KIRJALLINEN KYSYMYS 144/2012 vp Elinluovutuksen resursoinnin parantaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa on elinsiirtojonoissa jatkuvasti noin 400 potilasta. Vuosittain heistä noin 20 menehtyy. Sydänsiirtopotilaista noin 10 15 prosenttia menehtyy ennen sopivan siirrännäisen löytymistä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiireissä lukuisia elinluovutuksia jää vuosittain toteutumatta, sillä tehohoitopaikkojen kohdalla on resurssipulaa. Viime vuonna HUSissa toteutui 16 elinluovutusta. Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa luovuttajia oli suhteessa yli viisinkertaisesti. Jokainen toteutunut elinsiirto säästää noin puoli miljoonaa euroa. Toteutumattomat elinsiirrot sitä vastoin tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Esimerkiksi munuaispotilaalle tilanne saattaa tietää pitkäaikaista dialyysihoitoa. Neurokirurgisen klinikan ylilääkäri Juha Hernesniemi toteaa, että he ovat toistakymmentä vuotta yrittäneet saada lisää resursseja, mutta tuloksetta. Hänen mukaansa noin neljännes niistä ihmisistä menetetään, joilta voisi saada elimiä. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mitä resurssipulan poistamiseksi aiotaan tehdä, jotta kaikki mahdolliset elinsiirrot voidaan toteuttaa ja näin lisätä ihmisten elinaikaa sekä tuoda säästöjä yhteiskunnalle? Helsingissä 2 päivänä maaliskuuta 2012 Laila Koskela /ps Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Laila Koskelan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 144/2012 vp: Mitä resurssipulan poistamiseksi aiotaan tehdä, jotta kaikki mahdolliset elinsiirrot voidaan toteuttaa ja näin lisätä ihmisten elinaikaa sekä tuoda säästöjä yhteiskunnalle? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Elinsiirrot ovat vaikeimpien munuais-, maksa-, sydän- ja keuhkosairauksien paras ja usein myös ainoa hoitomuoto. Myös yksittäisiä haiman ja ohutsuolen siirtoja on tehty. Elinsiirtoja tehdään vuosittain yhteensä noin 250 300. Suomessa on saavutettu kansainvälisesti arvioiden onnistuneita tuloksia elinsiirroissa. Tällä hetkellä Suomessa elää yli 3 500 elinsiirteen saanutta potilasta ja suurin osa heistä voi elää varsin normaalia elämää. Valtaosa elimistä saadaan aivokuolleilta luovuttajilta. Yhdeltä luovuttajalta saatuja elimiä voidaan käyttää usean potilaan hoidossa. Munuaisensiirroissa voi luovuttajana olla myös potilaan elossa oleva lähiomainen tai muu läheinen. Elinsiirroista on säädetty erikoissairaanhoidon yleisten säännösten osalta terveydenhuoltolaissa ja erikoissairaanhoitolaissa. Suomessa elinsiirrot on keskitetty valtioneuvoston asetuksella Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan. Nimenomaan elinsiirtotoimintaa koskevat erityissäännökset ovat kudoslaissa. Vuonna 2010 voimaantulleen niin sanotun oletettua suostumusta koskeneen kudoslain muutoksen tavoitteena on osaltaan ollut elinsiirtojen lisääminen. Kuolleen ihmisen elimiä saadaan irrottaa toisen ihmisen sairauden hoitoon, jos ei ole syytä olettaa, että vainaja eläessään olisi vastustanut toimenpidettä. Jos vainaja on eläessään kieltänyt elimiensä irrottamisen, toimenpidettä ei saa tehdä. Ennen kuin kuolleen ihmisen elimiä irrotetaan, lääkärin on mahdollisuuksien mukaan selvitettävä vainajan oma elinaikainen käsitys asiasta. Muutos painottaa kuolleen luovuttajan omaa elinaikaista näkemystä elinluovutuksesta. Elinsiirtojen suurin ongelma on luovuttajien vähäinen määrä. Kaikkia potentiaalisia elinluovuttajia ei välttämättä tunnisteta. Myös tehohoitopaikkojen määrä vaikuttaa osaltaan onnistuneiden luovutusten määrään. Kansainvälisesti elinluovutusaktiivisuutta mitataan aivokuolleiden elinluovuttajien määrällä miljoonaa asukasta kohden. EU:ssa hyvänä elinluovutusaktiivisuuslukuna on pidetty 40 luovuttajaa miljoonaa asukasta kohden. Suomessa yliopistosairaaloista vuonna 2011 tähän lukuun ylsivät Kuopion yliopistollinen sairaala ja Turun yliopistollinen keskussairaala. Vähäisintä luovutusaktiivisuus oli Helsingissä ja Uudellamaalla sekä Oulussa. Hyvä luovutusaktiivisuus edellyttää luovuttajasairaalassa potentiaalisten luovuttajien tunnistamisjärjestelmää esimerkiksi elinluovutusten vastuuhenkilön nimeämistä. Kuopion 56,5 aivokuollutta luovuttajaa miljoonaa asukasta kohden osoittaa, että voimassaolevan lainsäädännön puitteissakin on mahdollista saavuttaa hyvä elinluovutusaktiivisuus. Valtio osallistuu elinsiirtojen, mukaan lukien luovuttajan tunnistaminen ja luovutus, kustannuksiin kuntien peruspalveluiden valtionosuuksien kautta. Tällä pyritään turvaamaan yhtenäinen hoidon saatavuus myös elinluovutusten osalta. Ministeriö tulee seuraamaan osana palvelura- 2
Ministerin vastaus KK 144/2012 vp Laila Koskela /ps kenneuudistusta myös elinsiirtotoiminnan sujuvuutta. Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2012 Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 144/2012 rd undertecknat av riksdagsledamot Laila Koskela /saf: Vad ämnar man göra för att undanröja resursbristen så att alla potentiella organtransplantationer kan göras och så att man på så vis kan öka människornas livslängd samt göra besparingar för samhället? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Organtransplantationer är den bästa och ofta även den enda behandlingen av svåra njur-, lever-, hjärt- och lungsjukdomar. Det har även utförts enstaka mjält- och tunntarmstransplantationer. Det görs årligen ca 250 300 organtransplantationer. I Finland har man utifrån internationella värderingar nått goda resultat vid organtransplantationerna. I Finland lever för närvarande över 3 500 patienter som har fått ett donerat organ och merparten av dem kan leva ett rätt så normalt liv. Merparten av organen fås av hjärndöda donatorer. Organ som fås av en donator kan användas vid behandlingen av ett flertal patienter. Vid njurtransplantationer kan donatorn också vara en till patienten nära anhörig eller annan närstående som är vid liv. Föreskrifter om organtransplantationer finns i allmänna bestämmelser om specialiserad sjukvård i hälso- och sjukvårdslagen och lagen om specialiserad sjukvård. Organtransplantationerna i Finland är centraliserade till Helsingfors universitets centralsjukhus genom statsrådets förordning. Lagen om användning av mänskliga organ, vävnader och celler för medicinska ändamål, nedan vävnadslagen, innehåller särskilda bestämmelser om själva organtransplantationsverksamheten. En ändring av vävnadslagen trädde i kraft 2010 och gäller ett s.k. antagande om samtycke. Avsikten med ändringen har varit att öka antalet organtransplantationer. Organ får tas från en avliden människa för behandling av en sjukdom hos en annan människa, om det inte finns skäl att anta att den avlidne under sin livstid hade motsatt sig ett sådant ingrepp. Om den avlidne under sin livstid har förbjudit att organ tas, får ingreppet inte göras. Innan organ tas från en avliden ska läkare, i den mån det är möjligt, utreda vilken inställning den avlidne själv hade under sin livstid till frågan. I ändringen betonas den avlidna donatorns egen inställning till organdonation under sin livstid. Det största problemet i fråga om organtransplantationer är det låga antalet donatorer. Alla potentiella donatorer identifieras nödvändigtvis inte. Även antalet intensivvårdsplatser inverkar för sin del på antalet donationer som leder till goda resultat. Internationellt mäts organdonationsaktiviteten i antalet hjärndöda donatorer per en miljon invånare. Inom EU anser man att en organdonationsaktivitet på 40 donatorer per en miljon invånare är ett gott resultat. Av universitetssjukhusen i Finland nådde Kuopio universitetssjukhus och Åbo universitets centralsjukhus detta antal 2011. Organdonationsaktiviteten var lägst i Helsingfors och Nyland samt i Uleåborg. En god organdonationsaktivitet förutsätter att det på donationssjukhusen finns ett system för att identifiera potentiella donatorer, som exempel kan nämnas att utse en ansvarig person för organdonationer. De 56,5 hjärndöda donatorerna per en miljon invånare i Kuopio visar att det är möj- 4
Ministerns svar KK 144/2012 vp Laila Koskela /ps ligt inom ramarna för den gällande lagstiftningen att nå en god donationsaktivitet. Staten deltar i kostnaderna för organtransplantationerna inklusive identifieringen av donatorerna och donationerna genom kommunernas statsandelssystem. Med detta strävar man efter att säkerställa en enhetlig tillgång till vård även för organdonationer. Ministeriet kommer att bevaka smidigheten i organtransplantationsverksamheten som en del av servicestrukturreformen. Helsingfors den 23 mars 2012 Omsorgsminister Maria Guzenina-Richardson 5