Toivakan kunnan teknologiaarkkitehtuuri Iikka Virtanen, Teemu Uusitalo & Vesa Kakriainen Toivakan kunnan teknologia-arkkitehtuuri Johdanto Nykytilan kartoitus Tavoitetilan kuvaus 6.7.1 Teknologiapalvelut Teknologiapalveluilla tarkoitetaan tässä suosituksessa laitteisiin ja laiteympäristöihin liittyviä palveluita ja ratkaisuja. Pelkillä sovelluksilla ja niiden riippuvuuksilla ei saada aikaiseksi vielä toimivia kokonaisuuksia, vaan tarvitaan laitteita, alustoja, laitetiloja, tietoliikenneverkkoja ja muuta laiteläheistä teknologiaa. Teknologiapalveluihin kuuluvat lisäksi palvelinten käyttöpalvelun vaatimukset. Kuvattavia teknologiapalveluita ovat mm: Teknologiapalveluiden kuvaamisessa käytetään liitteen 8 Teknologiapalvelutvälilehden kuvauspohjaa. Teknologiapalveluita voi myös visualisoida palvelukartan avulla. Teknologiapalvelujen sisältö tarkennetaan teknologiakomponenttikuvauksessa (kts. luku 6.7.2 Teknologiakomponenttikuvaus). 6.7.2 Teknologiakomponenttikuvaus Teknologiakomponenttikuvaukset täsmentävät teknologiapalveluja ottamalla tarkemmin kantaa esimerkiksi käytettävän teknologian vaatimuksiin sekä suorituskykyyn liittyviin tietoihin. Teknologiakomponenttien kuvauksessa käytetään liitteen 8 Teknologiakomponentit-välilehden kuvauspohjaa. Johdanto Harjoitustyössä on kuvattu Toivakan kunnan kokonaisarkkitehtuuri teknologia-arkkitehtuurin näkökulmasta. Harjoitustyössä on noudatettu Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunnan suositusta 179 (JHS 179) ja kuvausmalleja. Lisätietoja JHS 179 -suosituksesta: http://www.jhssuositukset.fi/suomi/jhs179. Teknologia-arkkitehtuuri on dokumentoitu JHS 179 -suosituksen kuvausmallille: JHS 179: Liite 8: Kokonaisarkkitehtuurin kuvauspohjat. dokumenttipohja on
noudettavissa osoitteesta: http://docs.jhs-suositukset.fi/jhssuositukset/jhs179/jhs179_liite8.xls. Harjoitustyö on jaettu kahteen osa-alueeseen: nykytilan kartoitus ja tulevaisuuden tavoitetila. Nykytilan kartoitus on tehty yhteistyössä Toivakan kunnan IT-vastaavan Jouni Lahtisen kanssa. Nykytilan kartoituksesta on huomioitu kuvatut osa-alueet ja puutteet kuvauksissa. Tulevaisuuden tavoitetila on muodostettu ryhmän kokemuksen ja osaamisen pohjalta. Tavoitetilan avulla tarjotaan Toivakan kunnalle esimerkki kokonaisarkkitehtuurin tavoitetilasta tulevaisuudessa. Nykytilan kartoitus (KTS. Excel LIITE: JHS179_liite8_Teknologia_toivakka.xls Fyysiset tietovarannot Kuvauksen avulla voidaan pitää kirjaa fyysisistä tietokannoista sekä tietovarannoista kokonaisuudessaan. Fyysisten tietovarantojen kuvaus kuvaa käytettävän tietokantateknologian ylläpidon ja kehittämisen tueksi. Fyysiset tietovarannot on kuvattu JHS179 mukaisesti. Liittymät ja rajapinnat Liittymät ja rajapinnat on kuvattu JHS179:n mukaisesti. Teknologiapalvelut Seuraavat kohdat on kuvattu JHS179:n mukaisesti: Laitetiloihin liittyvät teknologiapalvelut Palvelinympäristöihin liittyvät teknologiapalvelut Tietoliikenteeseen liittyvät teknologiapalvelut Teknologiakomponentit Kuvauksien avulla tunnistetaan erilaisten teknologiakomponenttien keskeisimmät tarpeet ja ratkaisutavat koko kehitettävän järjestelmän tai ratkaisun suorituskykyä, skaalautuvuutta ja jatkuvuutta ajatellen.
Seuraavat kohdat on kuvattu JHS179:n mukaisesti: Palvelinympäristöihin liittyvät teknologiakomponentit ja loogiset ratkaisut Päätelaite- ja työasemaympäristöihin liittyvät teknologiakomponentit ja loogiset ratkaisut Tietoliikenteeseen liittyvät teknologiakomponentit ja loogiset ratkaisut Teknologiasalkku Teknologiasalkku luo selkeän kuvan käytettävyystavoitteista ja tarpeista. Siitä käy ilmi selkeästi kunkin palvelimen tai laitteen sisältö ja sen palvelutasot. Teknologiasalkku muodostaa käyttöpalvelujen peruskuvauksen ja sitä tarvitaan moniin palveluprosesseihin, kuten teknologiaympäristön muutos- ja jatkuvuussuunnitteluun sekä palvelutason- ja kapasiteetinhallintaan. Teknologia salkku on kuvattu JHS179:n mukaisesti. Tietojärjestelmäkartta Tietojärjestelmä kartta puuttuu. Tämä pitäisi toteuttaa, jotta voidaan helposti paikallistaa, missa mikäkin laite/palvelu fyysisesti sijaitse. Fyysiset tietovarannot Liittymät ja rajapinnat Teknologiapalvelut Tarvitaan myös lista palveluista sekä kunkin palvelun vastuuhenkilön yhteystiedot mahdollisia ongelmatilanteita varten. Suurin osa sisäisistä palveluista on varmasti omassa hoidossa, mutta ulkoiset palvelut olisi hyvä listata. Seuraavat kuvaukset puuttuvat tai niitä ei ole määritelty:
Työasemat on listattu käyttöpaikoittain, koska työasemien määrä noin noin 100 kpl. Käyttötoiminnan ja operoinnin keskeiset teknologiapalvelut Teknologiakomponentit Seuraavat kohdat puuttuvat tai niitä ei ole merkitty: Laitetiloihin liittyvät teknologiakomponentit ja loogiset ratkaisut Muut teknologiakomponentit ja loogiset ratkaisut Teknologiasalkku Tietojärjestelmäkartta Koneista, laitteista ja palveluista pitäisi tehdä kartta, mistä näkee missä mikäkin serveri, työasema tai laite sijaitsee. Täten teknologian to-be -tilan määrittäminen helpottuu, voidaan visuaalisesti havainnoida asioita. Tavoitetilan kuvaus (Kts liite: TO-BE.PDF) Kokonaisarkkitehtuuri yleistasolla: Sovellusarkkitehtuuri Integraatioarkkitehtuuri Tietoarkkitehtuuri Tietojärjestelmäarkkitehtuuri yleisellä tasolla: Palveluarkkitehtuuri Infrastruktuuriarkkitehtuuri Tietoarkkitehtuuri
Suunnitelma, miten tulevaisuuden tavoitetila saavutetaan ja kuka muutoksen toteuttaa. Muutoksen toteuttamisessa voidaan hyödyntää Kuntien Tiera Oy:n osaamista ja palveluita. Kuntien Tiera Oy tarjoaa kunnille asiantuntija-, sovellus- ja infrastruktuuripalveluita. Lisätietoja Kuntien Tiera Oy:n palveluista: http://www.tiera.fi/palvelut.