Vaelluskalat palaavat Iijokeen VAELLUSKALOJEN PALAUTTAMISEN EDELLYTYKSET IIJOEN VESISTÖALUEELLA ESISELVITYS

Vaelluskalat palaavat Iijokeen VAELLUSKALOJEN PALAUTTAMISEN EDELLYTYKSET IIJOEN VESISTÖALUEELLA ESISELVITYS 24.11.2010 Olli van der Meer, Pauliina Louhi, Maare Marttila, Mikko Jaukkuri, Jaakko Erkinaro, Aki Mäki-Petäys, Timo Karjalainen, Anne Laine ja Panu Orell

1. JOHDANTO Viime vuosina luonnonvaraisten vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin jokiin on noussut vahvasti esille istutustulosten heikentymisen sekä EU-vesipolitiikan myötä. Palauttamishankkeita on meneillään tai suunnitteilla useissa kohteissa sekä Etelä- että Pohjois- Suomessa. Palauttamishankkeet sisältävät yleensä mittavia toimenpiteitä, kuten kalateiden rakentamisia tai jokien uomakunnostuksia kohteista riippuen. Tällaisten hankkeiden taustalle on kerättävä mahdollisimman paljon tietoa kohteista ennen toimenpiteiden aloittamista. Yksi merkittävimmistä vaelluskalojen palauttamiseen soveltuvista rakennetuista vesistöistä on Oulun pohjoispuolella Perämereen laskeva Iijoki. Iijoen alaosalle valmistui vuosina 1961 1971 viisi suurta voimalaitosta ja suurimmat latvajärvet (Irninjärvi ja Kostonjärvi) otettiin säännöstelyn piiriin 1960-luvun puolivälistä lähtien. Patoamisen yhteydessä ei rakennettu kalateitä, minkä seurauksena merellisten vaelluskalojen lisääntyminen estyi (Kuva 1). Ennen voimalaitosrakentamista Iijoki oli yksi maamme merkittävimmistä vaelluskalavesistöistä; kalataloudellisesti tärkeimpiä jokeen kudulle nousseita kalalajeja olivat lohi, meritaimen, vaellussiika ja nahkiainen. Näistä ainoastaan nahkiaiskanta on säilynyt luonnonkantana ylisiirron avulla; muut vaelluskalakannat jäivät kalanviljelyn ja istutusten varaan. Kuva 1. Lohen, meritaimenen ja vaellussiian (ns. kesäsiian) vaellusalueet luonnontilaisen Iijoen vesistöalueella. Voimakkaasta rakentamisesta huolimatta Iijoen vesistössä on edelleen jäljellä yli 700 hehtaaria lohikalojen tuotantoon soveltuvia virtavesialueita. Lisäksi Iijoen alkuperäistä lohikantaa on onnistuttu säilyttämään viljelylaitoksissa. 2

Näiden hyvien lähtökohtien vuoksi Iijoen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi käynnistettiinkin Vaelluskalat palaavat Iijokeen - hanke loppuvuodesta 2008. Hankkeen päätavoitteena on Iijoen vaelluskalojen luonnonvaraisen lisääntymisen ja vesivoimatalouden harjoittamisen yhteensovittaminen Iijoen lohikannan ja Perämeren lohisaaliiden turvaamiseksi. Hankkeessa selvitetään vaelluskalojen palauttamiseen liittyvät sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Lisäksi haetaan niitä biologisia ja teknisiä keinoja, kuten vaelluskalojen kulkuyhteyksien avaaminen ja aikuisten lohien ylisiirtoja voimalaitospatojen ohi, joilla edellä mainitut tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Onnistuessaan hanke turvaisi Iijoen uhanalaisten lohi- ja meritaimenkantojen säilymisen ja edistäisi luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä alueellisesti että koko Itämeren mittakaavassa. Tämän työn tarkoituksena oli koota yhteen Iijoelta jo ennen hankkeen käynnistymistä olemassa ollut tutkimustieto sekä muu hankkeen kannalta oleellinen taustatieto. Lisäksi selvitettiin lohikalojen ekologiaa kirjallisuuden pohjalta niiltä osin kuin sen oletettiin olevan Iijoen luonnonvaraisten lohikalakantojen palauttamisen kannalta oleellista. Hankkeen esitöinä toteutettiin kyselytutkimus vesistöalueen eri intressiryhmien mielipiteiden kartoittamiseksi palautustöiden mahdollisuuksista ja ongelmista, jonka tulokset raportoidaan myös tässä selvityksessä. 2. RAKENNETTU IIJOKI Suomen kuudenneksi suurin vesistöalue, Iijoki, kerää vetensä yli 14 000 km 2 laajuiselta valumaalueelta ja laskee Perämereen Iissä 40 km Oulusta pohjoiseen. Joen pääuomalla on pituutta 370 km ja korkeuseroa latvavesiltä jokisuuhun kertyy noin 250 metriä. Voimalaitosrakentaminen alkoi Iijoella vuonna 1956 ja ensimmäinen voimalaitos valmistui Pahkakoskelle Yli-Iihin vuonna 1961. Nykyään Iijoen vesistöalueella on yhteensä 10 voimalaitosta, joista osa on varsin pieniä (Kuva 2). Merkittävimmät viisi voimalaitosta (Raasakka, Maalismaa, Kierikki, Pahkakoski ja Haapakoski) sijoittuvat Iijoen pääuoman alajuoksulle noin 54 km matkalle jokisuusta. Ennen voimalaitosrakentamista Iijoki oli yksi maamme merkittävimmistä vaelluskalavesistöistä. Lohi nousi Iijoen pääuomassa ainakin Taivalkosken Jokijärvelle asti ja sivujoista Koston-, Livo- ja Pärjänjokeen sekä jossakin määrin myös Korpijokeen. Luonnontilaisessa Iijoessa on arvioitu olleen noin 1900 hehtaaria lohen kutu- ja poikastuotantoalueita. Parhaimmat perinteiset lohen lisääntymisalueet sijaitsivat Iijoen pääuomassa Kipinänkoskien ja Livojokisuun sekä Kurjen ja Taivalkosken välisillä koskialueilla. Myös taimen ja vaellussiika (ns. kesäsiika) nousivat Iijoen latva-alueille asti. Voimakkaasta rakentamisesta huolimatta on Iijoen vesistössä Metsähallituksen tekemien kartoitusten perusteella edelleen jäljellä noin 1000 hehtaaria koskialueita, joista suurin osa soveltuu lohikalojen poikasille (Kuva 3). Vesivoimarakentamisen seurauksena menetetyn luonnontuotannon kompensaationa Iijoen vaelluskalakantoja on viimeiset vuosikymmenet hoidettu pääosin laajamittaisten istutusten avulla. Vuosittain Iijokisuuhun istutetaan mm. 310 000 lohen ja 28 000 taimenen vaelluspoikasta. Iijoen vaelluskalakantojen palauttamista kalateiden tai ylisiirtojen avulla on pohdittu jo pitkään ja aiheesta on tehty aikaisemmin kaksi tätä edeltävää selvitystä (Luotonen 1984, Kemppainen ym. 1998). Nämä eivät kuitenkaan johtaneet toimenpiteisiin vaelluskalojen palauttamiseksi Iijoen vesistöalueelle 3

Kuva 2. Iijoen vesistöalueen voimalaitokset ja padot sekä säännöstelyn vaikutuspiirissä olevat alueet. Kuva 3. Koskialueiden laatuluokittelu ja niiden kokonaispinta-alat Metsähallituksen kartoitusten perusteella. Koko vesistöaluetta ei ole kartoitettu, esim. Siuruanjoen valuma-alue puuttuu. 4

3. VAELLUSKALOJEN PALAUTTAMISEN BIOLOGISET EDELLYTYKSET Lohen ja meritaimenen elinympäristövaatimukset sekä kantoihin vaikuttavat ympäristötekijät tunnetaan kohtuullisen hyvin, joten näiden lajien palauttamista Iijokeen voidaan arvioida parhaiten. Tämän vuoksi tässä selvityksessä keskitytäänkin ainoastaan loheen ja taimeneen. 3.1. Lohikalojen elinkierron eri vaiheet Lohi ja taimen ovat lajeja, joille evoluution myötä on kehittynyt erilaisia elinkiertostrategioita. Osa kaloista vaeltaa syönnökselle mereen, osa järveen ja jotkut jäävät puroihin tai jokiin asumaan. Varsinkin taimenen elinkierto on hyvin monipuolinen ja samassa taimenkannassa voi esiintyä montaa erilaista vaelluskäyttäytymistä (Elliott 1994, Jonsson & Jonsson 2006). Kuhunkin lohikalojen elinvaiheeseen liittyy niiden eloonjäämisen kannalta monia riskitekijöitä, joiden merkitystä on pyritty nykytietämyksen perusteella arvioimaan erityisesti Iijoen lohi- ja taimenkantoja ajatellen (kuva 4). Nämä ympäristötekijät ja niiden hallinta ovat avainasemassa lohen ja meritaimenen palauttamisessa Iijokeen. Kuva 4. Lohen ja meritaimenen elinkierto sekä niiden eri elinvaiheisiin liittyviä riskitekijöitä. 3.2. Mäti ja ruskuaispussivaihe Lohi ja taimen kutevat Perämereen laskevissa joissa syys-lokakuussa ja kuoriutuminen tapahtuu kevättulvien aikaan huhti-toukokuussa. Pisimmillään jopa yhdeksän kuukautta pitkän talviaikaisen hautoutumisjakson aikana mädin selviytymiseen vaikuttavat sekä veden laatu että kutupaikan fysikaalis-kemialliset olosuhteet. Näiden lisäksi myös biologiset tekijät, kuten predaatio, saattavat vaikuttaa mädin elossasäilymiseen. Selviytyäkseen soraikon sisällä mätimunat tarvitsevat riittävän vedenvirtauksen kuljettamaan happea kehittyville mätimunille sekä kuljettamaan pois haitalliset aineenvaihduntatuotteet (Louhi ym. 2008). Iijoen vesistön vedenlaatu lohikalojen kannalta on yleisesti ottaen hyvää (Kuva 5). 5

Osassa vesistön sivu-uomien vedenlaatua heikentää suuri humuspitoisuus, mikä on osin luontaista, osin suo- ja metsäojitusten seurausta. Kuva 5. Tärkeimmät vedenlaatumuuttujat (http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=11884&lan=fi) ja niiden mittaustuloksia Iijoen vesistöalueen eri osissa vuosina 2000-2009. Vedenlaatutiedoista ei kuitenkaan ilmene virtavesien pohjaa pitkin kulkeutuva kiintoaine (Louhi ym. 2008), jota huuhtoutuu vesistöihin hyvin tyypillisesti valuma-alueella tehtävistä ojituksista sekä turvetuotannosta. Laskeutuessaan soraikon pinnalle tämä kiintoaine (< 2 mm) voi tukkia kutusoraikon raot heikentäen soraikon sisäistä vedenvirtausta ja mätimunien elossasäilyvyyttä tai elinkykyä (Louhi ym. 2008) Pohjaa pitkin kulkeutuvan kiintoaineen merkitystä Iijoella ei ole selvitetty. Mekaaninen shokki, pohjajään muodostuminen tai virtaamakorkeuden vaihtelut heikentävät mädin elossasäilyvyyttä tai saattavat hidastaa sen kehitystä (Crisp 1990). Pohjajään merkitys korostuu paikallisesti säännöstellyissä joissa kunnostamisen jälkeen tai peratuissa jokiuomissa, joissa jääkannen muodostumista nopeuttavat veden pinnan yläpuolelle ulottuvat lohkareet puuttuvat, ja jääkannen muodostuminen viivästyy suvantojen muututtua virtaavammiksi (Honkasalo & Jokikokko 1987). Säännöstelyn vaikutukset mädin selviytymiseen rajoittuvat kuitenkin Iijoen rakennettuun alaosaan ja säännösteltyjen latvajärvien läheisille jokialueille (Kuva 1). Näillä alueilla mädin selviytyminen on riippuvainen säännöstelykäytännöistä. Pohjanlahden jokien luonnonlohikantojen poikasvaiheen menestymistä on heikentänyt M74- oireyhtymä (oksidatiivinen stressi), jonka seurauksena ruskuaispussivaiheessa oleva poikanen menehtyy muutaman viikon sisällä kuoriutumisesta (Vuori 2007). Vuosina 2003 2005 tutkituista Pohjanlahden jokien kuoriutuneista lohen ruskuaispussipoikasista kuoli keskimäärin 5 %, ja vuosina 6

2006 2007 kuolleisuus oli kasvanut 20 prosenttiin (Keinänen ym. 2008). Oireyhtymän ilmaantumiseen eivät vaikuta jokialueen ympäristötekijät, vaan sen syyt piilevät Itämeren olosuhteissa (Vuori 2007, Ikonen 2006, Keinänen ym. 2008). Iijoen lohikannan poikasten menestymiseen M74-oireyhtymä vaikuttaisi todennäköisesti samalla tavalla kuin muihinkin Pohjanlahden lohikantoihin. 3.3. Jokipoikasvaihe Perämereen laskevissa joissa lohikalojen jokipoikasvaihe kestää yleensä 2 5 vuotta, taimenella jopa 6 vuotta (Jutila ym. 2006, Vähä ym. 2008). Nämä vuodet jokipoikaset viettävät jokien virta-alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä. Lohen ja taimenen jokipoikasen menestymiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten fysikaaliset (virrannopeus, syvyys, pohjanlaatu, lämpötila), kemialliset (happipitoisuus, happamuus, rautapitoisuus) ja biologiset (ravinto- ja tilakilpailu, pedot). Iijoen vesistön luonnontilaiset osuudet on luokiteltu ekologiselta tilaltaan pääasiassa hyväksi ja erinomaiseksi (Kuva 6). Kuva 6. Iijoen vesistöalueen ekologinen laatuluokitus. Suurin osa Iijoen vesistöalueen uittoperatuista koskista kunnostettiin vuosina 2002-2009, joten jokiuoman habitaatin voidaan olettaa olevan sopivaa lohikaloille. Tätä oletusta tukevat vesistöalueen eri koskilta tehdyt sähkökoekalastukset, joissa saatiin lupaavia lohen ja taimenen poikastiheyksiä (P-L. Luhta, kirjallinen tiedonanto 2008). Ympäristötekijöiden lisäksi ihmistoimintaan liittyvä harkitsemattomuus ja valvonnan puute voivat vaikeuttaa lohikalojen menestymistä niiden poikasvaiheessa. Iijoen alueella harrastetaan monin 7

paikoin perinteiden mukaista niin sanottua tammukan ongintaa, joka usein kohdistuu vaeltavien taimenien ja lohien poikasiin. Vieraslajeja pidetään maailmassa yhtenä luonnon monimuotoisuuden suurimmista uhkatekijöistä elinympäristöjen pirstoutumisen ohella. Vieraslajit ovat yleensä tehokkaita leviäjiä ja luonnollisista rasitteistaan vapaana ne usein syrjäyttävät tai ainakin heikentävät alkuperäisten lajien elinolosuhteita. Iijoen vesistöalueella on tehty puronieriäistutuksia (Salvelinus fontinalis) monin paikoin, ja osassa aluetta laji on muodostanut lisääntyviä kantoja (Kuva 7). Puronieriän on meille tulokaslajina todettu voivan syrjäyttää taimenen elinalueiltaan (Korsu ym. 2007). Kuva 7. Puronieriäistutukset ja lajin leviäminen Iijoen vesistöalueella. Myös kirjolohta (Oncorhynchus mykiss) istutetaan kalastuksen tarpeisiin lähes koko vesistöalueelle (Kuva 8). Vaikka kirjolohen ei olekaan vielä todettu lisääntyvän Pohjois-Suomessa, saattaa se tulevaisuudessa olla mahdollista. Vaikeuksia vieraslajeista saattaa aiheutua, koska niiden vaikutuksia vesistöihimme ei voida ennalta tietää. Näistä syistä johtuen Iijoen vesistöalueeseen kuulumattomien vieraslajien, kuten puronieriän ja kirjolohen, istutuksiin tulee suhtautua kriittisesti. 8

Kuva 8. Kirjolohi-istutukset Iijoen vesistöalueella vuosina 2000-2007. Kaikki istutukset on tehty pyyntikokoisella, vähintään 2-vuotiailla kirjolohilla. 3.4. Vaellus merelle Poikasten vaellusvalmiuden kehittyessä niiden fysiologia ja ulkonäkö muuttuvat; varsinkin lohella muutokset ovat voimakkaita ja selvästi nähtävissä. Vaelluspoikasten eli smolttien vaellus merelle on lohikalojen elinkierrossa erityisen riskialtis vaihe. Smolttien selviytymistä Iijoen patoaltaissa on arvioitu Oulujoella tehdyn telemetriatutkimuksen avulla (Annala 2008). Oulujokeen istutetuista lohen vaelluspoikasista arvioitiin kuolleen petokalojen saaliina 0,35 1,5 % jokaista vaellettua jokikilometriä kohden. Turbiinitappioksi arvioitiin 4 9 % voimalaitoksen läpi menneistä smolteista. Iijoen rakennetulla alaosalla (Kuva 1) saatiin näiden tarkastelujen perusteella predaation ja turbiinien aiheuttamaksi kokonaiskuolleisuudeksi 20 86 % (Annala 2008). Viljeltyjen smolttien istutusajankohdalla on todettu olevan suuri merkitys (Pasternack ym. 2008), joten edellä esitetyt laskelmat smolttien kuolleisuudesta edellyttävät oikea-aikaista istutusta (Annala 2008). Jokialueen kalastus ei todennäköisesti kohdistu voimakkaasti alas vaeltaviin smoltteihin, jotka pysyttelevät virtaavassa vedessä. Lohismolttien vaelluksen aikaan on normaalisti tulva-aika Iijoella, jolloin turbiinien läpi juoksutetaan vettä ympäri vuorokauden. Pienemmän virtaaman aikaan Iijoella on säännöstelykäytäntö, jossa yöaikaan joidenkin voimalaitosten turbiinit pysäytetään kokonaan. Tällainen tilanne aiheuttaisi ongelmia smolttien suunnistukselle alavirtaan. Merialueelle saapuessaan smoltit joutuvat uudenlaiseen ympäristöön ja todennäköisesti petokalojen, hylkeiden ja lintujen saalistuksen kohteiksi. Erityisesti istutettujen smolttien kuolleisuus on suurta tässä vaiheessa (Jokikokko ym. 2006, Pasternack ym. 2008, Dieperink ym. 2001). 9

3.5. Merivaihe Perämereltä lähtöisin olevat lohenpoikaset vaeltavat syönnökselle pääasiassa Itämeren pääaltaalle ja vain noin 10 % jää Selkämerelle (Niva 2001). Meritaimenen syönnösalueet ovat paljon lähempänä, pääasiassa Perämeren alueella (Kallio-Nyberg ym. 2006). Aiempina vuosina avomerikalastus vähensi merkittävästi syönnöksellä olevia lohia riippumatta siitä, olivatko ne alkuperältään villejä luonnonlohia, kalastettavaksi tarkoitettuja istutuslohia vai kotiutukseen tarkoitettuja istutuslohia. Kalastuspaine pieneni huomattavasti ajoverkkokiellon astuttua voimaan Itämeren pääaltaalla vuoden 2008 alusta lähtien. Muutos oli kuitenkin vain väliaikainen, koska vuonna 2010 ajosiimapyynnin lisääntymisen on arvioitu nostaneen avomerivaiheen kalastuspaineen lähes ajoverkkokieltoa edeltävälle tasolle. Avomerikalastuksen säätelyn ohella Itämeren tila on avainasemassa niin Iijoen kuin muidenkin lohikantojen tulevaisuudelle. Jos lohen tärkeimpien ravintokohteiden (silakka ja kilohaili) populaatioissa tapahtuu muutoksia, heijastuu se myös lohien eloonjääntiin (esim. Kallio-Nyberg ym. 2006). Tästä esimerkkinä on lohen poikasilla esiintyvä M74-oireyhtymä, joka on seurausta emokalojen merivaiheen kasvuympäristön ravinnosta ja ympäristömyrkyistä (Vuori 2007). Meritaimenen syönnösalueella Perämeren alueella ei esiinny yhtä huolestuttavia ympäristöongelmia kuin Itämeren pääaltaalla, mutta toisaalta luonnonvaraiset meritaimenkannat ovat uhanalaisemmassa tilassa kuin lohikannat. Suurin syy niiden uhanalaisuuteen on todennäköisesti rannikkoalueen voimakas verkkokalastus, joka kohdistuu pääasiassa alamittaisiin taimeniin (Riistaja kalatalouden tutkimuslaitos 2008). 3.6. Kutuvaellus ja kutu Sukukypsyyden saavuttavat lohet ja meritaimenet vaeltavat takaisin synnyinjokiinsa lisääntymään. Jokaisella lohi- ja meritaimenkannalla on oma tyypillinen vaellus- ja nousuajankohtansa. Lohella on todettu yleispiirteenä merivuosien määrän vaikuttavan vaelluksen ajankohtaan niin, että useamman merivuoden kalat nousevat jokeen hieman aikaisemmin kuin pienemmät lohet (Niva 2001). Tällöin isommilla lohilla saattaisi olla hieman paremmat mahdollisuudet välttää rannikkopyynti. Rannikkokalastuksen rauhoitusajoista (tarkoituksena luonnonlohikantojen suojelu) huolimatta rannikkopyynnin yhteydessä saadaan runsaasti saaliiksi kutunousulla olevia lohia ja meritaimenia. On todennäköistä, että rannikon lohenkalastuksen aikasäätelyllä ei voida suojella kotiutustarkoituksessa istutettavia Iijoen lohia samalla tavalla kuin luonnonlohijokien kantoja. Istutetut lohet vaeltavat Pohjanlahden rannikolla villejä lohia myöhemmin (Ikonen ym. 1999), joten lohen rannikkokalastus on usein ehtinyt jo käynnistyä ennen istutuslohien nousua jokiin. Iijokisuun merialue kuuluu niin sanottuun terminaalikalastusalueeseen, jonka tavoitteena on mahdollistaa Iijoen edustalle palaavien lohien ja meritaimenten mahdollisimman tehokas pyynti (Kuva 9). Tehokas pyynti saattaa luonnollisesti aiheuttaa ongelmia vaelluskalojen palauttamiselle. Kalateiden valmistuttua kalastettavaksi tarkoitettujen istutuslohien merkitseminen ja pyytäminen sekä samanaikainen merkitsemättömien kotiutuslohien vapauttaminen voisi olla tämän ongelman yksi ratkaisumahdollisuus. 10

Kuva 9. Vaelluskalojen pyyntipaikat Iijoen edustan merialueella ja jokisuulla. 11

Lohikalojen määriä kalateissä on seurattu hyvin useissa kalateissä, ja esimerkiksi Ruotsin puolella Perämerta olevia kalateitä kautta käyttää vuosittain tuhansia lohia. Kalateiden tehokkuuteen vaikuttavat monet tekijät, kuten sisäänkäynnin oikea sijoittaminen, virtausten optimointi kalojen uintikyvyn mukaisesti ja erityisesti kalatien kautta johdettavan veden määrä (ns. houkutusvirtaama), minkä takia kalateiden tehokkuudessa voi olla suuriakin eroja. Penobscot-joessa Pohjois-Amerikan itärannikolla kalateiden tehokkuuden on arveltu olevan Atlantin lohella keskimäärin 92 % (Haines 1992). Kolumbiajoella Pohjois-Amerikan länsirannikolla keskimäärin 90 % alimman padon kautta nousseista kuningaslohista nousee edelleen kahdeksan padon yläpuolella oleville kutualueille (Williams 2007). Iijoen luonnontilaiset koskialueet, lukuun ottamatta Siuruanjoen vesistöaluetta ja Martimojokea, sijaitsevat viiden voimalaitoksen yläpuolella, joten tärkeimmille kutualueille kalojen pitäisi nousta viiden kalatien läpi. Näin monen kalaportaan läpinoususta ei ole varmaa tietoa olemassa Perämeren lohen osalta. Lohen ja meritaimenen nousu Iijokeen todennäköisesti lisäisi alueen kalastajien määrää. Lajien palauttamispyrkimysten alkuvaiheessa pyyntiä tulisi ehdottomasti rajoittaa, jotta mahdollisimman moni jokeen palaava kala pääsisi lisääntymään. Kun lisääntymään pääsevien kalojen määrät saataisiin sopivalle tasolle, voitaisiin kalastuksen säätelyä myöhemmin asteittain lieventää. Lohi ja taimen kutevat mieluiten karkean soran tai pikkukivien (16 64 mm) sekaan (Louhi ym. 2008). Iijoella kutuun sopivan pohjamateriaalin puute voi paikoin rajoittaa kudun onnistumista. Kutupaikkakunnostukset lohen ja taimenen lisääntymisalueilla olisivatkin hyvä keino lisätä lohikalojen luonnonlisääntymisen edellytyksiä. 4. KALATAUTIRISKIT Kesäkuussa 2008 voimaan tulleen asetuksen (Maa- ja metsätalousministeriö 2008) mukaan meri- tai rannikkoalueelta peräisin olevien elävien luonnonvaraisten kalojen siirtäminen sisävesialueelle on kielletty (luku 6, 19 ). Tästä periaatteesta voidaan kuitenkin poiketa, jos kyse on vaelluskalojen luonnontuotannon lisäämisestä tai tutkimisesta, taikka hävinneen lajin tai kannan palauttamisesta, eikä vastaavia kaloja ole saatavissa sisävesialueelta (luku 6, 20 ). Iijoen vaelluskalojen palauttamishankkeessa täyttyvät kaikki nämä asetuksessa määritellyt poikkeusluvan ehdot. Hankkeessa tullaan kutemaan pyrkiviä nousulohia siirtämään alaosan voimalaitosten yläpuolelle, jolloin voidaan selvittää lisääntymisen ja poikastuotannon onnistumista sekä mahdollisesti tuottaa synnyinalueilleen leimautuneita luonnonpoikasia. Merellisten vaelluskalojen ylisiirtoon liittyvät kalatautiriskit kohdistuvat Iijoella käytännössä vain laitosviljelyssä tai -kasvatuksessa oleviin kaloihin, eivät luonnonkaloihin. Vaelluskalojen tautitilanne Itämerellä ei tällä hetkellä ole erityisen huolestuttava. Pohjanlahden ja Suomenlahden emokalojen pyynnin yhteydessä on kaloista otettu näytteitä tärkeimpien vastustettavien kalatautien (VHS, IHN, IPN ja BKD) määritystä varten. Vuosina 2001 2007 noin 5700 tutkitusta näytekalasta (lohi, meritaimen, siika ja harjus) löytyi yhteensä kolmesta kalasta jokin näistä tutkituista taudeista (yksi BKD- ja kaksi IPN-löydöstä) (Eskelinen ym. 2008). Yleisesti ottaen vaarallisten tautien esiintyvyys Pohjanlahden emokalanpyynnin yhteydessä tehdyissä tutkimuksissa on ollut niin pieni, ettei merkittävää riskiä vaelluskalojen ylisiirrosta oleteta syntyvän. Vuosina 2009-2010 Iijoella ylisiirrettävät lohet karantenoidaan ennen jokialueelle siirtoa. Tautimääritykset tekee Elintarviketurvallisuusvirasto (EVIRA). Lisäksi ylisiirtoon aiotuille kaloille tullaan asetuksen mukaisesti tekemään silmämääräinen terveystarkastus, eikä ylisiirtoon aiottujen kalojen keskuudessa saa olla lisääntynyttä kuolleisuutta (Maa- ja metsätalousministeriö 2008). 12

5. IIJOEN LOHIKANNAN LASKENTAMALLI Arvioitaessa vaelluskalojen elinkierron kriittisiä vaiheita ja kalakannan palauttamispyrkimysten mahdollisuuksia on laskentamalli käyttökelpoinen työkalu. Mallissa huomioidaan kunkin elinvaiheen arvioitu kuolevuus, jolloin saadaan arvio kutukannan riittävyydestä tai tarvittavasta tuki-istutusten määrästä. Mallin muuttujien arvot sisältävät huomattavia vaihteluvälejä, joten parhaimman ja huonoimman mahdollisen lopputuloksen välillä on suuri ero. Eron suuruus johtuu myös siitä, että usean elinvaiheen kuolevuusarvioista syntyy kumuloituva kerrannaisvaikutus. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että kaikki elinvaiheet ovat samanaikaisesti arvioiden ala- tai yläpäässä. Ääripään arvioiden toteutuminen on siis erittäin epätodennäköistä. Iijoen laskelmissa (Taulukko 1) käytettiin yhteisiä kuolevuusarvioita smolttien alasvaellukselle Iijoen ja sen sivujokien luonnontilaisilla alueilla (predaatio joessa 5 %), kutukalojen nousuvaellukselle kalaportaiden kautta (kalatietappiot 30 %) sekä kutunousulle luonnontilaisella Iijoen vesistön alueella (jokikalastus 5 %). Arviot vastaavat aiemmin esitettyjä oletuksia Kemi- Ounasjoen vaelluskalojen palauttamista koskevassa selvityksessä (Laine ym. 2002). Laskentamallin lähtökohdaksi otetaan Iijoen smolttituotanto. Iijoen vesistöalueelta löytyy lohelle sopivaa lisääntymisaluetta karkean arvion mukaan noin 700 hehtaaria. Jos arvioidaan Simojoelta saaduilla smolttituotantoarvioilla (200 350 kpl/ha/vuosi, Kemppainen ym. 1998) saadaan kokonaistuotannoksi 140 000 245 000 kpl/vuosi. Laskentamallissa käytetään tämän perusteella 200 000 smoltin vuosituotantoarviota. Huonossa vaihtoehdossa patoallastappiot oletettiin mahdollisimman suuriksi ja merivaellustappiot lähelle arvioitua vuosien 2008-2009 tasoa (Taulukko 1: vaihtoehto 1)(ICES 2010). Tällaisessa tilanteessa tuki-istutusten tarve olisi huomattava; istukkaita tarvittaisiin kaksinkertainen määrä luonnonsmoltteihin verrattuna niiden heikomman selviytymisen takia (Pasternack ym. 2008, Dieperink ym. 2001). Keskiarvomallissa (Taulukko 1: vaihtoehto 2) patoallastappioiden kuolevuusarvioista käytettiin keskimääräisiä arvoja ja merivaellustappiolle vuosien 2008-2009 arvioitua tasoa pienempiä arvioita. Tällaisessa tilanteessa ei enää tarvittaisi tuki-istutuksia, mutta nousukalojen kalastus jokialueella olisi mahdollista vain vähäisissä määrissä. Parhaimmassa laskentamallissa (Taulukko 1: vaihtoehto 3) on oletettu avomerikalastuksen pienenevän huomattavasti vuosien 2008-2009 arvioidusta tasosta, rannikkokalastuksen olevan korkeintaan nykytasolla, post-smolttikuolevuuden olevan selvästi nykytasoa pienempi ja Iijoen terminaalialueella kalastettavan valikoiden viljeltyjä velvoitelohia. Tällöin jokialueella voitaisiin kalastaa noin 7 000 kudulle nousevaa lohta ilman kutukannan huomattavaa pienenemistä. 13

Taulukko1. Iijoen lohikalojen laskentamallien kolme eri vaihtoehtoa: 1) poistumat on oletettu suuriksi; 2) poistumat on oletettu keskimääräisiksi; 3) poistumat on oletettu pienimmiksi mahdollisiksi. Vaihtoehto 1 Vaihtoehto 2 Vaihtoehto 3 Elinkierron vaihe Poistuma (%) Kalojen lkm Poistuma (%) Kalojen lkm Poistuma (%) Kalojen lkm Smoltteja kudusta 0 200 000 0 200 000 0 200 000 Predaatio joessa* 5 190 000 5 190 000 5 190 000 Patoallastappiot 86 26 600 53 89 300 20 152 000 Merivaellustappiot 97 798 93,5 5 805 90 15 200 Kalatietappiot 30 559 30 4 063 23 11 704 Jokikalastus 5 531 5 3 860 5 11 119 Smoltteja luonnonkudusta 27 749 201 841 koko joen tuotanto Smoltteja tuki-istutuksista 344 502 ei tarvetta ei tarvetta * Predaatiolla joessa tarkoitetaan saalistuksen aiheuttamaa kuolleisuutta Iijoen rakentamattomalla osuudella 6. KYSELYTUTKIMUKSEN TULOKSET Iijoen vesistöalueen eri intressipiireistä (kalataloustahot, voimatalous, luonnonsuojelu, tutkimus ja elinkeinoelämä) valittiin kymmenen avainhenkilöä, joille tehtiin kyselytutkimus Oulun yliopiston sosiologian jaoksen avustuksella selainpohjaisella WebPol-menetelmällä. Kyselyyn valituille esitettiin hankkeeseen liittyviä väittämiä, joihin he saivat ottaa kantaa. Lisäksi varattiin mahdollisuus omien mielipiteiden esittämiseen. Kyselyyn vastasi kahdeksan henkilöä. Vastaajat olivat useimmissa kysymyksissä melko yksimielisiä, toisin sanoen selvä enemmistö oli esitetystä väittämästä joko samaa tai eri mieltä (Taulukko 2.). Kahdessa kysymyksessä mielipiteet jakautuivat eikä enemmistön mielipidettä voida esittää (mahdolliset suuret vaelluspoikastappiot ja salakalastuksen vahingollisuus). Kyselyn perusteella hankkeen nykytilan kaikkiin ehdotettuihin vahvuuksiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin uskoo selvä enemmistö vastaajista. Hankkeen vahvuuksina nähtiin muun muassa Iijoen ja sen lohikannan hyvä nykytilanne, hankkeen asiantuntevat toteuttajat sekä olemassa olevan tiedon määrä Iijoelta. Iijoen vesistöalueen asukkaiden uskottiin myös enimmäkseen kannattavan hanketta. Nykytilan heikkoutena enemmistö pitää terminaalikalastusta, jonka uskotaan vaikeuttavan vaelluskalojen palauttamista. Samoin tulevaisuuden uhkista nousee esiin terminaalikalastuksen 14

aiheuttama ristiriita rannikko- ja jokikalastajien välillä. Myös nousukalan pyynnin arvellaan olevan uhka kutukannalle. Kyselyyn vastanneet esittivät omissa kommenteissaan hankkeen vahvuuksiksi alkuperäisten vaelluskalakantojen olemassaolon (vaikkakin vain viljelyssä), voimayhtiön positiivisen suhtautumisen asiaan, alueen toimijoiden hyvän yhteistyön ja joen alaosan ekologisen tilan parantumisen. Heikkouksiksi nähtiin Kollajan tekoaltaan suunnittelu, lyhytaikaissäännöstely ja sen tehostuminen, saaliin epäoikeudenmukainen jakaminen sekä tiedon puute. Tulevaisuuden mahdollisuuksina esitettiin Iijoen vesistöalueen parempaa houkuttelevuutta, jolloin aluetta olisi helpompi markkinoida matkailijoille ja alueelle muuttaville, positiivista ja kestävää kehitystä sekä vesistön ekologisen tilan paranemista. Vastaajien mielestä kalatiet tulisi nähdä laajaalaisesti kaikkien kalalajien ja vesieliöiden liikkumismahdollisuuksien parantamisena. Tulevaisuuden uhkiksi vastaajat arvelivat voimatalouden toimia ja vaelluskalojen huonoa selviytymistä eri elinvaiheissa (mereltä palaavien kalojen vähyys, kalojen huono nousu kalateissä, salakalastus joessa, alasvaeltavien smolttien huono selviytyminen). 15

Taulukko 2. Vaelluskalojen palauttamishankkeeseen liitetyt vahvuudet ja heikkoudet sekä mahdollisuudet ja uhat. Taulukossa on esitetty väittämät, joihin yli puolet kyselyyn vastanneista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Vahvuudet (nykytila ja hankkeen sisäiset asiat) 1. Vaelluskalojen lisääntymiseen ja poikastuotantoon sopivia koskia on huomattavan paljon jäljellä. 2. Vedenlaatu vesistöalueella on pääosin riittävän hyvä vaelluskaloille. 3. Hanketta toteuttaa ammattitaitoinen henkilökunta. 4. Kunnostetut kosket sopivat hyvin vaelluskalojen palauttamiseen. 5. Taimenen luonnonvarainen lisääntyminen alueella todistaa lohen ja meritaimenen palauttamismahdollisuuksista, 6. Suuri enemmistö alueen ihmisistä haluaa kalatiet rakennettavan. 7. Iijoen vesistöalueesta on paljon tutkittua tietoa. Mahdollisuudet (tulevaisuus ja ulkoiset asiat) 1. Vaelluskalojen palauttamisen myötä Iijoen ekologinen tila paranee. 2. Jokien koskialueiden kalataloudellista arvoa voidaan lisätä. 3. Kalastus- ja luontomatkailun edellytykset paranevat. 4. Kalateiden ja luonnonlisääntymisen avulla Iijoen vaelluskalojen geneettisiä ominaisuuksia voidaan parantaa. 5. Vaelluskalojen luonnollinen elinkierto on mahdollista saavuttaa. 6. Iijoesta voi tulla merkittävä Itämeren lohijoki (luonnonkanta). 7. Uhanalaiselle meritaimenelle saadaan yksi lisääntymisjoki lisää. 8. Tulevaisuudessa laitospoikasten istutuksia voidaan vähentää ja velvoiteistutukset muuttaa esim. virtaamavelvoitteiksi kalateihin. 9. Kalastusmatkailusta tulee merkittävä työllistäjä alueella. Heikkoudet (nykytila ja hankkeen sisäiset asiat) 1. Terminaalikalastus jokisuulla vaikeuttaa vaelluskalojen palauttamista. Uhat (tulevaisuus ja ulkoiset asiat) 1. Iijoen terminaalikalastusalueen ja jokivarren kalastajien välille syntyy paha ristiriita vaelluskalojen kalastuksesta. 2. Nousukalaa pyydetään niin tehokkaasti, ettei lisääntymisalueille riitä kutukalaa. 3. Suuret vaelluspoikastappiot Iijoella ja merellä ovat este vaelluskalakantojen elpymiselle. Tätä väittämää puolet vastaajista ei pitänyt uhkana. 7. YHTEENVETO Tämän kirjallisen esiselvityksen perusteella Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeen luonnolliset edellytykset ovat hyvät. Iijoen vesistössä on säilynyt yli 700 hehtaaria lohikalojen tuotantoon soveltuvia virtavesialueita ja Iijoen alkuperäistä lohikantaa on onnistuttu säilyttämään viljelylaitoksissa. Iijoen vedenlaatu on yleisesti ottaen lohikalojen vaatimaa hyvää tasoa. Lisäksi vesistöalueen eri intressipiirit näkivät hankkeessa paljon enemmän vahvuuksia ja tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin heikkouksia ja tulevaisuuden uhkia. Yhdenkään vastaajan mielipiteissä ei ilmennyt selvää kielteistä asennetta hankkeeseen. Suurimpia ongelmia lohikalojen palauttamiselle Iijokeen luovat merialueen voimakas kalastuspaine sekä vaelluspoikasten mahdollisesti heikko selviytyminen vaelluksen alkuvaiheessa. Rannikon lohenkalastuksen aikasäätely ei todennäköisesti riitä suojelemaan kotiutustarkoituksessa istutettavia 16

Iijoen lohia samalla tavalla kuin luonnonlohijokien kantoja. Lisäksi Iijokisuun merialue on osa rannikon terminaalikalastusaluetta, jonka tavoitteena on mahdollistaa Iijoen edustalle palaavien lohien ja meritaimenten mahdollisimman tehokas pyynti. Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeessa on tarkoitus aloittaa lohen kotiuttaminen ylisiirtojen avulla niiden entisille lisääntymisalueille ennen kalateiden rakentamista. Ylisiirrot mahdollistavat luonnonkudun ja poikastuotannon onnistumisen selvittämisen Iijoen vesistössä. Ylisiirtojen tavoitteena on myös tuottaa luonnonkudusta peräisin olevia poikasia, joiden menestyminen ja kudulle palaamisen todennäköisyys on suurempi kuin viljelyperäisten poikasten. Ylisiirtoihin liittyvät riskit kalatautien leviämisen kannalta ovat tämänhetkisessä tautitilanteessa pieniä. Niin tässä esiselvityksessä raportoidun kyselytutkimuksen kuin yleisen mielipiteenkin perusteella Vaelluskalat palaavat Iijokeen -hankkeella voidaan päätellä olevan vankka kannatus sekä eri vesistöalueiden toimijoiden että yksityisten henkilöiden keskuudessa. Sen vuoksi hanke tuleekin nähdä kalataloudellisten tavoitteiden lisäksi myös luonnonsuojelullisena, yhteiskunnallisena ja matkailullisena kokonaisuutena, joka onnistuessaan tulee hyödyttämään koko vesistöaluetta. 8. VIITTEET Annala, M. 2008. Vaelluskalat palaavat Iijoelle, smolttien alasvaellustappiot osana hankkeen riskianalyysiä. Käsikirjoitus. 16 s. Crisp, D.T. 2000: Trout and salmon. Ecology, Conservation and Rehabilitation. Blackwell Science, Iso-Britannia. 212 s. Dieperink, C., Pedersen, S., Pedersen, MI. 2001: Estuarine predation on radiotagged wild and domesticated sea trout (Salmo trutta L.) smolts. Ecology of Freshwater Fish 10: 177 183. Elliott, J.M. 1994: Quantitative ecology and the brown trout. Oxford University Press inc., New York. 286 s. Eskelinen, U., Louhimo, J., Kannel, R. ja Kiuru, T. 2008. Karanteeni vesiviljelyn työkaluna. Riistaja kalatalous Selvityksiä 11, 18 s. Haines, T.A. 1992. New England's rivers and Atlantic salmon. P. 131-139 in R.H. Sound (ed.), Stemming the tide of coastal fish habitat loss. National coalition for marine conservation, Savannah, Georgia. Honkasalo, L. & Jokikokko, E. 1987. Uittoperkaukset ja perattujen jokien kunnostus kalatalouden kannalta. Kirjallisuuskatsaus. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, kalantutkimusosasto. Monistettuja julkaisuja 71: 1 45. ICES. 2010. Report of the Working Group on Baltic Salmon and Trout (WGBAST), 24 31 March 2010, St Petersburg, Russia. ICES CM 2010/ACOM:08. 253 pp. Ikonen, E., Pakarinen, T. & Jutila, E. 1999. Lohen kutuvaelluksen ajoittuminen Pohjanlahdella. Kala- ja riistaraportteja 167: 81 82. Ikonen, E. 2006. The role of the feeding migration and diet of Atlantic salmon (Salmo salar L.) in yolk-sac fry mortality (M74) in the Baltic Sea. PhD Thesis, The Department of Biological and 17

Environmental Sciences, Faculty of Biosciences, University of Helsinki, Finland and Finnish Game and Fisheries Research Institute. 34s. Jonsson, B. & Jonsson, N. 2006: Life History of the Anadromous Trout Salmo trutta. Teoksessa: Harris, G; Milner, N (toim.): Sea Trout: Biology, Conservation & Management. Blackwell Publishing Ltd., Oxford, s. 196-223. Jokikokko, E., Kallio-Nyberg, I., Saloniemi, I. & Jutila, E. 2006: The survival of semi-wild, wild and hatchery-reared Atlantic salmon smolts of the Simojoki River in the Baltic Sea. Journal of Fish Biology 68(2):430-442. Jutila E, Jokikokko E, Julkunen M. 2006: Long-term changes in the smolt size and age of Atlantic salmon, Salmo salar L., in a northern Baltic river related to parr density, growth opportunity and postsmolt survival. Ecology of Freshwater Fish 15: 321 330. Kallio-Nyberg, I., Jutila, E., Jokikokko, E.& Saloniemi, I. 2006: Survival of reared Atlantic salmon and sea trout in relation to marine conditions of smolt year in the Baltic Sea. Fisheries Research 80 (2-3): 295-304. Keinänen, M., Uddström, A., Mikkonen, J., Rytilahti, J., Juntunen, E.-P., Nikonen, S. & Vuorinen, P. J. 2008. Itämeren lohen M74-oireyhtymä: Suomen jokien seurantatulokset kevääseen 2007 saakka. Riista- ja kalatalous Selvityksiä 4, 21 s. Kemppainen, S., Korhonen, P. & Huusko, A., 1998. Kalataloudelliset perusteet mereisen vaelluskalan tuotannolle Iijoella. Kalatieselvityksen biologinen osaraportti. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Kainuun kalantutkimus ja vesiviljely, 1 25. Korsu, K., Huusko, A. ja Muotka, T. 2007. Niche characteristics explain the reciprocal invasion success of stream salmonids in different continents. Proc. Natl. Acad. Sci. 104:9725-9729. Laine, A., Niva, T., Mäki-Petäys, A. & Erkinaro, J. 2002. Kalabiologiset perusteet. Teoksessa: Loikkaako lohi Ounasjokeen? Vaelluskalojen palauttaminen Kemi-/Ounasjokeen. Esiselvitys. Lapin ympäristökeskus. Alueelliset ympäristöjulkaisut 271: 127-199. Louhi, P., Mäki-Petäys, A. & Erkinaro, J. 2008: Spawning habitat of Atlantic salmon and brown trout: General criteria and intragravel factors. River Research and Applications 24: 330-339. Luhta, P.-L. Kirjallinen tiedonanto 8.10.2008. Luotonen, H. 1984. Iijoki-selvitys. Kalatalous. Pohjois-Pohjanmaan seutukaavaliitto A 71, 140 s. Maa- ja metsätalousministeriö 2008. Maa- ja metsätalousministeriön asetus kaloissa, äyriäisissä ja nilviäisissä esiintyvien eläintautien vastustamisesta, 470/2008. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2008/20080470. Luettu 15.12.2008. Niva, T. 2001. Perämeren ja sen jokien lohi-istutusten tuloksellisuus vuosina 1959-1999. Kalatutkimuksia Fiskundersökningar 179:1-67. Pasternack, M., Salminen, M. ja Heinimaa, P. 2008. Kasvatettujen lohen poikasten kunto ja vaellusvalmius vuosina 2004 2006. Riista- ja kalatalous Selvityksiä 14/2008. 30 s. 18

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos 2008. Meritaimenen luonnonkantojen tila edelleen huono. http://www.rktl.fi/tiedotteet/meritaimenen_luonnonkantojen_tila.html. Luettu 15.12.2008 Vuori, K. 2007. The Molecular Basis of Baltic Salmon (Salmo salar) Yolk-Sac Fry Mortality Syndrome -M74. Väitöskirja. Turun yliopisto. Sarja AII. Osa 215. 105 s. Vähä, V., Romakkaniemi, A., Ankkuriniemi, M., Pulkkinen, K. & Keinänen, M. 2008. Lohi- ja meritaimenkantojen seuranta Tornionjoessa 2007. Riista- ja kalatalous - Selvityksiä 7, 27 s. Williams, J. 2007. Fish passage and the Columbia River experience: what lessons for Finnish rivers? Lohi ja rakennetut joet. Kansainvälinen kalatiekonferenssi Rovaniemellä 3.-4.5.2007. 19