Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon

Samankaltaiset tiedostot
PIRKANMAAN BUDJETTITAVOITTEET VALTION VUODEN 2013 TALOUSARVIOON

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2012 talousarvioon

Pirkanmaan ykköstavoitteet valtion talousarvioon vuodelle 2013

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2014 talousarvioon. Teemme muutosta yhdessä

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Kaupunkiseudun raideliikenneratkaisut osana MALsopimusmenettelyä. Pro Rautatie seminaari Seutujohtaja Päivi Nurminen

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaan liitto Maakuntahallitus

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Esimerkki raideliikenteestä maakuntakaavassa Pirkanmaa Päärata Tampereelta etelään

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2011 talousarvioon

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Vuoden 2018 talousarvio, joukkoliikenne ja energia- ja ilmastostrategian toimenpiteet

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Keski-Karjalan rakennemuutoksen kasvupaketti TIIVISTELMÄ

Teemme muutosta yhdessä. Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2015 talousarvioon

Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma Riitta Murto-Laitinen Erkki Vähätörmä

Uusi liikuntalaki ja sen merkitys vantaalaiseen liikuntaan

Väestö ja työpaikat suunnitetyö.

Maakuntaohjelman

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä

POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI

12 Pirkanmaa Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

Oma Häme. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo. Tienpito. Nykytilan kartoitus.

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODELTA 2015

Lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen

Hämeen liitto. Kanta-Hämeen kehittämisen kärjet Eduskuntavaalit Häme, onnellisten ihmisten sydänmaa. Kanta-Häme kartalle 12.3.

TAMPERE-VAASA YHDISTÄÄ SUOMEN Suomen ruokatie ja viennin runkoväylä

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2011

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Varsinais-Suomen liikennestrategia 2035+

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa

Perusväylänpidon lisärahoituksen kohdentaminen Anne Berner Liikenne- ja viestintäministeri

MAAKUNNAN TAHTOTILA KAKSOISRAIDE LUUMÄKI-IMATRA-VALTAKUNNANRAJA

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

SATAKUNTA. Ajankohtaista edunvalvonnassa kesä 2013 VALTATIE 8 TURKU-PORI -YHTEYSVÄLIHANKE PORI/RAUMA-TAMPERE RATA SATAKUNNAN PERUSTIENPIDON MÄÄRÄRAHAT

Laadukasta kävely- ja pyöräilyinfrastruktuuria investointituen vauhdittamana Mitä tavoitellaan, miksi ja miten?

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEN (EY) N:o 1370/ ARTIKLAN 1. KOHDAN MUKAINEN YHDISTELMÄRAPORTTI VUODESTA 2012

Päivittämistarpeen taustalla

Päijät-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelma. MOR Tapio Ojanen

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Kymenlaakson Liitto. Maakuntavaltuustoseminaari Jatkuva liikennejärjestelmätyö

PIRKANMAAN ELINKEINO-, LIIKENNE- JA YMPÄRISTÖKESKUS Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ensihoidon palvelutasopäätös vuodelle 2020

Pirkanmaan maakuntakaava Maakuntakaavaluonnos Alue- ja yhdyskuntarakenne

Minne menetkin Pirkanmaalla

Liite. Liikenteen ajankohtaiskatsaus Mkhall

Parlamentaarinen työryhmä korjausvelan vähentämiseksi. Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko

Salpausselän palveluvyöhyke

Pirkanmaan maakuntakaava 2040 MAAKUNTAKAAVA

Pirkanmaan Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Etelä-Päijät-Hämeen liikenneturvallisuussuunnitelma TYÖN LÄHTÖKOHDAT

Kuhmon kaupunki esittää edellä tarkoitetusta asiakirjaluonnoksesta lausuntonaan seuraavaa:

LVM/1707/08/2011. liikenne- ja viestintäministeriön päätös VR-Yhtymä Oy:lle asetetun liikennöintivelvoitteen täsmennyksestä 1.1.

Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seurantaseminaari Jaakko Erjo Apulaiskaupunginjohtaja Sastamalan kaupunki

Kuntaraportti Mänttä-Vilppula. Suomen Yrittäjät

Maakuntauudistus Pirkanmaalta

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

Kirkkonummen kunnan lausunto Uudenmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen suunnitelmasta

Kuntaraportti Hämeenkyrö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Punkalaidun. Suomen Yrittäjät

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Kuntaraportti Sastamala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Juupajoki. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Urjala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kihniö. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pälkäne. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Ruovesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Vesilahti. Suomen Yrittäjät

Ajankohtaista tienpidosta

Kuntaraportti Ylöjärvi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Kangasala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Lempäälä. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Pirkkala. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Valkeakoski. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Nokia. Suomen Yrittäjät

Aluejärjestöraportti Pirkanmaan Yrittäjät. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Virrat. Suomen Yrittäjät

Laajakaista kaikille. Juha Parantainen Liikenne- ja viestintäministeriö

Kuntaraportti Parkano. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti Orivesi. Suomen Yrittäjät

Kuntaraportti. Suomen Yrittäjät

Liikennevirasto uuden liikennepolitiikan toteuttajana Kari Ruohonen

Lausunto Varsinais-Suomen liikennestrategian tavoitteista ja linjapäätöksistä. Kehittämisjohtaja Matti Tunkkari, puh

Matti Vehviläinen

Nykyinen junatarjonta. Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittäminen: asemien ja liikenteen suunnittelu

Joukkoliikenteen valtionrahoitus Toni Bärman, Liikennevirasto

Läntinen ratayhteys, tilannekatsaus

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

Transkriptio:

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon Kihniö Virrat Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen Juupajoki Ylöjärvi Hämeenkyrö Orivesi Sastamala Punkalaidun Nokia Tampere Pirkkala Kangasala Lempäälä Vesilahti Valkeakoski Akaa Urjala Pälkäne 2 Pirkanmaan liitto Tampere 2012 Taitto Mainoskenttä Oy Painosmäärä 800 kpl Painopaikka Kirjapaino Hermes Oy, Tampere

Saatteeksi BUDJETTITAVOITTEIDEN ESITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Pirkanmaan liitossa laaditaan vuosittain Pirkanmaan budjettitavoitemuistio valtion seuraavan vuoden talousarvioon vaikuttamiseksi ja maakunnallista edunvalvontaa varten. Siihen sisällytetään hankkeita ja toimenpide-esityksiä, jotka ovat maakunnalle keskeisiä ja edellyttävät ratkaisuja määrärahavarauksina tai muutoin toimenpiteitä budjettivalmistelun yhteydessä. Tavoitteisiin ei ole kirjattu kohteita, joiden valtion rahoitus on jo aiemmilla päätöksillä varmistunut, mutta joita ei ole vielä aloitettu, eikä kohteita, joiden esittämisvalmius ei ole vielä riittävä. Maakuntahallitus hyväksyi 19.3.2012 Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon. Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Esa Halme, 03 248 1241, ja edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela, 03 248 1240. 3

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon SISÄLLYSLUETTELO Saatteeksi 3 Budjettitavoitteiden esittämisen lähtökohdat 3 PIRKANMAAN YKKÖSTAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE 2013 6 Liikenne- ja viestintäministeriö 6 Lisärahoituksen osoittaminen perusväylänpitoon 6 Valtatie 3:n parantaminen runkotietasoiseksi välillä Tampere Vaasa: Hämeenkyrön ohitustie 6 Valtatie 12:lla Tampereella joukkoliikennekaistat Taysin kohdalle ja Paasikiventielle 7 Raideliikenteen sujuvuuden lisääminen Tampereelta etelään: lisäraiteet Toijalaan sekä Riihimäen kolmioraide 7 Ympäristöministeriö 7 Sastamala ( Kiikoinen) Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto 7 Työ- ja elinkeinoministeriö 8 Aluekehittämisen voimavarojen turvaaminen 8 Opetus- ja kulttuuriministeriö 8 Tampereen keskusareenalle valtion rahoitus 8 Valtiovarainministeriö 8 Valtion sitoutuminen ja rahoitus Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimuksen mukaisiin kehittämiskohteisiin (myös liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö) 8 Maa- ja metsätalousministeriö ja opetus- ja kulttuuriministeriö 9 Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin valtion rahoitus 9 4

MUUT PIRKANMAAN MÄÄRÄRAHATAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE 2013 10 Valtiovarainministeriö 10 Kuntien rahoituksen turvaaminen ja kuntien tehtävät 10 Valtion palveluiden säilyminen kunnissa 10 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10 Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaedellytysten vahvistaminen 10 Sastamalassa sijaitsevan valtakunnallisen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin valtionosuuden korottaminen 10 Oppilaitosrakentaminen 10 Liikuntapaikkarakentaminen 11 Maa- ja metsätalousministeriö 11 Hämeenlinna Akaa -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri 11 Valtion avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (myös ympäristöministeriö) 11 Metsäntutkimuksen voimavarojen vahvistaminen Länsi-Suomessa 12 Pirkanmaan kansallispuistojen ja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisääminen (myös ympäristöministeriö) 12 Liikenne- ja viestintäministeriö 12 Valtatie 9:llä liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujumisen parantaminen välillä Tampere Orivesi 12 Valtakunnallisen liikenneturvallisuusohjelman mukaiset teemahankeinvestoinnit 13 TEN-T -ydinverkon kehittämistoimet Suomen pääradalla (Bothnian Corridor) 13 Tampere-Pori -radan peruskorjauksen jatkorahoitus 13 Tasoristeysten vähentäminen (Toijala Turku, Tampere Pori/Rauma) 13 Parkanon raakapuuterminaalin rakentaminen 13 Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tuen korottaminen Tampereen seudulla 13 Joukkoliikenteen tuen korottaminen haja-asutusalueilla 14 Henkilöliikenteen kehittäminen Tampere Mänttä Vilppula -rataosalla (sis. ratayhteyden Mäntän keskustaan) 14 Laajakaistayhteyksien valtion rahoituksen varmistaminen haja-asutusalueilla 14 Työ- ja elinkeinoministeriö 15 Valtion rakennemuutosrahoituksen osoittaminen tietotekniikka-alalle ja valtion työllisyysperusteisten investointien määrärahojen lisääminen 15 Sosiaali- ja terveysministeriö 15 UKK-instituutin budjettirahoituksen korottaminen 15 EVO-rahoituksen tason korottaminen 15 Ympäristöministeriö 15 Valtion rahoituksen turvaaminen aluearkkitehtitoimintaan 15 5

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon PIRKANMAAN YKKÖSTAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE 2013 6 Liikenne- ja viestintäministeriö Lisärahoituksen osoittaminen perusväylänpitoon Liikenne- ja viestintäministeriö on siirtämässä rahoituksen painopistettä liikenneverkkojen kehittämisestä perusväylänpitoon vuodesta 2013 alkaen. Tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten jokapäiväisen liikkumisen ja elinkeinoelämän kuljetusten kannalta merkittävän tieverkon hoitoon ja ylläpitoon panostamista. Vuosina 2013 2015 osoitetaan lisärahoitusta perusväylänpidon pieniin investointiohjelmiin ja suunnataan se ensisijaisesti taloutta elvyttäviin ja työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin. Pirkanmaalla perustienpidon rahoitus vuonna 2012 on noin 37 miljoonaa euroa. Maakunnan teiden nykyisen palvelutason turvaaminen edellyttäisi noin 12 miljoonan euron vuosittaista lisärahoitusta Pirkanmaalla. Muun muassa huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä Pirkanmaalla on kasvamassa viiden vuoden aikana 200 kilometristä 400 kilometriin. Tämän lisäksi tarvittaisiin noin 5 miljoonan euron vuosittainen investointirahoitus alueellisesti päätettäviin investointeihin. Liikenteen meluhaittoja ehkäiseviä investointeja tulee jatkaa määriteltyjen perusteiden mukaisesti. Valtion talousarviossa vuodelle 2013 tulee osoittaa lisärahoitusta perusväylänpitoon. Valtatie 3:n parantaminen runkotietasoiseksi välillä Tampere-Vaasa: Hämeenkyrön ohitustie Vt 3:n parantaminen on kirjattu nykyisen liikennepoliittisen selonteon investointiohjelmaan vuoden 2011 jälkeen alkaviin hankkeisiin. Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat ovat esittäneet yhteysvälin Tampere-Vaasa ensimmäisen vaiheen hankkeiden nostamista uuden liikennepoliittisen selonteon toimenpideohjelman ensimmäiseen koriin vuosille 2012 2015 ja jatkotoimenpiteiden osalta kakkoskoriin vuosille 2016 2022. Tampere Vaasa -yhteysvälin suunnitellut investoinnit sisältävät ohituskaistoja, keskikaiteita, paikallisen liikenteen erottamista päätieliikenteestä, liittymien uudistamista, pohjavesisuojauksia, meluesteiden rakentamista ja valaistuksen lisäämistä. Valtatie 3:n yhteysvälillä Ylöjärvi Vaasa on isoja puutteita liikenneturvallisuudessa ja liikenteen sujuvuudessa. Tie on kaikilla liikenneturvallisuuden tunnusluvuilla mitattuna tuntuvasti muita valtateitä vaarallisempi. Suomen teollisuuden jalostusarvo on maan korkeimpia Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Teollisuuden kuljetuksien häiriöttömyys ja toimivat jatkoyhteydet edellyttävät valtatien 3 yhteysvälin Tampere Vaasa investointien pikaista toteuttamista. Yhteysvälin suunnittelu on edennyt hyvin. Valmius on jo olemassa noin 100 miljoonan euron investointien kilpailuttamiseen vuonna 2012 kokonaisuudessaan 185 miljoonan euron hankkeesta. Pääteiden liittymäkohdissa tarvitaan vielä tarkentavia nopeita suunnittelu- ja rakentamisratkaisuja, jotta ko. pääteiden liikenteen sujuvuus turvataan. Ensimmäisenä investointikohteena oleva Hämeenkyrön ohitustie (noin 10 km) on valmis aloitettavaksi nopealla aikataululla. Hämeenkyrön Kirkonkylän kohdalla vuorokausiliikenne on noin 11 000 ajoneuvoa, josta raskaan liikenteen määrä on noin 1 000 ajoneuvoa. Hankkeen kokonaiskustannusarvio kapeana nelikaistaisena keskikaiteellisena valtatienä on noin 61 miljoonaa euroa, mistä Hämeenkyrön kunnan rahoitusta on noin 1,4 miljoonaa euroa. Valtion rahoituksen tarve vuonna 2013 Hämeenkyrön ohitustielle investoinnin aloittamiseksi on 10,0 miljoonaa euroa.

Valtatie 12:lla Tampereella joukkoliikennekaistat Taysin kohdalle ja Paasikiventielle Teiskontien parantaminen Tampereen yliopistollisen keskussairaalan kohdalla Tampereella on koko Pirkanmaata koskeva liikennehanke. Sillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta tällä yhdellä keskeisimmistä Tampereen kaupungin sisääntuloteistä, joka on samalla valtakunnallista liikennettä välittävä päätie (Vt 12). Se on keskussairaala-alueella kaikkea sinne välittävää liikennettä palveleva väylä ja yhteys muun muassa ensiapu Acutaan. Liikenne sekä sairaala-alueelle että läheiselle ammattikorkeakoululle ja läheiselle Finn-Medin kampukselle tulee lisääntymään niin kasvavien potilasmäärien, kasvavien opiskelijamäärien kuin alueen muun liikennöintitarpeen vuoksi. Tähän valtatien 12 kehittämisinvestointiin kuuluu myös joukkoliikennekaistojen rakentaminen Paasikiventielle. Koko hankkeen kustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa. Tampereen kaupunki osallistuu kustannuksiin. Taysin risteysalueen investointi tulee aloittaa vuonna 2013. Raideliikenteen sujuvuuden lisääminen Tampereelta etelään: lisäraiteet Toijalaan sekä Riihimäen kolmioraide Uusien raideyhteyksien myötä pääradan liikennöinti pääkaupunkiseudulla on lisääntynyt. Tarpeet taajamajunaliikenteen kehittämiselle koko Helsinki Tampere -rataosalla ovat kasvaneet. Riittävän vuoro tiheyden mahdollistamiseksi taajamajunaliikenteen suunnittelussa tulee ottaa huomioon lisäraiteiden suunnittelu ja rakentaminen Tampereen ja Toijalan (Akaa) välille. Radanvarren kunnilla on akuutti tarve radan lähialueen maankäytön suunnitelmien tekemiseen. Tampereen ja Toijalan välille rakennettavan kolmannen ja neljännen raiteen suunnitteluvalmius on lisättävä tulevan investointitarpeen mukaiseksi. Nykyisin Kouvolan ja Tampereen suuntien välinen raideliikenne joutuu vaihtamaan Riihimäellä kulkusuuntaa, mikä vaatii aikaa ja aiheuttaa lisäkustannuksia. Tämä on erityinen haitta tavaraliikenteelle, mutta myös henkilöjunaliikenteelle. Kolmioraiteen toteuttaminen tehostaa sekä tavarajunien että henkilöjunien liikennöintiä ja vähentää ympäristöhaittoja. Riihimäen kolmioraide mahdollistaa suorien junayhteyksien toteuttamisen Venäjälle myös Länsi- Suomesta. Kolmioraiteen rakentamisella on positiivinen vaikutus Venäjän ja erityisesti Pietarin markkina-alueen hyödyntämisessä suomalaisille yrityksille. Se edistää myös venäläisten matkailijoiden tuloa Länsi-Suomeen. Valtion rahoituksen tarve Riihimäen kolmioraiteen rakentamiseen on 10 miljoonaa euroa. YMPÄRISTÖministeriö Sastamala( Kiikoinen) Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Hankekokonaisuus on kahden maakunnan ja kolmen kunnan yhteinen. Ensimmäisessä vaiheessa toteutuu kuluvana vuonna Punkalaidun Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto, missä Punkalaitumen jätevedet johdetaan käsiteltäviksi Huittisten saneerattavalle jätevedenpuhdistamolle. Samassa yhteydessä rakennetaan yhdysvesijohto. Toisessa vaiheessa on tarkoitus toteuttaa Sastamala Huittinen -siirtoviemäri ja yhdysvesijohto. Hankkeessa Sastamalan kaupungin jätevedet johdetaan käsiteltäviksi Huittisten kaupungin jätevedenpuhdistamolle. Samassa yhteydessä rakennetaan yhdysvesijohto. Kiikoisten jätevedet on teknistaloudellisesti perusteltua johtaa osana Sastamalan jätevesiä käsiteltäväksi keskitetysti. Jätevesien käsittelyn keskittämisen myötä on mahdollisuus päästä kokonaisuuden kannalta parempaan puhdistustulokseen. Hankkeella on 7

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon 8 suuri merkitys sekä elinkeinoelämän toimivuuden että asumisen viihtyvyyden kannalta. Kiikoinen Sastamala -siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon kustannukset ovat 2,5 miljoonaa euroa ja Sastamala Huittinen välin kustannukset ovat 11 miljoonaa euroa. Sastamalan ja Kiikoisten kuntien yhdistymisestä vuoden 2013 alusta päätetään kunnanvaltuustoissa 11.4.2012. Valtion rahoituksen tarve Sastamala/Kiikoinen Huittinen -siirtoviemäreille ja yhdysvesijohdoille on 5,4 miljoonaa euroa. TYÖ- JA ELINKEINOministeriö Aluekehittämisen voimavarojen turvaaminen Valmistelut vuonna 2014 alkavasta rakennerahastokaudesta ovat meneillään työ- ja elinkeinoministeriössä. Tällä hetkellä maakunnissa hanketoimintaa rahoittavat maakunnan liitot ja ELY-keskukset. Liittojen hankkeet keskittyvät innovaatio- ja osaamisympäristöjen kehittämiseen. ELY-keskusten hankkeet liittyvät pääosin yritysten kehittämiseen ja ympäristökysymyksiin. Alueiden omista lähtökohdista lähtevän kehittämisen kannalta tarvitaan tulevalla ohjelmakaudella edelleen aluelähtöiset monirahastoiset ohjelmat. Ohjelman toteutuksen päävastuu tulee säilyttää kunnilla ja valtiolla sekä maakunnilla niiden resurssien kohdentamiseen, joissa kunnat ovat osarahoittajia. Maakunnan kehittämisrahan sitomatonta, maakunnan vapaaseen maakuntaohjelman mukaiseen hankerahoituksen kuuluvaa osuutta, tulee korottaa. OPETUS- JA KULTTUURIministeriö Tampereen keskusareenalle valtion rahoitus Suomen valmiuksien parantaminen kansainvälisten suurtapahtumien hakemisessa ja järjestämisessä on valtioneuvoston vahvistaman Suomen matkailupolitiikan mukainen tavoite. Se sisältyy myös kulttuurimatkailun valtakunnallisen katto-ohjelman painopistealueisiin. Kansainvälisten suurtapahtumien järjestäminen niin urheilussa kuin kulttuurissa tarvitsee myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevan vetovoimaisen kohteen. Valtakunnallisiin hankkeisiin valtion liikuntaneuvosto on kirjannut Tampereen keskusareenan vuosille 2014 2015 siten, että molempina vuosina valtionosuus olisi 2 miljoonaa euroa. Keskusareenan valtion rahoituksen tarve on 10 miljoonaa euroa, mikä tulisi pääosin kattaa Veikkaus Oy:n jakamattomista voittovaroista. Tampereen keskusareenalle tulee osoittaa 2,0 miljoonaa euroa investoinnin aloittamiseen jo vuoden 2013 valtion talousarviossa. VALTIOVARAINministeriö Valtion sitoutuminen ja rahoitus Tampereen kaupunkiseudun MALaiesopimuksen mukaisiin kehittämiskohteisiin (myös liikenne- ja viestintäministeriö ja ympäristöministeriö) Tampereen kaupunkiseudun tavoitteena on, että valtio varautuu talousarviossaan 2013 kaupunkiseudun laaja-alaista yhdyskuntasuunnittelua konkretisoivan kaupunkiseudun ja valtion aiesopimuksen toteuttamiseen. Tampereen seudun rautatieyhteyksien lähiliikennejärjestelyt ovat mukana liikennepoliittisen selonteon vuoden 2011 jälkeen alkavissa raideliikenteen kehittämishankkeissa. Aiesopimukseen on kirjattu, että valtion osallistuminen Tampereen kaupunkiraitiotien rahoitukseen käsitellään tänä vuonna valmistuvan liikennepoliittisen selonteon yhteydessä. Liikenne- ja viestintäministeriö on varautunut kuluvalla hallituskaudella panostamaan joukkoliikenteeseen suurilla kaupunkiseuduilla ja niillä keski suurilla kaupunkiseuduilla, joilla kunnat ovat valmiita tekemään omat panostuksensa. Edellytyksenä on, että kunnat sitoutuvat maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämiseen kokonaisvaltaisiin ratkaisuihin ja että valitut ratkaisut ovat liikennejärjestelmän kannalta tarkoituksenmukaisia. Tampereen kaupunkiseudulla on valmistunut lähi junaliikenteen kehittämisselvitys, missä ensimmäisen vaiheen toimenpiteeksi on kirjattu nykyisen junatarjonnan liittäminen seutulippujärjestelmään vuosina 2012 2013.

Valtion sitoutumista ja rahoitusta tarvitaan erityisesti joukkoliikenteen kehittämiseen Tampereen seudun rautatieyhteyksien lähiliikenteessä ja Tampereen kaupunkiraitiotiessä sekä asuntorakentamisen eri ohjelma- ja avustuskohteisiin. Maa- ja metsätalousministeriö ja opetus- ja kulttuuri - ministeriö Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMin valtion rahoitus Tampereen yliopiston yhteydessä toimiva vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAM kehittää ja validoi ihmisperäiseen solu- ja kudosviljelyyn perustuvia menetelmiä, joilla voidaan täydentää tai korvata eläinkokeita. FICAM toimii vaihtoehtomenetelmien asiantuntijakeskuksena Suomessa ja sen johtaja toimii Suomen yhteyshenkilönä Euroopan unionissa. EU-lainsäädännön ja kansallisen koe-eläinlain mukaan tulee Suomessa nimetä virallinen validointija referenssilaboratorio. Maa- ja metsätalousministeriö on ilmoittanut EU:lle, että FICAMilla on edellytykset tähän toimintaan. FICAM on saavuttanut laajaa kansainvälistä tunnustusta ja sillä on parhaat edellytykset Suomessa toimia validointi- ja referenssilaboratoriona. Sen toiminta tulee jatkossa turvata valtion rahoituksella niin, että se ei ole riippuvainen Tampereen yliopiston määrärahoista. EU-direktiivin määrittelemänä koe-eläintoiminnan velvoitteet kohdistuvat maa- ja metsätalousministeriön vastuulle. Vaihtoehtomenetelmäkeskus FICAMille tulee osoittaa vuodesta 2013 lähtien pysyvä valtion rahoitus. Valtion rahoituksen tarve maa- ja metsätalousministeriön pääluokasta on 1,0 miljoonaa euroa vuodessa. 9

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon MUUT PIRKANMAAN MÄÄRÄRAHATAVOITTEET VALTION TALOUSARVIOON VUODELLE 2013 10 VALTIOVARAINministeriö Kuntien rahoituksen turvaaminen ja kuntien tehtävät Esitys valmistuu, kun maakuntahallitus antaa lausunnon kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta sekä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistamisesta. Valtion palveluiden säilyminen kunnissa Julkisen hallinnon asiakaspalvelujen uudistaminen on tarkoituksenmukaista toteuttaa kuntauudistuksen yhteydessä. Vahvoissa peruskunnissa tulee olla tarjolla myös monipuoliset valtionhallinnon palvelut. Minimitasolla tarkoituksenmukaisen ja kattavan palvelutarjonnan varmistamiseksi tulee määritellä yhteispalvelupisteiden palvelut. Tarvittava palvelupisteverkko tulee määritellä yhteistyössä maakuntien kanssa. Ensivaiheen ratkaisuna tulee valtion talousarvioon osoittaa kiinteä määräraha, josta kunnalle tai kuntayhtymälle voidaan myöntää avustusta yhteispalvelun järjestämis- ja ylläpitokustannuksiin. OPETUS- JA KULTTUURIministeriö Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintaedellytysten vahvistaminen Teknillistieteellisen opetus- ja tutkimuslaiteinfrastruktuurin modernisointi on ollut useita vuosia kansallisesti merkittävänä tavoitteena. Pirkanmaalla on alan strategisia painopistealueita ja klusterikokonaisuuksia. Tampereen yliopistolla, Tampereen teknillisellä yliopistolla ja Helsingin yliopiston Juupajoella sijaitsevalla Hyytiälän metsäasemalla sekä Tampereen ammattikorkeakoululla on infrastruktuurin kehittämiseen liittyviä erilaisia laiteinvestointitarpeita. Pirkanmaalla sijaitseville yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tulee osoittaa teknillistieteellisen opetus- ja tutkimuslaiteinfrastruktuurin modernisointiin rahoitusta valtion vuoden 2013 talousarviossa. Sastamalassa sijaitsevan valtakunnallisen Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin valtionosuuden korottaminen Suomalaiselta kirjalta on puuttunut sen asemaa vahvistava ja lukemista edistävä toiminnallinen museo. Sastamalaan avattiin kesällä 2011 Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi, jossa edistetään laajaalaisesti sekä tieteen että taiteen keinoin suomalaista kirjakulttuuria ja vahvistetaan suomalaisen kirjan asemaa. Pukstaavi on toteutettu Sastamalan kaupungin, Suomen kirjainstituutin säätiön, opetus- ja kulttuuriministeriön, Pirkanmaan liiton ja muiden hankerahoittajien tuella. Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi on vuoden 2012 alusta ollut valtionosuusmuseo. Tämä toteutui, kun kaupungin hallinnoima Sastamalan seudun Museo sulautui Suomen kirjainstituutin säätiöön opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymällä tavalla. Sulautumisen myötä säätiö saa valtionsuutta neljälle henkilötyövuodelle. Valtakunnallisen museon tehtävien hoitaminen edellyttää kuitenkin kahdeksaa päätoimista museoammatillista henkilöä ja lisäksi osa-aikaisia. Tämän mahdollista miseksi Suomen kirjainstituutin säätiölle on turvattava museoiden lakisääteinen, henkilötyövuosi perusteinen valtionavustus lisäksi neljälle museoammatilliselle henkilölle. Suomalaisen kirjan museon tulevaisuuden toiminnan kannalta on välttämätöntä, että Suomen kirjainstituutin säätiölle osoitetaan valtion vuoden 2013 talousarviossa jatkuva museoiden lakisääteinen valtionosuus kahdeksalle henkilötyövuodelle. Oppilaitosrakentaminen Vuoteen 2012 asti koulutuksen järjestäjien ehdottamista oppilaitosten rakennushankkeista noin

kolmannes on saatu toteutetuksi valtion rahoituksella. Kuluvalle vuodelle valtion talousarviossa vähennettiin voimakkaasti valtion rahoituksen määrää, kun yleissivistävän koulutuksen osalta myöntövaltuus koko maassa pieneni 36 miljoonasta eurosta 8 miljoonaan euroon. Samaan aikaan kuitenkaan tosiasiallinen tarve niin uudisrakentamiseen (muuttoliike) kuin korjausrakentamiseen (kosteusja homevauriot) ei ole vähentynyt. Pirkanmaan kunnissa on runsaasti investointipäätöksiä odottavia oppilaitosten rakentamis- ja kunnostamiskohteita. Jatkettaessa nykyisellä rahoitusmenettelyllä tulee valtion talousarvioon osoittaa lisärahoitusta oppilaitosrakentamiseen. Oppilaitosrakentamisen rahoitus tulisi kuitenkin jatkossa sisällyttää kuntien valtionosuusjärjestelmään. Liikuntapaikkarakentaminen Liikuntalain perusteella myönnetään avustuksia liikuntapaikkojen rakentamiseen. Kunnat ilmoittavat vuosittain alueellaan toteutettavaksi aiotut liikuntapaikkojen perustamishankkeet. Valtion liikuntaneuvoston liikuntapaikkarakentamisen linjausten ja kriteerien mukaan painopistealueita ovat muun muassa laajojen käyttäjäryhmien ja terveyttä edistävien liikuntakohteiden rakentaminen. Liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmassa vuosille 2012 2015 on nimetty hankkeet, joita opetusja kulttuuriministeriö varautuu avustamaan seuraavina neljänä vuotena edellyttäen, että rahoitus säilyy arvioidun suuruisena. Rahoitussuunnitelma tarkistetaan vuosittain. Pirkanmaalla on odottamassa useita liikuntapaikkahankkeita useissa eri kunnissa. Rahoitussuunnitelmassa ovat Pirkanmaalta seuraavat kohteet vuodelle 2013: Kangasalan Pikkolan liikuntahallin peruskorjauksen jatkaminen ja Tampereen uintikeskuksen perusparannus. Lisäksi vuosien 2012 2015 rahoitussuunnitelmassa on yhdellä vuodella viivästynyt Ylöjärven urheilutalon peruskorjaus ja laajennus, jonka vuosille 2011 2013 myönnetylle valtionavustukselle on haettu siirtoa vuodella eteenpäin. Valtion talousarviossa tulee osoittaa ylläpitäjien hakema valtion rahoitus vuodelle 2013 liikuntapaikkarakentamiseen Pirkanmaalla. MAA- JA METSÄTALOUSministeriö Hämeenlinna Akaa -yhdysvesijohto ja siirtoviemäri Hankkeessa ovat mukana Akaa ja Hämeenlinna. Hanke on tarkoitus toteuttaa Pirkanmaan ELY:n ja Hämeen ELY:n yhteisenä ylimaakunnallisena hankkeena, missä on tarkoitus rakentaa yhdysvesijohto ja siirtoviemäri Kalvolan ja Toijalan taajamien välille vedenhankinnan toimintavarmuuden parantamiseksi. Siirtoviemärin rakentaminen mahdollistaa alueen jätevesien johtamisen ja keskittämisen joko Hämeenlinnan tai Akaan puhdistamolle. Etelä-Pirkanmaalla ei ole käyttämättömiä pohjavesivaroja ja koko alueen vedenhankinnan kannalta verkostoyhteys on ensiarvoisen tärkeä. Hanke mahdollistaa linjauksen varrella olevien kylätaajamien kytkemisen järjestetyn vesihuollon piiriin. Tämän myötä asumisviihtyisyys paranee ja ympäristön/ vesistöjen kuormitus vähenee paikallisesti. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 9,7 miljoonaa euroa, mistä valtion rahoituksen tarve on 3,8 miljoonaa euroa. Hankkeelle on saatu rahoitusta maa- ja metsätalousministeriöltä kuluvalle vuodelle 0,3 miljoonaa euroa. Valtion jatkorahoituksen tarve vuodelle 2013 on 1,0 miljoonaa euroa. Valtion avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (myös ympäristöministeriö) Haja-asutusalueilla tulee pyrkiä liittämään kiinteistöt kunnalliseen vesihuoltoon aina, kun se on teknistaloudellisesti järkevää. Ympäristön ja etenkin vesiensuojelun kannalta jätevesien puhdistaminen tulee keskittää mahdollisimman suuriin yksiköihin. 11

Pirkanmaan budjettitavoitteet valtion vuoden 2013 talousarvioon 12 Vesihuollon haasteena on lisäksi verkostoja uhkaava rappeutuminen, jos tarvittavia investointeja peruskorjauksiin ei tehdä ajoissa. Valtion talousarviossa tulee lisätä avustusmäärärahaa yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteitä varten. Metsäntutkimuksen voimavarojen vahvistaminen Länsi-Suomessa Hallitusohjelman mukaan valtion sektoritutkimuslaitokset kootaan suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Parhaillaan on meneillään selvitystyö, missä käsitellään sektoritutkimuslaitosten ja yliopistojen työnjakoa ja yhteistyötä sekä tutkitaan mahdollista sektoritutkimuslaitosten tehtävien siirtämistä yliopistojen yhteyteen. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) alueyksikköjaossa Länsi-Suomen keskuksena toimii Parkanon yksikkö, jolle on osoitettu myös valtakunnallisia tehtäviä. Keskuksen alueeseen kuuluu myös Metlan Kannuksen yksikkö. Metsäntutkimuslaitoksen Parkanon yksikkö on arvostettu tiedeyhteisö, joka kykenee vastaamaan tietotarpeisiin ja ennakoimaan niitä erityisesti suometsätalouden, metsien terveydentilan sekä metsän uudistamisen ja kasvatuksen alueilla. Yksikön muita vahvuuksia ovat metsäteknologian, bioenergian ja puutuotealan tutkimukset sekä nousevina potentiaaleina yhteydet bio- ja lääketieteen alueelle. Metlan Länsi-Suomen keskus on tiivistänyt yhteistyötä Pirkanmaalla erityisesti Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston kanssa. Metsäntutkimuksen voimavaroja tulee vahvistaa Länsi-Suomessa sekä tiivistää tutkimuksen yhteistyöverkostoja yliopistojen kanssa ja samalla varmistaa, että suometsätalouden ja uusien bioaktiivisten tuotteiden tutkimus- ja kehittämistyö sekä kenttäja laboratoriotoiminta jatkuu myös Parkanon toimipisteessä. Pirkanmaan kansallispuistojen ja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisääminen (myös ympäristöministeriö) Pirkanmaalla Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistot ja niiden lisäksi muut vetovoimaiset luonto- ja virkistysalueet antavat hyvän pohjan elämysmatkailun toteuttamiseen. Seitsemisen ja Helvetinjärven alueilla käy vuosittain 70 000 80 000 kävijää. Luontomatkailukohteisiin liittyvät kävijäpalvelut tarjoavat mahdollisuuksia työtilaisuuksien, yritystoiminnan ja matkailutulojen lisäämiseen. Pirkanmaalla alueiden kestävä virkistys- ja luontomatkailukäyttö tulee turvata niin, että alueet pystyvät vastaanottamaan lisääntyviä kävijämääriä sekä tarjoamaan luontomatkailun elinkeinotoiminnalle riittävän laadukkaat puitteet. Seitsemisen ja Helvetinjärven alueella on tarvetta kulttuuriperintörakennusten ja luontokeskuksen korjauksiin sekä ympäristöystävällisten energiaratkaisujen toteuttamiseen, ympäristöystävällisten joukkoliikenneyhteyksien kehittämiseen Tampereelta Seitsemiseen ja luontokeskuksen esittely- ja opastusaineiston nykyaikaistamiseen. Pirkanmaan kansallispuistojen ja muiden luontoja virkistysalueiden palveluvarustuksen ja kulutuskestävyyden lisäämiseen tulee osoittaa lisärahoitusta 0,65 miljoonaa euroa valtion vuoden 2013 talousarviossa. Liikenne- ja viestintäministeriö Valtatie 9:llä liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujumisen parantaminen välillä Tampere Orivesi Valtatie 9 on poikittaisyhteytenä tärkeä Suomen valtatieverkon osa. Tie on osin pahasti ruuhkainen ja liikenneturvallisuuden kannalta ongelmallinen. Vt 9:n suurimmat ruuhkat ovat Tampereen ja Oriveden välisellä osuudella. Tampereen päässä vuorokausiliikenne on noin 20 000 ajoneuvoa ja Oriveden päässä noin 10 000 ajoneuvoa. Alasjärvi Orivesi -yhteysväli sijoittuu kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissa valtateiden vaarallisimpaan viidennekseen. Liikenteen ennustetaan Tampereen Nurmi-Sorilan maankäytön kasvun takia jopa kolminkertaistuvan Alasjärven ja Aitovuoren välillä vuoteen 2030 mennessä. Oriveden puoleisessa päässä liikenteen ennustetaan kasvavan noin 1,5-kertaiseksi vuoteen 2030 mennessä. Vt 9:n ruuhkaisuus kytkeytyy yhteen myös Vt 12:n ruuhkiin, joita aiheutuu erityisesti Tampereen Teiskontiellä keskussairaalan risteyksen kohdalla puutteellisten risteysjärjestelyjen vuoksi. Valtatie 9:n yhteysväleille Alasjärvi Suinula ja Suinula Orivesi on osoitettava investointirahoitus siten, että se voidaan sijoittaa uuden liikennepoliittisen selonteon toimenpideohjelmaan. Lisäksi tulee teemahankkeina toteuttaa ennakoivia investointeja yhteysvälin liikenteen sujuvuuden ja liikenne turvallisuuden parantamiseksi lisäämällä ohituskaistoja ja keskikaiteita.

Valtakunnallisen liikenneturvallisuusohjelman mukaiset teemahankeinvestoinnit Pirkanmaalla on hyvä valmius toteuttaa nopeallakin aikataululla erilaisia teemaohjelmien mukaisia hankkeita. Niiden toteuttamisesta päättää liikennevirasto ELY-keskuksen ehdotusten pohjalta. Pirkanmaalla on runsaasti odottamassa muun muassa valtakunnalliseen liikenneturvallisuusohjelmaan sopivia investointikohteita niin valtateillä ja alemman asteisilla teillä kuin kevyen liikenteen väylillä. TEN-T -ydinverkon kehittämistoimet Suomen pääradalla (Bothnian Corridor) Euroopan komissio julkaisi ehdotuksensa eurooppalaisten kuljetuskäytävien TEN-T -verkosta 19.10.2011. Komission ehdotus sisältää esityksen Suomen ydinverkosta ja kattavasta verkosta. Suomen tulee arvioida ja kommentoida TEN-T -suuntaviivaehdotuksen ydinverkkoa perusteilla, jotka puolustavat komission priorisoitua ehdotusta: poikittainen Etelä-Suomen yhteys Venäjälle, yksi pohjoinen etelä -raideyhteys (Bothnian Corridor) ja yksi pohjoinen etelä -maantieyhteys (Valtatie 4) sekä näitä edellä mainittuja kuljetuskäytäviä tukevat satama- ja lentoasemayhteydet. Tällä ydinverkolla voidaan Suomessa realistisesti toteuttaa komission tarkoittamia ydinverkon liikenteen kehittämistoimia vuoteen 2030 mennessä. Yhdeksän maakunnan liittoa ovat yhteisesti esittäneet Suomen pääradan ja siihen kytkeytyvien liikenneyhteyksien merkitystä sekä henkilö- että tavaraliikenteessä osana eurooppalaisia kuljetuskäytäviä. Ydinverkkoon esitettyjen kohteiden kehittäminen tulee ottaa huomioon uudessa liikennepoliittisessa selonteossa. Tampere Pori -radan peruskorjauksen jatkorahoitus Lielahti Kokemäki -rataosuuden peruskorjaus alkaa kuluvana vuonna. Peruskorjaus toteutetaan vuoteen 2015 mennessä ja sen kustannusarvio on 91 95 miljoonaa euroa. Radan perusparannustyöt pitävät radan liikennöitävässä kunnossa niin tavarakuin henkilöliikenteessä ja pienentävät radan kunnossapidon kustannuksia. Peruskorjauksen jatkorahoitus tulee turvata valtion vuoden 2013 talousarviossa perusradanpidon määrärahoissa. Tasoristeysten vähentäminen (Toijala Turku, Tampere Pori/Rauma) Tasoristeysturvallisuus on riippuvainen tasoristeysten ylitysten määrästä, tasoristeyksen varustuksesta ja olosuhteista sekä autoilijoista. Valtion on mahdollista vaikuttaa erityisesti tasoristeysten varustukseen ja olosuhteisiin rakentamalla varoituslaitteita ja merkkejä, huolehtimalla näkemäalueista sekä poistamalla tasoristeyksiä. Tasoristeyksiä tulee poistaa Toijala Turku -rataosalta ja Tampere Pori/Rauma -rataosalta. Viimeksi mainitulla rataosalla tasoristeysten poistosuunnitelma tulee sisällyttää jatkokehittämishankkeeseen, minkä avulla rataosuuden henkilöjunaliikennetarjontaa ja -nopeutta voidaan parantaa. Parkanon raakapuuterminaalin rakentaminen Nykyisen kuljetuskaluston tehokas käyttö edellyttää raakapuuterminaalien rakentamista, joista kuljetukset tuotantolaitoksille hoidetaan asiakasjunina. Liikennevirasto on määritellyt Parkanon rautatieaseman yhdeksi tärkeän rataverkon vaikutusalueeksi. Vuosina 2010 2011 metsäteollisuuden logistiikkaongelmien helpottamiseksi toimineet työryhmät esittivät muun muassa puuhuollon terminaaliverkon kehittämistä, missä Parkanon raakapuuterminaali määriteltiin yhdeksi kiireelliseksi investointikohteeksi. Alueen kaavoitus Parkanon kaupungissa mahdollistaa terminaalin rakentamisen aloittamisen. Valtion rahoituksen tarve Parkanon raakapuuterminaalille on 5,7 miljoonaa euroa. Suurten kaupunkiseutujen joukkoliikenteen tuen korottaminen Tampereen seudulla Valtio on viime vuosina pyrkinyt parantamaan joukko liikenteen toimintaedellytyksiä ja palvelua ja lisäämään joukkoliikenteen rahoitusta suurilla kaupunkiseuduilla. Suurissa kaupungeissa joukkoliikenteen tulee olla todellinen vaihtoehto yksityisautoilulle. Joukkoliikenteen lisääntyvä käyttö vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä, parantaa liikenneturvallisuutta ja vähentää ruuhkia. Kuluvana vuonna valtion on varannut suurten kaupunkien joukkoliikenteen tukemiseen 9,25 miljoonaa euroa. 13