0 % Alajärvi 11 805 273 31,4 % Vimpeli 4 178 494 32,4 % Soini 3 054 722 30,4 % 18
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO ERIKOISSAIRAANHOIDON KUSTANNUKSET / YLI 75-VUOTIAAT 3 000 Sisätaudit Aikuispsykiatria Neurologia Kirurgia Keuhkosairaudet 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Yli 75-vuotiaiden erikoissairaanhoidon kustannukset ovat vertailukuntiin nähden pieniä (pois lukien Soini). Kunta ESH kulut 75v %-osuus (raportin kuluista) 2 958 869 4,8 % Alajärvi 1 768 505 4,7 % Vimpeli 507 933 3,9 % Soini 682 431 6,8 % 19
Hoitopäiviä / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO AVOHOITO- JA VUODEOSASTOPALVELUIDEN KÄYTTÖ / ASUKAS 0,9 Järvi- Pohjanmaa 2013 Kemi Iisalmi Ylä-Savo Runsaasti hoitopäiviä, avokäyntejä vähän Runsaasti hoitopäiviä ja avokäyntejä Imatra 2013 Kallio Oulunkaari RAS 2013 Raahe Ylivieska Vimpeli Mikkeli Vähän hoitopäiviä ja avokäyntejä Vähän hoitopäiviä, paljon avokäyntejä Soini 0,7 Järvi- Pohjanmaa Raasepori Naantali Alajärvi JYTA Raisio Asukaskohtaiset hoitopäivät ovat Järvi- Pohjanmaalla laskeneet selvästi. Avohoitokäyntien määrä on pysynyt suhteellisen samana. 0,4 Rusko 0,7 1,2 1,7 2,2 Avokäynnit / asukas Sisätaudit % avohoidon kustannuksista Sisätaudit % VOStoiminnan kustannuksista Kirurgia % avotoiminnan kustannuksista Kirurgia % VOStoiminnan kustannuksista Kunta 20,6 % 17,4 % 12,9 % 36,2 % Alajärvi 20,5 % 18,4 % 13,1 % 36,6 % Vimpeli 13,9 % 12,5 % 12,2 % 38,8 % Soini 29,5 % 20,7 % 13,0 % 30,7 % 20
Vuodeosastokustannus / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO AVOHOITO- JA VUODEOSASTOPALVELUIDEN KÄYTTÖ / ASUKAS 800 Ylä-Savo Vimpeli 2013 Imatra 2013 JYTA Iisalmi Soini Kemi Korkea vuodeosastokustannus, matala avohoidon kustannus Korkeat kustannukset sekä avo- että vuodeosastohoidossa 700 600 Oulunkaari 2013 RAS Raahe Kallio Alajärvi Ylivieska Mikkeli Raasepori Matalat kustannukset sekä avo- että vuodeosastohoidossa Matala vuodeosastokustannus, korkea avohoidon kustannus 500 400 Raisio Naantali Rusko Vuodeosastokustannukset ovat hieman laskeneet keskiarvon alapuolelle. Myös avohoitokustannuksissa on pieni lasku vaikkakaan ei yhtä merkittävä. 300 300 350 400 450 500 550 600 650 Avohoidonkustannus / asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 10 410 441 17,0 % 6 588 803 10,7 % Alajärvi 6 287 032 16,7 % 4 189 800 11,1 % Vimpeli 2 420 576 18,7 % 1 345 533 10,4 % Soini 1 702 833 17,0 % 1 053 471 10,5 % 21
Kustannus / hoitopäivä Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT - YKSIKKÖHINNAT 1 200 1 000 JYTA Vimpeli Alajärvi 2013 Soini Ylivieska Imatra 2013 Naantali Oulunkaari 2013 Kallio Raisio Rusko Korkea hoitopäiväkustannus, matala avokäynnin kustannus Matalat kustannukset sekä hoitopäivällä että avokäynnilla Korkeat kustannukset sekä hoitopäivällä että avokäynnilla Matala hoitopäiväkustannus, korkea avokäynnin kustannus 800 Kemi Raasepori 600 Ylä-Savo Iisalmi Raahe RAS Mikkeli 400 170 270 370 470 Kustannus / avohoitokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 1 810 607 3,0 % 1 357 584 2,2 % Alajärvi 1 156 864 3,1 % 860 020 2,3 % Vimpeli 301 742 2,3 % 187 182 1,4 % Soini 352 002 3,5 % 310 383 3,1 % 22
Vuodeosastokustannus / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Ylä-Savo Korkea vuodeosastokustannus, matala avohoidon kustannus Korkeat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 160 JYTA Iisalmi 2013 RAS Raahe Kemi Soini Raasepori Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matala vuodeosastokustannus, korkea avohoidon kustannus 110 Oulunkaari 2013 Alajärvi Imatra 2013 Kallio Vimpeli Naantali Mikkeli Ylivieska Raisio Sisätautien asukaskohtaiset vuodeosasto- ja avohoitokustannukset ovat laskeneet selvästi Järvi- Pohjanmaalla. Soinissa molemmat kustannukset ovat yli keskiarvon. Rusko 60 40 60 80 100 120 140 160 Avohoidonkustannus / asukas 23
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 1 400 1 200 Hoitopäivän kustannus 13,7 14,0 Hoitojaksojen keskimääräinen pituus 16,0 14,0 1 000 12,0 800 600 400 4,0 2,7 4,7 4,6 5,2 4,7 2,6 3,8 3,8 4,2 3,4 2,6 3,8 4,5 5,2 4,7 3,5 3,7 10,0 8,0 6,0 4,0 200 2,0 0 0,0 Hoitopäivän hinta on lla edelleen korkea ja noussut 10 %, mutta hoitojaksojen keskimääräinen pituus on lyhentynyt 12 % 24
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 80 SISÄTAUDIT: VUODEOSASTO / 0-64-VUOTIAAT Raahe Ylä-Savo JYTA RAS Iisalmi Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkea vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 60 40 Soini 2013 Kallio Oulunkaari 2013 Naantali Rusko Raasepori Raisio Alajärvi Imatra 2013 Ylivieska Kemi Alle 65-vuotiaiden sisätautien vuodeosastohoito edelleen edullista ja käyttö vähäistä Mikkeli Vimpeli 20 0,01 0,06 0,11 Hoitopäivät / 0-64 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 477 723 0,8 % Alajärvi 317 246 0,8 % Vimpeli 61 447 0,5 % Soini 99 030 1,0 % 25
Kustannus / +65 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 500 400 SISÄTAUDIT: VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT Iisalmi RAS Ylä-Savo Raahe Raasepori Kemi 2013 Soini JYTA Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkea vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 300 Ylivieska Alajärvi Oulunkaari 2013 Vimpeli Kallio Imatra 2013 Mikkeli Naantali Raisio Rusko 200 100 0,16 0,41 0,66 0,91 1,16 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 1 332 885 2,2 % Alajärvi 839 619 2,2 % Vimpeli 240 295 1,9 % Soini 252 972 2,5 % 26
Avohoidon kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KÄYNNIT / 0-64-VUOTIAAT 110 Raahe Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 100 90 80 Soini 2013 Mikkeli RAS Raasepori Kemi Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 70 60 50 Imatra Alajärvi 2013 Oulunkaari 2013 Naantali Raisio Rusko Vimpeli JYTA Ylä-Savo Iisalmi 40 30 Kallio Ylivieska 20 0,07 0,13 0,19 0,25 0,31 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 788 716 1,3 % Alajärvi 523 586 1,4 % Vimpeli 124 819 1,0 % Soini 140 312 1,4 % 27
Avohoidon kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 110 100 90 80 SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KUSTANNUS / 0-64- VUOTIAAT Raahe RAS Kemi Raasepori Soini 2013 Mikkeli Korkea avohoidon kustannus, matala yksikkökustannus Matala alle avohoidon kustannus, matala yksikkökustannus Korkea avohoidon kustannus, korkea yksikkökustannus Matala avohoidon kustannus, korkea yksikkökustannus 70 60 50 40 30 Ylä-Savo Iisalmi JYTA Oulunkaari 2013 Raisio Naantali Vimpeli Rusko Kallio Ylivieska Alajärvi Imatra 2013 20 100 200 300 400 500 Kustannus / avokäynti (0-64 -vuotias asukas) Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 788 716 1,3 % Alajärvi 523 586 1,4 % Vimpeli 124 819 1,0 % Soini 140 312 1,4 % 28
Kustannus / +65 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SISÄTAUDIT: AVOHOIDON KÄYNNIT / YLI 65-VUOTIAAT 350 Raahe Raasepori RAS Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 300 250 Soini Kemi Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä Mikkeli 200 150 100 Imatra 2013 Oulunkaari 2013 Rusko 2013 Raisio Ylä-Savo Ylivieska Alajärvi Iisalmi Naantali Kallio JYTA Vimpeli 50 0,11 0,31 0,51 0,71 0,91 1,11 Avokäynnit / +65 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 568 868 0,9 % Alajärvi 336 434 0,9 % Vimpeli 62 363 0,5 % Soini 170 071 1,7 % 29
Kustannus / hoitopäivä Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 1 800 KIRURGIA - YKSIKKÖKUSTANNUKSET JYTA Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 650 1 500 1 350 Vimpeli Alajärvi Raisio Raahe RAS Naantali Rusko Soini Raasepori Imatra 2013 Ylivieska Kallio Oulunkaari 2013 Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Laskelmassa on hoitopäivän hintaan kaadettu kirurgian leikkaustoiminnan (ml. päiväkirurgia) kulut. 1 200 1 050 2013 Ylä-Savo Iisalmi Mikkeli Kemi 900 200 300 400 500 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 3 764 506 6,1 % 848 845 1,4 % Alajärvi 2 303 432 6,1 % 548 387 1,5 % Vimpeli 938 200 7,3 % 163 775 1,3 % Soini 522 874 5,2 % 136 682 1,4 % 30
Vuodeosastokustannus / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Kemi Korkeat kustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatkustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 310 260 210 Imatra 2013 Vimpeli Ylä-Savo Iisalmi Soini Alajärvi Kallio 2013 Ylivieska Oulunkaari 2013 Raasepori JYTA RAS Raahe Raisio Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat kustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Kun mukaan otetaan käyttö ja tarkastellaan asukaskohtaisia kustannuksia, ovat ne avohoidossa selvästi alle keskiarvon ja vuodeosastohoidossa hieman yli keskiarvon Naantali Rusko Mikkeli 160 40 70 100 130 160 Avohoidonkustannus / asukas 31
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 2 000 Hoitopäivän kustannus Hoitojakson keskimääräinen pituus 1 800 6,0 6,2 1 600 7,0 6,0 1 400 1 200 1 000 3,5 4,1 3,6 3,4 3,2 3,6 3,6 3,4 3,9 3,7 4,1 4,5 4,2 4,1 3,3 4,7 4,0 4,2 5,0 4,0 800 3,0 600 2,0 400 200 1,0 0 0,0 Hoitojakso on kustannuksiltaan hieman keskiarvon yläpuolella ja hoitojakson pituus on taas selvästi keskiarvon alapuolella. Hoitojaksot ovat lyhentyneet edellisvuodesta. 32
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 220 KIRURGIA VUODEOSASTO / 0-64-VUOTIAAT Iisalmi Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä Vimpeli 190 Ylä-Savo Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä 160 130 Oulunkaari 2013 Raisio Imatra 2013 2013 Raahe JYTA RAS Soini Raasepori Rusko Alajärvi Kallio Kemi Naantali Ylivieska 100 Mikkeli 70 0,04 0,09 0,14 Hoitopäivät / 0-64-vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 1 618 283 2,6 % Alajärvi 939 133 2,5 % Vimpeli 468 375 3,6 % Soini 210 774 2,1 % 33
Kustannus / +65 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO KIRURGIA VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT Ylivieska Imatra 2013 Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä 700 JYTA RAS Vimpeli Kallio Oulunkaari Raasepori 2013 Kemi Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Raahe Alajärvi 500 Naantali Raisio Rusko Soini Mikkeli 2013 Ylä-Savo Iisalmi 300 0,3 0,5 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 2 146 223 3,5 % Alajärvi 1 364 299 3,6 % Vimpeli 469 825 3,6 % Soini 312 099 3,1 % 34
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 100 KIRURGIA AVOHOITO / 0-64-VUOTIAAT Kemi Raahe Raisio RAS Raasepori Rusko Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 80 Oulunkaari 2013 Naantali Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä JYTA Mikkeli 60 40 Kallio Ylivieska Imatra 2013 2013 Vimpeli Soini Alajärvi Ylä-Savo Iisalmi Kirurgian avohoidon käyttö on vertailujoukkoon nähden selvästi vähäisempää Asukaskohtainen kustannukset ovat myös vastaavasti vähäiset 20 0,09 0,14 0,19 0,24 0,29 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 420 474 0,7 % Alajärvi 265 794 0,7 % Vimpeli 94 654 0,7 % Soini 60 026 0,6 % 35
Kustannus / +65 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 230 KIRURGIA AVOHOITO / YLI 65-VUOTIAAT Kemi Raasepori Mikkeli Raisio Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 190 JYTA RAS Raahe Naantali Rusko Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä Oulunkaari 2013 150 110 Soini Imatra 2013 Ylivieska Kallio Ylä-Savo Alajärvi Iisalmi 2013 Vimpeli 65 vuotta täyttäneiden kirurgian avohoidon käyttö on keskimääräistä vähäisempää Asukaskohtaiset kustannukset ovat myös keskimääräistä pienemmät vaikkakin nousseet edellisvuodesta hieman. 70 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 0,8 Avokäynnit / +65 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 428 371 0,7 % Alajärvi 282 593 0,8 % Vimpeli 69 121 0,5 % Soini 76 656 0,8 % 36
Kustannus / hoitopäivä Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 1 350 NEUROLOGIA YKSIKKÖKUSTANNUKSET Soini Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 200 1 050 Ylä-Savo Iisalmi Naantali Alajärvi Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa 900 Raisio Ylivieska Imatra 2013 JYTA Raasepori 2013 Vimpeli Rusko Kallio 750 Oulunkaari 2013 Kemi Raahe Mikkeli RAS 600 170 220 270 320 370 420 470 520 570 620 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 698 875 1,1 % 333 396 0,5 % Alajärvi 420 557 1,1 % 208 893 0,6 % Vimpeli 185 154 1,4 % 96 568 0,7 % Soini 93 164 0,9 % 27 935 0,3 % 37
Vuodeosastokustannus / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 58 48 38 28 NEUROLOGIA ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Soini Oulunkaari 2013 2013 Mikkeli JYTA Raisio Imatra 2013 Alajärvi Kemi Naantali Vimpeli Korkeat kustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Matalat kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Korkeatkustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat kustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Kun mukaan otetaan neurologian palveluiden käyttö, asukaskohtainen kustannus on sekä avohoidon että vuodeosastohoidon osalta yli keskiarvon Ylä-Savo 18 Raahe RAS Ylivieska Kallio Rusko Raasepori Iisalmi 8 5 10 15 20 25 30 Avohoidonkustannus / asukas 38
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO NEUROLOGIA: HOITOPÄIVÄN KUSTANNUS / YLI 65-VUOTIAAT JA HOITOJAKSON PITUUS 1 450 Hoitopäivän kustannus 10,4 Hoitojaksojen keskimääräinen pituus 12,0 10,0 1 250 1 050 850 650 6,1 2,8 3,0 5,6 5,6 6,5 4,8 6,2 4,8 6,4 3,9 2,8 2,7 3,1 3,9 3,3 6,1 3,3 7,6 8,0 6,0 4,0 450 250 1 445 1 242 1 178 1 136 1 133 1 028 989 974 971 869 860 840 815 772 746 736 706 705 667 583 2,0 0,0 Hoitojakson pituus on lla lyhentynyt huomattavasti, mutta hoitopäiväkohtainen kustannus on noussut. 39
Kustannus / +65 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO NEUROLOGIA VUODEOSASTO / YLI 65-VUOTIAAT 185 160 135 110 85 60 35 Ylä-Savo Iisalmi Ylivieska Kallio Raahe RAS Raasepori Rusko Naantali Raisio Soini Kemi Oulunkaari 2013 Imatra JYTA 2013 2013 Alajärvi Vimpeli Mikkeli Korkea vuodeosastokustannus, vähän hoitopäiviä Matalat vuodeosastokustannukset, vähän hoitopäiviä Korkeat vuodeosastokustannukset, paljon hoitopäiviä Matala vuodeosastokustannus, paljon hoitopäiviä Yli 65-vuotiaiden neurologian kustannukset johtuvat sekä runsaammasta palveluiden käytöstä että suuremmasta asukaskohtaisesta kustannuksesta, jotka molemmat ovat keskiarvon yläpuolella. 10 0,01 0,06 0,11 0,16 0,21 0,26 Hoitopäivät / +65 -vuotias asukas Kunta Vuode %-osuus (raportin kuluista) 429 423 0,7 % Alajärvi 282 955 0,8 % Vimpeli 87 926 0,7 % Soini 58 542 0,6 % 40
Kustannus / 0-64 -vuotias asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 33 NEUROLOGIA AVOHOITO / 0-64-VUOTIAAT Vimpeli Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkeat avohoidon kustannukset, paljon avokäyntejä 28 23 18 2013 Alajärvi Kemi Imatra 2013 Iisalmi Ylä-Savo Raisio Naantali Matalat avohoidon kustannukset, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 13 8 Raasepori JYTA Mikkeli Raahe RAS Kallio Ylivieska Soini Rusko Oulunkaari 2013 Alle 64-vuotiaiden neurologian kustannukset johtuvat korkeammasta asukaskohtaisesta kustannuksesta. 3 0,01 0,02 0,03 0,04 0,05 0,06 0,07 0,08 0,09 Avokäynnit / 0-64 -vuotias asukas Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 253 124 0,4 % Alajärvi 154 674 0,4 % Vimpeli 76 936 0,6 % Soini 21 515 0,2 % 41
Vuodeosastokustannus / hoitopäivä Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 1 200 1 100 1 000 900 800 NAISTENTAUDIT - YKSIKKÖKUSTANNUKSET Iisalmi Ylä-Savo Raasepori Imatra 2013 Alajärvi 2013 JYTA Naantali Soini RAS Kemi Raisio Raahe Mikkeli Vimpeli Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa Laskelmassa synnytystoiminta ja naistentautien operatiivinen toiminta on kaadettu hoitopäiville. Rusko Oulunkaari 2013 700 Kallio Ylivieska 600 100 200 300 400 Kustannus / avokäynti %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vuode Avo 878 411 1,4 % 300 131 0,5 % Alajärvi 573 687 1,5 % 152 541 0,4 % Vimpeli 172 032 1,3 % 110 968 0,9 % Soini 132 692 1,3 % 36 622 0,4 % 42
Vuodeosastokustannus / hoitopäivä Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 1 900 LASTENTAUDIT - YKSIKKÖKUSTANNUKSET JYTA Korkeat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, matalat avohoidossa Korkeatyksikkö -kustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa 1 700 1 500 1 300 Imatra 2013 Oulunkaari 2013 Ylä-Savo Raasepori Mikkeli Iisalmi Raisio Naantali Kemi Kallio Vimpeli Matalat yksikkökustannukset sekä vuodeosastoettä avohoidossa Matalat yksikkökustannukset vuodeosastohoidossa, korkeat avohoidossa 1 100 Rusko Ylivieska 2013 900 RAS Raahe Alajärvi Soini %-osuus (raportin %-osuus (raportin Kunta Vuode kuluista) Avo kuluista) 700 100 200 300 400 500 600 700 765 673 1,2 % 437 949 0,7 % Kustannus / avokäynti Alajärvi 462 209 1,2 % 259 439 0,7 % Vimpeli 33 317 0,3 % 124 468 1,0 % Soini 270 147 2,7 % 54 042 0,5 % 43
Avokäyntejä / 0-17v. asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 0,81 0,76 0,71 0,66 0,61 0,56 0,51 0,46 0,41 0,36 0,31 0,26 0,21 0,16 Rusko Raasepori Naantali Raisio Imatra 2013 Mikkeli Iisalmi Ylä-Savo Kemi Raahe JYTA RAS 2013 Vimpeli Alajärvi Oulunkaari 2013 Soini Kallio Ylivieska LASTENTAUDIT KÄYTTÖ 0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 0,6 0,7 Hoitopäivät / 0-17v. asukas Paljon avokäyntejä, vähän hoitopäiviä Vähän avokäyntejä ja hoitopäiviä Paljon avokäyntejä ja hoitopäiviä Vähän avokäyntejä, paljon hoitopäiviä Lastentautien toiminta vuodeosastopainotteista. 44
Avokustannus 0-17v. / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO 210 190 LASTENTAUDIT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Vimpeli Rusko Raasepori Korkea kustannus avohoidossa, matala vuodeosastohoidossa Korkeat kustannukset avo- ja vuodeosastohoidossa 170 150 130 Naantali Raisio Imatra 2013 Mikkeli Iisalmi Ylä-Savo 2013 Kemi Matalat kustannukset avo- ja vuodeosastohoidossa Matala kustannus avohoidossa, korkea vuodeosastohoidossa 110 90 70 Raahe RAS Alajärvi Oulunkaari 2013 Ylivieska Kallio JYTA Soini 0 100 200 300 400 500 600 Vuodeosastokustannus / 0-17v. asukas Vuodeosastokustannus 0-17v. asukasta kohden on alle keskiarvon ja laskenut edellisestä vuodesta. Avokustannus asukasta kohden on samoin alle keskiarvon ja laskenut verrattuna edelliseen vuoteen. 45
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO LASTENTAUTIEN KUSTANNUKSET / 0-17v. ASUKAS 800 Kustannus / 0-17v. Asukas 700 600 500 400 300 200 100 0 Asukaskohtaiset kustannukset ovat laskeneet 32 %. Soini on kallis, Alajärvi ja Vimpeli edullisia. Kunta Lastentaudit %-osuus (raportin kuluista) 1 203 622 2,0 % Alajärvi 721 648 1,9 % Vimpeli 157 785 1,2 % Soini 324 189 3,2 % 46
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO LASTEN- JA NUORTENPSYKIATRIAN HOITOPÄIVÄT PER 0-17-VUOTIAAT ASUKAS 0,35 Hoitopäivät/0-17v. Asukas 0,30 0,25 0,20 0,15 0,10 0,05 0,00 47
Avokustannus / asukas Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO KORVA- NENÄ- JA KURKKUTAUDIT AVOHOITO Korkea avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Korkea avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 37 Raasepori Kemi 32 Mikkeli Matala avohoidon kustannus, vähän avokäyntejä Matala avohoidon kustannus, paljon avokäyntejä 27 22 Raahe RAS Oulunkaari 2013 Raisio Kallio Ylä-Savo Iisalmi Ylivieska Rusko Naantali 17 12 Vimpeli Imatra JYTA 2013 2013 Alajärvi Soini Korva-, nenä- ja kurkkutautien avohoidon käyttö on matalaa ja asukaskohtaiset kustannukset täten myös matalat. 7 0,02 0,045 0,07 0,095 0,12 0,145 Avokäynnit / asukas Kunta KNK Avo %-osuus (raportin kuluista) 188 327 0,3 % Alajärvi 117 580 0,3 % Vimpeli 46 795 0,4 % Soini 23 952 0,2 % 48
Erikoissairaanhoito ERIKOISSAIRAANHOITO SUURTEN JA PIENTEN ERIKOISALOJEN KUSTANNUSJAKAUMA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA Vimpeli Raisio Rusko Ylivieska Mikkeli Kallio Naantali Oulunkaari 2013 Imatra 2013 JYTA Alajärvi 2013 Kemi Iisalmi Ylä-Savo Raasepori Soini RAS Raahe Sisätaudit Neurologia Kirurgia Aikuispsykiatria Lastentaudit ja lastenneurologia Keuhkosairaudet Pienet erikoisalat 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 49
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Vanhusten hoito- ja hoivapalveluihin vuorohoito kuuluvat ja omaishoito, erityispäivähoito. kotihoito Lisäksi (tukipalvelut, tarkastelussa ovat säännöllinen kotihoito, muu kotihoito), ryhmäpäivähoito, päiväkeskustoiminta, perhepäivähoito, tehostettu erilaisin palveluasuminen, hoitotuin hoidettavat pitkäaikaislaitoshoito lapset sekä sekä akuutti- mahdollinen ja lyhytaikaishoito. kunnallinen tuki lapsiperheille.
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUIDEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Hoito- ja hoivapalveluiden kustannukset ovat keskimääräistä kalliimmat, ja palveluiden piirissä on paljon ikäihmisiä varsinkin Soinissa ja Alajärvellä n kunnat ovat myös keskenään varsin erilaisia: Alajärven ja Soinin tehostetun palveluasumisen peittävyydet ovat korkeat. Soinin tehostetun palveluasumisen hoitopäiväkustannus on kuitenkin pieni. Vimpelissä kotihoito on kallista ja tehostetun palveluasumisen kustannuksia matalasta peittävyydestä huolimatta nostavat korkeat hoitopäivähinnat Kotihoidossa työntekijöitä on riittävää tasoa Akuuttihoidon määrä on ollut riittävällä tasolla hillitsemään erikoissairaanhoidon palveluiden käyttöä. Vimpelissä myös akuuttihoidon suuri määrä nostaa kustannuksia MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Hoito- ja hoivapalveluiden kustannukset ovat nousseet voimakkaasti (5,5% eli 1,1 milj. ). Syynä sekä kotihoidon kustannusten kasvu että tehostetun palveluasumisen kustannusten nousu. Kotihoidon panostukset eivät siis ole vaikuttaneet raskaampien palvelujen käyttöön, vaan tämä on lisääntynyt. 51
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUIDEN YHTEENVETO 2 EHDOTUKSIA TAVOITTEIKSI Tärkeimpänä tavoitteena tehostetun palveluasumisen peittävyyden lasku Soinissa ja Alajärvellä lla tulisi huolehtia palveluiden piiriin pääsyn kriteeristön yhtenäistämisestä alueella sekä palvelupeittävyyksien pitämisestä valtakunnallisten suositusten tasolla. Kotihoidon käyntimäärät näyttivät asiakasta kohden melko pieniltä. Onko mahdollisuutta tehokkaan työajan osuuden nostoon? 52
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT KUNTAKOHTAINEN KUSTANNUSTARKASTELU Kuntavertail ussa korkeat kustannukset /75-v Kotihoidon panostukset korkeat Ympärivuoro -kautisen hoidon peittävyys Tehostetun palveluasumi sen hpvhinta Akuuttihoido n käyttö Akuuttihoido n hpv-hinta Vanhusten sisätautien hpv:t Alajärvi Soini Vimpeli Keskitasoa korkeampi Keskitasoa Keskitasoa matalampi 53
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YLI 75-VUOTIAIDEN OSUUS IKÄIHMISISTÄ (YLI 65-VUOTIAISTA) Soini 2013 Vimpeli Alajärvi Ylä-Savo Oulunkaari 2013 Kallio Kemi JYTA Iisalmi Imatra 2013 Raasepori Raisio Ylivieska Mikkeli RAS Rusko Raahe Naantali 65-74 v 75-84 v 85-85 vuotta 0 % täyttäneiden 20 % suuri osuus on 40 huomioitava % tarkasteltaessa 60 % hoito- 80 % ja hoivapalveluja. 100 % Tässä tarkastellaan kustannuksia ja käyttöä 75 vuotta täyttäneitä kohden. 54
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YLI 75-VUOTIAIDEN ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET PALVELUMUODOITTAIN Imatra 2013 Rusko Mikkeli Naantali Kemi Raisio Iisalmi Ylä-Savo Raasepori Raahe Alajärvi 2013 RAS Soini Oulunkaari 2013 JYTA Vimpeli Ylivieska Kallio Kotihoito Omaishoidontuki Päiväkeskus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitospaikat Vanhusten akuuttihoitopaikat 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 Hoito- ja hoivapalveluiden yli 75-vuotiaiden asukaskohtaiset kustannukset ovat kasvaneet hieman edellisestä vuodesta. Merkittävimmät kasvun selittäjät ovat kotihoito ja tehostettu palveluasuminen Kunta Hoito&hoiva %-osuus (raportin kuluista) 21 627 389 35,2 % Alajärvi 13 195 319 35,1 % Vimpeli 4 558 062 35,3 % Soini 3 635 926 36,2 % 55
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YLI 75-VUOTIAIDEN ASUKASKOHTAISET NETTOKUSTANNUKSET PALVELUMUODOITTAIN Rusko Mikkeli Naantali Kemi Raisio Iisalmi Raasepori Soini Ylä-Savo Raahe Alajärvi Kotihoito Omaishoidontuki Päiväkeskus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitospaikat Vanhusten akuuttihoitopaikat RAS JYTA Vimpeli Ylivieska Kallio 0 2000 4000 6000 8000 10000 12000 14000 Hoito- ja hoivapalveluiden nettokustannukset ovat myös keskiarvoa hieman korkeammat, vaikkakin ero hieman tasaantuu verrattuna edellisen sivun kokonaiskustannuksiin. Kunta Hoito&hoiva %-osuus (raportin kuluista) 21 627 389 35,2 % Alajärvi 13 195 319 35,1 % Vimpeli 4 558 062 35,3 % Soini 3 635 926 36,2 % 56
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YLI 75-VUOTIAIDEN ASUKASKOHTAISTEN KUSTANNUSTEN %-JAKAUMA PALVELUMUODOITTAIN Raasepori Imatra 2013 Oulunkaari 2013 Raisio Kemi RAS Ylä-Savo Raahe Iisalmi Ylivieska Kallio Naantali Mikkeli JYTA Vimpeli 2013 Alajärvi Rusko Soini Kotihoito Omaishoidontuki Päiväkeskus Tehostettu palveluasuminen Pitkäaikaislaitospaikat Vanhusten akuuttihoitopaikat 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Hoito- ja hoivapalveluissa pitkäaikaislaitoshoidon ja akuuttihoidon osuus on vähentynyt. Akuutti- ja pitkäaikaislaitospaikkojen kustannusten osuus on lla vertailukuntiin nähden pieni, mutta tehostettu palveluasuminen vertailun kalleimpia. 57
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YLI 75-VUOTIAIDEN PEITTÄVYYDET PALVELUIDEN PIIRISSÄ (KOTIHOIDOSTA VAIN SÄÄNNÖLLINEN KOTIHOITO) Palvelujen ulkopuolella Pitkäaikaislaitospaikat Tehostettu palveluasuminen Omaishoidontuki Kotihoito 100 % 75 % 0% 11% 50 % 25 % 0 % 8% 52% 0% 11% 1% 10% 6% 5% 36% 35% 2% 0% 6% 0% 17% 0% 0% 8% 2% 13% 14% 13% 5% 3% 0% 1% 9% 9% 3% 3% 7% 8% 10% 2% 8% 7% 1% 0% 1% 10% 7% 7% 8% 4% 8% 5% 6% 7% 8% 8% 3% 6% 8% 5% 7% 27% 5% 0% 6% 5% 4% 3% 15% 15% 15% 16% 19% 17% 15% 16% 14% 14% 13% 13% 17% 12% 11% 12% Verrattain paljon yli 75- vuotiaita palveluiden piirissä Verrattain vähän yli 75- vuotiaita palveluiden piirissä 58
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 640 OMAISHOIDON KUSTANNUKSET Rusko Omaishoidon panostukset korkeat, mutta asiakasta kohden melko matalat Omaishoidon panostukset kokonaisuutena sekä asiakasta kohden melko korkeat 540 440 JYTA Soini Raisio Kallio Ylivieska Naantali Omaishoidon panostukset kokonaisuutena sekä asiakasta kohden melko matalat Omaishoidon panostukset matalat, mutta asiakasta kohden melko korkeat 340 Oulunkaari 2013 Ylä-Savo 2013 Alajärvi Kemi RAS Raahe Vimpeli Iisalmi Raasepori Mikkeli 240 Imatra 2013 140 3 000 4 000 5 000 6 000 7 000 Kustannus / asiakas Kunta Omaishoito %-osuus (raportin kuluista) 685 477 1,1 % Alajärvi 411 471 1,1 % Vimpeli 117 401 0,9 % Soini 156 604 1,6 % 59
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT OMAISHOIDONTUEN PEITTÄVYYS YLI 75-VUOTIAISTA ASUKKAISTA 15% Omaishoidontuen peittävyys yli 75-vuotiaista asukkaista 10% 5% 0% Sosiaali ja terveysministeriön suositus omaishoidontuen peittävyydestä: 6-7% Kuvan peittävyydet on laskettu koko vuoden asiakaskertymästä. Valtakunnallinen tavoite (STM 2013) 6-7% vuoteen 2017 mennessä. 60
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO: KUSTANNUS / 75V ASUKAS 4 000 Kotihoito / 75v asukas 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Kotihoidon (sisältää kaiken kotihoidon) asukaskohtainen kustannus on noussut edellisvuodesta. Kunta Kotihoito %-osuus (raportin kuluista) 5 597 943 9,1 % Alajärvi 3 103 181 8,2 % Vimpeli 1 235 829 9,6 % Soini 1 023 825 10,2 % 61
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO: KÄYNNIT 250 Käynnit / asiakas 200 150 100 50 0 Käyntejä asiakasta kohden on lla 9 % keskimääräistä vähemmän. Erityisen vähän käyntejä on Vimpelissä. 62
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOIDON AMMATILLINEN HOITOHENKILÖKUNTA / 75-VUOTIAS ASUKAS 0,1 Ammatillista hoitohenkilökuntaa / 75-vuotias asukas 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,05 0,05 0,04 0,04 0,04 0,04 0,03 0,03 0,03 0,03 0,03 0,02 0,02 0,0 0,0 0,0 0,0 Hoitohenkilökuntaa ikäryhmän asukasta kohden on saman verran kuin vertailukunnissa keskimäärin. 63
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT KOTIHOITO: HOITOSUUNNITELMAN PIIRISSÄ OLEVAT 2 900 Soini Oulunkaari 2013 Kallio Ylivieska RAS Raahe Panostukset kokonaisuutena melko korkeat, mutta asiakasta kohden matalat Panostukset sekä kokonaisuutena että asiakasta kohden melko korkeat 1 900 JYTA Naantali Raasepori Ylä-Savo Iisalmi Alajärvi Mikkeli 2013 Raisio Vimpeli Panostukset sekä kokonaisuutena että asiakasta kohden melko matalat Panostukset kokonaisuutena melko matalat, mutta asiakasta kohden korkeat Kemi Imatra 2013 Rusko 900 400 5 400 10 400 15 400 Kustannus / asiakas Kunta Kotihoito, HSP %-osuus (raportin kuluista) 4 356 199 7,1 % Alajärvi 2 714 072 7,2 % Vimpeli 766 398 5,9 % Soini 875 729 8,7 % 64
Kotihoito / +75-vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 3 600 KOTIHOIDON RESURSSIT / YLI 75-V. JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON PEITTÄVYYS Oulunkaari 2013 Kotihoidon panostukset korkeat, ympärivuorokauti sen hoidon peittävyys matala Kotihoidon panostukset korkeat, myös ympärivuorokauti sen hoidon peittävyys korkea RAS 3 100 2 600 Vimpeli Raahe Soini Mikkeli Ylä-Savo Iisalmi Kallio Naantali Ylivieska Raisio Raasepori JYTA Alajärvi Kotihoidon panostukset matalat, myös ympärivuorokauti sen hoidon peittävyys matala Kotihoidon panostukset matalat, ympärivuorokauti sen hoidon peittävyys korkea 2 100 Imatra 2013 Kemi Sekä ympärivuorokautisen hoidon peittävyys että kotihoidon kustannukset ovat Järvi- Pohjanmaalla ja etenkin Soinissa korkeat. 1 600 Rusko 1 100 7,0 % 9,0 % 11,0 % 13,0 % 15,0 % 17,0 % 19,0 % Ympärivuorokautisen hoidon peittävyys / +75-vuotias asukas 65
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT Mikkeli PÄIVÄKESKUS Korkea kokonaiskustannus, mutta matala toimintapäivää kohden Sekä kokonaisettä toimintapäiväkustannukset korkeat 300 200 Raisio RAS Raahe Sekä kokonaisettä toimintapäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea toimintapäivää kohden 100 Naantali JYTA Rusko Ylä-Savo Oulunkaari 2013 Alajärvi Iisalmi Kallio Raasepori 2013 Kemi Ylivieska Imatra 2013 0 0 50 100 150 200 Kustannus / toimintapäivä Päiväkeskustoiminnan kustannukset ovat toimintapäivää kohden lla korkeat, mutta 75+-ikäiseen väestöön suhteutettuna matalat. Kunta Päiväkeskus %-osuus (raportin kuluista) 190 678 0,3 % Alajärvi 183 071 0,5 % Vimpeli 7 607 0,1 % Soini 0 0,0 % 0 0 0 0 66
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON PEITTÄVYYDET YLI 75-VUOTIAISTA ASUKKAISTA 20% Pitkäaikaislaitoshoito Tehostettu palveluasuminen 18% 0,2 % 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 17,3 % 0,0 % 0,1 % 13,8 % 13,5 % 0,0 % 12,6 % 0,0 % 0,1 % 11,5 % 11,3 % 4,5 % 6,7 % 1,0 % 10,2 % 2,9 % 2,7 % 1,5 % 8,3 % 8,5 % 8,6 % 2,2 % 7,7 % 3,0 % 6,7 % 1,4 % 7,9 % 0,0 % 9,3 % 0,8 % 8,5 % 2,4 % 6,4 % 2,9 % 5,6 % 0,4 % 7,6 % 1,4 % 6,4 % 0% Ympärivuorokautinen hoito pitää sisällään tehostetun palveluasuminen sekä pitkäaikaislaitoshoidon terveysasemien vuodeosastoilla ja vanhainkodeissa. lla on tehostetut palveluasumisen peittävyys erittäin suuri ja pitkäaikaislaitoshoidon peittävyys erittäin pieni. Valtakunnallinen (STM 2013) tavoite 8-10% vuoteen 2017 mennessä 67
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 6 000 5 000 TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN Soini Alajärvi JYTA Vimpeli 2013 Kallio Rusko Ylivieska Korkea kokonaiskustan nus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkust annukset matalat Sekä kokonaisettä hoitopäiväkust annukset korkeat Matala kokonaiskustan nus, mutta korkea hoitopäivää kohden 4 000 Kemi 3 000 Ylä-Savo Iisalmi RAS Mikkeli Raahe Raisio Raasepori Oulunkaari 2013 Imatra 2013 Naantali Tehostettu palveluasuminen on yksikköhinnaltaan matala Kokonaisuutena n kunnat panostavat asukasta kohden keskimääräistä enemmän tehostettuun palveluasumiseen. 2 000 80 100 120 140 160 Kustannus / hoitopäivä Kunta Tehostettu palveluasuminen %-osuus (raportin kuluista) 11 201 477 18,3 % Alajärvi 7 067 859 18,8 % Vimpeli 2 196 922 17,0 % Soini 1 936 696 19,3 % 68
Nettokustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN - NETTOVERTAILU 5 900 Korkea nettokustannus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä nettoettä hoitopäiväkust annukset korkeat 5 400 4 900 4 400 Soini Alajärvi Rusko JYTA Kallio Ylivieska Vimpeli Sekä nettoettä hoitopäiväkust annukset matalat Matala nettokustannus, mutta korkea hoitopäivää kohden 3 900 3 400 2 900 2 400 Ylä-Savo RAS Kemi Iisalmi Raahe Mikkeli Raisio Raasepori Naantali 1 900 50 70 90 110 130 Nettokustannus / hoitopäivä Kunta Tehostettu palveluasuminen %-osuus (raportin kuluista) 11 201 477 18,3 % Alajärvi 7 067 859 18,8 % Vimpeli 2 196 922 17,0 % Soini 1 936 696 19,3 % 69
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT LAITOSPALVELUIDEN KUSTANNUKSET 6 000 Laitoshoito / +75 -vuotias 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Laitoshoidon (mukana myös lyhytaikaishoito) asukaskohtaiset kustannukset ovat lla pienet. Kunta Laitospalvelut %-osuus (raportin kuluista) 3 951 814 6,4 % Alajärvi 2 429 736 6,5 % Vimpeli 1 000 303 7,7 % Soini 518 800 5,2 % 70
Pitkäaikaislaitoshoito / +75 v. asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 3 000 AKUUTTI- JA PITKÄAIKAISLAITOSHOIDON KUSTANNUKSET Raasepori Korkeat kustannukset laitoshoidossa, akuutissa puolestaan matalat Sekä laitosettä akuuttihoidon kustannukset ovat korkeat 2 000 Sekä laitosettä akuuttihoidon kustannukset ovat matalat Matalat kustannukset laitoshoidossa, akuutissa puolestaan korkeat Imatra 2013 Ylä-Savo Raisio Iisalmi RAS Oulunkaari 2013 1 000 Naantali Kemi Raahe Kallio Ylivieska Akuuttihoitoon panostukset ovat hieman alle keskiarvon ja laskeneet edellisvuodesta. Mikkeli Soini Alajärvi JYTA 0 Rusko 2013 Vimpeli 1 200 1 700 2 200 2 700 Akuutti- kuntoutus- ja lyhytaikaishoito / +75 v. asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Pitkäaikainen Akuutti 257 011 0,4 % 3 694 802 6,0 % Alajärvi 168 046 0,4 % 2 261 690 6,0 % Vimpeli 1 297 0,0 % 999 006 7,7 % Soini 87 668 0,9 % 431 132 4,3 % 71
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT 3 000 Raasepori PITKÄAIKAISLAITOSHOITO Korkea kokonaiskustannus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset korkeat 2 000 Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea hoitopäivää kohden 1 000 Imatra Ylä-Savo Raisio 2013 Iisalmi Oulunkaari RAS 2013 Kemi Raahe Naantali Kallio Ylivieska Pitkäaikaislaitoshoidon hoitopäiväkustannukset ovat keskimääräistä suuremmat Pitkäaikaislaitoshoidon asukaskohtainen kustannus on matala Mikkeli Soini Alajärvi JYTA 0 2013 Vimpeli 20 220 420 620 820 1 020 1 220 Kustannus / hoitopäivä Kunta Pitkäaikainen %-osuus (raportin kuluista) 257 011 0,4 % Alajärvi 168 046 0,4 % Vimpeli 1 297 0,0 % Soini 87 668 0,9 % 72
Kustannus / +75 vuotias asukas Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT AKUUTTI, KUNTOUTUS- JA LYHYTAIKAISHOITO Oulunkaari 2013 JYTA Korkea kokonaiskustannus, mutta matala hoitopäivää kohden Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset korkeat 2 700 Kemi Kallio Ylivieska Vimpeli Raahe RAS Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset matalat Matala kokonaiskustannus, mutta korkea hoitopäivää kohden 2 200 1 700 2013 Naantali Imatra 2013 Mikkeli Ylä-Savo Raisio Raasepori Alajärvi Iisalmi Rusko Soini Akuuttihoidon hoitopäivän hinta on keskimääräistä korkeampi Panostus akuuttihoitoon on asukasta kohden matala 1 200 160 210 260 Kustannus / hoitopäivä Kunta Akuutti %-osuus (raportin kuluista) 3 694 802 6,0 % Alajärvi 2 261 690 6,0 % Vimpeli 999 006 7,7 % Soini 431 132 4,3 % 73
Osuus yli 75 vuotiaista akuuttihoidossa 2,0 % 2013 JYTA Oulunkaari 2013 Vimpeli Naantali Kallio Ylivieska Kemi Raisio Mikkeli Alajärvi Imatra 2013 Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDON SISÄTAUTIOSASTO (+75 V.) SEKÄ AKUUTTI-, KUNTOUTUS- JA LYHYTAIKAISHOITO RAS Raasepori Raahe Ylä-Savo Iisalmi Korkea akuuttihoidon peittävyys ja vähän sisätautien hoitopäiviä Matala akuuttihoidon peittävyys, vähän sisätautien hoitopäiviä Korkea akuuttihoidon peittävyys, paljon sisätautien hoitopäiviä Matala akuuttihoidon peittävyys ja paljon sisätautien hoitopäiviä 1,0 % Soini Rusko Akuutti- ja kuntoutushoitoon panostukset ovat keskimääräistä alhaisemmat Sisätautien käyttö on myös matalaa 0,0 % 0,11 0,61 1,11 1,61 Sisätautien hoitopäivät / 75 vuotta täyttäneet 74
Hoito- ja hoivapalvelut HOITO- JA HOIVAPALVELUT ERIKOISSAIRAANHOIDON (SISÄTAUDIT JA NEUROLOGIA) SEKÄ HOIDON JA HOIVAN KUSTANNUSVERTAILU 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 ESH / 75v asukas Hoito ja hoiva / 75v asukas Yhteenlaskettuna hoito- ja hoivapalvelujen sekä ikäihmisten erikoissairaanhoidon sisätautien ja neurologian asukaskohtaiset kustannukset ovat nousseet hieman edellisvuodesta. Erikoissairaanhoidon kustannukset ovat pienentyneet, mutta hoito- ja hoivapalveluiden kustannukset nousseet. %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kustannukset Hoito&hoiva ESH 21 627 389 35,2 % 1 274 890 2,1 % Alajärvi 13 195 319 35,1 % 722 393 1,9 % Vimpeli 4 558 062 35,3 % 182 430 1,4 % Soini 3 635 926 36,2 % 370 067 3,7 % 75
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Vastaanottopalveluihin kuuluvat vuorohoito terveyskeskusvastaanotto, ja erityispäivähoito. terveysneuvonta Lisäksi tarkastelussa sekä ovat avohoidon tukipalvelut ryhmäpäivähoito, eli laboratorio perhepäivähoito, ja kuvantaminen. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUIDEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Vastaanottopalveluiden kustannukset ovat korkeat Soinissa ja Vimpelissä ja keskitasoa edullisemmat Alajärvellä Kustannuksiin vaikuttaa myös palveluiden tavanomaista suurempi käyttö. Peittävyys on tavanomaista korkeampi kaikkien n kuntien osalta. Runsas perusterveydenhuollon vastaanottopalvelujen käyttö kompensoituu vähempänä erikoissairaanhoidon käyttönä Käyttö ohjautuu kuitenkin poikkeuksellisen vahvasti päivystysaikaiseen vastaanottoon Lääkäriresurssi on hyvin käytössä. Hoitajamitoitus on keskitasoa vertailussa Terveysneuvonnan resurssit ovat keskitasoa vertailussa MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Vastaanottotoiminnan kustannukset ovat nousseet, mutta kustannusten nousu aiheutuu muille kun Järvi- Pohjanmaan kuntien asukkaille tuotetuista palveluista. Ulkokunnilta laskutettu tulo kattaa palveluiden tuottamisen kustannukset. 77
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT Raasepori Rusko Raisio Raahe Mikkeli RAS Alajärvi Naantali JYTA Iisalmi Imatra 2013 Kemi 2013 Vimpeli Soini Ylivieska ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Lääkäri- ja hoitajavastaanotto Terveysneuvonta Tukipalvelut Vastaanottopalveluiden asukaskohtainen kustannus on noussut kaikissa kategorioissa noin 2-3 % Ylä-Savo Kallio Oulunkaari 2013 0 100 200 300 400 500 Kunta Vastaanotto %-osuus (raportin kuluista) 5 482 085 8,9 % Alajärvi 3 181 051 8,5 % Vimpeli 1 083 436 8,4 % Soini 799 359 8,0 % 78
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET LÄÄKÄRI- JA HOITAJAPALVELUT Raasepori Rusko Lääkäri- ja hoitajapalvelut Lääkäri- ja hoitajapalveluiden asukaskohtaiset kustannukset ovat vertailukuntien suurimpien joukossa. Raisio Raahe Naantali RAS Mikkeli Iisalmi Alajärvi JYTA Ylä-Savo Ylivieska 2013 Kemi Vimpeli Soini Imatra 2013 Oulunkaari 2013 Kallio 0 100 200 300 400 Kunta Lääkäri- ja hoitajapalvelut %-osuus (raportin kuluista) 3 875 606 6,3 % Alajärvi 2 168 043 5,8 % Vimpeli 764 219 5,9 % Soini 560 377 5,6 % 79
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT HENKILÖSTÖKULUJEN JA OSTOPALVELUKUSTANNUSTEN %-JAKAUTUMINEN 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Henkilöstökulut Ostopalvelut Toiminta ostopalvelupainotteista Toiminta painottuu oman henkilöstön käyttöön Kunta Henkilöstökulut %-osuus Ostopalvelut %-osuus 1 760 502 49,8 % 1 771 742 50,2 % 80
Lääkäri- ja hoitajapalveluiden kustannukset / asiakas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT 450 400 350 300 KUSTANNUS /ASUKAS JA KUSTANNUS/ ASIAKAS Raisio Mikkeli Rusko Raahe RAS Iisalmi Ylivieska Kemi Kallio Oulunkaari 2013 Vimpeli Soini Ylä-Savo Imatra 2013 Naantali JYTA 2013 Alajärvi Korkea kustannus asiakasta kohden, matala asukasta kohden Matala kustannus sekä asiakasta että asukasta kohden Korkea kustannus sekä asiakasta että asukasta kohden Matala kustannus asiakasta kohden, korkea asukasta kohden Asiakaskohtainen kustannus on keskiarvoa matalampi, mutta asukaskohtainen kustannus keskiarvoa korkeampi. Tämä viittaa suurempaa peittävyyteen. 250 Raasepori 200 130 180 230 Lääkäri- ja hoitajapalveluiden kustannukset / asukas 81
Lääkäri- ja hoitajapalveluiden kustannukset / asukas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT LÄÄKÄRI- JA HOITAJAPALVELUIDEN KUSTANNUKSET / ASUKAS SUHTEESSA PEITTÄVYYTEEN Kallio Oulunkaari 2013 Korkea kustannus, matala peittävyys Korkea kustannus, korkea peittävyys Imatra 2013 230 Ylivieska Kemi Vimpeli Soini 2013 Ylä-Savo JYTA Matala kustannus, matala peittävyys Matala kustannus, korkea peittävyys Mikkeli Iisalmi Naantali Alajärvi RAS 180 Raisio Raahe Rusko Raasepori 130 40% 60% Peittävyys (väestövastuu) 82
Lääkäri- ja hoitajapalveluiden kustannukset / asiakas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT RESURSOINTI (LÄÄKÄRIT) JA KUSTANNUKSET / ASIAKAS Ylivieska Kemi Korkea kustannus, verrattain matala lääkärimitoitus Korkea kustannus, verrattain korkea lääkärimitoitus 400 Kallio Iisalmi Oulunkaari 2013 Matala kustannus, verrattain matala lääkärimitoitus Matala kustannus, verrattain korkea lääkärimitoitus Ylä-Savo Imatra 2013 2013 JYTA Naantali 300 RAS Raahe Lääkärimitoitus on väestöön nähden matala Asiakaskohtaiset kustannukset ovat myös pienet Raasepori 200 0,2 0,4 0,6 Lääkäriä / 1000 asukasta 83
Lääkäri- ja hoitajapalveluiden kustannukset / asiakas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT 450 RESURSOINTI (HOITAJAT & LÄÄKÄRIT) JA KUSTANNUKSET / ASIAKAS Kemi Ylivieska Korkea kustannus, vähän hoitajia lääkäriä kohden Korkea kustannus, paljon hoitajia lääkäriä kohden 400 Oulunkaari Iisalmi 2013 Kallio Matala kustannus, vähän hoitajia lääkäriä kohden Matala kustannus, paljon hoitajia lääkäriä kohden 350 Naantali Järvi- Imatra Ylä-Savo 2013 Pohjanmaa JYTA Järvi- Pohjanmaa 2013 300 RAS Raahe 250 Raasepori 200 1 2 3 Hoitajaa / lääkäri 84
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT PÄIVYSTYSKÄYNTIEN OSUUS KAIKISTA LÄÄKÄRIKÄYNNEISTÄ 200% Päivystyskäyntien osuus kaikista lääkärikäynneistä 180% 160% 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% 0% Päivystyskäynnit jakautuvat tarkastelussa seuraavasti: Terveysaseman ns akuuttikäynnit ajanvarausvastaanotolla eivät tule mukaan tähän tarkasteluun vaan sisältyvät normaaleihin vastaanottokäynteihin Mikäli terveysasemilla on virka-aikana erillinen tai erillisiä päivystyspisteitä niiden tiedot tulevat tähän Mikäli kunnassa on oma päivystysyksikkö osa- tai ympärivuorokautisena niiden käynnit ovat tässä mukana Perusterveydenhuoltotasoisen yhteispäivystyksen käynnit tulevat tähän mukaan Kunta Päivystys Kaikki Päivystyskäyntien osuus% 19499 14691 132,7 % Alajärvi 14666 8444 173,7 % Vimpeli 2186 3747 58,3 % Soini 1618 2200 73,5 % Päivystyskäyntien osuus on poikkeuksellinen 85
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT PÄIVYSTYKSEN KUSTANNUKSET / ASUKAS 120 Päivystys omalla terveysasemalla Yhteispäivystys (netto) Keskitetty päivystys 100 80 60 40 20 0 Päivystyksen asukaskohtaiset kustannukset ovat asukkaisiin suhteutettuna korkeat. 86
Käyntejä / lääkäri Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT TEHOKKUUS: ASIAKKAAT JA KÄYNNIT / LÄÄKÄRI 3 600 Oulunkaari 2013 Paljon lääkärikäyntejä mutta vähän asiakkaita lääkäriä kohden Paljon käyntejä ja asiakkaita lääkäriä kohden 3 100 Naantali Imatra 2013 Kemi Vähän käyntejä ja asiakkaita lääkäriä kohden Vähän lääkärikäyntejä mutta paljon asiakkaita lääkäriä kohden 2 600 Iisalmi 2 100 2013 Raahe RAS JYTA Ylä-Savo Raasepori Ylivieska Kallio 1 600 700 1 200 1 700 Asiakkaita / lääkäri 87
Tterveysneuvonta, kustannus / asiakas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT TERVEYSNEUVONTA: ASUKAS- JA ASIAKASKOHTAISET KUSTANNUKSET 210 Naantali Asiakaskohtainen kustannus korkea, asukasta kohden matala Sekä asiakasettä asukaskohtaiset kustannukset korkeat 190 170 150 Soini Alajärvi Vimpeli 2013 Kallio Raasepori Mikkeli Sekä asiakasettä asukaskohtaiset kustannukset matalat Asiakaskohtainen kustannus matala, asukasta kohden korkea 130 Rusko Ylivieska Raisio RAS JYTA Raahe Iisalmi Ylä-Savo Kemi 110 Imatra 2013 Oulunkaari 2013 90 140 190 240 290 340 Terveysneuvonta, kustannus / 0-17v. asukas 88
Terveysneuvontakustannus / asiakas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT 210 TERVEYSNEUVONTA: ASIAKASKOHTAISET KÄYNNIT JA KUSTANNUKSET Naantali Asiakaskohtainen kustannus korkea, vähän käyntejä Asiakaskohtainen kustannus korkea, paljon käyntejä 190 Soini 170 Mikkeli Alajärvi Vimpeli Asiakaskohtainen kustannus matala, vähän käyntejä Asiakaskohtainen kustannus matala, paljon käyntejä 150 2013 Kallio Raasepori 130 Iisalmi JYTA RAS Ylä-Savo Raahe Ylivieska Kemi Raisio Rusko 110 Oulunkaari 2013 Imatra 2013 90 1,4 1,9 2,4 2,9 3,4 3,9 4,4 Terveysneuvontakäynnit / asiakas Kunta Terveysneuvonta %-osuus (raportin kuluista) 850 435 1,4 % Alajärvi 536 312 1,4 % Vimpeli 156 854 1,2 % Soini 121 998 1,2 % 89
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT TERVEYSNEUVONTA: TERVEYSNEUVONTAKÄYNNIT / HOITAJA 2 000 käynnit / hoitaja 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Hoitajakohtaiset käyntimäärät ovat hieman alle keskiarvon 90
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT TERVEYSNEUVONTA: LASTEN-, ÄITIYS- JA PERHESUUNNITTELUNEUVOLAN KÄYNNIT / ASIAKAS 5,0 Käynnit / asiakas 4,5 4,3 4,1 4,0 3,8 3,5 3,2 3,2 3,2 3,2 3,2 3,2 3,2 3,1 3,1 3,1 3,0 3,0 2,5 2,0 2,6 2,5 2,1 1,5 1,0 0,5 0,0 Käyntejä asiakasta kohden on saman verran kuin vertailukunnissa keskimäärin. 91
Väestövastuukäynnit / asukas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT 3,8 VASTAANOTTOPALVELUJEN JA ERIKOISSAIRAANHOIDON AVOHOIDON VERTAILU (KÄYNNIT) Oulunkaari 2013 Paljon asukaskohtaisia väestövastuukäyntejä, vähän eshavokäyntejä Paljon asukaskohtaisia väestövastuuja eshavokäyntejä 3,3 Raasepori Vimpeli Alajärvi 2013 Naantali Soini Vähän asukaskohtaisia väestövastuuja eshavokäyntejä Vähän asukaskohtaisia väestövastuukäyntejä, paljon eshavokäyntejä 2,8 Imatra 2013 Kemi 2,3 RAS Raahe Rusko Ylä-Savo 1,8 Kallio JYTA Iisalmi Mikkeli Ylivieska Raisio 1,3 0,7 1,2 1,7 2,2 Erikoissairaanhoidon avokäynnit / asukas 92
Vastaanotonkustannukset / asukas Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT 400 VASTAANOTTOPALVELUJEN JA ERIKOISSAIRAANHOIDON AVOHOIDON VERTAILU (KUSTANNUKSET) Kallio Oulunkaari 2013 Korkeat vastaanoton kustannukset, matalat eshavokustannukset Korkeat kustannukset sekä vastaanotossa että eshavohoidossa 350 Ylä-Savo Ylivieska Vimpeli Soini Imatra 2013 2013 Iisalmi JYTA Naantali Kemi Matalat kustannukset sekä vastaanotossa että eshavohoidossa Matalat vastaanoton kustannukset, korkeat eshavokustannukset Alajärvi 300 RAS 250 Raahe Raisio Rusko Mikkeli Raasepori Erikoissairaanhoidon avohoidon kustannukset asukasta kohden ovat matalat Väestövastuupalveluiden kustannukset taas ovat kesimääräistä korkeammat 200 300 350 400 450 500 550 600 650 Erikoissairaanhoidon kustannus / asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Vastaanotto ESH 5 482 085 8,9 % 6 588 803 10,7 % Alajärvi 3 181 051 8,5 % 4 189 800 11,1 % Vimpeli 1 083 436 8,4 % 1 345 533 10,4 % Soini 799 359 8,0 % 1 053 471 10,5 % 93
Vastaanottopalvelut VASTAANOTTOPALVELUT AVOPALVELUIDEN ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 ESH (avo) Yksityiset lääkäripalvelut Väestövastuu Kun mukaan otetaan erikoissairaanhoito ja avopalveluiden asukaskohtaiset kustannukset, ovat ne yhdessä keskimääräistä matalammat %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Väestövastuu ESH Yksityiset 3 875 606 6,3 % 6 588 803 10,7 % 481 762 Alajärvi 2 168 043 5,8 % 4 189 800 11,1 % 301 295 Vimpeli 764 219 5,9 % 1 345 533 10,4 % 102 629 Soini 560 377 5,6 % 1 053 471 10,5 % 77 838 94
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Aikuisten mielenterveyspalvelut koostuvat vuorohoito mielenterveys- ja erityispäivähoito. ja päihdehuoltopalveluista. Lisäksi tarkastelussa ovat Varsinaisiin mielenterveyspalveluihin ryhmäpäivähoito, kuuluvat perhepäivähoito, avopalvelut, palveluasuminen erilaisin hoitotuin sekä hoidettavat päivätoiminta. Päihdehuoltopalvelut lapset koostuvat sekä mahdollinen avohuollosta, kunnallinen asumispalveluista tuki lapsiperheille. sekä laitoskuntoutuksesta. Kunnan omien mielenterveyspalveluiden lisäksi osiossa on huomioitu erikoissairaanhoidon aikuispsykiatriset palvelut.
Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUIDEN YHTEENVETO MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Mielenterveyspalveluiden kustannukset ikäryhmäasukasta kohden ovat keskitasoa. Kunnittaisia eroja on sekä sairastavuudessa että kustannuksissa. Mielenterveyssairastavuuteen nähden kustannukset ovat vertailussa hieman korkeat Erityisesti Vimpeli on kallis johtuen psykiatrian osastohoidon suuresta käytöstä (osittain myös vuosittaista vaihtelua) Palveluiden kustannuksia nostaa Soinia lukuun ottamatta mielenterveyspalveluissa asumispalveluiden runsas käyttö muihin nähden MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Aikuisten mielenterveyspalveluiden kustannukset ovat nousseet 5,8% eli n. 100 000 (ilman psykiatriaa). Psykiatrian kustannukset ovat laskeneet peräti 26% eli 660 000. Varsinkin psykiatrian osastohoito on vähentynyt viime vuodesta Mielenterveysavopalveluja on toteutettu aiempaa enemmän EHDOTUKSIA TAVOITTEIKSI lla palvelujen painopiste on siirtynyt Järviseudun sairaalan lakkauttamisen jälkeen edelleen kevyempiin palveluihin ja avotoimintaan. Kuitenkin lla edelleen mielenterveyskuntoutujien asumispalveluja on käytössä paljon, ja tavoitteena voitaisiin pitää näiden asiakkaiden läpikäymistä ja mahdollista siirtoa kotiin annettavien palvelujen piiriin. 96
Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT KUSTANNUKSET (SISÄLTÄEN ESH-AIKUISPSYKIATRIA) / YLI 20-VUOTIAS ASUKAS Rusko Soini Ylä-Savo Imatra 2013 Iisalmi JYTA Naantali Ylivieska Alajärvi Raisio Oulunkaari 2013 Kallio RAS Raasepori 2013 Raahe Vimpeli Mikkeli Kemi MT Avopalvelut / yli 20v asukas MT Laitoshoito / yli 20v asukas Päihdepalvelut / yli 20v asukas 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 500 Mielenterveyspalveluiden kustannukset ikäryhmäasukasta kohden ovat keskitasoa %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo Laitos Päihde 2 502 996 4,1 % 886 167 1,4 % 216 526 0,4 % Alajärvi 1 652 316 4,4 % 465 713 1,2 % 148 069 0,4 % Vimpeli 552 001 4,3 % 369 658 2,9 % 37 883 0,3 % Soini 275 723 2,7 % 50 796 0,5 % 26 058 0,3 % 97
Psykoosissairastavuusindeksi Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUIDEN KUSTANNUKSET / YLI 20V ASUKAS JA PSYKOOSISAIRASTAVUUS 130 110 90 Soini Iisalmi Kallio Raahe Ylä-Savo Oulunkaari Alajärvi 2013 Kemi Imatra 2013 Mikkeli Ylivieska RAS 2013 JYTA Vimpeli Raasepori Psykoosisairastavuus verrattain korkeaa, mutta kustannukset matalat Sekä psykoosisairastavuus että kustannukset verrattain matalat Sekä psykoosisairastavuus että kustannukset verrattain korkeat Psykoosisairastavuus verrattain matalaa, mutta kustannukset korkeat Raisio 70 50 Rusko Naantali Kun verrataan mielenterveyspalveluiden kustannuksia psykoosisairastavuuteen alueella (Kelan tilastot), ovat kustannukset hieman keskiarvoa korkeammat 30 80 130 180 230 280 330 380 430 Aikuisten mielenterveyspalveluiden kustannukset / +20v. asukas 98
ESH:n aikuispsykiatrian kust. / +20v. asukas Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT 220 170 KUNNAN OMIEN MIELENTERVEYSPALVELUIDEN JA ERIKOISSAIRAANHOIDON KUSTANNUKSET Iisalmi Ylä-Savo Vimpeli 2013 Raasepori Mikkeli Kemi Alajärvi Kallio Oulunkaari 2013 Ylivieska JYTA Korkeat eshpsykiatrian kustannukset, matalat omien MT-palveluiden kustannukset Sekä eshpsykiatrian että kunnan omien MTpalveluiden kustannukset matalat Sekä eshpsykiatrian että kunnan omien MTpalveluiden kustannukset korkeat Matalat eshpsykiatrian kustannukset, korkeat omien MT-palveluiden kustannukset 120 Raisio Naantali Soini Imatra 2013 Raahe RAS 70 Rusko 20 20 70 120 170 220 Mielenterveyspalvelujen kust. (sis. ostopalvelut) / +20v. asukas %-osuus (raportin kuluista) Omat MTpalvelut ESHaikuispsykiatria %-osuus (raportin kuluista) Kunta 1 547 005 2,5 % 1 842 158 3,0 % Alajärvi 983 647 2,6 % 1 134 383 3,0 % Vimpeli 387 582 3,0 % 534 077 4,1 % Soini 152 820 1,5 % 173 699 1,7 % 99
Avopalvelut ja palveluasuminen kustannus / +20v. asukas Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT LAITOSPALVELUIDEN KUSTANNUS SEKÄ AVO- JA PALVELUASUMISEN KUSTANNUS Raahe Vimpeli Korkeat avo- ja asumispalveluiden kustannukset, matalat laitospalvelukustannukset Korkeat kustannukset sekä avoasumis, että laitospalveluissa 200 Alajärvi RAS Mikkeli 2013 Raasepori Kemi JYTA Oulunkaari 2013 Matalat kustannukset sekä avoasumis, että laitospalveluissa Matalat avo- ja asumispalveluiden kustannukset, korkeat laitospalvelukustannukset 150 Soini Ylä-Savo Iisalmi Kallio Raisio Naantali Imatra 2013 Ylivieska 100 Rusko 50 3 53 103 153 Laitospalvelukustannus / +20v. asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Laitos Avo+asuminen 886 167 1,4 % 2 502 996 4,1 % Alajärvi 465 713 1,2 % 1 652 316 4,4 % Vimpeli 369 658 2,9 % 552 001 4,3 % Soini 50 796 0,5 % 275 723 2,7 % 100
Palveluasumisen kustannus / +20v. asukas Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT 140 LAITOSPALVELUIDEN KUSTANNUKSET SUHTEESSA PALVELUASUMISEN KUSTANNUKSIIN Raahe Korkeat asumispalvelukustannukset, matalat laitospalvelukustannukset Korkeat kustannukset sekä asumisettä laitospalveluissa 110 80 RAS Kemi Vimpeli Alajärvi Mikkeli JYTA 2013 Oulunkaari 2013 Imatra 2013 Matalat kustannukset sekä asumisettä laitospalveluissa Matalat asumispalvelukustannukset, korkeat laitospalvelukustannukset Raisio Naantali Ylä-Savo Raasepori 50 Kallio Iisalmi Ylivieska Rusko Soini 20 3 53 103 153 Laitospalvelukustannus / +20v. asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Laitos Asuminen 886 167 1,4 % 1 081 073 1,8 % Alajärvi 465 713 1,2 % 749 510 2,0 % Vimpeli 369 658 2,9 % 253 902 2,0 % Soini 50 796 0,5 % 59 976 0,6 % 101
Palveluasumisen kustannus / +20v. asukas Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT 140 PALVELUASUMISEN HOITOPÄIVÄ- JA ASUKASKOHTAINEN KUSTANNUS Raahe Korkeat kokonaiskustannukset, matalat hoitopäiväkustannukset Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset korkeat 120 100 80 60 Oulunkaari 2013 Raisio RAS Kemi Vimpeli Alajärvi Mikkeli JYTA 2013 Imatra 2013 Naantali Ylä-Savo Raasepori Sekä kokonaisettä hoitopäiväkustannukset matalat Matalat kokonaiskustannukset, korkeat hoitopäiväkustannukset Asumispalvelun hoitopäivän hinta on keskimääräistä matalampi Asukaskohtainen kustannus on keskimääräistä korkeampi. Kallio 40 Ylivieska Iisalmi Soini Rusko 20 60 85 110 Palveluasumisen kustannus / hoitopäivä Kunta Asuminen %-osuus (raportin kuluista) 1 081 073 1,8 % Alajärvi 749 510 2,0 % Vimpeli 253 902 2,0 % Soini 59 976 0,6 % 102
Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT AVOKÄYNTIEN JA PALVELUASUMISEN KÄYTTÖ YLI 20V ASUKASTA KOHDEN 1,0 Omat avokäynnit / yli 20v asukas 0,8 0,6 0,4 0,2 0,0 2,0 Palveluasuminen hoitopäivät / yli 20v asukas 1,6 1,2 0,8 0,4 0,0 Käyntejä asukasta kohden on hieman keskiarvoa vähemmän, määrä on noussut 46 % edellisvuodesta Palveluasumisen hoitopäiviä taas on keskimääräistä enemmän ja niiden määrä on noussut 9 % 103
Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT LAITOSPÄIVIEN MÄÄRÄ YLI 20V. ASUKASTA KOHDEN 0,8 Päihdepalvelut Mielenterveyspalvelut 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 0,0 Laitospalvelujen käyttö hoitopäivinä on keskimääräistä matalampaa ja niiden määrä on laskenut 58 % 104
Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT AIKUISTEN PÄIHDEHUOLTO: KUSTANNUKSET / YLI 20-VUOTIAS ASUKAS Laitos Asumis Avo 140,00 120,00 100,00 80,00 60,00 40,00 20,00 0,00 Päihdepalvelujen kustannukset ovat matalat ja avohoitopainotteiset Kunta Päihdehuolto %-osuus (raportin kuluista) 216 526 0,4 % Alajärvi 148 069 0,4 % Vimpeli 37 883 0,3 % Soini 26 058 0,3 % 105
Palveluasumisen kustannus / +20v. asukas Aikuisten mielenterveyspalvelut AIKUISTEN MIELENTERVEYSPALVELUT 85 80 75 PÄIHDEPALVELUIDEN LAITOSHOIDON JA PALVELUASUMISEN KUSTANNUKSET Kemi Korkeat asumispalvelukustannukset, matalat laitospalvelukustannukset Korkeat kustannukset sekä asumisettä laitospalveluissa 70 65 60 55 50 Raisio Matalat kustannukset sekä asumisettä laitospalveluissa Matalat asumispalvelukustannukset, korkeat laitospalvelukustannukset 45 40 35 30 25 Mikkeli 20 Ylä-Savo 15 Iisalmi RAS Raahe 10 Naantali 5 Alajärvi Oulunkaari 2013 Imatra 2013 JYTA 0 Vimpeli Kallio Rusko 2013 Ylivieska Raasepori 0 5 10 15 20 25 30 35 Laitoshoitokustannus / +20v. asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Laitos Asuminen 27 456 0,0 % 11 278 0,0 % Alajärvi 22 146 0,1 % 11 278 0,0 % 106 Vimpeli 5 311 0,0 % 0 0,0 % Soini 0 0,0 % 0 0,0 %
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Suun terveydenhuoltoon kuuluvat kunnalliset vuorohoito hammashuoltopalvelut. ja erityispäivähoito. Lisäksi Osana tarkastelussa analyysiä ovat tarkastellaan myös yksityisiä ryhmäpäivähoito, ostopalveluita perhepäivähoito, sekä erikoishammashoitoa. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLLON YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Suun terveydenhuollon kustannukset ovat hieman yli keskiarvon Peittävyydet ovat yli 18-vuotiaiden keskuudessa keskitasoa ja alle 18-vuotiaiden osalta korkeat Hammaslääkäreiden käynti- ja asiakasmäärät ovat vertailun korkeimpia Suuhygienistien osuus työstä on myös hyvällä tasolla MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Suun terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet hieman, 2,9% (n. 50 000 ) Palveluiden käytössä ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia EHDOTUKSIA TAVOITTEIKSI Suun terveydenhuolto on toteutettu lla hyvin toimivilla ostopalveluilla, joten tarvetta suuriin muutoksiin ei näiden palvelujen osalta ole. 108
Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO JULKINEN HAMMASHOITO: ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Imatra 2013 Hammashuolto Suun terveydenhuollon kustannukset ovat hieman yli keskiarvon ja kasvaneet edellisvuodesta 4 % Mikkeli Kemi Iisalmi Ylä-Savo Oulunkaari 2013 Vimpeli 2013 Raasepori Soini Alajärvi Naantali Raisio Rusko Raahe RAS JYTA Ylivieska Kallio 0 20 40 60 80 100 120 140 160 Kunta Hammashuolto %-osuus (raportin kuluista) 1 725 806 2,8 % Alajärvi 1 133 630 3,0 % Vimpeli 309 728 2,4 % Soini 252 404 2,5 % 109
Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO PEITTÄVYYS YLI 18V. PEITTÄVYYS ALLE 18V. Peittävyys yli 18v Iisalmi Ylä-Savo JYTA Vimpeli Mikkeli Kemi Imatra 2013 2013 Soini Oulunkaari 2013 Raisio Alajärvi Raasepori RAS Raahe Naantali Rusko Kallio Ylivieska 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% Peittävyys alle 18 v Mikkeli Iisalmi Raahe Ylä-Savo RAS Imatra 2013 JYTA Soini Raisio Rusko Raasepori Ylivieska Kallio 2013 Alajärvi Kemi Oulunkaari 2013 Vimpeli Naantali 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 110
Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO KUNNALLINEN JA YKSITYINEN SUUN TERVEYDENHUOLTO YHTEENSÄ 250 3,2 Kunnallisen kustannus / asukas Yksityisen kustannus / asukas Käynnit yhteensä / asukas 3,5 200 150 100 86 82 1,7 55 1,5 1,9 75 59 1,6 80 61 45 45 16 32 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 62 59 1,3 1,3 15 1,4 43 1,3 32 1,4 57 24 1,1 1,2 1,4 38 51 1,4 3,0 2,5 2,0 1,5 50 114 113 135 111 116 88 100 111 111 140 120 90 92 135 107 118 89 111 83 96 1,0 0,5 0 0,0 Kun lasketaan mukaan sekä yksityinen ja kunnallinen suunterveydenhuolto, käyntejä asukasta kohden on 1,4 Kustannukset ovat nousseet edellisvuodesta 4 %, mutta ovat edelleen alle keskiarvon Kunta Hammashuolto, sis. kunnallinen ja yksityinen 2 429 633 Alajärvi 1 593 631 Vimpeli 498 162 Soini 307 796 111
Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO HENKILÖSTÖKULUJEN JA OSTOPALVELUKUSTANNUSTEN %-JAKAUTUMINEN 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Henkilöstökulut Ostopalvelut Toiminta ostopalvelupainotteista Toiminta painottuu oman henkilöstön käyttöön Kunta Henkilöstökulut %-osuus Ostopalvelut %-osuus 31 322 1,9 % 1 629 120 98,1 % 112
Käyntejä / hammaslääkäri Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO Tehokkuus: TEHOKKUUS: ASIAKKAAT Asiakkaat JA ja KÄYNNIT käynnit / hammaslääkäri HAMMASLÄÄKÄRI Vimpeli Paljon käyntejä hammaslääkäriä kohden, vähän hml-asiakkaita Paljon käyntejä ja asiakkaita hammaslääkäriä kohden 2 700 Alajärvi 2013 Raasepori Vähän käyntejä ja asiakkaita hammaslääkäriä kohden Vähän käyntejä hammaslääkäriä kohden, paljon hml-asiakkaita 2 200 Raahe Oulunkaari 2013 Soini Kallio Ylä-Savo Naantali RAS 1 700 Imatra Ylivieska 2013 Rusko JYTA Iisalmi Raisio Kemi 1 200 400 600 800 1 000 1 200 1 400 Asiakkaita / hammaslääkäri 113
Kustannus / asiakas Kustannus / käynti Suun terveydenhuolto SUUN TERVEYDENHUOLTO AMMATTIRYHMIEN TYÖNJAON VAIKUTUS ASIAKASKUSTANNUKSIIN KÄYNTITYYPIN SUHDE 350 JYTA Kemi JYTA 300 250 Iisalmi Ylä-Savo Raisio RAS Raahe Mikkeli Alajärvi Vimpeli Soini 2013 Kallio Naantali Rusko Kemi Ylivieska Imatra 2013 Raasepori 110 85 Ylä-Savo Iisalmi Raisio Vimpeli Soini Mikkeli 2013 Alajärvi Rusko Imatra 2013 Kallio Ylivieska RAS Raahe Oulunkaari 2013 200 0,7 1,7 2,7 3,7 4,7 Asiakassuhde (hml:t / (shg:t + hh:t) 60 1,7 3,7 Käynnit (hammaslääkärit / (suuhygienistit + hammashoitajat) Kunnan suuterveydenhuollon asiakassuhde ja käynnit ovat sitä suuhygienistipainotteisemmat, mitä enemmän vasemmalla kuvissa kunnan asema on. 114
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Perhepalveluihin kuuluvat ehkäisevä vuorohoito lastensuojelutyö, ja erityispäivähoito. perhepalveluiden Lisäksi sosiaalityö, tarkastelussa ovat avohuolto, kodin ulkopuolelle sijoitetut, ryhmäpäivähoito, jälkihuolto, perhepäivähoito, perheneuvola erilaisin ja sen kaltainen hoitotuin muu hoidettavat toiminta sekä lastenvalvoja. Kunnan lapset omien sekä palveluiden mahdollinen lisäksi kunnallinen osiossa huomioidaan tuki lapsiperheille. erikoissairaanhoidosta ostettu lasten- ja nuortenpsykiatria.
Perhepalvelut PERHEPALVELUIDEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Perhepalveluissa kustannukset ovat kaikissa n kunnissa matalat. Lastensuojelun avohuoltoon panostetaan keskimääräistä enemmän kokonaisuudessaan Perheneuvolassa asiakaskohtaiset panostukset ovat korkeahkot. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen määrä on keskimääräistä pienempi Perhehoidon osuus sijoituksissa on korkea Lasten ja nuorten psykiatrian kustannukset ovat pienet vertailussa MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Kustannukset ovat laskeneet (pl. Soini) yhteensä 2,9% tai 80 000 ilman psykiatriaa. Psykiatrian kustannukset ovat laskeneet kaikissa kunnissa ja yhteensä n. 20% tai 110 000 HUOMIOITA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ PALVELURAKENTEESTA lla näyttäisi sijoitettujen lasten ja nuorten määrä pysyneen edelleen kohtuullisena, ja avohuollon piirissä asiakkaita on sijoitettujen määrään nähden melko paljon. Avohuollon tarjoamalla tuella on ilmeisesti kyetty välttämään sijoitusten määrän kasvu. 116
Perhepalvelut PERHEPALVELUIDEN YHTEENVETO 2 HUOMIOITA JA JOHTOPÄÄTÖKSIÄ PALVELURAKENTEESTA Tekstiä... YHDESSÄ SOVITUT TOIMENPITEET Tekstiä... 117
Perhepalvelut PERHEPALVELUT PERHEPALVELUIDEN KUSTANNUKSET (ML. ESH-LASTEN- JA NUORTENPSYKIATRIA) / 0-17-VUOTIAS ASUKAS JYTA Oulunkaari 2013 Soini RAS Alajärvi Vimpeli 2013 Raahe Ylivieska Kallio Naantali Rusko Iisalmi Ylä-Savo Raisio Raasepori Imatra 2013 Kemi Mikkeli Ehkäisevä lastensuojelutyö Sosiaalityö Avohuolto Kodin ulkopuolelle sijoitetut Jälkihuolto Perheneuvola Lastenvalvoja Lasten- ja nuortenpsykiatria 0 200 400 600 800 1 000 1 200 1 400 1 600 Perhepalveluiden kustannukset ikäryhmäasukasta kohden ovat laskeneet 4 % edellisvuodesta Kunta Perhepalvelut yht. %-osuus (raportin kuluista) 3 113 387 5,1 % Alajärvi 2 111 304 5,6 % Vimpeli 589 233 4,6 % Soini 406 411 4,0 % 118
Perhepalvelut PERHEPALVELUT SOSIAALITYÖN KUSTANNUKSET 3 000 Sosiaalityö /asiakas 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Sosiaalityön kustannukset ovat nousseet 22 % Kunta Sosiaalityö %-osuus (raportin kuluista) 273 493 0,4 % Alajärvi 188 013 0,5 % Vimpeli 53 980 0,4 % Soini 31 500 0,3 % 119
Perhepalvelut PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETUT Kodin ulkopuolelle sijoitettujen %-osuus 0-17 -vuotiaista 3,4 % 3,2 % 3,0 % 2,8 % 2,6 % 2,4 % 2,2 % 2,0 % 1,8 % 1,6 % 1,4 % 1,2 % 1,0 % 0,8 % 0,6 % 0,4 % 0,2 % 0,0 % 3,1 % 2,6 % 2,3 % 2,0 % 2,0 % 1,8 % 1,7 % 1,5 % 1,5 % 1,5 % 1,4 % 1,4 % 1,4 % 1,1 % 1,1 % 1,0 % 1,0 % 0,8 % 0,7 % 0,6 % Kodin ulkopuolelle sijoitettuja on keskimääräistä vähemmän vaikkakin osuus on noussut edellisvuodesta vajaan yhden %-yksikön. 120
Kunnan työttömyysaste Perhepalvelut PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN OSUUS JA TYÖTTÖMYYSASTE KUNNASSA 17% Kemi Kunnan työttömyysaste verrattain korkea, sijoitettujen osuus ikäryhmästä matala Työttömyysaste verrattain korkea, kodin ulkopuolelle sijoituksia melko paljon 15% 13% 11% Iisalmi Ylä-Savo Raahe Oulunkaari 2013 Soini RAS Ylivieska 2013 Kallio Alajärvi Vimpeli Imatra 2013 Mikkeli Työttömyysaste melko matala, kodin ulkopuolelle sijoituksia verrattain vähän Kunnan työttömyysaste verrattain matala, sijoitettujen osuus ikäryhmästä korkea 9% 7% Raisio Raasepori JYTA Rusko Naantali n alueen kuntien välillä vain vähän eroja työttömyysasteessa ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten osuudessa. 5% 0,0 % 1,0 % 2,0 % 3,0 % kodin ulkopuolelle sijoitetut % ikäluokasta 0-17v 121
Perhepalvelut PERHEPALVELUT 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% AVOHOITO JA KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETUT: KUSTANNUSTEN JA ASIAKKAIDEN JAKAUTUMINEN Avohuollon kustannusosuus Ulkopuolelle sijoitettujen kustannusosuus 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Avohuollon asiakasosuus Kodin ulkopuolelle sijoitettujen asiakasosuus 122
Avohuolto( ehkäisevä + sosiaalityö + avohuolto) / 0-17 v. Perhepalvelut PERHEPALVELUT 450 KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN JA AVOHUOLLON KUSTANNUKSET Raisio Korkeat panostukset avohuollossa, matalat kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset Korkeat kustannukset sekä avohuollossa että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa 350 Vimpeli Imatra 2013 Matalat kustannukset sekä avohuollossa että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa Matalat panostukset avohuollossa, korkeat kodin ulkopuolelle sijoittamisen kustannukset Raasepori 250 Rusko Mikkeli Raahe JYTA Alajärvi 2013 Soini RAS Oulunkaari 2013 Naantali Ylivieska Kallio Ylä-Savo Iisalmi Panostukset avohuoltoon ovat laskeneet edellisvuodesta 3 % ja ovat edelleen keskiarvoa korkeammat. Kemi 150 7 207 407 607 807 kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas %-osuus (raportin kuluista) Ulkopuolelle sijoitetut %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo 922 785 1,5 % 1 381 087 2,3 % Alajärvi 583 716 1,6 % 916 427 2,4 % Vimpeli 217 065 1,7 % 241 719 1,9 % Soini 122 004 1,2 % 222 941 2,2 % 123
Avohuollon piirissä olevien asiakkaiden osuus % ikäluokasta 0-17v Perhepalvelut PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN OSUUS JA AVOHUOLLON PIIRISSÄ OLEVIEN OSUUS, % 0-17-VUOTIAISTA 12,0 % 11,0 % 10,0 % 9,0 % 8,0 % 7,0 % 6,0 % 5,0 % 4,0 % 3,0 % 2,0 % 1,0 % Raasepori Vimpeli JYTA Rusko Soini Raisio 2013 Alajärvi Oulunkaari Imatra 2013 2013 RAS Raahe Ylivieska Kallio Ylä-Savo Iisalmi Kemi Mikkeli 0,0 % Naantali 0,0 % 1,0 % 2,0 % 3,0 % kodin ulkopuolelle sijoitetut % ikäluokasta 0-17v Korkea avohuollon peittävyys, matala sijoitettujen osuus ikäluokasta Matala avohuollon peittävyys, kodin ulkopuolelle sijoitettuja verrattain vähän Korkea avohuollon peittävyys, kodin ulkopuolelle sijoitettuja verrattain paljon Matala avohuollon peittävyys, korkea sijoitettujen osuus ikäluokasta Avohuollon perhepalveluiden piirissä olevien alaikäisten osuus on keskimääräistä suurempi ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen osuus keskimääräistä matalampi. 124
Avohuolto( ehkäisevä + sosiaalityö + avohuolto) /asiakas Perhepalvelut PERHEPALVELUT AVOHUOLLON ASIAKASKOHTAISEN KUSTANNUKSEN VAIKUTUS KODINULKOPUOLELLE SIJOITETTUJEN ASUKASKOHTAISIIN KUSTANNUKSIIN Naantali Korkea avohuollon kustannus, matala kodin ulkopuolelle sijoitettujen kustannus Korkeat kustannukset sekä avohuollossa että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa 4 600 3 600 Raisio Raasepori Matalat kustannukset sekä avohuollossa että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa Matala avohuollon kustannus, korkea kodin ulkopuolelle sijoitettujen kustannus 2 600 Rusko Kemi Iisalmi Ylä-Savo 1 600 Vimpeli Ylivieska Soini Kallio Oulunkaari 2013 RAS Raahe JYTA Alajärvi 2013 Mikkeli Imatra 2013 Asiakaskohtaiset kustannukset ovat matalat ja laskeneet edellisvuodesta 3 %. 600 7 257 507 757 kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas 125
Sosiaalityö / asiakas(perhe) Perhepalvelut PERHEPALVELUT LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN PANOSTUS Naantali Korkea sosiaalityön kustannus, matala kodin ulkopuolelle sijoitettujen kustannus Korkeat kustannukset sekä sosiaalityössä että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa 2 200 1 700 Kemi Matalat kustannukset sekä sosiaalityössä että kodin ulkopuolelle sijoittamisissa Matala sosiaalityön kustannus, korkea kodin ulkopuolelle sijoitettujen kustannus Raisio Imatra 2013 1 200 700 Raasepori Oulunkaari 2013 Ylä-Savo Vimpeli Ylivieska Kallio Alajärvi Iisalmi Rusko Soini 2013 RAS Raahe Mikkeli JYTA Sosiaalityön panostukset kunnissa ovat perhettä kohden matalat. 200 7 257 507 757 kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas %-osuus (raportin kuluista) Ulkopuolelle sijoitetut %-osuus (raportin kuluista) Kunta Sosiaalityö 273 493 0,4 % 1 381 087 2,3 % Alajärvi 188 013 0,5 % 916 427 2,4 % Vimpeli 53 980 0,4 % 241 719 1,9 % Soini 31 500 0,3 % 222 941 2,2 % 126
Kodin ulkopuolelle sijoitetut laitoshoitopäivän hinta Perhepalvelut PERHEPALVELUT KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETUT: LAITOSHOIDON JA PERHEHOIDON SUORITEHINTOJEN VERTAILU Vimpeli Naantali Korkea hoitopäivähinta laitoshoidossa, matala perhehoidossa Korkeat hoitopäivähinnat sekä laitos- että perhehoidossa 290 240 Kemi Raasepori Rusko Raisio Soini Ylä-Savo Iisalmi Kallio 2013 Ylivieska Imatra Alajärvi 2013 Matalat hoitopäivähinnat sekä laitos- että perhehoidossa Matala hoitopäivähinta laitoshoidossa, Korkea perhehoidossa 190 RAS Raahe Mikkeli 140 JYTA Oulunkaari 2013 Kodin ulkopuolelle sijoitettujen laitoshoidon hinta on hieman keskiarvoa korkeampi Perhehoito on taas keskiarvoa matalampi 90 20 40 60 80 100 Kodin ulkopuolelle sijoitetut asiakkaat hoitopäivän hinta, perhehoito %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Perhehoito Laitos 363 167 0,6 % 1 017 920 1,7 % Alajärvi 234 999 0,6 % 681 429 1,8 % Vimpeli 128 123 1,0 % 113 596 0,9 % Soini 46 0,0 % 222 895 2,2 % 127
Perhehoitopäivien osuus kodin ulkopuolelle sijoitettujen hoitopäivistä Perhepalvelut PERHEPALVELUT PERHEHOIDON OSUUS JA HOITOPÄIVÄN KESKIHINTA 80% Vimpeli Perhehoitopäivien osuus korkea, sijoittamisen keskim hoitopäivän hinta matala Sekä perhehoitopäivien osuus että hoitopäivän keskihinta korkea 60% Oulunkaari 2013 JYTA Kemi Iisalmi Ylä-Savo Imatra 2013 RAS Raahe Alajärvi 2013 Raisio Naantali Mikkeli Ylivieska Kallio Sekä perhehoitopäivien osuus että hoitopäivän keskihinta matala Perhehoitopäivien osuus matala, sijoittamisen keskim hoitopäivän hinta korkea 40% Raasepori Rusko Perhehoidon osuus keskimääräistä korkeampi 20% Laitospalveluiden merkittävä käyttö kodin ulkopuolelle sijoitettujen kohdalla nostaa kustannuksia. 0% Soini 50 100 150 200 250 Kodin ulkopuolelle sijoitetut asiakkaat hoitopäivän keskihinta Kunta Kodin ulkopuolelle sijoitetut %-osuus (raportin kuluista) 1 381 087 2,3 % Alajärvi 916 427 2,4 % Vimpeli 241 719 1,9 % Soini 222 941 2,2 % 128
Avohuolto( ehkäisevä + sosiaalityö + avohuolto) / 0-17 v. Perhepalvelut PERHEPALVELUT 450 LASTEN- JA NUORTENPSYKIATRIA SEKÄ LASTENSUOJELUN AVOHUOLTO Raisio Avohuollon panostukset melko korkeat, psykiatrian kustannukset matalat Verrattain korkeat avohuollon sekä psykiatrian kustannukset 350 Vimpeli Imatra 2013 Verrattain matalat avohuollon sekä psykiatrian kustannukset Avohuollon panostukset melko matalat, psykiatrian kustannukset korkeat Raasepori 250 Rusko Soini Raahe Alajärvi 2013 JYTA RAS Oulunkaari Naantali 2013 Kallio Ylivieska Kemi Iisalmi Ylä-Savo 150 40 140 240 340 440 Lasten ja nuorten psykiatria / 0-17 v. asukas Mikkeli Panostus lasten- ja nuortenpsykiatriaan on keskimääräistä matalampi ja avohuollon panostus taas korkea %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo Psykiatria 922 785 1,5 % 441 903 0,7 % Alajärvi 583 716 1,6 % 348 847 0,9 % Vimpeli 217 065 1,7 % 54 412 0,4 % Soini 122 004 1,2 % 38 644 0,4 % 129
Lasten- ja nuortenpsykiatria avo / 0-17 v. Perhepalvelut PERHEPALVELUT 280 250 220 190 LASTEN JA NUORTEN PSYKIATRIA: AVOHOITO JA LAITOSHOITO Raasepori Rusko Mikkeli Korkeat avopalveluiden ESHkustannukset, laitoshoitokustannukset matalat Matalat kustannukset sekä avo- että vuodeosastopalveluiden lasten- ja nuortenpsykiatriassa Korkeat kustannukset sekä avo- että vuodeosastopalveluiden lasten- ja nuortenpsykiatriassa Matalat avopalveluiden ESHkustannukset, laitoshoitokustannukset korkeat 160 130 Raisio Kemi Naantali Iisalmi Ylä-Savo 100 Soini Alajärvi Vimpeli 70 2013 Oulunkaari 2013 40 Imatra 2013 RAS Raahe JYTA Ylivieska Kallio 10 0 50 100 150 200 Lasten- ja nuortenpsykiatria laitos / 0-17 v. Lasten ja nuorten psykiatrinen avohoito ja laitoshoito on kustannuksiltaan keskimääräistä matalampaa %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo Laitos 276 175 0,4 % 165 728 0,3 % Alajärvi 193 235 0,5 % 155 612 0,4 % Vimpeli 44 296 0,3 % 10 116 0,1 % Soini 38 644 0,4 % 0 0,0 % 130
Ehkäisevälastensuojelu+ avohuolto + avo lastenspykiatria + perheneuvola / 0-17 v asukas Perhepalvelut PERHEPALVELUT 600 AVOHUOLTO JA PSYKIATRIAN LAITOSHOITO SEKÄ KODIN ULKOPUOLELLE SIJOITETUT Raasepori Ehkäisevän ja avotoiminnan panostukset melko korkeat, korjaavan ja sijoittamisen kulut matalat Melko korkeat kustannukset sekä ehkäisevässä että korjaavassa toiminnassa 500 400 Vimpeli Mikkeli Raisio Iisalmi Ylä-Savo Rusko Matalat kustannukset sekä ehkäisevässä että korjaavassa toiminnassa Ehkäisevän ja avotoiminnan panostukset melko matalat, korjaavan ja sijoittamisen kulut korkeat 300 Alajärvi 2013 Soini Imatra 2013 Ylivieska Naantali Raahe Oulunkaari 2013 RAS Kallio JYTA Kemi Avotoimintaan panostetaan hieman keskimääräistä enemmän. 200 200 450 700 950 Lasten-ja nuortenpsykiatria + kodin ulkopuolelle sijoitetut / 0-17 v. asukas %-osuus (raportin kuluista) Kodin ulkopuolelle sijoitetut+psykiatria %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo+ehkäisevä 1 223 805 2,0 % 1 822 991 3,0 % Alajärvi 789 976 2,1 % 1 265 275 3,4 % Vimpeli 276 779 2,1 % 296 131 2,3 % Soini 150 611 1,5 % 261 585 2,6 % 131
Perheneuvola / asiakas Perhepalvelut PERHEPALVELUT 1 680 PERHENEUVOLA Kustannukset korkeat asiakasta kohden, mutta kokonaisuutena melko matalat Korkeat perheneuvolan kustannukset sekä asiakasta että asukasta kohden 1 280 Raahe RAS Matalat perheneuvolan kustannukset sekä asiakasta että asukasta kohden Kustannukset matalat asiakasta kohden, mutta kokonaisuutena melko korkeat 880 Raasepori Rusko Raisio Soini Alajärvi 2013 Mikkeli Vimpeli Kemi Ylä-Savo Iisalmi 480 Kallio Ylivieska JYTA Oulunkaari 2013 80 10 60 110 160 210 Perheneuvola / 0-17 v. asukas Kunta Perheneuvola %-osuus (raportin kuluista) 298 337 0,5 % Alajärvi 201 038 0,5 % Vimpeli 69 397 0,5 % Soini 21 463 0,2 % 132
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Aikuissosiaalityöhön kuuluvat sosiaalityö, vuorohoito toimeentulotuki, ja erityispäivähoito. mahdollinen Lisäksi sosiaalinen tarkastelussa ovat luototus, työllistämistoiminta ryhmäpäivähoito, sekä mahdollinen perhepäivähoito, sosiaalinen erilaisin asuminen. hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Aikuissosiaalityön kustannukset ovat kaikissa kunnissa keskitasoa pienemmät ja kunnat ovat melko lähellä toisiaan. Käytännöt näyttäisivät n kunnissa olevan yhtenäiset Toimeentulotuen saajia on keskimääräistä vähemmän Perhekohtaisen toimeentulotuen määrä on vertailussa melko pieni Työmarkkinatuen aktivointi on onnistunut hyvin MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Aikuissosiaalityön kustannukset ovat pysyneet lähes ennallaan, eikä palveluissakaan ole tapahtunut juurikaan muutoksia EHDOTUKSIA TAVOITTEIKSI Aikuissosiaalityössä nykykäytännöt ovat toimivat 134
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ AIKUISSOSIAALITYÖN KUSTANNUKSET / ASUKAS Rusko JYTA RAS Raahe Alajärvi Soini 2013 Vimpeli Kallio Mikkeli Ylivieska Oulunkaari 2013 Imatra 2013 Ylä-Savo Naantali Raasepori Iisalmi Raisio Kemi Sosiaalityö Toimeentulotuki (pl. työmarkkinatuen kuntaosuus) Työmarkkinatuen kuntaosuus Sosiaalinen luototus Työllistämistoiminta Sosiaalinen asuminen 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 Aikuissosiaalityön asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat pysyneet samana. Kustannukset ovat edelleen verrattain matalat. Kunta Aikuisosiaalityö %-osuus (raportin kuluista) 2 080 555 3,4 % Alajärvi 1 332 900 3,5 % Vimpeli 445 299 3,4 % Soini 302 357 3,0 % 135
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ AIKUISSOSIAALITYÖN HENKILÖSTÖ YHTEENSÄ / 1000 ASUKASTA 1,2 Henkilökuntaa yhteensä / 1000 asukasta 1,0 0,99 0,8 0,74 0,68 0,65 0,64 0,6 0,4 0,43 0,41 0,36 0,35 0,2 0,0 0,11 0,07 Henkilökuntaa asukasta kohden on keskimääräistä vähemmän. 136
Sosiaalityö / asiakasperhe Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ 1 200 SOSIAALITYÖN RESURSOINTI ASIAKASPERHETTÄ KOHDEN JA MAKSETTU KORVAUS PERHETTÄ KOHDEN Oulunkaari 2013 Panostukset sosiaalityöhön korkeat, toimeentulotukeen melko matalat Melko korkeat panostukset sekä sosiaalityöhön että toimeentulotukeen 900 Raasepori Kemi Melko matalat panostukset sekä sosiaalityöhön että toimeentulotukeen Panostukset sosiaalityöhön matalat, toimeentulotukeen melko korkeat 600 300 Rusko Vimpeli Soini Alajärvi Imatra 2013 RAS Kallio Ylivieska Raahe 2013 JYTA Mikkeli Raisio Ylä-Savo Iisalmi Tässä kuvassa mukana työmarkkinatuen kuntaosuus. Sosiaalityön panostuksissa asiakasperhettä kohden on koko aineistossa suurta hajontaa. Järvi-Pohjamaan kuntien välillä ei kovin suuria eroja. 0 Naantali 1 500 2 200 2 900 3 600 / toimeentulotukiperhe %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Toimeentulotuki Sosiaalityö 1 476 806 2,4 % 237 870 0,4 % Alajärvi 1 063 203 2,8 % 163 716 0,4 % Vimpeli 247 309 1,9 % 45 744 0,4 % Soini 166 293 1,7 % 28 410 0,3 % 137
Sosiaalityö / asiakasperhe 1 200 Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ SOSIAALITYÖN RESURSOINTI ASIAKASPERHETTÄ KOHDEN JA MAKSETTU KORVAUS PERHETTÄ KOHDEN POIS LUKIEN TYÖMARKKINATUKI Oulunkaari 2013 Panostukset sosiaalityöhön korkeat, toimeentulotukeen melko matalat Melko korkeat panostukset sekä sosiaalityöhön että toimeentulotukeen 900 Melko matalat panostukset sekä sosiaalityöhön että toimeentulotukeen Panostukset sosiaalityöhön matalat, toimeentulotukeen melko korkeat Raasepori Kemi 600 RAS Raahe Mikkeli Rusko Soini Vimpeli Imatra Alajärvi 2013 Ylivieska Kallio 2013 Raisio Kun poistetaan työmarkkinatuen osuus, toimeentulotuen kustannukset tukiperhettä kohden ovat edelleen melko matalat 300 JYTA Ylä-Savo Iisalmi Toimeentulotuki (pl. %-osuus (raportin %-osuus (raportin Kunta työmarkkinatuki) kuluista) Sosiaalityö kuluista) 0 Naantali 1 167 462 1,9 % 237 870 0,4 % 600 1 300 2 000 2 700 3 400 Alajärvi 860 850 2,3 % 163 716 0,4 % / toimeentulotukiperhe (pl. työmarkkinatuen kuntaosuus) Vimpeli 190 025 1,5 % 45 744 0,4 % Soini 116 586 1,2 % 28 410 0,3 % 138
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUKEA SAANEIDEN MÄÄRÄ 90 80 79 Toimeentulotukea saaneet / 1000 asukasta 70 67 60 50 50 49 48 46 44 43 43 42 42 41 40 30 39 39 38 38 37 35 32 20 17 10 0 Toimeentulotukea saaneiden määrä on keskimääräistä pienempi. Määrä on kasvanut hieman verrattuna edelliseen vuoteen. 139
Kunnan työttömyysaste Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ TOIMEENTULOTUEN ASUKASKOHTAINEN PANOSTUS JA KUNNAN TYÖTTÖMYYSASTE 17% Kemi Kunnan työttömyysaste verrattain korkea, toimeentulotukea asukasta kohden melko vähän Työttömyysaste ja toimeentulotuen määrä asukasta kohden melko korkea 15% 13% 11% Oulunkaari 2013 Imatra 2013 Iisalmi Ylä-Savo Raahe Mikkeli Soini RAS Ylivieska Kallio Vimpeli Alajärvi 2013 Työttömyysaste verrattain matala, myös toimeentulotukea asukasta kohden melko vähän Kunnan työttömyysaste verrattain matala, toimeentulotukea asukasta kohden melko paljon 9% 7% Raasepori JYTA Naantali Raisio Sekä n työttömyysaste että toimeentulotuen määrä asukasta kohden ovat keskimääräistä pienemmät. Rusko 5% 10 60 110 160 210 260 Toimeentulotuki (sis. Työmarkkinatuen kuntaosuus) / asukas 140
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ 120 TOIMEENTULOTUEN (PL. TYÖMARKKINATUEN KUNTAOSUUS) NETTO / ASUKAS Toimeentulotuki, netto / asukas 100 80 60 40 20 0 Toimeentulotuen nettokustannus asukasta kohden on laskenut 8 % vuosien 2013 ja välillä. Kunta Toimeentulotuki, netto ilman työmarkkinatuen kuntaosuutta 556 760 Alajärvi 437 385 Vimpeli 77 797 Soini 41 578 141
Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ 3 000 TYÖMARKKINATUEN MÄÄRÄ / TYÖMARKKINATUEN SAAJA (KUNNAN OSUUS) Työmarkkinatuki / tuen saaja (kunnan osuus) 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Kunta Työmarkkinatuki %-osuus (raportin kuluista) 309 344 0,5 % Alajärvi 202 353 0,5 % Vimpeli 57 284 0,4 % Soini 49 707 0,5 % 142
Aktivointiaste Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ SAAJAKOHTAINEN TYÖMARKKINATUEN MÄÄRÄ / AKTIVOINTIASTE 62% Soini JYTA Panostusta aktivointijaksoi hin, matala kunnan maksuosuus Panostusta aktivointijaksoi hin, korkea kunnan maksuosuus 57% 52% Vimpeli Aktivointijakso ja vähän, matala kunnan maksuosuus Aktivointijakso ja vähän, korkea kunnan maksuosuus Alajärvi 47% 42% 37% 32% Naantali Rusko Raisio Iisalmi RAS Raahe Raasepori Kallio Ylä-Savo Mikkeli Ylivieska Kemi Aktivointiaste yli 500 pv työmarkkinatukea saaneista Aktivointiasteet (Lähde: Kela) ovat Järvi- Pohjanmaalla suhteellisen korkeita, joka näkyy myös matalana kunnan maksuosuutena. 27% 3 53 Työmarkkinatuen kuntaosuus / asukas 143
Työllistämistoiminta / asiakas Aikuissosiaalityö AIKUISSOSIAALITYÖ 6 000 TYÖLLISTÄMISTOIMINNAN RESURSOINTI JA PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN %-OSUUS TYÖTTÖMISTÄ Korkeat panostukset työllistämistoimintaan, pitkäaikaistyöttömien osuus matala Panostukset työllistämistoimintaan melko korkeat, pitkäaikaistyöttömiä verrattain paljon 5 000 4 000 Naantali Iisalmi Ylä-Savo Panostukset työllistämistoimintaan melko matalat, pitkäaikaistyöttömiä verrattain vähän Melko matalat panostukset työllistämistoimintaan, pitkäaikaistyöttömien osuus korkea 3 000 2 000 1 000 Vimpeli Soini 2013 Kemi Raisio Kallio Alajärvi JYTA Raahe RAS Ylivieska Rusko Imatra 2013 Oulunkaari 2013 0 14% 19% 24% Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä Mikkeli Työllistämistoimintaan panostetaan asiakasta kohden keskimääräistä tasoa hieman enemmän, paitsi Alajärvellä. Toisaalta pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä on myös matala. Kunta Työllistämistoiminta %-osuus (raportin kuluista) 361 362 0,6 % Alajärvi 101 462 0,3 % Vimpeli 152 245 1,2 % Soini 107 654 1,1 % 144
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Vammaispalvelut on jaettu vammaisten, vuorohoito vaikeavammaisten ja erityispäivähoito. sekä kehitysvammaisten Lisäksi tarkastelussa ovat palveluihin. Vammais- ja vaikeavammaisten ryhmäpäivähoito, palveluita perhepäivähoito, ovat mm. avo- erilaisin ja asumispalvelut hoitotuin hoidettavat sekä työtoiminta. Kehitysvammaispalveluissa lapset sekä tarkastellaan mahdollinen avohoitoa, kunnallinen palveluasumista tuki lapsiperheille. sekä laitoshoitoa.
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUIDEN YHTEENVETO MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Vaikeavammaisten palveluissa kustannukset ovat vammaisten määrään nähden tasapainossa Palveluasumisen kustannus ja hoitopäivähinta on Soinissa korkea, muissa kunnissa matala. Tämä nostaa Soinin kustannukset vertailussa korkeiksi (3 asiakasta) Soinissa myös muiden subjektiivisten oikeuksien kustannukset ovat asiakasta kohden korkeat Kehitysvammahuollossa kustannukset ovat myös asiakkaiden määrään nähden tasapainossa Laitospalveluiden osuus kustannuksista on kuitenkin vertailun korkein Kunnittaiset erot ovat suuret niin asiakaskohtaisissa panostuksissa kuin esim. hoitopäivähinnoissa. Soini on näissä molemmissa kallis. Hoitopäivähinnat ovat alueella kalliit MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Kustannukset ovat nousseet 1,3% eli n. 64 000 Kustannusnousu on kuitenkin ollut suurta vaikeavammaisten palveluissa, vaikka asiakasmäärä ei ole lisääntynyt. Näissä kotona asumista tukevat palvelut ovat n. 11% eli 100 000 aiempaa kalliimmat. Kehitysvammaisten avohoidon kustannukset ovat myös nousseet, mutta palveluasuminen ja laitoshoito pysyneet lähes ennallaan EHDOTUKSIA TAVOITTEIKSI Palveluasumisessa selvitettävä mahdollisuus edullisempien ostopalvelujen käyttöön Kehitysvammahuollossa palvelurakennetta edelleen kevennettävä ja purettava laitoshuoltoa 146
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT ASUKASKOHTAISET KUSTANNUKSET Rusko Ylivieska Raisio Raahe Kallio Naantali RAS Imatra 2013 Alajärvi Iisalmi Kemi 2013 Vimpeli Mikkeli Ylä-Savo Oulunkaari 2013 Raasepori JYTA Soini Vammaispalvelu Vaikeavammaiset Työtoiminta Sosiaalityö ja palv. ohjaus Kehitysvammaiset avohoito Kehitysvammaiset palveluas. Kehitysvammaiset laitoshoito 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 Vammaispalveluiden asukaskohtaiset kustannukset ovat kasvaneet 2 % edellisvuodesta Kunta Kustannukset %-osuus (raportin kuluista) 5 033 440 8,2 % Alajärvi 3 006 692 8,0 % Vimpeli 994 152 7,7 % Soini 1 030 361 10,4 % 147
Vammaisten %-osuus väestöstä Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT VAMMAISPALVELUIDEN KUSTANNUKSET / ASUKAS JA VAMMAISTEN OSUUS VÄESTÖSTÄ (LASKETTUNA VAIKEAVAMMAISISTA ASIAKKAISTA) Kemi Vammaisten osuus väestöstä melko korkea, panostukset vammaispalveluihin melko matalat Vammaisten osuus väestöstä sekä panostukset vammaispalveluihin melko korkeat 3,0 % Vimpeli Ylä-Savo Iisalmi JYTA Imatra 2013 Raasepori Mikkeli Vammaisten osuus väestöstä sekä panostukset vammaispalveluihin melko matalat Vammaisten osuus väestöstä melko matala, panostukset vammaispalveluihin melko korkeat 2,0 % Oulunkaari 2013 Alajärvi 2013 Soini 1,0 % Raisio Kallio Ylivieska RAS Raahe Rusko Naantali 0,0 % 20 70 120 170 220 /asukas kaikki vammaispalvelut (ei kehitysvammapalvelut) Kunta Vammaispalvelut yht %-osuus (raportin kuluista) 1 485 733 2,4 % Alajärvi 840 393 2,2 % Vimpeli 146 127 1,1 % Soini 499 214 5,0 % 148
Palveluasumisen kustannukset / asukas Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT VAIKEAVAMMAISTEN PALVELUASUMISEN HOITOPÄIVÄN HINTA JA PALVELUASUMISEN KUSTANNUS / ASUKAS 100 Soini Palveluasumise ssa korkeat kokonaiskustan nukset, mutta matala hoitopäivähint a Palveluasumise ssa korkeat kokonaiskustan nukset, myös korkea hoitopäivähint a 75 50 Mikkeli Palveluasumise ssa matalat kokonaiskustan nukset, myös matala hoitopäivähint a Palveluasumise ssa matalat kokonaiskustan nukset, mutta korkea hoitopäivähint a 25 Rusko Kemi Naantali Iisalmi Raisio Ylä-Savo JYTA Ylivieska Raahe RAS Kallio Raasepori Alajärvi 0 Vimpeli 30 50 70 90 110 130 150 170 190 210 Palveluasumisen hoitopäivän hinta 149
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT VAIKEAVAMMAISTEN KOTONA ASUMISEN TUKEMISEN KUSTANNUKSET / ASIAKAS 9 000 Vaikeavammaisten kotona asumisen tukeminen /asiakas 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Kotona asumisen tukemisen asiakaskohtaiset kustannukset ovat 5 % keskimääräistä pienemmät. Vimpelin kustannukset ovat vertailujoukon pienimmät ja Soinin 3. suurimmat. 150
Vaikeavammaisten kotona asumisen tukeminen / asukas Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT VAIKEAVAMMAISTEN PALVELUASUMINEN / ASUKAS JA KOTONA ASUMISEN TUKEMINEN / ASUKAS 100,0 Raasepori Naantali JYTA Mikkeli Soini Kotona asumisen tukemisen kustannukset korkeat, palveluasumisen kustannukset melko matalat Kotona asumisen tukemisen kustannukset korkeat, myös palveluasumisen kustannukset korkeat 80,0 60,0 Ylä-Savo Kemi Iisalmi Kotona asumisen tukemisen kustannukset matalat, myös palveluasumisen kustannukset matalat Kotona asumisen tukemisen kustannukset matalat, palveluasumisen kustannukset melko korkeat 40,0 RAS Kallio Raisio 20,0 Ylivieska Rusko Raahe Alajärvi 0,0 Vimpeli 0 50 100 Vaikeavammaisten palveluasuminen /asukas 151
Kehitysvammaisten %-osuus väestöstä Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT Kehitysvammahuollon kustannukset / asukas ja kehitysvammaisten osuus väestöstä Oulunkaari Vimpeli 2013 Kehitysvammaisten osuus väestöstä melko korkea, panostukset palveluihin melko matalat Kehitysvammaisten osuus väestöstä sekä panostukset palveluihin melko korkeat 1,5 % 1,0 % Ylivieska Ylä-Savo Kemi JYTA Kallio Alajärvi 2013 RAS Iisalmi Raahe Mikkeli Kehitysvammaisten osuus väestöstä sekä panostukset palveluihin melko matalat Kehitysvammaisten osuus väestöstä melko matala, panostukset palveluihin melko korkeat Raisio Soini Raasepori 0,5 % Imatra 2013 Rusko Naantali 0,0 % 80 130 180 230 280 Kehitysvammahuollon kustannukset / asukas Kehitysvammaisten määrään nähden kustannukset korreloivat hyvin. Verrattuna edelliseen vuoteen, kummassakaan ei ole tapahtunut juurikaan muutosta. Kunta Kehitysvammaiset %-osuus (raportin kuluista) 3 547 706 5,8 % Alajärvi 2 166 299 5,7 % Vimpeli 848 026 6,6 % Soini 531 147 5,4 % 152
Avo- ja palveluasuminen yhteensä /asukas Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT 270 KEHITYSVAMMAHUOLLON KUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN / ASUKAS Vimpeli Korkeat avo- ja asumispalveluiden kustannukset, matalat laitospalvelukustannukset Korkeat kustannukset sekä avoasumis, että laitospalveluissa 245 Oulunkaari 2013 Raasepori 220 JYTA RAS 195 Kallio Ylä-Savo Raahe Iisalmi 2013 170 Kemi Alajärvi Matalat kustannukset sekä avoasumis, että laitospalveluissa Matalat avo- ja asumispalveluiden kustannukset, korkeat laitospalvelukustannukset 145 Imatra 2013 Mikkeli Soini Ylivieska 120 Raisio 95 Rusko Naantali 70 0 20 40 60 80 Laitospalvelu / asukas %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo ja asuminen Laitos 2 829 162 4,6 % 718 544 1,2 % Alajärvi 1 684 126 4,5 % 482 174 1,3 % Vimpeli 805 513 6,2 % 42 512 0,3 % Soini 337 289 3,4 % 193 858 2,0 % 153
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT KEHITYSVAMMAISTEN KULUT / ASIAKAS 250 000 Kehitysvammaiset /asiakas 200 000 150 000 100 000 50 000 0 Kehitysvammahuollon asiakaskohtaiset kustannukset vaihtelevat suuresti kunnittain. Kustannuksissa on moninkertaisia eroja. 154
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT KEHITYSVAMMAISTEN AVOHOIDON KUSTANNUKSET 30 000 Avohoidon kustannukset /asiakas 25 000 20 000 15 000 10 000 5 000 0 Kehitysvammaisten avohoitoon panostukset asiakaskohtaisesti ovat matalat ja laskeneet edellisvuodesta 1 %. Kunta Avo %-osuus (raportin kuluista) 890 271 1,5 % Alajärvi 623 572 1,7 % Vimpeli 200 214 1,6 % Soini 64 252 0,6 % 155
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT KEHITYSVAMMAISTEN ASUMISEN JA LAITOSHOIDON KUSTANNUKSET 800 700 600 500 400 300 Palveluasumisen kustannukset / hoitopäivä Laitoshoidon kustannukset / hoitopäivä 305 200 100 161 126 99 110 130 125 91 134 116 103 116 105 106 129 93 97 72 142 124 0 Hoitopäiväkustannukset ovat palveluasumisen osalta hyvin lähellä keskiarvoa (1 % suuremmat), mutta laitoshoidon hoitopäiväkustannukset ovat 12 % keskiarvoa suuremmat. Erityisesti Soinin laitoshoidon hoitopäiväkustannukset ovat suuret. %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) %-osuus (raportin kuluista) Kunta Avo Laitos Asuminen 890 271 1,5 % 718 544 1,2 % 1 938 891 3,2 % Alajärvi 623 572 1,7 % 482 174 1,3 % 1 060 554 2,8 % Vimpeli 200 214 1,6 % 42 512 0,3 % 605 300 4,7 % Soini 64 252 0,6 % 193 858 2,0 % 273 037 2,8 % 156
Vammaispalvelut VAMMAISPALVELUT KEHITYSVAMMAHUOLLON KUSTANNUSTEN %-JAKAUTUMINEN 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Avohoito Palveluasuminen Laitoshoito Laitoshoitopainotteisuus kasvaa Avohoidon ja palveluasumisen osuus kasvaa 157
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Kuntoutus koostuu puhe- ja vuorohoito toimintaterapiasta, ja erityispäivähoito. perusterveydenhuollon Lisäksi tarkastelussa ovat avokuntoutuksesta, laitoskuntoutuksesta ryhmäpäivähoito, sekä lääkinnällisestä perhepäivähoito, kuntoutuksesta. erilaisin hoitotuin Lisäksi hoidettavat kuntoutuspalveluihin kuuluvat kuntien lapset ja sekä valtion mahdollinen rintamaveteraanikuntoutukset. kunnallinen tuki lapsiperheille. Tarkastelun osana huomioidaan myös KELA-kuntoutuksen kustannuksia ja käyttöä.
Kuntoutus KUNTOUTUKSEN YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Kuntoutuksen kustannukset ovat verrattain korkeat. Alueella Kelan kuntoutuksen kustannukset ovat pienemmät kuin kuntien kuntoutus, ja asiakasta kohden muuta vertailujoukkoa edullisempia. Asiakastiedot puutteelliset MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Kuntoutustoiminnan asukaskohtaiset kustannukset ovat pysyneet lähes ennallaan 159
KUNTOUTUS Kuntoutus KUNTOUTUSTOIMINNAN KUSTANNUKSET YHTEENSÄ (ILMAN VALTION MÄÄRÄRAHAA) / ASUKAS 90 / asukas 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Kuntoutustoiminnan asukaskohtaiset kustannukset ovat hieman nousseet edellisestä vuodesta ja ovat edelleen verrattain korkeat. Kunta Kuntoutus yhteensä %-osuus (raportin kuluista) 1 161 726 1,9 % Alajärvi 743 619 2,0 % Vimpeli 247 311 1,9 % Soini 161 922 1,6 % 160
KUNTOUTUS Kuntoutus PUHETERAPIAN KUSTANNUKSET 1 000 / puheterapia-asiakas 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Puheterapian asiakaskohtainen kustannus on hieman keskimääräistä pienempi. Kunta Puheterapia %-osuus (raportin kuluista) 117 685 0,2 % Alajärvi 72 422 0,2 % Vimpeli 23 925 0,2 % Soini 18 752 0,2 % 161
KUNTOUTUS Kuntoutus OMAN AVOKUNTOUTUKSEN KUSTANNUKSET 900 / avokuntoutusasiakas 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Asiakastiedot puutteelliset. Kunta Oma avokuntoutus %-osuus (raportin kuluista) 827 192 1,3 % Alajärvi 533 959 1,4 % Vimpeli 178 545 1,4 % Soini 109 095 1,1 % 162
KUNTOUTUS Kuntoutus LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN KUSTANNUKSET 4 000 / lääkinnällisen kuntoutuksen asiakas 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Asiakastiedot puutteelliset. Lääkinnällisen kuntoutuksen palvelut perustuvat asetukseen lääkinnällisestä kuntoutuksesta. Kunta Lääkinnällinen kuntoutus %-osuus (raportin kuluista) 85 175 0,1 % Alajärvi 43 623 0,1 % Vimpeli 14 722 0,1 % Soini 26 829 0,3 % 163
Kaikki kustannukset / asukas (kuntoutus ilman valtion määrärahaa) KUNTOUTUS Kuntoutus KUNTOUTUKSEN KUSTANNUKSET JA KELA-KUNTOUTUKSEN KUSTANNUKSET (ILMAN KUNTOUTUSRAHAA) 82 72 62 52 Raasepori Vimpeli Kemi Oulunkaari 2013 Alajärvi Soini 2013 Raahe RAS JYTA Kallio Ylivieska Kuntoutuksen kustannus korkea, Kelakuntoutuspanostus melko matala Melko matalat panostukset sekä kunnan omaan että Kelakuntoutukseen Melko korkeat panostukset sekä kunnan omaan että Kelakuntoutukseen Kuntoutuksen kustannus matala, Kelakuntoutuspanostus melko korkea 42 Iisalmi Ylä-Savo 32 Imatra 2013 Raisio Naantali 22 Rusko 12 Mikkeli 2 20 40 60 80 Kela-kuntoutuksen kustannukset / asukas (ilman kuntoutusrahaa) Kunta Kela-kuntoutus (ilman kuntoutusrahaa) 890 128 Alajärvi 575 225 Vimpeli 193 014 Soini 121 889 164
KUNTOUTUS Kuntoutus KELA-KUNTOUTUKSEN KUSTANNUKSET / ASIAKAS (ILMAN KUNTOUTUSRAHAA) 5 000 / asiakas 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 165
Kuntavertailu Johdanto Erikoissairaanhoito Hoito- ja hoivapalvelut Vastaanottopalvelut Aikuisten mielenterveyspalvelut Suun terveydenhuolto Perhepalvelut Aikuissosiaalityö Vammaispalvelut Kuntoutus Työterveyshuolto Tiedä Vertaa Tiedä Ohjaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Työterveyspalvelut sisältävät sekä lakisääteisen vuorohoito ja että erityispäivähoito. vapaaehtoisen Lisäksi työterveyshuollon, tarkastelussa ovat joka on kunnan ryhmäpäivähoito, tai kuntayhtymän perhepäivähoito, tuottamaa. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Työterveyshuolto TYÖTERVEYSHUOLLON YHTEENVETO 1 MILTÄ TUOTERYHMÄN KUSTANNUKSET JA KÄYTTÖ NÄYTTÄVÄT KUNTAVERTAILUSSA? Työterveyshuollon asukaskohtaiset kulut ovat keskimääräistä korkeammat ja kasvaneet edellisvuodesta 6 %. Työterveyshuollon tuotot kattavat kulut Sairaanhoitosopimusten osuus on suuri MILLAISIA MUUTOKSIA ON TAPAHTUNUT KUSTANNUKSISSA TAI PALVELUIDEN KÄYTÖSSÄ VUODEN AIKANA? Kustannukset ovat pysyneet liki ennallaan 167