www.lahdentilikeskus.fi 1 / 2 0 0 8 kiertoon TIEDOTTAA UUDET TILAT TILIKESKUKSELLE Toimitilamme muuttuvat tänä vuonna. Uusi osoitteemme on Askon alueella ASKO 2:n tilat (osoite Askonkatu 9 B, 15100 Lahti) ja siellä ns. kirkon tilat. Todennäköisesti muuttoajankohta on 11/2008. Mieluiten olisimme jääneet nykyisiin tiloihin, mutta loppukesästä 2007 vuokranantajamme Citycon Oyj ilmoitti lopullisesti haluavansa tilat muunlaiseen käyttöön. Pohdinnan jälkeen päädyimme em. ratkaisuun. Ratkaisuumme vaikuttivat ennen kaikkea asiakas-, henkilökunta- ja kustannusseikat. Uskomme, että teille asiakkainamme tilojemme hyvä tavoitettavuus on tärkeää. Uudessa paikassa meillä on omia asiakasparkkipaikkoja välittömästi ulkoportaan läheisyydessä. Tilat on valtaväylien varrella, moottoritien läheisyydessä ja rautatieaseman asemalaitureille on n. 300 m:n matka. Kävelymatka esim. Triosta ei ole kuin 10 min. Olemme eläneet tilan ahtaudessa jo muutaman vuoden, nyt tämäkin asia saadaan kuntoon. TRION JATKOREMONTIN VAIKUTUS TILIKESKUKSEN TOIMINTAAN Trion kauppakeskuksen remontin 1. vaihe ei paljoakaan vaikuttanut toimintaamme. Nyt kuitenkin on alkanut 2. vaiheen remontti koskien Opaalia ja Forumia, remontti alkaa voimallisesti 2/2008 ja valmistunee 11/2008. Vaikka remonttia ei suoraan tehdä meidän kerroksessamme tapahtuu ympärillä ja alapuolella niin paljon, että toimintamme tulee kärsimään remontista. Varsinkin paalutustyöt ja lattioiden jyrsimiset tulevat aiheuttamaan meteliä ja pölyä. Tämän hetkisen tiedon mukaan asiakashissit ovat koko ajan asiakkaidemme käytössä. Nykyinen kävelyportaat -yhteys tulee katkeamaan remontin alkaessa täydellä teholla 2/2008. Osuuspankin kanssa on myös sovittu, että asiakkaamme voivat käyttää heidän portaitaan ja hissiään meille tullessaan. Käymme rakennusorganisaation kanssa viikoittain palavereja remontin vaikutuksista meille ja toimihenkilömme tiedottavat omille asiakkailleen mm. kulkuteistä. Pyydämme jo etukäteen anteeksi häiriöitä. Tilannetta ei mitenkään voinut välttää johtuen määräaikaisesta vuokrasopimuksestamme ja remontin aikatauluista. KEVÄÄN KOULUTUKSET Kevään koulutustarjonta ilmoitetaan tässä lehdessä. Kurssit ovat seuraavat: Yhdistysten ja säätiöiden veroilmoitus 22.2. Tuloslaskelma ja tase tutuksi 4.3. Kansainvälisen kaupan arvonlisäverotus 20.5. Pidimme 12.10.2007 Yhdistysten ja säätiöiden verotus kurssin. Nyt pidämme uudestaan asiasta kurssin, jonka teemana on veroilmoitusten täyttäminen. Luennoitsijana on jälleen Ilkka Lahti Verohallituksesta. Tuloslaskelma- ja tase tutuksi kurssi on jo tosi perinteinen kurssi, jossa käydään konkreettisella tasolla läpi yrityksen tuloksen seurantaa tilikauden varrella, tilinpäätöksen tunnuslukuja ja mm. ajatuksia budjetoinnista. Luennoinnin hoitaa Juha Sundberg. Ulkomaan kaupan ja palveluiden arvonlisäverotus on alue, joka aiheuttaa paljon päänvaivaa yrityksille ja taloushenkilöstölle. Viimeksi meillä on ollut asiasta kurssi syksyllä 2004 ja pidämme asiasta kokopäivä kurssin, luennoitsijana toimii Miika Jokinen Deloittelta. OSAKKAIDEN/ YRITTÄJIEN HENKILÖKOHTAISET VEROILMOITUKSET VUODELTA 2007 UUDET VEROKORTIT VOIMAAN 1.2.2008 Henkilöverotuksen esitäytetty veroilmoitus lähetetään luonnollisille henkilöille huhtikuussa, tarkistamiseen on varattu aikaa vähintään 3 viikkoa ja palautus on toukokuussa. Näistä ajoista poikkeavat jättöajat ovat maa- ja metsätalouden harjoittajilla maa- ja metsätalouden tuloista sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajilla. Me Tilikeskuksessa teemme useimman yrittäjän ja osakeyhtiön osakkaan henkilökohtaiset veroilmoitukset. Toiveemme on, että keräisitte nyt heti vuoden 2007 kuitit koskien ainakin vuokratuloja, arvopapereiden ja muun omaisuuden luovutusvoittoja sekä kotitalousvähennyksen menotositteita. Toivomme niiden toimittamista meille jo tammikuussa. 1.2.2008 otetaan käyttöön palkansaajien uudet verokortit. 1.1. 31.1.2008 välisenä aikana maksetuista palkoista ennakonpidätys toimitetaan 2007 lopussa olevien verokorttitietojen mukaisesti. Palkansaaja voi pyytää työnantajaa korottamaan ennakonpidätysprosenttiaan tai tuoda uuden verokortin.
Taloushallinnon palvelutalo KOULUTTAA YHDISTYSTEN JA SÄÄTIÖIDEN VEROILMOITUS Perjantaina 22.2. klo 12.30-16.00 Fellmanni, Lahti Yhteisön yleishyödyllisyyden edellytykset verohallituksen ohje yleishyödyllisen yhteisön tulo- ja arvonlisäverotus käytännön ongelmakohdat Tuloveroilmoituksen antaminen verovuodelta 2007 ja 2008 kenen on annettava veroilmoitus ja missä ajassa? ilmoitusvelvollisuus verovuodelta 2007 ja 2008 keskeiset muutokset Uusi veroilmoituslomake 6 c ja sen täyttäminen Uusi liitelomake 76 (kiinteistöt) ja sen täyttäminen Muut tarpeelliset liitelomakkeet ja niiden täyttäminen Kurssin hinta on 190 eur (+alv 22%=231,80 eur). Hinta sisältää luennot, luentomateriaalin ja kahvit. Ilmoittautumiset 14.2.2008 mennessä. Ilmoittautumiset puh. 87 180 tai kotisivujen kautta www.lahdentilikeskus.fi. Yhdistykset ja säätiöt ovat nousseet muutaman viime vuoden aikana voimakkaasti esiin verotuksen näkökulmasta. Lähes kaikki yhdistykset ja säätiöt ovat saaneet myös verohallinnolta selvityspyynnön toimintansa luonteesta. Pidimme asiasta peruskurssin 12.10.2007. Nyt käymme asiaa uudelleen läpi, mutta keskitymme 2007 veroilmoitusten täyttöön. Luennoitsijana toimii edelleen alan asiantuntija ja tunnettu luennoitsija ylitarkastaja Ilkka Lahti Verohallituksesta. LUONTOIS- ETUARVOT 2008 Verohallitus vahvisti 27.11.2007 luontoisetuarvot vuodelle 2008. Vapaan autoedun ja käyttöedun arvoja on korotettu vuodesta 2007 ja ikäryhmä C:hen on yhdistetty myös ennen 1992 käyttöön otetut autot niin, että kaikissa ikäryhmissä etu lasketaan aina auton uushankintahinnasta. Joidenkin automerkkien hinnanalentumisia ei ole huomioitu aiempien vuosien uushankintahinnoissa. Uushankintahinta saadaan vähentämällä auton suositushinnasta 3.400 euroa. Tästä lasketaan ikäryhmän prosenttiosuus (1,4% - 1,0%) ja lisätään kuukausikohtainen kiinteä ikäryhmäkohtainen euromäärä tai kilometrikohtainen arvo. Saatu arvo pyöristetään alempaan 10 euroon ja näin saadaan luontoisetuarvo. Sovitulla kauppahinnalla ei ole merkitystä autoedun arvoon. Lisävarusteet, joiden arvo ylittää 850 lisätään edun laskentaperusteeseen (pois lukien talvipyörät ja autopuhelin). Auton luontoisetuarvo on syytä aina selvittää erikseen autoliikkeen kanssa. Asuntoedun arvot ovat nousseet edellisvuodesta ja myöskin ravintoedun arvot ovat hieman nousseet. Puhelinedun arvo on pysynyt ennallaan. AUTOEDUT A) IKÄRYHMÄ A (vuosina 2006 2008 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 1.4 % auton uushankintahinnasta lisättynä 270,00 eurolla tai 18 sentillä kilometriltä. Auton käyttöetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,4 % auton uushankintahinnasta lisättynä 105,00 eurolla tai 7 sentillä kilometriltä. B) IKÄRYHMÄ B (vuosina 2003-2005 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,2 % auton uushankintahinnasta lisättynä 285,00 eurolla tai 19 sentillä kilometriltä. Auton käyttöetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,2 % auton uushankintahinnasta lisättynä 120,00 eurolla tai 8 sentillä kilometriltä. C) Ikäryhmä C (ennen vuotta 2003 käyttöönotetut autot) Vapaa autoetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,0 % auton uushankintahinnasta lisättynä 300,00 eurolla tai 20 sentillä kilometriltä. Auton käyttöetu: Edun arvo kuukaudessa on 1,0 % auton uushankintahinnasta lisättynä 135,00 eurolla tai 9 sentillä kilometriltä. Kilometrikohtaisen arvon käyttäminen edellyttää ajopäiväkirjaa tai muuta luotettavaa selvitystä autolla ajetuista kilometrimääristä. Verotusta toimitettaessa autoedun arvoa voidaan korottaa, jos on ilmeistä, että autolla vuoden aikana ajettujen yksityisajojen määrä ylittää 18 000 kilometriä. MUISTA LUONTOISEDUISTA PUHELINETU 2007 2008 Kotipuhelin 20,00 20,00 Matkapuhelin 20,00 20,00 VEROVAPAAT MATKA- KUSTANNUSTEN KORVAUKSET 2008 Kokopäiväraha arvo nousi yhdellä (1,00) eurolla ja kilometrikorvausta on nostettu yhdellä (1) sentillä. YLEISIMMÄT ARVOT 2007 JA 2008: 2007 2008 Kilometrikorvaus 0,43 0,44 Osapäiväraha 14,00 14,00 Kokopäiväraha 31,00 32,00 Näillä arvoilla matkakorvauksia voidaan maksaa myös elinkeinoyhtymien (ay, ky) yhtiömiehille ja osakeyhtiöiden osakkaille. Liikkeen- ja ammatinharjoittajien matkakustannusten korvauksia ei makseta rahassa vaan matkakustannukset vähennetään veroilmoituksessa. Kaikkien matkakorvausten on perustuttava hyvin yksilöityihin matkalaskuihin, ne ovat tietenkin verottajan suuren huomion kohteena. PALKKOJEN SIVUKULUT 2008 Palkkojen sivukulut pysynevät vuonna 2008 suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Sotu -maksu-%:t alenevat 0,18%. TyEL eläkemaksusta työnantajan maksettavaksi jäävä osuus eläkemaksusta lienee keskimäärin 16,8%, tämä noussee hieman vuodesta 2007 johtuen työntekijän osuuden pienenemisestä. Jo vuoden 2005 alusta astui voimaan työntekijän eläkemaksun erilaisuus riippuen työntekijän iästä. 53 vuotiaat ja sitä vanhemmat työntekijät maksavat muita korkeampaa työeläkemaksua syntymäkuukautta seuraavan kuukauden alusta alkaen. Työntekijän eläkemaksut vuonna 2008 alenevat vuoden 2007 tasosta 0,2% eli ovat 4,1% alle 53 vuotiaalla ja sitä Tilikeskus tiedottaa 2
vanhemmalla työntekijälle 5,2%:a. Työttömyysvakuutuksessa maksut sekä työnantajan että työntekijän osalta alenevat. Suuri muutos on myös palkkasumman alarajan nosto 840.940 eurosta 1.686.000 euroon jolloin vasta työnantajalle tulee korkeampi työttömyysvakuutusmaksu. Seuraavassa sivukulut maksuryhmittäin: TYÖNANTAJAN SOSIAALITURVAMAKSU 2007 2008 Maksuluokka I 2,951% 2,771% II 5,151% 4,971% III 6,051% 5,871% Luokat määräytyvät säännönmukaisten poistojen määrän ja maksettujen palkkojen suhteen perusteella. Kriittinen poistojen määrä on 50.500 euroa (poistot kuluvasta käyttöomaisuudesta). Uusia maksuprosentteja sovelletaan niihin palkkoihin, jotka on maksettu vuonna 2008, riippumatta siitä, miltä ajalta ne ovat kertyneet. Työnantajan sotumaksun laskentaperusteena oleva palkkapohja muuttuu hieman 1.1.2008 lukien. Nyt ei enää kokouspalkkioistakaan tilitetä sotu maksua. Vuoden 2007 alusta tuli jo muutos, ettei sotumaksua ei enää makseta esim. optiotuloista eikä satunnaisista esitelmä- ja luentopalkkioista, vaikka ne ovat ennakonpidätyksenlaista palkkaa. Jos kuitenkin em. eristä tulisi maksaa eläkemaksu, niin silloin tulee sotu maksukin suorittaa. ELÄKEVAKUUTUSMAKSUT Järjestelmä toimii niin, että työnantaja maksaa ennakkomaksuilla myös työntekijöiden osuuden ja perii osuutensa työntekijältä palkanmaksun yhteydessä. Eli yrityksen tulosta jää rasittamaan kokonaismaksu vähennettynä työntekijän osuus. Työnantaja kokonaismaksu: TYEL, tilapäinen työnantaja, palkkasumma alle 6.600 eur/ 6 kk 22,40% TYEL, sopimustyönantaja 2006 palkkasumma alle 1.594.500 eur 21,40% palkkasumma yli 1.594.500 eur 21,40-22,40% palkkasumma yli 5.512.000 eur 22,40% TyEL ansion alaraja 47,08 eur/kk YEL alle 53 vuotiaat 20,6% YEL yli 53 vuotiaat 21,7% Työntekijän osuus: Työntekijän osuus alle 53 vuotiaat 4,1% Työntekijän osuus yli 53 vuotiaat 5,2% TYÖTTÖMYYS- VAKUUTUSMAKSU Järjestelmä toimii periaatteessa samalla tavalla kuin TyEL maksussa, mutta työnantaja maksaa työntekijöiden osuuden eri laskulla yhdessä erässä (eräpäivä 1.5.2008). Työntekijän osuus 1.1.2008 0,34% Osaomistajan osuus 0,12% Työnantajan osuus: palkkasumma alle 1.686.000 euroa 0,70% 1.686.000 euron yli menevältä osalta 2,90% osaomistajasta 0,70% MUUT Ryhmähenkivakuutusmaksu keskimäärin 0,08%. Tapaturmavakuutusmaksu keskimäärin 1,1% vaihtelee toimialan tapaturmariskin mukaan 0,3-7,5%:n välillä. Taloushallinnon palvelutalo KOULUTTAA KANSAINVÄLISEN KAUPAN ARVONLISÄVEROTUS Tiistaina 20.5. klo 9.00-16.00 Lahden Seurahuone/ Päijät-kabinetti Pienetkin yritykset käyvät nykyään kansainvälistä kauppaa. EU:n laajeneminen ja muutuvat säännökset vaatii vielä useammilta yrityksiltä ja taloushallintohenkilöstöltä ulkomaan kaupan arvonlisäverosäännöstön osaamista. Järjestämme kokopäiväkurssin, jossa käymme läpi sekä EUmaiden että EU:n ulkopuolisten maiden tavara- ja palvelukaupan arvonlisäveroasioita. Luennoitsijana arvonlisäveroasiantuntija OTL, Miika Jokinen Deloittelta. Kansainvälisen kaupan peruskysymykset Missä maassa myynti verotetaan? Verovelvollisuus kansainvälisissä myynneissä Tavaroiden yhteisökauppa Yhteisömyynti Yhteisöhankinnat Kolmikantakauppa ja muut ketjukauppatilanteet Omien tavaroiden siirto muihin EU-maihin Tavaran myynti asennettuna Tavaran kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa Veroton vienti Maahantuonnin verollisuus ja vähennysoikeus Palveluiden myyntimaasäännökset Palveluiden myyntimaasäännökset Säännösten mahdolliset tulevat muutokset Käännetty verovelvollisuus Kurssin hinta on 270,00 euroa (+alv22%). Hinta sisältää luentomateriaalit, 2 kahvit ja lounaan. Ilmoittautumiset 9.5.2008 mennessä. Ilmoittautumiset puh. 87 180 tai kotisivujen kautta www.lahdentilikeskus.fi. Tilikeskus tiedottaa 3
VEROTUKSEN KOROT JA ENNAKONTÄYDENNYKSEN MAKSAMINEN 2008 Suomessa käytettävän yleisen viitekoron vahvistaa Euroopan keskuspankki (EKP). Tätä korkoa käytetään verotuksen veronlisäystä, viivekorkoa, veronpalautuksen ja jäännösveron korkoa laskettaessa. EKP on vahvistanut viitekoroksi 4,50% ajalle 1.7-31.12.2007. Tämä korko määrittelee myös verotuksen korot vuodelle 2008, jotka nousevat näin 1,5% vuoden 2006 tasosta. Oleelliset korot ovat seuraavat: jäännösveron korko luonnolliset henkilöt n. 950 euron jäännösveroille 0% enintään 10.000 euron jäännösveroille 2,5% 10.000 euron ylittävälle osalle 6,5% veronpalautuksen korko 2,5% Korolta voi välttyä maksamalla nk. ennakon täydennysmaksua vapaaehtoisesti. Tämä käytäntö muuttui vuonna 2006, kun verotusmenettelykin muuttui. Korottoman ajan maksuaikaa lyheni maaliskuun lopusta tammikuun loppuun ja vastaavasti jäännösveron ja palautuskoron laskemisen alkuajankohtaa aikaistettiin. Täydennysmaksua on kuitenkin mahdollisuus maksaa nykyistä kauemmin eli aina kuukautta ennen verotuksen päättymistä. Eli vuo- den 2007 verojen täydennysmaksu tulee maksaa 31.1.2008 mennessä, jos haluaa välttyä korolta kokonaan. Korko lasketaan ajalle 1.2. täydennysveron 1. eräpäivä (joulukuun alussa). 6,5%:n korko on niin huomattava, että yleensä kannattanee maksaa vapaaehtoinen täydennysmaksu ainakin yli 10.000 euron ylittävältä osalta. Yrittäjäkentässä noin suuret täydennysverot syntyvät palkan liian pienestä ennakonpidätysprosentista, osingonjaosta, jossa on jaettu ns. ansiotulo-osinkoa taikka myyntivoitoista. Myös toiminimen, ay:n tai ky:n yhtiömiehille täydennysveroa syntyy helposti, kun ennakot ovat olleet pienet suhteessa toteutuneeseen verotettavaan tuloon. Yhteisöillä korko on 2,5% veronpalautuksille ja 6,5% jäännösveroille vuonna 2007. Jollei osakeyhtiö täydennä vapaaehtoisesti tilikauden verojaan viimeistään 4 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä, joutuu se maksamaan tätä yhteisökorkoa. Kun tämä korko on vähennyskelvoton verotuksessa niin verot kannattaa täydentää jos vain suinkin rahaa on tai pankista halvemmalla saatavissa. Samoin kannattaa samassa aikataulussa hakea liikaa maksetut ennakotkin takaisin jo maksuvalmiudenkin takia. PERUSKORKO NOUSI 4,75 PROSENTTIIN Valtiovarainministeriö päätti nostaa peruskorkoa 1.1.2008 alkaen, korko ajalle 1.1-30.6.2008 on 4,75%. Ajalla 1.7.- 31.12.2007 se oli 4,25%. Peruskoron mukaan määräytyy korko sellaisille osakaslainoille, joita ei ole verotettu pääomatulona sekä myös henkilökuntalainoille. VIIVÄSTYS- KORKO VUODEN 2008 ALUSTA Viivästyskoron viitekorko ei muutu 1.1.2008 ja on edelleen 4,50%. Tämä korko määrittelee yleisen viivästyskoron (VK+7%), joka on siis 1.1.-30.6.2008 11,50%. Korko määritellään aina kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan ja sen ilmoittamisesta huolehtii Suomen Pankki. OSAKEYHTIÖN VAROJEN VÄHENEMISTÄ KOSKEVAT SÄÄNNÖKSET UUDISTUIVAT Kuten Tilikeskus Tiedottaa 3/2007 lehdessä jo tiesimmekin kertoa, ns. selvitystila säädökset osakeyhtiöillä ovat muuttuneet. Laki on vahvistettu 28.12.2007 ja astui voimaan 31.12.2007. Voimassa olleen lain mukaan oli niin, että jos hallitus havaitsi, että yhtiön oma pääoma on alle puolet osakepääomasta, oli viipymättä laadittava tilinpäätös ja kutsuttava koolle yhtiökokous kolmen kuukauden kuluessa käsittelemään yhtiön taloudellista asemaa ja mahdollisesti tehtäviä saneeraustoimenpiteitä. Nyt tämä raja on poistettu ja koskee ainoastaan julkisia osakeyhtiöitä. Toinen raja varojen vähenemisessä jäi edelleen voimaan. Jos hallitus havaitsee, että yhtiön osakepääoma on menetetty, siis oma pääoma on negatiivinen, on asiasta välittömästi laadittava rekisteri-ilmoitus kaupparekisteriin. Tähänkin kohtaan tuli kuitenkin oman pääoman laskentaan koskevia helpotuksia. Pääomalaina saadaan laskea oman pääoman osaksi arvioitaessa oman pääoman negatiivisuutta. Tämä oli jo laissa. Uusina erinä on mahdollista huomioida eriä, joissa yhtiön pääomatilanne on tosiasiassa kirjanpitoarvojen osoittamaa tilannetta parempi. Näitä voivat olla poistoero, vapaaehtoiset varaukset ja yhtiön omaisuuden todennäköisen luovutushinnan ja kirjanpitoarvon erotus. Viimemainittu voidaan huomioida vain jos ero on olennainen ja muuta kuin tilapäinen. Eli nyt säätely on tehty yksiportaiseksi ja pitkälti palattu vanhan osakeyhtiölain mukaisiin helpotuksiin pääoma laskettaessa. Mutta edelleen yhtiön hallituksella on velvollisuus ajantasaisesti seurata yhtiön taloudellista asemaa ja oman pääoman riittävyyttä, siis kirjanpidon on aina oltava ajan tasalla! Tilikeskus tiedottaa 4
KIINTEISTÖJEN ARVONLISÄVEROTUS MUUTTUU 1.1.2008 PERINTÖ- JA LAHJA- VEROTUS MUUTTUU 1.1.2008 ALKAEN Yrityksen kannalta on keskeinen asia, saako se vähentää rakentamiseen liittyvät arvonlisäverot vai ei. Rakennuskustannusten arvonlisäveron vähennysoikeus on tärkeää myös silloin, kun rakennuksen omistaja vuokraa rakennuksen liiketoiminnassa käytettäväksi. Entisen lainsäädännön mukaan tehdyt arvonlisäverovähennykset joutui palauttamaan kokonaisuudessaan, mikäli kiinteistö siirtyi pois arvonlisäverollisesta käytöstä ennen kuin 5 täyttä kalenterivuotta on kulunut sen valmistumis- tai peruskorjausvuoden päättymisestä. Myöskään vähennykseen oikeuttamattomaan käyttöön alkujaan otetusta rakennuksesta ei vähennyksiä saatu tehdä, vaikka rakennus olisi myöhemmin siirtynyt vähennyksen oikeuttamaan käyttöön. Em. asiat on todettu Eu oikeuden vastaisiksi ja sen takia säädöksiä on huomattavasti muutettu. Jatkossa uudisrakentamiseen ja perusparannuksiin liittyviä kiinteistövähennyksiä voidaan joutua palauttamaan, jos kiinteistön vähennykseen oikeuttava käyttö vähenee tai päättyy. Vastaavasti, jos kiinteistön verollinen käyttö lisääntyy, on mahdollista tehdä lisävähennyksiä. Myös alun perin verottomassa käytössä olleen kiinteistön osalta voidaan tehdä vähennyksiä, jos käyttö muuttuu edes osittain verolliseksi. Käytettävä tarkistusjakso on 10 vuotta mukaan lukien kiinteistön valmistumis- tai käyttöönottovuosi ja tarkasteltavan vähennyksen määrä 1/10 vuotta kohti. Tarkistus tehdään ao. vuoden joulukuussa, kun vähennykseen oikeuttavan käytön osuus kasvaa tai pienenee, mutta tapahtumakuukaudelle, kun kiinteistö luovutetaan tai se siirretään pois vähennykseen oikeuttavasta käytöstä. Luovutettaessa kiinteistö luovutuksen saajan vähennyksen oikeuttavaan käyttöön tehtyjä vähennyksiä ei pääsääntöisesti tarvitsisi palauttaa, vaan luovutuksen saaja jatkaisi vähennysten tarkistamista tarkistuskauden loppuun. 23.11.2007 on vahvistettu lain muutos, jolla perinnön ja lahjan verotus erotetaan toisistaan. Muutokset astuvat voimaan 1.1.2008. Lakimuutoksella verotettavan perinnön alaraja korotetaan 3.400 eurosta 20.000 euroon. Perintöverotuksessa tehtävä puolisovähennys korotetaan 6.800 eurosta 60.000 euroon ja alaikäisyysvähennys 3.400 eurosta 40.000 euroon. Perintö- niin kuin lahjaveroasteikossakin entinen kolmas veroluokka poistuu kokonaan ja ensimmäisen veroluokan henkilöpiiriä on laajennettu. Jatkossa siihen kuuluu perinnön tai lahjan antajan kaikki suoraan ylenevässä tai alenevassa polvessa olevat sukulaiset sekä aviopuoliso ja tämän suoraan alenevassa polvessa olevat sukulaiset. Lisäksi kaikki ottolapsisuhteessa olevat rinnastettaisiin suoraan ylenevässä ja alenevassa polvessa oleviin. Lahjaveron puolella pienimmän verotettavan osuuden määrä korotettiin 3.400 eurosta 4.000 euroon. Lahjaverosta vapaan tavanomaisen kotiirtaimiston arvo korotettiin samoin 3.400 eurosta 4.000 euroon. Uusi lahjaveroasteikko (ensimmäinen luokka): Verotettavan vero alarajan vero alarajan osuuden kohdalla ylittävästä arvo euroa euroa osasta % 4.000-17.000 100 10% 17.000-50.000 1.400 13% 50.000-5.690 16% Toisessa luokassa olevien lahjansaajien osalta vero on kaksinkertainen. Entinen kolmen vuoden kumulointiaika säilyy ja tätä sovelletaan nykyiseen tapaan myös silloin, kun lahjanantaja kuolee kolmen vuoden kuluessa lahjoituksesta (näin saatu lahja lisätään perintövero-osuuteen). Laki astuu voimaan 1.1.2008. Uutta lakia ei sovelleta kiinteistöihin, joiden valmistuminen/ käyttöönotto/ perusparannus on tapahtunut ennen vuotta 2004. Vuosien 2004-2007 väliltä lakia sovelletaan 1.1.2008 jälkeen tapahtuneiden muutosten osalta, mutta tarkistuskausi on 5 vuotta. Ennen lain voimaantuloa tapahtuneisiin muutoksiin sovelletaan nykyistä lakia. Verohallitus on antanut asiasta ohjeen Kiinteistöinvestointien arvonlisäverotus (Dnro 1845/40/2007, 14.12.2007). Tilikeskus järjesti asiasta myös koulutuksen 18.10.2007. Muutos on todella suuri ja haastava varsinkin kiinteistösijoitus- ja vuokrausliiketoimintaa harjoittaville yrityksille. Se vaatii periaatteessa kiinteistö- ja perusparannuskohtaisen seurannan ja lisäksi tarkistusjakso on niin pitkä (10 vuotta), että se ylittää normaalin kirjanpidon tositteiden säilytysvelvollisuuden selvästi. Tilikeskus tiedottaa 5
YRITYSTEN SUKU- POLVENVAIHDOSHUOJENNUKSEN TULEVAT MUUTOKSET Hallitusohjelmassa on, että perintö- ja lahjavero poistetaan kokonaan yritysten sekä maaja metsätilojen suupolvenvaihdoksista. Tietojen mukaan esitys on tarkoitus antaa helmikuussa 2008 ja laki tulisi voimaan 1.6.2008. Mistä oikein on kysymys yrityksen sukupolvenvaihdoksen kannalta? Nykyisen lain mukaan, jos jatkaja saa osakkeet tai yhtiöosuudet kokonaan lahjana tai perintönä, huojennetaan jatkajalle määrättävää lahjaveroa. Lahjan arvona pidetään tällöin 40% osakkeiden verotusarvosta. Siis vero on erittäin pieni jo nyt, arviolta se on 6% osakkeiden verotusarvosta (huom. verotusarvosta ei käyvästä arvosta). Tästä verosta nyt oltaisiin luopumassa kokonaan. Kuten on luettavissa, muutos useimmissa tapauksissa olisi melko pieni. Itse asiassa aniharvoin päästään aitoon lahjaan tai perintöön johtuen siitä, että luopujalla on muitakin lapsia kuin yrityksen jatkaja tai luopuja haluaa rahaa. Lisäksi uusiin säännöksiin kaavaillaan, että verovapaus koskisi vain aitoa yritysvarallisuutta, mitä termi sitten pitääkin sisällään. Sinua palvelevat alansa ammattilaiset! Taloushallinnon palvelutalo KOULUTTAA TULOSLASKELMA JA TASE TUTUKSI Tiistaina 4.3. klo 18.00-21.00 Lahden Seurahuone, Päijät kabinetti Oletko ymmällä saatuasi tilitoimistoltasi kuukauden tulosteet tai tilinpäätöksen käteesi? Pystytkö todella seuraamaan yrityksesi tulosta ja hyödyntämään tietosi miettiessäsi yrityksen tulevaisuutta? Kerromme kansantajuisesti: kuinka tuloslaskelmaa ja tasetta tulee lukea mitä asioita on seurattava miten tilikauden tulosta voidaan seurata tilikauden varrella tilinpäätösanalyysistä budjetin merkityksestä ja teosta Kurssin vetäjä: Lahden Tilikeskus Oy:stä KTM, HTM Juha Sundberg Kurssin hinta on 160 eur (+alv 22%=195,20 eur). Hinta sisältää luennot, kahvit ja lisäksi erikseen sovittavan yrityskohtaisen neuvontatunnin. Ilmoittautumiset 25.2.2008 mennessä. Ilmoittautumiset puh. 87 180 tai kotisivujen kautta www.lahdentilikeskus.fi. Henkilöstöuutisia Lahden Palkkapalveluihin on valittu palkkatoimihenkilöksi tradenomi Hanna Anderson 2.1. alkaen. Päätoimittaja: Juha Sundberg Aleksanterinkatu 20, 15140 Lahti Käyntiosoite: Kauppakeskus Trio Puh. 87 180, fax 871 8110 Taitto: Paino: Futuuri Oy Ecapaino KATSO MYÖS > www.lahdentilikeskus.fi Tilikeskus tiedottaa 6