SYKSY 2016 TOIMINTAESITE

Samankaltaiset tiedostot
KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Luovissa saat olla oma itsesi. Opintoja omien tavoitteiden mukaan. Luovuus

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017

Lokakuussa lähdemme yhdessä Savonlinnaan Liittokokoukseen. Muista ilmoittautua 2.9. mennessä.

Marjan makuisia koruja rautalangasta ja helmistä -Portfolio

Henrika Honkanen Oulun yliopisto Biolääketieteen laitos Anatomian ja solubiologian yksikkö

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Kallion musiikkikoulu

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Optima: kirjoitusalue työkalu Opettajalle ohjeet

T A I T O K U R S S I T J A - P A J A T K Ä S I T Y Ö K E S K U K S I S S A S Y K S Y L L Ä

Kumppanuushanke Verso on Rovaniemen kaupungin ja Rovalan Setlementti ry:n yhteistyöprojekti.

SYKSY Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

OSALLISTAVA SOSIAALITURVA JA KOKEMUKSIA PALTAMON TYÖTÄ KAIKILLE -HANKKEESTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

Kirjoitetaan tietokoneella ja hyödynnetään pari- ja ryhmäpalautetta. Lemmikkieläimistä ja niiden hoidosta kiinnostuneet.

Esiopetuksen arvot. Arvokysely tammikuu 2015

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

YKSILÖLLINEN ELÄMÄNSUUNNITTELU

Maanantai 4.7. Työhön tutuksi

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA KESÄKUU

JOSE TOIMINTA /7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry Puosuntie Joensuu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Kohtaamispaikka toimii Mikkelissä osoitteessa Lönnrotinkatu 3 ja on kaikille auki ke-pe ja la

HIIHTOLOMAVIIKON TAPAHTUMAT 2009

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

SISÄISEN KASVUN RYHMÄ 2011

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT syksy 2016

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2016 OHJELMA

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

Jäsenkirje III/2015. Syyskuinen tervehdys Kaapelilta!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Mielenvireys ry:n. Jäsentiedote 4/2016

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

Moodle HOPS-työskentelyn tukena

ENGLANNIN OPPIAINE: LUKUJÄRJESTYKSEN SUUNNITTELU Anna Maria Strengell. Englannin opinnot

Tervetuloa rippikouluun!

Monialaisen oppimiskokonaisuuden arviointikäytännöt. Työkaluja monialaisen oppimiskokonaisuuden toteutumisen seurantaan ja arviointiin - OPS2016

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Jäsentiedote 3/2011 Sivu 1/6

Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

LUONNOLLISESTI TÖISSÄ Green Care

Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!

Iisalmen. varhaiskasvatuksen. kulttuuriohjelma

Perusturvakuntayhtymä Karviaisen perussopimuksen muuttaminen alkaen

TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018

SUOMEN MONIKKOPERHEET RY:N TIEDOTUKSET 5/2012, JULKISET TIEDOTUKSET

NUORTEN SYKSY SYKSY SYKSY SYKSY 2016 AVATAAN TÄSTÄ NUORTEN MESSUT TELTTARETKI NUUKSIOSSA ja 20.

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Tuusulassa

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

Keski- Karjalan joulunaika. Kuva: Juhanan tupa, Hepovaaran tila ja Nikon kuvauspalvelu

lapset - nuoret perheet

MUUTOS 14! - Sosiaaliset kriteerit julkisissa hankinnoissa!

Syyskuu Velkuan Kummelissa tiistaisin NAANTALIN SEURAKUNTA LÄÄKÄRIN VASTAANOTTOPÄIVÄT NAANTALIN 4H-YHDISTYS

Terveisiä tulevaisuuden työelämästä Etätyö ja työaikajoustot valtiolla -seminaari

KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

FC Kangasala ry: Strategiatyö

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

Jaguars Spirit Athletes ry

Tikkurilan seurakunnassa

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS SYKSY 2016 OHJELMA

Valmentaudu tuleviin opintoihin!

Transkriptio:

Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa SYKSY 2016 TOIMINTAESITE Yksityiskohta aurinkovärjätystä paneeliverhosta Vantaan kaupunki ja Raha-automaattiyhdistys tukevat toimintaamme

INKUN IDEAPAJASSA ********************************************************************************************** Ideapaja tarjoaa voimauttavaa luovaa kädentaitotoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa. Tärkein tavoite on käsillä tekemisen ja onnistumisen ilon välittäminen kädentaitotoiminnan keinoin. Maksun perimme pääsääntöisesti vain käytetyistä materiaaleista, joten kustannukset eivät muodostu esteeksi kokea onnistumisen iloa. Kenelle Ideapaja sopii? kuntoutujille, työttömille, yksinäisille, uutta harrastusta, juttukaveria ja vertaistukea kaipaaville eri ammattialojen edustajille (päiväkoti, vanhustyö, vammaisryhmät, lasten ja nuorten parissa työskentelevät) erityisryhmille, mm. näkö- ja liikuntarajoitteiset opiskelijoille, työkokeilijoille, kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille kaikille ja kaikenikäisille kädentaidoista ja taiteilusta kiinnostuneille Toimintaamme kuuluu mm. kaikille avoimet päiväryhmät maanantaisin ja keskiviikkoisin avoimet kurssit aikuisille, sekä yhdessä lapsille ja vanhemmille räätälöidyt tilauskurssit ja toimintaan tutustuttamiskäynnit pajassa ja pajan ulkopuolella asiakasryhmän tarpeiden mukaan lyhytkurssitus ja -koulutus mm. eri ammattialojen ohjaajille, jotka tarvitsevat ideoita ja vinkkejä omaan työhönsä erilaisten kohderyhmien parissa pienryhmätoiminnat mielenterveyskuntoutujille ja näkövammaisille yhteisölliset järjestöjen yleisötilaisuudet ja tapahtumat yms. otamme ilolla vastaan myös asiakkaiden ehdotuksia ja ideoita! toivottaa koko pajan henkilökunta toiminnanjohtaja Aini Julkunen, kädentaidon ohjaaja Milja Kolmonen

Aikuisille suunnatut avoimet Tule sellaisena kuin olet -ryhmät kokoontuvat maanantaisin klo 10-12.30 ja keskiviikkoisin klo 12.30-15. Avoimeen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mukaan voit tulla kumpana päivänä tahansa. Nämä ovat hyviä ryhmiä kokeilla kädentaitoja. Voit tulla myös vain katselemaan ja juttelemaan kahvikupillisen ääressä mukavasta seurasta nauttien. Materiaalimaksut töiden mukaan, kahvi/tee + kahvileipä 2,5 Maanantain ryhmiin voi tulla puolituntia aiemmin (klo 9.30), jos haluaa osallistua liikunnalliseen ohjelmaan, joka voi olla rentoutusta, pehmeää liikettä tai sauvakävelyä. Liikunnallinen ohjelma tarkentuu syksyllä asiakkaiden toiveita kuunnellen. Syksy aloitetaan suunnittelemalla prosessityö, jossa perusajatuksena on toteuttaa eri tekniikoin paneeliverho jonkin tietyn tilan ikkunaan. Paneeliverhossa voi toteuttaa maiseman jossa viihtyy (metsä, veden äärellä, kukkapelto jne). Verho voi kuvata myös asioita, joilla on tärkeä osa elämässä (lapset, lapsenlapset, kukat, harrastus jne). Prosessityö pohjustetaan aurinkovärjäyksellä ja jaetaan erillisiin osiin, joita työstetään pitkin syksyä erilaisin tekniikoin. On aplikointia, tilkkutyötä, kirjailua, huovutusta, batiikkia, kuvansiirtoa, helmitöitä ja savityötä. Prosessityön ohella syksy suunnitellaan niin, että eri työvaiheet sopivat aina myös pienimuotoisiin, erillisiin töihin. Näin voit aina olla mukana, vaikka et tekisikään prosessityötä. Työn eri vaiheita kuvataan ja niistä kirjoitetaan pientä työpäiväkirjaa. Esim. aplikointivaiheesta voi kirjoittaa kirjeen isoäidille vaikka Amerikkaan. Kirjoittamisessa käytetään helppoa ohjeistusta, ja siitä koostetaan oma mielenkiintoinen muistikirja paneeliverhon lisäksi. Muistikirja toimii myös itselle ideakirjana, johon voi kerätä mielenkiintoisia aiheita syksyn aikana. Kun kyseessä on prosessinomainen työskentely, tarkoittaa se myös sitä, että aihe voi muuttua ja muuttaa suuntaansa. Prosessityöskentelystä ja ohjeistuksesta lisää kauden alussa. OHJELMA: 15.8. ja 17.8. aurinkovärjäys -> prosessityö tai koristetyynyn päällinen 22.8. ja 24.8. betonijalka viinipullolyhdylle/ lintulaudalle/ kynttilälle 29.8. ja 31.8. betonityöt jatkuu 5.9. ja 7.9. prosessityön suunnittelu/ aplikointi/ koristetyynyn aplikointi/tilkkutyönä tuolin päällinen. 12.9. ja 14.9. prosessityö/ koristetyyny/ tilkkutyö/ tuolinpäällinen jatkuu

19.9. ja 21.9. Risutyönä runsaudensarvi. Runsauden sarvella on historialliset juurensa antiikin Kreikkaan, mutta meidän kalevalainen Sampomme on oma historiallinen runsaudensarvemme. Risuista punotaan rautalangan avulla sarvi (tai vaihtoehtoisesti malja tai ruukku), johon voi istuttaa syysistutuksen tai laittaa kuivakukkia yms. 26.9. Risutyöt jatkuu ke 28.9. klo 12-13 SYDÄN LUENTO (Keravan Sydänyhdistys) risutyöt jatkuu Tuolinpehmuste tilkkutyönä, makkaratekniikalla koristeltuja saviastioita 3.10. ja 5.10. Prosessityö -> huovutustyö verhoon/ huovuttamalla koriste pipoon tai takkiin. 10.10. ja 12.10. Savi. Saven tekemisessä kokeillaan makkaratekniikalla koristelua kulhoon/seinäamppeliin 17.10. ja 19.10. Savityöt jatkuu, viimeistellään töitä ennen raakapolttoa. Ideoidaan tulevaa kierrätysteemaa. 24.10. ja 26.10. Kierrätysmateriaalit: Tuo omat ideasi, mitä voi tehdä viinipullonkorkeista, vanhoista kirjoista, ruokailuvälineistä, vanhoista koruista tai tuunaa vaatteesi uudeksi. Tuo omia materiaaleja mukaan, pajalla on korkkeja ja kirjoja. 31.10. ja 2.11. Savitöiden lasitus sekä helmityöt prosessityöhön/helmistä koristelua koristetyynyyn/kaulassa roikkuva avaimenperä. 7.11. ja 9.11. Vehnäjauhobatiikkia prosessityöhön/ batiikista kuvioimalla esim liina. ma 14.11. Prosessityön viimeistelyä ja näyttelyn pystytys kaikista töistä, joita ryhmiin osallistujat haluavat tuoda. Näyttely Ideapajalla.

ke 16.11. LUENTO klo 12-13 MASENNUKSEN OMAHOIDOSTA JA NETTITERAPIOISTA (Vantaan Mielenterveysyhdistys), + näyttelytöiden viimeistelyä 21.11. ja 23.11. Soijakynttilöitä valamalla. Voit tuoda omia muotteja, esim. vanhoja kahvikuppeja tmv. 28.11. ja 30.11. Joulupaja alkaa. Joulupajassa voit tehdä pieniä lahjoja, koristeita jouluksi, myös kotikosmetiikkaa ke 7.12. Joulupaja jatkuu 12.12. Joulupaja jatkuu ke 14.12. Jouluistutuksia, mukana Sininauhaliiton Vihreä Veräjä hanke Syyskauden päätös Jouluisia istutuksia, perinnejakkara Kaikki kurssimme sopivat myös aloittelijoille. Iltakurssien materiaalit ja työvälineet on saatavissa pajalta ja kuuluvat kurssin hintaan, jos erikseen ei ole muuta mainittu. Kurssien hinta määräytyy tehtyjen töiden määrän ja koon mukaan. PERINNEJAKKARAKURSSI lapsille ja vanhemmille ke 28.9. ja to 29.9. klo 17.30-n. 20.30 Perinnejakkara kootaan mäntypuusta valmiiksi sahatuista osista. Keskiviikko-iltana jakkaran kokoaminen ja liimaus, seuraavana päivänä hiominen ja pintakäsittely vahalla. Keskiviikon ohjelmassa myös tekstin/tarinan kehittelyä jakkaran pohjaan. Keskiviikkona kaakaotarjoilu, torstaina mehua ja keksejä. Kurssin hinta n 25. Ilmoittautuminen Ideapajalle ke 21.9. mennessä.

SOIJAVAHAKYNTTILÖITÄ VALAMALLA to 24.11. klo 17.30 Soijavaha on ekologinen, täysin kasvipohjainen vaha. Kurssilla valetaan kynttilöitä muottiastioihin, esim. vanhoihin kahvikuppeihin, lämmön kestäviin laseihin ym. Tuo kurssille mukaan omat astiat. Materiaalimaksu alk. 5. Ilmoittautuminen Ideapajalle 17.11. mennessä. Tarvitsetko vinkkejä työhösi, mitä tekisit asiakkaidesi kanssa? Tarvitsetko ideoita, miten hyödyntäisit erilaisia materiaaleja, tai opastusta ja ideoita ohjaustilanteisiin ja ihmisten kohtaamiseen?... TULE TUTUSTUMAAN Ideapajalle, ryhmän kanssa tai ihan itse. Soita ja varaa aika tutustumiskäyntiin erikseen. Ohjaamme ryhmiä myös pajan ulkopuolella esim. alueen vanhusten palvelutaloissa, järjestöissä (kerho-, virkistys- ja harrastustoiminta) sekä työyhteisöissä jne. Voit kutsua meidät opastamaan ja jakamaan vinkkejä vaikka sinun työpaikallesi. Kuvassa POLLI ry:n omaishoitajien virkistyshetki joulukorttikurssin merkeissä Ideapaja järjestää: matka SUOMEN KÄDENTAIDOT 2016 MESSUILLE Tampereelle la 19.11.2016! Tule kanssamme katsomaan ja kokemaan käsityön iloa ja ideoita! Lähtö klo 8 Korson keskustasta, Film Town-liikkeen edestä (Korsontie 5 -> Korsonpolun puoli), Tampereella olemme n. klo 10 messuovien auetessa. Takaisin lähdemme klo 17 ja Korsossa jälleen n. klo 19. Päivän ajan tutustumista itsenäisesti messujen tarjontaan, samalla lipulla pääsee Keräily -messuille. Jokainen huolehtii päivän ruokailusta itse. Matkan hinta yhdistyksen jäsenille 30, muut 35. Hinta sisältää meno-paluu bussimatkan, messulipun sekä pienen matkaevään mennen tullen. Sitovat ilmoittautumiset sekä maksu ennakkoon pajalle lokakuun loppuun mennessä, lippuja ei lunasteta takaisin.

KYNTTILÄN VALMISTUSTA 1.11.-22.11.2016 Kynttilöitä valmistetaan perinteiseen tyyliin kastamalla 12 paria, valkoisena tai pintavärjättynä (sin, pun, vihreä ja kelt). Kurssin hinta 20. Ota mukaasi laatikko valmiita kynttilöitä varten, varustaudu kevyellä vaatetuksella ja sopivilla sisäjalkineilla. Pajalla essuja ja suojatossuja. Paja tarjoaa kahvin/teen. HUOM! Koululais- ym. ryhmät kysykää myös muita mahdollisia vapaita päiväaikoja kaikille avoimien kurssiaikojen ohessa! päiväkurssi iltakurssi T1 1.11 klo 17.30-20.30 Ke 9.11. klo 17.30-20.30 La 12.11. klo 11-14 Ti 15.11. klo 10-13 To 17.11. klo 17.30-20.30 Ti 22.11. klo 17.30-20.30 PIPARIMÖKKIKURSSIT 1.12.-17.12.2016 Mökkikurssin hinta on 12. Ota mukaasi kuljetuslaatikko ja/tai kinkkupussi valmista mökkiä varten. Reipasta joulumieltä ja tonttumyssyt myös mukaan! päiväkurssi iltakurssi To 1.12. klo 17.30-20 La 3.12. klo 10-12.30 To 8.12. klo 17.30-20 La 10.12. klo 10-12.30 Ti 13.12. klo 17.30-20 To 15.12. klo 17.30-20 La 17.12. klo 10-12.30 Huom. päiväkoti/eskari/kouluryhmät -> kysy myös muita mahdollisia vapaita aamupäiväaikoja piparikurssiryhmällesi!

TERVEYS- JA HYVINVOINTITIETOISKUT Ideapajalla syksy 2016. Vapaa pääsy, ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tervetuloa! ke 28.9. klo 12-13 ke 16.11. klo 12-13 SYDÄN LUENTO, vierailijana Keravan Sydänyhdistys Asiaa mm. sydänterveellisistä elintavoista MASENNUKSEN OMAHOITO JA NETTITERAPIAT, vierailijana Vantaan Mielenterveysyhdistys VANTAAN HYVINVOINTIVIIKKO vko 37, 12.-18.9.2016: Ideapajalla to 15.9. klo 14- n. 15.30 MAALAA, LIIKU, LIIKUTU! spontaania hetkessä tapahtuvaa maalaamista rennosti liikkuen. Ei vaadi ennakkotaitoja, ilmoittaudu ennakkoon pajalle, osallistumismaksu 5. Tule sellaisena kuin olet ryhmät myös normaalisti ma klo 10-12.30 ja ke 12.30-15. Kts. ohjelma esitteen alusta. JOULUPOLKU su 11.12. klo 15-18. Perinteinen korsolaisten yhdistysten järjestämä koko perheen jouluinen tapahtuma, mukana myös Ideapaja! JÄSENILLE: Liittymällä Inkun Ideapajan Ystävät ry:n jäseneksi pääset vaikuttamaan toimintaamme. Jäsenmaksu vuodelle 2016 on 15. Jäsenilta Paviljongilla ti 30.8.2016 klo 17-20. Ilmoittaudu ennakkoon tarjoilua varten. Sääntömääräinen syyskokous ti 13.9.2016 klo 18. Toimintansa tukemiseksi yhdistys ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Otamme lahjoituksena vastaan myös erilaista kädentaitotoimintaan soveltuvaa materiaalia. Kysy lisää pajalta! INKUN IDEAPAJA Inkun Ideapajan Ystävät ry Kisatie 21,Ruusupaviljonki, 01450 Vantaa käynti pihaan Ruusuvuorenkoulun parkkipaikan kautta, ajo alas hiekkakentälle puh. 09 872 1025 toimisto@inkunideapaja.net www.inkunideapaja.net Ideapaja myös Facebookissa w ww.facebook.com -> Inkun Ideapaja!