KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN OHJEITA ASIAKKAILLE JA TYÖTOIMINTAPAIKOILLE RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Perhe- ja psykososiaaliset palvelut Aikuissosiaalityö
KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA Laissa kuntouttavasta työtoiminnasta 189/2001 säädetään toimenpiteistä, joilla parannetaan pitkään työttömänä olleen henkilön työllistymisvalmiuksia sekä edistetään hänen mahdollisuuksiaan osallistua koulutukseen ja työ- ja elinkeinoviranomaisen tarjoamaan julkiseen työvoimapalveluun. Kuntouttava työtoiminta on kunnan/kaupungin (Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän aikuissosiaalityön) järjestämää toimintaa, jossa ei synny virkasuhdetta eikä työsuhdetta henkilön ja toimintaa järjestävän tai toteuttavan tahon välille. Kuntouttava työtoiminta ei saa aiheuttaa kunnan tai muun toiminnan toteuttajan palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisia tai lomauttamisia, eikä heidän työolosuhteidensa tai etuuksiensa huonontumista. Kuntouttavan työtoiminnan tarkoituksena on parantaa työnhakijan mahdollisuuksia sijoittua uudelleen työelämään ja saada kokemusta eri ammateista. Kuntouttavalla työtoiminnalla pyritään parantamaan pitkäaikaistyöttömien elämänhallintaa avaamalla heille väyliä työelämään tai työvoimahallinnon ensisijaisiin työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Kuntouttava työtoiminta on sovitettava asiakkaan työ- ja toimintakyvyn sekä osaamisen mukaan niin, että se on työmarkkinoille pääsyn kannalta mielekästä ja riittävän vaativaa. Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntouttavaa työtoimintaa järjestetään 3 24 kuukauden mittaiseksi jaksoksi kerrallaan. Jakson aikana henkilön tulee osallistua kuntouttavaan työtoimintaan vähintään yhden ja enintään neljän päivän aikana kalenteriviikossa. Yhden päivän aikana kuntouttavan työtoiminnan tulee kestää vähintään neljä tuntia, johon ei sisälly ruokataukoa. Kuntouttava työtoiminta on järjestettävä henkilön työttömyysturvalain 1 luvun 9 :ssä tarkoitetulla työssäkäyntialueella. Henkilön suostumuksella voidaan kuntouttavatyötoiminta järjestää myös työssäkäyntialueen ulkopuolella. Laissa säädetään myös toimenpiteisiin osallistuvan henkilön sekä työtoimintapaikan oikeuksista ja velvollisuuksista.
TYÖTOIMINTAPAIKAN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN TOTEUTTAMISESSA Työtoimintapaikalla on oikeus: vaatia osallistujaa noudattamaan sovittuja työhön saapumis- ja lähtemisaikoja keskeyttää kuntouttavan työtoiminnan sopimus, jos osallistuja ei saavu työtoimintapaikalle sovittuna aikana, ei kykene sovittuihin työtehtäviin, laiminlyö vastuutaan työturvallisuudesta tai tämän käytös työtoimintapaikalla on toistuvasti hyökkäävä tai epäasiallista Työtoimintapaikan velvollisuus on huolehtia siitä, että osallistuja saa hyvää ja asiallista kohtelua osallistuja saa hyvää ja riittävää ohjausta työtehtäviin työtoiminta on riittävän mielekästä ja työllistymistä edistävää työtoiminnassa noudatetaan kyseisen toimipaikan työsuojelu- ja työturvallisuussäädöksiä Työtoimintapaikan vastuullisen ohjaajan velvollisuus on kalenterikuukausittain allekirjoittaa osallistujan läsnä- ja poissaoloilmoitukset ja toimittaa ne seuraavan kuukauden 7 päivään mennessä sosiaalipalvelukeskuksen asiakaspalvelusihteerille tai neuvontaan os. Rantakatu 8 E 3 kerros. Työtoimintapaikan vastuullisen ohjaajan tulee ohjata ja tukea osallistujaa pyrkimään koulutukseen tai avoimille työmarkkinoille.
TYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KUNTOUTTAVASSA TYÖTOIMINNASSA Kuntouttavaan työtoimintaan osallistujalla on oikeus: hyvään, asianmukaiseen ja riittävään perehdytykseen asianmukaiseen arviointiin työtoiminnasta hyvään ja asianmukaiseen kohteluun ilman syrjintää tehdä kantelu huonosta kohtelusta kieltäytyä työtoiminnasta tai keskeyttää työtoiminta, jos työtoiminta ei ole hänen terveydentilansa tai työ- ja toimintakykynsä huomioon ottaen hänelle sopivaa työtoiminta järjestetään hänen työssäkäyntialueensa ulkopuolella tai päivittäinen matka ylittää kolme tuntia työtoiminnan järjestäjä laiminlyö vastuutaan työtoimintaan osallistujan turvallisuudesta työtoiminnan järjestäjä laiminlyö palvelun järjestämisestä koskevaa lainsäädäntöä, työtoiminnasta tehdyn sopimuksen ehtoja, työtoiminta poikkeaa olennaisesti aktivointisuunnitelmassa sovitusta tai jos osallistuja saa työ- tai koulutuspaikan Tämän lisäksi osallistujalla on oikeus kieltäytyä tai keskeyttää työtoiminta, jos hän saa työtai opiskelupaikan tai hän osallistuu muuhun toimintaan, jonka arvioidaan edistävän hänen työmarkkinavalmiuksiaan paremmin kuin työtoiminta. Tai osallistuja osoittaa, että työtoiminta ei edistä lainkaan hänen työmarkkinoille pääsyään tai sinne paluuta. Jokaisen osallistujan tilanne arvioidaan yksilöllisesti. Henkilökohtaiset olosuhteet, kuten lastenhoidon järjestäminen tai kulkuvaikeudet, eivät ole laissa mainittuja rinnastettavia päteviä syitä kieltäytyä työtoiminnasta. Osallistujalle on kuitenkin annettava riittävästi aikaa järjestää olosuhteet niin, että tämä voi osallistua työtoimintaan. Kuntouttavaan työtoimintaa osallistujalla on velvollisuus noudattaa työtoimintapaikan työsuojelu- ja työturvallisuusmääräyksiä noudattaa työtoimintapaikan salassapito- ja vaitiolovelvollisuussääntöjä noudattaa sovittuja työhön saapumis- ja lähtemisaikoja ilmoittaa poissaoloista ja täyttää poissaoloilmoitus työtoimintapaikan ohjaajan kanssa täyttää läsnäoloilmoitus ja toimittaa se työtoimintapaikan ohjaajalle tehdä sovitut työtehtävät lähiohjaajan antamien työohjeiden mukaisesti
ARVIOINTI Kuntouttavaan työtoimintaan liittyy tärkeänä osana myös arviointi. Arviointi suoritetaan vähintään kerran vuodessa ja sen tarkoituksena on selvittää työtoiminnan vaikutusta osallistujan näkökulmasta ja antaa tietoa hänen toimintakyvystä ja työelämätaidoista sekä kuvata työtoiminnan sisältöä. Arviointia voidaan myös hyödyntää osallistujan jatkosuunnitelmia laadittaessa. Kuntouttavan työtoiminnan arviointi suoritetaan erikseen sovittavana ajankohtana ja sen suorittaa kuntouttavaan työtoimintaan osallistunut henkilö sekä hänen lähiohjaajansa. Arviointi tapahtuu siihen erityisesti suunnitellun lomakkeen avulla. Ohjaaja ja osallistuja voivat täyttää oman lomakkeensa ennen yhteistä palautekeskustelua. Palautekeskustelun aikana on vielä mahdollista yhdessä täydentää lomaketta. Arviointilomakkeita ohjeineen saa sosiaaliohjaajilta, työhönvalmentajalta tai kuntouttavan työtoiminnan koordinaattorilta sekä Raahen seudun hyvinvointiyhtymän nettisivuilta osoitteessa http://www.ras.fi/lomakkeet. Mikäli osallistuja kieltäytyy itsearvioinnin tekemisestä, pyritään arvioinnit muilta osin suorittamaan. Arvioinnit suoritetaan myös, mikäli osallistuja ei ole tavoitettavissa tai työtoiminta on keskeytynyt.
POISSAOLOT TYÖTOIMINNASTA Niiltä päiviltä, joina asiakas ei osallistu kuntouttavaan työtoimintaan, ei kulukorvauksia makseta, vaikka poissaolojen syy olisikin hyväksyttävä. Hyväksyttävinä syinä pidetään hyvinvointikuntayhtymässä ja TE-palveluissa asiointia, pääsykokeisiin tai muihin työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin osallistumista. Kaikista kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvan henkilön poissaoloista on tehtävä poissaoloilmoitus lomakkeella TT3, joita toimitetaan työtoimintapaikoille kuntouttavan työn työsopimusten mukana. Lomake palautetaan osoitteella KELA, PL 22, 00232 Helsinki. Lomakkeen palauttamiseen ei voi käyttää Kelan valmiita palautuskuoria eikä niitä suositella toimitettavaksi suoraan Kelan Raahen konttoriin. Poissaoloilmoituslomakkeen allekirjoittavat sekä kuntouttavaan työtoimintaan osallistuva henkilö sekä kuntouttavan työtoimintapaikan vastuuhenkilö. Jos osallistujan allekirjoitusta ei voida kohtuullisessa ajassa saada, työtoimintapaikka lähettää poissaoloilmoituksen Kelalle ilman osallistujan allekirjoitusta, jolloin Kela lähettää hänelle automaattisesti lisäselvityspyynnön. Työtoimintapaikka on velvollinen ilmoittamaan kuntouttavan työtoiminnan päätöksen tehneelle sosiaaliohjaajalle/työhönvalmentajalle osallistujan poissaoloista. HUOM! Osallistujan poissaololomakkeen, osallistumispäiväilmoituksen ja työttömyyspäivärahahakemuksen on oltava yhtenäiset poissaolojen kanssa. Sairauspoissaolot Sairauspoissaolokäytännöissä noudatetaan työtoimintapaikan omia sääntöjä. Pääperiaate kuitenkin on, että jokaisesta poissaolosta toimitetaan osallistumispäivälistojen mukana sairaslomatodistukset. Osa työtoimintapaikoista vaatii jokaisesta poissaolosta todistuksen, joissakin paikoissa riittää oma ilmoitus alle 3 päivän poissaolosta. Yli 3 päivää kestävästä omasta sairaudesta on toimitettava Kelaan terveydenhoitajan tai lääkärin todistus. Tapaturmatilanteet Kuntouttavaan työtoimintaan osallistujat on vakuutettu Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän kautta. Vakuutus kattaa työtoiminnassa sattuneiden tapaturmien lisäksi työtoimintaan liittyvillä matkoilla sattuneet tapaturmat. Vakuutus korvaa pääsääntöisesti myös esinevahingot (mm. silmälasit, kuulokoje) mikäli ne hajoavat työtapaturman yhteydessä. Tapaturman sattuessa tulee siitä aina täyttää erillinen Vakuutusyhtiö Pohjolan tapaturma- ja ammattitauti-ilmoitus ja toimittaa se kyseiseen vakuutusyhtiöön. Mikäli em. lomakkeen täyttämisessä on ongelmia, tulee ottaa yhteys sosiaalitoimen yhteyshenkilöön. Yhteyshenkilön tiedot löytyvät kuntouttavan työtoiminnan sopimuksesta.
Luvattomat poissaolot Kuntouttavaan työtoimintaan osallistujan ollessa asiasta ilmoittamatta tai muuten luvattomasti poissa työtoimintapaikalta asiasta tulee ilmoittaa välittömästi hänet kuntouttavaan työn ohjanneelle sosiaaliohjaajalle. Poissaolon jatkuessa ilman selvää syytä 4 työpäivää, kuntouttavan työtoiminnan sopimus puretaan. Muut mahdolliset poissaolot Muista poissaoloista esim. virastoissa asioinneista ym. toimitettava kirjallinen todistus tai muu luotettava selvitys, joka oikeuttaa kulukorvaukseen tai toiminta- ja/tai ruokarahaan. Pääsääntöisesti asiakkaan on kuitenkin pyrittävä järjestämään asioinnit ja palaverit muuna kuin työtoiminta päivän aikana. MATKA- JA MUUT KORVAUKSET Kun osallistut työllistämistä edistävään palveluun, voit saada Kelasta kulukorvausta 9 / päivä enintään neljältä päivältä viikossa. Se on verotonta tuloa eikä sitä huomioida tulona toimeentulotukilaskelmassa. Kulukorvaus lisätään palvelun maksettavaan peruspäivärahaan tai työmarkkinatukeen. Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä korvaa kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvalle asiakkaalle mahdolliset matkakustannukset halvimman matkustustavan mukaisesti jälkikäteen osallistumispäiväilmoituksen mukaisesti, mikäli kuluja syntyy. Matkakustannus korvataan, jos työmatka ylittää viisi (5) kilometriä/suunta. VAITIOLOVELVOLLISUUS JA ASIAKIRJOJEN SÄILYTTÄMINEN kuntouttavan työtoimintapaikan työntekijät ja muut vastuuhenkilöt ovat vaitiolovelvollisia, eivätkä saa luovuttaa ulkopuolisille työtoimintaan osallistuvan henkilökohtaisia tietoja työtoimintapaikan tulee säilyttää työtoiminnassa olevaa koskevia asiakirjoja siten, että asiakkaan tietoturva ei vaarannu
YHTEYSTIEDOT RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ sosiaaliohjaaja Aili Karihtala 040 830 3147 sosiaaliohjaaja Henna Keränen 044 439 3749 sosiaaliohjaaja Anne Rautio 040 135 7913 sosiaaliohjaaja Hanna Sippala 040 135 8088 sosiaaliohjaaja/ Työllisyyden monialainen yhteispalvelu Tarja Juola 040 830 3132 sosiaaliohjaaja/ Työllisyyden monialainen yhteispalvelu Eila Kangastalo 044 439 3893 sosiaaliohjaaja/ Työllisyyden monialainen yhteispalvelu Eija Ilmakangas 040 135 8100 työhönvalmentaja Eija Aunola 040 135 8101 kuntouttavan työtoiminnan koordinaattori Merja Aunola 040 135 6974 sähköposti: etunimi.sukunimi@ras.fi