2. Lainsäädäntö, ohjeistus ja luvat. 2.1. Valtion oikeusjärjestys. 2.1.1. Oikeusnormien hierarkia

2. Lainsäädäntö, ohjeistus ja luvat 2.1. Valtion oikeusjärjestys Valtiossa kulloinkin voimassa olevaa lainsäädäntökokonaisuutta kutsutaan valtion oikeusjärjestykseksi. Oikeusjärjestyksen tarkoituksena on ehkäistä ja ratkaista yhteiskunnassa vallitsevia ristiriitoja sekä turvata yhteiskuntarauhan säilyminen. Oikeusjärjestys asettaa velvollisuuksia ja oikeuksia määrittelee miten tulee ja saa toimia järjestää kansalaisten välisiä suhteita järjestää kansalaisten ja julkisen vallan välisiä suhteita järjestää viranomaisten toimivaltasuhteita järjestää viranomaismenettelyä Oikeusjärjestys on normiohjattua ja oikeusnormien noudattamisen tehostamiseksi on asetettu sanktioita, joita viranomaiset valvovat. Oikeusnormeja käytetään erilaisten yhteiskunnallisten ilmiöiden ohjailuun. Eräs yhteiskunnallinen tavoite, johon oikeudellisen sääntelyn avulla pyritään, on ympäristönsuojelu. 2.1.1. Oikeusnormien hierarkia Lait sijoittuvat oikeusnormihierarkiassa eri asemaan asettajan ja antamismenettelynsä perusteella (Kuvio 2.1.): perustuslaki eduskuntalait (tavalliset lait) asetukset valtioneuvoston ja ministeriöiden asetukset ja päätökset keskusvirastojen antamat päätökset, määräykset ja ohjeet Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön kulmakivi. Uusi perustuslaki tuli voimaan 1. maaliskuuta 2000. Perustuslaissa turvataan Suomessa asuvien perusoikeudet, ja se sisältää säännökset valtion hallinnosta. Perustuslaki on nimensä mukaisesti lakien, hallinnon ja yhteiskunnallisen toiminnan perusta. Minkään muun lain ei tule olla ristiriidassa perustuslain kanssa. Mikäli lainsäädännössä on ristiriitoja eri tasojen välillä, noudatetaan ylemmän asteista lainsäädäntöä. Perustuslain sisällöstä kerrotaan oikeusministeriön sivuilta ( perussäännöksiä Õ perustuslaki ) löytyvästä emeritusprofessori Jaakko Nousiaisen kirjoittamassa artikkelissa Suomen valtiosäännön kehityksestä ja vuoden 2000 perustuslakiuudistuksesta. Perustuslaki löytyy säädöstietopankki Finlexistä. (www.finlex.fi) T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-1

Merkittävin ryhmä Suomen oikeusjärjestelmässä esiintyvistä oikeusnormeista ovat eduskuntalait. Lait valmistellaan siinä ministeriössä, jonka toimialaan asia kuuluu. Eduskunta säätää lait, jotka presidentti hyväksyy. Tavallisella lailla voidaan korvata mikä tahansa muu säädös tai tavanomaisen oikeuden normi perustuslakia lukuun ottamatta. Lakia alempi normi on valtioneuvoston tai ministeriön antama asetus. Asetukset sisältävät puhtaasti menettelyllisten säännösten lisäksi myös esimerkiksi luvanhakuvelvollisuutta koskevia säännöksiä. Valtioneuvoston muodostavat hallituksen ministerit. Valtioneuvosto valmistaa ja toteuttaa eduskunnan tekemät päätökset. Säädösten hierarkiassa Valtioneuvoston ja ministeriöiden päätökset ovat asetusta alempi normi. Valtioneuvoston päätöksillä on myös käytännön ympäristönsuojelutoiminnan kannalta huomattava merkitys, sillä niillä annetaan yleisiä määräyksiä tai ohjeita. Määräyksien ja ohjeiden on oltava lainsäädännössä olevien valtuutussäännösten rajoissa ja ne voivat sisältää myös päästörajoja tai ympäristön laatua koskevia normeja. Valtion keskusvirastot (elintarvikevirasto, Suomen ympäristökeskus, metsähallitus ja lääkelaitos) voivat antaa päätöksiä, määräyksiä ja ohjeita ja ministeriöt edellisten lisäksi myös asetuksia. Niiden norminantovaltuutus perustuu aina laissa olevaan erityisvaltuutukseen. Myös kunnallisilla viranomaisilla on eräiden lakien mukaan norminantovaltaa. Tällaista norminantovaltaa on annettu kunnalle jätelaissa (kunnalliset jätehuoltomääräykset), terveydensuojelulaissa (kunnalliset terveydensuojelumääräykset) ja ympäristönsuojelulaissa (kunnalliset ympäristönsuojelumääräykset). Perinteisimmät kunnalliset norminantojärjestelmät ovat kunnan järjestyssääntö, joka perustuu kuntalakiin ja rakennusjärjestys, joka perustuu rakennuslakiin. Näilläkin kunnallisilla normistoilla on merkityksensä ympäristönsuojelun kannalta, vaikka niiden lähtökohtana ei olekaan ympäristön tilan parantaminen. 2-2 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

2.1.2. Säädösten julkaiseminen Säädökset annetaan samanaikaisesti sekä suomen että ruotsin kielellä. Muutaman päivän välein ilmestyvissä Suomen säädöskokoelman vihkosissa julkaistaan mm. kaikki lait ja asetukset. Suomen laki I ja II lakikirjat ilmestyvät vuosittain, ruotsinkieliset Finlands lag I ja II kahden - kolmen vuoden välein. Nykyiset sekä vireillä olevat säädökset ovat nähtävissä mm. internetissä Valtion säädöstietopankissa, jonka osoite on: www.finlex.fi. Sivulla on useita alaotsikoita mm. lainsäädäntö, oikeuskäytäntö ja viranomaiset. Eri kohdista löytyy seuraavia säädöstyyppejä: lainsäädäntö - ajantasainen lainsäädäntö - säädökset alkuperäisinä - säädösmuutokset oikeuskäytäntö - kotimaisten ja eurooppalaisten tuomioistuinten ratkaisuja viranomaiset - mm. virastojen ja keskusvirastojen antamat määräykset hallituksen esitykset - mm. vireillä olevat lakiesitykset. Esimerkki: Finlex, josta valitaan Ajantasainen lainsäädäntö tai Ajantasainen säädös, syötetään säädöksen numero ja vuosi kenttään ja painetaan siirry, jonka jälkeen lakiteksti tulee esille. Painamalla oikeasta yläkulmasta viitetiedot saadaan seuraavat tiedot: - kumottu säädöksellä eli mitkä säädökset on kumottu hakemallasi säädöksellä - kumonnut säädökset eli mitkä säädökset hakemasi säädös on kumonnut - muutokset eli mitä muutoksia säädökseen on tullut sen säätämisen jälkeen - tämän säädöksen nojalla annetut säädökset eli mitä säädöksiä on annettu hakemasi säädöksen perusteella Säädöksistä ja säädöksien antajista käytetään jatkossa seuraavia lyhenteitä: laki (L), asetus (a), päätös (p), ministeriö (M), valtioneuvosto (VN). Ministeriöiden sivuilla on hyviä koosteita lakikokonaisuuksista koskien esimerkiksi rehua, sivutuotteita ym. MMM:n sivuilla Lainsäädäntö on koottuna eri alojen lainsäädäntöä kohdassa Eläinlääkintälainsäädäntö. Edita-yhtiöiden verkkopalveluissa on myös kaupallinen Edilex -lakitietopalvelu. Editan kanssa on mahdollisuus tehdä sopimus lainsäädännön seuranta- ja neuvontapalvelusta, jolloin asiakas saa sähköpostitse voimaan tulevat laki- ja säädösmuutokset ilman eri tilausta. Ohjeet ovat Editan sivuilla netissä. Valtioneuvoston verkkopalvelu löytyy osoitteella www.valtioneuvosto.fi, jossa on mm. tietoarkisto valtioneuvoston aineistosta sekä linkit ministeriöiden sivustoihin. Valtion hankerekisteri (HARE) on eduskunnan ja ministeriöiden julkinen verkkopalvelu. Siinä on tietoja eduskunnan, valtioneuvoston ja ministeriöiden asettamista komiteoista, toimikunnista, neuvottelukunnista, lautakunnista, selvitysmiestöistä, työryhmistä sekä valtion virastojen, laitosten ja liikelaitosten johtoelimistä. Rekisterissä on myös tietoja ministeriöissä virkamiestyönä valmisteltavista lainsäädäntöhankkeista. Finlex sisältää kansallisen lainsäädännön. Interntistä löytyy ilmaispalveluna EUR-LEX tietokanta, jossa on EYVL.n (Euroopan yhteisön virallinen lehti) L (lainsäädäntö) ja C (tiedonantoja ja ilmoituksia). Tietokannasta löytyy myös voimassa oleva EU-lainsäädäntö. Osa lainsäädännöstä julkaistaan kansallisessa lainsäädännössä, mutta suurin osa on saatavana vain EU-lainsäädännön kautta. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-3

2.2. Ympäristönsuojelusäädökset 2.2.1. Johdanto ympäristölainsäädäntöön Ympäristönsuojelun tavoitteena on hyvä ympäristön tila ja ekologisesti kestävä kehitys. Tässä ympäristökäsikirjassa käsitellään lähinnä lainsäädäntöä, jonka tavoitteena on ympäristön pilaantumisen ehkäiseminen eli ympäristön suojeleminen. Lisäksi mukana on eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää lainsäädäntöä, koska ne liittyvät turkistilan ympäristönsuojeluratkaisuihin. Näistä mm. tuotantotilojen rakenneratkaisut vaikuttavat sekä eläimen terveyteen ja hyvinvointiin että ympäristöpäästöihin. Ympäristönsuojelun haittojen ennaltaehkäisyssä keinoina ovat lainsäädäntö, taloudellinen ohjaus, vapaaehtoiset ohjauskeinot sekä ympäristötietoisuuden lisääminen. Ympäristönsuojelua ohjaavia yleisiä periaatteita ovat ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoimisen periaate, varovaisuus- ja huolellisuusperiaate, parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate, ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate ja aiheuttamisperiaate. Ympäristöpolitiikan suunnittelu perustuu tutkimuksesta saatuun ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon. Ympäristöpolitiikalla vaikutetaan siihen, että ympäristönäkökohdat sisältyvät kaikkeen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Suomen ympäristönsuojelulainsäädännön kehittäminen on vahvasti sidoksissa EU-lainsäädäntöön, jonka sisältöön vaikutetaan tieteellisen näytön kautta. Suomen ympäristölainsäädäntö luo pohjan turkistilan ympäristöasioiden hoidon vaatimuksille (kuvio 2.2). Lainsäädännön toteuttamista ja käytännön valvontaa suorittavat valtakunnantasol-la ympäristöministeriö, aluetasolla ELY-keskukset ja kuntatasolla ympäristölautakunnat. Oikeusnormit ovat sitovia ja niiden noudattamatta jättämisestä seuraa sanktioita. Parhaaseen tulokseen turkistilan ympäristöasioiden hoidossa päästään aktiivisella toiminnalla siten, että ollaan tietoisia toiminnan ympäristövaikutuksista ja niiden vähentämisestä huomioiden ympäristövaatimukset. 2-4 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-5

2-6 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

2.2.2. Ympäristön pilaantumisen torjunta Ympäristönsuojelulaki 86/2000 ja -asetus 169/2000 Ympäristönsuojelulaki ja -asetus ovat ympäristön pilaantumisen torjunnan yleislakeja sisältäen yhtenäiset säädökset maaperän, vesien ja ilman suojelusta. Laissa on säädökset ympäristönsuojelun yleisistä tavoitteista ja periaatteista, velvollisuuksista ja kielloista, valtuutussäädökset alemmanasteiseen norminantoon, säädökset ympäristöluvista, ilmoitusmenettelyistä, korvauksista, pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistamisesta, valvonnasta ja hallintopakosta sekä muutoksenhausta. Lain ensisijaisena tavoitteina on vähentää ja ehkäistä eri ympäristöelementtien (mm. maa, ilma ja vesi) pilaantuminen, sekä ottaa ympäristö päätöksenteossa huomioon kokonaisvaltaisesti. Tähän on pyritty yhtenäistämällä kaikkien elementtien lupaharkinta ja lupamääräykset eli jos toimintaan tarvitaan ympäristölain mukainen ympäristölupa, otetaan kaikki ympäristövaikutukset lupaharkinnassa huomioon samalla kertaa. Lainsäädännöllä pyritään (kuvio 2.3): ehkäisemään ympäristön pilaantumista sekä poistamaan ja vähentämään pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja turvaamaan terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monipuolinen ympäristö ehkäisemään jätteiden syntyä ja haitallisia vaikutuksia tehostamaan ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena parantamaan kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon edistämään luonnonvarojen kestävää käyttöä torjumaan ilmastomuutosta ja tukemaan kestävää kehitystä Ympäristönsuojelulakia sovelletaan toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lisäksi lakia sovelletaan toimintaan, jossa syntyy jätettä sekä jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Ympäristönsuojelulaki (4. luku) edellyttää, että ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavalle toiminnalle on haettava ympäristölupa. Myös turkistilojen toiminta on tulkittu ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaksi toiminnaksi. Lakiin on kirjattu viisi keskeistä periaatetta (YSL 4 ): Ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate; haitalliset ympäristövaikutukset ehkäistään ennakolta tai, milloin haitallisten vaikutusten syntymistä ei voida kokonaan ehkäistä, rajoitetaan ne mahdollisimman vähäisiksi Varovaisuus- ja huolellisuusperiaate; menetellään toiminnan laadun edellyttämällä huolellisuudella ja varovaisuudella ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi sekä otetaan huomioon toiminnan aiheuttaman pilaantumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriski sekä mahdollisuudet onnettomuuksien estämiseen ja niiden vaikutusten rajoittamiseen T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-7

Parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate; käytetään kehittyneintä tekniikkaa, joka on yleisesti saatavilla ja jonka avulla saavutetaan paras ympäristöhaittojen ehkäisytulos ottaen huomioon kohtuulliset kustannukset toiminnan aiheuttamaan ympäristön pilaantumiseen nähden Ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate; noudatetaan ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita eri toimien yhdistelmiä, kuten työmenetelmiä sekä raaka-aine- ja polttoainevalintoja Aiheuttamisperiaate; ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittaja vastaa vaikutuksien ennaltaehkäisystä ja ympäristöhaittojen poistamisesta tai rajoittamisesta mahdollisimman vähäisiksi Lakiin on kirjattu myös selvilläolovelvollisuus (YSL 5 ) Selvillä olovelvollisuus; toiminnanharjoittajan on oltava riittävästi selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista Keskeisten periaatteiden (YSL 4 ) ja selvillä olovelvollisuuden (YSL 5 ) toteuttamisella pyritään ennaltaehkäisemään ympäristön pilaantumista. Toiminta on myös sijoitettava siten, ettei siitä aiheudu pilaantumista tai sen vaaraa, ja että pilaantuminen voidaan ehkäistä (sijoituspaikan valinta YSL 6 ). Maahan ei saa jättää tai päästää jätettä eikä muutakaan ainetta, jonka seurauksena on sellainen maaperän laadun huononeminen, josta voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle, viihtyisyyden melkoista vähentymistä tai muu niihin verrattava yleisen tai yksityisen edun loukkaus (maaperän pilaamiskielto, YSL 7 ). Ainetta ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että 1 pohjavesialueella pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai sen laatu voi muutoin oleellisesti huonontua 2 toisen kiinteistöllä pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai käyttöön kelpaamattomaksi 3 toimenpiteen vaikutus pohjaveden laatuun muutoin saattaa loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (pohjaveden pilaamiskielto, YSL 8 ). Laki valtuuttaa kaupungin- tai kunnanvaltuuston antamaan paikallisia määräyksiä ympäristönsuojelulain täytäntöön panemiseksi (kaupungin tai kunnan ympäristönsuojelumääräykset, norminantovaltuutus kunnanvaltuustolle, YSL 19 ). Valvontaviranomaisia ovat alueellinen ELY-keskus, turkistilan sijaintien osalta pääosin Länsi- Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan ELY-keskus tai Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen eli ympäristönsuojelulautakunta tai rakennus- ja ympäristölautakunta (YSL 22 ). Mikäli toiminta voi aiheuttaa ympäristön pilaantumista, on siihen oltava ympäristölupa. Ympäristönsuojeluasetuksella määritellään tarkemmin luvanvaraiset toiminnot (YSA 1 ). 2-8 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

Ympäristölupa on oltava, mikäli: toiminta saattaa aiheuttaa vesistön pilaantumista jätevesien johtaminen saattaa aiheuttaa vesistön pilaantumista toiminta saattaa aiheuttaa naapureille kohtuutonta rasitusta on kyse jätteen ammattimaisesta hyödyntämisestä tai käsittelystä (ympäristöluvan tarve YSL 28 ) Ympäristölaissa annetaan valtioneuvostolle valtuutus säätää asetuksella turkistilojen päästöjen vähentämiseksi tarpeellisista menetelmistä, laitteista, rakennuksista ja rakennelmista sekä toimintojen sijoittumiseen liittyvistä ympäristönsuojeluvaatimuksista (norminantovaltuudet valtioneuvostolle, YSL 12 ). Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015, valtioneuvoston periaatepäätös. Turkistuotannon pohjavesille aiheuttama pilaantumisen vaara poistetaan Pintavesien rehevöitymistä aiheuttava fosfori- ja typpipäästöjä vähennetään kumpaakin vähintään 55 prosenttia vuoden 1993 arvioidusta tasosta vuoteen 2005. Vesiensuojelua tehostetaan erityisesti parantamalla turkiseläinten ulosteiden keräys- ja käsittelyjärjestelmiä sekä ohjaamalla uudet turkistilat niille soveltuville alueille. 2.2.3. Ympäristöterveys Terveydensuojelulaki 763/1994 ja terveydensuojeluasetus Laki sisältää yleiset periaatteet, joiden avulla terveellinen ympäristön laatu voidaan turvata. Lain mukaan elinympäristöön vaikuttava toiminta on käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan suunnattava siten, että ylläpidetään ja edistetään väestön sekä yksilön elinympäristön terveyttä (TSL 2 ). Toimintojen sijoittamisen yleisperiaate on, että kaikki toiminta on suunniteltava ja toteutettava siten, että terveyshaittojen syntyminen ehkäistään. Turkistilan perustamisesta on tehtävä kirjallinen ilmoitus etukäteen vähintään 30 vrk ennen toiminnan aloittamista kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Muutoksessa 207/2006 on yksilöity ilmoitettavat asiat. Viranomainen tarkistaa ilmoituksen ja tekee päätöksen mahdollisen kuulemisen jälkeen. Terveydensuojelulain mukaan jätteiden säilyttäminen, kerääminen, kuljettaminen, käsittely ja hyödyntäminen sekä jäteveden johtaminen ja puhdistus on tehtävä siten, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa. Kunnan on osoitettava kuolleiden eläinten hautaamiseen ja hävittämiseen sellainen paikka tai tapa, ettei siitä aiheudu terveyshaittaa (TSL 24 ). T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-9

2.2.4. Toiminnan sijoittuminen Naapuruussuhdelaki 26/1920 Naapuruussuhdelain mukaan kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa ei saa käyttää siten, että naapurille, lähistöllä asuvalle tai kiinteistöä, rakennusta tai huoneistoa hallitsevalle aiheutuu kohtuutonta rasitusta ympäristölle haitallisista aineista kuten liasta, pölystä, hajusta, melusta, tai muista vastaavista vaikutuksista. Arvioitaessa rasituksen kohtuullisuutta otetaan huomioon paikalliset olosuhteet, rasituksen muu tavanomaisuus, rasituksen voimakkuus ja kesto, rasituksen syntymisen alkamisajankohta sekä muut vastaavat seikat. Tarhausalueella naapurin on siedettävä enemmän rasitusta kuin loma-asutusalueella. 2.2.5. Jätehuolto ja turkistuotannon sivutuotteet Jätelaki 1072//1993 sekä Jäteasetus 1390/1993 Jätelain tavoitteena on kestävän kehityksen tukeminen edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä ja ehkäisemällä sekä torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle sekä ympäristölle. Lain soveltamisalaan kuuluu jätteiden määrän ja niiden haitallisten ominaisuuksien vähentäminen, kierrätyksen edistäminen, jätteen muun hyödyntämisen edistäminen, jätehuollon muu järjestäminen sekä jätehuollon rahoitusjärjestelmän ohjaus. Jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käy-töstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Ongelmajätteellä jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle (JäteL 3 ). Yleinen huolehtimisvelvollisuus (JäteL 4 ) velvoittaa, että kaikessa toiminnassa on huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän, ja ettei jätteestä aiheudu merkityksellistä haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle eikä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätehuollon järjestäminen (JäteL 6 ): 1 Jätteen haltija (= jätteen tuottaja, kiinteistön haltija tai toiminnan järjästäjä tai muu luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, jonka hallussa jäte on) on huolehdittava jätehuollon järjestämisestä, ellei tarkemmissa valtioneuvoston määräyksissä toisin määrätä. 2 Jäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja jos siitä ei aiheudu kohtuuttomia lisäkustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon. 3 Ensisijaisesti on pyrittävä hyödyntämään jätteen sisältämä aine ja toissijaisesti sen sisältämä energia. 4 Jätteestä tai jätehuollosta ei saa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. 5 Jätehuollossa on käytettävä parasta taloudellisesti käyttökelpoista tekniikkaa sekä mahdollisimman hyvää terveys- ja ympäristöhaittojen torjuntamenetelmää. 6 Jätettä ei saa hylätä eikä käsitellä hallitsemattomasti. 7 Jätteet on kerättävä ja pidettävä toisistaan erillään jätehuollon kaikissa vaiheissa siinä laajuudessa kuin se on terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemisen taikka asianmukaisen jätehuollon järjestämisen kannalta tarpeellista ja se on sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollista. 2-10 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

8 Erilaatuisia ongelmajätteitä ei saa sekoittaa keskenään eikä muihin jätteisiin tai aineisiin paitsi, jos se jätteiden hyödyntämisen tai käsittelemisen kannalta on välttämätöntä ja se voidaan tehdä aiheuttamatta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. 9 Mikäli sekoittuminen on tapahtunut kohdassa 8 tarkoitetun yleiskiellon vastaisesti, on erottelu tehtävä, jos se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista ja tarpeen terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi. 10 Jätteet on käsiteltävä jossakin lähimmistä asianmukaisista jätteen käsittelypaikoista. Jäteasetuksella annetaan jätelakia täsmentävät säännökset mm. jätelain soveltamisalasta, aineiden ja esineiden luokittelusta jätteeksi ja ongelmajätteeksi, jätteen hyödyntämisen ja käsittelyn määrittämisestä, jätehuollon järjestämisen yleisistä laatuvaatimuksista ja hyväksymismenettelyistä, eräistä viranomaisista ja niiden tehtävistä. Jätelakia ei sovelleta lannan eikä vaarattoman tuhkan ja kuonan hyödyntämiseen maanparannusaineena eikä sivutuotteisiin vaan näiden säätely tapahtuu oman lainsäädännön kautta (Lannoitevalmistelaki, VNa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta, VNp puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä ja sivutuoteasetus 1774/2002). Jätelain muutos (voimaan 1.6.2007) 411/2007 velvoittaa kunnan järjestämään jätteen kuljetuksen sako- ja umpikaivolietteelle, joka on syntynyt asuinrakennuksessa tai maatilan päärakennuksessa. Jäteasetuksen liitteen 1 mukaan jätettä ovat mm. tuotteet, joille niiden haltijalla ei ole enää käyttöä, kuten turkistiloilla, maataloudessa, kotitalouksissa, toimistoissa, kaupoissa ja liikkeissä hylätyt tuotteet. Jäteasetuksen liitteissä 2-4 luetellaan ongelmajätteet ja niiden ominaisuudet. Kaatopaikoista annettu EU-direktiivi 1999/31/EY ns. kaatopaikkadirektiivi Direktiivin mukaan kaatopaikoille menevän biohajoavan jätteen määrää on asteittain edelleen vähennettävä vuoteen 2009 ja 2016 mennessä, joka tarkoittaa jätteen hyötykäytön lisäämistä. Sen tavoitteena on kasvihuonekaasujen ja muiden ympäristö- ja terveyshaittojen vähentäminen sekä biohajoavan jätteen kierrätyksen ja muun hyödyntämisen edistäminen. VNp kaatopaikoista 861/1997 Kaatopaikat ovat jätteiden käsittelypaikkoja, joissa jätettä sijoitetaan maan päälle tai maahan sekä tuotantopaikkojen yhteydessä olevat paikat, joille jätteen tuottaja sijoittaa omassa toiminnassa syntynyttä jätettä ja yli vuoden käytössä olevat paikat, joihin jätettä varastoidaan tilapäisesti. Alle vuoden ajan loppusijoitukseen tai käsiteltäväksi päätyvää jätevarastoa ei luokitella kaatopaikaksi. Kaatopaikkana ei pidetä myöskään alle 3 vuoden varastointia, mikäli erä hyödynnetään tai käsitellään varastoinnin jälkeen. Kaatopaikaksi ei myöskään lueta paikkoja, joissa jätettä lajitellaan tai käsitellään muulla tavalla ennen siirtämistä käsiteltäväksi tai hyödynnettäväksi muualla. Kyseessä on tällöin siirtokuormauspaikka. Kaatopaikoille vietävä jäte on oltava esikäsiteltyä siinä määrin kun se on terveyden kannalta tarpeellista taikka teknisesti ja taloudellisesti mahdollista.. Viimeisimmässä muutoksessa on biohajoavan jätteen vienti kaatopaikoille vähennetty minimiin. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-11

VNa jätteen polttaminen 362/2003 Asetus on annettu jätteenpolttodirektiivin pohjalta (2000/76/EY). Sitä sovelletaan kiinteän ja nestemäisen jätteen polttoon poltto- ja rinnakkaispolttolaitoksissa joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta (mm. käsittelemätön puu). Direktiivin tavoitteena on saada säätelyn piiriin kaikki jätteet ja tiukentaa sekalaisen yhdyskuntajätteen poltolle asetettuja vaatimuksia ottamalla huomioon jätteenpoltossa tapahtunut tekninen kehitys. Erityisesti tavoitteena on ollut vähentää tiettyjen raskasmetallien (kadmium, lyijy, elohopea) päästöjä 70 %:lla ja dioksiinien ja furaanien päästöjä 90 %:lla. Säädöksessä on lisätty kierrätyspolttoaineita ja jätteitä rinnakkaispolttavien laitosten savukaasupäästöille jatkuvatoimisia päästömittauksia mikä voi vähentää pienten laitosten kiinnostusta oheispolttoon, mutta uusia, isoja jätteenpolttolaitoksia on suunnitteilla useita eri puolille Suomea. Valtioneuvoston asetus jätteen polttamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta on valmisteilla. Valtioneuvoston asetuksella täsmennettäisiin jätteen polttamisesta annettua asetuksen soveltamisalaa tapauksissa, joissa jätettä kaasutetaan ja syntynyt kaasu poltetaan. Asetuksella säädettäisiin tarkemmista menettelyistä ja edellytyksistä, joiden nojalla voidaan todeta, milloin puujätteen polttamiseen ei ole tarpeen soveltaa jätteenpolttoasetusta. Asetuksella säädettäisiin myös parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta jätteenpolttolaitoksen ympäristölupapäätöksissä. Yhteyshenkilö on ympäristöneuvos Markku Hietamäki, puh. 020 490 7304, etunimi. sukunimi@ymparisto.fi EU:ssa, kuten Suomessakin, ikuisuusongelman näyttää luovan määritelmä, mitä on pidettävä jätteenä. Turkiseläinruhojen osalta tulkinta on, että ne ovat eläinruhoja ja ne voidaan polttaa Muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 1774 /2002 mukaisesti ja ne eivät ole jätelain tarkoittamaa jätettä. Eu:n jätelainsäädännössä on menossa jätedirektiivin uudistaminen, jossa on tavoitteena määritellä tarkemmin mm. käsitteet jäte ( jäte vai tuote?), jätteen hyödyntäminen ja jätteestä huolehtiminen. Käydään myös keskustelua jätteen ja sivutuotteen välisestä rajanvedosta. Esitys sivutuotteen määritelmäksi jätelainsäädännössä: Sivutuote on materiaalia tai ainetta, joka syntyy tuotantoprosessissa, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole tämän tuottaminen, ja jota haltija ei halua poistaa käytöstä vaan hyödyntää. VNp rakennusjätteistä 297/ 1997 Keskeistä päätöksessä on rakennusjätteiden säästeliäs käyttö, talteenotto ja hyödyntäminen. Rakentaminen on jätelain 4 :n mukaisesti toteutettava siten, että: 1 rakennusjätettä syntyy mahdollisimman vähän ja että käyttökelpoiset esineet ja aineet otetaan talteen ja käytetään mahdollisuuksien mukaan uudelleen 2 rakennusaineita käytetään säästeliäästi ja niiden käyttöä korvataan mahdollisuuksien mukaan rakentamiseen soveltuvalla jätteellä 3 syntyvistä rakennusjätteistä ei aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle eikä merkityksellistä haittaa tai ongelmaa jätehuollon järjestämiselle 2-12 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

VNp Käytöstä poistettujen renkaiden hyödyntämisestä ja käsittelystä 1246/1995 Renkaan kuluttajan on luovutettava käytöstä poistettu rengas renkaan myyjälle tai renkaan tuottajan järjestämään vastaanottopaikkaan, ellei hän itse järjestä renkaiden hyödyntämistä. Renkaan kuluttaja ja kunta vapautuvat jätehuollon järjestämisvastuusta, kun käytöstä poistettu rengas on toimitettu renkaan myyjän tai tuottajan järjestämään keräykseen. VNp Pakkauksista ja pakkausjätteistä 962/1997 Pakkausjätteitä pyritään vähentämään, kierrättämään ja hyödyntämään. Pakkaajan on ehkäis-tävä pakkausjätteen syntymistä, huolehdittava pakkauksen käyttämisestä uudelleen ja pakkausjätteen hyödyntämisestä sekä vastattava tästä aiheutuvista kustannuksista markkinoille luovuttamiensa pakkausten määrän ja laadun mukaisessa suhteessa. Pakkausten käyttäjien (kauppiaiden, ostajien ym.) on toimittava siten, että pakkaaja voi täyttää sille edellä säädetyt velvollisuudet eli pakkausjäte on toimitettava kierrätettäväksi (esimerkiksi pullot) tai hyödynnettäväksi (paperi, metalli, lasi). Ostaja voi vaikuttaa myös pakkausten määrän syntymiseen suosimalla sellaisia tuotteita, joita ei ole pakattu tarpeettomasti. VNp Keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä 883/1998 Päätöksen nojalla kotitalouksissa, toimistoissa ja muissa vastaavissa paikoissa syntyvän keräyspaperin keräyksestä kiinteistöissä vastaa kiinteistön haltija ja alueellisissa keräyspaikoissa tuottaja. Keräyspaperin kuljetus kiinteistöistä ja alueellisista keräyspaikoista on paperituotteiden tuottajan vastuulla samoin keräyspaperin hyödyntäminen. Tavoitteena on, että kotimaassa syntyvästä keräyspaperista hyödynnetään vähintään 75 % vuoteen 2005 mennessä. Kyseinen tavoite on jo saavutettu (www.ymparisto.fi). YMa yleisimpien jätteiden sekä ongelmajätteiden luettelosta Asetuksessa on annettu eri jätteille tilastointia varten omat luokituksiin perustuvat numerokoodit. Koodeja tulee käyttää vuosi-ilmoituksia tehtäessä. Jätteet on pääluokiteltu toimintojen mukaan mm. maatalouden jätteet, öljyjätteet ja polttonestejätteet, pakkausjätteet, rakentamisessa ja purkamisessa syntyvät jätteet, eläinten terveydenhoidossa syntyvät jätteet ja yhdyskuntajätteet. VNp Ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteiden pakkaamisesta ja merkitsemisestä 659/1996 Yrityksen tulee olla selvillä yrityksessä käytössä olevista aineista ja niiden vaarallisuudesta. Ongelmajäte on jäteasetuksen 5 :ssä tarkoitetuissa tapauksissa pakattava tiiviiseen ja tarvittaessa tiiviisti uudelleen suljettavaan pakkaukseen, jonka on kestettävä tavanomaisesta käytöstä, siirtämisestä ja säilytysolosuhteista aiheutuva kuormitus ja rasitus. Pakkauksen ja sulkimen materiaalit eivät saa reagoida ongelmajätteen kanssa siten, että siitä voi aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Pakkauksen sisältö on merkittävä jäteasetuksen mukaisesti (6 ). Lisäksi on huomioitava kemikaalilaki (744/89). T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-13

VNp Öljyjätehuollosta 101/1997 Öljyjäte on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopaikkaan. Öljyjätettä ei saa päästää vesistöön, mereen tai pohjaveteen eikä viemäriverkkoon. Eikä sitä saa hyödyntää tai käsitellä siten, että siitä aiheutuu maaperän saastumista tai sen vaaraa. Öljyjätteeseen ei saa sekoittaa muuta jätettä eikä ainetta siten, että siitä voi aiheutua haittaa terveydelle, ympäristölle tai öljyjätehuollon järjestämiselle. Eri öljyjätelaatuja ei saa tarpeettomasti sekoittaa keskenään. Öljyjätettä ei saa polttaa pienkattiloissa. VNp Eräitä vaarallisia aineita sisältävistä paristoista ja akuista 105/1995 Paristot ja akut toimitetaan erilliskeräykseen joko ongelmajätteen keräyspaikkaan (akut) tai keräyslaatikoihin (patterit). Erilliskeräystä osoittava tunnus on pyörillä varustettu jäteastia, jonka yli on vedetty rasti. Tunnuksen lisäksi merkinnässä on oltava paristojen ja akkujen sisältämän raskasmetallin kemiallinen merkki, joko Hg, Cd tai Pb. Jätetietoutta internetsivuilla Jätetietoutta on koonnut mm. Jätelaitosyhdistys ry., jonka sivustot ovat osoitteessa www.jatelaitosyhdistys.fi. Jätelaitosyhdistys ry edustaa kuntien jätelaitoksia ja alueellisia jätehuoltoyhtiöitä. Ongelmajätteiden varastointiohjeet löytyvät mm. sivustosta www.ongelmajate.fi Õ Maatalouden ongelmajätteet Õ Maatalouden tyypilliset ongelmajätteet ja Ongelmajätteiden varastointi maataloudessa EU asetus 1774/2002; Asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä Turkistaloudessa syntyy päätuotteen eli nahkan ohella myös sivutuotteita kuten eläinten ruhoja ja lantaa, jotka ovat sivutuoteasetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 1774/2002, muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä) mukaisesti hoidettavia. Eläinperäisten jätteiden käsittelyssä on noudatettava sekä ympäristö-, lannoite että sivutuoteasetusta. Sivutuoteasetus täydentää ja tarkentaa sitä käytäntöä, josta lannoitevalmistelaissa ja -asetuksessa, maatalouden ympäristötuen ehdoissa, nitraattiasetuksessa, ympäristönsuojelulain mukaisessa ympäristöluvassa tai jätelaissa on aiemmin säädetty eläinperäisten sivutuotteiden käytöstä ja käsittelystä. Asetuksen tavoitteena on vahvistaa eläinten terveyttä ja kansanterveyttä säätelemällä eläimistä saatavien sivutuotteiden keräämistä, kuljetusta, varastointia, esikäsittelyä, käsittelyä, käyttöä ja hävittämistä. Taudinaiheuttajien ja/tai jäämien leviämisriskin välttämiseksi eläimistä saatavat sivutuotteet olisi käsiteltävä, varastoitava ja pidettävä erillään hyväksytyssä ja valvotussa, asianomaisen jäsenvaltion nimeämässä laitoksessa tai hävitettävä sopivalla tavalla. Asetuksen soveltamisalaan kuuluvat perinteisten eläinjätteiden ohella ruhot ja teurasjäte sekä muut eläinperäiset materiaalit, kuten lanta ja lihaa tai kalaa sisältävä ruokajäte. 2-14 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

Asetuksessa säädetään eläinjätteen käsittelystä sekä kuolleiden eläinten ja turkiseläinten ruhojen käsittelystä. Asetus luokittelee eläinjätteet kolmeen riskiluokkaan: 1 luokkaan 1 kuuluva aines (entinen TSE-riskiaines), johon kuuluu mm. yli 12 kk ikäisten nautaeläinten, lampaiden ja vuohien kallot ja selkäranka sekä TSE-tartunnan saaneet eläimet, muut kuin tuotanto- ja luonnonvaraiset eläimet (lemmikkieläimet, sirkuseläimet, eläintarhaeläimet, koe-eläimet), tartuntavaaralliset luonnonvaraiset eläimet, ruokajäte kansainvälisesti toimivista liikennevälineistä. 2 luokkaan 2 kuuluva aines (entinen suuririskinen eläinjäte), johon kuuluu mm. lanta ja ruuansulatuskanavan sisältö, eläinperäiset sivutuotteet, joissa on muiden eläintautien kuin TSE -taudin riski sekä turkiseläinruhot 3 luokkaan 3 kuuluva aines (entinen matalariskinen eläinjäte), johon kuuluu mm. ihmisravinnoksi kelpaavien eläinten sivutuotteet (vuodat, nahat, sulat, karvat ym.) joissa ei ole ihmisiin tai eläimiin tarttuvia tauteja. Komission päätös turkiseläinten lajinsisäiseen kierrätyskieltoon 12 päivänä toukokuuta 2003, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1774/2002 nojalla tehtävästä poikkeuksesta (EY) N:o 324/2003 (Löytyy MMM:n eläinlääkintälainsäädännöstä kohdasta H : Rehut ja jätteet.) Sivutuoteasetuksessa kielletään lajin sisäinen käyttö ravintona, mutta turkiselinkeinon osalta on saatu poikkeus käyttää oikein käsiteltyinä kettujen ja supien ruhoja turkiseläinten ravintona Sivutuoteasetuksen pohjalta annettuja kansallisia asetuksia: MMMa eläinperäisten sivutuotteiden käsittelystä biokaasu- ja kompostointilaitoksissa sekä lannan käsittelystä teknisessä laitoksessa, 195/2004. MMMa eräitä eläimistä saatavia sivutuotteita käsittelevien laitosten valvonnasta ja eräiden sivutuotteiden käyttö, 850/2005, muutettu 339/2006 (valvoja on Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, joka myös myöntää laitoshyväksynnän). Sivutuoteasetusta selventävät sivutuoteoppaat: Soveltamisopas II: Opas hygienialain mukaisille laitoksille ja kalastusaluksille. Soveltamisopas III: Lannan käsittely ja käyttö maatiloilla. Soveltamisopas IV: Eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden sisämarkkinakauppa. Soveltamisopas V: Kompostointi ja biokaasulaitokset sekä lantaa teknisesti käsittelevät laitokset. Soveltamisopas VII: Sivutuoteasetuksen mukainen opas turkiseläinten, tarhakoirien ja lemmikkieläinten rehua valmistaville laitoksille Sivutuoteoppaat löytyvät Eviran internetsivuilta www.evira.fi Õ Eläinperäiset sivutuotteet, jossa on runsaasti tietoa mm. lainsäädännöstä (linkit Finlex:n ja EUR-lex:n sivuille samoin kuin Maa- ja metsätalousministeriön Eläinlääkintälainsäädäntö -sivuille), laitoksista, lannasta, raatokeräilystä, lannoitevalmisteista ym.. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-15

VNp 282/1994 Puhdistamolietteen käyttö maanviljelyksessä Päätöksen tavoitteena on säännellä puhdistamolietteen käyttöä maanviljelyksessä siten, että lietteen haitalliset vaikutukset ympäristöön ja terveyteen voidaan estää edistäen samalla lietteen asianmukaista käyttöä. Päätöstä sovelletaan yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa syntyvien lietteiden tai muun vastaavan, kuten sakokaivolietteen tai lieteseoksen käyttöön maanviljelyssä. Päätöstä ei sovelleta lietteistä valmistettuihin lannoitteisiin. Käyttö edellyttää kalkki- tai muuta stabilointia, raskasmetallipitoisuuden osalta asetettujen raja-arvojen alittamista sekä ravinne- että raskasmetallipitoisuuksien määrittämistä. Turkistiloilla tähän luokitellaan sakokaivolietteet kaivosta, johon saniteettivedet johdetaan. Lannoitevalmistelaki 539/2006 ja MMM:n asetus lannoitevalmisteista 12/07 Lannoitelaki ohjaa mm. lannoitteiden, maanparannusaineiden, lannoitettujen kasvualustojen ja kompostivalmisteiden markkinointia, maahantuontia ja markkinointia varten tapahtuvaa valmistusta. Lakia ei kuitenkaan sovelleta sellaiseen luonnonlantaan ja maanparannusaineeseen, jota ei ole myyntiä varten teknisesti käsitelty. Lannoitelain määräykset tulee soveltuvin osin ottaa huomioon muun muassa turkiseläinlannan jatkokäsittelyhankkeissa. Lainsäädäntö edellyttää mm. laadun valvontaa ja tuotteen rekisteröintiä. Rekisteröinti haetaan kirjallisesti EVIRALTA, joka pitää rekisteriä lannoite-, maanparannus- ym. valmisteista ja niitä valmistavista laitoksista. Evira valvoo lannoitevalmistelain ja -asetuksen perusteella tuotteiden markkinoita ja sivutuoteasetuksen pohjalta käsittelylaitoksia. Lannan käyttöä säätelevät lisäksi maatalouden ympäristötuen ehdot VNa 644/2000 ja MMM:n asetus 646/2000 ja VNa maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta, VNp puhdistamolietteen käytöstä maanviljelyksessä ja sivutuoteasetus. VNA 931/2000 Maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Päätös edellyttää, että lanta on varastoitava niin, ettei vesistöjen pilaantumisen vaaraa ole. Lantaloihin on mahduttava 12 kk:n aikana kertynyt lanta. Em. lantalamitoituksesta voidaan poiketa, mikäli lanta luovutetaan hyödyntäjälle, jolla on ympäristönsuojelulain mukainen lupa vastaanottaa lantaa, toisille tuottajille varastoitavaksi tai välittömästi hyötykäyttöön, tai lanta varastoidaan asianmukaisesti tehdyssä ja peitetyssä lantapatterissa. Lannan varastointitilojen ja lantakourujen tulee olla vesitiiviitä. Mikäli lanta joudutaan poikkeuksellisesti patteroimaan, patterointi-ilmoitus on tehtävä riittävän ajoissa etukäteen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. 2-16 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

2.2.6. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelulaki 1096/1996 Luonnonsuojelulain tavoitteena on ympäristön säilyttäminen esimerkiksi perustamalla luonnonsuojelualueita tai rauhoittamalla eläimiä ja kasveja. Ympäristöluvan ehtoja harkittaessa huomioidaan harvinaisten kasvi- ja eläinlajin säilyminen. Yksittäisiä kohteita voidaan suojella lailla. Puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu niitä vastaava luonnonmuodostuma, jota sen kauneuden, harvinaisuuden, maisemallisen merkityksen, tieteellisen arvon tai muun vastaavan syyn vuoksi on aihetta erityisesti suojella, voidaan määrätä rauhoitetuksi luonnonmuistomerkiksi. Luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta päättää se viranomainen tai laitos, jonka hallinnassa olevalla alueella luonnonmuistomerkki sijaitsee (LSL 23 ). Maisema-alue voidaan perustaa luonnon- tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi (LSL 32 ). Valtakunnallisesti merkittävien luonnonarvojen turvaamiseksi ympäristöministeriö voi laatia luonnonsuojeluohjelmia, joilla alueita varataan luonnonsuojelutarkoituksiin. Ohjelmista käy ilmi millaisten toimenpiteiden katsotaan vaarantavan ohjelman tarkoituksen. Valtioneuvoston hyväksymään luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella ei saa suorittaa sellaista toimen-pidettä, joka vaarantaa alueen suojelun tarkoituksen (toimenpiderajoitus). Suojellut luontotyypit ovat (LSL7 ): 1 luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsi-köt 2 pähkinäpensaslehdot 3 tervaleppäkorvet 4 luonnontilaiset hiekkarannat 5 merenrantaniityt 6 puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit 7 katajakedot 8 lehdesniityt sekä 9 avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut ja puuryhmät Euroopan yhteisön Natura 2000-alueet ovat koko Euroopan kattava luonnonsuojelualueiden verkosto, johon on valittu keskeisimmät suojeltavat luontotyypit. Luonnonsuojelulaissa on Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden suojelemiseksi säännökset, jotka velvoittavat arvioimaan suojeltavia alueita uhkaavien hankkeiden tai suunnitelmien ympäristövaikutukset sekä kieltävät viranomaista myöntämästä lupaa hankkeeseen, mikäli hanke tulisi heikentämään merkittävästi verkostoon kuuluvan alueen suojeltavia arvoja (LSL 64 ). T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-17

2.2.7. Maankäyttö ja rakentaminen Maankäyttö- ja rakennuslaki 132/199 sekä Maankäyttö- ja rakennus asetus 895/1999 Maankäytön- ja rakennuslain tavoitteena on hyvä elinympäristö ja kestävä kehitys. Maankäyttö- ja rakennuslain taustalla on nähtävissä perustuslain (731/1999) 20, jossa säädetään jokaisen vastuusta luonnosta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä sekä jokaisen mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Maankäyttö- ja rakennuslaissa sekä -asetuksessa määritellään rakentamista koskevat vähimmäisvaatimukset ja luvanvaraisuus. Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ovat yksityiskohtaisemmat määräykset, jotka koskevat sekä uutta rakentamista että rakennuksen korjaus- ja muutostöitä korjattavan rakenteen osalta. Rakentamisen laatua voidaan parantaa korostamalla rakennushankkeessa mukana olevien vastuita ja tehtävien hoidon vaatimaa kelpoisuutta. Hyvää laatua tukevat myös asianmukainen valvonta sekä erilaiset rakennusalan kehittämät laatu-, turvallisuus- ja ympäristöjärjestelmät. Maankäyttöja rakennuslaki edellyttää rakentamiselta ja laiteasennuksilta rakennus- tai toimenpidelupia sekä asemakaava-alueella kaivamis-, louhimis-, tasoittamis- tai täyttötyöhön maisematyölupia. Maankäyttö- ja rakennuslain maankäytön suunnittelulla pyritään sijoittamaan erilaisia toimintoja tarkoituksenmukaisen alueidenkäytön aikaansaamiseksi ja eri toimintojen ympäristövaikutusten hallitsemiseksi. Eläinten pitoa varten voidaan osoittaa myös aluevarauksia kaavoissa (ME) ja kaavat voivat sisältää erityisiä ympäristönsuojelumääräyksiä. Tällaiset määräykset voivat rajoittaa esimerkiksi jätevesien johtamista. Suomen rakentamismääräyskokoelma Suomen rakentamismääräyskokoelmassa annetaan maankäyttö- ja rakennuslakia ja -asetusta täydentäviä rakennusteknisiä ja muita vastaavia määräyksiä sekä ohjeita. Rakentamismääräyskoko elman määräykset ovat velvoittavia. Ohjeet sen sijaan eivät ole velvoittavia, vaan muitakin kuin niissä esitettyjä ratkaisuja voidaan käyttää, jos ne täyttävät rakentamiselle asetetut vaatimukset. www.ymparisto.fi Õ Maankäyttö ja rakentaminen Õ Lainsäädäntö Õ Suomen rakentamismääräyskokoelma ja maankäyttö- ja rakennuslaki Rakentamismääräyskokoelman määräykset koskevat uuden rakennuksen rakentamista. Rakennuksen korjaus- ja muutostyössä määräyksiä sovelletaan, jollei määräyksissä nimenomaisesti toisin määrätä, vain siltä osin kuin toimenpiteen laatu ja laajuus sekä rakennuksen tai sen osan mahdollisesti muutettava käyttötapa edellyttävät. Maa- ja metsätalousministeriön rakennusmääräykset ja ohjeet tuetulle maatilarakentamiselle Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa tuettavaa maatilarakentamista asetuksin ja niiden liitteinä annetuin rakentamismääräyksin ja -ohjein (MMM-RMO). Määräyksiä ja ohjeita on uudistettu viimeksi toukokuussa 2006. www.mmm.fi Õ Maaseutu ja rakentaminen Õ Maaseudun rakentaminen Õ Rakentamissäädökset Õ MMM-RMO (Lista säädöksistä) 2-18 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavissa rakennushankkeissa sovellettavista suunnittelu- ja suunnitelma-asiakirjavaatimuksista 98/2001 Asetuksessa on lueteltu vaadittavat rakennussuunnitelmat (2 ). Rakennussuunnitelmiin kuuluvat pääpiirustukset ja niitä täydentävät erityispiirustukset sekä kustannusarvio ja rakennusselostus, joka on laadittava vahvistettua lomaketta käyttäen. Asetuksen liitteessä 1 on taulukko rakennushankkeisiin vaadittavista asiakirjoista. Esimerkiksi lantavarastoa rakennettaessa tarvitaan liitteeksi asemapiirustus, pohjapiirustus, yleisleikkauspiirustus, kustannusarvio- ja rakenneselostus, yli 500 m³ lantavarastoissa rakennesuunnitelmat sekä katetuista lantaloista julkisivupiirustus. Suunnitelma-asiakirjojen sisältö tulee esittää sillä tarkkuudella, että niiden pohjalta voidaan arvioida hankkeen taloudellisuus, toimivuus, tarkoituksenmukaisuus ja ympäristöön sopivuus (3 ). Asetuksen liitteessä 2 on tarkemmin esitelty asiakirjojen sisällön vähimmäisvaatimukset. Mm. LVI-piirustuksissa tulee esittää juomakuppien sijoitus ja niiden toimivuus kylmässä. Asetuksessa annetaan määräykset suunnitelmien korjaamisesta ja täydentämisestä (4 ), rakennusaikaisten muutosten hyväksyttämisestä työvoima- ja elinkeinokeskuksessa (5 ) ja suunnittelijan pätevyysvaatimukset (6 ). Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatilatalouden rakennetuen ja vastaavan yritystoimintaan myönnettävän tuen perustana olevista rakennusten yksikkökustannuksista 99/2001 Asetuksessa on lueteltu yksityiskohtaisesti tuettavien rakennusten enimmäiskustannukset, joita käytetään perustana rahoitustukea määrättäessä (hyväksytyt kustannukset), annetaan ohjeita kustannusarvion laadinnasta ja ELY-keskuksen tarkastuksesta. Asetuksen liitteenä on taulukko yksikkökustannuksista, mm. minkkien ja kettujen varjotalojen ja aitauksen hyväksyttävistä kustannuksista eur/jm (juoksumetri) sekä minkki- ja kettuhallien hyväksyttävistä kustannuksista eur/ hym² (rakennuksen hyötyala), turkistilojen peruskorjauskustannuksista ja ympäristönhuoltotilojen (kuivalantavarasto, kuivalantalan vesikattorakenne, lietelantavarastot, huolto- ja erikoistilat), maatalouskonekorjaamojen, konevarastojen ja lämmityslaitteistojen kustannuksista. Maa- ja metsätalousministeriön asetus maatilatalouden rakennetuen ja vastaavan yritystoimintaan myönnettävän tuen perustana olevista rakennusten yksikkökustannuksista annetun asetuksen muuttamisesta, 40/06. Huomioitavaa on, että asetusta päivitetään vuosittain. Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista paloteknisistä vaatimuksista, 25/2004, muutettu 85/2005. Maa- ja metsätalousministeriön asetus tuettavaa rakentamista koskevista rakentamismääräyksistä ja suosituksista 100/2001. Asetuksen liitteenä ovat rakentamismääräykset ja -ohjeet, joista liitteet 1, 8, 10, 11, 12 ja 13 koskevat turkiselinkeinoa. T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-19

Liite 1: MMM-RMO C1, Maatalouden tuotanto-, varasto- ja yritysrakennusten yleiset suunnitteluperiaatteet Rakennussuunnitelmassa ilmoitetaan: rakennukseen mahtuvat eläinmäärät varastoitavien tuotteiden määrä varastoitavien tarvikkeiden määrä varastoitavien jätteiden määrä Liite 8: MMM-RMO C 1.2.7. Kotieläinrakennukset, turkistarhat Sisältää yleisiä turkiseläinkasvatuksen eläinten hyvinvointiin ja turkistarharakennuksen sijoittamiseen, eläinten tilantarpeeseen ja häkkienrakenteeseen liittyviä mitoitussuosituksia ja suunnitteluohjeita sekä varjotalojen ja hallien rakennepiirustukset. Liite 10: MMM-RMO C 2.2 Maatalouden tuotantorakennusten lämpöhuolto ja huoneilmasto Muita huomioon otettavia säädöksiä ja ohjeita ovat terveydensuojelulaki ja Suomen rakentamismääräyskokoelman D-osan ohjeet. Liitteessä on ohjeet kotieläinrakennusten ja maatilan huoltorakennusten lämpöhuollon järjestämiseen sekä lämmitysjärjestelmien valintaan. Liite 11: MMM-RMO C 3, Kotieläinrakennusten valaistus Liitteessä on ohjeita valaistuksen suunnitteluun. Ohjeissa ei käsitellä suoranaisesti turkiseläinten tuotantotiloja, halleja tai varjotaloja. Liite 12: MMM-RMO C 4, Kotieläinrakennusten ympäristönhuolto MMM:n rakentamismääräys- ja ohjekokoelman osa C4 sisältää mm. kiinteän lannan varastojen ja kourujen mitoitus- ja rakennusohjeita, turkistilan lannankäsittelyohjeita, ohjeet mm. tarha-alueen kuivaamisesta ympärysojilla, lanta-alustojen korotuksesta vähintään 300 mm:n, kuivikkeiden käytöstä ja tiiviistä lannankeräysalustoista ja kouruista sekä WC-jätteiden ja pesuvesien keräilyä ja varastointia koskevia määräyksiä ja suosituksia. Yleisesti kotieläinrakennusten ympäristönhuollon rakentamismääräyksissä ja suosituksissa on, että lantavarastojen ja laitteiden tulee täyttää turvallisuuden ja terveellisyyden vaatimukset sekä eläinten että ihmisten kannalta, eivätkä ne saa aiheuttaa haittaa ympäristölle. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota ratkaisujen taloudellisuuteen ja toimivuuteen. Työtehoseuran nettisivuilta www.tts.fi/rakentaminen löytyy ns. VIRAKO (viljelijä rakentajana), josta löytyy monenlaista hyödyllistä rakentamiseen liittyvää tietoa. Sivujen joukossa on mm. laskurit lantalan mitoituksesta eläinmäärien mukaan. Ympäristöministeriön julkaisut sekä tietoa rakentamisesta löytyy ympäristöministeriön sivuilta: www.ymparisto.fi Õ ympäristöministeriö Õ julkaisut Õ mm. maankäyttö ja rakennuslaki 2000 -sarja, jossa on selitetty rakennuskaavat ja niissä käytettävät merkinnät. 2-20 T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A

2.2.8. Eläinten terveys ja hyvinvointi Eläinsuojelulaki 247/1996 ja asetus 396/1996 Eläinsuojelulaki lähtee eläinten suojelemisesta parhaalla mahdollisella tavalla kärsimyksiltä, kivulta ja tuskalta sekä eläinten hyvinvoinnin ja hyvän kohtelun edistämisestä. Laki määrittelee yleisellä taholla miten eläimiä tulee kohdella ja käsitellä. Eläinten pitopaikan on oltava riittävän tilava ja kunkin eläinlajin tarpeet on huomioitava. Eläimiä on hoidettava hyvin ja niille on annettava ruokaa ja vettä riittävästi. Jalostuksessa ovat sallittuja vain menetelmät, jotka eivät aiheuta eläimille kärsimystä tai haittaa. Eläinten suorituskykyä ei saa kohottaa, ylläpitää tai alentaa keinotekoisesti lääkkeillä, ellei voida osoittaa, ettei niistä aiheudu haittaa eläinten terveydelle tai hyvinvoinnille. Laissa määritellään erikseen ohjeet sairaiden eläinten hoidosta, eläinten maahantuonnista, lopettamisesta, kaupasta, kuljetuksesta, eläinsuojeluvalvonnasta sekä eläinsuojelusäädösten rikkomisesta. Laki kieltää luonnonvaraisten eläinten pyynnin tarhakasvatusta varten. Eläinsuojeluasetus antaa yksityiskohtaisempia ohjeita mm. pitopaikan hygieniasta ja hoidosta. Asetus määrittelee tuotantoeläimiksi mm. eläimet, joita pidetään turkisten tuottamista varten. Asetus on yleisluontoinen eikä siinä oteta huomioon turkiseläinten kasvatuksen erityispiirteitä. Turkiseläinten eläinsuojeluvaatimukset on yksityiskohtaisesti esitetty MMM:n päätöksessä 16/ EEO/ 1999. Laki eläinten kuljetuksesta 1429/2006 ja Eläinkuljetusasetus 491/1996 Tarkoituksena on suojella eläviä eläimiä kuljetuksessa ja sen yhteydessä vahingoittumiselta ja sairastumiselta sekä kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Lisää tietoa: www.evira.fi Õ Eläimet ja terveys Õ Hyvinvointi Õ Eläinten kuljetus Eläintautilaki 55/1980 ja -asetus 601/1980 Eläintautilainsäädäntö edellyttää turkiselinkeinolta eläintautien vastustamista ja ennaltaeh-käisyä. Yksityiskohtaisemmat ohjeet turkistilan eläintautien torjunnasta annetaan Maa- ja metsätalousministeriön yleisohjeissa D 134. Turkiseläinten pidolle asetettavat eläinsuojeluvaatimukset, Maa- ja metsätalousministeriön päätös 16/EEO/1999 Päätös on annettu eläinsuojeluasetuksen 49 :n valtuuttamana. Päätöksen tarkoituksena on suojella turkiseläimiä kaikelta vältettävissä olevalta kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Päätös velvoittaa turkistiloja täyttämään päätöksen mukaiset häkkien tilavaatimukset ja käyttämään muovitettua pohjaverkkoa häkkejä uusittaessa tai viimeistään vuoteen 2010 mennessä. Minkkihäkit on pitänyt uusia jo vuoden 2001 loppuun mennessä ja siitoskettujen pohjaverkot vuonna 1999. Päätöksen liitteissä on yleisiä vaatimuksia turkistilan sijoittamisesta, rakenteista, haittaeläinten torjunnasta ja nahkontatilasta; säädöksiä eläinten pitopaikasta, häkeistä, pesäkopeista, pesistä ja hyllyistä; säädöksiä turkiseläinten hoidossa käytettävistä laitteista ja välineistä; eläinten hyvin- T U R K I S T I L A N Y M P Ä R I S T Ö K Ä S I K I R J A 2-21