Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) 11022/16 AGRI 400 AGRIFIN 83 AGRIORG 60 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Markkinatilanne ja tukitoimenpiteet Komission tilannetiedotus 1. Venäjän tuontikielto alkoi kesällä 2014, ja sen jälkeen on kriisin vaikutusten lieventämiseksi toteutettu 40 toimenpidettä joko erillisinä tai osana kattavampia toimenpidepaketteja (syyskuu 2015, maaliskuu 2016). Syyskuussa 2015 neuvosto hyväksyi kysyntää ja lyhyen aikavälin toimia koskevan 500 miljoonan euron toimenpidepaketin, jolla pyritään helpottamaan maataloustuottajien kassavirtaongelmia, vakauttamaan markkinoita (erityisesti edistämällä kysyntää vientimarkkinoilla) ja parantamaan maataloustuottajien tilannetta elintarvikeketjussa. 2. Joidenkin sektorien vaikeana jatkuneen tilanteen johdosta neuvosto ja komissio sopivat maaliskuussa 2016 toisesta toimenpidepaketista joka painottuu aiempaa enemmän tuotannon suunnitteluun esimerkiksi maidontuotannon koordinoidulla ja vapaaehtoisella suunnittelulla ja väliaikaisella valtiontukisääntöjen lieventämisellä, jolla tuetaan maidontuotannon vähenemistä tai jäädyttämistä sekä muista toimenpiteistä, jotka luetellaan liitteessä. Niiden tavoitteena on markkinasuuntautuneisuus ja budjettineutraalius. 11022/16 mn/pmm/kkr 1 DGB 1A FI
3. Vaikka saattaa olla liian aikaista arvioida jo toteutettujen toimenpiteiden ja pakettien vaikutusta kaikilta osin, maaliskuun jälkeen on ollut nähtävissä hyvin vähän rohkaisevia merkkejä siitä huolimatta, että maidon ja sianlihan vientimarkkinoilla on tapahtunut myönteistä kehitystä, mikä vahvistettiin komission markkinatilanteesta antamissa tilannetiedotuksissa maatalouden erityiskomiteassa ja neuvostossa 27. kesäkuuta. Erityisesti maitomarkkinoilla maidon toimitukset tämän vuoden toukokuussa eivät viime vuoteen verrattuna lisääntyneet yhtä selvästi kuin vuoden 2016 neljän ensimmäisen kuukauden aikana, mutta markkinatilannetta luonnehtivat yhä ylituotanto ja alhaiset hinnat eikä myönteisempi kehitys maitotuotteiden alalla vielä heijastu tuottajahintoihin. Maitomarkkinoiden seurantakeskuksen talouslautakunnan viimeisimmässä kertomuksessa 28. päivältä kesäkuuta todettiin, että markkinoiden mielialan yleisestä kohentumisesta huolimatta korjaavia toimenpiteitä pidetään edelleen tarpeellisina tarjontapuolella. 4. Tätä vaikeaa tilannetta hankaloittavat entisestään säähän liittyvät tekijät, joita Kypros on käsitellyt selonteossaan katastrofaalisista metsäpaloista (10657/16) ja Puola selonteossaan kuivuudesta ja sen vaikutuksista peltokasvien viljelyyn (11125/16). 5. Useat jäsenvaltiot joko erikseen tai yhdessä (ks. esim. asiakirjassa 8676/16 oleva V4+4-lausuma, asiakirjassa 10534/16 oleva Varsovan lausuma ja asiakirjassa 10251/16 oleva Espanjan, Ranskan ja Italian lausuma) sekä Euroopan parlamentin poliittiset ryhmät 25. toukokuuta järjestetyssä kuulemisessa ja 26. toukokuuta pidetyssä täysistunnossa ovat ilmaisseet kaipaavansa enemmän EU-tason toimia ja ylimääräistä EU:n rahoitustukea. Tämä koskee varsinaisten tukitoimien lisäksi myös kysymystä siitä, miten tuottajille ja toimijoille luodaan kannustimia tasapainon palauttamiseksi markkinoille. 6. Muista kuin oheisen päivitetyn taulukon toimenpiteistä komissio totesi erityisesti, että tähän mennessä vain noin 60 prosenttia syyskuussa 2015 hyväksytystä 420 miljoonan euron kohdennetusta tukipaketista on käytetty 20 jäsenvaltiossa, suurimmaksi osaksi maitoalalla, komissio ei ole vielä saanut virallisia ilmoituksia siitä, että maidontuotannon vapaaehtoisia sopimuksia (YMJ-asetuksen 222 art.) tullaan käyttämään, useat jäsenvaltiot ovat ilmaisseet kiinnostuksensa hyödyntää valtiontukijärjestelmiä, vaikka sianlihan uusi yksityisen varastoinnin tukijärjestelmä on edelleen yksi vaihtoehdoista, markkinakehitys ei puolla sen käyttöönottoa, 11022/16 mn/pmm/kkr 2 DGB 1A FI
määrärahojen osalta kriisivarauksen käyttöönotto ei vaikuta toteuttamiskelpoiselta vaihtoehdolta ja toisaalta tällä hetkellä on vielä jäljellä huomattavaa epävarmuutta siitä, millaisia määriä nykyisen liikkumavaran puitteissa voitaisiin oikeastaan vielä maksaa suorina tukina ja/tai kohdennettuina tukina. 7. Neuvoston istunnossa 27. kesäkuuta useimmat valtuuskunnat olivat huolissaan vaikean markkinatilanteen jatkumisesta ja toistivat pyyntönsä, että heinäkuun neuvostossa hyväksyttäisiin uusia toimenpiteitä ja EU:n lisätukea, mitä myös Eurooppa-neuvosto toivoi 28. kesäkuuta (ks. asiakirjan EUCO 26/16 kohta 18). Neuvostossa saatiin vahvistus sille, että komissio valmisteli parhaillaan lisätoimenpidepakettia, jonka se pyrkii esittelemään heinäkuun neuvostossa. 8. Voidaan mainita joitain yhteisiä periaatteita tai ominaisuuksia, jotka olisi otettava huomioon laadittaessa tällaista pakettia: YMP:n markkinasuuntautuneisuutta olisi vahvistettava tavoitteena mahdollisimman tehokkaan tuen antaminen entistä kilpailukykyisemmälle ja kestävämmälle maataloudelle EU:ssa; toimien olisi perustuttava yhteisvastuullisuuteen ja noudatettava sisämarkkinaperiaatteita; kaikkien markkinatoimijoiden olisi toimittava vastuullisesti ja osallistuttava tasapainon palauttamiseen tarjonnan ja kysynnän välille; on tärkeää välttää maatalouspolitiikan uudelleenkansallistamista; olisi suunniteltava toimenpiteitä, jotka on helppo panna täytäntöön ja jotka tarjoavat riittävän joutavuuden. 9. Lukuisista esitetyistä pyynnöistä ja ehdotuksista, joista kaikki valtuuskunnat eivät välttämättä olleet samaa mieltä, voitaisiin mainita esimerkiksi EU:n taloudelliset kannustimet, jotka liittyvät vapaaehtoisiin sopimuksiin maidontuotannon vakauttamiseksi tai vähentämiseksi, väliaikainen kohdennettu tuki, vähämerkityksisen tuen enimmäismäärän nostaminen 30 000 euroon, valtiontukijärjestelmien joustavampi käyttö, parempi pientilojen tarpeisiin vastaaminen, mahdollisuus suorittaa ennakkomaksuja, tehokkaampi puuttuminen terveys- ja kasvinsuojelutoimiin liittyviin kaupan esteisiin, menekinedistämistuen jatkaminen, alkuperämerkintöjen käyttö, hedelmä- ja vihannesalan toimenpiteiden jatkaminen, oikeaaikainen sianlihan tukimekanismi ja viljelijöiden aseman vahvistaminen toimitusketjussa. 11022/16 mn/pmm/kkr 3 DGB 1A FI
* * * Komission on tarkoitus antaa neuvoston istunnossa 18. heinäkuuta lyhyt tilannetiedotus markkinatilanteesta ja esitellä joukko uusia toimenpiteitä rahoitusosioineen, jotka talousarvioon liittyvät rajoitteet asianmukaisesti huomioon ottaen toivottavasti vastaavat riittävällä tavalla jäsenvaltioiden huolenaiheisiin ja jotka ministereitä pyydetään näin ollen hyväksymään. 11022/16 mn/pmm/kkr 4 DGB 1A FI
LIITE 14. maaliskuuta 2016 kokoontuneen neuvoston (maatalous ja kalastus) jatkotoimet Asia Jatkotoimi Alustava aikataulu 1 Vapaaehtoinen tarjonnan sääntely maitoalalla Täytäntöönpanoasetus YMJ-asetuksen 222 artiklan käyttöönotosta YMJ-asetuksen 219 artiklaan perustuva kiireellinen delegoitu asetus 222 artiklaan perustuvan täytäntöönpanoasetuksen soveltamisen ulottamiseksi osuuskuntiin ja muun muotoisiin tuottajaorganisaatioihin. Hyväksytty ja tullut voimaan huhtikuussa. Päättyy 12. lokakuuta 2016 2 Sianlihan yksityisen Mahdollinen sianlihan yksityisen varastoinnin tukijärjestelmä Vahvistettava markkinatilanteen varastoinnin tuki kehityksen perusteella. 3 Rasvattoman maitojauheen ja voin intervention Ehdotus neuvoston asetuksen (EU) N:o 1370/2013 muuttamisesta vuoden 2016 kiinteähintaisen intervention enimmäismäärien nostamiseksi Hyväksytty neuvostossa 15. huhtikuuta ja tullut voimaan enimmäismäärien kaksinkertaistaminen 100 000 tonniin voin ja 218 000 tonniin rasvattoman maitojauheen osalta 3 a Kiinteään hintaan ostettavan rasvattoman maitojauheen Ehdotus neuvoston asetuksen (EU) N:o 1370/2013 muuttamisesta kiinteään hintaan tehtäviä rasvattoman maitojauheen ostoja koskevien Hyväksytty neuvostossa 24. kesäkuuta ja tullut voimaan enimmäismäärän nostaminen toistamiseen vuoden 2016 enimmäismäärien nostamiseksi toistamiseen (350 000 t) 4 Lihamarkkinoiden seurantakeskus Naudan- ja sianlihaa varten perustettava lihamarkkinoiden seurantakeskus Lihamarkkinoiden asiantuntijoille tarkoitettu kiinnostuksenilmaisupyyntö julkaistu 14. huhtikuuta Pyynnön ja sitä seuranneen valintamenettelyn jälkeen seurantakeskuksen jäsenorganisaatiot valittiin ja nimettiin 31. toukokuuta Ensimmäisen kokouksen ja verkkosivuston avaamisen suunniteltu ajankohta 15. heinäkuuta 2016 11022/16 mn/pmm/kkr 5 LIITE DGB 1A FI
5 Maitoa käsittelevä korkean tason kokous Maitoa käsittelevä maatalousmarkkinoiden työryhmän kokous kaikkien jäsenvaltioiden korkean tason edustajien kanssa Maitoalan rakenteellisten kysymysten käsittely suositusten laatimiseksi 16. syyskuuta 2016 6 Menekinedistäminen Maito- ja sianlihatuotteiden sisämarkkinoiden menekinedistämistoimia (aihealue 3) varten kohdennettujen vuoden 2016 määrärahojen lisääminen markkinatilanteen vuoksi osana meneillään olevaa ehdotuspyyntöä (määräaika 28. huhtikuuta 2016). 7 Kansainvälinen kauppa EU:n etujen edistäminen vapaakauppasopimusneuvotteluissa avaamalla uusia markkinoita EU:n tuotteille ja neuvottelemalla herkkien tuotteiden erityiskohtelusta. Välittömästi Jatkuu 8 EIP Komissio asettaa etusijalle neuvottelut Euroopan investointipankin kanssa Välittömästi 9 Vientiluotot Tutkimus maatalouselintarvikkeiden vientiluottojärjestelmän toteutettavuudesta Mahdolliset EU:n toimet kansallisten järjestelmien täydentämiseksi Uusien yhteydenottojen pohjalta muun muassa jäsenvaltioiden ja Euroopan investointipankin kanssa Ensimmäinen arvio esitetty maatalouden erityiskomiteassa 20. kesäkuuta Kysely lähetetty valtuuskunnille 21. kesäkuuta 10 Venäjän tuontikielto sekä terveys- ja kasvinsuojelualan kielto Komission toimien jatkaminen Venäjän tuontikiellon, muun muassa terveys- ja kasvinsuojelualan kiellon poistamiseksi Toimien jatkaminen perusteettomien tai kohtuuttomien terveys- ja kasvinsuojelualan esteiden poistamiseksi muissa kolmansissa maissa Jatkuu 11022/16 mn/pmm/kkr 6 LIITE DGB 1A FI
11 Poikkeuksellinen tuki hedelmä- ja vihannesalalla Hedelmä- ja vihannesalan uudet poikkeustoimenpiteet 30. kesäkuuta 2016 jälkeen. 12 Hedelmä- ja vihannesalan tuki Mahdolliset parannukset hedelmien ja vihannesten markkinoiltapoistamisjärjestelmän toimintaan tarvittaessa tämän alan tukijärjestelmää koskevien viimeisteltävänä olevien uusien delegoitujen ja täytäntöönpanosäädösten valmistelun yhteydessä. 13 Maitoalan paketin tarkistus Kertomusta maitoalan paketin toiminnasta on aikaistettu vuodesta 2018 vuoteen 2016 14 Valtiontuki Valtiontukijärjestelmä maataloustuottajille, jotka vapaaehtoisesti jäädyttävät tuotannon tai vähentävät sitä (viitekauteen verrattuna), ja joka on korkeintaan 15 000 euroa tilaa kohti vuodessa (ilman kansallista enimmäismäärää) avustuksen, lainan tai takauksen muodossa (maito-, sianliha- ja hedelmä- ja vihannesalalla SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisen ilmoituksen pohjalta). Valtiontukijärjestelmä rahoituksen saamiseksi likviditeettivajeen supistamista varten lainojen tai takausten muodossa (maito-, sianliha- ja hedelmä- ja vihannesalalla SEUT 107 artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaisen ilmoituksen pohjalta) Pelastamis- ja rakenneuudistustuki (horisontaalisten valtiontuen suuntaviivojen mukaisesti) Valtiontuki tuotantokapasiteetin poistamiseksi Delegoitu säädös hyväksytty 10. kesäkuuta kiireellisellä menettelyllä Vuoden 2016 jälkipuolisko Syksy 2016 Välittömästi (mutta ottaen huomioon valtiontukea koskevien ilmoitusmenettelyjen määräajat) 11022/16 mn/pmm/kkr 7 LIITE DGB 1A FI
15 Maitotuotteiden yksityisen varastoinnin tuki Maitoalalla on tällä hetkellä käynnissä neljä yksityisen varastoinnin tukijärjestelmää: kaksi rasvatonta maitojauhetta, yksi voita ja yksi juustoa varten. Järjestelmät tarjoavat toimijoille riittävästi joustavuutta ja mahdollisuuden myydä määriä julkisten interventio-ostojen yhteydessä. 16 Ennakkomaksut Myöhemmin tarkastellaan tarvetta pyydettyihin joustoihin suorien tukien mahdollisten ennakoiden maksamisessa syksyllä 2016. 17 Maaseudun kehittäminen Komissio työskentelee jäsenvaltioiden kanssa sen määrittämiseksi, missä ja miten maaseudun kehittämisohjelmia voidaan mukauttaa, jotta ne olisivat toimivampia nykyisessä kriisissä Kesä 2016 Välittömästi 11022/16 mn/pmm/kkr 8 LIITE DGB 1A FI