TYÖKYVYN ALENEMISEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA

1 TYÖKYVYN ALENEMISEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN TYÖTERVEYSHUOLLOSSA Kirjoittajat: Jukka Sipponen yksikönjohtaja, työterveyshuollon erikoislääkäri Mehiläinen Oy, Työterveys Oulu Ulla Salmelainen tutkija, terv.hoit., KT Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Susanna Syrjäsuo suunnittelija, FM Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) Kommentoinut ja hyväksynyt: TOIMIA/Työikäisten toimintakyky asiantuntijaryhmä 24.1.2011 1. Johdanto... 2 2. Tavoitteet... 3 3. Kohderyhmä... 3 4. Rajaus... 3 5. Suosituksen lähtökohdat... 4 6. Työterveyshuollon toimintaperiaatteet... 7 6.1. Työpaikkayhteistyö... 7 6.2. Moniammatillinen yhteistyö... 8 6.3. Työterveyshuoltosopimuksen kattavuus... 8 7. Varhaisen tunnistamisen keinoja... 8 7.1. Keskustelu työkyvyn arvioinnin välineenä... 8 7.2. Kyselyt... 9 7.3. Sairauspoissaolojen seuranta... 11 8. Työkyky ja työ... 12 8.1. Työn imu... 12 8.2. Työkuormitus ja siitä palautuminen... 12 8.3. Työstressi... 14 8.4. Työuupumus... 15 9. Työkyky ja terveys... 17 9.1. Mieliala... 17 9.2. Uni... 17 9.3. Terveyskäyttäytyminen... 19 9.4. Fyysinen suorituskyky... 20 LIITTEET... 22 KIRJALLISUUTTA... 24

2 Keskeinen sisältö Varhaisimmat työkyvyn alenemisen oireet ilmenevät tyypillisimmillään työssä jaksamisen ja motivoitumisen ongelmina. Työkyvyn alenemisen merkkejä ovat muun muassa riittämätön palautuminen työkuormituksesta, henkilön kokema työstressin määrä, unihäiriöt sekä erilaiset fyysiset ja psyykkiset oireet. Pidemmät sairauspoissaolot ennustavat pysyvämpiä työkykyongelmia. Työhyvinvoinnin kannalta merkittävää on työpaikan toiminnan sujuvuus ja työn kokeminen mielekkäänä samoin kuin muut olosuhteet työssä. Terveysongelmiin ja työssä jaksamisen ongelmiin on päästävä vaikuttamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta ne eivät aiheuttaisi pysyviä työkykyongelmia. Tämän vuoksi työterveystiimin toiminnan tulee olla suunnitelmallista. Työterveyshuollon tulee kiinnittää huomiota kaiken ikäisten työkykyyn kaikessa toiminnassaan, myös sairaanhoitokäynneillä. Kattavaa sairauspoissaolojen seurantaa varten työterveyshuolto tarvitsee tiedot kaikista poissaoloista. Koska työkyvyn alenemisen ensimmäiset merkit havaitaan usein työpaikalla, tulee työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyön olla riittävän tiivistä ja vuorovaikutteista sekä pohjautua yhdessä sovittuihin toimintamalleihin. Keskeisiä työkyvyn alenemisen tunnistamisessa käytettyjä menetelmiä ovat vastaanottokäyntien yhteydessä käydyt keskustelut ja tehdyt tutkimukset, erilaiset kyselyt, vuorovaikutus työpaikkojen edustajien kanssa sekä sairauspoissaolotietojen seuranta. Kyselyjen osalta suositellaan lyhyiden kyselyjen käyttöä, koska se on kustannustehokasta ja jättää tilaa yksilöllisemmälle tilanteen arvioinnille. Työterveyshuollolla ei ole käytössään mitään yksittäistä testiä tai muuta menetelmää, jonka avulla voitaisiin yleisesti havaita työkyvyn aleneminen jo varhaisessa vaiheessa, vaan työterveyshuoltoon kertyy työkykyyn liittyvää tietoa monista lähteistä. Tämän tiedon oikea tulkinta luo pohjan riittävän varhaisessa vaiheessa tapahtuvalle työkykyä edistävälle toiminnalle. 1. Johdanto Työterveyshuollon toiminnan painopiste on siirtymässä yhä enemmän työkykyä edistävien toimien suunnitteluun ja työkyvyttömyyden uhan arvioimiseen (Hyvä työterveyshuoltokäytäntö 2007, 154). On ensiarvoista, että henkilön työkyvyn alenemisen uhka havaitaan ja siihen reagoidaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tämä on tärkeää työntekijän, työpaikan ja koko yhteiskunnan kannalta. Työikäiseen väestöön kohdistuvan terveyspolitiikan päätavoitteeksi on asetettu työ- ja toimintakyvyn ylläpito ja edistäminen (STM 2006). Hyvä työkyky osana kokonaistoimintakykyä parantaa henkilön elämänlaatua. Työurien pidentämistä on pidetty välttämättömänä useissa yhteyksissä, ja työterveyshuollon on nähty olevan siinä yksi keskeisistä toimijoista. Työurien pidentämistavoitteen toteuttaminen edellyttää työterveyshuollon toiminnan uudelleen suuntaamista siten, että työn terveysvaarojen torjunnan rinnalle työterveyshuollon tärkeimmäksi tehtäväksi nostetaan työkyvyn edistäminen ja työssä jatkamisen tukeminen (Työelämäryhmän loppuraportti 1.2.2010).

3 Työkyvyn alenemisen ensioireiden ja työkyvyttömyyden uhan tunnistamisen metodeista ja välineistä ei ole esitetty konkreettisia menettelytapaohjeita. Tällä suosituksella pyritään selkeyttämään ja yhtenäistämään toimintatapoja. Työkyvyn alenemisen varhainen tunnistaminen edellyttää, että tunnetaan asiakkaan työn vaatimukset ja osataan suhteuttaa työ- ja toimintakyky kyseiseen työhön. Suositukseen ei ole sisällytetty mainittujen mittausmenetelmien tieteellisiä arviointeja. Osasta mittausmenetelmiä löytyy kuvaukset TOIMIAn tietokannasta. 2. Tavoitteet Suosituksen tavoitteena on: Edistää työ- ja toimintakyvyn alenemisen varhaista tunnistamista työterveyshuollossa Parantaa työ- ja toimintakyvyn arvioinnin ja mittaamisen yhdenmukaisuutta ja laatua ko. käyttötarkoituksessa. Kun työkyvyn aleneminen tai sen uhka todetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, voidaan myös työkykyä parantavat ja tukevat toimenpiteet käynnistää ajoissa. 3. Kohderyhmä Suositus on suunnattu työterveyshuollon toimintayksiköille ja muille työikäisten työ- ja toimintakyvyn arviointiin osallistuville ja aihealuetta käsitteleville tahoille. 4. Rajaus Suositus käsittelee työkyvyn alenemisen varhaista tunnistamista. Suositus ei ulotu alentuneen työkyvyn tunnistamisen jälkeen tarvittaviin jatkotoimenpiteisiin (kuvio 1.). Suosituksessa ei käsitellä työn erityispiirteisiin liittyvää työhön soveltuvuuden arviointia eikä työkyvyn arviointia tilanteissa, joissa työkyky on jo alentunut niin, että työssä jatkaminen on vakavasti uhattuna (esim. eläkeperusteiden täyttymisen arviointi). Myös tavanomaiset kliiniset tutkimukset ja laboratorio- yms. tutkimukset jäävät suosituksen ulkopuolelle.

4 Työhyvinvoinnin edistäminen Työkyvyn alenemisen varhainen tunnistaminen Osatyökykyisen työkyvyn tukeminen Työkyvyn arviointi vakuutusjärjestelmiä varten Työ- ja toimintakyvyn edistäminen Työ- ja toimintakyvyn arviointi Työ- ja toimintakyvyn arviointi Kuntoutustarpeen arviointi Kuvio 1. Suosituksen sijoittuminen työterveyshuollon tehtäväkenttään (tummennettu alue) 5. Suosituksen lähtökohdat Työterveyshuoltolaki (1383/2001, 12 ) edellyttää, että työterveyshuolto arvioi ja seuraa kaikkien työntekijöiden terveydentilaa sekä työ- ja toimintakykyä. Työurien jatkamisessa työterveyshuolloille on suunniteltu vahvaa roolia, ja mahdollisimman varhainen työkyvyn alenemisen ja kuntoutustarpeen tunnistaminen on tärkeä osa tätä prosessia. Työkyvyn käsitteelle ei ole olemassa yhtä kattavaa määritelmää. Käsite on laajentunut ajan kuluessa yhä moniulotteisemmaksi. Työkykyä on tarkasteltu lääketieteellisesti painottuvan terveyden ja toimintakyvyn tasapainomallin avulla, jossa korostetaan tasapainoa ihmisen voimavarojen ja työn vaatimusten ja kuormituksen välillä. Viime aikoina on käytetty moniulotteisempia integroituja malleja, joissa toimintakyvyn ja työprosessien vuorovaikutussuhteella on keskeinen merkitys työkykyisyyden tai työkyvyttömyyden ilmenemisessä. Työkyvyn tarkasteluun on otettu mukaan monet työn sisällölliset tekijät, työyhteisö ja johtaminen. Integroidussa työkykykäsityksessä painotetaan konteksti- ja aikasidonnaisuutta. (Gould ym. 2006, Ilmarinen ym. 2006, Mäkitalo ja Palonen 1994). Ilmarisen ym. (2006) kuvaamassa työkykytalo -mallissa otetaan huomioon monet työhön vaikuttavat tekijät työssä ja työyhteisössä, mutta myös sen ulkopuolella perheessä ja lähiyhteisössä. Tässä suosituksessa painopiste on työkyvyn alenemisen toteamisessa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen kuin syntyy vaikeita terveydellisiä tai psykososiaalisia ongelmia. Varhaisen havaitsemisen viitekehyksessä työkyky ymmärretään niin, että se muotoutuu osin työntekijän toimintakyvystä ja osin työpaikalla tapahtuvasta työtoiminnasta (kuvio 2). Esimerkiksi erittäin toimintakykyinen henkilö voi olla työkyvytön, jos tilanne työpaikalla on työn tekemisen kannalta mahdoton. Toisaalta tuloksellinen ja työkykyinen

5 työyhteisö osaa hyödyntää myös niiden työntekijöiden työpanosta, joiden toimintakyvyssä on muuten alenemaa. Työkyky nähdään siis samanaikaisesti sekä työntekijän henkilökohtaisena että työpaikan toimintaan liittyvänä ominaisuutena. TOIMINTAKYKY TYÖPAIKAN TOIMINTA TYÖKYKY Kuvio 2. Työkyvyn muotoutuminen 1990-luvun lopulla Kunta8-tutkimuksessa (sittemmin Kunta10) todettiin, että työelämän laatutekijät vaikuttivat elämäntapatekijöitä enemmän yli kolmen päivän mittaisten sairauspoissaolojen määrään (Työ ja terveys Suomessa v. 2000, 135 136) (taulukko 1). Pitkät sairauspoissaolot ennakoivat työkykyongelmia ja ennustavat varhaista eläköitymistä epidemiologisissa tutkimuksissa (Kivimäki ym. 2003a, Kivimäki ym. 2004, Vahtera ym. 2004). Taulukko 1. Lääkärin toteamien sairauslomien (> 3 päivää) ikävakioitu todennäköisyys verrattuna heihin, joilla riskitekijää ei esiinny (vertailuarvo 1,00) (Työ ja terveys Suomessa v. 2000). Riskitekijä Elämäntapatekijät - Ylipaino (BMI 25 30) - Lihavuus (BMI >30) - Entinen tupakoitsija - Nykyinen tupakoitsija - Runsas alkoholinkäyttö - Liikunnan puute Työelämän laatutekijät - Työ yksipuolista - Huonot vaikutusmahdollisuudet - Huonot osallistumismahdollisuudet - Huono työtoverituki - Ristiriitoja esimiehen kanssa Miehet (n=1490) 1,27 1,79 1,13 1,61 1,47 1,48 1,79 2,08 2,50 2,01 1,82 Naiset (n=4952) 1,39 1,75 1,19 1,45 1,02 1,18 1,61 1,57 1,65 1,52 1,30

6 Yleisimpiä työkyvyttömyyseläkkeiden syitä ovat mielenterveysongelmat, erityisesti masennus, sekä tuki- ja liikuntaelinten sairaudet. Näiden osuus uusista eläkkeistä oli lähes kaksi kolmasosaa vuonna 2008 (www.etk.fi). Etenkin mielenterveys- sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien kohdalla pitkät poissaolot ja sairauspoissaolopäivien määrä ennustavat tulevia työkyvyttömyyseläkkeitä (Kivimäki ym. 2004). Sairausloman pitkittyminen vaikuttaa työssä jatkamisen ajatuksiin negatiivisesti (Kivistö ym. 2001; Joensuu ym. 2008) ja todennäköisyys palata työhön heikkenee (Henderson ym. 2005). Sairauslomalle jäämiseen ja työhön paluuseen vaikuttavat myös monet terveydentilan, työn ja työpaikan ulkopuoliset tekijät (Joensuu ym. 2008, Loisel 2009). Vaikka masennus ei sairautena olekaan yleistynyt (Aromaa ja Koskinen 2002), masennuksen aiheuttamien työkyvyttömyyseläkkeiden lukumäärä oli vuonna 2006 puolitoistakertainen 1990-luvun puoliväliin verrattuna; viime vuosina kasvun on todettu kuitenkin taittuneen. Masennukseen perustuvaa työkyvyttömyyttä pidetään merkittävänä työuria lyhentävänä ja työllisyysastetta madaltavana tekijänä. Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan vuonna 2008 masennuksen vuoksi jäätiin eläkkeelle keskimäärin 49- vuotiaana, kaksi vuotta nuorempana kuin muista syistä. Erityistä huolta ovat herättäneet alle 35-vuotiaiden mielenterveyden häiriöistä johtuvat eläkkeet, joiden määrä on lisääntynyt vuosina 2003-2008. Nuoren henkilön eläköitymisellä on ikääntyneeseen verrattuna huomattavasti raskaammat ja pitkäkestoisemmat inhimilliset ja taloudelliset seuraukset. Onkin esitetty, että työuupumuksen ehkäisy on aloitettava jo heti työuran alussa. Pulmia aiheutuu kuitenkin siitä, että lyhyissä ja vaihtuvissa työsuhteissa työskentelevien nuorten työterveyspalvelujen saatavuus ja käyttö ovat ongelmallisia. Pätkätöissä työskentelevillä on harvoin mahdollisuus työterveyshuoltoon, johon sisältyy työterveyspainotteinen sairaanhoito. Lisäksi ikäryhmäperusteisia terveystarkastuksia tehdään nuorille yleensä harvemmin kuin iäkkäämmille työntekijöille. Tarkastuksia tulisikin pyrkiä suuntaamaan nykyistä enemmän nuorille ja erityisesti riskissä oleville nuorille. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan yli neljäsosalla työssä olleista 18-29 -vuotiaista oli lievän työuupumuksen merkkejä ja lähes joka viidennellä naisella oli viitteitä vakavasta masennusjaksosta edeltäneen vuoden aikana. Lisäksi 18-29 -vuotiaista joka kolmannella miehistä ja noin joka viidennellä naisista havaittiin viitteitä alkoholiongelmista (Koskinen ym. 2005). Myös nämä seikat puoltavat terveystarkastusten aloittamisen aikaistamista. Suuret kansantaudit ja terveyskäyttäytyminen vaikuttavat työkykyyn osin lyhyemmällä aikavälillä, osin vuosien kuluessa. Unihäiriöihin liittyy riski sairastua myöhemmin mielenterveyden häiriöihin ja erilaisiin fyysisiin sairauksiin (Salo ym. 2010). Tuki- ja liikuntaelinsairaudet aiheuttavat eniten sairauslomapäiviä. Sairauslomia voidaan vähentää ja uhkaavaa työkyvyttömyyttä ennaltaehkäistä tavoitteellisella ja toimivalla yhteistyöllä työntekijän, työpaikan ja työterveyshuollon kanssa. Edellytyksenä on huomion kiinnittäminen riittävän ajoissa fyysisten ongelmien lisäksi myös psykososiaalisiin tekijöihin työpaikalla ja työn ulkopuolella (Martimo 2010). Lisäksi on huomioitava, että työkyvyn alenemiseen liittyy työntekijän näkökulmasta paljon sellaista, joka voi altistaa hänet työpaikalla ja -markkinoilla epäsuotuisaan tilanteeseen. Sen vuoksi valittavassa mittausmenetelmässä ja sen käytössä tulee ottaa huomioon myös sen eettisyys ja hyväksyttävyys eri osapuolten näkökulmasta.

7 6. Työterveyshuollon toimintaperiaatteet Työkyvyn uhan tunnistamisessa on paljolti kyse yksittäisten signaalien ja oireiden havaitsemisesta ja niihin reagoimisesta yksilöllisen kokonaistilanteen pohjalta. Näitä heikkoja signaaleja ja ensimmäisiä merkkejä työntekijän työkykyä uhkaavista tekijöistä voi välittyä työterveyshuoltoon eri kanavien välityksellä. Työterveyshuollon keskeisiä tietoväyliä ovat terveystarkastukset ja niihin liittyvät työkyvyn mittausmenetelmät, sairaanhoito, muut yhteydenotot työntekijän itsensä ja työpaikan taholta sekä työpaikkakäynnit. Tiedon välittäjinä toimivat keskustelut, haastattelut, kyselyt, sähköiset viestit, mittaukset ja testaukset sekä havainnointi. 6.1. Työpaikkayhteistyö Luottamuksellisen ja aktiivisen suhteen muodostuminen työpaikan ja työterveyshuollon välille on oleellisen tärkeää, kun halutaan havaita työkykyongelmat varhaisessa vaiheessa ja päästä vaikuttamaan niihin riittävän ajoissa. Tämä tarkoittaa matalaa kynnystä työpaikoilta ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon, mikäli siellä huomataan työntekijän työkyvyn alentuneen. Työsuoriutumisen muutokset, työntekijän mahdollinen muuttunut käytös ym. voivat olla ongelmien sellaisia varhaisia viestejä, jotka esimies ja työyhteisö havaitsevat. Hyvänä esimerkkinä toimivan yhteistyön tarpeesta ovat tuki- ja liikuntaelinsairaudet, jotka ovat mielenterveyden häiriöiden ohella toinen keskeinen syy pysyviin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Yhteistyö työterveyshuollon ja työpaikan kanssa totuttuakin varhaisemmassa vaiheessa on tärkeää, jotta työstä johtuvien tule-oireiden paheneminen voitaisiin välttää. Keskeistä on työn mukauttaminen oireiden pohjalta työntekijän itsensä sekä työn tulosten heikkenemisen ehkäisemisen kannalta. (Martimo 2010.) Työterveyshuollon puolueeton rooli ja tietosuojasäädökset mahdollistavat sen, että kaikki osapuolet voivat luottaa siihen. Työterveysneuvotteluissa (työkykyneuvotteluissa) tarkastellaan ja ratkaistaan yhdessä työhön liittyviä tekijöitä, joilla on vaikutusta työkykyyn ja terveyteen. Näissä yhteisissä neuvotteluissa saatavalla tiedolla on usein merkitystä myös muiden työntekijöiden työkyvystä huolehtimisen kannalta. Suositeltavia työkykyongelmien seulonta-, seuranta- ja toimintatapoja ja edistäviä käytäntöjä ovat muun muassa: Työpaikkojen varhaisen tuen toimintatavat, joilla lisätään esimiesten valmiuksia havaita työntekijän työkyvyn aleneminen ja reagoida siihen työkykyä tukevasti Työterveyshuollon kanssa sovittu toimintatapa, joka auttaa esimiehiä ottamaan tarvittaessa työterveyshuollon mukaan tilanteen selvittelyyn Käytäntö pidemmän sairausloman jälkeisestä työhön paluun tuesta Sairauspoissaolojen seuranta- ja hallintamalli (työterveyshuolto mukana) Käytäntö ammattitautien ja työperäisten sairauksien toteamiseksi ja ehkäisemiseksi Työterveyshuolloilla on usein tärkeä rooli esimiesten kouluttamisessa näiden toimintatapojen käyttöön. Liitteessä 2 on kuvattu esimerkkejä työterveyshuollon ja työpaikan yhteistyön toimintamalleista.

8 6.2. Moniammatillinen yhteistyö Jotta työkykyongelmiin päästään puuttumaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, tarvitaan hyvää yhteistyötä työterveyslääkärin, -hoitajan, -psykologin ja työfysioterapeutin kesken. Moniammatillisella työterveystiimillä tulee olla yhteistyössä työpaikan kanssa sovittu toimintamalli, jonka mukaisesti toimitaan, kun havaitaan merkkejä työkyvyn alenemisesta. Tällöin on sovittu muun muassa siitä, missä tilanteissa konsultoidaan työterveystiimin muita jäseniä, jotta toimintakyvyn alenemisesta tai sen uhasta saataisiin riittävästi tietoa. Tässä tilanteessa voidaan tarvita myös työpaikan edustajien mukaan ottamista. Pelkkä asian kirjaaminen sairauskertomukseen ei muuta tilannetta. Jos havaitaan työkyvyn alenemaan viittaavaa, on sovittava jatkotoimenpiteistä, joilla asiaan voidaan vaikuttaa. Tärkeää on myös sopia, miten toimitaan silloin, kun työterveysyksikössä asiakkaan sairauksia hoitavat muutkin kuin esimerkiksi oma työterveyslääkäri ja -hoitaja. Havaintojen työ- ja toimintakyvyn alenemisesta pitää välittyä heidän tietoonsa ja päinvastoin. Työterveyshuollon tietojärjestelmien pitää tukea tätä. 6.3. Työterveyshuoltosopimuksen kattavuus Edellytyksen työkyvyn alenemisen varhaiselle tunnistamiselle luo työterveyspalvelujen riittävän kattava järjestäminen. Vähimmillään työterveyshuoltolaki edellyttää hyvää yhteistyötä työpaikan ja työterveyshuollon välillä sekä työterveyshuollon toteuttamaa työpaikan henkilöstön työ- ja toimintakyvyn seurantaa. On hyvä muistaa, että työkyvyn säilyttämiseen tähtäävät toimenpiteet ovat hyvin kustannustehokkaita: jo parin sairauspoissaolopäivän vähenemisestä säästyvillä kustannuksilla voidaan toteuttaa varsin paljon työterveyden toimintaa. Työterveyspainotteisten sairaanhoitopalvelujen sisältyminen sopimukseen lisää työ- ja toimintakyvyn alenemisen varhaisen tunnistamisen mahdollisuuksia, koska työntekijät voivat ottaa yhteyttä työterveyshuoltoon heti oireiden ilmaantuessa (Ks. Työterveyshuollon hyvä sairaanhoitokäytäntö 2010). Tihentyneet sairausvastaanottokäynnit ja muut yhteydenotot voivat olla yksi hälytysmerkki työkyvyn alenemisen uhkasta. 7. Varhaisen tunnistamisen keinoja 7.1. Keskustelu työkyvyn arvioinnin välineenä Keskustelu on keskeinen väline työterveyshenkilöstön ja asiakkaan välisessä vuorovaikutuksessa ja sen kautta välittyy merkittävä osuus työterveyshuoltoon kertyvästä tiedosta. Keskustelussa kohtaavat ja tulevat esille asiakkaan oma näkemys terveydestään ja selviytymisestään työssä sekä näihin vaikuttavista tekijöistä ja toisaalta työterveyshuollon edustajan näkemys. Peruslähtökohdiltaan tilanne on vuorovaikutteinen ja tasa-arvoinen. Vuorovaikutuksen hyvän sujumisen edellytyksenä on luottamuksellisen ilmapiirin syntyminen. Terveystarkastuksen aikana käydyn keskustelun yhteydessä käydään läpi työn sujumista, jaksamista, terveydentilaa ja henkistä hyvinvointia. Työterveyshuoltoon sisältyy olennaisena osana myös terveysneuvonnan elementti. Terveysneuvontaa on luonnehdittu vuorovaikutussuhteena, jolloin asiantuntija kysymyksillään saa aikaan asiakkaan pohtimaan

9 reflektiivisesti omaa tilannettaan, toimintaansa ja sen merkitystä. (Poskiparta 1997, 125; Vänskä 2000, 114.) Tiedonmuodostukseen vaikuttavat työterveyshuollon ammattihenkilön koulutus ja osaaminen, tieto ja hiljainen kokemukseen perustuva tieto sekä se, miten saadaan esille myös työntekijän omat kokemukset ja näkemykset ammattihenkilön tekemien havaintojen lisäksi. Työntekijän oma kertominen ja kuvaus auttavat havaitsemaan ns. heikkoja signaaleja työkyvyn mahdollisesta heikentymisestä tai sen uhasta. 7.2. Kyselyt Lomake- ym. kyselyt helpottavat asiakkaan tilanteen kannalta oleellisten teemojen havaitsemista ja puheeksi ottoa. Kyselyissä työkyky määrittyy henkilön kokemuksena. Työntekijän kokema työkyky yhdistyy työn tekemiseen, työorganisaation toimintaan sekä myös yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen ympäristöön. Työkyvyn määrittämisessä yksilön oman subjektiivisen arvion työkyvystä on osoitettu ennustavan hyvin tulevaa työkykyä ja työkyvyttömyyttä; henkilön oma kokemus hänen voimavaroistaan, työelämästään ja elämäntilanteestaan on merkitykseltään tärkeä (Tuomi ym. 1995, Ilmarinen ym. 2006). Haasteelliseksi tilanteen tekee se, että työkykyyn ja terveyteen liittyviä asioita on paljon samoin kuin näitä mittaavia kyselyjä. Sen vuoksi lyhyet kyselyt ovat suositeltavia. Kyselyjen käyttö ei saa kuitenkaan muodostua itsetarkoitukseksi, vaan tärkeintä on löytää vaikuttavimmat menetelmät eri tilanteisiin. Seulontakyselyjen valinnassa on tärkeää ottaa huomioon myös tutkittavien työ. On suositeltavaa käyttää validoituja kyselymenetelmiä aina, kun se on mahdollista. Seulontakyselyillä voidaan tehostaa tiedonkeruuta. Niiden avulla saadaan myös helposti työhyvinvointitietoa määrämuotoiseen ja raportoitavaan muotoon. Seulontakyselyjen käyttö edellyttää korkeita riskipisteitä saaneiden henkilöiden jatkotoimenpiteiden tarpeen arviointia ja niihin varautumista. Lomakekyselyjä voidaan lähettää jo terveystarkastuskutsun yhteydessä, jolloin tiedot ovat käytettävissä terveystarkastusta tehtäessä. Kyselyt eivät kuitenkaan saa olla terveystarkastuksen pääasiallinen sisältö ainakaan silloin, kun tarkastukseen sisältyy tapaaminen työterveyden ammattilaisen kanssa. Työterveystarkastuksessa tapahtuva vuorovaikutus on useimmiten kyselyjä tärkeämpää työkyvyn edistämisen ja sen alenemisen varhaisen vaiheen havaitsemisen kannalta, esimerkkinä työntekijän omaan kokemukseen pohjautuva kuvaus työstä ja siinä selviytymisestä. Käytettävissä ei ole yhtä jokaiseen tilanteeseen soveltuvaa seulontakyselyä, jolla voitaisiin todeta työkyvyn aleneminen varhaisessa vaiheessa. Työkykyindeksiä (Ilmarinen 1993, Tuomi ym. 1997) on käytetty paljon työterveyshuollossa ja tutkimustyössä 1980-luvulta lähtien. Työkykyindeksi luotiin aikoinaan ikääntyvän kuntatyöntekijäaineiston pohjalta, mutta sittemmin sen on todettu soveltuvan myös muille työntekijäryhmille. Työkyvyn alenemisen varhaisen toteamisen näkökulmasta työkykyindeksi ei ole kuitenkaan paras mittari työterveyshuollossa käytettäväksi, sillä työkykyongelmien varhaisessa vaiheessa mittarilla saadaan korkeita indeksejä, se on sairauskeskeinen ja mittaa varsin huonosti työkyvyn työyhteisöllistä ulottuvuutta (esim. Ahlström ym. 2010).

10 Aikapaineisessa vastaanottotoiminnassa on mahdollista jo vain yhdenkin kysymyksen kyselyllä saada yhtä hyvää ja luotettavaa tietoa kuin laajemmilla kysymyspattereilla (esim. Bowling 2005). Tällaisia kysymyksiä on koottu liitteeseen 1. Oma arvio kykenevyydestä työhön terveyden puolesta kahden vuoden kuluttua (Työkykyindeksin kysymys 6) tai koettu terveydentila (taulukko 2) ennustavat sairauspoissaoloja lähes yhtä hyvin kuin Työkykyindeksi (Lindberg ym. 2009, Falkenberg ym. 2009). Koetun terveydentilan kysymys (Aromaa ym. 1989, 723) on ennustanut terveydentilan kehitystä paremmin kuin esimerkiksi lääkärin laatima ennuste (Maddox ja Douglas 1973). Itse arvioitu terveys on osoittautunut myös tilastollisesti merkitseväksi uupumukseen yhteydessä olevaksi taustamuuttujaksi (Kivioja 2006). Taulukko 2. Työkykyä ja terveydentilaa koskevat yhden kysymyksen kyselyt Kysymys Uskotteko, että terveytenne puolesta pystyisitte työskentelemään nykyisessä ammatissanne kahden vuoden kuluttua? Koettu terveydentila - haastattelussa pyydetään arvioimaan omaa terveydentilaa kysymyksellä: Kuinka hyvä terveydentilanne on mielestänne nykyisin? Vastausvaihtoehdot - tuskin - en ole varma - melko varmasti - hyvä - melko hyvä - keskitasoinen - melko huono - huono Työkykyindeksin kysymystä 1 (Työkykypistemäärä tai Työkykyjana, taulukko 3) voidaan myös käyttää itsenäisesti. Tätä voidaan käyttää erityisesti ikääntyvien työntekijöiden työkyvyn arviointiin ja muutosten havaitsemiseen (Ahlström ym. 2010). Taulukko 3. Työkykypistemäärä eli työkykyjana, kysymyksen sanamuoto vuoden 1997 työkykyindeksistä (Tuomi ym. 1997) Kysymys Oletetaan, että työkykysi on parhaimmillaan saanut 10 pistettä. Minkä pistemäärän antaisit nykyiselle työkyvyllesi asteikolla 1 10? (0 tarkoittaa, ettet pystyisi nykyisin lainkaan työhön.) 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 täysin työkyky työkyvytön parhaimillaan Työkykyongelmien seulontaan on käytettävissä on myös erilaisia ATK-pohjaisia kaupallisia kyselykoosteita, joiden avulla toteutettavien interventioiden on todettu vaikuttavan myönteisesti työkykyyn (esim. Taimela ym. 2007, 2008). Näiden kyselyjen käyttöönottoa harkittaessa on syytä perehtyä niiden sisältöön, pohtia niiden soveltuvuus juuri kyseessä olevalle työntekijäjoukolle sekä arvioida niiden kustannusten ja saatavan hyödyn suhdetta. Käytännön työssä haasteeksi on saattanut osoittautua se, että vastauskattavuus ei ole aina ollut kovin hyvä, eikä näin ollen kaikkia todellisen tuen tarpeessa olevia saada kutsuttua henkilökohtaiseen terveystarkastukseen. Tämä suositus ei käsittele tarkemmin näitä kyselyjä. Yleensäkin, jos seulontakyselyt korvaavat kokonaan esim. terveystarkastukset, vaarana on, että paljon työkyvyn kannalta oleellista informaatiota jää saamatta.

11 7.3. Sairauspoissaolojen seuranta Sairauspoissaoloja on luonnehdittu yksilö- ja yhteisötason kuumemittariksi osoittamaan, että asiat eivät ole kohdallaan. Erityisesti niiden määrän muutos yksilö- ja yhteisötasolla on hälytysmerkki (esim. Seuri ja Suominen 2009, 179). Sairauspoissaolojen määrä ennakoi tulevaa työkyvyttömyyttä (mm. Labriola ym. 2007), joten niitä on syytä seurata vastaanottokäyntienkin yhteydessä, jotta työkykyä ylläpitävät toimenpiteet pääsevät käynnistymään riittävän ajoissa. Lääkärin toteamia sairauspoissaoloja pidetään validina terveysmittarina; yli viikon mittaiset lääkärin todistamat sairauspoissaolot ovat hyvä terveysmittari tunnistamaan erityistoimenpiteitä vaativat työntekijäryhmät (Head ym. 2008). Esim. vakava-asteisen väsymyksen ja kyynistyneisyyden on havaittu olevan yhteydessä yli kolmen päivän sairauspoissaoloihin. Sen sijaan millään työuupumuksen oireella eli uupumusasteisella väsymyksellä, kyynistyneisyydellä tai heikentyneellä ammatillisella itsetunnolla ei ollut yhteyttä lyhyisiin, alle kolmen päivän poissaoloihin. (Ahola ym. 2008, Kinnunen ja Feldt 2009.) Työterveyshuoltojen tiedonsaanti työntekijöiden sairauspoissaoloista vaihtelee suuresti. Varhainen puuttuminen työkykyongelmiin vaikeutuu, mikäli työpaikat eivät toimita sairauspoissaolotietoja työterveyshuoltoon ajantasaisesti tai eivät lainkaan. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (13.8.2004/759) mukaan työnantaja saa toimittaa tiedon sairauspoissaolosta työterveyshuoltoon, ellei työntekijä sitä erikseen kiellä. Kaikilla työpaikoilla ei myöskään ole kokonaisvaltaista työterveyshuoltosopimusta, jolloin työntekijät käyttävät työterveyshuollon lisäksi muuta terveydenhuoltoa ja saavat sieltä poissaolotodistuksia. Näistä eri syistä on laadittu sairauspoissaolokäytäntöä koskeva opas (STM 2007:7). Oppaan toimenpiteet tähtäävät yksittäisen työntekijän työkyvyn tukemiseen erityisesti silloin, kun hänellä jo on jokin sairaus tai muita työkykyä uhkaavia ongelmia. Kattavaa seurantaa varten työterveyshuolto tarvitsee tiedot kaikista poissaoloista eli myös oman työterveyshuollon ulkopuolelta kirjoitetut todistukset sekä työntekijän oman ilmoituksen varaan jääneet lyhyet poissaolot (Seuri ja Suominen 2009). Työpaikan henkilöstöhallinnon työajanseuranta ei korvaa työterveyshuollon seurantaa, koska työpaikan rekistereihin ei sisälly työkyvyttömyyden syytietoja. Sairauspoissaolotietojen välittyminen työpaikan ja työterveyshuollon välillä on yksi työpaikan ja työterveyshuollon yhteisesti sovittavista toimintakäytännöistä. Sairauspoissaolojen rakenteen pohjalta on muodostettu ehdotuksia hälytysrajoiksi, jolloin esimiehen ja työterveyshuollon tulisi asia huomioida. Sairauslomaa on luonnehdittu pitkäksi, mikäli sen kesto on yli 30 vrk yhtäjaksoisesti tai sairauspoissaoloja on kerääntynyt yli 30 vrk kumulatiivisesti vuoden aikana. Lyhyiden sairauspoissaolojen osalta tällaiseksi hälytysrajaksi on ehdotettu sitä, jos henkilöllä on ollut esim. kolme 1-3 päivän sairauspoissaoloa 4 kuukauden aikana ja joista on kerääntynyt yhteensä yli 10 vrk poissaolo. Samoin on hälytysrajoiksi ehdotettu esim. kolme viikonloppuun rajoittuvaa yhden päivän poissaoloa 6 kk:n aikana. Vastaavanlaisiksi hälytysmerkeiksi on ehdotettu tiettyihin diagnooseihin, esim. mielenterveys- tai tuki- ja liikuntaelinsairauksiin liittyviä poissaoloja, myös tiettyyn työaikaan, tiettyyn vuorokiertoon liittyviä poissaoloja sekä epäsuhtaa diagnoosin ja sairauslomien määrän tai pituuden välillä. (Antti-Poika 2004, 2006.)

12 8. Työkyky ja työ Työ ja työpaikalla tapahtuva toiminta liittyvät keskeisesti henkilön työkykyyn. Työn olosuhteiden analysointia varten ei ole olemassa kovin helppoa välinettä tavanomaiseen vastaanottotyöhön. On erilaisia listauksia niistä työn piirteistä, jotka voivat olla haitallisia työntekijän terveydelle ja hyvinvoinnille. Näitä käytettäessä haasteena on se, että ei nähdä työtä kokonaisuudessaan vaan työ muodostuu erilaisista kuormitustekijöistä. Tällöin tehtävät johtopäätökset eivät välttämättä ole aina hyödyllisiä työntekijän arjessa. Perustavanlaatuista tietoa työstä saadaan työterveyshuollon tekemällä työpaikkaselvityksellä, mutta sen menetelmiä ei käsitellä tässä suosituksessa. Keskeisenä työvälineenä työn ja työolojen arvioinnissa on asiakkaan ja työterveysasiantuntijan välinen keskustelu ja vuorovaikutus, jonka pohjalta syntyy näkemys työn vaikutuksesta henkilön työkykyyn. On tärkeä huomioida työ myös voimavaratekijänä, ei pelkästään kuormituksen aiheuttajana. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää työntekijän kokemukseen hänen työnsä mielekkyydestä. Jos työ ei tunnu mielekkäältä, seurauksena voi olla mm. työhön sitoutumisen heikkenemistä, vieraantumista, työn tuottavuuden laskua, sairauspoissaoloja ja tilanteen pitkittyessä työuupumusta. Tällöin on tärkeää harkita työnantajan edustajan mukaan ottamista pohtimaan ratkaisuvaihtoehtoja tilanteeseen, mikäli työntekijä on tähän halukas. Myös uraohjauksesta ja työterveyspsykologin antamasta tuesta on apua. Kehittävään työntutkimukseen perustuvat ns. työlähtöisen työterveyshuollon menetelmät (Mäkitalo ja Paso 2008) antavat strukturoidun tavan hahmottaa työtä kokonaisuudessaan samoin kuin henkilön ammatillista tilannetta, mikä parantaa työterveyshuollon havaintojen osuvuutta ja antaa työntekijöille välineitä kehittää omaa työtään ja työuraansa. Näiden välineiden käyttö edellyttää riittävää kouluttautumista. 8.1. Työn imu Työn imu kuvaa työhyvinvointia positiivisena tilana, jota luonnehtivat tarmokkuus, omistautuminen ja työhön uppoutuminen. Työn imua kokevalle henkilölle työ on tärkeää siihen sisältyvän myönteisen tyydytyksen vuoksi. (Schaufeli & Bakker 2004, Hakanen 2005, Hakanen 2009a, Hakanen 2009b). Myös työholistille työ on tärkeää, mutta erona on se, että työholisti ei nauti työstään. Työholistit tekevät lakkaamatta työtä sisäisen pakon vuoksi (Spence ja Robbins 1992, Schaufeli ym. 2008). Työholismin on oletettu vaarantavan työkuormituksesta palautumisen (Kinnunen ym. 2009). Työholismi on käänteisessä yhteydessä onnellisuuteen. Myös työn imu ja työuupumus ovat käänteisessä yhteydessä toisiinsa (Hakanen 2005). 8.2. Työkuormitus ja siitä palautuminen Meijman ja Mulderin (1998) laatiman ponnistelujen ja palautumisen mallin (kuvio 3) pohjalta on kehitetty palautumisen tarpeen käsite. Itse koettu palautumisen tarve tarkoittaa yksilön pakottavaa tarvetta saada aikaan katkos suhteessa työn vaatimuksiin. Se kuvaa työntekijän väliaikaista haluttomuutta jatkaa työtehtävien parissa. Henkilöllä on ylikuormittumisen ja

13 ärtymyksen tuntemuksia, tarve vetäytyä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ja energian puutetta. (van Veldhoven ja Broersen 2003, Kinnunen ja Feldt 2009). Palautumisen tarve on riittämättömän palautumisen merkki ja ensioireena ennakoi pitkäaikaista väsymystä ja stressiä (Jansen ym. 2002). Palautumisen tarpeen kokemus ennusti ennen kaikkea uupumisasteista väsymystä (Kinnunen ja Feldt 2009). Työkuormituksesta palautumisen ongelmat ennakoivat myöhemmin ilmeneviä psykosomaattisia oireita, työpaikan vaihtoa, työstä poissaoloja ja työuupumusta (de Croon ym. 2003, 2004; Kinnunen ja Feldt 2009). Palautumisen tarpeen tutkiminen ensiarvoisen tärkeä työuupumuksen ennaltaehkäisyn näkökulmasta (Kinnunen ja Feldt 2009). Palautumisen katsotaan olevan riittävää silloin, kun työntekijän elimistö on stressin aikaansaaman viriämisen jälkeen palautunut riittävän pitkäksi aikaa perustasolle (fysiologinen palautuminen), ja työntekijä kokee olevansa jälleen pystyvä ja valmis jatkamaan työtehtävien parissa (psykologinen palautuminen) (Kinnunen ja Feldt 2009). Työn vaatimukset PONNISTELUT Työntekijän voimavarat Stressireaktiot PALAUTUMINEN Jos palautuminen ei onnistu Kumuloituminen Kuvio 3. Ponnistelujen ja palautumisen malli (Meijman ja Mulder 1998, Kinnunen ja Feldt 2009, 9) Kinnunen ja Feldt (2009) ovat kehittäneet yhden kysymyksen sisältävän Palautumisen arvio -mittarin (taulukko 4). Tätä mittaria suositellaan otettavaksi laajaan käyttöön työterveyshuollon vastaanottotoiminnassa. Taulukko 4. Palautumisen arvio -mittari (Kinnunen ym. 2010). Kysymys Palautumisen arvio: Kuinka hyvin koet yleensä palautuvasi työn aiheuttamasta kuormituksesta työpäivän/työvuoron jälkeen? Laajempi Palautumisen tarve -kysely (ks. Kinnunen ja Feldt, 2009). Vastausvaihtoehdot - hyvin - melko hyvin - kohtalaisesti - melko huonosti - huonosti

14 Sydämen sykkeen ja sykevälivaihtelun mittaamisella (esim. Firstbeat, Polar, Armband) saadaan tietoa fysiologisesta kuormittumisesta ja palautumisesta, ja saatua tietoa voidaan käyttää prosessiluontoisessa palautumisen ja rentoutumisen ohjannassa parempaan elämänhallintaan. Näiden mittareiden käyttö aiheuttaa kustannuksia ja edellyttää kohderyhmän tarkoituksenmukaista valintaa sekä perehtyneisyyttä tulkintaan ja palautteen antamiseen. Riippumatta työn fyysisistä vaatimuksista verenpaineen ja sykkeen vaihtelut ja kohoaminen olla merkkejä työstressistä mikäli esim. työpäivän aikana mitatut korkeat verenpainearvot laskevat kotioloissa (mm. Lindholm ja Gockel 2000, Gockel ym. 2004). 8.3. Työstressi Haitallista työstressiä syntyy mm.liian suurten työn vaatimusten ja työntekijän liian vähäisten vaikuttamis- ja kehittymismahdollisuuksien seurauksena (esim. Karasek 1979, Karasek ja Theoroll 1990). Työstressin lähteiksi ovat osoittautuneet myös työn epävarmuus (Sverke ym. 2002) ja työssä saadun sosiaalisen tuen vähäisyys ja epäoikeudenmukainen kohtelu (Kivimäki ym. 2003b). Työterveyslaitoksella kehitetyllä Työstressikyselyllä (TSK) (Elo ym. 1990) ja yhteispohjoismaisella QPSNordic-kyselyllä (Elo ym. 2001) saadaan tietoa työolosuhteista ja voidaan arvioida työkuormitusta. Työstressikysely on apuväline psyykkisen työympäristön ja sen vaikutusten arviointiin. Kyselyn avulla voidaan tutkia henkilön kuormittuneisuuden yhteyttä hänen kokemaansa työympäristöön ja arvioida kuormittuneisuuden työperäisyyttä. Yksilötasolla kyselyn tukena on hyvä käyttää haastattelua, jolloin vastaaja voi täsmentää vastauksiaan keskustelun aikana. Kyselyn tarkoituksena on auttaa arvioimaan ongelmien taustaa ja kehittämistarpeita ja -mahdollisuuksia. Stressikyselyjen tulosten arviointiin vaikuttaa oleellisesti se, kuinka hyvin työterveysasiantuntija on selvillä asiakkaan työpaikan tilanteesta: Todettu stressi kehittyvässä muutostilanteessa on eri asia kuin sama numeerinen tulos työpaikan ollessa umpikujassa ilman näköpiirissä häämöttäviä ratkaisuja tilanteen kohentumiseksi. Kyselyjen rutiinikäyttöä rajoittaa niiden täyttämiseen ja tulkitsemiseen kuluva aika sekä mahdollisuudet tulosten hyödyntämiseen, joten on perusteltua miettiä huolellisesti, missä tilanteissa tätä tietoa tarvitaan työterveyshuollossa. Paljon onkin käytetty yksittäistä Työstressikyselyn kysymystä, jossa suoraan tiedustellaan henkilöltä hänen kokemansa stressin määrää (Elo ym. 1999, 2003), (taulukko 5).

15 Taulukko 5. Koettu stressi Kysymys Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi taikka hänen on vaikea nukkua asioiden vaivatessa jatkuvasti mieltä. Tunnetko sinä tällaista stressiä? Vastausvaihtoehdot - en lainkaan - vain vähän - jonkin verran - melko paljon - erittäin paljon Pitkään jatkuessaan stressi aiheuttaa kuormittumista ja alentaa elimistön vastustuskykyä sairauksia vastaan sekä altistaa työuupumukselle. Kaikki stressi ei kuitenkaan ole haitallista, ja oleellista onkin kuinka työntekijä pystyy palautumaan työn aikaansaamasta kuormituksesta (Feldt ym. 2007). 8.4. Työuupumus Työuupumuksen katsotaan olevan seurausta pitkään jatkuneesta liiallisesta työstressistä ja -kuormituksesta. Työuupumuksen keskeisiä piirteitä ovat jaksamattomuuden ja uupuneisuuden tunne, väsymys ei hellitä nukkumallakaan, kyynisyys (epäilevä asenne työn merkitykseen ja mielekkyyteen) sekä ammatillisen itsetunnon lasku (alentunut aikaansaamisen tunne). Ihmissuhdetöissä oireet liittyvät erityisesti asiakkaisiin. Myös yleiset stressioireet ovat tavallisia (Kalimo ym. 2006, Maslach ym. 1996). Naisilla työuupumus on liittynyt useimmiten tuki- ja liikuntaelinsairauksiin, miehillä taas sydän- ja verisuonisairauksiin. Työuupumuksen ja siihen liittyvien sairauksien syyseuraussuhteesta sen sijaan ei ole varmuutta, ja yhteyden työuupumuksen ja masennuksen välillä on havaittu kulkevan molempiin suuntiin (Ahola 2007, Ahola ja Hakanen 2007). Työkyvyn varhaisen tunnistamisen näkökulmasta olisi tärkeää päästä vaikuttamaan työhön jo ennen kuin henkilön oireet etenevät työuupumuksen asteelle. Liiallisen työkuormituksen aiheuttamaa työuupumusta voi edelleen seurata masennusoireita (Ahola ja Hakanen 2007). Työuupumukseen voi liittyä myös työkyvyn menettämisen riski (Ahola ym. 2008, Ahola ym. 2009). Työuupumuksen tunnistaminen keskustelun ja erilaisten kyselyjen pohjalta saattaa olla käännekohta työntekijän työkyvyn kohentumisessa, mikäli tilanteeseen pystytään reagoimaan ja asianomaista henkilöä kyetään tukemaan tarkoituksenmukaisella tavalla. Oleellista on pyrkiä vaikuttamaan työolosuhteisiin ja stressinhallintakeinoihin. (kuvio 4, erityisesti tummennettu alue.)

16 Ihminen Itsetunto Oireet Työ Itsetiedostus Alkuvaihe Hyvä itseluottamus Ei juurikaan, tavalliset oireet Koetaan tyytyväisyyttä Tasapainoinen, tavallinen Hälytysvaihe Horjuu Tyytymättömyyttä Rutiininomaista Osittaista tiedostamista Epäillään itseä Uupumuksen ja Epäillään työn Kielletään Vastustusvaihe alakuloisuuden tunteita mielekkyyttä Negatiivinen suojautumisvai he Ei pidetä itseä riittävän hyvänä Haittaavaa väsymystä ja keskittymisvaikeuksi Työmotivaatio heikkenee selvästi Tiedostetaan paha olo Luopumisvaihe Itsetunto liukuu pois a Monioireisuutta, depressiivisyyttä, ehkä alkoholin liikakäyttöä Ihmissuhteiden välttämistä, työ tnntuu turhalta Kuvio 4. Masennuksen ja vakavan uupumuksen eteneminen (Raitasalo 2007, 13). Koetaan tilanne ylivoimaiseksi, halutaan paeta Bergen Burnout Indicator 15 (BBI-15) on muokattu alun perin Norjassa kehitetystä työuupumuksen arvioimisen ja mittaamisen metodista. Mittari mittaa kokonaisuupumuksen tasoa sekä työuupumusta: uupumusasteista väsymistä, kyynistyneisyyttä ja ammatillisen itsetunnon heikkenemistä (Näätänen ym. 2003). Paljon käytetty mittari on Maslach Burnout Inventory (MBI) (Maslach ja Jackson 1981; Maslach ym. 1996), josta on kolme eri versiota empiirisessä käytössä; auttamisammatteihin tarkoitettu MBI-HSS (Maslach Burnout Inventory, Human Services Survey), opetustyöhön MBI-ES (Maslach Burnout Inventory, Educators Survey). Kaikille ammattiryhmille soveltuva versio on MBI-GS (Maslach Burnout Inventory, General Survey). Tästä on olemassa myös suomenkielinen versio (Kalimo ym. 2006). Työuupumusta voi seurata masennus. Siksi onkin suositeltavaa, että mikäli työuupumus todetaan, tilanteen selvittelyä jatketaan ja pyydetään asiakasta täyttämään mahdollista masennusta mittaava seulontalomake (taulukko 5). Jos henkilö on kärsinyt uupumuksesta, tulisi tilannetta seurata tai kontrolloida, ettei uupumus pääsisi etenemään depressioksi. (Tuisku ja Rossi 2010.)

17 9. Työkyky ja terveys 9.1. Mieliala Masentunut mieliala on normaali inhimillinen tunnetila, mutta pitkään jatkuessaan kysymys voi olla depressiosta. Depression kehittymiseen voi olla useita syitä. Taustalla saattaa olla työn psykososiaalisia tekijöitä, kuten liian suuret työvaatimukset (esim. Bonde 2008, Kivimäki ym. 2010). Myös työuupumuksen seurauksena voi syntyä masennusoireita (Ahola ja Hakanen 2007). Masennusta voi seuloa käyttämällä kahta kysymystä (Arroll ym. 2003, 2005), (taulukko 6). Näitä kysymyksiä olisi hyvä käyttää kaikissa terveystarkastuksissa ja tarvittaessa muussakin vastaanottotyössä. Taulukko 6. Kaksi kysymystä masennuksesta Kysymys Oletko viimeisen kuukauden aikana usein ollut huolissasi tuntemastasi alakulosta, masentuneisuudesta tai toivottomuudesta? Oletko viimeisen kuukauden aikana ollut usein huolissasi kokemastasi mielenkiinnon puutteesta tai haluttomuudesta? Vastausvaihtoehdot/ Tulosten tulkinta Myöntävä vastaus vähintään toiseen kysymyksistä viittaa masennukseen. Tuloksen voi varmentaa tarkemmalla depressiokyselyllä (BDI-21, PHQ-9), joka samalla mittaa depression vaikeusastetta. Suositeltava seulontastrategia on sellainen, että em. kahden kysymyksen seulan lisäksi tehdään laajempi masennuskysely BDI-21 tai PHQ-9, jos henkilö vastaa vähintään toiseen kysymykseen myöntävästi tai jos työterveysasiantuntijalla on vahva epäily depressiosta. Mainittujen kahden seulontakysymyksen sijaan voidaan käyttää myös DEPS-seulaa. On tärkeää myös pyrkiä selvittämään masennukseen johtaneet tekijät. 9.2. Uni Unen ja vireyden ongelmat ovat tärkeä hälytysmerkki kuormittavasta työ- ja tai elämäntilanteesta. Unettomuuden oireita ovat toistuva vaikeus nukahtaa, katkonainen uni, liian varhainen herääminen aamulla sekä virkistämätön uni. Päiväaikainen stressi ja heikentynyt unen laatu ovat yhteydessä toisiinsa (Åkerstedt 2006). Stressin ja uniongelmien välisessä yhteydessä eräänä tekijänä on ylisitoutuminen työhön (Fahlén ym. 2005). Uni on avainasemassa ihmisen palautumisessa, sillä unen puutteen on todettu johtavan suoriutumisen alenemiseen, väsymykseen ja mielialan vaihteluihin (esim. Brosschot ym. 2007, Kinnunen ja Feldt 2009, Myllymäki ja Kaartinen 2009). Unihäiriöiden problematiikka ei rajoitu ainoastaan unen häiriintymisen aiheuttamiin ongelmiin, vaan unihäiriöt voivat olla myös signaali sairastumisriskistä. Unihäiriöillä on todettu olevan yhteys kohonneeseen riskiin sairastua myöhemmin mielenterveydenhäiriöihin sekä erilaisiin fyysisiin sairauksiin;

18 pitkään jatkuessaan heikentynyt uni voi lisätä riskiä sairastua masennus- ja ahdistushäiriöihin, aineenvaihdunnan häiriöihin ja sydän -ja verisuonisairauksiin. Unihäiriöiden on todettu ennustavan myös mielenterveyshäiriöistä ja tuki- ja liikuntaelinsairauksista johtuvaa työkyvyttömyyden kehittymisen riskiä. (Åkerstedt ja Nilsson 2003, Paunio ja Porkka-Heiskanen 2008, Salo ym. 2010.) Lisäksi unettomuuden on todettu lisäävän poissaoloja ja vähentävän työtehoa (Daley ym. 2009). Uniongelmat ovat yleisiä kaikenikäisillä. Terveys 2000 tutkimuksen mukaan unettomuus lisääntyy iän myötä, ja naisilla sitä esiintyy hieman enemmän kuin miehillä (Kronholm ym. 2007). Osana Kunta10-tutkimusta havaittiin kunta-alan työntekijöistä viidenneksellä esiintyvän vakavia unihäiriöitä ja lievemmistä unihäiriöistä kärsi noin neljännes (Salo ym. 2010). Unihäiriöt ovat yleisempiä etenkin epätyypillistä työaikaa tekevillä kuin päivätyötä tekevillä. Vuorotyöunihäiriöiden esiintymistä on tutkittu vähän eikä sen esiintyvyydestä ole luotettavaa tietoa. (Hakola ym. 2007, Martimo tm. 2010.) Mikäli henkilö tuntee itsensä levänneeksi ja päivällä virkeäksi, hänellä ei ole uneen tai palautumiseen liittyviä ongelmia (Käypä hoito -suositus: Unettomuuden hoito, päivitetty 23.8.2008). Mikäli unettomuusoireet ovat jatkuvia tai usein toistuvia, vaikuttavat valveaikaiseen toimintakykyyn tai elämänlaatuun, tulee tilannetta selvittää tarkemmin. Potilastyössä tärkein työkalu on perusteellinen, myös nukkumiseen ja vireyteen vaikuttavien taustatietojen kattava anamneesi. (Hakola ym. 2007, Martimo 2010), (Käypä hoito - suositus: Unettomuuden hoito, 23.8.2008; Käypä hoito -suositus: Uniapnea (obstruktiivinen uniapnea aikuisilla, 24.11.2010). Unettomuuden haitta-asteen arvio, Insomnia Severity Index (Morin1993; suomennos TTL, 2008). http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyoaika/uni_ja_vireys/documents/unettomuuden_haitta_ast een_arvio_2009.pdf (luettu 22.11.2010). Väsymysoireiden mahdollista liittymistä uniapneaan voi selvittää uneliaisuuskyselyllä, ESS-testillä (Epworth Sleepiness Scale). Siinä arvioidaan torkahtamisen todennäköisyyttä eri tilanteissa(murray 1991, 1992). http://epworthsleepinessscale.com/wpcontent/uploads/2009/09/reliabiltiy_and_factor_analysis_of_the_epworth_sleepin ess_scale1.pdf. ESS ei ole objektiivinen vireystilan mittari, eikä kyselyn vähäinen pistemäärä sulje pois kliinisesti merkittävää väsymystä ja vireystilan heikkenemistä. Potilaan väsymystä tulisikin aina ensisijaisesti kartoittaa haastattelulla (Käypä hoito -suositus: Unettomuuden hoito, 23.8.2008). Nukahtamisvaikeus ja liian aikainen heräily: Pohjoismainen unikysely (Basic Nordic Sleep Questionnaire, BNSQ) (Partinen ja Gislason 1995).

19 9.3. Terveyskäyttäytyminen Terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäisy tukevat työkyvyn ylläpitämistä (esim. Gould ym. 2006). Osin vaikutus näkyy jo lyhyellä aikavälillä esimerkiksi vähentyneinä sairauspoissaoloina, osin pitemmän aikavälin kuluessa estettäessä sairastumista mm. vakaviin sydän- ja verisuonisairauksiin. Elintapojen ja yksilöllisistä ominaisuuksista johtuvien riskitekijöiden vaikutusten tarkastelu henkilön työterveyteen ja työkykyyn on osa kokonaisvaltaisempaa lähestymistapaa. Työstressin on todettu lisäävän terveydelle haitallisten elintapojen kasautumista (Kouvonen ym. 2006, Kouvonen ym. 2007). Henkilön terveyskäyttäytyminen (esim. Helakorpi ym. 2007), kuten tupakointi, päihteiden käyttö ja ruokatottumukset sekä erityisesti niiden muutos, saattavat heijastella ensimmäisiä merkkejä työkykyä uhkaavista ongelmista. Työstressin ja tupakoinnin yhteyttä selvittävän tutkimuksen mukaan korkean stressitason työntekijät olivat selkeästi useammin tupakoitsijoita verrattuna matalan stressitason työntekijöihin. Lisäksi työstressin kasvu lisäsi tupakoitsijoiden tupakoinnin määrää. Myös aikaisemmin tupakoivien, mutta tupakointinsa jo välillä lopettaneiden kohdalla todennäköisyys aloittaa tupakointi uudelleen kasvoi työvaatimusten ja stressin lisääntyessä (Kouvonen ym. 2005). Tupakointi on keuhkoahtaumataudin tärkein aiheuttaja. Tupakoivista miehistä arviolta 35 % sairastuu tautiin. Säännöllisesti tupakoivilla on 22-kertainen riski siirtyä tämän taudin takia työkyvyttömyyseläkkeelle tupakoimattomiin verrattuna (Koskenvuo ym. 2010). Keuhkoahtaumataudin diagnoosi perustuu spirometrialöydökseen. Tupakoivilla miehillä on lisäksi havaittu olevan naisia suurempi riski sairastua depressioon (Korhonen ym. 2007). Tupakointikysely: Fagerströmin kahden kysymyksen nikotiiniriippuvuustesti ja riippuvuusasteen luokittelu, Käypä hoito -suositus: Tupakointi, nikotiiniriippuvuus ja vieroitushoidot, 1.12.2006. Spirometria Alkoholin runsas käyttö on yksi merkittävimmistä terveysuhkista. Tarkasteltaessa mielenterveyshäiriöiden pohjalta alkavia työkyvyttömyyseläkkeitä, vanhemmissa ikäryhmissä eläkealkavuus liittyi osaltaan päihteiden käyttöön (Pensola ym. 2010). Yhteistyössä henkilöstön kanssa on laadittava työpaikan päihdeohjelma (mm. alkoholi, huumeet). Terveydenhuollon potilaat/ asiakkaat ottavat oma-aloitteisesti harvoin itse esille alkoholin käyttönsä (Seppä ym. 2004). Alkoholinkäytön puheeksi oton välineenä voidaan käyttää AUDIT-kyselylomaketta (Kuokkanen 1997). Kyselyn on katsottu soveltuvan hyvin työterveyshuollon terveystarkastuksiin. AUDIT-kyselyssä on erotettu kaksi osaa: alkoholin kulutusta ja alkoholin haittoja koskevat kysymykset. Näiden molempien osioiden käyttöä suositellaan. (Seppä ja Aalto 2009.) Lyhytneuvonta (Mini-interventio) on tarkoitettu varhaisvaiheen suurkuluttajille. Suppeimmassa muodossa se sisältää riskikäytön tunnistamisen ja keskustelun alkoholin käytöstä ja sen vaikutuksesta henkilön terveyteen. Laajemmassa muodossa siihen sisältyy

20 muutoshalukkuuden selvittäminen ja tuen malli. (http://www.paihdelinkki.fi/tietoiskut/642- lyhytneuvonta-mini-interventio) luettu 22.11.2010. Ruokatottumuksiin ja ylipainoon keskeisesti liittyvän diabeteksen ehkäisyn katsotaan olevan osa työ- ja toimintakyvyn edistämistä. Lihavuuden terveysriskien osoittimeksi painon ja painoindeksin lisäksi on otettu myös vyötärön ympärysmitta (Uusitupa ja Fogelholm 2007, 279.) Erityisesti näiden muutokset ovat hälytysmerkkejä. Diabeteksen ehkäisyssä työterveyshuollon on todettu olevan avainasemassa (Saaristo ym. 2005). Sosiaali- ja terveysministeriö on rohkaissut työterveyshuoltoja antamalla diabeteksen ehkäisyhankkeen pohjalta hankkeen työterveyshuolloille suosituksen tyypin 2 diabeteksen ja siihen liittyvien sairauksien ehkäisystä työterveyshuollossa. Suositus on linjassa Valtioneuvoston periaatepäätöksen Työterveys 2015- kehittämislinjojen kanssa (STM 2004). Tähän liittyy diabetesriskitestin sisällyttäminen terveyden seurantatarkastuksiin. BMI Vyötärön ympärysmitta (Terveys 2000 menetelmäraportti 2005, 64) http://www.ktl.fi/attachments/suomi/julkaisut/julkaisusarja_b/2005/2005b6.pdf Diabetesriskitesti 9.4. Fyysinen suorituskyky Erityisesti fyysisesti vaativissa tehtävissä fyysiseen suorituskykyyn liittyvät mittaukset voivat antaa viitteitä työkyvyn alenemisesta, esimerkiksi: Submaksimaalinen polkupyöräergometritesti (epäsuora, pulssijohteinen submaksimaalinen ergometritesti) Kliininen rasituskoe Vastaavasti liikuntaelimistön suorituskyvyn mittaamisessa käytettävät testit voivat välittää ensimmäisiä merkkejä työkyvyn alenemisesta, esimerkiksi: Liikkuvuus: o selän sivutaivutus o eteenkurotus istuen Lihasvoima- ja kestävyys: o istumaannousu yläraajojen dynaaminen nostotesti o kyykistystesti o puristusvoima Motorinen toimintakyky o toiminnallinen tasapaino o koettu tasapaino