KIRJALLINEN KYSYMYS 756/2005 vp Työmarkkinatuen tarveharkinta Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinatukeen on oikeus työttömällä, joka on saanut työttömyyspäivärahaa enimmäisajan eli 500 päivää tai ei ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan, koska ei täytä työssäoloehtoa. Työmarkkinatueka maksaa Kansaneläkelaitos. Tuen suuruus on 23,24 euroa päivässä mahdollisilla lapsikorotuksilla lisättynä. Työmarkkinatuen maksaminen on tarveharkintaista. Tarveharkinta tarkoittaa sitä, että hakijan varallisuus voi vaikuttaa päivärahaan vähentävästi samoin kuin puolison tulot ja varallisuus. Työttömyyspäivärahalta työmarkkinatuelle siirtyvälle maksetaan tukea ensimmäiset 180 päivää ilman tarveharkintaa ja sen jälkeen rajattomasti tarveharkintaisena. Avo- tai aviopuolison tuloista otetaan huomioon tulot, jotka ylittävät 536 euroa kuukaudessa. Työmarkkinatuki pienenee, jos pariskunnan yhteenlasketut tulot ylittävät 848 euroa kuukaudessa. Tuki lakkaa, jos pariskunnan yhteenlasketut tulot ylittävät 1 821 euroa kuukaudessa. Tulorajoja korotetaan 106 eurolla jokaista huollettavaa lasta kohden. Kun tuloraja ylittyy, tuki pienenee siten, että täydestä työmarkkinatuesta vähennetään 50 prosenttia tulorajan ylittävistä tuloista. Työmarkkinatuen kytkentä puolison tuloihin on erityisen ongelmallista yhdessä asuville mutta erillisinä talouksina eläville nuorille pareille. Se saattaa myös aiheuttaa tilanteita, joissa toisen vastaanottama työ vie toiselta tulot. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi erityisesti silloin, kun kyseessä ei ole avioliitto vaan avoliitto, jonka tarkoituksena on esimerkiksi säästää asumismenoissa. Kytkentää tulisikin tarkastella kriittisesti. Sen purkaminen kokonaan tulisi erittäin kalliiksi, ja siksi onkin selvitettävä mahdollisuudet lieventää kytkennän porrastusta nykyisestä esimerkiksi nostamalla nykyistä tulorajaa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo poistaa epäreiluja tilanteita, joita työmarkkinatuen tarveharkinta aiheuttaa? Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 2005 Rosa Meriläinen /vihr Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Rosa Meriläisen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 756/2005 vp: Miten hallitus aikoo poistaa epäreiluja tilanteita, joita työmarkkinatuen tarveharkinta aiheuttaa? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Työmarkkinatuella, kuten työttömyysetuuksilla yleensä, turvataan työttömän työnhakijan toimeentulo sinä aikana, jona hän hakee työtä ja parantaa edellytyksiään päästä tai palata työmarkkinoille. Työmarkkinatukea maksetaan työnhakijalle, joka ei ole oikeutettu työttömyyspäivärahaan eli henkilölle, joka ei ole ollut työttömyyttä edeltäneenä aikana vakiintuneesti työmarkkinoilla tai on saanut työttömyyspäivärahaa enimmäisajan. Henkilön tulee pääsääntöisesti olla taloudellisen tuen tarpeessa, jotta hänelle voitaisiin myöntää ja maksaa työmarkkinatukea. Työttömyysturvalain (1290/2002) 9 luvun 5 :ssä säädetään kuitenkin poikkeuksista eli työmarkkinatuen myöntämisestä ilman tarveharkintaa. Sen mukaan taloudellisen tuen tarvetta ei edellytetä aikana, jona henkilö osallistuu julkisesta työvoimapalvelusta annetussa laissa tarkoitettuun koulutukseen, työharjoitteluun, työelämävalmennukseen, työkokeiluun taikka työhallinnon järjestämään kuntoutukseen sekä kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain mukaiselle työtoimintajaksolle. Työttömyysajalta taloudellisen tuen tarvetta ei edellytetä sellaiselta 55 vuotta täyttäneeltä henkilöltä, joka työttömäksi jäädessään on täyttänyt työttömyysturvapäivärahan saamisen edellytyksenä olevan työssäoloehdon. Edelleen taloudellisen tuen tarvetta ei edellytetä 180 ensimmäisen työttömyyspäivän aikana sellaiselta henkilöltä, jonka oikeus työttömyyspäivärahaan on päättynyt työttömyyspäivärahan enimmäiskeston täyttymiseen. Vuoden 2004 alusta työttömyysturvalain 9 luvun 3 :n 1 momenttia muutettiin siten, että taloudellisen tuen tarvetta harkittaessa huomioon otetaan pykälän 2 momentissa erikseen lueteltuja sosiaalietuuksia lukuun ottamatta henkilön omat tulot kokonaan ja hänen puolisonsa tulot 536 euroa ylittävältä osalta kuukaudessa. Vuoden 2004 alusta puolison tuloihin liittyvää työmarkkinatuen tarveharkintaa lievennettiin. Lievennys toteutettiin korottamalla vähennystä, joka tehdään puolison tuloista ennen tarveharkintaa. Vähennyksen enimmäismäärä korotettiin 236 eurosta 536 euroon kuukaudessa. Työmarkkinatuen tarveharkinnassa otetaan huomioon avio- tai avopuolison tulot. Avopuolison käsite on määritelty työttömyysturvalain 1 luvun 7 :ssä siten, että puolisoina pidetään miestä ja naista, jotka avioliittoa solmimatta elävät jatkuvasti avoliitossa eli yhteisessä taloudessa ja muutoinkin avioliitonomaisissa olosuhteissa. Lainkohtaan liittyvän hallituksen esityksen (115/2002) mukaan avioliitonomaisista olosuhteista ei voida säätää tarkemmin. Siinä todetaan myös, ettei yhteiselle taloudelle voida antaa yksiselitteistä sisältöä, mutta yhdessä asuminen jo yksistään luo tietynasteisen olettaman yhteisestä taloudesta. Jos kyse on asumisesta eri talouksissa tai yhteisasumisesta muissa kuin avioliitonomaisissa olosuhteissa, kyseessä ei ole avoliitto, eikä työmarkkinatukeen sovelleta tarveharkintaa. Työmarkkinatuki on luonteeltaan vähimmäistoimeentuloturvan takaava etuus ja siksi tarveharkintainen. Tarkoituksenmukaista ei ole mak- 2
Ministerin vastaus KK 756/2005 vp Rosa Meriläinen /vihr saa kokonaisuudessaan verovaroin rahoitettavaa työmarkkinatukea henkilölle, jonka toimeentulo on jo muutoinkin turvattu. Edellä mainitulla, vuoden 2004 alusta voimaan tulleella lailla (1009/2003) puolison tuloihin liittyvää työmarkkinatuen tarveharkintaa lievennettiin merkittävästi pääministeri Matti Vanhasen hallitusohjelman mukaisesti. Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2005 Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 756/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Rosa Meriläinen /gröna: På vilket sätt ämnar regeringen undanröja de ojusta situationer som behovsprövningen av arbetsmarknadsstödet orsakar? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Genom arbetsmarknadsstödet, liksom med arbetslöshetsförmåner i allmänhet, tryggas en arbetslös arbetssökandes försörjning under den tid som han eller hon söker arbete och förbättrar sina förutsättningar för att få tillträde eller återvända till arbetsmarknaden. Arbetsmarknadsstöd betalas till en arbetssökande som inte har rätt till arbetslöshetsdagpenning, dvs. en person som inte under tiden före arbetslösheten har varit etablerad på arbetsmarknaden eller fått arbetslöshetsdagpenning under maximal utbetalningstid. Personen skall i regel vara i behov av ekonomiskt stöd för att arbetsmarknadsstöd skall kunna beviljas och betalas till honom eller henne. I 9 kap. 5 i lagen om utkomstskydd för arbetslösa (1290/2002) föreskrivs dock om undantag, dvs. beviljande av arbetsmarknadsstöd utan behovsprövning. Enligt paragrafen förutsätts inget behov av ekonomiskt stöd under den tid en person deltar i sådan utbildning, arbetspraktik, arbetslivsträning, arbetsprövning eller av arbetsförvaltningen anordnad rehabilitering som avses i lagen om offentlig arbetskraftsservice samt under arbetsverksamhetsperioder enligt lagen om arbetsverksamhet i rehabiliteringssyfte. Behovet av ekonomiskt stöd under arbetslöshet förutsätts inte av en sådan 55 år fylld person som uppfyller arbetsvillkoret när han eller hon blir arbetslös. Vidare förutsätts inte behov av ekonomiskt stöd under de 180 första arbetslöshetsdagarna för en person vars rätt till arbetslöshetsdagpenning gått ut när den maximala utbetalningstiden för arbetslöshetsdagpenningen gått ut. Vid ingången av 2004 ändrades 9 kap. 3 1 mom. i lagen om utkomststkydd för arbetslösa så att vid prövningen av sökandens behov av ekonomiskt stöd skall utom de sociala förmåner som räknas upp särskilt i 2 mom. beaktas hans eller hennes egna inkomster i sin helhet och även makens till den del de överstiger 536 euro i månaden. Från ingången av 2004 mildrades prövningen av behovet av arbetsmarknadsstöd i anslutning till makens inkomster genom att det avdrag som görs för makens inkomster före behovsprövningen höjdes. Avdragets maximala belopp höjdes från 236 euro till 536 euro i månaden. Vid behovsprövningen av arbetsmarknadsstödet beaktas makens eller sambons inkomster. Begreppet sambo definieras i 1 kap. 7 i lagen om utkomstskydd för arbetslösa så att man som makar betraktar en man och en kvinna som inte är gifta med varandra men fortgående lever i ett samboförhållande, dvs. i gemensamt hushåll och även i övrigt under äktenskapsliknande förhållanden. Enligt regeringens proposition i anslutning till lagrummet (115/2002) går det inte att utfärda några närmare bestämmelser om äktenskapsliknande förhållanden. I propositionen konstateras också att det inte går att ge någon entydig innebörd åt gemensamt hushåll, men redan det att man bor tillsammans ger ett visst fog för att anta att det är fråga om ett gemensamt hushåll. Om det är fråga om boende i olika hushåll eller samboende under andra än äktenskapslik- 4
Ministerns svar KK 756/2005 vp Rosa Meriläinen /vihr nande förhållanden, är det inte fråga om ett samboförhållande, och behovsprövning tillämpas inte på arbetsmarknadsstödet. Arbetsmarknadsstödet är till sin karaktär en förmån som garanterar ett minimiutkomststkydd och är därför beroende av behovsprövning. Det är inte ändamålsenligt att betala ut arbetsmarknadsstöd, som finansieras helt med skattemedel, till en person vars försörjning är tryggad även annars. Genom ovan nämnda lag (1009/2003), som trädde i kraft vid ingången av 2004, mildrades behovsprövningen av arbetsmarknadsstöd i anslutning till makens inkomster betydligt i enlighet med statsminister Matti Vanhanens regeringsprogram. Helsingfors den 12 oktober 2005 Social- och hälsovårdsminister Tuula Haatainen 5