JUNIORI JA SM-LIIGAPELIEN VERTAILUA TASAKENTÄLLISIN PELATTAESSA

JUNIORI JA SM-LIIGAPELIEN VERTAILUA TASAKENTÄLLISIN PELATTAESSA Nokelainen Juha ja Saurén Sami Liikuntakeskus Pajulahti Opinnäytetyö Kevät 2000

Juniori ja SM- liigapelien vertailua tasakentällisin pelattaessa Juha Nokelainen ja Sami Saurén TIIVISTELMÄ Tämä opinnäytetyö on suunnattu Suomen Jääkiekkoliiton valmentajakoulutusjärjestelmän koulutusmateriaalin osaksi.tarkoituksena oli selvittää onko junioreiden pelaamisen suunta pelaajan kehityksellisessä mielessä oikea. Tässä opinnäytetyössä tarkasteltiin joukkuepelianalyysin avulla nuorten jääkiekkoa. Aineistona käytettiin 21:tä nuorten ja 9:ää SM-liigan jääkiekko-ottelua. Yhteensä analysoitiin 42:n joukkueen pelaaminen nuorten tasolla ja 18 joukkueen pelaaminen SM-liigassa. Analyysit tehtiin ainoastaan tasakentällisin pelatessa. Nuorten jääkiekosta ei aikaisemmin juuri ole tehty pelianalyysejä, paitsi maajoukkuetapahtumista. Ottelut analysoitiin tietokoneanalyysimenetelmällä, joka on kehitetty Westerlundin (1992c) lisensiaatti-tutkielman tulosten perusteella. Analysointi tehtiin sanelukonetta ja videoita hyväksi käyttäen. Miesten SM-liigan otteluanalyysit ovat Ari Halttusen tekemiä. Hän työskentelee Helsingin IFK:n tilastovastaavana. Tulokset osoittivat, että peli pääpiirteissään on juniorien ja miesten tasolla samanlaista tasakentällisin pelattaessa. Merkittävät erot löytyivät hyökkäyksiin lähdöissä, joissa junioreiden uskallus pelata kiekollista peliä oli yllättävän vähäistä.

SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ 1. JOHDANTO...1 2. JÄÄKIEKKO PELINÄ...2 3. JÄÄKIEKKOILIJAN OMINAISUUDET...3 3.1 FYYSISISTÄ OMINAISUUKSISTA JÄÄKIEKKOTAITOON...3 3.2 FYYSISET VALMIUDET...3 3.3 MOTORINEN TAITAVUUS...4 3.4 LIIKKUVUUS...4 3.5 LIHASKUNTO...4 3.6 HENGITYS- JA VERENKIERTOELIMISTÖN KUNTO (AEROBINEN KUNTO)...5 3.7 LAJINOMAISET FYYSISET VALMIUDET...5 3.8 LUISTELUVOIMA JA NOPEUS...5 3.9 KAKSINKAMPPAILUVOIMA...6 3.10 KÄSIEN NOPEUS...6 3.11 LIHASVOIMA JA TASAPAINO...6 3.12 NOPEUSVOIMA...7 3.13 LAJINOMAINEN NOPEUS...7 3.14 LAJIKESTÄVYYS...7 3.15 HENKISEN VALMENNUKSEN PERUSTANA PERSOONALLISUUSPIIRTEET...7 4. JÄÄKIEKKOTAIDOT...9 4.1 HYÖKKÄYSPELISSÄ KIEKOLLISENA...9 4.2 HYÖKKÄYSPELISSÄ KIEKOTTOMANA...10 4.3 PUOLUSTUSPELISSÄ KIEKOLLISEN VASTUSTAJAN PUOLUSTAJANA...10 4.4 PUOLUSTUSPELISSÄ KIEKOTTOMAN VASTUSTAJAN PUOLUSTAJANA...11 5. JOUKKUEPELAAMINEN...13 5.1 PELISYSTEEMEISTÄ LUOVAAN RATKAISUN TEKOON...13 6. VALMENNUS...15 6.1 TAITO JOHTAA JA VALMENTAA...15 7. PELIANALYYSIMENETELMÄT...17 7.1 YLEISTÄ...17 7.1.1 JÄÄKIEKON PELIANALYYSI...18 7.1.2 YKSILÖTAITOJEN ANALYSOINTI...19 7.1.3 JOUKKUETAITOJEN ANALYSOINTI...19 8. TUTKIMUSMENETELMÄT...21 8.1 OTTELUIDEN ANALYSOINTI JA TILASTOLLINEN KÄSITTELY...21 8.2 ANALYYSILLE KESKEISTEN KÄSITTEIDEN TULKINTA...23 9. TULOKSET...24

9.1 HALTUUNOTTOTAPA ALUEITTAIN...25 9.2 HYÖKKÄYSTAPA ALUEITTAIN...26 9.3 PELITAPAHTUMAT (MAALINTEKOPELI JA KENTTÄPELI)...27 9.4 HYÖKKÄYSVALMIUS, - TEHOKKUUS JA - RISKIYS...28 10. POHDINTA...29 LÄHDELUETTELO LIITTEET

1. JOHDANTO Päättötyömme aiheena on jääkiekonpelianalyysien vertaileminen miesten SM-liigan ja A- D - juniorien peleistä. Saimme jääkiekkoliitolta käyttöömme pelianalyysiohjelman. Ohjelmaa käyttävät muun muassa Jokereiden, HIFK:n ja Oulun Kärppien miesten joukkueet. Analyysiohjelma analysoi kenttätapahtumat eli sen, mitä pelissä tapahtuu. Miesten jääkiekko toimii suunnannäyttäjänä suurelle yleisölle ja me selvitimme sitä, onko nuorten pelissä liikaa huipputasolle kuuluvaa voittamisen mentaliteettia suhteessa pelaajan kehittämiseen. Jos näin on, ei voida puhua pelaajien kehittämisestä otteluissa, vaan pelaajien liian aikaisesta roolittamisesta ja yksilöllisten taito-ominaisuuksien käyttämisen rajoittamisesta. Jääkiekossa ottelu on paras testi, jolla pystytään mittaamaan pelaajien ja joukkueiden sen hetkistä paremmuutta. Pelien tilastoinnin sekä tarkemman pelianalyysin avulla saadaan tietoja, joilla pystytään luotettavasti tarkastelemaan ottelutapahtumia ja niiden vaikutuksia ottelun lopputulokseen. Pelien analysointi on viime vuosina suomessa siirtynyt yksilötason tarkastelusta joukkuepelin analysointiin. Analyyseillä saatuja tietoja on käytetty hyväksi suomalaisen jääkiekon kehittämisessä eri tasoilla. Tässä opinnäytetyössä käytetään Erkka Westerlundin ja Ari Ahokummun kehittelemää tietokoneohjelmaa, jonka avulla ottelut voidaan koodata reaaliajassa ottelun aikana ja analysoida heti ottelun jälkeen. Ohjelma on tehty Westerlundin (1992) tutkimusten pohjalta ja sitä on käytetty useissa tutkimuksissa (mm. Jokinen & Mikkilä 1996, Melkko 1995) sekä Suomen miesten ja nuorten maajoukkueiden pelien analysoinneissa.

2. JÄÄKIEKKO PELINÄ Jääkiekon säännöt antavat pelille luonteen. Laidat rajaavat pelialueen kentäksi. Viivat erottavat kentän eri pelialueiksi. Maalien koko ja sijainti, pelaajien ja maalivahtien pelivälineet sekä kiekon ominaisuudet antavat puitteet maalinteolle ja maalinteon estämiselle. Säännöt rajaavat pelaajien toiminnot ja määrää rikkomuksia seuraavat toimenpiteet. (Westerlund 1992) Säännöt antavat mahdollisuuden myös pelaajavaihtoihin pelin ollessa käynnissä, mikä mahdollistaa pelaamisen jatkuvasti suurella intensiteetillä. Tämä seikka erottaa jääkiekon monista muista palloilupeleistä, joissa pelaajat ovat kentällä lähes koko pelin ajan. (Mikkola 1987) Jääkiekko on tyypillinen esimerkki intervallityöstä. Korkeaintensiteettinen työjakso (syke lähellä maksimitasoa) vaihtelee muutamista sekunneista pariin minuuttiin, jota seuraa usean minuutin mittainen palautumisvaihe (Green 1978). Vaihdon aikana pelaaja suorittaa useita erilaisia toimintoja (pysähdyksiä, lähtöjä, laukauksia taklauksia yms.), jotka vaihtelevat intensiteetiltään keskinkertaisesta maksimaaliseen. Pelaaja luistelee ottelun aikana n.5300 metriä. Aktiivinen jäälläoloaika jakautuu yksittäisellä pelaajalla seuraavasti: Pelaaja tekee kaikki - irti pyrähdyksiä ottelun aikana 156 sekuntia. Kaksinkamppailua on 52,2 sekuntia. Normaalia luistelua 417,6 sekuntia ja liukua 748,2 sekuntia (Green 1976). Vaihdon intensiteettiin vaikuttaa myös ottelun luonne, joukkueen taktiikka ja usein myös yksittäiselle pelaajalle laadittu erityistaktiikka. Pelaajan ollessa jäällä pelaajan syke on keskimäärin 170-174 lyöntiä minuutissa. Lepojakson aikana syke palautuu n. 120 tasolle. Pelattaessa syke vaihtelee riippuen pelin tapahtumista (Green 1976). kaikki - irti pyrähdyksiä 156 sekuntia 2,6minuuttia kaksinkamppailua kiekosta 52,2 sekuntia luistelua 417,6 sekuntia 7 minuuttia liukua 748,2 sekuntia 12,5 minuuttia Taulukko 1. Aktiivisen jäälläolon jakautuminen ajallisesti jääkiekko-ottelussa (Green 1976)

3. JÄÄKIEKKOILIJAN OMINAISUUDET 3.1 Fyysisistä ominaisuuksista jääkiekkotaitoon Myös fyysinen valmentautuminen on tämän päivän jääkiekossa kokonaisvaltaisempaa. Yksittäisten ominaisuuksien kehittäminen ei ole itsetarkoitus vaan fyysinen valmennus tähtää parantuneeseen jääkiekkotaitoon. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 539) 3.2 Fyysiset valmiudet Fyysisillä valmiuksilla tarkoitetaan yksilön fyysisiä ja liikunnallisia ominaisuuksia, jotka toimivat perustana liikuntasuorituksille sekä myöhemmin pelaajan suorituskyvyn lajinomaisen kehittämisen pohjana. Junioreilla fyysisten valmiuksien kehittäminen on ensisijainen harjoituskohde. Riittävän yleisen perustan rakentamisen jälkeen voidaan aloittaa lajinomaisten ominaisuuksien kehittäminen. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 539) Jääkiekkoilijalta vaadittavat ominaisuudet voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan. Kuviossa 1 on kuvattu tekijöitä, jotka ovat merkittäviä jääkiekon kannalta. 1. KUNTOTEKIJÄT (fyysinen, psyykkinen, emotionaalinen) 2. TAITO & TEKNIIKKA (tekninen jääkiekko) 3. PELIN YMMÄRTÄMINEN (taktinen jääkiekko) KUVIO 1. Jääkiekkoilijalta vaadittavat ominaisuudet (Kingston 1986)

3.3 Motorinen taitavuus Motorisella taitavuudella tarkoitetaan mahdollisimman monipuolista liikevarastoa, kykyä hallita oma toiminta suhteessa ympäristöön. Motorinen taitavuus perustuu hermostollisten liikeratojen syntymiseen, joka kehittyy parhaiten lapsuus- ja nuoruusiässä (7-13v.). Koordinaation taustatekijät ovat toisistaan riippumattomia ja eri liikuntalajit kehittävät koordinaation eri osa-alueita. Tämän takia monipuolinen harjoittelu on tärkeää. Motorinen taitavuus on perustana lajitaitojen kehittymiselle. Motorisen taitavuuden taustalta mainittakoon muun muassa seuraavat osatekijät: liikkuvuus, lihaskunto ja hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 539) 3.4 Liikkuvuus Liikkuvuudella tarkoitetaan ihmisen kykyä tehdä liikkeitä joiden liikelaajuus on suuri. Käsitteet notkeus ja joustavuus ovat lähes sama asia kuin liikkuvuus. Liikkuvuuteen vaikuttaa niveltä ympäröivien nivelsiteiden, jänteiden ja lihasten venyvyys ja lihasvoima sekä nivelpintojen muoto. Myös harjoittelulla voidaan vaikuttaa liikkuvuuteen. (Rehunen & Heino 1990) Hyvä liikkuvuus mahdollistaa laajat liikeradat suorituksissa ja sitä kautta tehokkaamman teknisen suorituksen. Yleisesti liikkuvuuden on todettu vaikuttavan positiivisesti voimantuottoon, rentouteen, nopeuteen ja kestävyyteen (taloudellisuus). Lisäksi hyvä liikkuvuus ennaltaehkäisee lihasvammojen syntyä. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 539) 3.5 Lihaskunto Lihaskunnolla tarkoitetaan voimaominaisuuksien kehittämistä motorisen taidon yhteydessä tai omina harjoitteinaan. Tällaisen harjoittelun tulisi olla dynaamista, monipuolista ja sovellettua nopeusvoimatyyppistä. Erityisesti alle 13 -vuotiaiden harjoittaminen tapahtuu pääosin motoristen taitojen kehittämisen kautta. Lasten (7-13-vuotiaiden) voimaharjoittelussa on suositeltavaa oman

kehonpainon käyttäminen. Murrosiän jälkeen voimaharjoittelun ärsykkeet saavat jo aikaan tehokkaan harjoitusvaikutuksen ja tätä kautta lihasten voiman kehittymisen. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 540) 3.6 Hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto (aerobinen kunto) Hengitys- ja verenkiertoelimistön kunto kuvaa pelaajan yleistä aerobista kuntoa eli pitkäaikaisten suoritusten kestävyyttä, joka on perusta yleensä harjoittelulle sekä lajinomaisen kestävyyden kehittämiselle. Liikuntasuorituksissa paikallisten energiavarastojen lisäksi myös lihassolut tarvitsevat happea. Hapen saannissa ja käytössä vaikuttavat hengitys, verenkierto ja lihaskudoksen kyky käyttää happea. Kuormittamalla suuria lihasryhmiä, hengitystä ja verenkiertoa saadaan elimistössä aikaan pysyviä rakenteellisia muutoksia. Tämän vuoksi työskentelykapasiteetin kehittäminen on tärkeää jo nuoruusiässä. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 540) 3.7 Lajinomaiset fyysiset valmiudet Jääkiekossa tarvittavilla fyysisillä ominaisuuksilla tarkoitetaan ominaisuuksia, jotka ovat jääkiekon lajianalyysin ja kokemustiedon perusteella tärkeimpiä pelissä menestymisen kannalta. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 540) 3.8 Luisteluvoima ja nopeus Jääkiekossa pelaajalta edellytetään hyvää liikkumiskykyä. Luisteluvoimalla ja -nopeudella pelissä tarkoitetaan toistuvia voimakkaita lyhytkestoisia ja maksimaalisia suorituksia kiekon kanssa tai ilman, kuten nopeita liikkeelle lähtöjä, käännöksiä ja pysähdyksiä, rytmin- ja suunnanmuutoksia ja harhautuksia. Luisteluvoiman ja - nopeuden kehittämisellä pyritään vastaamaan pelin vaatimiin lyhytkestoisiin ja kovatehoisiin taitosuorituksiin, sekä toisaalta myös siihen, millä tasolla voimasta pelaaja työskentelee. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 540)

Voima ja nopeus ovat nykyjääkiekon kehitettävät ominaisuudet, ja niitä tulee kehittää koko kauden ajan nousujohteisesti. (Bukac & Dovalil 1990, Sieppi 1997) 3.9 Kaksinkamppailuvoima Jääkiekossa kaikki toiminta on aina suhteessa vastustajan toimintaan. Hyökkäyspelissä pelaaja joutuu toimimaan usein vastustajan häirinnässä, suojaamaan kiekkoa, ottamaan taklauksen vastaan, irtaantumaan omasta vastustajastaan tai haastamaan vastustajan. Samoin puolustuspeli perustuu kaksinkamppailupelaamiseen. Kaksinkamppailutilanteet voi voittaa hyvin erilaisilla ominaisuuksilla. Kaksinkamppailutilanteissa oikea-aikaisuuden, teknisen taitavuuden, ja nopeuden lisäksi edellytetään pelaajalta hyviä voimaominaisuuksia. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541) 3.10 Käsien nopeus Koska pelitilanteissa pelaaja toimii aina vastustajaa vastaan, ratkaisevaa on myös kiekon- ja mailankäsittelynopeus. Jääkiekossa mailankäyttö (mailan-/ kiekonkäsittelynopeus, laukaisuvoima/- nopeus, mailaestot jne.) edellyttää paitsi käsien ja hartiaseudun myös keskivartalon lihasten lajinomaista kehittämistä. Edellä mainittujen kolmen ominaisuuden harjoituttamisessa tukeudutaan kolmeen olennaiseen taustamuuttujaan: lihasvoima ja - tasapaino, nopeusvoima ja lajinomainen nopeus. Pelin luonne huomioiden nopeuden kehittäminen tulisi suorittaa voiman ja taidon rakentamisen kautta. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541) 3.11 Lihasvoima ja tasapaino Jääkiekossa lihasvoimalla ja -tasapainolla tarkoitetaan lihasvoimaa, joka tukee lajitaitojen kehittämistä. Harjoittelussa on huomioitava lihasvoiman ja koordinatiivisten valmiuksien kehittäminen, samanaikaisesti voiman kehittämisen kanssa vaikutetaan hermotukseen, lihasten väliseen tasapainoon ja liikkuvuuteen. Lihasvoima- ja tasapainoharjoittelu on tärkeää lajinomaisten voima- ja nopeusominaisuuksien kehittämisen kannalta. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541)

3.12 Nopeusvoima Nopeusvoimalla tarkoitetaan lihasvoimasta ja - tasapainosta astetta lajinomaisempaa suoritusta. Räjähtävillä suorituksilla pystytään kuormittamaan jääkiekossa tarvittavia lihaksia lajinomaisesti. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541) 3.13 Lajinomainen nopeus Lajinomaisen nopeusharjoittelun tavoite on jalostaa voima jääkiekossa tarvittavaksi nopeudeksi. Lajinomaisella nopeudella tarkoitetaan pelille tyypillistä nopeutta eli liikkeellelähtöjä, pysähdyksiä, rytminmuutoksia, harhautuksia, suunnanmuutoksia, ketteryyttä eli pelitaitojen suoritusnopeutta. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541) 3.14 Lajikestävyys Suoritus jääkiekko-ottelussa koostuu koko vaihdon mittaisesta matalampitehoisesta liikkumisesta ja muutamia sekunteja kestävistä maksimitehoisista suorituksista. Suorituskyky pitäisi pystyä säilyttämään läpi koko ottelun (noin 20 kpl 40-60 sekunnin työjaksoa vaihtelevin intervallein). Pelaajan energiantuotto on koko ottelun aikana aerobista, mutta pelaajan ollessa jäällä pääosin anaerobista. Tekninen taitavuus on olennaista lihasten energiankäytön ja suorituksen taloudellisuuden kannalta. Jääkiekossa kestävyydeksi voidaan määritellä, kun pelaaja jaksaa toistaa jääkiekkotaitoja joka vaihdossa, koko ottelun ajan. Viime vuosina fyysisessä harjoittelussa painopiste on asetettu rakentavaan voimaharjoitteluun, joka kehittää lihasvoimaa ja samanaikaisesti koordinatiivisia valmiuksia ( liikkuvuus, tasapaino, koordinaatio) itse jääkiekon pelaamista varten. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 541-542) 3.15 Henkisen valmennuksen perustana persoonallisuuspiirteet Henkisten ominaisuuksien vaatimuksista jääkiekkoilijalle on erittäin vähän pelianalyysitietoa. Se kuitenkin tiedetään, että pelaajalta vaaditaan pelikäsitys- ja taito-ominaisuuksien lisäksi vahvaa henkistä kapasiteettia. Henkinen lujuus liittyy läheisesti urheilijan persoonallisuuden piirteisiin,

joista voima psykologisesti ottaen kumpuaa. Jääkiekkoilijoiden persoonallisuuden piirteitä on monen muun lajin urheilijoiden tavoin testattu jo vuosien ajan ja näin saatu kokemusperäistä tietoa testien luotettavuudesta. Testauksen apuna käyttäen saadaan kuva pelaajan persoonallisuuden rakenteesta, sen vahvuuksista ja heikkouksista. Testauksen käytännön havainnointiin perustuen jääkiekossa pelaajan henkisiä ominaisuuksia mittaaviksi olennaisiksi muuttujiksi on valittu: saavutustarve, aggressiivisuus, itseluottamus, itsenäisyys, paineensietokyky. Lisäksi tarkkailtavia persoonallisuuspiirteitä ovat: määräilevyys, itsensä esilletuonti, tunne-elämän kypsyys. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 543)

4. JÄÄKIEKKOTAIDOT Lukkarilan 1991 mukaan Jääkiekkoilijalta vaadittavat pelitaidot voidaan jakaa hyökkäys- ja puolustuspelitaitoihin sekä maalivahtipeliin. Sen lisäksi eri pelitilanneroolit asettavat vaatimuksia pelitaidoille, jotka ilmenee kuviosta 2 sivulla 13. 4.1 Hyökkäyspelissä kiekollisena maalinteko laukaus maalintekoalueelta syöttö vapaalle pelaajalle maalintekoalueella kuljetus (haastaminen, harhautus) parempaan paikkaan tilan voittaminen kuljetus pienestä tilasta isoon (tai toiselle alueelle) syöttö eteenpäin vapaaseen tilaan, liikkeeseen purku ja pelin nostaminen roolin vaihto kiekottomaksi (syötä ja liiku) kiekon pitäminen omalla joukkueella liikkuminen ja kiekon suojaaminen vastustajalta syöttö (taakse tai sivulle) pelaajalle vapaassa tilassa puolustusvalmius pelin purkaminen nopea roolinvaihto kiekollista tai kiekotonta puolustavaksi

4.2 Hyökkäyspelissä kiekottomana maalinteko liikkuminen maalintekopaikalle tai syöttöpaikan tarjonta tilan tekeminen blokkauksella (kiekolliselle tai kiekottomalle) valmius paluukiekkoon maskinteko tilan voittaminen syöttöpaikan tarjoaminen eteenpäin tilan tyhjennys eteenpäin kiekollisen auttaminen blokkauksella kiekon pitäminen omalla joukkueella syöttöpaikan tarjoaminen taakse tai sivulle tilan tekeminen kiekolliselle blokkauksella puolustusvalmius kiekollisen varmistaminen, hyökkäyksen tukeminen nopea vaihto puolustuspelirooleihin 4.3 Puolustuspelissä kiekollisen vastustajan puolustajana maalinteon estäminen (maalivahtipeli) yhteistyö maalivahdin kanssa laukausten peittäminen kiekon riistäminen vastustajalta kiekollisen pelaajan puolustaminen syöttäneen pelaajan puolustaminen

tilanpoistaminen vastustajalta (kohti omaa maalia) sijoittuminen vastustajan ja oman maalin väliin kiekollisen pelaajan ohjaaminen pieneen tilaan (keskustan suojaaminen) hyökkäysvalmius nopea siirtyminen hyökkäysrooleihin porrastaminen 4.4 Puolustuspelissä kiekottoman vastustajan puolustajana maalinteon estäminen maalintekoalueella kiekottomien vastustajien vartiointi maskia ja blokkia tekevien puolustaminen kiekon riistäminen sijoittuminen vartioivaan nähden, pelaajavartiointi syöttölinjojen katkaiseminen kiekollista paria lähimmän valmius irtokiekon hakuun tilan estäminen sijoittuminen vastustajan ja oman maalin väliin syöttölinjojen peittäminen keskustaan kiekollista puolustavan auttaminen: pariesto kiekottomia puolustavien keskinäinen vartioitavien vaihto valmius siirtyä kiekollista puolustavaksi hyökkäysvalmius puolustuksen syvyys: neljäs pelaaja mahdollistaa hyökkäyksen nopea vaihto hyökkäysrooleihin (SJL 1996 )

PELITAIDOT 1. Hyökkäyspelissä kiekollisena 2. Hyökkäyspelissä kiekottomana 3. Kiekollisen puolustaminen 4. Kiekottoman puolustaminen PELIKÄSITYS 1. PELIN YMMÄRTÄMINEN pelin tavoitteiden ja yhteistyön periaatteiden ymmärtäminen eri pelitilanteissa 2. PELIN LUKEMINEN Mikä pelitilanne nyt on? = missä pelitilanneroolissa pelaaja on? 3. RATKAISUN TEKO pelitilanteeseen sopivimman pelitaidon valinta TEKNISET TAIDOT 1. HYÖKKÄYSPELISSÄ luistelu laukaus syöttö ja vastaanotto kiekonkäsittely harhautukset blokkaus ja maskinteko 2. PUOLUSTUSPELISSÄ luistelu laukausten peittäminen mailaesto vartaloesto KUVIO 2. Jääkiekkotaidot (mukailtu lähteestä Lukkarila 1997)

5. JOUKKUEPELAAMINEN Joukkuetaktiikan perusajatuksena on käyttää joukkueen vahvuuksia ja ehkäistä mahdollisten heikkouksien hyväksikäyttö. Vastaavasti pyritään iskemään vastustajan heikkoihin kohtiin ja eliminoimaan vahvuudet (Westerlund teoksessa Mero 1997, 532). Pallopeleissä joukkueen yhteistyö voi antaa mahdollisuuden voittaa teknisesti paremman joukkueen, joka ei kuitenkaan välttämättä pelaa taktisesti järkevästi (Wuolio 1982) Joukkuepeleissä olennaista on se kuinka hyvin pelaajat tekevät yhteistyötä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi eri pelitilanteissa. Joukkuepeleistä voisi paremmin käyttää nimeä yhteistyöpelit. Taktiikka on pelaajien välistä yhteistyötä, tehtävien jakoa ja koordinointia joukkueen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi vastustajaa vastaan. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 532) 5.1 Pelisysteemeistä luovaan ratkaisun tekoon Säännöt antavat peleille luonteen ja luovat myös joukkueen pelilliset tavoitteet. Jääkiekossa joukkueen tavoitteina ovat maalinteko ja maalinesto. Käytännössä nämä tavoitteet ovat jakaneet pelin hyökkäyspeliin, jonka ensisijaisena tavoitteena on tehdä maali ja puolustuspeliin, ensisijaisena tavoitteena oman maalin suojelu. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 532) Tehokkaan joukkueen tunnus on, että erilaisia taitavuuksia ja vahvuuksia omaavat pelaajat ovat oikeissa rooleissa ja muodostavat toisiaan tukevan ehjän kokonaisuuden. Ensimmäinen merkittävä tehtävien jako tehdään pelipaikkaroolien mukaan. (Westerlund teoksessa Mero 1997, 532) Joukkuedynamiikan kannalta olennaista on myös joukkueen pelaajien tahtotaso sekä halu tehdä joukkueen pelistrategian mukaisia toimintoja. (Kingston 1986, Smith 1989, McKee 1991) Jääkiekkokehityksen alkuvaiheissa pelaajien työnjako oli yksinkertainen: puolustajat puolustavat ja hyökkääjät hyökkäävät. Pelin kehittyessä ovat pelipaikkaroolien tehtävät lähentyneet toisiaan ja

pelipaikkaroolien lisäksi pelaajien tehtäviä on alettu jakaa pelisysteemien mukaisesti. Pelisysteemin avulla on ollut mahdollista sijoittaa pelaajat ennakkoon soveliaimpaan rooliin ja pelaajien välille on luotu selkeä tehtävienjako. (Westerlund 1992) Jääkiekolle tyypillisissä nopeasti vaihtuvissa pelitilanteissa tehtävienjako pelisysteemin avulla on kuitenkin kankeaa. Pelitilanteiden voittaminen jääkiekossa perustuu usein vastustajaa nopeampaan toimintaan. Pelitilanteiden vaihtuessa erittäin nopeasti, pelaajan on reagoitava pelitilanteen perusteella. Jotta pelaajien välinen yhteistyö toimisi hyvin, heillä on oltava yhteiset tavoitteet myös eri pelitilanteissa. Pelaajien ratkaisunteko ja pelaajien välinen yhteistyö tapahtuu yhä useammin pelitilanteen ja yhteisesti sovittujen pelitilannetavoitteiden perusteella. Tehtävienjako pelitilanteen mukaan mahdollistaa nopean, luovan ja tehokkaan ratkaisunteon. Tämän päivän jääkiekon vaatimukset lähtevät nimenomaan vaihtuvista pelipaikka- ja pelitilannerooleista. Tällaista nykykiekon suuntausta kutsutaan kokonaisvaltaiseksi jääkiekoksi (Total Hockey). (Westerlund 1992, Kingston 1986)

6. VALMENNUS 6.1 Taito johtaa ja valmentaa Menestyvä valmentaja tarvitsee onnistumista pelaajien valinnassa, hyvää päätöksentekokykyä, taitavaa pelaajien käsittelyä ja onnea. On ratkaisevaa, että valmentaja tuntee itsensä hyvin. Hänen on selvitettävä omat tavoitteensa ja motiivinsa selkeästi ja pystyttävä myös kaiken aikaa johtamaan itseään.(miettinen, P 1991) Jääkiekko on ryhmätyötä, jossa pitää heijastua valmentajan persoonallisuus. Valmentaja luo kokonaisuuden ja samalla tunnusmerkit ryhmäänsä. Hän heijastaa ympäristöönsä ja joukkueeseensa joka hetki oman henkisen ja fyysisen tilansa, filosofiansa, tietomääränsä, taitonsa ja kokemuksensa. Ottelu on valmentajan ja pelaajien työn huipentuma. siinä näkyvät joukkueen sen hetkinen taso, tila ja kehitysvaihe. (Suhonen, A teoksessa Miettinen1991) Kuviosta 3 sivulla 18 ilmenee kuinka kokonaisvaltainen valmentaminen nykyisin toimii, ja kuinka urheilija on huomioitu kokonaisvaltaisesti. Toiminta on tavoitteellista ja siinä on huomioitu yksilöt osana joukkuetta. Yksilöllisyyden korostaminen joukkueurheilussa ei ole itsetarkoitus, vaan yksilön kautta rakentuu joukkue eli kokonaisuus. (Miettinen, P 1991)

VALMENNUS TIETO JÄÄKIEKKO PELINÄ TAITO VALMENTAMI NEN / JOHTAMINEN 1.JÄÄKIEKON PELIANALYYSI Mitä ominaisuuksia jääkiekko vaatii pelaajalta ja joukkueelta? 2.PELAAJAN JA JOUKKUEEN KEHITTÄMINEN Mitä ominaisuuksia kehitetään? 3.SEURANTA Miten ominaisuuksien kehittymistä seurataan? MIKÄ ON VALMENTAMISEN/ JOHTAMISEN TAVOITE? voittaminen oppiminen kasvattaminen VUOROVAIKUTUSTAIDOT Miten saada pelaajat tekemään? eri johtamistyylit JOHTAMINEN normaali elämässä harjoituksissa otteluissa KUVIO 3. Valmennus (mukailtu lähteestä Westerlund 1997)

7. PELIANALYYSIMENETELMÄT 7.1 Yleistä Pelianalyyseillä etsitään tietoja ottelutapahtumista, jotta valmentajat sekä myös pelaajat saavat yksityiskohtaista ja tarkkaa tietoa pelin tapahtumista. Olennaista pelianalyysissä on sen luotettavuus ja objektiivisuus. Pelianalyysi yhdistää valmentajia ja pelaajia, selvittää pelaajien rooleja joukkueessa, selkeyttää tavoitteen asettelua ja auttaa pelin kehityksen seurannassa (Alpheis 1984, 27-32, Cook 1982, 139.) Tietoja voi kerätä pelianalyysin avulla monista eri tilanteista. Ne voidaan jakaa neljään eri osaalueeseen: 1. Ottelua edeltävä analysointi 2. Ottelun aikainen analysointi 3. Ottelun jälkeinen analysointi 4. Harjoittelun analysointi Tiedon keruu tapoja on useita ja nykyisin käytetään hyvin usein apuna videoita, tietokoneita sekä tietysti myös käsin kirjoitettuja tekstejä. (Ward 1997) Pelissä on useita eri osa-alueita, mitä voidaan analysoida ja niitä kuvaavia muuttujina on lukematon määrä. Tämän vuoksi analysoitava tieto on hyvä jakaa eri osa-alueisiin: 1. Fyysisen suorituskyvyn analyysi 2. Tekniikka analyysi 3. Taktiikka analyysi 4. Psykologinen analyysi Valmentajan kannalta analyysin tulee olla yksinkertainen tarkka sekä tehokas, eikä sen tekeminen saa haitata liiaksi muuta valmennustoimintaa. (Cook 1982, 131.-132). Pelianalyyseillä tarkoitetaan pelaajien teknisten ja taktisten taitojen analysointia. Fyysisen sekä psyykkisen suorituskyvyn arviointi kuuluu lajianalyysiin.

Joukkuepeleissä pelitapahtumat voidaan jakaa yksilö ja joukkuetaitoihin. Näiden taitojen taltioimiseksi ottelutilanteissa on kehitetty useita eri menetelmiä ja ne ovat keskittyneet olennaisimpien osasuoritusten analysointiin. Näitä keskeisiä suorituksia ovat esimerkiksi koripallossa heittotilanteet, lentopallossa hyökkäysten päätökset sekä jalkapallossa laukaisutilanteet. (Hageborn ym. 1982 368-377, Piechniczek 1983.) Pelianalyysin voi tehdä usealla eri tavalla: filmiltä, videolta tai paikalla olevan observoijan avulla, magnetofonin avulla, suoraan tietokonetta hyväksikäyttäen tai pelkästään valmentajan näkemykseen tukeutuen. (Cook 1982) Kaikki pelianalyysimenetelmät perustuvat sopivan analyysimenetelmän löytämiseen tai sen tekemiseen, huomioiden analysoitavat osa-alueet sekä kunkin lajin tyypillisimmät piirteet. (Nieminen 1987). 7.1.1 Jääkiekon pelianalyysi Jääkiekon analysoimiseksi ja tiedon keräämiseksi on käytetty tavallisia otteluista tehtyjä tilastoja, fysiologisia ja psykologisia testejä sekä tiedollisia tutkimuksia (Worthington 1974). Jääkiekossa on usein analysoitu maalien syntymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä, mutta yksittäisen pelaajan tehokkuuden arvioimiseksi pelkkien maalien analysointi ei riitä, vaan sen lisäksi tarvitaan tietoja myös muista pelitapahtumista (Gut 1978). Pelissä syntyy jatkuvasti toistuvia yksilö- ja joukkuesuorituksia, jotka mahdollistavat vertailun nykyisten ja aiempien tuloksien välillä. (Westerlund 1992)

7.1.2 Yksilötaitojen analysointi Rekilä ym. 1991 tutkivat jääkiekko-ottelun tapahtumia kehittämällä analyysimenetelmän, jossa kaikki pelitapahtumat kirjattiin. Päämäärä oli löytää tärkeimmät yksilötaitoihin perustuvat muuttujat kuvaamaan pelin tehokkuutta yhdessä ottelussa. Tutkimuksessa määritetyt jääkiekon yksilötaidot oli valittu seuraavasti: 1) Tapahtumatiedot 2) Aloitukset 3) Riistot ja katkot 4) Haltuunotto 5) Vastaanotto 6) Kuljetus ja kiekonkäsittely 7) Syöttö 8) Laukaus 9) Maalivahdin toiminta 10) Vastustajan hetkellinen kosketus kiekkoon 11) Pelikatkot 12) Rangaistukset: syy ja tarpeellisuus Analyysimallin kehittämisessä ajateltiin pelin normaalia etenemistä ja sen vuoksi analysoitavien tapahtumien järjestykseksi valittiin yllä esitetty koodauksen yksinkertaistamiseksi. Koodauksen hitaus tuotti suuria ongelmia, joka johtui suuresta muuttujamäärästä. (Rekilä ym. 1991) 7.1.3 Joukkuetaitojen analysointi Joukkuetaitojen mittaaminen pelianalyysimenetelmällä yleistyi vasta 1990-luvulla. Ensimmäinen joukkuetaitoja mittaava analyysi tehtiin 1991, kun Westerlund teki analyysin SM-liigaotteluista. Hän pyrki saamaan objektiivista tietoa siitä, mitä jääkiekko-ottelussa joukkuetasolla todella tapahtuu. (Westerlund 1991.)

Kinding (1991) analysoi vuoden 1990 MM-kisoista hyökkäyksien tehokkuutta niiden ajallisen keston perusteella. Hänen pyrkimyksensä oli osoittaa nopean suunnanmuutospelaamisen tehokkuus. Tutkimuksessa hyökkäykset jaoteltiin keston perusteella neljään eri luokkaan ja lisäksi huomioitiin joukkueiden voimasuhteet. (tasakenttä tai erikoistilanne) Westerlundin lisensiaattityön tarkoituksena oli kehittää joukkuepeliä mittaava pelianalyysimenetelmä, jonka avulla pystyttäisiin analysoimaan tärkeimpiä joukkuetason tietoja otteluista. Menetelmän ensimmäiseen versioon nojautuen tehtiinkin useita eri tutkimuksia (mm.saarinen 1992, Melkko & Tohni 1993, Rautakorpi 1993), joiden aineistona oli vuoden 1991 MM-kisat. Tutkimuksen avulla saatujen tietojen määrä oli erittäin suuri, mutta hankaluutena oli edelleen tiedonkeruun hitaus, mikä johtui suurelta osin etenkin yksilökohtaisten muuttujien suuresta määrästä. (Melkko & Tohni 1993, Rautakorpi 1993) Seuraava vaihe pelianalyysimenetelmän kehittymiselle oli reaaliaikaisen menetelmän syntyminen. Menetelmä tehtiin aikaisempien menetelmien pohjalta ja siinä karsittiin tutkimuksissa vähemmän merkityksellisiksi havaitut muuttujat pois ja se siirrettiin tietokoneelle. Tällä menetelmällä koodaus tapahtuu pelin aikana suoraan tietokoneelle ja tulokset saadaan välittömästi pelin jälkeen tai haluttaessa jopa erätauoilla. Tätä menetelmää ovat käyttäneet muutamat SM-liigajoukkueet ja Suomen maajoukkueet. Valmennuksen apuna käyttäen on tehty myös joitain tutkimuksia (mm. Melkko 1995, Jokinen & Mikkilä 1996).

8. TUTKIMUSMENETELMÄT Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää nuorten peliä kansalliseen huippujääkiekkoon verraten tasakentällisin pelattaessa. Tämän tutkimuksen aineisto ilmenee liitteestä 16, jossa on 9 miesten SM-liigaottelua ja 22 nuorten ottelua. SM-liiga otteluissa jokaisessa toisena joukkueena on Helsingin IFK. 8.1 Otteluiden analysointi ja tilastollinen käsittely Ottelut analysoitiin tietokoneanalyysimenetelmällä, joka on kehitetty Westerlundin (1992) lisensiaatti-tutkielman tulosten perusteella. Analysointi tehtiin sanelukonetta ja videoita hyväksi käyttäen. Käytännössä tietokoneohjelma analysoi koko ajan kenttätapahtumia siten, että yksittäisen pelaajan ja siten myös joukkueen toiminta rekisteröityy. Pelaajan toiminta kiekollisena rekisteröidään analyysiin noin 1-2 sekunnin ajassa haltuunoton jälkeen. Tässä työssä on käytetty kahta tulostesivua. Liitteissä 1 ja 2 on esimerkkitulosteet, joista ilmenee yksittäisestä ottelusta saatuja lukuja. Tilastollinen käsittely suoritettiin exel taulukkolaskentaohjelman avulla, jolla koottiin ottelukohtaisia arvoja sekä keskiarvoja (Liite 15). Kaikki tulokset on esitetty prosentteina eli kuinka paljon prosentuaalisesti jotain on tapahtunut. Pelitapahtumat on analysoitu seuraavilla muuttujilla: 1. Kiekon haltuunottotavat alueittain 2. Hyökkäystavat alueittain 3. Hyökkäysvalmius = vasta ja nopeiden hyökkäysten määrä suhteessa järjestettyihin hyökkäyksiin. 4. Hyökkäystehokkuus = maalilaukaukseen (maalintekoalueelta) päättyneiden hyökkäysten osuus kaikista hyökkäyksistä. 5. Hyökkäysriskiys = kiekonmenetykseen haltuunottoalueella päättyneiden hyökkäysten osuus kaikista hyökkäyksistä.

6. Hyökkäyksen päätöstavat 7. Laukaisutavat 8. Laukaisualueet 9. Laukausten tulos Kuviosta 4 ilmenee pelissä analysoitavien tapahtumien kulku. Koodit syötetään tietokoneelle, jonka jälkeen saadaan asetusten mukainen analyysi ottelusta tai sen osasta. Tapahtumakoodi: 1. merkki 2. merkki 3. merkki Kiekollinen joukkue: Haltuunottoalue: Haltuunottotapa: Joukkue (J) -------> Hyök.alue (1) ------> Riisto vast. (R) ----> Vastustaja (V) Keskialue (2) Siirron jälk.(t) Puol.alue (3) Laukauk.jälk.(L) Aloituksesta (A) 4. merkki 5., 8., 11. merkki 6., 9., 12. merkki Hyökkäyksen laatu: Laukaisualue: Laukaisutapa: Vastahyök. (V) ------> YV (3-2) (1) ------> Läpiajo (L) ---> Nopea hyök. (N) Alue 1-2 (2) Syötöstä (S) Järjest.hyök.(J) Alue 3 (3) Kuljetuksesta (K) Siirto (S) Alue 4 (4) Rebound/Ohjaus (R) 7., 10., 13. merkki Laukauksen tulos: Maali (M) Mv. torjunta (T) Puol.torj. (P) Ohilaukaus (O) KUVIO 4. Tapahtumakoodisivu

8.2 Analyysille keskeisten käsitteiden tulkinta Hyökkäyksen laadun ratkaisee vain ja ainoastaan kiekon haltuunoton jälkeiset ensimmäiset sekunnit ja ensimmäinen toiminta. Esimerkiksi pelataanko kiekko heti eteenpäin vauhdissa olevalle hyökkääjälle vai otetaanko se selvästi haltuun ennen syöttöä. Myös kiekon haltuunottotavan pelaajan liikesuunta vaikuttaa hyökkäyksen laatuun. Esimerkiksi jos kiekko otetaan haltuun vastustajan siirron seurauksena ja sitä seuraa vaikkapa avaus seisovilla jaloilla olevalle hyökkääjälle, niin hyökkäys on auttamatta järjestetty. Erittäin suuri osa siirtojen jälkeisistä hyökkäyksistä on järjestettyjä. Hyökkäyksen laatuun vaikuttaa myös suuresti haltuunottohetken jälkeinen koko viisikon toiminta eli kuinka nopea on suunnanmuutos puolustuspelistä hyökkäyspeliin. Juuri tällä kriteerillä pystyy karsimaan aika paljon nopeita hyökkäyksiä pois. Hyvä esimerkki nopeasta hyökkäyksestä on vastustajan viisikon toiminta kiekonriiston jälkeen. Tarkkailtava osa-alue on ehtiikö viisikko ryhmittyä ennen ensimmäistä toimintaa. Ensimmäinen toiminta on joko kuljetus, syöttö, siirto tai laukaus. Puolustajan syöttö poikittain tarkoittaa useimmiten sitä, että hyökkäys on järjestetty. Vastaavasti nopea hyökkäys syntyy riistosta ja samanaikaisesti koko viisikon nopeasta suunnanmuutoksesta ja avauksesta vauhdissa olevalle hyökkääjälle. Toinen selvä esimerkki nopeasta hyökkäyksestä on keskialueen tai hyökkäyspään syötönkatko, jonka jälkeen välittömästi kuljetus tai syöttö eteenpäin. Tämän tutkimuksen keskeisimmät käsitteet löytyvät liitteestä 17.

9. TULOKSET Tässä tutkimuksessa aineistona on yhdeksän SM-liigajoukkueen pelaamisen analyysit ja nuorten tasolla on analysoitu yhteensä 40 joukkueen pelaaminen. Nuorten ottelut jakautuvat seuraavasti ikäluokittain: A-junioreista on analysoitu kahdeksan joukkueen pelaaminen vastustajaa vastaan. B- junioreista yhteensä neljä ottelua eli kahdeksan joukkueen pelaaminen on analysoituna. C- junioreista kolme ottelua eli kuuden joukkueen pelaaminen on analysoitu. Nuoremmat C-juniorit neljä ottelua eli kahdeksan joukkueen pelaaminen on analysoitu. D- junioreista viisi ottelua eli kymmenen joukkueen pelaaminen on analysoitu. Kaikki edellä mainitut ryhmät ovat taulukoituna liitteissä 3-14. Tutkielman tulokset on jaettu neljään suurempaan kokonaisuuteen, jotka ovat: 1. Haltuunottotavat alueittain, 2. Hyökkäystavat alueittain, 3. Pelitapahtumat (maalintekopeli ja kenttäpeli) 4. Tehokkuudet, valmiudet ja riskiydet

9.1 Haltuunottotapa alueittain Kuviosta 5 ilmenee, kuinka nuoret saavat puolustusalueella enemmän kiekkoja haltuunsa siirtokiekoista, kun taas SM-liigassa on puhtaita kiekonriistoja enemmän. Keskialueen pelaamisessa erot ovatkin jo huomattavasti merkittävämpiä, sillä esimerkiksi nuorten pelissä saadaan siirrosta haltuun 35% kiekoista. Aloituksista haltuunotot ovat suuressa määrin pelaajan henkilökohtaista osaamista. Vaikka joukkuepelaamisellakin on merkitystä aloituksissa. Haltuunottotapa alueittain aloitus lauk.jälkeen siirto riisto PUOLUSTUSALUE aloitus lauk.jälkeen siirto riisto KESKIALUE Nuoret A-D SM-liiga aloitus lauk.jälkeen siirto riisto HYÖKKÄYSALUE 0 10 20 30 40 50 60 KUVIO 5. Haltuunottotavat alueittain. Nuorten ja SM liigan vertailu.

9.2 Hyökkäystapa alueittain Kuviosta 6 voidaan nähdä selkeä ero siirtokiekkojen osalta. Nuoret siirtävät kiekkoa enemmän jokaisella kentän osa-alueella. Keskialueella nuoret siirtävät 37% kiekoista. Vastaava luku on miehillä ainoastaan 13 %. Tästä johtuen myös miesten järjestettyjen ja nopeiden hyökkäysten prosentuaalinen osuus on suurempi. Vastahyökkäyksiä tulee selvästi muita hyökkäyksiä vähemmän ja merkittäviä eroja ei ole miesten ja nuorten välillä. Hyökkäystapa alueittain siirto PUOLUSTUSALUE siirto Nuoret A-D SM-liiga KESKIALUE siirto 0 10 20 30 40 50 60 70 KUVIO 6. Hyökkäystapa alueittain. Nuorten ja SM-liigan vertailu.

9.3 Pelitapahtumat (maalintekopeli ja kenttäpeli) Pelitapahtumien osalta ei juurikaan merkittäviä eroja ole. Nuoret ampuvat suoraan syötöstä miehiä enemmän ja vastaavasti vähemmän kuljetuksesta. Laukaisutavoista yleisin on kuljetuksesta ammuttu laukaus. Syötöstä ammutut tarkoittavat yhden kosketuksen laukauksia, joita on noin puolet vähemmän kuin kuljetuksesta ammuttuja. Kuviosta 7 ilmenee kuinka samanlaisesti laukaukset jakautuvat eri laukaisualueiden kesken. Laukaukset lähtevät tasaisesti samoilta alueilta molemmissa vertailtavissa ryhmissä. Nuorten laukaukset päätyvät noin 10 % useammin maalivahdin torjuntaan kuin miesten. Pelitapahtumat ohilaukaus puol. Torjunnat mv torjunnat maalit rebound/ohj kuljetuksesta syötöstä läpiajo 4 alue Nuoret A-D SM-liiga 3 alue 1,2 alue laukausmäärät p-alue haltuunotot k-alue haltuunotot h-alue haltuunotot 0 10 20 30 40 50 60 70 80 KUVIO 7. Pelitapahtumat tasakentällisin pelatessa. Nuorten ja SM-liigan vertailu.

9.4 Hyökkäysvalmius, - tehokkuus ja - riskiys Miesten pelissä on parempi hyökkäysvalmius jokaisella kentän osa-alueella. Tehokkuudessa ja riskiydessä ei ilmene merkittäviä eroja, kuten kuvio 8 osoittaa. Tehokkuus, valmius, riskeys valmius tehokkuus HYÖKKÄYSALUE Riskeys valmius tehokkuus KESKIALUE Nuoret A-D SM-liiga riskiys pa riskiys ka valmius tehokkuus PUOLUSTUSALUE 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 KUVIO 8. Pelaamisen tehokkuus, valmius ja riskiys. Nuorten ja SM-liigan pelien vertailu.

10. POHDINTA Aloittaessamme tämän kyseisen päättötyön oli mielissämme selkeä kuva siitä, miltä tulokset tulevat näyttämään. Oletuksena oli, että junioriotteluissa pelaajien rohkeus ja luontainen halu pelata kiekon kanssa kenttäsijainnista riippumatta näkyisi virhealttiutena kentän eri osa-alueilla kiekon menetyksinä tai muina virheinä. Olettamuksemme sai vielä lisätuulta purjeisiin kun haastattelemamme kaksi SM -liigatason valmentajaa olettivat junioreiden pelaamisen olevan vapautunutta pelaamista, jossa virheitä ei pelätä ja pelivälineestä nautitaan pitämällä sitä. Liigapelin arvelimme sitä vastoin olevan virheiden välttämistä ja kiekon roiskimista ylöspäin, poispäin omalta maalilta. Tutkimuksemme tulokset osoittivat kuitenkin jotain aivan muuta, ja oppiessamme seuraamaan pelejä uudesta näkökulmasta huomasimme ehkä yhden kotimaisen juniorikiekkoilumme negatiivisen suuntauksen: junioripelit pahimmillaan muistuttivat tennisottelua, jossa kummallakin joukkueella on yksi kosketus vuorollaan käytössä. Monesti kiekko purettiin päädystä, lyötiin takaisin keskialueelta jne. Tämä juniorikiekkoilun suunta ei mielestämme pelaajankehityksellisessä mielessä ole oikea. Liigakiekossa sen sijaan vastoin yleistä uskomusta, löytyi selkeitä pelaamisen elementtejä. Kiekkoa pelattiin omille järjestelmällisesti, ja päätyyn pelaaminenkin oli järjestelmällistä tilanvoittopelaamista, ei roiskimista. Tuloksia tarkastellessamme aloimme pohtia mistä tämä juniorikiekkoilun negatiivinen suuntaus oikeastaan johtuu. Miksi juniori vastoin luontaista tahtoaan luopuu pelivälineestä eikä vapautuneesti pelaa peliä? Löysimme useita vastauksia, joihin kuitenkin löytyi aina yksi yhteinen nimittäjä: Valmennus. Ensimmäinen lähtökohtamme oli taidon puute. Oletimme että jos pelaajalla ei ole tarpeeksi taitoa ottaa kiekkoa haltuun, kuljettaa tai syöttää sitä, on hän taitojensa rajoittamana pakotettu vain lyömään kiekko pois. Kysehän on tällöin valmennuksellisesta asiasta. Valmennuksen tehtävä on luoda pelaajalle riittävästi taitoja jotta hän pystyy pelaamaan jääkiekkoa. Toinen lähtökohtamme oli rohkeuden ja itseluottamuksen puute, minkä arvelimmekin olevan päätekijä tenniskiekkoiluun. Lapsen omaa haluaan vastustava toiminta ei tule hänen sisältään vaan ulkopuolisista auktoriteeteista jotka tässä tapauksessa tarkoittavat lähinnä valmentajia ja

vanhempia. Kuvitellaanpa tilanne, jossa pelaaja yrittää harhauttaa vastustajaa, menettää kiekon ja vastustaja pääsee hyökkäämään. Kuinka asiaan yleensä suhtaudutaan? Oliko kyseessä hyvä yritys vai älytön virhe, josta saa kuulla sekä valmentajilta että vanhemmilta. Eikö kyseessä olekin pelaajan halu pelata ja kokeilla lapsen uteliaisuudella uusia ja vähän vaikeitakin asioita. Virheitä tulee ja niistä oppii. Vai onko pelaajan luonnon vastainen toiminta parempi vaihtoehto? Saako pelaaja peliltä mitään jos hän pelaa halunsa vastaisesti? Usein kiekon poislyömisen taustalla uran alkuvaiheessa on valmentajan ahdistunut hätähuuto kesken ottelun ( PURA, VEDÄ POIS, VIIVAN YLI yms.). Joskus asialla saattaa olla myös joku vanhemmista. Alkuvaiheessa opitusta tulee refleksi ja pelaajan alitajunta hoitaa jatkossa huutamisen. Lapsi hakee hyväksyntää tekemällä auktoriteetin käskemällä tavalla. Jos purkua vielä jälkeenpäin kehutaan joutuu lapsi ristiriitatilanteeseen. Toisaalta olisi hyvä harhauttaa vastustaja ja luistella eteenpäin, mutta se on vaikeampaa kuin lyödä kiekko pois. Jos molemmista tulee kehut, ei ole vaikeaa arvata kumman vaihtoehdon lapsi valitsee. Tämä ei koske pelkästään taidoiltaan heikompia vaan myös taitavia pelaajia, jotka epäonnistumisen pelon myötä eivät käytä olemassa olevia taitojaan vaan etsivät helpointa tapaa saada kehut. Kolmas lähtökohtamme lähestyä ongelmaa oli taktisen kypsyyden puuttuminen junioreilta. Tämä on hyväksyttävin selitys, koska viisikkopelaamisen harjoittelu on oikomista todellista päämäärää kohti ja pahimmassa tapauksessa jää tärkein eli taitojen harjoittaminen vähemmälle. Viisikon harjoittelu vie suhteessa paljon aikaa. Kuitenkin henkilökohtaisen taktiikan opettaminen (pelitilanneroolit) auttaa joukkuetta pelaamaan parempaa peliä. Kaikki aiheet johtavat tavalla tai toisella valmennukseen, mutta miksi asia on niin vaikea ymmärrettävä monille valmentajille ja vanhemmille. Väistämättä tulee mieleen voiton asettaminen kaiken muun edelle. Maalithan useimmiten jääkiekossa tulevat virheiden seurauksena. Virheitä välttävä kiekosta luopuva pelaaminen on kuitenkin karhunpalvelus monelle juniorille joka haluaisi kokeilla rajojaan, pelata jääkiekkoa ja tehdä omia ratkaisujaan. Mitä valmentajan sitten tulisi tehdä jotta pelaajat osaisivat, uskaltaisivat ja olisivat taktisesti kypsiä pidä kiekko ajatteluun. Taidon puute on korjattavissa taitoharjoittelulla. Pelaajien tulisi aina liikkua kiekon kanssa eikä yhtään syöttöä saisi antaa seisovilta jaloilta. Yksi avain on myös pelaajan kosketukset pelivälineeseen yhtä harjoituskertaa kohti. On ilman muuta järkevää jakaa harjoituksia

osiin, jotta saataisiin kosketukset kiekkoon maksimoitua. Pelaajat voisivat jopa jonoissa ollessaan leikkiä kiekolla, kunnes oma vuoro taas tulisi. Pelivälineen hallinta on lähes yhtä tärkeää kuin luistelun osaaminen. On turhauttavaa katsoa D tai nuorempien junioreiden tekevän koko kentän 3 vastaan 2 harjoitteita joissa käytössä on vain yksi kiekko. Pahimmassa tapauksessa puolustajaksi määrätty pelaaja saa ainoastaan seuraavan 20 minuutin ajan katkoa syöttöjä ja estää maalintekoyrityksiä. Harjoittelun tulisi pitää sisällään paljon harjoitteita, joissa syöttö ei ole vaihtoehto ja ainoa mahdollisuus kiekon kanssa on haastaa vastustajaa eli kokeilla omia rajojaan. 1 vastaan 1 pelaaminen on yksi äärimmäisen tärkeä junioriharjoittelun muoto. Jääkiekko on pitkälti tänä päivänä 5 kertaa 1 vastaan 1 pelaamista. Kyky voittaa kamppailut tekee pelaajasta tehokkaan. Yksi tärkeä asia taitoharjoittelussa on myös taidon sovittaminen pelitilanteisiin. Pelaajalla tulee olla idea siitä milloin mitäkin taitoa voi käyttää. Rohkeuden ja itseluottamuksen puute on korjattavissa lähinnä valmentajan toiminnalla epäonnistumisten hetkellä ja vaihtoaitiokäyttäytymisellä. Tärkeä asia olisi myös kertoa asioista vanhemmille, jotka usein eivät ymmärrä eivätkä myöskään ajattele mitä juniorijääkiekko on ja mikä sen tavoite on. Taktisen kypsyyden kehittäminen on helppoa pienpelien avulla. Valmentajan on vain tehtävä itselleen neljän pelitilanneroolin pelaamisen periaatteet selväksi ja viljeltävä niitä omissa harjoituksissaan. On ymmärrettävä, että jos haluaa kiekollisen pelin toimivan on kiekoton hyökkäyspeli kaikkein tärkeintä (tilantekopeli, liike). Valmentajan tulisi antaa pelaajille mahdollisimman laaja varasto erilaisia mahdollisuuksia kaikissa pelitilannerooleissa, joista pelaajat valitsevat itselleen sopivimmat ratkaisut. Valmentajien tulisi välttää yhden totuuden esittämisiä. Toinen pelaaja blokkaa mieluummin, toinen taasen etsii vapaata tilaa. Myös kiekoton pelaaminen on luovaa työskentelyä eikä sitä tulisi kahlita. Muita liiga -ja junioripelaamisen eroja löysimme tutkimuksessamme lähinnä puolelta josta juniorikiekkoilun ei ole syytä olla huolissaan. Liigapelaamisessa puolustuspeli on selkeästi parempaa, organisoidumpaa ja kurinalaisempaa mikä johtaa esimerkiksi siihen, että junioripeleissä on helpompi löytää kentältä takamies mikä useimmiten aiheuttaa suoria laukauksia. Liigatasolla hyvän systeemipelaamisen ansiosta takamiehet merkataan huolellisesti pois mikä aiheuttaa useimmiten kiekollisen pelaajan ajautumisen huonommalle paikalle. Puolustuspelin tiiviys aiheuttaa

myös sen, että liigatasolla ei tule niin useita laukauksia (prosentuaalisesti) maalia kohti kuin junioritasolla. Liigajoukkueiden puolustuspelitaito yhdistettynä pelisysteemeihin aiheuttaa myös nopeamman kääntöpelaamisen mahdollisuuden. Yleensä karvaus on luotu siten, että joukkue pyrkii ensiksi ohjaamaan, sitten riistämään ja vielä avaamaan nopeasti pelin. Kääntöpeliin vaikuttaa myös yksilön taitavuus käsitellä kiekkoa ja lukea peliä. Emme kuitenkaan näe, että juniorijoukkueiden tulisi pyrkiä pelisysteemipelaamiseen. Pelaajien tulee antaa lukea peliä ja aavistella mahdollisia kiekonriistoja, eikä orjallisesti pelata omaa laitaa välttämättä edes itse tietämättä miksi. Kaiken pyrkimyksenä olisi luoda itse ajatteleva, itseensä luottava ja taidoiltaan kyvykäs pelaava pelaaja.

LÄHDELUETTELO Alpheis, H. (1984) Funktion und Grenzen der Sportspielbeobachtung. Leistungsport 14:3, 27-32. Bukac, L. (1986) Evolutionary trend of game strategy towards the changes of ice hockey training. Teoksessa Olympic solidarity clinic for ice hockey coaches. Vierumäki: Suomen olympiakomitea. Suomen jääkiekkoliitto. 11-19. Cook, M. (1982) Soccer coaching and team management. Southampton. EP Pulp limited, Camelot press. Dovalil, J.,Bukac, L. (1978) Proc. Of the second international coaches conference on the new directions in ice hockey training. Prague. Green (1976) Nuorisovalmentajatutkinnon koulutusmateriaalia. Suomen jääkiekkoliitto. Green (1978) Nuorisovalmentajatutkinnon koulutusmateriaalia. Suomen jääkiekkoliitto. Gut, K. (1978) Points evaluation of players performance. Teoksessa Dovalil,J. Bukac,L. Proc. of the second international coaches conference on new directions in icehockey training. Praha. Hageborn, G. (1982) Taktik im Sportspiel. Leistungsport 12:5, 368-377. Kinding, B. (1991) Transition hockey defense to offense. Kansainvälinen valmentajaseminaari, Turku. Kingston, G. (1986) Age group practice ice hockey: Developmental tactical concepts for young ice hockey players. Teoksessa Olympic solidarity clinic for ice hockey coaches. Vierumäki: Suomen olympiakomitea. Suomen jääkiekkoliitto.114-149. Lukkarila,J (1997) Suomen jääkiekkoliiton koulutusmateriaali.

McKee, D. (1991) Fast offensive zone attack. International coaching symposium, seminaariraportti, Turku. Suomen jääkiekkoliitto. Melkko, J. (1998) Naisten jääkiekon joukkuepelianalyysi. Pro gradu- tutkielma. Miettinen, P. (1992) Valmentaminen ja johtaminen. Gummerus Oy, Jyväskylä. Mikkola, R. (1987) Maalinteko. Suomen jääkiekkoliitto. Mikon paino oy, Vantaa. Nieminen, K. (1987) Jalkapallon pelianalyysi ja fyysisten suorituskykymuuttujien yhteydet ottelutapahtumiin. Pro Gradu-tutkielma, Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitos, Jyväskylä. Piechniczek, A. (1983) Preparation of football teams to mundial competitions in 1986. UEFAkonferenssi, Split. Rautakorpi, J. (1993) Jääkiekon pelitehokkuuden arviointia MM-kisatasolla. Pro gradu työ. Liikuntabiologian laitos. Jyväskylä. Rehunen, S. & Heino, S. (1990) Seuravalmentajatutkinto. Hangon kirjapaino oy, Hanko Sieppi, A. (1997) Lihasvoiman ja tasapainon kehittäminen. Kansainvälinen valmentajaseminaari. Järvenpää. Smith, B. (1989) Team cohesiveness, team compatibility. International coaching symposium, Tukholma. Ruotsin jääkiekkoliitto. Suhonen, A. (1991) Kirjoitusosuus teoksessa Miettinen, P. s.9 Suomen Jääkiekkoliitto (SJL). (1995) Pelin tavoitteet. JVT -valmentajakurssi. Koulutusmateriaali Vierumäki,. Ward, G. (1997) Using statistics to analyze and improve performance. Women s world championchip coaching conference. Kitchener, Ontario.

Westerlund E. (1992) Joukkuepelaamista mittaavan pelianalyysimenetelmän kehittäminen. Lisensiaatti-tutkielma, julkaisematon aineisto, Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylä. Westerlund, E. (1997) Jääkiekon kirjoitusosuus. Teoksessa A. Mero (toim.): Nykyaikainen urheiluvalmennus. Gummerus Oy, Jyväskylä. Westerlund, E. (1991) Pelianalyysi jääkiekon SM-liigasta. International coaching symposium, seminaariraportti, Turku. Suomen Jääkiekkoliitto. Westerlund, E. (1992) Jääkiekko on peli, sisältörunko. Huippuvalmentajatutkinnon koulutusmateriaalia. Suomen jääkiekkoliitto. Worthington, E. (1974) Teaching soccer skill. Lepus books. Edinburgh. Wuolio, J. (1982) Palloilujoukkueen johtajuusrakenne. Olympiakomitean julkaisu 8205, 230-237.