Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä"

Transkriptio

1 Yrittäjäilta Ajankohtaista asiaa verotuksesta, tietosuojasta ja tulorekisteristä 1

2 Ennakonkannon uudistus Yhteisöjen ennakonkanto uudistui alkaen yhteisöt eivät enää voi maksaa ennakon täydennysmaksua Täydennysmaksun korvaa lisäennakko 1 kk tilikauden päättymisestä aikaa maksaa lisäennakkoa korotta Lisäennakon voi maksaa saman tien tai määrittää maksu-päivä, enintään kolmen viikon päässä oleva pankkipäivä Yritys voi vaatia ennakkoa määrättäväksi, muutettavaksi tai poistettavaksi verotuksen päättymiseen saakka 2

3 Perusennakko Verovuoden aikana ns. perusennakko Erääntyy kunkin kantokuukauden 23. päivä Eräpäivä on aina pankkipäivä Perusennakon hakemiseen tai muuttamiseen pitää liittää mukaan tulos- ja taselaskelma, lisäennakon hakuun ei tarvita liitteitä Verohallinto voi määrätä tai korottaa ennakkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden loppuun saakka 3

4 Sähköinen asiointi Hakemuksen voi tehdä paperisena vain erityisestä syystä, syytä ei tarvitse etukäteen ilmoittaa verottajalle Lisäennakko haetaan aina sähköisesti OmaVeron kautta Päätös muodostuu välittömästi OmaVero-palvelussa, ei verovirkailijan käsittelyä Myös perusennakko tai sen muutos (korotus tai alentaminen) haetaan sähköisesti 4

5 Viivästyskorot Viivästyskorko lasketaan verolle, joka maksetaan eräpäivän jälkeen Korko lasketaan myös oikaisuille, jotka tehdään, mikäli Veroilmoitus on jäänyt antamatta Veroilmoitus on annettu puutteellisena, erehdyttävänä tai vääränä Ilmoittaminen on muuten laiminlyöty Koron määrä on viitekorko +7 %-yksikköä, ei vähimmäismäärää Yhteisöjen osalta säännökset voimaan , muiden osalta

6 Huojennettu viivästyskorko Lasketaan verottajan määräämälle ennakolle sekä jäännösverolle eräpäivään asti Huojennetun koron määrä on viitekorko +2 %-yksikköä, kuitenkin vähintään 0,5 % Jos jäännösvero maksetaan vasta eräpäivän jälkeen, eräpäivästä maksupäivään lasketaan tavallinen viivästyskorko Korko ei ole verotuksessa vähennyskelpoinen kulu 6

7 Mikä on tulorekisteri Kansallinen sähköinen tietokanta Tarkoitus tulla käyttöön alkaen 2019: palkkatiedot 2020: eläke- ja etuustiedot Vuosi-ilmoitukset jäävät pois, tiedot ilmoitetaan rekisteriin joka palkanmaksun yhteydessä Tulonsaajat pääsevät katsomaan tietojaan sähköisen asiointipalvelun kautta 7

8 Miten tulorekisteri toimii 8

9 Miksi tulorekisteri rakennetaan Tavoitteena vähentää työnantajien hallinnollista taakkaa sekä yksinkertaistaa erilaisia ilmoittamis- ja raportointivelvoitteita Tulorekisteriin ilmoitettuja tietoja hyödynnetään etuuksien laskennassa, palkkatodistusten tarve vähenee Tavoitteena myös tukea harmaan talouden torjuntaa Tulorekisterin avulla puutteet ilmoitusten antamisessa on mahdollista todeta hyvin pian palkanmaksun jälkeen 9

10 EU:n tietosuojauudistus 10

11 Asetuksen tavoitteet EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen soveltaminen alkaa Tavoitteena varmistaa yhdenmukainen ja korkeatasoinen luonnollisten henkilöiden suojelu ja poistaa henkilötietojen liikkuvuuden esteet unionissa Yritysten tulisi selvittää henkilötietojen käsittelyyn liittyvät riskitekijät Tekniset suojaustoimenpiteet, sisäiset toimintatavat, dokumentointi Suuret sanktiouhat (milloin tosiasiassa käyttöön?) 11

12 Yrityksen omat toimintatavat Mitä tietoja kerätään, sisältyykö niihin henkilötietoja Henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuus Miten yrityksessä hoidetaan henkilötietojen suojaus Rekisterien päivitys, ei säilytetä tarpeetonta tietoa Henkilötietojen siirtäminen esim. kumppaniyrityksille, rekisteröityjen suostumus, kirjallinen seloste käsittelytoimista 12

13 Vastuut ja oikeudet Rekisterinpitäjän on tarvittaessa kyettävä näyttämään toteen, että asetuksen mukaiset tietosuojavelvoitteet on hoidettu asianmukaisesti Dokumentointi Oikeus tulla unohdetuksi; rekisteröidyllä on oikeus saada tietonsa poistetuksi esim. henkilötietojen käsittelyn perustuessa suostumukseen Tietoturvaloukkauksista ilmoitettava viranomaisille 13

14 Koulutuksen verovapaus 2018 muutoksia 1(2) Verovapaata myös tutkintoon johtava peruskoulutus, jos hyödyllistä työtehtävien kannalta Erityinen työntekemispaikka Tilapäisyyden aikaraja korotetaan kolmeen vuoteen, voidaan soveltaa myös tilanteissa, joissa työskentely alkanut jo ennen muutoksen voimaantuloa Maahantuonnin arvonlisäverotus tullilta verohallinnolle Pohjana tullin määräämä tullausarvo Ilmoitetaan samalla ilmoituksella kuin muutkin alv-tiedot 14

15 2018 muutoksia 2(2) Varainsiirtovero poistetaan tilanteissa, jossa liikkeen- tai ammatinharjoittaja tai maa- ja metsätaloudenharjoittaja siirtää omaisuutta osakeyhtiöön yritysmuodon muutoksessa Yleveron alaraja nousee eurosta euroon Asuntolainan korkovähennys pienenee jälleen 10 %:lla, 2018 se on 35% 15

16 Muuta muistettavaa Perhevapaakorvaus euron kertakorvaus työnantajalle, hakuaika 6 kk vanhempainrahakauden päättymisestä kuten vuosilomakorvauksessakin Yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu 1 pv, hallituksen esitys, jos hyväksytään astuu voimaan Nykyisin yrittäjän omavastuu on neljä päivää 16

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.11.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon

Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Verotusmenettelyjen uudistus laajenee ennakonkantoon Ennakonkanto Uusia säännöksiä sovellettaisiin ensimmäisen kerran yhteisön verovuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, ja ennakon määräämistä koskevia

Lisätiedot

Tulorekisteri

Tulorekisteri Tulorekisteri Mikä tulorekisteri on? Yksi rekisteri yksi standardoitu tapa toimia Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta. Se sisältää kattavat palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla Tiedon

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2019 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2019! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 237/2016 vp Ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistaminen Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 15.11.2016 Esityksen tavoitteet Hallitusohjelman kirjaus: Verohallinnon toiminnan tehostamiseksi,

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoituksista 6C-veroilmoituksen täyttäminen

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 23.11.2017 Ohjelma Mikä muuttui verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme

Lisätiedot

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski

Tulorekisteri. Hanna-Kaisa Kalmukoski Tulorekisteri Hanna-Kaisa Kalmukoski 11.2.2019 Tulorekisteri on Kansallinen sähköinen tietokanta, joka sisältää palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Ilmoitettavat tiedot: 2019 : palkat ja ansiotulot

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2018 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2018! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30 Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 4.10.2017 klo 10:00 11:30 Ohjelma Mikä muuttuu verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 17.01.2017 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

Tulorekisteri tulee

Tulorekisteri tulee Tulorekisteri tulee 1.1.2019 Agenda 1.Periaatteet ja aikataulu 2.Palkkatietojen ilmoittaminen 3.Eläkkeet ja etuudet 4.Kunnat tietojen käyttäjinä 5.Yhteystiedot ja lisätietoja 1. Periaatteet ja aikataulu

Lisätiedot

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO

LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL VERO 1 (5) VEROHALLINTO LAUSUNTO Esikunta- ja oikeusyksikkö PL 325 7.8.2017 00052 VERO Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Viite / Diaarinumero VM066:00/2017 A45/00 00 01/2017 esittää lausuntonaan

Lisätiedot

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Verouutiset Vuodenvaihteen verosäännöksiä. Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava:

Verouutiset Vuodenvaihteen verosäännöksiä. Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava: Verouutiset 4-2017 Vuodenvaihteen verosäännöksiä Vuoden 2017 veroasteikko on seuraava: Vuodenvaihde on verotuksessa ja erityisesti ns. budjettiverolakin tärkein lakimuutosten voimaantuloajankohta. Vuodenvaihteen

Lisätiedot

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille

Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat. Webinaari tilitoimistoille Verokortti ja veroilmoitus uudistuvat Henkilöasiakkaat Webinaari tilitoimistoille 4.9.2018 Rajoitettua palvelua loka-marraskuussa Asiakaspalvelu on rajoitettua 2.-7.11. Palvelukanavissa saa vain yleisneuvontaa.

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019 Ajankohtaista työmarkkinoilla - TES 2018 2020 - Tulorekisteri 2019 Suonenjoki 4.12.2018 Toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA Maaseutuelinkeinojen TES 2018-2020 Liittokohtaiset

Lisätiedot

Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille?

Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille? Mitä muutoksia tulorekisteri tuo kunnille? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Mirka Piirainen, toiminnallinen vastaava, Verohallinto 13.9.2018 Tulorekisteri on mahdollistaja Kunnat työnantajana: Tulorekisteri yksinkertaistaa

Lisätiedot

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm.

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm. Maksujen käyttö Viitteet lyhyesti Oikean viitenumeron valinta on tärkeää Viitteellä maksu kohdistetaan oikean asiakkaan ja veron hyväksi. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: oma-aloitteisten verojen viite

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä osakeyhtiöiden veroilmoituksista 6B-veroilmoituksen täyttäminen OmaVerossa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen

Lisätiedot

Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Akava ry Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne 1.7.2016/Dnro VM065:00/2016 Luonnos HE ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi

Lisätiedot

Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten

Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Palkka.fi Näin valmistaudut tulorekisteriä varten Anna-Maija Lahti ylitarkastaja, Palkka.fi palveluomistaja Esityksen sisältö Keskeisimmät tulorekisterin tuomat muutokset Palkka.fi:hin Kotitalouden palkanmaksu

Lisätiedot

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.5.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Ohjelma Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat

Lisätiedot

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Mikä muuttuu 2018? Petri Lindroos Veroilmoittaminen Liikkeen- tai ammatinharjoittaja antaa veroilmoituksella 5 elinkeinotoiminnan tuotot, kulut, varat ja velat. Mahdolliset

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 15.01.2016 TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2016! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita

Lisätiedot

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa OmaVero 13.10.2017 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa Kaikki toiminnallisuudet testataan

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? LOTTA YLÄ-SULKAVA

Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? LOTTA YLÄ-SULKAVA Henkilötietojen käsittelyn dokumentointi Mitä tulisi dokumentoida? 1 Seloste käsittelytoimista Tietosuoja-asetus vaatii Sisäiseen käyttöön Rekisterinpitäjä rekisterinpitäjän ja tietosuojavastaavan nimi

Lisätiedot

Tulorekisteri kunnille

Tulorekisteri kunnille Tulorekisteri kunnille Taloustorstai 25.10.2018 Heli Reuter-Laakso Verohallinto Tulorekisteri on mahdollistaja Kunta työnantajana: Tulorekisteri yksinkertaistaa palkan maksamiseen liittyviä ilmoittamis-

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Auto- ja valmisteverotus sekä maahantuonnin arvonlisäverotus Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä muuttui 1.1.2016

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström

Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström Tulorekisterin tahdissa tulevaisuuteen Terhi Holmström Tulorekisteri - kohti digitaalista yhteiskuntaa https://www.youtube.com/watch?v=6 WKoaqwNaiU Tulorekisteri - yksi ilmoitus, ajantasaiset tiedot Tiedon

Lisätiedot

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010

Verotili ja alkutuotannon harjoittajat. Verohallinto Syksy 2010 Verotili ja alkutuotannon harjoittajat Verohallinto Syksy 2010 Mikä Verotili on? Verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili, jolle kootaan veronmaksajan veroja ja maksuja koskevia tietoja Verotilin

Lisätiedot

Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille

Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille Tietopaketti tietosuojasta ProAgrian ja Maa- ja kotitalousnaisten jäsenyhdistyksille 1 Tietosuoja-asetuksesta Asetus astui voimaan 24.5.2016 ja sitä ryhdytään soveltamaan alkaen. Asetuksen sisältö on suoraan

Lisätiedot

Tulorekisteri kunnille. Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto

Tulorekisteri kunnille. Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto Tulorekisteri kunnille Mirkka Piirainen Tulorekisteriyksikkö, Verohallinto Tulorekisterin kuulumiset Mitä kunnissa täytyy tehdä syksyn 2019 aikana? Lopuksi Tulorekisteri digitalisoi julkisia palveluita

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Palveluntarjoaja hoitaa yhteisön verotukseen liittyvät asiat rajapintojen kautta. Yhteisö voi keskittyä liiketoimintaansa.

Lisätiedot

Ajankohtaista maa- ja metsätalouden verotuksessa

Ajankohtaista maa- ja metsätalouden verotuksessa Ajankohtaista maa- ja metsätalouden verotuksessa MTK Satakunta maatalouden verotilaisuudet Helmikuu 2019 Eero Vanhakartano Veroilmoitusten palautuspäivät muuttuivat 28.2.2019 2C - Metsätalouden veroilmoitus

Lisätiedot

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE

TILI- JA HALLINTOPALVELU ILMOLA OY:N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ASIAKASKIRJE 16.01.2015 :N ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Oikein Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015! Uuden vuoden alkaessa olen taas koonnut tähän ajankohtaisia asioita seuraavasti: - Verovelkarekisteristä

Lisätiedot

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Yrittäjän veroasiat 2022: Veroasiat pienyrittäjän alustapalvelun kautta Yritys Oy:n pilvipalvelu SUURIN OSA VEROTUKSEN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja

Voimalaitosverolaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi. annetun lain 16 :n muuttamisesta ja EDUSKUNNAN VASTAUS 195/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle voimalaitosverolaiksi sekä laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 16 :n muuttamisesta ja verotilistä annetun lain 1 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri

Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri Henkilötietojen käsittely ja GDPR:n vaikutukset GDPR Yleinen tietosuoja-asetus 25.5.2018 alkaen Teknologia avusteiset palvelutverkostopalaveri 16.10.18 Teija Karvonen Perusturvan tietosuojavastaava Esityksen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA

AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA AJANKOHTAISTA VEROTUKSESTA JA TALOUSHALLINNOSTA Oheisesta tiedotteesta löydät tärkeää tietoa mm. vuodenvaihteen veromuutoksista, eläkeuudistuksesta sekä verovapaista kustannusten korvauksista. Tulevista

Lisätiedot

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua OmaVero 12.2.2018 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain. Henkilöasiakkaiden veroilmoitukseen ja verokorttiin liittyvät asiat siirtyvät OmaVeroon

Lisätiedot

Verkkoseminaari kysymykset, aamupäivä (yhteisöt)

Verkkoseminaari kysymykset, aamupäivä (yhteisöt) 1 Verkkoseminaari 4.10. kysymykset, aamupäivä (yhteisöt) KY ei edelleenkään varmaankaan ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"? Kommandiittiyhtiö ei ole yhteisö, eikä yhteisetuus. Kommandiittiyhtiö on verotuksellisesti

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset (23.11. klo 10) Katso-tunniste Miten yhdistys saa Katso-tunnisteen, jos yhdistyksellä ei ole pankkitunnuksia? Yleensä pankkitilit on rahastonhoitajan

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1255/2013 Voimalaitosverolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2013 1255/2013 Voimalaitosverolaki Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Tietosuoja-asetus (GDPR)

Tietosuoja-asetus (GDPR) Webinaari 24.5. Tietosuoja-asetus (GDPR) Yleistä Voimaan 25.5.2018 Asettaa yrityksille laajoja henkilötietojen käsittelyyn liittyviä velvoitteita Rikkomisesta seurauksena esim. sakko (20 miljoonaa euroa

Lisätiedot

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen.

1.3. Tämä liite sekä henkilötietojen käsittelyn kuvaus -liite korvaavat aiemman sopimukseen liitetyn Tietosuojaliitteen. LiiteSopimusliite JAR1825129 Henkilötietojen käsittelyn ehdot 29.11.201822.10.2018 1 (5) JARDno-2017-1652 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa Sopimusta työterveyshuollon

Lisätiedot

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa.

HE 45/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia verojen kertymisjaksoa. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi verontilityslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verontilityslakia siten, että kaikkien verontili- verojen

Lisätiedot

Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017

Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017 Tulorekisteri muuttaa palkkatietojen ilmoittamisen Tilitoimistoraadit syksy 2017 Tulorekisteri on sähköinen tietokanta palkka-, eläke-, ja etuustiedoille Yksi rekisteri yksi standardoitu tapa toimia Tulorekisteri

Lisätiedot

Verotuksen käsitteitä ja perusteita

Verotuksen käsitteitä ja perusteita Verotuksen käsitteitä ja perusteita Tuloveroja kerätään Suomessa henkilöiden ja yritysten tuloista ja voitoista valtiolle, kunnille, seurakunnille ja Kansaneläkelaitokselle sekä pakollisina veronluonteisina

Lisätiedot

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto

HE 97/2017 vp. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto HE 97/2017 vp Valtiovarainvaliokunnan verojaosto 10.11.2017 Rikosilmoitusharkinta Verohallinnossa rikosilmoitusharkinnan suorittavat verorikoksiin perehtyneet asianvalvojat Verorikokset ovat rangaistavia

Lisätiedot

EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset. Tietosuojavastaava Outi Salmela,

EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset. Tietosuojavastaava Outi Salmela, EU:n tietosuoja-asetuksen vaikutukset Tietosuojavastaava Outi Salmela, 14.5.2018 EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (General Data Protection Regulation, GDPR) sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen henkilötietojen

Lisätiedot

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

Tietosuoja- ja rekisteriseloste Tietosuoja- ja rekisteriseloste Evästeet Aparnasremontit.fi kerää joitakin käyttäjäkohtaisia tietoja käyttämällä evästeitä ( cookies ). Eväste on vierailijan selaimelle lähetettävä pieni tekstitiedosto,

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018 Juha Kartano 04.09.2018 Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit vuoden 2019 loppuun mennessä Suomi.fi-tunnistautuminen

Lisätiedot

Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"?

Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole yhteisö tai yhteisetuus? 1 Verkkoseminaari 4.10. kysymykset, iltapäivä (tilitoimistot) Yleiset Kommandiittiyhtiö ei varmaankaan edelleenkään ole "yhteisö" tai "yhteisetuus"? Kommandiittiyhtiö on verotuksellisesti yhtymä, eikä

Lisätiedot

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6

Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 Veroilmoituksen täyttöopas 6 YHTEISETUUS verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/6 SISÄLTÖ AJANKOHTAISTA 3 VEROILMOITUKSEN ANTAMINEN 3 MUUTOKSET YHTEISÖN TIEDOISSA

Lisätiedot

Tulorekisteri pähkinänkuoressa

Tulorekisteri pähkinänkuoressa Tulorekisteri pähkinänkuoressa MIKÄ? Kansallinen tulorekisteri otetaan käyttöön ilman siirtymäaikaa 1.1.2019 kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa sinne siirtyvät palkkatiedot ja vuoden 2020 alusta

Lisätiedot

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä

Henkilötietojen käsittelyn ehdot. 1. Yleistä Henkilötietojen käsittelyn ehdot Liite 7 1 (6) Henkilötietojen käsittelyn ehdot 1. Yleistä 1.1. Tämä sopimusliite Henkilötietojen käsittelyn ehdot on osa PISA 2021 -palvelusopimusta (Dnro ), jäljempänä

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.

Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille. 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela. Ajankohtaista Kelasta palkkahallinnon ohjelmistotaloille 26.11.2015 Verohallinnon ohjelmistotalopäivä Kela Päivi Hyvärinen etunimi.sukunimi@kela.fi Aiheet Palkkatietojen sähköinen välittäminen Kelaan Tulorekisterin

Lisätiedot

Laki. veronkantolain muuttamisesta

Laki. veronkantolain muuttamisesta Laki veronkantolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan veronkantolain (769/2016) 26 ja 41 :n 2 momentti, muutetaan 7 :n 2 momentti, 11 :n 2 ja 4 momentti, 14 :n 1 momentti, 16 :n 1

Lisätiedot

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Ohjelma Yhdistyksen veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

1984 vp. - HE n:o 132

1984 vp. - HE n:o 132 1984 vp. - HE n:o 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi velkojen korkojen vähennysoikeuden rajoittamisesta verotuksessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

GDPR. aka. Euroopan tietosuoja-asetus

GDPR. aka. Euroopan tietosuoja-asetus GDPR aka. Euroopan tietosuoja-asetus GDPR? General Data Protection Regulation EU-asetus joka määrää henkilötietojen käsittelystä EU:n alueella Seuraa joiltain osin jo voimassa olevaa henkilötietolakia

Lisätiedot

Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Muutoksia varainsiirtoverotukseen Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018. Juha Kartano

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018. Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointiasiointi 11/2018 Juha Kartano 04.09.2018 Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit vuoden 2019 loppuun mennessä Suomi.fi-tunnistautuminen

Lisätiedot

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate

Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate SISÄLLYSLUETTELO Informaatiovelvoite ja tietosuojaperiaate 7.5.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. EU:N TIETOSUOJA-ASETUS... 4 1.2 REKISTERÖIDYN OIKEUDET... 4 1.3 TIETOSUOJA-ASETUKSEEN VALMISTAUTUMINEN... 4 2. INFORMAATIOVELVOITE...

Lisätiedot

LSPeL Porin toiminta-alueen kevätseminaari

LSPeL Porin toiminta-alueen kevätseminaari LSPeL Porin toiminta-alueen kevätseminaari Pori, 15.2.2018 Antti Ali-Raatikainen Kerosiinitie 26, 20360 Turku Satakunnankatu 3, 28100 Pori puh. (02) 511 7711 e-mail: toimisto@lspel.fi www.lspel.fi EU:n

Lisätiedot

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy Sibeliuksenkatu 15 B, Järvenpää Puh Fax Sähköposti:

Asianajotoimisto J. Rajamäki Oy Sibeliuksenkatu 15 B, Järvenpää Puh Fax Sähköposti: Puh 09 271 5507 Fax 09 271 0523 Sähköposti: asianajotoimisto@rajamakico.fi Tulevaisuuden Isännöinti 2018 Asianajaja, varatuomari Pasi Orava General Data Protection Regulation Voimaantulo 25.5.2018 173

Lisätiedot

Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Lausunto 1 (7) 28.11.2016 Eduskunta Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Viite Lausuntopyyntönne 17.11.2016, HE 237/2016 vp Lausunto hallituksen esityksestä ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen

Lisätiedot

EU Tietosuoja-asetus (GDPR) pähkinänkuoressa palokunnille

EU Tietosuoja-asetus (GDPR) pähkinänkuoressa palokunnille EU Tietosuoja-asetus (GDPR) pähkinänkuoressa palokunnille Antti Ali-Raatikainen Kerosiinitie 26, 20360 Turku Satakunnankatu 3, 28100 Pori puh. (02) 511 7711 e-mail: toimisto@lspel.fi www.lspel.fi EU:n

Lisätiedot

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa

Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten vastaanottoon Työnantajan asiointipalvelussa Näin ilmoitat työnantajan suostumuksen sähköisten päätösten Työnantajan asiointipalvelussa Opas työnantajan verkkoasiointiin (sairaus- ja vanhempainpäivärahat, kuntoutusraha sekä perhevapaiden korvaukset)

Lisätiedot

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4)

Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4) Helsingin kaupunginhallitus Pöytäkirjanote 1 (4) Valtiovarainministeriö Lahti Ilkka PL 28 (Snellmaninkatu 1 A) 00023 VALTIONEUVOSTO 133 Lausunto valtiovarainministeriölle tulotietojärjestelmästä annettavasta

Lisätiedot

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset

Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntamarkkinat 2015 Jukka Hakola, Veroasiantuntija Kuntien verotulojen kehitys ja verotuksen muutokset Kuntaliiton verotuloennuste 1.9.2015» Yleistaloudellinen

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % TIEDOTE 2015 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2015 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 33 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki

Tietosuojaseloste. Lähitaksi Työnhakijoiden henkilötietorekisteri. Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot. Nuijamiestentie 7, Helsinki Yleistä Selosteen nimi Rekisterinpitäjä ja yhteystiedot Tässä selosteessa on esitetty tietosuoja-asetuksen edellyttämät rekisteröidylle toimitettavat tiedot tiiviissä ja ymmärrettävässä muodossa. Huomaathan,

Lisätiedot

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden muiden verotusmenettelyjen uudistamista koskevaksi lainsäädännöksi Lausunto 1 (7) 30.8.2016 Valtiovarainministeriö Vero-osasto valtiovarainministerio@vm.fi Viite Lausuntopyyntönne 1.7.2016, VM065:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi ennakonkannon ja eräiden

Lisätiedot

Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta. Fintech Breakfast , Technopolis, Oulu

Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta. Fintech Breakfast , Technopolis, Oulu Maksupalveludirektiivi (PSD2) tietosuojan näkökulmasta Fintech Breakfast 17.3.2017, Technopolis, Oulu Agenda I II Maksupalveludirektiivi (PSD2) mitä uutta? Yleinen tietosuoja-asetus PSD2 3 Maksupalveludirektiivi

Lisätiedot

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila

Ajankohtaista verottajalta. Lahti-Mukkulan rotaryklubi 22.5.2008 Hannu Varpila Ajankohtaista verottajalta Lahti-Mukkulan rotaryklubi Hannu Varpila Tämän esityksen sisältö Mitä uutta on Verohallinnossa ja sen asiakaspalvelussa? Päijät-Hämeen verotoimiston kuulumisia Verotuksen suuntauksia

Lisätiedot

TIETOSUOJAKOULUTUS. Hilkka Lehtinen Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla Kosti ry

TIETOSUOJAKOULUTUS. Hilkka Lehtinen Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla Kosti ry GDPR 25.5.2018 TIETOSUOJAKOULUTUS Hilkka Lehtinen Järjestöt mukana muutoksessa Keski-Pohjanmaalla Kosti ry Tull u t voim aan 25.4.201 6 Sove l taminen alkaa 25.5. 2 0 1 8 EU:N YLEINEN TIETOSUOJA -ASETUS

Lisätiedot

Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen

Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus. Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen Metsätaloudenharjoittajan ilmoittamisvelvollisuus Valtiovarainvaliokunnan verojaosto Sami Varonen Taustaa Metsätalouden harjoittajalla tarkoitetaan tässä esityksessä luonnollista henkilöä, kuolinpesää

Lisätiedot

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta

Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Ajankohtaista tietosuoja-asetuksesta Marja Hamilo 29.11.2017 @marjahamilo 2 Teknologiateollisuus 1 Esityksen sisältö 1. Erot entiseen 2. Soveltamisohjeet 3. Kansallinen liikkumavara 4. Työelämän lainsäädäntö

Lisätiedot

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 %

1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % TIEDOTE 2016 Mitä muuttuu yrittäjän elämässä vuoden 2016 alusta 1. Pääomatuloverojen rajat kiristyvät edelleen - pääomatulovero 30 % 30 000 :n saakka, ylimenevältä osalta 34 % 2. Osinkojen verotus - julkisesti

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelasta. Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen

Ajankohtaista Kelasta. Veron ohjelmistotalopäivä Päivi Hyvärinen Ajankohtaista Kelasta Veron ohjelmistotalopäivä 23.11.2017 Päivi Hyvärinen Ajankohtaista 2018 esara-ilmoittajille esara testihenkilötunnukset muuttuvat esara XML 1.2. versio Työnantajan yksi tilinumero

Lisätiedot

HARTWALL CAPITALIN TIETOSUOJAILMOITUS LIITTYEN TYÖNHAKIJOITA, YHTEISTYÖKUMPPANEITA JA PORTFOLIOYHTIÖITÄ KOSKEVIIN HENKILÖTIETOREKISTEREIHIN

HARTWALL CAPITALIN TIETOSUOJAILMOITUS LIITTYEN TYÖNHAKIJOITA, YHTEISTYÖKUMPPANEITA JA PORTFOLIOYHTIÖITÄ KOSKEVIIN HENKILÖTIETOREKISTEREIHIN 25.5.2018 HARTWALL CAPITALIN TIETOSUOJAILMOITUS LIITTYEN TYÖNHAKIJOITA, YHTEISTYÖKUMPPANEITA JA PORTFOLIOYHTIÖITÄ KOSKEVIIN HENKILÖTIETOREKISTEREIHIN Rekisterinpitäjä Hartwall Capital Oy Ab Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset

Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset Verotuksen muutoksia 2017 verkkoseminaarin chatkysymykset (23.11. klo 13) Katso Miten saisimme yhteismetsälle Katso -tunnisteen? Ei ole rekisterissä. Voit hakea Katso-tunnistetta osoitteessa https://yritys.tunnistus.fi

Lisätiedot

Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta. Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017

Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta. Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017 Ennakkoperintä 2018 ja ajankohtaista Verohallinnosta Eteran talous ja palkkahallintokiertue 2017 Sisältö: Lainsäädännön muutokset Verokortit ja menettelyt Vuosi-ilmoitukset Verotusmenettelyn muutokset

Lisätiedot

Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu

Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu TIETOSUOJASELOSTE Henkilötietolain (521/1999) 10 ja 24 :ssä säädetyistä tiedoista koostuva tietosuojaseloste. Tietosuojaseloste on laadittu 30.4.2018. REKISTERINPITÄJÄ Rekisterinpitäjänä toimii: Tili-Saarimaa

Lisätiedot

Osakeyhtiön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset

Osakeyhtiön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Ohjelma Osakeyhtiön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot