Kalevi Yliniemi 19.8.2009 hallintojohtaja SELVITYS KAINUUN PELASTUSTOIMEN SIIRTÄMISESTÄ KAINUUN MAAKUNTA -KUN- TAYHTYMÄLLE

Samankaltaiset tiedostot
KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SELVITYS KAINUUN JÄTEHUOLLON KUNTAYHTYMÄN SIIRTÄMISESTÄ KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄLLE

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA. Hyväksytty: / Kv 146. Voimaantulo: 1.1.

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(6) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 4/2009

ULVILAN KAUPUNGINVIRASTON JOHTOSÄÄNTÖ

KEURUUN KAUPUNGIN JOHTAMINEN

JOKILATVOJEN TILAPAVELUIDEN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

PUOLANGAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 Kunnanhallitus Otsikko Sivu 168 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Aluekehityksen suunnittelu ja ohjaus

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen alkaen

Lausuntopyyntö STM 2015

Tällä sopimuksella vahvistetaan yhteistyön tavoitteiden ja periaatteiden mukaiset toimintatavat.

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

Lapin sairaanhoitopiirin jäsenkunnille LAUSUNTOPYYNTÖ TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAA VARTEN JA ENSIHOIDON KUSTANNUSTEN JAOSTA

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus

Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi, Vaala, Vuolijoki

Hyväksytty Petultk KH Valt

Effica-pääkäyttäjä Marianne Hellgrenin määräaikainen palkantarkistus

SIVISTYSPALVELUJEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lausuntopyyntö STM 2015

SISÄASIAINMINISTERIÖ OHJE SM /Tu julkinen PELASTUSTOIMINNAN JÄRJESTELYT SISÄVESIALUEILLA. 1 Yleistä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3220/ /2014. Kaupunginhallitus 19.5.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6

Pelastustoimen rakenneuudistus - Sisäministeriön lausuntopyyntö -

Oulun seudun koulutuskuntayhtymän perussopimus

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

klo kunnanvirastossa

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Liite 1 (6)

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ -

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

TYÖKYMPPI OY OSAKASSOPIMUS Luonnos

NAANTALIN SEURAKUNTAYHTYMÄN YHTEISEN KIRKKONEUVOSTON OHJESÄÄNTÖ

PERUSSOPIMUS. Raision seudun koulutuskuntayhtymä Yhtymähallitus Liite 6/3

Sopimus pohjautuu osapuolten avoimuuteen ja luottamukseen.

Pelastuslain onnettomuuksien ennaltaehkäisyn uudistukset pelastuslaitoksen kannalta

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa YLEISTÄ.

Pelastustoimen uudistus. Hankejohtaja Taito Vainio

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Päätösliite sivistyslautakunta asia 94

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Kangasniemen kunta Sivistystoimen johtosääntö Hyväksytty sivistyslautakunnassa Päivitetty sivistyslautakunta 19.8.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 78/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ammattikorkeakoululain. liittyviksi laeiksi. Asia. Valiokuntakäsittely

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo )

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

LA 142/1998 vp. Virpa Puisto /sd ym.: Lakialoite laeiksi lastensuojelulain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta.

HE 150/2010 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi uusjakojen tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Kokemuksia uusien biopankkien eettisestä arvioinnista

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

HENKILÖSTÖINFO / Jyrki Pursiainen / Henkilöstösuunnittelija

Kajaanin kaupunki Pöytäkirja 2/ ( 12) Kainuun pelastuslautakunta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 37. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Sote-järjestäminen-tuottaminen

LUOVUTUSSOPIMUS. Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän, Orimattilan kaupungin. välillä koskien

KAJAANIN KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon ensihoidon sopeutus ja talousraami vuodelle 2014, lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115. Valtuusto Sivu 1 / 1

TOHMAJÄRVEN KUNNAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Lausuntopyyntö STM 2015

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 5093/

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

PERUSSOPIMUS. Yhtymähallinto/VY/pl 1 (10) PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS. Jäsenkuntien hyväksymä Voimassa 1.1.

Kaupunginviraston johtosääntö

TALOUSARVIO Taloussuunnitelma Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Eepos-kirjastojen yhteistoimintasopimus

Ajankohtaista pelastuslaitokselta. Pelastuslain alkutaipaleen kokemuksia. Toimintatavan, johtamisen ja esimiestyön kehittäminen

Hollolan kunta 1/5 Tehtävä

Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (787/2003) Annettu Helsingissä 4 päivänä syyskuuta 2003

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

SAITA OY:N OSAKASSOPIMUS. 1. Sopijaosapuolet. Tämän sopimuksen osapuolina ovat:

Kunnan yleinen juridiikka. Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty

PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

Transkriptio:

Kalevi Yliniemi 19.8.2009 hallintojohtaja SELVITYS KAINUUN PELASTUSTOIMEN SIIRTÄMISESTÄ KAINUUN MAAKUNTA -KUN- TAYHTYMÄLLE Johdanto Kainuun pelastuslaitoksen neuvottelukunta esitti 3.3.2006, että aloitetaan neuvottelut Kainuun pelastuslaitoksen siirtymisestä Kainuun maakunta -kuntayhtymään siten, että siirtyminen olisi vuonna 2007. Maakuntahallitus päätti osaltaan hyväksyä Kainuun pelastuslaitoksen neuvottelukunnan esityksen periaatteessa seuraavin ehdoin: Siirto on mahdollinen aikaisintaan vuoden 2008 alusta lähtien. Siirto edellyttää hallintokokeilulain muuttamista. Jäsenkunnat hyväksyvät siirron ja pelastustoimen rahoittamiseen tarvittavan maakunnan osuus %:n kuntien tuloista nostamisen täysimääräisenä (v.2007 taloussuunnitelman perusteella +1.7 % -yksikköä). Vaalan kunta sitoutuu tekemään asiasta maakunnan kanssa sopimuksen, jonka nojalla se maksaa osuutensa pelastustoimen menoista aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Maakunnan jäsenkunnista Puolanka vastusti Kainuun pelastuslaitoksen siirtämistä Kainuun maakunta -kuntayhtymälle. Puolangan kunnanhallituksen perustelut päätökselleen: nykyinen sopimus Kainuun alueellisen pelastustoiminnan yhteistoiminnasta on ollut voimassa vasta reilut kaksi vuotta. Sopimusta solmittaessa oli pääosin tiedossa sen vaikutukset eri kuntien maksuosuuksiin. Kuntien maksuosuudet hallintokokeilun kustannuksiin määräytyvät lähinnä kuntien vanhusväestön määrän mukaisesti. Nykyinen asukasperusteinen kustannusten jako on oikeampi pelastustoimen kustannusten jakamiseen. Lausunnossaan Vaalan kunta päätti yksimielisesti vastustaa Kainuun pelastuslaitoksen neuvottelukunnan esitystä pelastuslaitoksen siirtämisestä Kainuun maakunta -kuntayhtymälle. Ristijärven kunnanhallitus hyväksyi lausunnoissaan pelastustoimen siirtoon maakunta -kuntayhtymälle edellytyksellä, että maksuosuutena ei käytetä maakunta -kuntayhtymän perussäännön mukaista jakoperustaa vaan asukaslukuun tai pelastustoimen kustannuksiin perustuvaa määräytymisperustetta. Tällöin sisäasian ministeriön lainvalmistelijat ilmoittivat, että pelastuslaitoksen siirtäminen maakunnalle edellyttäisi maakuntakokeilulain muutosta, jota he eivät näe mahdolliseksi valmistella, koska Kainuun kunnat eivät ole asiasta riittävän yksimielisiä. Määräaikaisen lain Kainuun hallintokokeilusta voimassaolo päättyy 31.12.2012. Kainuun kunnat ovat yhdessä valtion viranomaisten ja Kainuun maakunta kuntayhtymän kanssa aloittaneet valmistelun, jonka tarkoituksena on päättää siitä, miten lakisääteiset kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut ja niiden hallinto järjestetään kokoilun päätyttyä Kainuussa. Kainuun kuntien edustajien kokous päätti 10.3 käynnistää valmistelun seuraavat vaihtoehdot huomioiden: Kainuun hallintokokeilulain vakinaistaminen, maakunnallinen monialainen perinteinen kuntayhtymä ja maakuntahallinnon ja valtion aluehallinnon yhdistäminen.

Kokous päätti perustaa valmistelutyötä johtamaan laajan ohjausryhmän ja sille työvaliokunnan, jonka se valtuutti aloittamaan työnsä heti. Kokouksessa ja Kainuun maakuntahallituksen tekemän kuntakierroksella on tullut esille, että tulee selvittää olisiko maakuntayhtymän tehtäviksi annettava Kainuun jätehuolto, Kainuun pelastuslaitos ja maatalouselinkeinoon liittyvät kuntien tehtävät ja resurssit. Ohjausryhmän työvaliokunta kokouksessaan 24.6.2009 antoi hallintojohtaja Kalevi Yliniemelle tehtäväksi selvitysmiehenä selvittää ja valmistella asia pikaisesti ohjausryhmän seuraavaan kokoukseen 25.08.2009. Kajaanin kaupungin asettama selvitysmies Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkö Markku Haiko teki monipuolisen selvityksen Kainuun pelastustoimesta. Hän jätti raporttinsa 26.3.2008. Selvitys on tuore ja vielä ajantasainen. Selvityksessä ei selvitetty Kainuun pelastustoimen mahdollista siirtämistä Kainuun maakunta kuntayhtymälle. Liite nro 1: Kainuun pelastustoimen selvitys; Raportti 26.3.2008 Kainuun pelastuslaitoksen toiminta-alue ja hallinto Kajaanin kaupunki sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen, Vaalan ja Vuolijoen kunnat sopivat vuonna 2002 alueellisen pelastustoimen järjestämisestä valtioneuvoston vahvistamalla Kainuun alueella. Kuntien tekemän yhteistoimintasopimuksen mukaan pelastustoimen hallinnosta vastaa Kajaanin kaupunki. Sopimuksen mukaan pelastuslaitoksen hallinnosta huolehtii Kajaanin kaupunginvaltuuston valitsema pelastuslautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kymmenen jäsentä. Lautakunnan jäsenistä nimeää Kajaanin kaupunki puheenjohtajan ja kaksi jäsentä, muut kunnat yhden jäsenen sekä kullekin varajäsenen. Lautakunnan toimikausi on neljä vuotta. Lautakunnan tehtävistä, toiminnan muodoista ja asioiden esittelystä lautakunnan kokouksissa määrätään pelastuslautakunnan johtosäännössä. Pelastuslautakunnan tehtävät ja ratkaisuvalta Sen lisäksi, mitä muutoin on määrätty lautakunnan päätettäväksi, lautakunta ratkaisee toimialallaan seuraavat asiat: 1. päättää yhteistoimintasopimuksessa sovituista sille kuuluvista asioista, 2. valmistelee esityksen pelastuslaitoksen palvelutasoksi kuntia kuultuaan. Palvelutasosta päättää Kajaanin kaupunginvaltuusto, 3. valmistelee talousarvioehdotuksen ja toimintasuunnitelman sekä hyväksyy käyttösuunnitelman, 4. päättää määrärahojen käytön yleisistä periaatteista ja kuntakohtaisesta kustannustenjakoperiaatteesta siltä osin kun siitä ei ole sovittu yhteistoimintasopimuksessa, 5. päättää tarvittaessa laitoksen toimintasäännöstä, 6. hyväksyy pelastuslaitoksen toimintakertomuksen, 7. valmistelee pelastusjohtajan valinnan, 8. päättää pelastusjohtajan sijaisesta, 9. päättää lautakunnan päätösvallan siirtämisestä edelleen viranhaltijalle, 10. nimeää lautakunnan sihteerin, 11. päättää irtaimen omaisuuden hankkimisesta pelastustoimen tarpeisiin talousarvion puitteissa sekä omaisuuden käyttöön luovuttamisesta siltä osin kun tehtävää ei ole annettu viranhaltijalle,

12. vahvistaa pelastuslaitoksen kaluston lainauksesta ja käytöstä sekä vuokrattavista tiloista perittävät korvaukset, 13. päättää viranomaistarkastuksista, katsastuksista ja muista virkatoimista perittävistä maksuista, 14. päättää alueellaan toimiville sopimus- ja muille palokunnille sekä toimialaa tukeville yhteisöille myönnettävistä avustuksista ja korvauksista sekä 15. päättää muut toimialaansa kuuluvat asiat ja muiden palvelujen myynnin. Kainuun pelastuslaitos ja maakunta kuntayhtymä toimivat samojen kuntien rahoituksella ja alueella. Se, että Vaalan kunta on Kainuun maakunta -kuntayhtymän osajäsen, ei ole ratkaisematon ongelma. Vaalan osajäsenyyttä voidaan kasvattaa pelastustoimeen maakunnan liiton toimialan lisäksi. Pelastuslaitos toimii koko Kainuun alueella ja se palvelee kaikkia maakunnan asukkaita ja sen toiminnan rahoituksesta vastaa kaikki maakunnan asukkaat. Hallinto on kuntien sopimuksella järjestetty niin, että viime kädessä Kainuun asukkailla kajaanilaisia lukuun ottamatta ei ole päätösvaltaa pelastuslaitosta ja sen palveluiden kautta heitä itseään koskeviin asioihin. Kainuu pelastuslaitoksen tehtävät Pelastuslain mukaan Kainuun pelastustoimen tehtävät alueellaan on: 1) ylläpitää pelastustoimen tehtäviä varten pelastustoimen järjestelmää; 2) huolehtia pelastustoimen alaan kuuluvasta valistuksesta ja neuvonnasta sekä toimia asiantuntijana pelastustointa koskevissa asioissa; 3) huolehtia pelastusviranomaisille kuuluvasta onnettomuuksien ehkäisystä ja vahinkojen rajoittamisesta sekä palotarkastuksista; 4) huolehtia pelastustoimintaan kuuluvista tehtävistä; 5) huolehtia osaltaan väestönsuojeluun kuuluvista tehtävistä ja ylläpitää niiden edellyttämää valmiutta; 6) yhteen sovittaa eri viranomaisten ja pelastustoimeen osallistuvien muiden tahojen toimintaa pelastustoimessa; sekä 7) huolehtia osaltaan pelastustoimen henkilöstön kouluttamisesta. Ja pelastuslain nojalla annetun asetuksen kunaan pelastuslaitoksen tehtävät on: 1) laatii yhteistyössä alueen kuntien ja muiden osapuolten kanssa väestön suojaamista koskevat suunnitelmat sekä suunnitelmat väestön tai sen osan siirtämiseksi pois vaaran uhkaamalta alueelta ja sijoittamiseksi turvalliselle alueelle; 2) huolehtii oman organisaationsa valmiudesta väestönsuojelutehtäviin ja pelastuslain 8 :ssä tarkoitetun omatoimisen varautumisen organisoimisesta poikkeusolojen varalle sekä väestönsuojelussa tarvittavasta yhteistoiminnasta mainitun lain 6 :ssä tarkoitettujen tahojen kanssa;

3) huolehtii, että alueella on väestön varoittamiseen tarvittava hälytysjärjestelmä; 4) huolehtii pelastustoiminnasta vesialueilla ottaen lisäksi huomioon, mitä meripelastuslaissa (1145/2001) säädetään meripelastustoimesta; 5) sen mukaan kuin erikseen säädetään, huolehtii öljyvahinkojen torjunnasta ja vaarallisten aineiden valvonnasta, osallistuu meripelastustoimen tehtäviin sekä antaa toimialaansa soveltuvaa virka-apua muille viranomaisille; 6) toimii asiantuntijana maankäytön suunnittelussa sekä rakentamisen ohjauksessa ja valvonnassa sen mukaan kuin siitä kunnan kanssa sovitaan; 7) tuottaa sairaankuljetus-, ensihoito- ja ensivastepalveluja, jos terveydenhuoltoviranomaisten kanssa siitä on sovittu; 8) järjestää väestönsuojelu- ja suuronnettomuusharjoituksia. Alueen pelastustoimi voi huolehtia myös muista toimialalle soveltuvista tehtävistä, jos siitä ei ole ilmeistä haittaa pelastuslaissa säädettyjen tehtävien hoitamiselle. Nykyisessä yhteistyösopimuksessa ei ole annettu pelastuslaitokselle muita tehtäviä. Vuoden 2008 loppuun asti Pelastuslaitos vastasi myös Kajaanin sairaankuljetuksesta ja ensihoidosta, mutta Kainuun maakunta kuntayhtymä järjestää itse alueellaan sairaankuljetuksen ja ensihoidon. Sairaankuljetuksen ja ensihoidon henkilöstö siirtyi liikkeenluovutus periaatteen mukaisesti 1.1.2009 Kainuun maakunta kuntayhtymälle. Pelastuslaitoksella on vain lakisääteisiä tehtäviä, jotka on säädetty kuntien tehtäviksi. Pelastuslaitoksen talous Pelastuslaitoksen kustannukset jaetaan kuntien kesken asukaslukujen mukaisessa suhteessa. Taulukko 1: Kuntien maksuosuuden ta 2009 Kunnan Kunnan Kunnan osuus koko maksuosuus asukasluku as.luvusta yhteensä Kunnat 31.12.2007 % ta 2009 Hyrynsalmi 2 967 3,54 202 894 Kajaani 38 089 45,46 2 604 661 Kuhmo 9 943 11,87 679 938 Paltamo 4 071 4,86 278 389 Puolanka 3 225 3,85 220 537 Ristijärvi 1 575 1,88 107 704 Sotkamo 10 716 12,79 732 798 Suomussalmi 9 632 11,5 658 670 Vaala 3 561 4,25 243 514 Yhteensä 83 779 100 5 729 106 Pelastuslaitos on suunnitellut henkilömäärän kasvavan vuosina 2010-2012 8-10 henkilöllä, joista on lomittajia 4. Nämä nostaisivat kustannustasoa noin 300 000 euroa/vuosi nykyisillä palkkaehdoilla. Ne ovat tarpeen, jotta pelastuslaitos saavuttaisi palvelutasopäätöksen mukaisen palvelutason.

Selvitysmies Markku Haikon raportissa on selvitetty monien eri kustannusten jako malleja. Palvelutasopäätöksen toimeenpano pelastuslaitoksen mukaan edellyttäisi merkittävää (noin 10 henkilöä / 300 000 euroa/vuosi) lisäpanostusta, jota ei vielä ole tehty. Kainuun maakuntakunta yhtymä saa tulonsa kunnilta jakamalla niiden veroluontoiset tulot. Masuperusteet poikkeavat yksittäisten kuntien osalta merkittävästi. Vaala ei ole maakunnan täysjäsen, joten sen maksuosuus pelastuslaitokseen tuli määritellä ja sopia erikseen (mikäli se ei tule täysjäseneksi, mikä on varsin epätodennäköistä). Nykyiseen maksujärjestelmään kohdistuu monia keskenään ristiriitaisia muutospaineita ja niistä huolimatta maksujärjestelmä on vain luotava joko lailla tai sopimalla. Luontevaa on, että täysjäsen kunnilla olisi vain yksi peruste, jolla ne osaltaan vastaavat niistä lakisääteisien tehtäviensä rahoittamisesta, jotka on siirretty maakunnalle. Pelastuslaitokselle ei ole perusteita tehdä omaa erilaista rahoituksen jakomallia. Oikeuden mukaisin maksuperuste Vaalan kanssa on jakaa pelastuslaitoksen kustannukset aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Henkilöstö Taulukko 2:Tammikuussa 2008 hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukainen henkilöstön sijoittuminen eri kuntiin sekä varallaolojärjestelyt Miehistö Päällystö Alipäällystö Vapaaehtoishenkilöstön tavoitevahvuus Paloasemien operatiivinen henkilöstö (päällystö, alipäällystö, miehistö) päivävahvuus 8h, savusukellusv. Varallaolovahvuus /minimivahvuus (päällystö, alipäällystö, miehistö) 2 1 4 20 0+1+2(1) 0+1+1(0) 0+1+2 Hallinto 3 Varallaolon tavoitevahvuus: Kajaani 5 4 20 20 0+1+4(3) 1+1+1(0) 1+1+2 Paltamo 0 0 2 20 0+0+1(0) 0+1+1(0) 0+1+2 Ristijärvi 0 0 0 20 0+0+1(0) 0+0+1(0) 0+1+1 Vaala 1 1 25 0+1+1(0) 0+1+1(0) 0+1+2 Sotkamo 2 1 4 20 0+1+2(1) 0+1+1(0) 0+1+2 Kuhmo 0 1 4 25 0+1+2(1) 0+1+1(0) 0+1+2 Suomussalmi Hyrynsalmi 0 0 1 20 0+0+1(0) 0+1+1(0) 0+1+2 Puolanka 0 0 1 20 0+0+1(0) 0+1+1(0) 0+1+2 Yhteensä 12 8 37 190 1+5+15(6) 1+8+8 1+9+17 Henkilöstön tehtäväkohtaiset palkat ovat samalla tasolla kuin maakunta -kuntayhtymän henkilöstön työnvaativuudeltaan vastaavissa tehtävissä. Henkilöstö siirtyisi vanhoina työntekijöinä. Siirron yhteydessä henkilöstölle tulisi 5 v. irtisanomissuoja taloudellisiin ja tuotannollisiin perusteisiin nähden. Maakunnan nykyisellä henkilöstöllä on paikallissopimuksia, joiden ulottaminen siirtyvään henkilöstöön tulee harkittavaksi, jolloin palkkamenoihin tulee nousupaineita hiukan. Pelastuslaitoksen henkilöstön siirtyminen maakunta -kuntayhtymälle ei näyttäsi lisäävän palkkaeroja.

Maakunnalla ja pelastuslaitoksella on osin samoihin tilanteisiin liittyviä tehtäviä, saman koulutuksen omaavaa henkilöstöä ja kalustoa. Tästä johtuen yhdistämisestä voi olla etua. Pelastuslaitoksen henkilöstön siirtyminen maakunnalle ei aiheuta mitenkään merkittäviä menopaineita Kainuun kuntatalouteen. Pelastuslaitoksen ja maakunnan yhdistämisellä voidaan saada synergiaetua. YHTEENVETO JA SUOSITUS Kainuun maakunta -kuntayhtymä on maakunnan asukkaiden itsehallintoon perustuva julkisoikeudellinen yhteisö. Tämän vuoksi kaikki maakunnalle siirtyvät tehtävät kaventavat kuntien valtaa. Pelastuslaitoksen palvelut ovat luonteeltaan maakunnallista toimintaa. Kajaanin kaupungin laitoksena sillä on toimivaltaa kaikkien Kainuun kuntien alueella ja kaikkiin sen asukkaisiin. Viime kädessä pelastuslaitoksen toiminnasta (palvelutasosta ja sen toimeenpanosta, talousarviosta, henkilöstön lomauttamisesta ja pelastus johtajan valinnasta) päättää Kajaanin kaupungin valtuusto. Yhdistäminen on juuri sen takia perusteltua: Kootaan yhteen kaikki maakunnan asukkaiden itsehallintoon kuluvat tehtävät samaan maakunnalliseen itsehallinnolliseen yhteisöön. Vaikutukset Kainuun kuntatalouteen ovat vähäiset, mutta paineet ja ehkä myös odotukset menoja kasvattavia. Edellä mainituilla perusteilla suositan, että kuntia edustava ohjausryhmä tekee periaatepäätöksen, että Kainuun pelastuslaitos liitetään maakunta -kuntayhtymään vuoden 2013 alusta lähtien. Suositan, että asiaa valmistelemaan asetetaan pieni työryhmä, jossa on talouden, hallinnon ja pelastustoimen asiantuntijoita sekä maakunnan asukkaiden itsehallinnon edustajia. Suositan, että ohjausryhmä antaa ohjeen rahoitusryhmälle, että se ottaa huomioon pelastuslaitoksen liittämisen maakuntaan siten, että sitä koskee sama peruste, jolla kunnat osaltaan vastaavat niistä lakisääteisien tehtäviensä rahoittamisesta, jotka on siirretty maakunnalle.