Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.
|
|
- Sinikka Pääkkönen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. KEVÄT 2018 TOIMINTAESITE Inkun Ideapaja tarjoaa voimauttavaa luovaa kädentaito ja taidetoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa luonnon keskellä Korson Ruusuvuoressa
2 Tule Ideapajalle Tule ryhmän kanssa tai tule yksin, tule niin käydään käsityksin Tarvitsetko vinkkejä työhösi, mitä tekisit asiakkaidesi kanssa? Tarvitsetko ideoita, miten hyödyntäisit erilaisia materiaaleja, tai opastusta ja ideoita ohjaustilanteisiin ja ihmisten kohtaamisiin? Tärkein tavoite on käsillä tekemisen ja onnistumisen ilon välittäminen kädentaito/taidetoiminnan keinoin. Maksun perimme pääsääntöisesti vain käytetyistä materiaaleista, joten kustannukset eivät muodostu esteeksi kokea onnistumisen iloa. Kenelle Ideapaja sopii? Toimintaamme kuuluu mm. kuntoutujille, työttömille, yksinäisille, uutta harrastusta, juttukaveria tai vertaistukea kaipaaville eri ammattialojen edustajille (päiväkoti, vanhustyö, vammaisryhmät, lasten ja nuorten parissa työskentelevät) erityisryhmille, mm. näkö- ja liikuntarajoitteiset opiskelijoille, työkokeilijoille, kuntouttavan työtoiminnan asiakkaille kaikille ja kaikenikäisille kädentaidoista ja taiteesta luovuutta ammentaville kaikille avoimet päiväryhmät maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin avoimet kurssit iltaisin ja viikonloppuisin koululaisryhmät räätälöidyt tilauskurssit ja toimintaan tutustuttamiskäynnit pajassa ja pajan ulkopuolella asiakasryhmän tarpeiden mukaan lyhytkurssitus ja -koulutus mm. eri ammattialojen ohjaajille, jotka tarvitsevat ideoita ja vinkkejä omaan työhönsä erilaisten kohderyhmien parissa pienryhmätoiminnat mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille yhteisölliset yleisötilaisuudet ja tapahtumat yms. otamme ilolla vastaan myös asiakkaiden ehdotuksia ja ideoita! Tervetuloa mukaan toimintaamme INKUN IDEAPAJA Inkun Ideapajan Ystävät ry Kisatie 21,Ruusupaviljonki, Vantaa käynti pihaan Ruusuvuorenkoulun parkkipaikan kautta, ajo alas hiekkakentälle. puh , Avoinna ma-ke 8-16, torstaisin sop. mukaan Inkun Ideapaja Toiminnanjohtaja Taina Huoman Käden-ja taidetoiminnanohjaaja Milja Kolmonen Ohjaaja Tuula Patjas
3 Tule sellaisena kuin olet Aikuisille suunnatut avoimet T.S.K.O. -ryhmät kokoontuvat maanantaisin klo 9:30-12:00 ja keskiviikkoisin klo 12:30-15:00. Avoimeen ryhmään ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, mukaan voit tulla kumpana päivänä tahansa. Kevään teemana on puutarha. Tule sellaisena kuin olet ryhmässä aikaisempaa kokemusta kädentaidoista ei tarvita, tule rohkeasti mukaan ja löydä lahjakkuutesi. Ohjelma on suunniteltu teemoittain, mutta aina löytyy myös vaihtoehtoista tekemistä. Toiminnan ohjaus on ilmaista. Materiaalimaksut töiden mukaan 6-35, kahvi/tee + kahvileipä 2,5 Maanantai iltapäivisin klo JEP JEPP paja Iltapäivän prosessityöpaja eli JepJepp-paja sopii niille, jotka tietävät mitä tahtovat, haluavat haasteita sekä syventää osaamistaan. Työskentelyssä tarvitaan itsenäistä, uteliasta ja etsivää työotetta. JEP JEPP pajaan osallistumismaksu on kevätkaudelta 30 e. Materiaalimaksut töiden mukaan. Inkun Ideapaja vastaa Mannerheimin lastensuojeluliiton haasteeseen ja tiloissamme järjestetään tiistaisin Terhokerho. Terhokerhot ovat maksuttomia ja kaikille avoimia kohtaamispaikkoja, joihin ovat tervetulleita niin lapset kuin eläkeläiset ja muut aikuiset viettämään kiireetöntä aikaa ja leikkimään yhdessä. Kerhoon voi tulla yksin tai yhdessä perheenjäsenen tai vaikka kummilapsen tai ystävän kanssa. Niissä leikitään, pelataan, askarrellaan, retkeillään, luetaan, lauletaan tai ollaan vaan yhdessä, sen mukaan mitä osallistujat ovat yhdessä suunnitelleet. Tekemistä voi ideoida vapaasti ja kerhoissa voi olla hyvin monenlaista toimintaa. Leikki tekee hyvää kaikenikäisille ja leikkiä voi hyvin monella tavalla. Eri-ikäisten ihmisten kohdatessa sekä lapset että aikuiset voivat oppia toisiltaan ja keksiä jotakin ihan uutta mukavaa tekemistä.
4 Inkun Ideapajalla Terhokerho kokoontuu tiistaisin 10-11:30. Voit tulla Ruusupaviljonkiin jo 9.30 alkaen. Terhokerho alkaa yhteisellä aloituksella kello 10. Ensimmäisen kerran kokoonnumme , silloin tutustumme toisiimme ja kartoitetaan meidän Terhokerhon toimintatapaa. Tule mukaan luomaan Inkun Ideapajan Terhokerho. Aisti-ilta/LogoArt-kahvila Aisti-iltojen sarjaa jatketaan LogoArt- kahvilana. LogoArt-kahvila on aikuisille suunnattu avoin kohtaamispaikka, jossa vaihtuvien tietoiskujen, logoart-maalauksen ja tarinateatterin keinoin etsitään rakentavia kysymyksiä väljiin vastauksiin. LogoArt kahvila kerran kuukaudessa maanantaisin kello 15-18, ensimmäinen kerta Viikonloppu- ja iltakurssit sekä tapahtumat Kaikki kurssimme sopivat myös aloittelijoille. Iltakurssien materiaalit ja työvälineet on saatavissa pajalta ja kuuluvat kurssin hintaan, jollei erikseen ole muuta mainittu. Kurssien hinta määräytyy tehtyjen töiden määrän ja koon mukaan. Pelastetaan Korson maine 2018 kysytään mikä on Korson maine ja tulisiko sitä kohentaa. Keskustelua asuinpaikan viihtyvyyteen liittyvistä kysymyksistä. Tavoitteena yhteisöllisyyden ylistys ja yhteisötaideteos Ankkapuistoon! Tapahtumia, kursseja ja keskustelua eri muodoissa. Startti torstaina kello Vaakuna, illan päätteeksi laitetaan jalalla koreasti. Tammikuu Kun ulkona paukkuu pakkanen, on ihanaa vetäistä jalkaan itse huovutetut töppöset ja kietoa lantiolle huopahame. Istahtaa alas ja alkaa unelmoida kesäisestä puutarhasta. Unelmienpuutarha voi olla konkreettinen oikea puutarha tai parveke, se voi olla myös sisäinen paikka lähellä sydäntä. Tammikuu on omistettu huovutukselle. Töppösten ja lantiolämmittimen lisäksi voi huovuttaa paljon muutakin esim. tehdä huopapalloja koruihin, hartiahuivi pesukoneessa,
5 neulahuovutusta tai teollisuushuovasta kännykkä- tai silmälasikotelo jne. Helmikuu Tammikuun pehmeistä villaunelmista vaihdamme koviin materiaaleihin. Puusta tehdään nojatuolipöytä (jalallinen tai jalaton), roikkuva yrtti/kukkateline. Yrttitelineen voi valmistaa myös putkesta. Mikä puu sinä olet? Vahva Tammi Taipuva Paju Arvoituksellinen Pihlaja Lohduttava - Kuusi Raikas - Koivu Ryhdikäs Mänty LogoArt-kahvila maanantaina kello 15-18, aiheena ryhti Maaliskuu Maaliskuu omistetaan savelle. Minkälaisessa saviruukussa sinun yrttisi haluavat ensi kesänä kasvaa vai onko puutarhaasi noussut savisienisato.
6 Savityöskentelyssä tutustutaan nerikomisavitekniikkaan, jossa 2-3 eri savilajista kuvioimalla syntyy savityöhön rikkaasti kuvioitu pinta. Maaliskuu on myös hyvä aika laittaa yrtit itämään. Terveellisen aterian maustat yrtein ja useimmat yrtit tehostavat ruuansulatusta, mutta tiesitkö että Basilika tuo rahaa ja onnea, se poistaa väsymystä ja auttaa keskittymään. Rosmariini kirkastaa ajatukset ja alentaa kolesterolia. Laventeli alentaa verenpainetta ja hoitaa ihoa. Piparminttu raikastaa ja puhdistaa, auttaa akuutissa päänsäryssä ja matkapahoinvoinnissa. Timjami antaa voimaa ja vähentää väsymystä Torstai 1.3. Startataan Pelastetaan Korson maine, kello Milja Kolmonen kertoo yhteisötaiteesta yleensä sekä Ankkapuiston teoksesta. Heraldikko Helläkoski kertoo vaakunoiden symboliikasta. Illan päätteeksi laitetaan jalalla koreasti. Iltakurssit maaliskuu Torstai 8.3. kello Pellavadippaus Nerikome-savitekniikka Torstai kello Savityöt jatkuu, lasitus LogoArt-kahvila maanantai kello 15-18, aiheena sydän Viikonloppukurssit maaliskuu Uurnakurssi, pe su kurssilla tehdään käsin rakentamalla savesta maatuva uurna. Uurnan voi tehdä itselle, omaiselle tai vaikkapa lemmikille. Uurnakurssille ennakkoilmoittautuminen mennessä. Kurssille mahtuu max. 8 henkilöä. Kurssimaksu 90, josta 45 maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
7 Huhtikuu Huhtikuun aiheena on makrame. Makramesta syntyy niin pieniä kuin isompiakin töitä. Voit valita oman jaksamisen mukaan riippukeinusta avaimenperään. Pälvien keskellä sinivuokkomeri kevät on tullut aurinko lämmittää Sulaisiko vihdoin mielen musta routa? Kerttu Luukkanen LogoArtkahvila kello 15-18, aiheena mieli Toukokuu Toukokuu tuo värien toiveet, kukkaloistoa odotellessa voi kauneimmat kuviot sommitella kankaalle. Aurinkovärjäys, silkkihuivien marmorointi, mosaiikki Mitä kertoo kukkaset väriloistossaan hehkuvat: lempeästi katsoo orvokki viileä on päivänkakkara Ruusu ylväs, ylpeäkin vastakohtana lemmikin. Pieni, hento vanamo herkkyydessään ainoa. Mitä mieleen tuo metsätähti suopursu, leinikki? Kerttu Luukkanen Iltakurssit toukokuu
8 Tiistai 8.5. kello Silkkihuivin värjäystä LogoArt kahvila kello 15-18, aiheena iho Seuraa ilmoitteluamme facebookissa Jäsenille Liittymällä Inkun Ideapajan Ystävät ry:n jäseneksi pääset vaikuttamaan toimintaamme. Jäsenmaksu vuodelle 2018 on 15. Jäsenille järjestetään kahdesti vuodessa jäsenilta. Kevätkauden jäsenillassa hurahdetaan yrtteihin ja syötäviin kukkiin, tehdään betonitöitä ja syödään hyvin, mutta kevyesti. Jäsenilta tiistaina 5.6. kello Toimintamme tukemiseksi otamme vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Otamme lahjoituksena vastaan myös erilaista kädentaitotoimintaan soveltuvaa materiaalia. Kysy lisää pajalta! Tervetuloa mukaan! Vantaan kaupunki ja Veikkaus tukevat toimintaamme.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Syksy 2017 TOIMINTAESITE Inkun Ideapaja tarjoaa voimauttavaa luovaa kädentaito/taidetoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa. Tule ryhmän kanssa tai ihan
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Syksy 2018 Toimintaesite Inkun Ideapaja tarjoaa voimauttavaa sekä luovaa kädentaito- ja taidetoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa luonnon keskellä Korsossa
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Kevät 2017 TOIMINTAESITE Unelmien sieppari Tuulan tekemänä. Inkun Ideapaja tarjoaa voimauttavaa luovaa kädentaitotoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa.
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa. Inkun Ideapaja toimintaesite Syksy 2019 Inkun ideapaja tarjoaa voimauttavaa sekä luovaa kädentaito- ja taidetoimintaa erilaisten ryhmien ja kurssien muodossa luonnon
KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE
Käsillä tekemisen ja onnistumisen iloa KEVÄT 2016 TOIMINTAESITE Isoäidin pitsit uusiokäytössä pitsitauluna, Tule sellaisena kuin olet ryhmien ohjelmassa huhtikuussa Vantaan kaupunki ja Raha-automaattiyhdistys
Poimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013
Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja
MARRASKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
HELMIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.
Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta
Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2018 Sisällys Lukijalle... 2 Aijjoos-toiminta... 3 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 3 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 3 Järviseudun
ri KEVÄT 2019 te n le Avoin Paja taka INSPIS inimto
Toimintakalenteri KEVÄT 2019 2018 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen hyvinvointia
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018 Maanantai 1.1. 12.00-12.30 Katsotaan yhdessä Tasavallan presidentin uudenvuodenpuhe, TV1 / Tarjolla pientä naposteltavaa Tiistai 2.1. 10.30-11.15
Avoin Paja INSPIS. KESÄ-ELOKUU Inspis kiinni
KESÄ-ELOKUU 2019 - Inspis kiinni 15.-26.7.2019 Inspis on kaikille 18 vuotta täyttäneille avoin matalan kynnyksen mielekkään tekemisen keskus. Toimintamme on tarkoitettu sinulle, joka koet hyötyväsi mielen
Linnainmaan koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulupolku Linnainmaa - Leinola lv. 2018-2019 1 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.
Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta
Avoin päiväkoti SoPeVa
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu
lapset - nuoret perheet
lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)
Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma
kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut
LOKAKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota.
Klubitalo on kuin toinen koti sen olohuone täällä voi olla ihan oma itsensä ilman mitään roolia tai naamiota. Klubitalolla jokainen voi tuntea itsensä tervetulleeksi ja tarpeelliseksi niin, että ihmisarvoisen
SYYSKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2016 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
TAPAHTUMAT UUDELLAMAALLA
UUSI TAITO ETELÄ-SUOMI TARJOAA ILOA JA ELÄMYKSIÄ Taito Etelä-Suomi ja Taito Uusimaa yhdistävät taitonsa ja toimintansa 1.1.2019 alkaen. Yhdessä suunnitelluissa tapahtumissa on tekemisen iloa ja tunnelmaa.
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 9.1.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 9.1. jatkuen 6.2., 6.3., 3.4., klo10 11.30 Paikka: entinen Osuuspankki Alkaa 10.1.
ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI
ALLE KOULUIKÄISET LAPSET PÄIVÄKERHO I 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 4-5-vuotialle klo 12 15 Avointa ja PÄIVÄKERHO II 3-vuotialle klo 9.30 11 Avointa ja PÄIVÄKERHO I 4-5-vuotialle klo
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018
TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012
HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme
KOULUJEN KERHO-OPAS. syksy 2019
KOULUJEN KERHO-OPAS syksy 2019 ASEMAN KOULU KUUHANKAVEDEN KOULU NIEMISJÄRVEN KOULU RISTIMÄEN KOULU HANKASALMEN KOULUJEN KERHO-OPAS Koulujen kerhotoiminta käynnistyy! Koulujen kerhotoiminnan kehittämisen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lentävänniemen koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lentävänniemen koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
Ryhmäkalenteri. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019
Ryhmäkalenteri Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä 2019 Sisällys Lukijalle... 3 Aijjoos-toiminta... 4 Eläkeliiton Evijärven yhdistys ry... 4 Eteläpohjalaiset Kylät ry... 4 Järviseudun
Koko Suomi leikkii hanke
Koko Suomi leikkii hanke 2014 2016 Koko Suomi leikkii Koko Suomi leikkii on Suomen Kulttuurirahaston käynnistämä ja rahoittama kolmevuotinen hanke (2014 2016), jonka toteutuksesta vastaavat Mannerheimin
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Kompassi pajatoiminta syksy 2018
Kompassi pajatoiminta syksy 2018 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Tuija ja Helena Tanssiryhmä Kirsi.J., Verna, Mia 2.vko Maija ja Ritva Kotitalous klo 9.00-13.00 Kirsi.Ku ja Kirsi.J klo 12.00-13.30 Kotitalouden
Toimintakertomus. Inkun Ideapajan Ystävät ry. Kisatie 21, Ruusupaviljonki, Vantaa
Inkun Ideapajan Ystävät ry Toimintakertomus 2017 Kisatie 21, Ruusupaviljonki, 01450 Vantaa p. 09 872 1025 / toimisto(at)inkunideapaja.net / www.inkunideapaja.net 1 Yleistä vuoden 2017 toiminnasta Inkun
Sukupolvia yhdistävä. toiminta
Sukupolvia yhdistävä toiminta Yhteisöllisyyden merkitys Yhteisö muodostuu ihmisryhmästä, jonka jäsenillä on keskinäisiä suhteita sekä lisäksi jokin yhdistävä tekijä tai tavoite KESKEISTÄ ON Jäsenten välinen
HUHTIKUU Tervetuloa! Puh Avoinna:
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015
TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-
Yhdistysviesti
1 Yhdistysviesti 5-2018 Tärkeimmät: Onhan ensi syksyn 2019 tilavaraukset kunnossa? Olohuone joulutauolla 13.12.2018-13.1.2019! Onko teillä ideoita ilmassa? Uutiset... 2 Joulutauko 13.12.2018-13.1.2019...
JOULUKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Tervetuloa. päivätoimintaan. Päiväkeskus Päivänkaari
Tervetuloa päivätoimintaan Päiväkeskus Päivänkaari Kohtaamisen iloa suurella sydämellä! Toiminta-ajatus ja arvot Päiväkeskus Päivänkaari tarjoaa kotihoidossa oleville ikäihmisille ja muistisairaille päivätoimintaa
RYHMÄKALENTERI. Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä
RYHMÄKALENTERI Hyvinvointia tukevaa ryhmätoimintaa ikääntyville Evijärvellä Kevät 2017 Lukijalle Tähän Ryhmäkalenteriin on koottu tietoa Evijärven alueella toimivista ikäihmisille suunnatuista ryhmistä.
Lielahden koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.
Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.
Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Kämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Alkaa 12.9 klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 12.9 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa12.9, 24.10, 21.11, klo10 11.30 Alkaa 13.9 jatkuen 27.9, 11.10, 25.10, 8.11, 22.11,
Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.
Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017
TAITOKURSSIT JA TAITOPAJAT kevät 2017 Näin toimimme kursseillamme: Kurssimaksu ei sisällä tarvikekuluja, mikäli ei toisin mainita. Alle 7 kurssilaista/kurssi; kurssia ei voida toteuttaa. Ilmoittautuminen
KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
Lukijalle. Sisällysluettelo
1 Käsikirja Lukijalle Tämä käsikirja on tarkoitettu Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistysten ja Suomen Punaisen Ristin osastojen vapaaehtoisille. Käsikirjassa on perusasiat Terhokerhoista,
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt!
Kotipesä-hankkeen ryhmiin ilmoittaudutaan nyt! Kotipesä tarjoaa yhteistyössä Tampereen kaupungin, asukkaiden ja järjestöjen kanssa maksutonta, kaikille asukkaille avointa ryhmätoimintaa Tammelassa ja Linnainmaalla.
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut
Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi
LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
Alkaa klo , jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, Kajaani
Alkaa 11.9.2018 klo 13 14.30, jatkuen tiistaisin. Paikka: OmaisOiva-toimintakeskus, Kauppakatu 34 A 1, 87100 Kajaani Alkaa 11.9.2018 klo10 11.30, jatkuen 9.10., 6.11. ja 5.12. Paikka: Osuuspankin talo,
KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B
Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu
Kämmenniemen koulupolku
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2019-2020 8.8.2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019
TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018
TAITOKURSSIT ja -PAJAT keväällä 2018 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. Muista ilmoittautua mukaan niin varmistat oman paikkasi ja kurssin toteutumisen. Ilmoittaudu
ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.
www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012
www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,
Kallion musiikkikoulu 2014-2015
Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA
KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA
TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.
Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1
Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
Kivipuron hyvinvointipalvelut. Kevät 2017
Kivipuron hyvinvointipalvelut Kevät 2017 fysioterapia toimintaterapia kuntoutusjaksot jalkahoito hieronta hemmottelupäivä liikuntaryhmät harrasteryhmät asiantuntijaluennot Liikuntaryhmät Kivipurossa LIIKUNTARYHMÄT
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot. lv
13.9.2016 HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Annalan koulu, Annalan ja Karosen koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Lokakuun 2015 ohjelma Viikko 41 Maanantai 5.10 8.30 16.00 *Perhekerhoon
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019
TOIMINTAKESKUS KOMPASSIN PAJATOIMINTA Kevät 2019 VKO MA TI KE TO PE joka kuun 1.vko Naisten piiri klo 9.30-10.30 Vetäjät: Tuija & Helena Multasormet klo 12.00-13.00 Vetäjät: Milja, Helena ja Maija Vetäjät:
Paranna työnhakutaitojasi netissä!
Paranna työnhakutaitojasi netissä! te-palvelut.fi/jobitti CV-netti anna työnantajan löytää sinut Laita oma työnhakuilmoitus nettiin ilmaiseksi. CV-netin käyttöön tarvitset vain verkkopankkitunnukset ja
e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H
Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)
ELOKUU Tervetuloa! Puh
Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen
SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!
SYKSY 2018 Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! 0-6 vuotiaille lapsille. Maksuton. Alkaa syyskuussa parittomina torstaina(tarkemmat päivämäärät löytyvät perhetyön facebook-sivuilta) klo 9-11. Torikatu
Päivitetty 9.5.2014. AlfaKuntoutus Hervanta. ALFAKUNTOUTUS HERVANTA / AVOPALVELUT Ryhmä- ja Pajatoiminta RYHMÄTOIMINTA TILANNE 5/2014
AlfaKuntoutus Hervanta ALFAKUNTOUTUS HERVANTA / AVOPALVELUT Ryhmä- ja Pajatoiminta RYHMÄTOIMINTA TILANNE 5/2014 Maanantai Mielikki-ryhmä klo 10.00-11.45 Tiistai Päivikki-ryhmä klo 10.00-11.45 Keskiviikko
SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:
Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358
Avointa toimintaa Hattulassa
Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin
Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa
Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE
Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Kaarilan koulupolku. Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kaarilan koulupolku Harju - Rahola - Kaarila - Hyhky lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1.
HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.
L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen