PELIKÄSITYS PUOLUSTUSTILANTEISSA 15- VUOTIAlLLA HUIPPUJÄÄKIEKKOILIJOILLA

Transkriptio

1 PELIKÄSITYS PUOLUSTUSTILANTEISSA 15- VUOTIAlLLA HUIPPUJÄÄKIEKKOILIJOILLA Jussi Tupamäki Pro Gradu-tutkielma Syksy 2007 Valmennus- ja testausoppi Liikuntabiologian laitos Jyväskylän yliopisto Työn ohjaaja: Keijo Häkkinen

2 2 TIIVISTELMÄ Jussi Tupamäki Pelikäsitys puolustustilanteissa 15 vuotiailla huippujääkiekkoilijoilla. Valmennus- ja testausopin pro gradu tutkielma. Jyväskylän Yliopisto, liikuntabiologian laitos. 58 s ja 7 liitesivua. Tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, minkälainen pelikäsitys 15-vuotiaalla suomalaisella huipputason jääkiekkoilijalla on puolustustilanteissa ja mitkä tekijät pelaajan pelikäsityksessä, sekä fyysisessä suorituskyvyssä ennakoivat maajoukkuevalintaa. Tutkimuksen kohdejoukkona toimi 166 vuonna 1992 syntynyttä jääkiekkoilijaa, jotka oli valittu ensimmäiselle maajoukkueen valintaleirille. Tutkimus suoritettiin kyselylomakkeella ja fyysisten testien mittauksilla keväällä Kyselylomakkeessa oli 10 monivalintaista kysymystä erilaisista puolustuspelin tilanteista. Fyysisestä suorituskyvystä mitattiin jalkojen räjähtävää voimantuottoa 5-loikka-testillä ja käsien koukistajalihasten lihasvoimaa leuanvetotestillä. Kestävyyttä mitattiin 3000 metrin juoksutestillä ja vartalon koukistajien lihaskestävyyttä istumaannousujen toistomaksimilla 2,5 kilon painolevyn kanssa. Tulosten perusteella pelaajat jaettiin kuntoluokkiin 1 ja 2. Lisäksi jäällä suoritettiin 20 ja 30 metrin luistelutestit etu ja takaperin. Tutkimusaineiston tilastollinen analyysi suoritettiin SPSS-ohjelmalla (SPSS for Windows). Analyysimenetelminä käytettiin ANOVA-, ristiintaulukointi-, ja Chi-Square- menetelmiä. Pelaajien pelikäsityksellä suorassa 1-1 hyökkäyksessä (p = 0.024), kenttäpelaajien pelikäsityksellä puolustusalueen puolustuspelin sijoittumisessa (p = 0.044) ja maalivahtien pelikäsityksellä 2-2 kulmapeli-tilanteessa (p = 0.018) havaittiin olevan tilastollisesti merkittävä yhteys maajoukkuevalintaan. Fyysisistä ominaisuuksista maajoukkuevalintaa tilastollisesti merkittävästi ennakoivat 5- loikkatulos (p = 0.018, r = ), 3000 metrin juoksun loppuaika (p = 0.1, r = 0.298) sekä kuntoluokkaan 1 sijoittuminen 3000 metrin juoksussa (p = 0.001) ja leuanvetotestissä (p = 0.030). Luistelutesteissä etuperinluistelun nopeus (p = 0.030, r = 0.174) ja 20-, sekä 30 metrin takaperinluistelun nopeus (p = 0.002, r = 0.306) ja (p = 0.001, r = 0.360) ennakoivat tilastollisesti merkittävästi maajoukkuevalintaa. Tutkimuksessa havaittiin, että pelaajien pelikäsityksessä ja ratkaisumallien valinnassa puolustustilanteissa ei ole alueittain tai pelipaikoittain yhtenevää linjaa. Suoran 1-1 hyökkäyksen, puolustusalueen sijoittumisen ja kulmapelin valinnoilla havaittiin olevan yhteys maajoukkuevalintaan. Fyysisen suorituskyvyn osalta etenkin jalkojen räjähtävä voimantuotto ja hyvä juoksukunto ennakoivat maajoukkuevalintaa. Luistelun osalta merkittävimmät maajoukkuevalintaa ennakoivat tekijä olivat luistelunopeus 30 metrin matkalla, sekä hyökkääjien osalta takaperinluistelun nopeus. Lisätutkimuksen aiheita olisi

3 3 ainakin valmentajien pelikäsityksen ja eri valmennusfilosofioiden selvittämisessä, sekä puolustajien ja hyökkääjien välisten erojen tarkastelussa. Avainsanat: Jääkiekko, pelikäsitys.

4 4 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ 1 JOHDANTO JÄÄKIEKON SUORITUSKYKY- JA TAIDOLLISET VAATIMUKSET Pelin fysiologinen luonne Fyysisen suorituskyvyn vaatimukset Yksilön pelitaidot ja vaatimukset PELIKÄSITYS Pelin lukeminen Pelin ymmärtäminen Ratkaisun teko PUOLUSTUSPELI Hyökkäysalueen puolustuspeli Keskialueen puolustuspeli Puolustusalueen puolustuspeli Puolustuspelitaidot VUOTIAAN JÄÄKIEKKOILIJANVALMIUDET Fyysiset valmiudet.25

5 5 5.2 Henkiset ja sosiaaliset valmiudet TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUSMENETELMÄT Pelikäsitysaineiston keräys Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen Koehenkilöt Tilastolliset menetelmät ja aineiston analysointi TULOKSET Pelikäsityskysely Fyysinen suorituskyky Kenttätestit Jäätestit POHDINTA Pelikäsitys Fyysinen suorituskyky.51 LÄHTEET...55 LIITTEET 59

6 5 1 JOHDANTO Jääkiekko on peli, jossa pelisuoritusten tempo on kova ja tilanteet vaihtuvat nopeasti. Pelaajilta vaaditaan huipputasolla hyvän fyysisen kunnon lisäksi hyviä lajiteknisiä ja taktisia taitoja. Pelaajien ja pelin kehittyessä tekniikan, taktiikan ja fyysisten ominaisuuksien erot pienenevät ja pelien tuloksen määrittelee yhä useammin yksittäisten pelaajien pelikäsitys ja kyky ratkaista nopeasti ongelmatilanteita. Jääkiekkoilussa joukkueiden puolustuspelaaminen perustuu ennalta sovittuihin sääntöihin ja pelitilannerooleihin, joiden avulla pelaajat pyrkivät estämään vastustajan maalintekoa. Sovitusta pelitaktiikasta ja rooleista huolimatta ratkaisut pelitilanteissa perustuvat lopulta kuitenkin yksittäisen pelaajan tulkintaan tilanteesta oman pelikäsityksensä ja pelin lukemisen taidon kautta. Suomessa valitaan ensimmäiset maajoukkueryhmät 15-vuotiaista pelaajista vuosittaisella Pohjola-leirillä pelattavien pelien perusteella. 15-vuotias jääkiekkoilija elää kehityksessään formaalisten operaatioiden toimintakautta, jossa nuori kykenee loogiseen ajatteluun ja pystyy näin oppimaan ajatteluprosesseja liittyen pelin lukemiseen, pelin ymmärtämiseen ja ratkaisun tekoon. Kuitenkin 15-vuotiaalla on vielä vähän kokemuksia ja erilaisia toimintamalleja pelitilanteisiin, mikä hidastaa toimintaa jäällä. Pelikäsitystä on vaikea mitata, sillä luotettavaa ja objektiivista mittaria pelikäsityksen tutkimiseen ei ole löydetty. Pelikäsityksestä ja siihen liittyvistä tekijöistä, kuten pelin lukemisesta, puhutaan paljon, mutta varsinaisia tutkimuksia aiheesta on tehty verrattain vähän. Blomqvist (1996) tutki sulkapalloilijoiden pelikäsitystä ja Luimula (2000) käsitteli pro-gradu tutkielmassaan vuotiaiden jääkiekkoilijoiden pelikäsitystä ja sen kehittymistä, mutta pelikäsityksestä puolustustilanteissa ei erikseen ole julkaisuja saatavilla.

7 6 Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen pelikäsitys 15-vuotiaalla huippujääkiekkoilijalla on puolustustilanteissa ja miten pelikäsitys vaikuttaa maajoukkuevalintoihin.

8 7 2 JÄÄKIEKON SUORITUSKYKY- JA TAIDOLLISET VAATIMUKSET 2.1 Pelin fysiologinen luonne Jääkiekko on luonteeltaan intervallityötä, joka sisältää 30- ja 90 sekunnin mittaisten vaihtojen aikana staattista liukumista, pysähdyksiä, kiihdytyksiä ja maksimaalisia luistelujaksoja, sekä fyysisiä kamppailutilanteita kulmissa, laidoissa ja maalin edessä. Nämä työmuodot vaihtelevat nopeasti keskeytyen ainoastaan lyhyiden pelikatkojen ja aloitusten ajaksi. (Bomba& Chambers 1999.) Pelattaessa kolmella kentällisellä pelaajien saama peliaika on keskimäärin 21 minuuttia hyökkääjillä ja 28 minuuttia puolustajilla. Verrattaessa pelipaikkoja toisiinsa vaihtojen lukumäärä vaihteli pelipaikasta riippuen 14 ja 21 välillä, jossa hyökkääjien vaihtoaika/peliaika-suhde oli 2.5 ja puolustajien vastaava 1.2. Puolustajien vaihdot ja vaihtojen väliset palautusjaksot olivat siis lyhyempiä kuin hyökkääjillä. Puolustajien peliaika sisälsi kuitenkin enemmän liukumista ja tästä johtuen keskimääräinen luistelunopeus oli vain 61.6% hyökkääjien luistelunopeudesta. (Montgomery 1988.) Peliajan jakautuminen jääkiekko-ottelussa on nähtävissä taulukossa 1. Taulukossa 2 esitetään jäälläolon jakautuminen ajallisesti jääkiekko-ottelussa. Ottelun aikana pelaajan saamasta peliajasta keskimäärin 156 sekuntia on maksimaalisia pyrähdyksiä ja 52 sekuntia kaksinkamppailua kiekosta. Luistelua jäälläoloaikana on keskimäärin 418 sekuntia ja liukua 748 sekuntia. (Green ym ) Mikkolan (1987) esittämän vakiosummateorian mukaan jääkiekko-ottelun pelitapahtumien määrä on vakio ja tapahtumien määrään ei voi vaikuttaa. Joukkue voi ainoastaan omaa pelitapaansa muokkaamalla vaikuttaa tapahtumien laatuun ja esimerkiksi maalintekotilanteiden onnistumisprosenttiin.

9 8 Taulukko 1. Peliajan jakautuminen jääkiekko-ottelussa (mukaeltu lähteestä Montgomery 1988). Pelaajat (a) 5 yliopisto (b) 3 yliopisto 10yliopisto (Hyökkääjiä) (puolustajia) Vaihtojen väli (s) 293±16 189±18 225±25 Vaihtoaika/jääaika (suhde) Peliaika (s) 1152± ± ±70 Vaihtojen lkm. 20.2± ± ±1.0 Peliaika/vaihto (s) 57.9± ± ±3.1 Katkoja/vaihto 2.0± ± ±1.0 Katkon kesto (s) 29.1± ± ±1.4 Katkojen välinen peliaika (s) 29.5± ± ±2.6 (a) Green ym. (1978) (b) Green ym. (1976) Taulukko 2. Jäälläolon jakautuminen ajallisesti jääkiekko-ottelussa (Green ym. 1976). Maksimaalisia pyrähdyksiä (s) 156±18.1 Kaksinkamppailua kiekosta (s) 52.2±6 Luistelua (s) 417.6±50 Liukua (s) 748.2±90.3

10 9 2.2 Fyysisen suorituskyvyn vaatimukset Jääkiekkoilijan liikkumisessaan käyttämä energia saadaan adenosiinitrifosfaatista (ATP), jossa ravintoaineiden sisältämä kemiallinen energia on varastoituneena elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. ATP:n pilkkominen energiaksi tapahtuu joko hapen avulla (aerobisesti) tai ilman happea (anaerobisesti). Anaerobinen energiantuottomekanismi voidaan jakaa vielä alaktiseen ja laktiseen energiantuottosysteemiin. Alaktinen systeemi kattaa lyhytkestoisen, maksimaalisen pyrähdyksen, jossa energia saadaan lähinnä ATP:sta ja kreatiinifosfaatista (KP), eikä laktaattia juurikaan synny. Laktinen systeemi puolestaan käsittää energian muodostuksen lihaksiin varastoituneesta glykogeenista välittömien energianlähteiden (ATP ja KP) ehtyessä ja rasituksen jatkuessa. Tällöin alkaa myös laktaattia kertyä. Aerobinen energiantuottomekanismi vastaa energiantuotosta pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa, jolloin ATP:n uudismuodostus tapahtuu hiilihydraattien ja vapaiden rasvahappojen avulla. (McArdle ym ) Välittömien energianlähteiden kuluminen aiheuttaa elimistössä glykolyysin tehostumisen, jolloin laktaatti alkaa akkumuloitua. Uupumukseen saakka jatkettaessa tämä johtaa ph:n laskuun, jolloin lihasten työskentelykyky heikkenee happamoitumisen myötä. (Green 1979.) Laktaatin kertymiseen ja poistumiseen vaikuttavat väsymystila, fyysinen kunto, aktiivisen lihaskudoksen määrä, verenkierto ja urheilijan ravitsemuksellinen tila (Cox ym ). Jääkiekko on metabolisesti haasteellinen peli. Se vaatii pelaajalta korkeaa anaerobista energiantuottokykyä kovaan lihastyöhön, mutta myös hyvää aerobista kestävyyttä ja tehoa. Anaerobisen energiantuottokyvyn osuus jääkiekossa voikin olla riippuvainen aerobisen energiantuottomekanismin tehokkuudesta. (Cox ym. 1995) Aerobisen ja anaerobisen aineenvaihdunnan osuuden määräävät yksittäisen vaihdon kesto ja intensiteetti. Jääkiekon energia-aineenvaihdunnassa anaerobisen metabolian osuus on keskimäärin 70% ja aerobisen 30% (Taulukko 3). (Montgomery 1988.) Kaksi jääkiekkoilijoille tärkeää fyysistä ominaisuutta ovat voima ja teho, sillä luistelunopeus, laukauksen voima ja nopeat suunnanvaihdokset edellyttävät lihasten hyvää voimatasoa ja korkeaa tehokkuutta. Jääkiekossa tehoa käsitellään voiman ja

11 10 nopeuden yhdistämisenä tai kykynä tuottaa voimaa niin nopeasti kuin mahdollista. Usein käytetäänkin nimitystä räjähtävä voima. (Bomba & Chambers 1999.) Taulukko 3. Energiantuottomekanismien osuus jääkiekolle spesifissä suorituksissa (Bomba & Chambers 1999). Liikkeen tyyppi Energiasysteemi Anaerobinen Anaerobinen Aerobinen alaktinen laktinen 5 sekunnin pyrähdys 85 % 10 % 5 % 10 sekunnin kova 60 % 30 % 10 % luistelu 30 sekunnin jatkuva työ 15 % 70 % 15 % 1 min. vaihto, kiihdytyksiä, 10 % 60 % 30 % pysähdyksiä, liukuja Vaihtojen/erien välinen 5 % 5 % 90 % palautuminen Jääkiekkopelin aikana suoritetuissa mittauksissa sykkeen havaittiin olevan vaihdon aikana keskimäärin 90 %:n ja katkon aikana %:n tasolla maksimisykkeestä. Sykkeen avulla pelinaikainen energiankulutus arvioitiin olevan tasolla % VO2max. Energiankulutuksen arvion mukaan pelaajien keskimääräinen vaihdonaikainen luistelunopeus oletettiin välille m/s, kun se todellisuudessa oli vain 3.8 m/s. Jääkiekko-ottelun kuormittavuuden arviointi pelkän sykkeen ja arvioidun energiankulutuksen avulla ei näin ole luotettavaa, sillä ottelun kokonaiskuormitusta lisäävät jatkuvat suunnanvaihdokset, laukaukset, kaksinkamppailutilanteet ja taklaukset. (Green ym 1976.)

12 11 Yksittäisen pelin kuormittavuutta jääkiekossa on tutkittu mittaamalla veren laktaattipitoisuutta jokaisen pelatun erän jälkeen. Ottelun aikana tehdyissä mittauksissa saatiin korkeimmiksi veren laktaattipitoisuuksien arvoiksi keskimäärin 8.7 mmol/l ensimmäisen, 7.3 mmol/l toisen ja 4.9 mmol/l kolmannen erän aikana, pelaajien maksimiarvojen jakaantuessa välille mmol/l. Pelinaikaisten laktaattiarvojen alhaisuuden todettiin johtuvan pelin katkonaisesta luonteesta ja näinollen lyhyiksi jäävistä yhtämittaisista työjaksoista. Yksittäisen vaihdon aikana on keskimäärin 2-3 taukoa, joiden aikana % fosfokreatiinista ehditään syntetisoida uudelleen energiaksi seuraavaa työjaksoa varten. (Montgomery 1988.) Huippujääkiekkoilijalle luistelunopeus on merkittävä tekijä ennakoitaessa menestymistä. Luistelunopeuden kannalta on tärkeää, että pelaaja kykenee tuottamaan jaloillaan suuria voimia mahdollisimman nopeasti. Ammattilaisjääkiekkoilijoille tehdyssä tutkimuksessa pyrittiin löytämään paras yksittäinen jääkiekkokaukalon mittaisen matkan luistelunopeutta ennakoiva tekijä. Testitulokset osoittivat, että parhaiten hyvää luistelunopeutta estimoi alaraajojen räjähtävä voimantuottokyky. (Mascaro ym ) Toisaalta 8-16-vuotiailla jääkiekkoa pelaavilla tytöillä juoksunopeus todettiin olevan paras maksimaalista luistelunopeutta ennakoiva tekijä (Bracko & George 2001). 2.3 Yksilön pelitaidot ja vaatimukset Jääkiekossa tarvittavat yksilötaidot voidaan Kingstonin (1986) mukaan jakaa yksittäisen pelaajan kohdalta kolmeen kategoriaan: taito ja tekniikka, pelin ymmärtäminen ja fyysiset kuntotekijät. Westerlund (1997) jakaa jääkiekon yksilötaidot pelitilanneroolien mukaan kiekollisen hyökkääjän, kiekottoman hyökkääjän, kiekollisen puolustajan ja kiekottoman puolustajan pelitaitoihin, sekä suunnanmuutosnopeuteen (kuvio 1). Yksittäinen pelaaja on pelissä keskimäärin hyökkäyspelissä yhden minuutin kiekollisena ja yhdeksän minuuttia kiekottomana ja puolustuspelissä puolustaa kiekollista yhden minuutin ja kiekotonta yhdeksän minuuttia. Yksilötaidolliset vaatimukset ovat siis riippuvaisia siitä, missä

13 12 pelitilanneroolissa pelaaja kulloinkin on ja minkälainen on vastustajan taitotaso. (Bukac 1986). Tärkeimmät lajitekniset taidot jääkiekkoilijoille hyökkäyspelissä ovat luistelutaito, laukaus, syöttö, syötön vastaanotto, harhauttaminen, sekä blokkaus ja maskinteko. Puolustuspelissä tärkeimmät taidot ovat luistelutaito ja laukausten peittäminen. Myös laukauksien mailaesto ja vartaloesto ovat olennaisia teknisiä lajitaitoja puolustettaessa. (SJL 1997). Yksilön pelitaitojen pääkohdat ovat hyökkäyspelissä maalinteko, tilan voittaminen, kiekon pitäminen omalla joukkueella ja puolustusvalmius. Puolustuspelissä tärkeimmät yksilön pelitaidot ovat maalinteon estäminen ja kiekon riistäminen vastustajalta, kun taas tilan poistaminen vastustajan hyökkäävältä,pelaajalta sekä hyökkäysvalmius kiekonriiston yhteydessä ovat olennainen osa pelitaitoja siirryttäessä puolustuksesta hyökkäykseen. (SJL, 2001). Smithin (1996) mukaan puolustusalueella yksittäisen pelaajan tärkeimmät lajitekniset ominaisuudet ovat kyky seurata omaa vartioitavaa pelaajaa ja kiekkoa yhtä aikaa, sekä kyky luistella ketterästi lyhyitä matkoja kaikkiin suuntiin. Puolustuspelin kontaktitilanteissa tärkeimpänä yksittäisenä pelitaitona Smith (1996) pitää taitoa käyttää omaa vartaloa vastustajaa vastaan.

14 Kuvio 1. Pelitaidot pelitilannerooleissa. (Westerlund 1997) 13

15 14 3 PELIKÄSITYS Pelikäsitys tarkoittaa pelaajan kykyä tuntea pelin säännöt ja taitoja osata ratkaista pelin perustilanteita pelivälineen kanssa ja ilman tarkoituksenmukaisella tavalla. Hyvä pelikäsitys edellyttää hyvää havainnointikykyä ja kykyä ennakoida tulevia pelitilanteita. Pelikäsityksen avaintekijät on esitetty kuviossa 2. (Luhtanen 1989). Hyvä pelikäsitys vaatii jatkuvaa ympäristön havainnointia ja havaintoihin, sekä aikaisempiin kokemuksiin perustuvaa nopeaa ratkaisuntekokykyä. Yksittäisen pelaajan pelikäsityksen kannalta olennaisimmat havainnoitavat asiat ovat sijoittuminen suhteessa pelivälineeseen, omiin pelaajiin ja vastustajan pelaajiin. (Bjurwill 1990). Kuvio 2 Pelikäsityksen avaintekijät (Luhtanen 1989 )

16 15 Apitzsch & Berggren (1993) määrittelee pelikäsityksen hyökkäys- ja puolustuspelin perusteiden tuntemiseksi. Thiffaultin (1980) mukaan jääkiekon hyökkäyspelissä ratkaisun teon nopeus suhteessa valittuun ratkaisumalliin on pelikäsityksen kannalta merkittävä tekijä. Westerlundin (1997) mukaan pelikäsitys jääkiekossa tarkoittaa pelaajan henkilökohtaista taktiikkaa. Hyvän pelikäsityksen omaava pelaaja pystyy jatkuvasti tekemään oman joukkueen kannalta edullisia ratkaisuja kentällä ja hyödyntämään pelissä myös muita ominaisuuksiaan, kuten fyysisiä- ja taito-ominaisuuksia. Pelikäsitys voidaan jakaa kolmeen osatekijään, jotka ovat pelin lukeminen, pelin ymmärtäminen ja ratkaisun teko. 3.1 Pelin lukeminen Pelin lukemisella tarkoitetaan pelaajan nopeaa kykyä havaita, mikä pelitilanne on menossa ja missä pelitilanneroolissa toiminta tapahtuu. (Luhtanen 1989). Pelin lukemiseen liittyy myös kyky ennakoida tulevaa tilannetta, ennen pelivälineen vastaanottoa. Pelaajan on havaittava nopeasti, onko peliväline omalla vai vastustajan joukkueella ja tehtävä sen mukaan tilanteen kannalta tarkoituksenmukaisin ratkaisu. (Bjurwill 1994, SPL 1994). Bjurwillin (1994) mukaan pelin lukeminen koostuu pelaajan pelin ymmärtämisen tasosta ja kyvystä nähdä samanaikaisesti sekä peliväline, että muut kentällä liikkuvat pelaajat. Jotta pelaaja kykenee havaitsemaan pelistä nopeasti ratkaisun teon kannalta tarpeellisia tapahtumia, on lajitekniikan ja välineenhallintakyvyn oltava korkealla tasolla. Pelaajan on kyettävä keskittämään katse mahdollisimman hyvin pelikentän tapahtumiin ja hallittava peliväline ilman erityistä keskittymistä. (Schellenberger 1990). Pelin lukemiseen vaikuttaa oman joukkueen sovittu pelitapa, jonka avulla pelaaja pyrkii jäsentämään pelitapahtumista tehtyjä havaintoja ja toimimaan havaintojen perusteella

17 16 omaa joukkuetta hyödyntävällä tavalla. Pelin lukemisen helpottamiseksi, joukkueen taktiikka ohjaa pelaajaa antamalla tiettyjä toimintamalleja eri tilanteisiin. Yksittäisen pelaajan pelinlukua helpottaa ennalta sovitut visuaaliset ärsykkeet, joihin reagointi tapahtuu joukkueen pelitavan mukaisesti aina samalla tavalla. Esimerkiksi hyökkäysalueen puolustuspelissä kiekollista lähin hyökkääjä lukee, onko kiekko kunnolla vastustajan hallussa. Tehdyn havainnon ja joukkueen pelitavan perusteella pelaaja tekee ratkaisun antaako painetta kiekolliselle vai ohjaako peliä tilaa antamalla. (SJL 1997) 3.2 Pelin ymmärtäminen Pelin ymmärtäminen koostuu pelin tavoitteiden ja yhteistyön ymmärtämisestä eri pelitilanteissa. Pelaajan on tiedettävä oman joukkueen yhteistyön periaatteet ja eri pelitilannetavoitteet, jotta hän pystyy tekemään tarkoituksenmukaisia ratkaisuja. Pelin ymmärtämisessä vaaditaan kykyä suhteuttaa omat pelitaidot ja lajitekniset taidot tilanteessa vaadittavaan ratkaisuun ja ymmärrystä toimia omien vahvuuksien avulla joukkuetta hyödyntävällä tavalla. (SJL 1997.) Hyvin peliä ymmärtävä pelaaja tajuaa oman roolinsa osana oman joukkueen toimintaa ja ymmärtää oman toiminnan vaikutuksen pelin kulkuun ja muiden pelaajien toimintoihin. Pelaajan on kyettävä paikallistamaan itsensä koko pelikentän tasolla pelivälineen, omien pelaajien ja vastustajien mukaaan, sekä ymmärrettävä omat velvollisuudet joukkueen pelitavan mukaan. (Schellenberger 1990.) Ymmärtääkseen peliä hyvin, pelaajan on osattava pelin säännöt. Pelin sääntöjen ja rajoitusten puitteissa pelissä pyritään tekemään oman joukkueen kannalta hyödyllisiä ratkaisuja, jotka pohjautuvat pelaajien yksilötaitoihin,joukkuetaitoihin sekä fyysisiin- ja psyykkisiin ominaisuuksiin. Pelin ymmärtämiseen liittyy olennaisesti nopea ratkaisun teko ajan ja paikan suhteen, sekä oikeanlaisen ratkaisumallin valinta. (Luhtanen 1988.)

18 Ratkaisun teko Ratkaisun teko käsittää pelaajan kyvyn valita pelitilanteeseen sopiva pelitaito. Tilanteeseen sopivan pelitaidon lisäksi ratkaisun teko on riippuvainen siitä, kuinka hyvin pelaaja hallitsee eri pelitaidot. (SJL 1997). Pelaajan täytyy lyhyessä ajassa pystyä tekemään laaja-alainen havainto pelitilanteesta suhteessa omiin ja vastustajan pelaajiin, sekä pelivälineeseen, mikä on nähtävissä taulukosta 4. Pelitilanne muuttuu jatkuvasti, jolloin pelaajalta vaaditaan kykyä erotella ratkaisun teon kannalta oikeat havainnot. Ratkaisun tekoon vaikuttaa myös ottelun tilanne, sekä mahdolliset muuttujat pelin alustan, peliajan tai oman fysiologisen tilan suhteen. Omaa joukkuetta auttavan ratkaisun tekemiseksi pelaajalta vaaditaan hyvää orientoitumiskykyä, eli kykyä kontrolloida omaa toimintaa ja liikkumista pelin muuttuvien vaatimusten mukaan. (Schellenberger 1990). Pelivälineen kanssa tapahtuvaan ratkaisun tekoon vaikuttaa olennaisesti pelaajan taitotaso ja välineenhallintakyky. Pelaajan on kyettävä hallitsemaan peliväline niin hyvin, että välineenhallintaan ei tarvitse kiinnittää huomiota vaikeassakaan tilanteessa. (Abernethy 1991.) Taulukko 4 Ratkaisunteko ja havainnointi joukkuepeleissä (mukaeltu lähteestä Schellenberger 1990). PELITILANTEEN VAATIMUKSET Muiden liikkeiden ennakointi Vastustajien ja omien pelaajien aikomusten ja toimintojen ennakointi Pelivälineen liikeratojen ennakointi Omien liikkeiden ennakointi Omien toimintojen ennakointi hyökkäyspelissä pallon kanssa ja ilman palloa Omien toimintojen ennakointi puolustuspelissä pallollista ja pallotonta vastaan

19 18 Ratkaisun teko nopeissa pelitilanteissa perustuu myös pelaajan omiin toimintamalleihin ja joukkueen pelitaktiikkaan. Toiset pelaajat pyrkivät aina valitsemaan helpoimman ja onnistumisprosentiltaan todennäköisimmän vaihtoehdon, kun taas tietyt pelaajat hakevat korkeamman riskin ratkaisuilla nopeampia muutoksia pelitilanteissa. Joukkueen pelitaktiikka rajaa usein ennalta ratkaisumallit tiettyihin vaihtoehtoihin, mutta lopullisen valinnan tekee kuitenkin aina pelaaja itse. (Schellenberger 1990.)

20 19 4 PUOLUSTUSPELI Puolustuspeli käsittää koko joukkueen yhteistoiminnan silloin, kun peliväline on vastustajan hallussa. Yhtenä puolustuspelin tavoitteena on maalintekotilanteiden ja maalinteon estäminen kurinalaisella ja organisoidulla toiminnalla. (SPL 1994). Hyvässä puolustuspelaamisessa puolustava joukkue pyrkii vähentämään vastustajalta tilan ja ajan toimia. (Kozax 1994). Kingstonin (1994) mukaan puolustuspelaamisen välittömänä tavoitteena on paineen luominen kiekolliselle pelaajalle. Tärkeimmät puolustuspelin päämäärät ovat tilan estäminen maalintekoalueelle, pelivälineen riisto vastustajalta ja hyökkäysvalmiuden ylläpitäminen. Puolustuspeli sisältää yksittäisen pelaajan toiminnan kiekollista ja kiekotonta puolustettaessa, sekä koko kentällä olevan viisikon ja maalivahdin yhteistoiminnan maalinteon estämiseksi. Puolustuspelaaminen jaetaan jääkiekossa kentän rajojen mukaan hyökkäysalueen-, keskialueen-, ja puolustusalueen puolustuspeliin. (SJL 2001). Puolustuspelitavat ryhmittyvät sen mukaan, millä alueella puolustajat pyrkivät kontaktiin ja kiekonriistoihin vastustajan kanssa.(kingston 1994). Erilaisten puolustusjärjestelmien valinta perustuu oman joukkueen pelaajien teknisistä ja taktisista taidoista suhteessa vastustajaan, sekä vastustavan joukkueen pelitapaan ja hyökkäyspelin järjestelmiin. (Jackson 1997). Puolustuspelaamisen organisointi ja eri vaihtoehtojen käyttö vaihtelee joukkueittain riippuen pelitilanteesta, jäljellä olevasta peliajasta ja ottelun merkityksestä joukkueille. (SJL 2001).

21 Hyökkäysalueen puolustuspeli Hyökkäysalueen puolustuspeli käsittää kentällä olevan viisikon puolustuspelaamisen vastustajan päädystä hyökkäysalueen siniviivalle saakka. Hyökkäysalueen puolustuspelissä joukkueet käyttävät erilaisia viisikon puolustusjärjestelmiä, joissa pyritään sovitun tavan mukaisesti ohjaamaan vastustajan pelaamista haluttuun suuntaan ja saamaan kiekonriistoja tietyille alueille. (SJL 1997). Puolustuspelitavat hyökkäysalueella voidaan ryhmitellä puolustuksen aggressiivisuuden mukaan ohjaaviin tai paineistaviin järjestelmiin. (Kingston 1986). Agressiivinen puolustusjärjestelmä perustuu hyvään luistelutaitoon ja nopeuteen ja pyrkii kiekonriistoihin ennenkuin vastustajan viisikko on ehtinyt järjestäytyä hyökkäykseen. Ohjaavassa puolustusjärjestelmässä puolustava joukkue pyrkii ohjaamaan vastustajan organisoituneen hyökkäyksen tiettyihin ennalta sovittuihin kentän alueisiin, joissa pyritään kiekonriistoihin. (Smith 1996). Puolustusjärjestelmät voidaan myös jakaa sen mukaan, perustuuko puolustaminen pelaajavartiointiin vai aluepuolustukseen. Miespuolustuksessa pyritään omilla hyökkääjillä pelaamaan vastustajan avaavat puolustajat ja keskushyökkääjä kiinni, sekä omilla puolustajilla huolehtia vastustajan laitahyökkääjien puolustamisesta. Aluepuolustuksessa hyökkääjistä kiekkoa lähinnä oleva painostaa vastustajan kiekollista pelaajaa, ja kaksi seuraavaa hyökkääjää vartioi vastustajan laitahyökkääjiä laitakaistoille. Puolustajat pyrkivät pitämään siniviivan mahdollisimman pitkään ja tarvittaessa varmistamaan keskialueelle. (SJL 2001). Aggressiivisen hyökkäysalueen puolustuspelin merkitys on viime vuosina korostunut, sillä hyökkäysalueella tapahtuneen kiekonriistoista päästään prosentuaalisesti tehokkaammin maalintekoalueelle kuin keskitai puolustusalueella tapahtuvista riistoista. Keskimäärin 25% hyökkäysalueella tapahtuneista päättyy laukaukseen maalintekoalueelta. (Westerlund 1991) Hyökkäysalueen riistot ja pelitehokkuus esitetään taulukossa 5.

22 Keskialueen puolustuspeli Keskialueen puolustuspeli koostuu kentällä olevan viisikon puolustustoimista siniviivojen välisellä alueella. (SJL 1997). Erilaisia keskialueen puolustusjärjestelmiä on vähemmän, kuin hyökkäysalueen puolustuspelissä, koska puolustava joukkue on lähempänä omaa maalia ja puolustuksen virheistä johtuvat tilanteet ovat vaarallisempia kuin hyökkäysalueella. Keskialueen puolustuspelissä pyritään saamaan omalla toiminnalla kiekko pois vastustajalta tai pakottamaan vastustaja luopumaan kiekosta. (Smith 1996). Puolustusperiaatteet keskialueella jakautuvat ohjaavaan pelaamiseen ja aluepuolustamiseen. Ohjauspelaamisessa puolustava joukkue pyrkii ohjaamaan vastustajan kiekollista pelaajaa tai syöttöjä kentän laidoille ennalta sovittuihin kohtiin, joissa tarkoituksena on saada kiekonriisto ja kääntää peli hyökkäyssuuntaan. Aluepuolustuksessa lähin pelaaja ahdistaa kiekollista vastustajaa ja muut pelaajat pelaavat ennalta sovituille alueille liikkuvat vastustajat miesvartioinnilla. Keskialueen puolustuspelissä voidaan käyttää myös linjapuolustusta, jossa puolustavat hyökkääjät pelaavat miesvartioinnilla vastustajat laitakaistoilta ja puolustajat vartioivat vastustajat keskikaistalta. (SJL 2001). Keskialueen puolustuspelin avulla saatavista kiekonriistoista päästään hyökkäysalueen riistojen jälkeen toiseksi suurimmalla prosentilla maalintekotilanteeseen. Keskimäärin 17% keskialueella tapahtuvista kiekonriistoista johtaa laukaukseen maalintekoalueelta, mikä on nähtävissä taulukosta 5. (Westerlund 1991)

23 Puolustusalueen puolustuspeli Puolustusalueen puolustuspeli koostuu kentällä olevan viisikon ja maalivahdin puolustustoimista, sekä maalinestopelistä puolustuspään siniviivan ja oman päädyn välisellä alueella. (SJL 1997). Pyrkimyksenä puolustusalueen puolustuspelissä on estää vastustajan maalinteko ja riistää kiekko takaisin omalle joukkueelle. Erilaisia puolustusjärjestelmiä on puolustusalueella vähemmän kuin muilla alueilla, koska oma maali on lähellä ja puolustavan joukkueen pelaajilla ei ole mahdollisuuksia improvisointiin omassa toiminnassaan. (Smith 1996). Puolustustavat puolustusalueella jaetaan miespuolustukseen ja aluepuolustukseen. Miespuolustuksessa jokaisella viidellä pelaajalla on oma vartioitava vastusta. Pääperiaatteena miespuolustuksessa on sijoittua vartioitavan vastustajan ja oman maalin väliin niin, että vastustajan pelaajalla ei ole mahdollista kiekollisena edetä maalille eikä kiekottomana saada kiekkoa. Tärkeä seikka miespuolustuksessa on nähdä sekä oma vartioitava, että kiekko. Aluepuolustuksessa kiekollista lähin pelaaja ohjaa kiekollista vastustajaa haluttuun suuntaan ja muut puolustavat pelaajat huolehtivat ennalta sovituista alueista pelaten alueelle tulevat vastustajat miesvartioinnin kautta. (SJL 2001). Maalinestopelillä tarkoitetaan pelaajien ja maalivahdin puolustustoimia silloin, kun vastustaja on maalintekotilanteessa. Maalinestopeli koostuu maalivahdin torjuntapelistä ja puolustavien pelaajien laukauksien häirinnästä ja blokkauksista. (SJL 1997). Puolustusalueella tehdään eniten kiekonriistoja ottelussa, mutta riistojen jälkeinen maalintekotehokkuus on pienempi kuin keski- tai hyökkäysalueen kiekonriistoissa. Keskimäärin 13% puolustusalueella tapahtuvista kiekonriistoista johtaa laukaukseen maalintekoalueelta. (Westerlund 1991). Puolustusalueen pelitehokkuus ja kiekonriistot ovat esitetty taulukossa 5.

24 23 Taulukko 5. Pelitehokkuuden prosentuaalinen jakauma eri haltuunottoalueilta käynnistyneistä hyökkäyksistä (Westerlund 1991). Puolustusalue Keskialue Hyökkäysalue Kiekon haltuunotto 54% 25% 21% Laukaus maalin- 25% 17% 13% Tekoalueelta 4.4 Puolustuspelitaidot Puolustuspelitaidot käsittävät pelaajan tekniset ja taktiset valmiudet toimia puolustustilanteissa sekä kiekollista, että kiekotonta vastustajaa vastaan. (SJL 2001). Bukacin (1986) mukaan puolustuspelitaidot sisältävät 1-1 pelaamisen ja tietyn alueen puolustamisen. Puolustuspelaamisen oleelliset tekniset taidot kiekollista puolustettaessa ovat luistelu, laukausten peittäminen, mailaesto ja vartaloesto. Kiekotonta puolustettaessa tärkeimmät puolustuspelitaidot ovat tilan poistaminen sijoittumalla vastustajan ja oman maalin väliin, sekä hyökkäysvalmius ja valmius auttaa kiekollisen puolustajaa. (SJL 1997.) Pelaajan on kyettävä liikkumaan vartioitavan pelaajan mukaan nopeasti ja osattava sijoittua oikein suhteessa vastustajaan (SJL 2001). Kiekollisen ja kiekottoman puolustajan pelitaidot on esitetty taulukossa 6. Puolustavan pelaajan toiminnassa tärkeimmät tekijät Kingstonin (1994) mukaan ovat kyky lukea ja ennakoida vastustajan pelaajien liikkumista ja kyky vähentää vastustajalta vapaata pelitilaa. Pelaajan on osattava valita oikeat pelitaidot erilaisissa pelitilanteissa riippuen siitä, missä puolustuspeliroolissa kulloinkin toimii. Valittava pelitaito riippuu

25 24 pelitilanteen lisäksi siitä, miten hyvin pelaaja osaa lukea tilannetta ja kuinka hyvin pelaaja ymmärtää, mitkä vaihtoehdot ovat joukkueen kannalta parhaimpia. (SJL 2001). Puolustuspelitaitojen avulla pyritään kiekonriistoihin tai ohjaamaan vastustaja pieneen tilaan kaukalon reunoille. Kiekonriisto vastustajalta tapahtuu vartalokontaktin tai mailariiston avulla. Mailariistolla pyritään kiekonriistoon joko suoraan kiekolliselta vastustajalta tai katkaisemalla syöttö. Vartalokontaktilla pyritään estämään vastustajan kiekollisen liike ja pelaamaan tämä irti kiekosta. (Rekilä ym. 1991). Taulukko 6. Pelaajan pelitaidot puolustustilanteissa (Mukaeltu lähteestä SJL 1997). Kiekollisen puolustaja 1.Maalinteon estäminen Kiekottoman puolustaja 1. Maalinteon estäminen a. Yhteistyö maalivahdin kanssa a. Pelaajan vartiointi b.laukausten peittäminen 2.Kiekon riistäminen b. Maskipelaajan vartiointi 2. Kiekon riistäminen a. Kiekollisen pelaajan vartiointi a. Sijoittuminen b.syöttäneen pelaajan vartiointi 3.Tilan poistaminen b. Syöttölinjojen peitto 3. Tilan estäminen a. Sijoittuminen a. Sijoittuminen b.kiekollisen ohjaaminen 4.Hyökkäysvalmius b. Valmius apupelaamiseen 4. Hyökkäysvalmius a. Nopea roolinvaihto a. Nopea roolinvaihto b.porrastaminen b. Porrastaminen

26 VUOTIAAN JÄÄKIEKKOILIJAN VALMIUDET 5.1 Fyysiset valmiudet 15-vuotias nuori elää kehittymisessään puberteetti eli murrosikävaihetta, joka ajoittuu yleisimmin ikävuoteen. Kalenteri-iän lisäksi tärkeä tekijä nuoren kasvu ja kehitysvaiheissa on biologinen ikä, eli luustoikä. (Perheentupa 1979). Murrosiän alkaminen riippuu selvemmin biologisesta iästä, kuin kalenteri-iästä tai nuoren fyysisestä koosta. (Perheentupa & Kantero 1975). Murrosikävaiheelle tyypillistä on hidastunut kasvu ennen puberteettia, noin kaksi vuotta kestävä kasvun pyrähdys ja kasvun hidastuminen. Kasvupyrähdyksen saa aikaan ensisijaisesti androgeenierityksen lisääntyminen. Kasvulle tyypillistä on, että se ilmenee lähes kaikissa lihaksiston ja luuston mitoissa. (Perheentupa 1979). Hormonaalinen toiminta on 15-vuotiaalla pojalla vilkkaimmillaan, joten tehokasta fyysistä harjoittelua voi korostaa ja systemaattinen voimaharjoittelu on mahdollista. Kasvuhormonilla on anabolinen eli rakentava vaikutus ja se vaikuttaa etenkin luuston ja lihaksiston kasvuun. (Baldwin 1984). Murrosiän aikana elimistön testosteronipitoisuus nousee vähitellen aikuisen tasolle, pojilla, nmol/l ja tytöillä, 1-6 nmol/l. Testosteronin vaikutukset ilmenevät lihasten kasvun ja voimantuoton lisääntymisenä sekä erytropoietiinin välityksellä punasolujen lisääntymisenä ja hapenottokapasiteetin paranemisena. (Mero ym. 1990). Hermosto on kehittynyt noin %:iin aikuisen koosta jo 5-6-vuotiailla. Varhainen hermoston kypsyminen mahdollistaa taitojen ja koordinatiivisten edellytysten tehokkaan kehittämisen jo 1-10 vuotiaana. 15-vuotiaana hermosto on jo lähes täysin kehittynyt. Sydämen koko, iskutilavuus sekä keuhkojen tilavuus kasvavat nuoruudessa painon ja pituuden lisääntymisen myötä. Hengitys- ja verenkiertoelimistön kasvun kiihtyminen murrosiän alkaessa mahdollistaa tehokkaamman kestävyysharjoittelun aloittamisen (Sinclair 1978, Mero ym. 1990). Nopeusharjoittelussa parhaat valmiudet ovat vuoden iässä askelpituuden kehittämiseen. Taidon ja koordinaation kehittäminen on

27 26 hitaampaa kuin nuorempana, mutta 15-vuotiaan valmiudet opetella monimutkaisia psykomotorisia taitoja ovat hyvät. (Mero ym. 1990). Jääkiekkoilijan kovatehoinen anaerobinen harjoittelu voidaan aloittaa 15 ikävuoden vaiheilla, kun aerobinen peruspohja on luotu riittävän hyväksi. Ennen 15 vuoden ikää harjoittelun on oltava mahdollisimman monipuolista ja paljon erilaisia ärsykkeitä antavaa, jotta nuoren kehittyminen huipputasolle on mahdollista. Jääkiekkoa pelaavan nuoren on viimeistään 15-vuotiaana aloitettava selkeästi huippu-urheiluun suuntautunut systemaattinen harjoittelu, sillä 15 ikävuoden jälkeen pelaajalla on valmiudet siirtyä kovatehoiseen lajinomaiseen harjoitteluun. (Westerlund 1990). Kuviosta 3 käy ilmi elimistön kypsyminen iän mukana. Kuvio 3. Elimistön kypsyminen iän mukaan (Mero ym. 1990). 5.1 Henkiset ja sosiaaliset valmiudet 15-vuotias nuori elää formaalisten operaatioiden kehitysvaiheessa. Nuori kykenee ajattelemaan loogisesti, osaa tehdä päätelmiä riippumatta kohteen konkreettisesta

28 27 olemassaolosta, sekä osaa käsitellä todellisuuden kanssa ristiriidassa olevia asioita. 15- vuotias osaa myös soveltaa yleisiä sääntöjä yksittäisiin tapahtumiin. (Piaget & Inhelder 1966). Nuoruuden psyykkisessä kehityksessä on monia sellaisia prosesseja, jotka vaikuttavat merkittävällä tavalla ihmissuhteisiin, nuoren suhtautumiseen omiin suorituksiin ja oman itsensä ja kehonsa havaitsemiseen. Voimakkaimmin nämä tulevat esille murrosiän kehityksessä ikävuosien välillä. Nuoruusiän merkittävimmät kasvutapahtumat liittyvät oman sukupuolisuuden haltuunottamiseen, oman identiteetin saavuttamiseen ja omalta tuntuvan ideologian löytämiseen. Urheiluharrastus voi osaltaan tukea näiden tavoitteiden saavuttamista. (Lintunen 1988). Kodin ulkopuoliset auktoriteetit ovat 15 vuotiaan kehityksessä avainasemassa. Esimerkiksi valmentajalle nuori voi puhua asioista avoimemmin kuin vanhemmilleen. Murrosikään liittyy myös auktoriteetin asettaminen tasavertaisempaan asemaan kuin ennen. (Toskala 1985). 15-vuotiaan kehitysvaiheessa nuori kokee tilapäisen tulosten heikkenemisen ja tappiot kilpailuissa paljon raskaammin kuin aikaisemmin. Nuori ottaa kritiikin vastaan voimakkaasti, joten arvostelutilanteessa tulisi pyrkiä siihen, että nuori itse arvioi itseään mahdollisimman paljon. (Telama 1989). Nuoren koettu pätevyys ja käsitys omasta suorituskyvystä on varsin varhain yhteydessä objektiivisesti mitattuun suorituskykyyn. (Lintunen 1984). Luomala & Ruohonen (1993) totesivat tutkimuksessaan, että vuotiaana urheilun muodostuttua tiiviimmäksi ja aikaa vieväksi syntyy ristiriitoja urheilun ja vapaa-ajan välillä, mikä vaikuttaa nuoren motivaatiotasoon. 15-vuotiaan nuoren psyykkinen kehittyminen koostuu oman ajattelun kehittymisestä ja nuoren suhteesta sosiaaliseen ympäristöön ja ulkopuolisiin auktoriteetteihin. Tärkeimmät yksittäiset vaikuttajat kehitykseen ovat koti, koulu ja omat valmentajat. (Lintunen 1984, Toskala 1985).

29 28 6 TUTKIMUSONGELMAT Jääkiekkoilussa joukkueiden puolustuspelaaminen perustuu ennalta sovittuihin sääntöihin ja pelitilannerooleihin, joiden avulla pelaajat pyrkivät estämään vastustajan maalintekoa. Sovitusta pelitaktiikasta ja rooleista huolimatta ratkaisut pelitilanteissa perustuvat lopulta kuitenkin yksittäisen pelaajan tulkintaan tilanteesta oman pelikäsityksensä ja pelin lukemisen taidon kautta. Tämän tutkimuksen päätarkoituksena oli selvittää, minkälainen pelikäsitys 15-vuotiaalla suomalaisella huipputason jääkiekkoilijalla on puolustustilanteissa ja minkälaisia henkilökohtaisia ratkaisuja pelaajat tekevät puolustuksessa. Tutkimuksen ongelmat: Minkälainen pelikäsitys 15-vuotiaalla huipputason jääkiekkoilijalla on puolustustilanteissa Onko eri maantieteellisiltä alueilta kotoisin olevilla pelaajilla erilainen pelikäsitys Onko pelikäsityksessä merkitseviä eroja pelipaikan suhteen Miten maajoukkueeseen valittujen pelaajien fyysinen suorituskyky eroaa muista pelaajista Mitkä tekijät pelikäsityksessä ja fyysisessä suorituskyvyssä ennakoivat maajoukkuevalintoja Minkälainen on 15-vuotiaan huippujääkiekkoilijan fyysinen profiili jalkojen räjähtävän voimantuoton, kestävyyden, käsivarsien koukistajien voiman, vartalon koukistajien voiman ja luistelunopeuden osalta.

30 29 7 TUTKIMUSMENETELMÄT 7.1 Pelikäsitysaineiston keräys Pelikäsitysaineisto kerättiin kyselylomakkeella, jossa oli kymmenen kysymystä erilaisista jääkiekko-ottelussa usein toistuvista puolustuspelin tilanteista. Lomakkeen kysymykset olivat kysymystyypiltään monivalintaan perustuvia kysymyksiä (Hirsjärvi ym. 2004). Kaikki kysymykset liittyivät puolustavien pelaajien toimintaan ja sijoittumiseen puolustusalueen- ja keskialueen puolustuspelissä. Pelaajien piti valita jokaisesta tilanteesta mielestään tilanteeseen parhaiten soveltuva vaihtoehto. Kysymyksissä vaadittiin pelaajilta sekä kiekollisen-, että kiekottoman pelaajan puolustamisen ymmärtämistä, sekä oikeanlaisen sijoittumisen hahmottamista suhteessa omaan puolustettavaan ja kiekkoon. Myös mailan käyttöä ja kykyä hahmottaa pelitilaa suhteessa vastustajan pelaajaan pyrittiin selvittämään kysymysten avulla. Kyselylomakkeen vastausvaihtoehdot suunniteltiin niin, että pelaaja joutui tekemään valinnan selvästi eri toimintatapoihin perustuvien ratkaisumallien välillä. Kyselylomakkeen jokaisessa kysymyksessä oli 4 vastausvaihtoehtoa a, b, c, ja d. (Liite 1). Kaikki kysymykset vaihtoehtoineen käytiin läpi Suomen Jääkiekkoliiton valmennuspäällikön, sekä koulutuspäällikön kanssa. Pelaajat saivat ohjeet ympyröidä ainoastaan yhden vaihtoehdon, jonka mielestään katsoivat parhaiten tilanteeseen sopivaksi. Etukäteen pelaajille korostettiin, että kysymyksiin ei ollut yhtä ainoaa oikeaa vastausta vaan kaikki vaihtoehdot olivat mahdollisia. Pelaajat täyttivät lomakkeet erillisessä auditoriossa ja suoritusaikaa ei etukäteen rajoitettu, joten kaikki saivat käyttää täyttämiseen niin paljon aikaa kuin tarvitsivat. Pelikäsityskysely suoritettiin keväällä 2007 vuosittaisen 15-vuotiaille huippujääkiekkoilijoille järjestettävän Pohjola- leirin yhteydessä.

31 Fyysisen suorituskyvyn mittaaminen Fyysisistä ominaisuuksista tutkimuksessa mitattiin jalkojen räjähtävää voimantuottoa 5- loikka-testillä ja käsien koukistajalihasten lihasvoimaa leuanvetotestillä. Kestävyyttä mitattiin 3000 metrin juoksutestillä ja vartalon koukistajien lihaskestävyyttä istumaannousujen toistomaksimilla 2,5 kilon painolevyn kanssa. Pelaajat jaettiin kuntoluokkiin 1 tai 2 jokaisen testin tulosten mukaan. 5-loikkatestissä pelaaja suoritti 5 vuoroloikkaa pituushyppylaatikkoon ja paras kolmesta tuloksesta kirjattiin ylös. Kuntoluokan 1 rajaksi asetettiin 12,00 metriä. Leuanvetotestin lähtötilanteessa pelaaja riippui kädet suorana tangossa ja suoritti maksimaalisen määrän toistoja niin, että leuan kärki ylitti tangon linjan ja vetojen välissä kädet ojentuivat täysin suoriksi. Kuntoluokan 1 rajaksi asetettiin 13 toistoa metrin juoksutesti juostiin 400 metrin yleisurheiluradalla käsiajanotolla ja kuntoluokan 1 alarajaksi määritettiin 12,00 minuuttia. Istumaannousuissa pelaaja makasi selällään maassa ja piti 2,5 kilon levypainoa niskan takana. Onnistuneessa suorituksessa molemmat jalat pysyivät maassa, paino pysyi niskan takana ja kyynärpäät koskettivat polvia. Kuntoluokan 1 rajaksi asetettiin 35 toistoa. Jäätesteissä mitattiin suoraa luistelunopeutta 20 ja 30 metrin matkalla sekä etu- että takaperinluistelussa. Aika mitattiin valokennojen avulla ja paras kolmesta ajasta merkittiin tulokseksi. Jäätestit suorittivat ainoastaan kenttäpelaajat. Fyysisen suorituskyvyn mittaukset suoritettiin keväällä 2007 vuosittaisen 15-vuotiaille huippujääkiekkoilijoille järjestettävän Pohjola- leirin yhteydessä. 7.3 Koehenkilöt Aineisto kerättiin 166:lta 1993-vuonna syntyneeltä pelaajalta vuosittaisen Pohjolaturnauksen yhteydessä keväällä Pelaajat oli valittu turnaukseen 8 eri alueelta aluekarsintojen ja -leirien kautta. 166 Pelaajasta 94 oli hyökkääjiä, 57 puolustajia ja 16 maalivahteja. Valittu pelaajamäärä jakautui alueen harrastajamäärän mukaan

32 31 kiintiöpaikkoihin. Pelaajamäärien jakautuminen alueittain ja pelipaikoittain on nähtävissä taulukossa 7. Turnauksessa pelaajat jaettiin kahdeksaan joukkueeseen ja joukkueet pelasivat viikon aikana sarjamuotoisen turnauksen toisiaan vastaan. Pohjola leirin peliesitysten ja testitulosten perusteella maajoukkuevalmentajat valitsivat 16 puolustajaa, 24 hyökkääjää ja 4 maalivahtia, eli yhteensä 44 pelaajaa alle 16-vuotiaiden maajoukkueryhmään. Taulukko 7. Pelaajamäärien jakautuminen maantieteellisen alueen ja pelipaikan mukaan. Maalivahteja Puolustajia Hyökkääjiä Yhteensä Etelä Häme Keskimaa Kymi-Saimaa Lappi Länsirannikko Pohjoinen Savo-Karjala Yhteensä Tilastolliset menetelmät ja aineiston analysointi Tutkimusaineiston tilastollinen analyysi suoritettiin SPSS-ohjelmalla (SPSS for Windows). Koehenkilöiden vastausten perusteella laskettiin eri vastausten lukumäärä,

33 32 prosentuaalinen osuus ja jakautuminen pelipaikkojen sekä maantieteellisen alueen suhteen. Lisäksi laskettiin eri vastausten jakautuminen maajoukkueeseen valittujen ja muiden pelaajien välillä. Ristiintaulukointi ja Chi-Square testi suoritettiin kyselyn vastauksista suhteessa maantieteelliseen alueeseen, pelaajien pelipaikkoihin sekä maajoukkuevalintaan. Samoin fyysisten tulosten yhteyttä maajoukkuevalintoihin analysoitiin käyttämällä ristiintaulukointia ja Chi-Square testiä. T-testiä käytettiin maajoukkueeseen valittujen- ja muiden pelaajien fyysisten testien erojen analysointiin. Tilastollisen merkitsevyyden rajaksi asetettiin p<0.05.

34 33 8 TULOKSET 8.1 Pelikäsityskysely Kysymys 1: suora 1-1 hyökkäys. Kysymyksessä 1 eniten valittu vastaus oli vaihtoehto D, jonka valitsi yhteensä 64 pelaajaa, eli 38,3 % vastanneista. Pelipaikkojen suhteen tarkasteltaessa merkillepantavaa oli, että ainoastaan 1,8 % puolustajista valitsi vaihtoehdon B, kun vastaava luku hyökkääjillä oli 14,9 %. Kysymyksen 1 vastaukset ovat tilastollisesti merkitsevästi suhteessa sekä kysymyksen 7 vastauksiin ( p = 0.027) että maajoukkuevalintaan ( p = 0.024). Vastausten jakautuminen maajoukkuevalinnan mukaan on nähtävissä kuviossa Prosentti Maajoukkue Muu 0 A B C D Vaihtoehto Kuvio 4. Vastausten jakautuminen maajoukkuevalinnan mukaan kysymyksessä 1. 72,2 % pelaajista, jotka valitsivat kysymyksessä 1 vaihtoehdon B, valitsivat kysymyksessä 7 vaihtoehdon C. Kukaan kysymyksessä 1 vaihtoehdon B valinneista ei valinnut kysymyksessä 7 vaihtoehtoa A. Suurin osa (41,9 %) maajoukkuepelaajista valitsi

35 34 kysymyksessä 1 vaihtoehdon C, kun taas muista pelaajista suurin osa (44,4 %) valitsi vaihtoehdon D. Maantieteellisen alueen mukaan tarkasteltuna suurin eroavaisuus oli vastauksessa D, jonka valitsi 56,3 % Pohjoisen alueen pelaajista, mutta ainoastaan 13,0 % Länsirannikon alueen pelaajista. Länsirannikon pelaajista 43,5% valitsi vaihtoehdon A, kun taas Savo- Karjalan alueelta vastaava luku oli 6,3%. Vastausten jakautuminen alueittain on nähtävissä kuviossa Prosentti % A B C D Vaihtoehto Etelä Länsirannikko Häme Keskimaa Kymi-Saimaa Savo-Karjala Pohjoinen Lappi Kuvio 5. Vastausten jakautuminen maantieteellisen alueen mukaan kysymyksessä 1. Kysymys 2: Suora 2-1 hyökkäys. Kysymyksessä 2 eniten valittu vastaus oli vaihtoehto B, jonka valitsi yhteensä 72 pelaaja, eli 43,1 % vastanneista. Vähiten käytetty vastausvaihtoehto oli A, jonka valitsi 24 pelaajaa (14,4 %). Hyökkääjistä puolet valitsi vaihtoehdon B, mikä on nähtävissä taulukossa 8. Lapin alueen pelaajista 42,9 % valitsi vaihtoehdon D, kun taas Savo-Karjalan alueen pelaajista ainoastaan 7,1 % päätyi D vaihtoehtoon. Taulukosta 9 on nähtävissä vastausten jakautuminen alueittain. Kysymyksen 2 vastaukset ovat tilastollisesti merkitsevästi (p = 0.007) suhteessa kysymyksen 4 vastauksiin.

36 35 Taulukko 8. Vastausten jakautuminen pelipaikoittain kysymyksessä 2 A B C D Hyökkääjä 12,8 % 50,0 % 17,0 % 20,2 % Puolustaja 14,0 % 31,6 % 28,1 % 26,3 % Maalivahti 25,0 % 43,8 % 12,5 % 18,8 % Taulukko 9. Vastausten jakautuminen maantieteellisen alueen mukaan kysymyksessä 2. A B C D Etelä 12,8 % 41,0 % 20,5 % 25,6 % Länsirannikko 13,0 % 56,5 % 21,7 % 8,7 % Häme 11,1 % 48,1 % 11,1 % 29,6 % Keskimaa 16,7 % 27,8 % 33,3 % 22,2 % Kymi-Saimaa 18,8% 43,8% 18,8% 18,8% Savo-Karjala 14,3 % 57,1 % 21,4 % 7,1 % Pohjoinen 18,8 % 37,5 % 25,0 % 18,8 % Lappi 14,3 % 28,6 % 14,3 % 42,9 % Kysymys 3: Suora 2-2 hyökkäys. Kysymyksen 3 vastaukset jakaantuivat tasaisesti niin, että eniten käytetty vastaus oli vaihtoehto C, 30,5 % vastauksista ja vähiten käytetty vaihtoehto D, 19,2 % vastauksista. Hyökkääjistä isoin osa, 30,9 %, valitsi vaihtoehdon C ja puolustajien suosituin vastaus oli vaihtoehto A, jonka valitsi 35,1 % kaikista puolustajista. Länsirannikon pelaajat valitsivat useimmin vaihtoehdon A (39,1 %), kun taas Pohjoisen alueen pelaajille vaihtoehto A oli vähiten käytetty vastaus (6,3 %). Vastausten jakautuminen pelipaikoittain on nähtävissä kuviossa 6.

37 36 Prosentti % Hyökkääjä Puolustaja Maalivahti 0 A B C D Vaihtoehto Kuvio 6. Vastausten jakautuminen pelipaikoittain kysymyksessä 3. Kysymys 4: Suora 3-2 hyökkäys Eniten vastauksia kysymyksessä 4 sai vaihtoehto C, jonka valitsi 36,5 % pelaajista, yhteensä 61 pelaajaa. Maalivahdit käyttivät eniten A vaihtoehtoa (37,5 %) ja puolustajat B vaihtoehtoa (36,8 %). Maantieteellisen alueen mukaan tarkasteltaessa huomioitavaa oli se, että Pohjoisen alueen pelaajista yksikään ei vastannut vaihtoehtoa D, mutta Kymi-Saimaan alueen pelaajista 25 % valitsi D vaihtoehdon. Kysymyksen 4 vastaukset ovat tilastollisesti merkitsevästi suhteessa kysymysten 2 (p = 0.007) ja 8 (p = 0.005) vastauksiin. Taulukoista 10 ja 11 on nähtävissä kysymyksen 4 vastaukset suhteessa kysymysten 2 ja 8 vastauksiin.

38 37 Taulukko 10. Kysymyksen 4 vastaukset suhteessa kysymykseen 2 Kysymys 2 A B C D Kysymys 4 A 16,7 % 50,0 % 20,8 % 12,5 % B 26,4 % 25,0 % 45,8 % 2,8 % C 2,9 % 47,1 % 32,4 % 17,6 % D 18,9 % 32,4 % 32,4 % 16,2 % Taulukko 11. Kysymyksen 4 vastaukset suhteessa kysymykseen 8. Kysymys 8 A B C D Kysymys 4 A 51,6 % 29,0 % 16,1 % 3,2 % B 13,8 % 31,0 % 29,3 % 25,9 % C 8,2 % 54,1 % 18,0 % 19,7 % D 17,6 % 11,8 % 35,3 % 35,3 % Kysymys 5: 1-1 tilanne kulmassa. Suurin osa (55,7 %) kaikista pelaajista valitsi vaihtoehdon D ja ainoastaan 4,8 % pelaajista valitsi vaihtoehdon C. Maalivahdeista yksikään ei valinnut vaihtoehtoa B, kun taas hyökkääjistä 21,3 % ja puolustajista 12,3 % valitsi B vaihtoehdon. Vastausten jakautuminen pelipaikoittain on nähtävissä kuviossa 6. Savo-Karjalan alueen pelaajista 71,4 % valitsi vaihtoehdon D ja yhtään pelaajaa ei valinnut vaihtoehtoa C. Ainoastaan Lapin alueen pelaajat valitsivat useimmin vaihtoehdon A. Muiden alueiden pelaajien eniten käytetty vastaus oli vaihtoehto D.

39 38 Prosentti % A B C D Vaihtoehto Hyökkääjä Puolustaja Maalivahti Kuvio 7. Vastausten jakautuminen pelipaikoittain kysymyksessä 5 Kysymys 6: Puolustusalueen täyttöjärjestys. Vastaukset kysymyksessä 6 jakautuivat siten, että eniten, 36, 5 %, käytettiin vaihtoehtoa B ja vähiten, 17,4 %, vaihtoehtoa D. Sekä maalivahdit, puolustajat että hyökkääjät valitsivat useimmin vaihtoehdon B. 55,6 % Keskimaan alueen pelaajista valitsi vaihtoehdon C, kun vastaava prosentti Länsirannikon pelaajilla oli 13,0 %. Kymi-Saimaan alueen pelaajista yksikään ei valinnut vaihtoehtoa D. Kysymyksen 6 vastaukset ovat tilastollisesti merkitsevästi (p = 0.041) kysymyksen 10 vastauksiin. Vastausten jakautuminen on nähtävissä taulukossa 12. Taulukko 12. Kysymyksen 6 vastaukset suhteessa kysymyksen 10 vastauksiin Kysymys 10 A B C D Kysymys 6 A 17,6 % 5,9 % 26,5 % 50 % B 36,1 % 1,6 % 29,5 % 32,8 % C 11,6 % 9,3 % 34,9 % 44,2 % D 10,3 % 13,8 % 27,6 % 48,3 %

40 39 Kysymys 7: 2-2 tilanne kulmassa. Eniten vastauksia kysymyksessä 7, sai vaihtoehto C ja vähiten vaihtoehto A. A vaihtoehdon valitsi 10, 2 % pelaajista ja vaihtoehdon C 35,3 % pelaajista. Lapin alueen pelaajista vaihtoehtoa A ei valinnut kukaan. Eteläisen alueen pelaajista 43,6 % valitsi vaihtoehdon B, kun taas Pohjoisen alueella B vastauksia valitsi ainoastaan 7,1 % pelaajista. Kysymyksen 7 vastaukset tilastollisesti merkittävästi (p = 0.026) suhteessa kysymyksen 1 vastauksiin. Kysymyksen 8 vastaukset ovat myös tilastollisesti merkitsevästi (p = 0.002) suhteessa kysymyksen 7 vastauksiin. Maalivahtien vastausvalinnoissa kysymyksessä 7 havaittiin tilastollisesti merkitsevä (p<0,05) yhteys maajoukkuevalintaan (p = 0.018). 75 % maajoukkueeseen valituista maalivahdeista valitsi vaihtoehdon B ja loput 25 % valitsi vaihtoehdon D (kuvio 7). Muista maalivahdeista 66,7, % valitsi vaihtoehdon C ja ainoastaan 8,3 % vaihtoehdon B. Prosentti % A B C D Maajoukkue Muu Vaihtoehto Kuvio 7. Maalivahtien vastaukset maajoukkuevalinnan mukaan Kysymys 8: 2-2 tilanne maalilla. Vastaukset kysymyksessä 8 jakautuivat niin, että vähiten vastauksia sai vaihtoehto D ja eniten vaihtoehto B. Jakauma vaihteli vaihtoehdon D 21,0 %:sta vaihtoehdon B 31,1 %:iin. Pohjoisen alueen pelaajista puolet valitsivat vaihtoehdon D, mutta yksikään ei valinnut vaihtoehtoa A, mikä on esitetty kuviossa 8. Lapin alueen