KIRJALLINEN KYSYMYS 120/2008 vp Lääkehoitoa antavien pätevyys Eduskunnan puhemiehelle Taannoiset yksittäiset insuliinisurmatapaukset ovat nostaneet keskusteluun ihmisten kohtelun ja etenkin lääkehoidon erilaisissa hoitolaitoksissa ja sairaaloissa. Monissa hoitopaikoissa ja kunnissa on mietitty toimia asian ennalta ehkäisemiseksi. Lääkehoito on tärkeä osa hoitoprosessia, ja siihen on suhtauduttava vakavuudella ja huolellisuudella. Pääsääntöisesti lääkehoito toteutetaan lääkehoidon koulutuksen saaneiden terveydenhuollon ammattihenkilöiden toimesta ja vastuulla. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaassa on todettu, että hoitotyö on uusien menetelmien ja lääkitysten kehittyessä monipuolistunut ja muuttunut entistä vaativammaksi. Siitäkin huolimatta, että suomalainen terveyden- ja sairaudenhoito on erittäin laadukasta, kertovat valvontaviranomaiset välillä huomanneensa, ettei riittävää perehtyneisyyttä lääkehuoltoon ole ei, vaikka koulutustausta olisi siltä osin ollut vaaditun kaltainen. Ongelmina on myös nähty lupakäytäntöjen kirjavuus ja puutteellinen ohjeistus. Juuri käytäntöjen kirjavuus ja erilaiset ohjeistukset ovat aiheuttaneet ongelmia. Suomessa toimii terveydenhuollossa lukuisia terveydenhuollon perustutkinnon suorittaneita ihmisiä. Ongelmat kohdistuvat lähinnä vajaamielis- ja kehitysvammahoitajiin, joiden ammattia ei ole nimikesuojattu ja joilla ei juurikaan ole valtuuksia lääkeasioissa, vaikka koulutustausta on hyvin samanlainen kuin vaikkapa esimerkiksi apuhoitajilla. Tehtäväkuvat voivat olla hyvinkin erilaisia työpaikkakohtaisesti. Osa jakaa työssään myös lääkkeitä. Vaikka työnantajana olisi kuntasektori, vaihtelevat käytännöt paikkakunnittain ja työpaikoittain. Esimerkiksi lääkehuollon lyhyellä täydennyskoulutuksella on ratkaistu moni ongelma, mutta nyt tuleekin eteen se seikka, ettei kaikilla työpaikoilla ole joko huomattu tai haluttu käyttää tätä mahdollisuutta, vaan työntekijälle on kylmästi todettu, että hänen pitää mennä pariksi vuodeksi koulun penkille ja lukea lähihoitajaksi. Suuri osa näistä peruskoulutuksen saaneista on toiminut lähihoitajan nimikkeellä tai vastaavissa tehtävissä. Uusi tulkinta on jo jossain aiheuttanut sen, että päteviä lääkkeenjakajia on ollut vaikea vuorottaa niin, että jako olisi jatkuvasti mahdollista. Yleisesti puhutaan jatkuvasti hoitajapulasta. Ala vetää väkeä, ja alalle hakeutuu paljon päteviä ja motivoituneita henkilöitä, mutta suurten ikäluokkien vanhetessa työvoimapula pahenee entisestään. Jotta tilanteesta selviydytään, on ehdottoman tärkeää pitää koulutuksessa mukana myös alalla pitkään toimineet, joilla on vuosien ja vuosikymmenten kokemus työstään. Näille kokeneille työntekijöille on annettava tasavertaiset ja aidot mahdollisuudet päivittää täydennyskoulutuksena ilman varsinaista pitkäkestoista koulutusta ammattiin vuosien saatossa työn ohessa oppimansa tiedot ja koulutustaso säännöissä vaadittavalle tasolle. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Versio 2.0
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että terveydenhuollossa pitkään työskennelleille terveydenhuoltoalan perustutkinnon suorittaneille vajaamielis- ja kehitysvammahoitajille suodaan yhtäläiset mahdollisuudet täydennyskouluttaa itseään, jotta esimerkiksi lääkkeiden jako monissa hoitolaitoksissa tai kotihoidossa voidaan heidän kauttaan turvata ilman, että heitä pyydetään käymään koko peruskoulutus uudelleen täydennyskoulutuksen sijaan ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin liittääkseen myös vajaamielis- ja kehitysvammahoitajat nimikesuojattujen ammattien piiriin? Helsingissä 29 päivänä helmikuuta 2008 Saara Karhu /sd 2
Ministerin vastaus KK 120/2008 vp Saara Karhu /sd Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Saara Karhun /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 120/2008 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että terveydenhuollossa pitkään työskennelleille terveydenhuoltoalan perustutkinnon suorittaneille vajaamielis- ja kehitysvammahoitajille suodaan yhtäläiset mahdollisuudet täydennyskouluttaa itseään, jotta esimerkiksi lääkkeiden jako monissa hoitolaitoksissa tai kotihoidossa voidaan heidän kauttaan turvata ilman, että heitä pyydetään käymään koko peruskoulutus uudelleen täydennyskoulutuksen sijaan ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin liittääkseen myös vajaamielis- ja kehitysvammahoitajat nimikesuojattujen ammattien piiriin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Sosiaali- ja terveysministeriön vuonna 2006 julkaisemassa Turvallinen lääkehoito -oppaassa määritellään lääkehoitoa toteuttavien eri henkilöstöryhmien vastuualueet, tarvittava lisäkoulutus, osaamisen varmistamiskäytännöt ja lääkehoidon toteuttamiseen liittyvät lupakäytännöt. Kaikissa lääkehoitoa toteuttavissa toiminta- ja työyksiköissä on laadittava lääkehoitosuunnitelma, jossa määritellään muiden ohella eri henkilöstöryhmien vastuualueet lääkehoidon toteuttamisessa, osaamisen varmistaminen ja ylläpitäminen sekä lupakäytännöt. Suunnitelmassa ohjeistetaan myös lääkehoidon toteuttamisen eri vaiheet, lääkehoitoon liittyvä potilasohjaus sekä lääkehoidon kirjaaminen ja seuranta. Turvallinen lääkehoito -opas on tarkoitettu kaikille lääkehoitoa toteuttaville toimintayksiköille. Terveydenhuollon toimintayksiköiden ohella lääkehoitoa toteutetaan kotihoidossa ja monissa sosiaalihuollon yksiköissä, kuten esimerkiksi vanhainkodeissa, palvelutaloissa ja kehitysvammaisten laitoksissa. Lääkehoitoa toteutetaan myös lasten päivähoidossa ja kouluissa, vaikka lääkehoidon toteuttaminen ei kuulu niiden perustehtäviin. Turvallinen lääkehoito -oppaassa on otettu huomioon lääkehoidon toteuttaminen kaikissa näissä eri tyyppisissä toimintaympäristöissä siten, että potilasturvallisuus voidaan varmistaa lääkehoidon toteuttamisessa. Lähtökohta Turvallinen lääkehoito -oppaassa on se, että lääkehoidon toteuttaminen on terveydenhuollon toimintaa. Sitä ohjaavat terveydenhuollon erityislainsäädäntö, eettiset periaatteet ja hyväksytyt menettelytavat. Pääsääntönä on, että lääkehoidon toteuttaa terveydenhuollon ammattihenkilö. Eri henkilöstöryhmien vastuut lääkehoidon toteuttamisesta on määritelty ammatillisen koulutuksen antamien valmiuksien pohjalta. Näin ollen toiminta- ja työyksiköiden henkilöstörakenteesta päätettäessä on otettava huomioon yksikössä toteutettavan lääkehoidon vaativuus ja sen edellyttämä ammatillinen koulutus. Vajaamielis- ja kehitysvammahoitajat eivät ole terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) mukaan aikaisemman kouluasteisen tutkinnon suorittaneilla säilyy kelpoisuus vastaaviin lähihoitajan tehtäviin. Kouluasteiset sosiaalialan ammatilliset tutkinnot olivat kodinhoitaja, päivähoitaja ja kehitysvammaistenhoitaja. Terveydenhuolto- 3
Ministerin vastaus alan kouluasteiset ammatilliset tutkinnot olivat perushoitaja, apuhoitaja, mielenterveyshoitaja, mielisairaanhoitaja, vajaamielishoitaja, lastenhoitaja, hammashoitaja, jalkojenhoitaja, lääkintävahtimestari-sairaankuljettaja ja kuntohoitaja. Turvallinen lääkehoito -oppaan mukaan vajaamielis- ja kehitysvammahoitajien vastuualueina lääkehoidon toteuttamisessa ovat valmiiksi jaettujen lääkkeiden antaminen luonnollista tietä, injektioiden antaminen ihon alle ja lääkkeiden jako dosettiin potilaan kotona. Vajaamielis- ja kehitysvammahoitajille on järjestettävä näihin vastuualueisiin liittyvä tarvittava lisäkoulutus, ja heidän on annettava osaamisestaan näyttö. Niiden perusteella terveydenhuollon toiminnasta vastaava lääkäri antaa kirjallisen luvan lääkehoidon toteuttamiseen. Turvallinen lääkehoito -oppaassa määritellään kaikilta lääkehoitoon osallistuvilta henkilöstöryhmiltä edellytettävä lisäkoulutus. Sen tarkoituksena on varmistaa, että lääkehoitoon osallistuvilla eri henkilöstöryhmillä on riittävät tiedot ja taidot toteuttaa lääkehoitoa turvallisesti omalla vastuualueellaan. Samalla luodaan aikaisempaa paremmat edellytykset kaikkien eri henkilöstöryhmien lääkehoitoon osallistumiselle. Näin ollen lisäkoulutuksella turvataan ajantasaiset lääkehoitovalmiudet myös niillä työntekijäryhmillä, joiden aikaisemmin hankittu ammatillinen koulutus ei vastaa vastaavantasoista nykyistä koulutusta. Sosiaalihuollon henkilöstön täydennyskoulutusvelvoite perustuu sosiaalihuoltolakiin (710/1982), johon lisättiin vuonna 2005 uusi säännös täydennyskoulutuksesta. Sen mukaan kunnan tulee huolehtia siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi sille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusvelvoitteista säädetään vastaavasti kansanterveyslaissa (66/1972), erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa (1194/2003) terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta. Helsingissä 13 päivänä maaliskuuta 2008 Peruspalveluministeri Paula Risikko 4
Ministerns svar KK 120/2008 vp Saara Karhu /sd Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 120/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Saara Karhu /sd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att de vårdare av psykiskt efterblivna och de vårdare av utvecklingshämmande som har arbetat länge inom hälso- och sjukvården och avlagt en grundexamen inom hälsovårdsbranschen ska få lika möjligheter att delta i kompletterande utbildning så att de tryggt kan ha hand om t.ex. utdelningen av läkemedel på vårdinrättningar eller inom hemvården utan att de uppmanas genomgå hela grundutbildningen på nytt i stället för att delta i kompletterande utbildning, och ämnar regeringen vidta åtgärder för att också vårdare av psykiskt efterblivna och vårdare av utvecklingshämmade ska ingå bland yrken med skyddad yrkesbeteckning? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I handboken Säker läkemedelsbehandling, som social- och hälsovårdsministeriet utgav 2006, definieras ansvarsområden för olika personalgrupper som genomför läkemedelsbehandling, behövlig tilläggsutbildning, praxis för kontroll av kunnande och tillståndsförfaranden i samband med genomförande av läkemedelsbehandling. Alla verksamhets- och arbetsenheter där läkemedelsbehandling genomförs ska göra upp en läkemedelsbehandlingsplan. I planen definieras bl.a. ansvarsområden för olika personalgrupper vid genomförandet av läkemedelsbehandling, säkerställande och upprätthållande av kunnandet och tillståndsförfaranden. I planen ges också anvisningar för olika faser för genomförandet av läkemedelsbehandling, information och rådgivning till patienterna samt dokumentation och uppföljning av läkemedelsbehandlingen. Handboken Säker läkemedelsbehandling riktar sig till alla verksamhetsenheter där läkemedelsbehandling genomförs. Förutom vid verksamhetsenheterna för hälso- och sjukvård genomförs läkemedelsbehandling inom hemvården och vid många enheter inom socialvården, t.ex. ålderdomshem, servicehus och inrättningar för utvecklingshämmade. Läkemedelsbehandling genomförs också inom barndagvården och i skolorna, trots att läkemedelsbehandling inte hör till deras grundläggande uppgifter. I handboken Säker läkemedelsbehandling har genomförandet av läkemedelsbehandling i alla dessa olika typer av omvärldar beaktats med hänsyn till att patientsäkerheten ska kunna säkerställas i samband med läkemedelsbehandlingen. I handboken Säker läkemedelsbehandling är utgångspunkten att genomförandet av läkemedelsbehandling är en verksamhet inom hälso- och sjukvården. Genomförandet styrs av speciallagstiftning om hälso- och sjukvården, etiska principer och godkända förfaringssätt. Huvudregeln är att läkemedelsbehandling genomförs av yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Olika personalgruppers ansvar för genomförandet av läkemedelsbehandling har definierats utgående från färdigheterna på basis av yrkesutbildningen. I samband med beslut om personalstrukturen vid verksamhets- och arbetsenheterna ska därför hänsyn tas till hur pass krävande den 5
Ministerns svar läkemedelsbehandling som genomförs vid enheten är och hurdan yrkesutbildning den förutsätter. Vårdare av psykiskt efterblivna och vårdare av utvecklingshämmade är inte yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården. Enligt lagen om behörighetsvillkoren för yrkesutbildad personal inom socialvården (272/2005) får de som avlagt en tidigare examen på skolnivå behålla sin behörighet för motsvarande uppgifter som närvårdare. Yrkesinriktade examina på skolnivå inom socialbranschen var hemvårdare, dagvårdare och vårdare av utvecklingshämmade. Yrkesinriktade examina på skolnivå inom hälsovårdsbranschen var primärskötare, hjälpskötare, mentalvårdare, sinnessjukvårdare, vårdare av psykiskt efterblivna, barnskötare, tandskötare, fotvårdare, medikalvaktmästare-ambulansförare och konditionsskötare. Enligt handboken Säker läkemedelsbehandling gäller vid genomförandet av läkemedelsbehandling att det i ansvarsområdena för vårdare av psykiskt efterblivna och vårdare av utvecklingshämmande ingår att administrera färdigt distribuerade läkemedel på naturlig väg och distribuera läkemedel i dosett hemma hos patienten. För vårdare av psykiskt efterblivna och vårdare av utvecklingshämmade ska det ordnas behövlig tillläggsutbildning med anknytning till ansvarsområdena och vårdarna ska avlägga yrkesprov som visar kunnandet. På basis av dem utfärdar den läkare som ansvarar för hälsovårdsverksamheten ett skriftligt tillstånd att genomföra läkemedelsbehandling. I handboken Säker läkemedelsbehandling fastslås den tilläggsutbildning som krävs av alla personalgrupper som deltar i läkemedelsbehandling. Avsikten är att säkerställa att olika personalgrupper som deltar i läkemedelsbehandlingen har tillräckliga kunskaper och färdigheter för att kunna genomföra läkemedelsbehandlingen på ett tryggt sätt inom sitt ansvarsområde. Samtidigt får alla personalgrupper bättre förutsättningar än tidigare att delta i läkemedelsbehandlingen. Genom tilläggsutbildningen säkerställs därmed tidsenliga färdigheter för läkemedelsbehandling också för sådana grupper av anställda som har en tidigare förvärvad yrkesutbildning som inte motsvarar dagens utbildning på motsvarande nivå. När det gäller socialvårdspersonal baserar skyldigheten avseende kompletterande utbildning sig på socialvårdslagen (710/1992). Till lagen fogades en ny paragraf om kompletterande utbildning år 2005. Enligt den ska kommunen sörja för att socialvårdspersonalen beroende på grundutbildningens längd, hur krävande arbetet är och befattningsbeskrivningen i tillräcklig utsträckning deltar i den kompletterande utbildning som ordnas för den. Om skyldigheterna att delta i kompletterande utbildning för yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården föreskrivs på motsvarande sätt i folkhälsolagen (66/1972), i lagen om specialiserad sjukvård (1062/1989) och i social- och hälsovårdsministeriets förordning (1194/2003) om fortbildning för personalen inom hälsovården. Helsingfors den 13 mars 2008 Omsorgsminister Paula Risikko 6