Tamperelaisten 9.-luokkalaisten mielenterveys lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisut 1/2014 Tamperelaisten 9.-luokkalaisten mielenterveys lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Riittakerttu Kaltiala-Heino Jukka Welling Sari Fröjd

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin julkaisuja 1/2014 Tamperelaisten 9.-luokkalaisten mielenterveys lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Riittakerttu Kaltiala-Heino Jukka Welling Sari Fröjd Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Toimialue 5/Nuorisopsykiatria Tampere 2014

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä PL 2000 33521 TAMPERE ISBN 1797-1225 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-667-182-9 (PDF)

KUVAILUSIVU PIRKANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN JULKAISUSARJA THE PUBLICATION SERIES OF PIRKANMAA HOSPITAL DISTRICT Julkaisun nimi: Tamperelaisten 9.-luokkalaisten mielenterveys lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Kirjoittaja/kirjoittajat: Riittakerttu Kaltiala-Heino, Jukka Welling, Sari Fröjd Julkaisun numero: 1/2014 Kokonaissivumäärä: 47 ISSN 1797-1225 (verkkojulkaisu) ISBN 978-951-667-182-9 Julkaisupaikka: Tampere Julkaisija: Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Julkaisun luokitus: Alueelliset hoito-ohjelmat ja menettelytapaohjeet Kehittämisprojektien loppuraportit Selvitykset ja tutkimukset Muut Tiivistelmä: Nuorten mielenterveys tutkimushankkeessa tutkittiin 2002-3 tamperelaisten 9-luokkalaisten mielenterveyttä ja siihen liittyviä perheeseen ja koulumaailmaan kuuluvia riski- ja suojaavia tekijöitä. Tutkimus toistettiin 2012-13, jotta voitiin tarkastella nuorten mielenterveystilanteen mahdollisia muutoksia. Nuorten mielenterveydessä oli tapahtunut melko paljon positiivisia muutoksia, etenkin pojilla. Pojilla ovat vähentyneet niin internalisoivat (kuten masennus) kuin externalisoivat (kuten epäsosiaalinen toiminta) oireet. Päihdekäyttö on vähentynyt sekä tytöillä että pojilla. Perheeseen liittyvät suojaavat tekijät ovat nyt yleisempiä kuin 10 vuotta sitten 9-luokkalaisten nuorten elämässä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei vastaa kirjoittajien esittämistä mielipiteistä, eikä julkaisu muodosta PSHP:n virallista kantaa. Ydintermejä indeksointia varten: Nuoret, mielenterveys, koulu, kyselytutkimus Julkaisu tulostettavissa osoitteesta: http://www.pshp.fi/julkaisusarja Julkaisu indeksoituna osoitteessa: http://www.terkko.helsinki.fi/medic

4 Tamperelaisten 9.-luokkalaisten mielenterveys lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Nuorten mielenterveys kohorttitutkimuksen perusmittauksen uusinta 10 vuotta myöhemmin Riittakerttu Kaltiala-Heino Tay lääketieteen yksikkö Jukka Welling Tay Terveystieteiden yksikkö Sari Fröjd Tay terveystieteiden yksikkö

5 Sisällys 1. NUORTEN MIELENTERVEYS TUTKIMUS: 10 VUODEN UUSINTA...7 1.1 Taustaa...7 1.2 Tutkimuksen otos ja menetelmät...8 2. MASENNUS...9 2.1 Nuorten masennus Tampereella 2002-3 ja 2012 13...10 2.2. Masentuneiden hoitoonhakeutuminen...11 3. SOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS...12 3.1. Sosiaalinen ahdistuneisuus lukuvuosina 2002 03 ja 2012 13...13 4. SYÖMISHÄIRIÖT...13 4.1 Syöminen ja sen ongelmat 10 vuotta sitten ja nyt tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla...14 4.1.1 Ruokailu koulussa ja perheen ateriointi...14 4.1.2 Mitä nuoret ajattelevat painostaan...15 4.1.3 Syömishäiriöoireet...16 5. KÄYTÖSHÄIRIÖOIREILU...17 5.1 Käytöshäiriöoireet lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Tampereen 9.-luokkalaisilla...18 6. ITSETUHOISET AJATUKSET...21 6.1 Tamperelaisnuorten itsemurha-ajatukset lukuvuonna 2002-2003 ja 10 vuotta myöhemmin...21 7. PÄIHTEET...22 7.1 Tupakka, alkoholi ja huumeet Tampereella lukuvuonna 2002-2003 ja 10 vuotta myöhemmin...22 7.1.1 Tupakointi...22 7.1.2 Alkoholi...23 7.1.3 Huumeet...24 8. KOULUTYÖ JA MIELENTERVEYS...26 8.1 Koulukiusaaminen ja sen yhteydet mielenterveyteen 2002-3 ja 2012-13...26 8.1.1 Kiusaaminen sähköisen median välityksellä...28 8.2 Koulumenestys ja sen yhteydet mielenterveyteen 2002-3 ja 2012-13...30 8.3.Koulupoissaolot ja niiden yhteydet mielenterveyteen 2002-3 ja 2012-13...31 8.4. Muiden koulunkäyntiin liittyvien tekijöiden yhteyksiä mielenterveyteen...33

6 9. MIELENTERVEYTTÄ SUOJAAVIEN TEKIJÖIDEN JA HÄIRIÖIDEN RISKITEKIJÖIDEN MUUTOKSIA 10 VUODEN INTERVALLILLA...35 9.1 Koettu sosiaalinen tuki...35 9.2 Suhteet vanhempiin...36 9.3. Itsetunto...37 10. YHTEENVETOA JA POHDINTAA...38 11. SUOSITUKSET...39 KIRJALLISUUTTA...41 LIITE1. Yhteenvetotaulukko mielenterveyteen liittyvien asioiden muutokset kymmenen vuoden välein Tampereen peruskoulujen 9.-luokkalaisille tehdyissä kyselyissä...47

7 1. NUORTEN MIELENTERVEYS TUTKIMUS: 10 VUODEN UUSINTA 1.1 Taustaa Nuoruusikä alkaa fyysisestä puberteetista ja päättyy noin kymmenen vuotta myöhemmin aikuisen persoonallisuuden rakenteiden vahvistumiseen ja identiteetin lujittumiseen. Nuoruusiän psykologinen ja sosiaalinen kehitys ovat tiiviissä yhteydessä fyysiseen kehitykseen; puberteetti käynnistää myös psyykkisen ja sosiaalisen kehityksen. Varhain puberteettiin tulevilla nuorilla nuoruusiän kehitys kokonaisuudessaan käynnistyy aikaisemmin kuin myöhään kypsyvillä. Yksilölliset erot voivat olla suuriakin, mutta väestön tasolla nuoruusikä ajoittuu ikävuosiin 13-22. Nuoruusiän aikana tehdään kauaskantoisia valintoja esimerkiksi koulutuksen, elintapojen, elämäntyylin ja ihmissuhteiden alueilla. Mielenterveyden häiriöt ovat nuoruusikäisten tärkein toimintakykyä alentava sairausryhmä (1). Ne haittaavat nuoruusiässä tehtäviä tärkeitä valintoja ja siksi niiden merkitys on suuri jopa koko aikuisiän kehitykselle. Nuoruusiän mielenterveyden häiriöistä osa, esimerkiksi depressio, myös uusiutuu herkästi. Lapsille, joilla on jokin kehityksellinen erityisvaikeus, esimerkiksi ADHD tai autismin kirjon häiriö, nuoruusikä on usein poikkeuksellisen haastava kehitysvaihe. Silloin saattaa kehittyä samanaikaisia muita häiriöitä. Nuoruusiän mielenterveyden häiriöille on yleensäkin tyypillistä samanaikaissairastavuus, kahden tai useamman häiriön yhtaikaisuus. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat globaalisti 2/3 nuoruusikäisten sairauskuormasta (1). Kansainvälisten epidemiologisten tutkimustietojen mukaan jopa neljännes nuoruusikäisistä kärsii jostakin tautiluokitusten kriteerien mukaan tunnistettavasta mielenterveyden häiriöstä. Monet aikuisiän vakavat mielenterveyden ongelmat, esimerkiksi psykoosit ja vakavat mielialahäiriöt, ilmaantuvat nuoruusiän kehityksen aikana. Yleisimpiä nuorten mielenterveyden häiriöitä ovat vakavat masennustilat, ahdistuneisuushäiriöt, käytöshäiriöt ja päihdehäiriöt. Suurta huomiota herättävät syömishäiriöt eivät ole erityisen yleisiä, mutta ne ovat merkittäviä vakavuutensa ja pitkän kestonsa vuoksi. Mielenterveyden häiriöiden esiintyvyydessä on nuoruusiästä alkaen aikuisuuteen jatkuvia sukupuolieroja. Tytöillä yleisempiä ovat masennustilat, ahdistuneisuushäiriöt ja syömishäiriöt, pojilla käytöshäiriö ja päihdehäiriöt. Nuoruusiän mielenterveyden ongelmiin liittyy usein vahingollisia terveyskäyttäytymisen muotoja kuten tupakointia, runsasta alkoholin käyttöä, huumeiden kokeilua ja vähäistä liikuntaa (2, 3, 4). Useiden tutkimusten mukaan noin kaksi kolmasosaa lasten ja nuorten mielenterveyden ongelmista jää ainakin aluksi hoitamatta, vaikka niihin liittyisi merkittävää toimintakyvyn laskua. Tilanne näyttää olevan yhtä huono kaikkialla länsimaissa. Avun hakeminen viivästyy helposti niin, että alkuperäiseen häiriöön on jo ehtinyt liittyä muita haittoja, esimerkiksi alkoholin väärinkäyttöä (5, 6, 7). Kaikki nekään, joilla on terveydenhuollossa todettu psykiatrinen sairaus, eivät ole hoidossa (8).

8 Mielenterveyden ongelmat voivat aiheuttaa hankaluuksia koulunkäynnissä silloinkin, kun ne eivät täytä minkään häiriön diagnostisia kriteereitä. Siksi mielenterveyttä tulee edistää koko koulun tasolla ja lievästi oireilevia hoitaa kouluterveydenhuollossa. Julkisessa keskustelussa oletetaan toistuvasti, että nuorten pahoinvointi ja mielenterveyden häiriöt lisääntyvät. Kansainväliset epidemiologiset tutkimukset eivät ole osoittaneet tällaista. Suomalaista vertailukelpoista tietoa mielenterveyden häiriöiden esiintyvyydestä nuorilla aikaisemmin ja nyt ei ole ollut käytettävissä, eikä kansainvälisestikään ole helppoa löytää samoilla menetelmillä samoissa väestöissä toteutettuja epidemiologisia tutkimuksia nuorten mielenterveyden ongelmista. Nuorten mielenterveys 10 vuoden toistoaineisto tarjoaa harvinaisen mahdollisuuden vertailla mielenterveyden häiriöiden ja niiden oireiden esiintyvyyden ja riskitekijöiden muutoksia vertailukelpoisessa väestössä, tamperelaisten 9.- luokkalaisten joukossa, kymmenen vuoden tarkasteluvälillä. Tieteellisen luotettavuuden kannalta on tärkeää saada mahdollisimman suuri osa kohderyhmästä mukaan. Suomalaisilla nuorilla tämä on mahdollista nimenomaan peruskoulun kautta. Esitämme tässä raportissa keskeisimpiä nuorten mielenterveyteen liittyviä tuloksia Tampereen 9.-luokkalaisten aineistosta 2002-3 ja 2012 13. Tässä raportissa ovat mukana vastaukset Tampereen kaupungin suomenkielisistä yläkouluista. Vuoden 2012 2013 aineistosta puuttuu kuitenkin Etelä-Hervannan koulu, joka ei lähtenyt yhteistyöhön. 1.2 Tutkimuksen otos ja menetelmät Tampereen 9.-luokkalaiset osallistuivat lukuvuoden 2002 2003 aikana luokkakyselynä toteutettuun Nuorten mielenterveys tutkimukseen, joka sittemmin jatkui samojen nuorten seurantatutkimuksena. Tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa mielenterveyden ongelmien yleisyyttä sekä riski- ja suojaavia tekijöitä nuoruusikäisessä väestössä. Vaikka Suomessa on toteutettu laajojakin nuorten terveyteen ja terveyskäyttäytymiseen liittyviä kyselytutkimuksia, vain Nuorten mielenterveys hanke keskittyy mielenterveyden häiriöihin. Tutkittavat vastasivat koulutuntien aikana kyselylomakkeisiin, jotka palautettiin suljetuissa kirjekuorissa tutkimuskoordinaattorille. Vastaaminen oli vapaaehtoista mutta vastausaktiivisuus oli erinomainen (vastausprosentti yli 95 %). Kun alle viisitoistavuotiaat ja muutama selvästi pilailumielessä täytetty lomake oli poistettu aineistosta, koossa oli tiedot 1483 vastaajalta. Lukuvuonna 2012 13 kysely tehtiin yhtä koulua lukuun ottamatta internetpohjaisena kyselynä. Oppilaat vastasivat koulujensa mikroluokissa kyselyyn, paitsi Tammerkoski-Klassillisella koululla oppilaat vastasivat rehtorin toivomuksesta paperiselle lomakkeelle. Yhtä koulua lukuun ottamatta kaikki Tampereen peruskoulut suostuivat järjestämään kyselyn oppitunneillaan. Mukaan suostuneissa kouluissa oli yhteensä 1619 oppilasta, joista 1359 vastasi kyselyyn (vastausprosentti 84). Alle 15-vuotiaita vastaajia oli 53 kappaletta ja heidän vastauksensa poistettiin aineistosta. Aineistoa tarkasteltaessa sieltä löytyi vielä 14 vastausta, jotka olivat tallentuneet kahteen tai useampaan kertaan tai joissa ei ollut tallentuneena vastauksia yhteenkään tutkimuskysymykseen. Lopulliseen aineistoon jäi siis 1292 vastaajaa.

9 Esitämme tässä raportissa keskeisimpiä nuorten mielenterveyteen liittyviä tuloksia kymmenen vuoden välein kerätyistä aineistoista. Tutkittavista ilmiöistä kerrotaan niiden yleisyys vastanneiden joukossa prosentteina. Lisäksi ilmoitamme sellaiset ristiintaulukoimalla saadut yhteydet, jotka ovat tilastollisen testauksen (Pearson s Chi square tai Fisher`s exact test) avulla osoittautuneet tilastollisesti merkitseviksi. On tärkeää huomata, että poikkileikkaustutkimuksessa havaitut yhteydet eivät tarkoita samaa kuin syy-seuraus-suhde. Näin ollen esimerkiksi se, että kouluruoan syöminen on yhteydessä humalajuomiseen, ei välttämättä tarkoita, että kouluruoan syömättä jättäminen aiheuttaa humalajuomisen lisääntymistä tai päinvastoin. Asioiden yhteys saattaa johtua siitä, että joku perustavammanlaatuinen nuoreen, perheeseen, kouluun, toveripiiriin tai muuhun nuoren elämänalueeseen liittyvä seikka aiheuttaa molemmat toisiinsa liittyvät ilmiöt. On kuitenkin tärkeää tunnistaa negatiivisten seikkojen liittyminen toisiinsa. Esimerkiksi kouluruoan syömättä jättäminen ei liity ainoastaan syömishäiriöihin vaan moniin muihinkin psykososiaalisiin ongelmiin. Tällaisen tiedon perusteella koulumaailma ehkä haluaa kiinnittää erityistä huomiota ruokailua välttelevien nuorten tuen tarpeisiin. Kiitämme Tampereen kaupungin 9.-luokkalaisia ja heidän koulujaan tämän arvokkaan aineiston saamisesta tieteelliseen tutkimukseen. Koulu on nuorten mielenterveyden rakentumisen kannalta tärkeä kehitysympäristö, ja mielenterveyden ongelmat toisaalta näkyvät usein koulussa, niin koulutyössä kuin sosiaalisessa selviytymisessä. Mielenterveystyön ja koulumaailman yhteistyö on nuorten kehityksen kannalta erittäin tärkeää. 2. MASENNUS Masennus (depressio) on merkittävä kansanterveyden ongelma niin nuorilla kuin aikuisillakin. Sen esiintyvyys kasvaa voimakkaasti nuoruusiässä. Lapsuudessa masennus on pojilla yhtä yleistä kuin tytöillä mutta nuoruusiästä alkaen masennuksen esiintyvyys tytöillä kasvaa noin kaksinkertaiseksi poikiin verrattuna, ja tämä ero säilyy aikuisuudessa. Lapsilla masennuksen esiintyvyys on parin prosentin luokkaa, mutta 13 18-vuotiailla nuorilla kliinisen (lääkärin tutkimuksessa todettavan) depression esiintyvyys on kansainvälisissä tutkimuksissa ollut keskimäärin kuusi prosenttia. Vaikka nuorten mielenterveyden ongelmat ovat herättäneet vuosi vuodelta enemmän huolta niin meillä kuin muuallakin, diagnoosikriteerit täyttävä masennus ei kansainvälisten tutkimusten mukaan näyttäisi olevan nuorilla lisääntynyt (9, 10). Väestötutkimuksissa nuorten masennusta mitataan tavallisimmin erilaisilla itsearviointimittareilla, jotka ovat masennusoireita kuvaavien kysymysten sarjoja. Näin mitaten saadaan hieman korkeampia masennuslukuja kuin haastattelemalla tehdyn psykiatrisen arvion avulla (esim. 11, 12). Suru jonkin menetyksen takia tai ohimenevä alakulo ovat jokapäiväiseen elämään kuuluvia asioita. Silloin, kun alakuloinen mieliala kestää pitkään ja lamauttaa toimintakykyä, puhutaan sairaudesta nimeltä depressio (masennus). Masennuksen tyyppioireita ovat alakuloinen mieliala, väsymys tai uupumus sekä kiinnostuksen menettäminen sellaisiin asioihin, jotka ennen kiinnostivat tai tuottivat mielihyvää. Nuorilla masennus voi alakulon sijaan näyttäytyä ärtyneisyytenä. Lisäksi masennusoireiluun voi kuulua ruokahalun ja unirytmin muutoksia, alentunut itsetunto, itsetuhoisuutta, perusteettomia itsesyytöksiä sekä vaikeuksia keskittyä ja

10 tehdä päätöksiä tai saada asioita tehdyksi (10). Nuorten diagnoosikriteerit täyttäviin depressioihin liittyy nuoruusiän kehityksen ongelmia, suuri uusiutumisen riski (13), heikentynyt toimintakyky (14), lisääntynyt itsemurhavaara (15) ja usein myös aikuisuuteen asti jatkuvia ongelmia (16). Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös tutkimuksissa, joissa nuoret ovat raportoineet masennusoireilustaan lomakekyselyn avulla (17,18). Masennus on yhteydessä kehnoon koulumenestykseen (19) ja erityisesti pojilla nuoruusiän masennus voi pienentää todennäköisyyttä suorittaa korkeakoulututkinto myöhemmin (20). Masennus on yhteydessä niin ajankohtaiseen kuin myöhempään päihdekäyttöön (10). Lisäksi on havaittu, että nuorten mielenterveysoireiluun liittyy toimintakyvyn alenemista myös silloin, kun oireilu ei ylitä diagnoosin kynnystä (17,21). 2.1 Nuorten masennus Tampereella 2002-3 ja 2012 13 Tässä tutkimuksessa masennusta mitattiin Beckin lyhyen, 13-osioisen depressiokyselyn suomalaisella versiolla R-BDI:llä (22), jonka käytöstä suomalaisilla yläasteikäisillä on jo kertynyt aiempaa kokemusta useista tutkimusryhmämme projekteista. R-BDI:n avulla ei voi suoraan tunnistaa hoitoa vaativaa vakavaa masennusta, mutta korkeat pisteet saavien mieliala on niin merkittävästi poikkeava, että heidän joukostaan löytyvät hoidon tarpeessa olevat. Suurin osa tällä mittarilla keskivaikeaan tai vakavaan masennukseen viittaavat pisteet saaneista tarvinnee hoitoa, kaikki ainakin arviota ja seurantaa. Kutsumme tästä eteenpäin sekä keskivaikeaa että vaikeaa masennusta osoittavien pistemäärien saaneita masentuneiksi. Lukuvuonna 2002 2003 peruskoulun yhdeksännellä luokalla olevista tamperelaisnuorista kahdeksan prosenttia oli masentuneita. Masennus oli tavallisempaa tytöillä kuin pojilla (12 % vs. 5 %, p<0.001). Verrattuna vuoden 2003 kouluterveyskyselyn pirkanmaalaisten 8.-9.- luokkalaisten vastaajien tuloksiin masennus oli Nuorten mielenterveys -tutkimuksen Tampereen aineistossa hiukan harvinaisempaa sekä tytöillä että pojilla (kouluterveyskyselyssä tytöillä 15 % ja pojilla 7 %). Sukupuolten välinen ero on samanlainen kuin muissa kotimaisissa ja kansainvälisissä tutkimuksissa (10,23). Kymmenen vuotta myöhemmin masentuneiden tyttöjen osuus on pysynyt ennallaan kun taas poikien masennus näyttää käyneen aiempaa harvinaisemmaksi. Muutos ei ole tilastollisesti merkitsevä kummallakaan sukupuolella. Kun tarkastellaan muuttujaa neliluokkaisena, huomataan, että pojilla vähentymistä on tapahtunut erityisesti lievästi masentuneiden osuudessa. Neliluokkaisena tarkasteltuna (eli kun lieväkin oireilu otetaan mukaan) poikien masennuksen vähentyminen osoittautuu tilastollisesti merkitseväksi. Normaalia, hyvää mielialaa mielialamittarilla ilmentävien osuus poikien joukossa on kasvanut. (taulukko 1) Nämä tulokset poikkeavat kouluterveyskyselyn pirkanmaalaisia 8.- ja 9.-luokkalaisia koskevista: kouluterveyskyselyssä 2011 masentuneiden poikien osuus oli seitsemän ja tyttöjen seitsemäntoista prosenttia. Masentuneiden tyttöjen osuus oli kouluterveystutkimuksissa noussut mutta masentuneiden osuus pojista ei ollut vähentynyt. (http://www.thl.fi/fi_fi/web/fi/tilastot/vaestotutkimukset/kouluterveyskysely/tulokset/alueitt ain/lansi_ja_sisa_suomi/pirkanmaa) Koska tulokset eroavat toisesta laajasta tutkimuksesta, tarkistimme vielä, olisiko omassa kyselyssämme ollut poikkeuksellisen paljon poikia, jotka eivät ole vastanneet masennusta

11 koskeviin kysymyksiin mutta näin ei ollut asian laita. Mikä siis voisi selittää poikien masennusoireilun vähentymisen? Sattuuko pojille vähemmän vastoinkäymisiä, vai ovatko esimerkiksi poikalasten kasvatusmenetelmät muuttuneet kymmenessä vuodessa niin, että pojille kehittyy paremmat selviytymiskeinot vastoinkäymisten varalle? Taulukko 1. Masennusoireilun yleisyys (%) tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla lukuvuosina 2002 2003 ja 2012 2013 2.2. Masentuneiden hoitoonhakeutuminen Masennus kroonistuu herkästi ja on Suomessa merkittävä nuorten aikuisten työkyvyttömyyseläkkeelle joutumisen syy (24, 25). Suomalaisaikuisilla tehdyn seurantatutkimuksen mukaan vakavastakin masennuksesta voi hoidon avulla toipua (24). Nuorisopsykiatriseen avohoitoon depression vuoksi tulleiden nuorten seurannassa lähes puolet oli toipunut vuoden kuluessa. Samanaikainen muu mielenterveyden ongelma ja päihdekäyttö hankaloittivat toipumista (26). Nuorten masennuksen hoitoa kehitetään edelleen mutta samalla pitäisi huolehtia siitä, että masentuneet nuoret myös hakeutuvat hoitoon. Kyselylomakkeessamme tiedustelimme, oliko nuori milloinkaan hakenut apua terveydenhuollosta masennuksen takia; erikseen kysyttiin samaa muun mielenterveyden ongelman takia. Tarkastelimme hoitoon hakeutumista koko otoksessa ja erikseen kyselyssämme masentuneiksi määrittyneiden joukossa. Masentuneista nuorista vain neljännes oli hakeutunut hoitoon lukuvuonna 2002-3 ja vain kolmannes lukuvuonna 2012 13. Vaikka hoidon piiriin hakeutuneiden osuus masentuneista näytti kasvaneen, muutos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tyttöjen ja poikien kohdalla tilanne oli kehittynyt eri suuntiin. Masentuneilla tytöillä hoitoon hakeutuneiden osuus oli kasvusuunnassa ja pojilla taas laskussa, mutta muutokset eivät yltäneet tilastollisesti merkitsevälle tasolle. Yksityiskohtaiset tiedot hoitoon hakeutumisesta ovat taulukossa 2. Taulukko 2. Hoitoonhakeutumisen yleisyys (%) tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla lukuvuosina 2002-3 ja 2012 13

12 3. SOSIAALINEN AHDISTUNEISUUS Sosiaalinen ahdistuneisuus on häiritsevää jännitystä, pelkoa ja ahdistusta, joka liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, toisten huomion kohteena olemiseen. Lievässä muodossaan ilmiöstä puhutaan sosiaalisena jännittämisenä. Ujous ja jännittäminen sinänsä ovat tavallisia lapsilla ja korostuvat nuoruusiässä. Niistä kärsivä voi tarvita aikuisilta ja ikätovereilta rohkaisua, mutta niitä ei tarvitse hoitaa terveydenhuollossa. Sosiaalisesta ahdistuksesta kärsivä henkilö pelkää herättävänsä negatiivista huomiota käyttäytymisellään tai ylipäänsä olemassaolollaan, joutuvansa noloon tilanteeseen tai nöyryytetyksi, ja tämä aiheuttaa hänelle kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Sosiaalinen ahdistuneisuus voi esiintyä kapea-alaisesti esiintymispelkona tai jännittämisenä julkisissa esiintymistilanteissa tai laaja-alaisena niin, että ahdistuneisuus haittaa toimintaa useissa sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi uusia ihmisiä tavatessa, julkisissa tiloissa kuten ruokaloissa asioidessa tai ylipäänsä seurustellessa muiden kanssa. Sosiaalisen ahdistuneisuuden vaikea muoto, sosiaalisten tilanteiden pelko, johtaa usein ahdistusta tuottavien tilanteiden välttelemiseen ja elämänpiirin rajautumiseen kapeammaksi kuin henkilö oikeastaan toivoisi. Sosiaalisten tilanteiden pelko voi johtaa nuorilla opiskelun tai harrastuksien estymiseen, ystävyyssuhteiden kehittymättä jäämiseen tai koulutusvalintojen tekemiseen välttelykäyttäytymisen pohjalta sen sijaan, että seuraisi kiinnostustaan tai taipumuksiaan. Elämänpiirin kaventumiseen johtava sosiaalisten tilanteiden pelko on psykiatrista hoitoa vaativa häiriö. Nuori pitäisi ohjata hoitoon myös silloin, kun sosiaalisissa tilanteissa esiintyvä ahdistuneisuus on niin vaikeaa, että se haittaa nuoren elämänlaatua, vaikkei välttämiskäyttäytymistä vielä olisi. Pitkään jatkuva elämänlaatua alentava sosiaalisten tilanteiden pelko nimittäin usein lopulta syvenee niin, että sosiaalisten tilanteiden välttelemistä alkaa ilmetä. Sosiaalinen ahdistuneisuus lisääntyy nuoruusiässä lapsuuteen verrattuna, ja hoitoa vaativa sosiaalisten tilanteiden pelko puhkeaa usein varhaisella nuoruusiällä. Kansainvälisissä tutkimuksissa nuoruusikäisestä väestöstä sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsii noin 2-3 %. Ainakin yhden merkittävän sosiaalisiin tilanteisiin liittyvän pelon kokee peräti 25 45 % nuorista (27, 28,29). Nuorten mielenterveys tutkimushankkeessa sosiaalista ahdistuneisuutta mitataan The Social Phobia Inventory (SPIN; 28,30) - mittarilla. Se mittaa pelkoa, välttämistä ja fyysisiä ahdistuneisuusoireita sosiaalisissa tilanteissa. Mittaria käytettäessä vastaukset pisteytetään ja kaikkien vastausten pisteet lasketaan yhteen. Vastausten yhteenlasketut pisteet 0-18 eivät viittaa sosiaaliseen ahdistuneisuuteen. Pisteet 19 23 tarkoittavat kohonnutta sosiaalista ahdistuneisuutta ja 24 tai enemmän pistettä viittaa sosiaalisten tilanteiden pelkoon. 2000-luvun alussa SPIN- mittaria käytettiin useassa yläkouluikäisten nuorten tutkimuksessa ja havaittiin 9-12 % kärsivän kohonneesta ja 3-5 % korkeasta sosiaalisesta ahdistuneisuudesta (todennäköisestä sosiaalisten tilanteiden pelko häiriöstä). Kuten kansainvälisen kirjallisuuden perusteellakin voi odottaa, sosiaalinen ahdistuneisuus oli kaikissa aineistoissa yleisempää tytöillä kuin pojilla.

13 3.1. Sosiaalinen ahdistuneisuus lukuvuosina 2002 03 ja 2012 13 Nuorten mielenterveys 10 vuoden toistomittauksessa sosiaalinen ahdistuneisuus näytti lisääntyneen tamperelaisten 9.-luokkalaisten joukossa tytöillä ja vähentyneen pojilla. Ero eri mittauspisteiden välillä ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä. (Taulukko 3). Taulukko 3. Sosiaalinen ahdistuneisuus (%) tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla lukuvuonna 2002 2003 ja 2012 2013 4. SYÖMISHÄIRIÖT Suhde omaan kehoon on usein ongelmallinen nuoruusiässä. Puberteettiin liittyvät kehon muutokset, vertailu ikätovereihin ja median kautta tulevat ulkonäköpaineet aiheuttavat monille tyytymättömyyttä omaan kehoon. Itsensä perusteetta liian lihavaksi kokeminen ja masennukseen yhdistynyt laihduttaminen ovat riskitekijöitä syömishäiriöille (31). Syömishäiriöt ovat erittäin merkittävä mielenterveyden häiriöiden ryhmä nuoruusikäisillä tytöillä ja nuorilla naisilla. Tunnetuimmat syömishäiriöt ovat anoreksia nervosa eli laihuushäiriö ja bulimia nervosa eli ahmimishäiriö. Länsimaissa n. 2 % väestöstä sairastaa syömishäiriötä, nuorista naisista noin 4 %. Erityisessä sairastumisriskissä ovat hoikkaa vartta edellyttävien urheilulajien harrastajat, perfektionistiset ja suoritusorientoituneet nuoret naiset. Tavallisin syömishäiriöihin sairastumisikä on 12 18 vuotta. Anoreksiaan sairastutaan tyypillisesti nuorempana, jopa 9-vuotiaana ja bulimiaan hieman vanhempana, noin 16 20-vuotiaana. (32,33, 34). Anoreksia alkaa tyypillisesti laihduttamisesta, jonka ehkä on laukaissut koettu pyöreys tai painoon liittyvä kiusaaminen. Aluksi saattaa näyttää siltä, että nuori on vain suotuisalla tavalla kiinnostunut terveellisestä ruokavaliosta. Yleensä nuori jättää aluksi pois herkut ja vähitellen yhä useampia ruoka-aineita, minkä seurauksena hänen painonsa laskee aiheuttaen nälkiintymistilan. Nälkiintymistilan seurauksena hänen kuukautisensa loppuvat ja siitä puolestaan seuraa luukatoa jo muutaman kuukauden kuluttua sairauden alkamisesta. Liiallisesta laihuudestaan huolimatta sairastunut nuori joko pitää itseään lihavana tai normaalipainoisena, tai pelkää äkillisesti lihavaksi tulemista. Tämän vuoksi hän ei uskalla nostaa painoaan eikä lisätä syömänsä ruoan määrää. Anoreksian aiheuttamaan aliravitsemukseen voi kuolla. Anoreksiaan liittyvä kuolleisuus on psykiatrisista sairauksista suurimpia. Bulimialle ovat tyypillisiä ahmimiskohtaukset, joita seuraavat erilaiset yritykset estää ahmimisen aiheuttamaa lihomista esimerkiksi oksentamalla, ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden avulla tai ylenpalttisella liikunnalla. Ahmimiskohtausten aikana bulimiaan sairastunut ahmii suuremman määrän kuin terve ihminen missään olosuhteissa pystyisi ahmimaan, esimerkiksi muovikassillisen ruokaa. Ahmimiskohtausten tiheys vaihtelee

14 voimakkaasti. Toiset ahmivat 1-2 kertaa viikossa tai harvemmin, toiset kerran päivässä tai useammin. Ahmimiskohtauksille on tyypillistä tunne kontrollin menettämisestä. Sairastunut kokee, ettei hän pysty estämään ahmimiskohtauksen tuloa. Kohtauksiin liittyy usein myös epätodellinen ja sekava olo. Bulimiapotilas kokee arvonsa ihmisenä riippuvan hänen kehonsa muodosta. Tämän vuoksi ahmimiskohtausten aiheuttama lihomisen vaara ja oireiden koettu hallitsemattomuus aiheuttavat tavallisesti sairastuneessa voimakasta ahdistusta ja masennusta. Seitsemän-kahdeksan kymmenestä syömishäiriöisestä paranee, erityisesti pitkässä (vuosien) seurannassa (35). Noin puolet paranee täysin ja noin kolmasosalle jää joitakin psyykkisiä oireita esim. syömisen liiallinen kontrollointi tai mielialaoireita. Nuorten vakavien syömishäiriöiden hoito tapahtuu yhteistyössä nuorisopsykiatrian ja sisätautien tai lastentautien palveluiden kesken. Lieviä syömishäiriöitä hoidetaan perustasolla, esimerkiksi koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa. Syömishäiriöistä paranemisen ennuste on paras, jos hoito aloitetaan mahdollisimman pian sairauden puhkeamisen jälkeen. Tämän vuoksi nuorten kanssa työskentelevien aikuisten on tärkeää tuntea syömishäiriöiden oireet ja pyrkiä tunnistamaan sairastumassa oleva nuori sekä ohjaamaan hänet hoidon piiriin. Ensimmäinen hoitokontakti on useimmilla nuorilla kouluterveydenhoitajan luona, joka voi lähettää nuoren erikoissairaanhoidon piiriin, jos tilanne ei lähde korjaantumaan parin kuukauden sisällä. 4.1 Syöminen ja sen ongelmat 10 vuotta sitten ja nyt tamperelaisilla 9.- luokkalaisilla 4.1.1 Ruokailu koulussa ja perheen ateriointi Suurin osa niin pojista kuin tytöistä kertoi nauttivansa koulussa lämpimän aterian. Lämpimän aterian nauttijoiden osuus oli kymmenessä vuodessa pysynyt lähes samana. Pojista 7 % ja tytöistä 17 % (aikaisemmin 5 % ja 13 %) otti yleensä vain salaattia ja leipää, ja pojista 5 % ja tytöistä 8 % jätti kouluruokailun kokonaan väliin (aikaisemmin 6 % ja 10 %). Koko ikäluokkaa tarkasteltaessa havaittiin tilastollisesti merkitseviä muutoksia: kouluruoan väliin jättäminen kokonaan oli vähentynyt ja vain salaatin tai leivän nauttiminen koko aterian sijaan puolestaan yleistynyt kymmenessä vuodessa. (Taulukko 4) Lähes puolet 9.-luokkalaisista kertoi, että heidän kotonaan laitetaan tavallisesti yhteinen ateria, jonka kaikki syövät yhdessä (vrt. 10 vuotta aikaisemmin kolmannes). Yhtä tavallista oli se, että kotona valmistettiin ateria, mutta sitä ei syöty yhteisessä pöydässä yhtaikaa. Aikaisemmin lämpimän aterian syöminen kullekin parhaiten sopivana ajankohtana oli yleisempää kuin koko perheen kokoontuminen yhteiseen ruokapöytään. Lähes joka kymmenes (aikaisemmin lähes joka viides) nuorista kertoi, että kotona ei valmisteta aterioita vaan kukin ottaa kaapista, mitä tahtoo (taulukon 4 kohta ei lämmintä ateriaa, ruokailu itselle sopivana ajankohtana ). Tamperelaisten 9.-luokkalaisten perheissä syödään nykyään enemmän kaikki yhdessä kuin kymmenen vuotta sitten, tai ainakin valmistetaan lämpimät ateriat, vaikkei koko perhe kokoontuisikaan aterialle (taulukon 4 kohta lämmin ateria itselle sopivana ajankohtana ). Poikien perheissä yhteinen ateriointi on tavallisempaa kuin tyttöjen perheissä,

15 sama havainto tehtiin kymmenen vuotta aikaisemmin. Kaikki havaitut muutokset kotona ruokailussa olivat tilastollisesti merkitseviä. Taulukko 4. Tamperelaisten 9.-luokkalaisten ruokailu kotona ja koulussa, prosenttiosuudet lukuvuosina 2002-2003 ja 2012-2013 Kouluruokailun väliin jättäminen oli 2012 13 yleisesti ottaen samanlaista kuin 2002-3, mutta vain salaatin tai leivän syöminen oli hieman lisääntynyt koko aterian syömisen kustannuksella. Perheiden yhteinen ruokaileminen ja ainakin aterian valmistaminen kotona sen sijaan oli lisääntynyt selvästi kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna, ja niiden perheiden osuus oli vähentynyt, joissa kukin otti itsekseen kaapista mitä milloinkin. Syömishäiriöiden kehittymisen ja varhaisen hoidon kannalta tämä kehitys on erittäin positiivista, sillä syömisen ongelmista kärsivä nuori saattaa kätkeä oireensa pitkään, jos perhe ei aterioi yhdessä, tai yhteisten aterioiden välttäminen saattaa joskus jo olla merkki alkavasta häiriöstä. Lisäksi perheen yhteiset ateriat ovat muutenkin nuoruusikäisen kehityksen kannalta suotuisa tapa. Poikien perheillä oli edelleen useammin tapana aterioida yhdessä kuin tyttöjen perheillä, mutta ero oli kuitenkin kaventunut, mikä on hyvä asia, koska juuri nuoruusikäiset tytöt ovat syömishäiriöiden merkittävin riskiryhmä. 4.1.2 Mitä nuoret ajattelevat painostaan Nuoruusiässä käsitys siitä, onko paino normaaleissa rajoissa, saattaa olla epärealistinen. Erityisesti tytöt pitävät usein itseään ylipainoisina silloinkin, kun paino on objektiivisesti mitaten normaali. Painoon liittyvät mielikuvat vaikuttavat mm. kehonkuvaan ja mielialaan. Lisäksi on saatu viitteitä siitä, että nuoruusiässä normaalipainoiset mutta itseään lihavana pitävät nuoret ovat aikuisuuden alkaessa muita useammin ylipainoisia (36). Pojista useampi kuin tytöistä koki olevansa sopivan painoinen tai alipainoinen. Tytöistä taas useampi kuin pojista koki olevansa hieman ylipainoinen tai paljon ylipainoinen. Niin tyttöjen kuin poikien joukossa painonsa sopivaksi kokevien osuus oli kasvanut yli viisi prosenttiyksikköä. Pojilla oli vähentynyt itsensä alipainoiseksi kokeminen ja tytöillä kokemus lievästä ylipainosta. Sen sijaan itsensä paljon ylipainoisiksi arvioivien osuudet olivat pysyneet samoina kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Tyttöjen kohdalla muutokset eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. (taulukko 5)

16 Taulukko 5. Tamperelaisten 9.-luokkalaisten kokemus painostaan lukuvuosina 2002 2003 ja 2012 2013, prosenttiosuudet 4.1.3 Syömishäiriöoireet 9.-luokkalaisten tyttöjen joukossa laihduttaneiden osuus oli 10 vuoden tarkastelussa pysynyt ennallaan, mutta laihduttaneiden joukossa lihomisen pelko oli tytöillä tilastollisesti merkitsevästi (p=0.010) lisääntynyt. Ahmimiseen sortuneiden osuus oli pysynyt samalla tasolla, mutta ahmimiskohtauksia saavista useammat olivat yrittäneet kompensoida ahmimista tiukalla dieetillä (p=0.009), ja mikä huolestuttavinta, ulostus- tai nesteenpoistolääkkeillä ahmimista kompensoivien määrä oli selvästi noussut (p<0.001). Ahmimiseen ja ihannemitoista poikkeamiseen liittyvät negatiiviset tunteet olivat tuoreessa aineistossa tilastollisesti merkitsevästi yleisempiä kuin 2000-luvun alussa. Poikien joukossa ainut tilastollisesti merkitsevä muutos oli ahmineiden osuuden pieneneminen. (Taulukko 6) Taulukko 6. Syömishäiriöoireiden yleisyys (%) tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla lukuvuonna 2002-3 ja 2012 13. Tytöistä 7 %:lla oli joskus epäilty anoreksiaa, 1 %:lla bulimiaa ja 1 %:lla molempia. Anoreksia- ja bulimiaepäilyt olivat yhtä yleisiä nyt kuin 10 vuotta sitten. Pojilla syömishäiriöepäilyt olivat harvinaisia: 0,3 %:lla oli epäilty anoreksiaa (vuonna 2002 03 1,2 %). Syömishäiriöiden vuoksi hoidossa on ollut tytöistä 2 % (sama kuin 10 v aikaisemmin) ja pojista ei kukaan vastaaja (ei eroa aiempaan). Tytöistä 3,2 % arveli kärsineensä anoreksiasta ja 0,8 % bulimiasta tulematta hoidon piiriin; kymmenen vuoden takaiset arviot olivat 3,6 % ja 2,9 % ja

17 hoitamattoman bulimian osalta väheneminen oli tilastollisesti merkitsevää (p=0.004). Pojilla tässä asiassa havaittiin vain yksittäistapauksia aikaisemmin ja nyt. Laihduttaminen ja ahmiminen olivat tytöillä yhtä yleisiä nyt kuin 10 vuotta aiemmin, mutta painonhallintaan ja syömiseen liittyvät kokemukset kontrollin menettämisestä sekä ahdistuneet ja syylliset tuntemukset olivat lisääntyneet. Huolestuttavaa on, että ulostus- ja nesteenpoistolääkkeiden käyttö ahmimisen kompensaatioyrityksenä oli tytöillä yleistynyt. Näillä lääkkeillä nuori vaarantaa elimistönsä neste- ja suolatasapainon, mikä voi johtaa vakaviin haittoihin. Tiukalla dieetillä kompensoiminen oli lisääntynyt 10 vuoden takaisesta. Niukka syöminen päivän mittaan ja siitä seuraava nälkiintymistila aiheuttaa fysiologisista syistä ahmimisen tarpeen terveelläkin henkilöllä. Syömishäiriöön taipuvaisella nuorella tämä voi laukaista bulimian. Nuorten keskuudessa vallitsee runsaasti väärää tietoa laihduttamisesta ja painonhallinnasta. Tämän vuoksi olisi tärkeää tarjota nuorille opastusta terveellisestä painonhallinnasta. Pojilla syömishäiriöt ovat paljon harvinaisempia kuin tytöillä. Tamperelaisten poikien syömiskäyttäytymisessä ei havaittu huolestuttavia kehityskulkuja. On esitetty, että ulkonäkökulttuuri poikien joukossa altistaisi heitäkin syömishäiriöille, mutta ei tälle ainakaan tamperelaisten 9.-luokkalaisten poikien joukossa löydy tukea. 5. KÄYTÖSHÄIRIÖOIREILU Käytöshäiriö on yksi tavallisimmista lapsilla ja nuorilla esiintyvistä mielenterveyshäiriöistä (37). Käytöshäiriötä luonnehtii toistuva ja pysyvä malli käyttäytyä epäsosiaalisesti: nuori rikkoo jatkuvasti iänmukaisia sosiaalisia normeja ja odotuksia. Käytöshäiriön piirteitä ovat uhitteleva, aggressiivinen ja väkivaltainen käyttäytyminen, raivokohtaukset ja tottelemattomuus, ilkivalta ja rikkeisiin syyllistyminen, koulunkäyntiongelmat ja koulukiusaaminen, välinpitämättömyys yhteiskunnallisia velvoitteita ja sanktioita kohtaan sekä erilaiset konfliktit sosiaalisissa verkostoissa. Lyhytkestoiset tai lievät käytösongelmat ovat lapsilla ja nuorilla melko tavallisia mitä erilaisimmissa stressitilanteissa. Jotta nuorella voidaan todeta käytöshäiriö, tulee tyypillisiä piirteitä ilmentyä useammissa ympäristöissä (kotona, koulussa, vapaa-ajalla) ainakin puolen vuoden ajan, ja oireilun tulee olla niin merkittävää, että se johtaa toimintakyvyn laskuun nuoruusikäiselle tärkeillä elämänalueilla kuten suhteessa vanhempiin, ikätovereihin, koulutyöhön ja itsestä huolehtimiseen. Käytöshäiriöisillä nuorilla on huomattava riski aikuisiän persoonallisuushäiriöihin, päihdehäiriöihin ja syrjäytymiseen. Lisäksi käytöshäiriöinen nuori ajautuu muita tavallisemmin rikosuralle (38). Käytöshäiriöisillä nuorilla esiintyy myös keskimääräistä huomattavasti useammin masennusta ja ahdistuneisuushäiriöitä. Käytöshäiriön taustalla ovat usein neurokognitiiviset erityisvaikeudet tai neuropsykiatriset häiriöt kuten ADHD ja Aspergerin oireyhtymä, mutta epäsosiaaliseen toimintatapaan altistavassa tai traumatisoivassa elinympäristössä varttuva lapsi voi kehittää käytöshäiriön ilman neurokognitiivisia ongelmiakin. Käytöshäiriön ehkäisemiseksi oppimisen erityisvaikeuksiin ja sosiaalisen hahmottamisen ja sosiaalisten taitojen ongelmiin tulee puuttua jo varhain, viimeistään alakouluiässä.

18 5.1 Käytöshäiriöoireet lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Tampereen 9.- luokkalaisilla Nuorten mielenterveys tutkimuksessa käytöshäiriöoireilua arvioitiin YSR-mittaristolla (Youth Self Report; 39). Se on kansainvälisesti laajasti käytössä oleva luotettavaksi osoitettu arviointimenetelmä. YSR-menetelmä on kulttuurisesti sensitiivinen, sillä väestötutkimuksissa oireilun vakavuus kullakin tutkittavalla suhteutetaan tutkittavan väestön kokonaistilanteeseen. Ylimpään kymmenykseen kuuluvat nuoret käyttäytyvät niin poikkeavasti, että tarkempi nuorisopsykiatrinen tutkimus ja olosuhdearvio ovat paikallaan. YSR-mittari jaottelee käytöshäiriöoireilun aggressiiviseen käyttäytymiseen ja rikekäyttäytymiseen. Tässä raportissa tarkastelemme keskeisiä aggressiivisen ja rikekäyttäytymisen osa-alueita tamperelaisnuorilla nyt ja kymmenen vuotta aikaisemmin. YSR-mittarissa nuorta pyydetään kuvaamaan monivalintakysymysten avulla, millainen hän tyypillisesti on, mitkä väittämistä tyypillisesti kuvaavat häntä. Vastausvaihtoehdot ovat aina en koskaan, joskus ja usein. Toisaalla Nuorten mielenterveys-kyselyssä kysymme esimerkiksi koulukiusaamisesta ja lintsaamisesta konkreettisesti, kuinka usein nuori on tietyssä ajassa tehnyt niin, YSR-mittarissa huomio kohdistuu siihen, pitääkö nuori itseään ihmisenä, jolle on tyypillistä toimia niin. Painotus on siis erilainen. YSR-mittarissa on sekä väittämiä, jotka kuvaavat nuoren tyypillistä käyttäytymistä, että väittämiä, joissa nuori arvioi, millainen hän on (olen usein kateellinen; olen itsepäinen). Lähes kaikki aggressiivisen käyttäytymisen ja rikekäyttäytymisen muodot olivat 2012 13 harvinaistuneet sekä tytöillä että pojilla verrattuna 10 vuoden takaiseen tilanteeseen (Taulukko 7).

19

20 Aggressiivisuus lisää ongelmia ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Aggressiivinen käyttäytyminen ei automaattisesti kerro mistään psykiatrisesta häiriöstä, mutta jatkuva ja monimuotoisena ilmenevä aggressiivisuus on kuitenkin huolestuttavaa ja edellyttää nuoren tilanteen arvioimista ja mahdollisesti hoitokontaktia. Nuoren pitkäaikainen ja monimuotoinen aggressiivisuus on yleisimmin yhteydessä käytöshäiriödiagnoosiin, mutta se voi myös liittyä päihdehäiriöihin ja masennukseen tai viitata jopa psykoosin (mielisairauden) riskiin. Aggressiivisen nuoren arvioinnin tulee sisältää sekä yksilö- että perhetutkimukset ja nuoren käyttäytymisen arviointi eri tilanteissa (kotona, koulussa, vapaa-aikana). Vaikeat aggressioongelmat saattavat vaatia lastensuojelun ja nuorisopsykiatrisen hoidon toimenpiteitä. Runsaasti rikkeitä tekevät nuoret ovat muita suuremmassa riskissä syrjäytyä jatko-opiskelusta ja työelämästä. Nuoruusiän rikekäyttäytyminen voi johtaa myös vuosia kestävään rikoskierteeseen. Usein toistuva rötöstely on yhteydessä käytöshäiriöön mutta rikkeiden ja rikosten teko voi kertoa myös masennuksesta. Käytöshäiriöiden puolestaan on todettu ennustavan myös aikuisiän psyykkistä oireilua kuten epäsosiaalista persoonallisuutta, masennusta ja päihderiippuvuutta. Tutkimuksien mukaan varhainen puuttuminen nuoren rikekäyttäytymiseen voi katkaista tämän kierteen. Nuoren ympärillä olevat aikuiset ovat avainasemassa rikekäyttäytymiseen puuttumisessa. Tarvitaankin edelleen laaja-alaisempaa yhteistyötä vanhempien, opettajien, kouluterveydenhuollon ja sosiaaliviranomaisten välillä, tarvittaessa erikoissairaanhoidonkin kanssa. Nuorten epäsosiaalisen toiminnan trendejä on tarkasteltu myös muissa suomalaisissa tutkimuksissa. Nuorisorikollisuuskyselyssä suomalaisten nuorten vahingonteko- ja omaisuusrikokset vähenivät 1990-luvulta 2000-luvulle, mutta vahingontekorikokset ovat 2012 kyselyssä jälleen lisääntyneet merkitsevästi. Väkivaltarikosten yleisyys on pysynyt pitkään samana (40). Myös kouluterveystutkimus on osoittanut vahingontekojen yleistymistä nuorten joukossa. Nuorten mielenterveys -tutkimuksen epäsosiaalisen toiminnan indikaattorit ovat oirepainotteisempia kuin Nuorisorikollisuuskyselyn ja Kouluterveystutkimuksen. Nuorten mielenterveys -tutkimuksessa mitataan epäsosiaalisuuden alueella sitä, millainen nuori mielestään tyypillisesti on ja miten hän tyypillisesti toimii. Yksittäinen rikosteko, varsinkaan lievä kuten seiniin piirtely, ei välttämättä viittaa psykopatologiaan. Nuorten ulospäin suuntautuva epäsosiaalinen oirekäyttäytyminen voi vähentyä, vaikka samaan aikaan vaikkapa ilkivalta koulujen tiloissa voi toki olla huomionarvoinen ongelma. Toisaalta havaintomme nuorten käytöshäiriöoireilun vähenemisestä ovat yllättäviä, sillä esimerkiksi mediassa keskustellaan jatkuvasti järjestyshäiriöistä ja nuorten ongelmakäyttäytymisestä kouluissa. Onko aikuisten toleranssi pienentynyt vai onko kaikkien huomio kiinnittynyt muutamiin suurhäiriköihin?

21 6. ITSETUHOISET AJATUKSET Normaaliin nuoruusiän kehitykseen liittyy kuoleman teemojen pohdinta, mutta toistuvat itsemurhaan liittyvä ajatukset ovat merkki kehityksen häiriintymisestä. Noin 30 % nuoruusikäisistä ajattelee itsemurhaa ja jopa 10 % tekee itsemurhayrityksen kehitysvaiheen aikana, joskin esiintyvyys vaihtelee maittain paljon (41). Sekä itsemurha-ajatukset että - yritykset ovat nuoruudessa yleisempiä tytöillä kuin pojilla. Noin 80 % toteutuneista itsemurhista on poikien kuolemia. Suuri sukupuolten välinen ero selittynee osin poikien väkivaltaisempien ja tappavampien itsemurhamenetelmien valinnasta (41,42, 43). Alle 18- vuotiaiden itsemurhat ovat harvinaisia. Vuosina 2005-2008 Suomessa tässä ikäryhmässä tapahtui 0,7-2,3 itsemurhaa 100 000 samanikäistä kohden. 18-24 vuotiaiden ikäryhmässä luvut olivat samoina vuosina selvästi suurempia: pojilla 27.3-41.4 ja tytöillä 7.1-10.3 100 000 samanikäistä kohden (Sotkanet, http://www.stakes.fi/fi/tilastot/sotkanet/index.htm, 10.10.2010). Silti itsemurha on yksi suomalaisnuorten yleisimpiä kuolemansyitä. Itsetuhoinen ajattelu on itsetuhoisen toiminnan riskitekijä. Itsemurha-ajatuksista kysyminen on välttämätön osa nuoren psykiatrista arviointia. Ihmiset eivät tee itsemurhia siksi, että itsemurha-ajatuksista puhutaan, mutta he voivat tehdä sen, jos itsemurha-ajatuksista ei kysytä eikä saada tietää, jolloin toimenpiteisiinkään ei ryhdytä teon estämiseksi. Itsemurha-ajatuksia ja yrityksiä voi liittyä kaikkiin nuorten mielenterveyden häiriöihin. 6.1 Tamperelaisnuorten itsemurha-ajatukset lukuvuonna 2002-2003 ja 10 vuotta myöhemmin Itsemurha-ajatuksista tiedusteltiin Nuorten mielenterveys kyselyssä masennusoireita kartoittavan kysymyssarjan yhteydessä. Nuorilta kysyttiin: Onko sinulla itsesi vahingoittamiseen liittyviä ajatuksia? Vastausvaihtoehdot olivat: 1=minulla ei ole koskaan ollut itsemurha-ajatuksia, 2=en ajattele enkä halua vahingoittaa itseäni (nämä kaksi yhdistettiin luokaksi ei itsetuhoisia ajatuksia); 3=minusta tuntuu, että olisi parempi jos olisin kuollut ( passiivisia kuolemantoiveita ); 4=minulla on tarkat suunnitelmat itsemurhasta, 5=tekisin itsemurhan jos siihen olisi mahdollisuus (nämä kaksi yhdistettiin luokaksi aktiivisia itsemurha-ajatuksia). Tamperelaisten 9.-luokkalaisten itsemurha-ajatukset olivat 2012 13 tilastollisesti merkitsevästi vähentyneet verrattuna 10 vuoden takaiseen tilanteeseen (Taulukko 8). Taulukko 8. Itsetuhoisten ajatusten yleisyys (%) tamperelaisilla nuorilla 2002-3 ja 2012-13.

22 7. PÄIHTEET Alkoholin käyttö on suomalaisaikuisilla hyvin yleistä ja sosiaalisesti hyväksyttyä. Aikuisten alkoholinkäyttö on vuosi vuodelta jokseenkin tasaisesti lisääntynyt. Erityisesti naisten viikoittainen alkoholinkäyttö on 1980-luvun puolivälin jälkeen lähtenyt voimakkaaseen nousuun (44). Tupakoinnin vähentämiseen tähdänneet lakimuutokset ja ihmisten asenteet puolestaan ovat saattaneet tehdä tupakoinnista aiempaa vähemmän hyväksyttyä. Nuorten päihdekäytössä on kyselyissä näkynyt merkkejä raittiuden tasaisesta lisääntymisestä ja tupakoinnin vähenemisestä kymmenen viime vuoden aikana (45,46). Kannabiskokeilut ovat kouluterveyskyselyn mukaan aavistuksen lisääntyneet mutta Suomessa kokeilut painottuvat 25 34-vuotiaiden aikuisten ikäluokkaan, jossa joskus elämänsä aikana kokeilleiden osuus on peräti 36 prosenttia (47). Päihteiden käyttö nuoruusiässä on erityisen haitallista siksi, että nuoruusiässä aivot kehittyvät voimakkaasti. Sekä alkoholin että kannabiksen nuoruusaikaisen käytön on todettu vaikuttavan aivojen rakenteeseen ja toimintaan (48,49). Vaikka kaikki nuorena rajustikaan päihteitä kokeilleet eivät aikuisena päädy suurkäyttäjiksi, nuorena aloitettu runsas päihdekäyttö ennustaa aikuisiän häiriötasoista päihdekäyttöä (50,51). Riippuvuuden kehittymisen riski on suurempi nuoruusiässä kuin aikuisuudessa käytön aloittavilla. Päihdekäyttö on yhteydessä mielenterveyden ongelmiin: niin mielialahäiriöihin kuin rikkeiden tekemiseen ja aggressiiviseen käytökseen (52). Lisäksi alkoholia tai huumeita runsaasti tai usein käyttävä päätyy muita todennäköisemmin tekemisiin lain kanssa ja olemaan ilman vakituista asuinpaikkaa (51, 53, 54). 7.1 Tupakka, alkoholi ja huumeet Tampereella lukuvuonna 2002-2003 ja 10 vuotta myöhemmin 7.1.1 Tupakointi Tamperelaisnuorten tupakoinnista kysyimme kahta asiaa: Kuinka monta savuketta, piipullista ja sikaria olet polttanut yhteensä tähän mennessä? (en yhtään / vain yhden / noin 2-50 / yli 50) ja Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten NYKYISTÄ TUPAKOINTIASI? (tupakoin kerran päivässä tai useammin / tupakoin kerran viikossa tai useammin, en kuitenkaan päivittäin / tupakoin harvemmin kuin kerran viikossa / olen lakossa tai lopettanut tupakoinnin). Ei lainkaan tupakkatuotteita kokeilleiden ja nykyään tupakoimattomien osuudet olivat tamperelaisten nuorten joukossa kasvaneet kymmenen vuoden aikana. Yli 50 tupakointikertaa ilmoittavien osuus oli pienentynyt, samoin päivittäin tupakoivien määrä. (Taulukko 9) Tulokset ovat samansuuntaisia kuin Kouluterveyskyselyn Pirkanmaan tuloksissa.

23 Taulukko 9. Tupakoinnin yleisyys (%) tamperelaisilla 9.-luokkalaisilla lukuvuosina 2002-3 ja 2012 13 7.1.2 Alkoholi Lähes kaikki suomalaiset maistavat alkoholia ainakin kerran elämässään. Suomalaisille on tyypillistä nimenomaan humalajuominen. Alkoholihaitat liittyvät ensisijaisesti humalajuomiseen, ja varhain humalajuomisen aloittaneilla nuorilla alkoholihaittojen kehittymisen riski on erityisen suuri (55,56). Tamperelaisnuorilta kysyttiin erikseen alkoholinkäytön useutta ja humalajuomisen useutta. Alkoholinkäyttöä kysyttiin näin: Kuinka usein kaiken kaikkiaan käytät alkoholia, esimerkiksi puoli pulloa keskiolutta tai enemmän? Vastausvaihtoehdot olivat: kerran viikossa tai useammin / pari kertaa kuukaudessa / noin kerran kuukaudessa / harvemmin / en käytä alkoholijuomia. Humalajuomisen useutta selvitettiin kysymällä Kuinka usein käytät alkoholia TOSI HUMALAAN asti? Vastausvaihtoehdot olivat: kerran viikossa tai useammin / noin 1-2 kertaa kuukaudessa / harvemmin / en koskaan. Vuoden 2002-2003 tutkimuksessa havaittiin, että lähes 30% vastaajista ei käyttänyt alkoholia lainkaan. Raittiiden osuus tytöistä ja pojista oli yhtä suuri. Kymmenen vuotta myöhemmin kyselyssämme raittiiden osuus oli kivunnut yli viidenkymmenen prosentin (29% vs.51%, p<0.001). Sekä Kouluterveyskyselyn pirkanmaalaisotokset että ESPAD-tutkimus vahvistavat raittiiden suomalaisnuorten osuuden kasvun, joka tässä tamperelaisaineistossakin näkyy. Kouluterveyskyselyssä raittiiden pirkanmaalaisnuorten osuus oli kahdeksassa vuodessa noussut kahdellatoista prosenttiyksiköllä. Koko Suomea koskevassa European School Survey Project on Alcohol and Other Drugs, ESPAD-tutkimuksessa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana raittiina olleiden 15-16-vuotiaiden poikien osuus oli 27% ja tyttöjen 24% (45,46). Vuoden 2002-2003 Nuorten mielenterveys -tutkimuksessa kaiken kaikkiaan 41% tamperelaisnuorista käytti alkoholia vähintään kerran kuukaudessa, lukuvuonna 2012-13 vain 20%. Alkoholia vähintään kuukausittain käyttävien osuus oli tytöillä merkitsevästi suurempi molemmissa kyselyissä (Taulukko 10). Yläkouluiän aikana alkoholinkulutustottumuksissa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Terveystapatutkimuksen mukaan 14-vuotiaista pojista 8% (tytöistä 15%) mutta 16-vuotiaista jo 42% (tytöistä 44%) käyttää alkoholia vähintään kerran kuukaudessa (45).

24 Myös humalajuomisesta pidättäytyminen oli lisääntynyt. Vuoden 2002-2003 tutkimuksessa lähes puolet ilmoitti, ettei koskaan juonut itseään tosi humalaan, kun tuoreessa kyselyssä humalajuomisesta pidättäytyviä oli jo noin kaksi kolmesta (46% vs. 67%, p<0.001). Samansuuntaiset prosenttiosuuksien muutokset saatiin tulokseksi kymmenen vuoden välein (1998 53%, 2008 70%) Salossa ja Rovaniemellä seitsemäs- ja yhdeksäsluokkalaisilla tehdyssä kyselyssä (57). Kuten juomiskertojen useudessa myös humalahakuisuudessa tapahtuu suuria muutoksia nuoruusiän aikana. Vuoden 2011 terveystapatutkimuksen mukaan vähintään kerran kuussa itsensä tosi humalaan joi 14-vuotiaista pojista 2% (5% tytöistä) mutta 16-vuotiaista pojista jo 15% (tytöistä 19%) (45). Taulukko 10. Alkoholinkäytön ja humalajuomisen yleisyys (%) tamperelaisilla 9.- luokkalaisilla lukuvuosina 2002-3 ja 2012-13 Näyttää siltä, että kokonaisuutena arvioiden alkoholinkäyttö on selvästi vähentynyt. Sen sijaan ne, jotka käyttävät alkoholia tiheämmin, pitävät ehkä sitä yhä harvemmin ongelmana. Niistä, jotka vuonna 2002-2003 käyttivät alkoholia noin kerran viikossa tai useammin, 43% oli vastannut toisaalla lomakkeessa käyttävänsä alkoholia tai muita huumaavia aineita usein. Niistä, jotka vuonna 2012-2013 käyttivät alkoholia kerran viikossa tai useammin enää 34% oli vastannut samoin (p<0.001). Samalla tavoin vuonna 2002-2003 viikoittain itsensä humalaan juovista 59% arveli käyttävänsä alkoholia tai muita huumaavia aineita usein, kun taas vuoden 2012-2013 kyselyssä viikoittaisista humalajuojista tällaisen arvion antoi enää 36% (p<0.001). 7.1.3 Huumeet Huumekokeilut yläkouluiässä ovat Suomessa varsin harvinaisia. Vaikka yläkoululaiset kyselyissä kertovat tietävänsä, mistä huumeita saa ja tuntevansa ainakin jonkun, joka käyttää tai on kokeillut huumeita, omakohtainen kokeilu ei onneksi ole yleistynyt. Kannabis on yleisin Suomessa käytetty huume. 2000-luvulla 15 24-vuotiaiden kannabista kokeilleiden osuus on pysytellyt samalla tasolla, kun taas 25 34-vuotiaiden joukossa osuus on lähes kolmikertaistunut. Tässä nuorten aikuisten ikäluokassa naisten kannabiksen käyttö alkaa vähentyä mutta miesten lisääntyy (47). Vuoden 2002-2003 Nuorten mielenterveys kyselyssä kysyimme hasiksen käytöstä Oletko koskaan kokeillut tai käyttänyt hasista? En koskaan / kerran / 2-4 kertaa / 5 kertaa tai useammin. Vuoden 2012-2013 kyselyssä vastausvaihtoehdot