rri rii ih1hhi.f i 1(2) 6.6.2016 960/00.03.09/2016 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Aleksanterinkatu 18 15140 LAHTI Ville Laki Suomen metsäkeskuksesta (418/2011)14 (muut. 1421/2014) Asia SUOMEN METSÄKESKUKSEN JULKISEN PALVELUN YKSIKÖN JOHTAJAN ANTAMAN RAHOITUS- JA TARKASTUSPÄÄLLIKKÖJEN MÄÄRÄÄ JA TEHTÄVÄJAKOA KOSKEVAN MÄÄRÄAIKAISEN PÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN HAKEMUS PÄÄTÖKSEN VAHVISTAMISEKSI Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikkö on lähettänyt 1.6.2016 maa- ja rnetsätalousministeriöön vahvistettavaksi johtajan päätöksen rahoitus- ja tarkastus päällikköj en määrää ja tehtävänjakoa koskevan päätöksen rnääräaikaisesta täydentä misestä. Johtajan täydentävä päätös sisältää määräykseii, jolla määrätään tietyt met säkeskuksen julkisen palvelun yksikön toimihenkilöt toimimaan määräajan rahoitusja tarkastuspäällikön tehtävässä tilapäisen, yllättävän ja kiireellisiä toimia edellyttä vän tilanteen hoitamiseksi. Uusi kestävän metsätalouden rahoitustukia koskeva lain säädäntö astui voimaan 1.6.2015. Uudistaminen aiheutti ennalta arvaamattoman ha kemusruuhkan sekä vanhan että uuden lain mukaisissa töissä. Yhteensä hakemuksia on jonossa metsäkeskuksessa n. 30 000 kappaletta. Tämän ruuhkan purkamiseksi tarvitaan määräajaksi lisää ratkaisijoita. Johtajan 1.6.2016 antama päätös täydentää voimassa olevaa johtajan päätöstä, joka on annettu 24.4.2015 ja jonka maa-ja metsä talousministeriö on vahvistanut 28.4.2015. PÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Tällä kirjeellä maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa liitteen 1 mukaisen Suomen metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön johtajan päätöksen rahoitus- ja tarkastus päällikköjen määrää ja tehtävänjakoa koskevan päätöksen määräaikaisesta täydentä misestä. Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/2011)14 :n 1 momentin mukaan met säkeskuksen julkisen palvelun yksikössä johtaja, metsäj ohtaj aja rahoitus- ja tarkas tuspäällikkö käyttävät ratkaisuvaltaa 8 :ssä tarkoitettujen tehtävien osalta julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Rahoitus- ja tarkastuspäällikkö huolehtii metsä Å MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ JORD- OCH SKOGSBRUKSMINISTERIET Å MINISTRY OF AGRICULTURE AND FORESTRY PL 30, 00023 VAL]1ONEUVOSTO (Helsinki) P8 30, 00023 STATSRÅDET (Helsingfors) P0 Box 30, FI 00023 GOVERNMENT, Finland (Helsinki).puh. (09) 16001 faksi (09)16054202 tfn (09) 16001 fax (09) 160 54202 tel. +3589 16001 fax +3589 160 54202
keskukselle 8 :ssä säädettyjen julkista valtaa sisältävien tehtävien hoitamisesta. Joh tajan tehtävänä on varmistaa, että metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikössä on riittävä määrä rahoitus- ja tarkastuspäällikköjä ratkaisutoirninnan vannistamiseksi. Johtaja määrää päätöksellään rahoitus- ja tarkastuspäällikköjen välisestä tehtäväjaos ta siten, että järjestely tehostaa metsäkeskuksen julkisen palvelun yksikön toimintaa ja resurssien käyttöä, parantaa palvelujen saatavuuttaja turvaa tehtävissä tarvittavan erityisasiantuntemuksen saatavuuden. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaa j ohta jan päätöksen rahoitus-ja tarkastuspäällikköjen määrästä ja tehtäväjaosta. Ministeriö edellyttää, että myös määräaikaisen päätöksen nojalla julkista ratkaisuval taa käyttävillä on metsäkeskuslain 12 :n edellyttämä kelpoisuus. Metsäkeskuslain 12 :n 2 momentin mukaan rahoitus-ja tarkastuspäällikön kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys metsätalou teen ja sitä koskevaan lainsäädäntöön sekä julkishallinnon tuntemus. Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kyse toimen täyttämisestä tai pysyvään rahoitus- ja tarkastuspäällikön toimeen nirnittämisestä, koska nyt vahvistettava määräys on voi massa vain 30.12.2016 saakka. Toimen hoitaminen on tilapäistä johtuen yllättävästä ja kiireellisiä toimia edellyttävästä tilanteesta. Kestävän metsätalouden rahoitukseen liittyvien hakemusten suuri määrä ja käsittelyaikataulun kiireellisyys ei olisi mahdol listanut uusien rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden rekrytointiprosessia. Täysirnittainen rekrytointiprosessi ratkaisuvallan käyttäjien määrän lisäämiseksi ei olisi muutoinkaan ollut tarkoituksenmukainen näin lyhytaikaisen tarpeen vuoksi. Jos rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden määrän pysyvä lisääminen on tarpeen, on asias sa käynnistettävä avoin haku metsäkeskuslain (418/2011) 13 :nja Suomen metsäkeskuksen toiminnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (1448/2014) 10 :n edel lyttämällä tavalla. 2 Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Neuvotteleva virkamies,. Leena Arpiainen LIITTEET 1) Suomen metsäkeskuksen johtajan päätös rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden määrää ja tehtävänjakoa koskevan päätöksen määräaikaisesta täydentämisestä (1.6.2016, Dnro 82/7/16) 2) Muistio
1.6.2016 1(2) metsökeskus Dnro 82/6/2016 Maa- ja metsätalousministeriö Juha Niemelä kirjaamo@mmm.fi JOHTAJAN RAHOITUS- JA TARKASTUSPÄÄLLIKÖIDEN MÄÄRÄÄN JA TEHTÄVÄN- JAKOA KOSKEVAN TÄYDENTÄVÄN PÄÄTÖKSEN VAHVISTAMINEN Suomen metsäkeskus pyytää maa- ja metsätalousministeriötä vahvistamaan rahoitus- ja tarkas tuspäälliköiden määrää ja tehtävänjakoa koskevan täydentävän päätöksen. Suomen metsäkeskuksesta annetun lain ( 418/2011) 14 : n 1 momentin mukaan metsäkeskuk sen julkisen palvelun yksikössä johtaja, metsäjohtaja ja rahoitus- ja tarkastuspäällikkö käyttävät ratkaisuvaltaa 8 :ssä tarkoitettujen tehtävien osalta julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Johtajan tehtävänä on päättää, että julkisen palvelu yksikössä on riittävä määrä rahoitus- ja tarkas tuspäälliköitä ratkaisutoiminnan varmistamiseksi. Metsäkeskuksessa on Kestävän metsätalouden rahoituslain vaihtumisen ja sitä seuranneen kaksi vaiheisen hallintomenettelyn vuoksi rahoituslakiin liittyvien tehtävien määrä kasvanut aiemmasta merkittävästi. Uuden lain sujuvan hallinnon edellytyksenä on ollut toimivat sähköiset haku- ja pää tösmenettelyt. Metsätalouden toimijat eivät ole toistaiseksi saaneet omien järjestelmien Kemeran sähköistä asiointia valmiiksi. Sen seurauksena Kemeran hallintoprosessin digitalisointi ei ole eden nyt suunnitellusti. Lisäksi hakemusmäärät erityisesti nuoren metsänhoidon ja taimikon varhaishoi don osalta ovat myös vuonna 2016 noin kaksi kertaa rahoitettavissa olevaa hakemusmäärää suu remmat. Hankkeiden hallinto ja hyväksyntä ovat poikkeustilassa toista vuotta ja työllistää julkisen vallan ratkaisuvaltaa käyttäviä henkilöitä merkittävästi yli normaalin työmäärän. Henkilöstön työhyvin voinnin, hyvän hallinnon ja hankkeiden sujuvamman päätöksenteon turvaamiseksi metsäkeskus esittää julkisen vallan käytön oikeuksien antamista päätöksessä oleville henkilöille määräajaksi. Metsäkeskuslain 12 :n mukaan rahoitus-ja tarkastuspäällikön kelpoisuusvaatimuksena on tehtä vään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan lainsäädäntöön sekä julkishallinnon tuntemus. Johtajan päätöksessä on esitetty julkista vallan käy tön oikeuksia määräaikaisina rahoitus- ja tarkastuspäällikkönä seuraaville henkilöille: 1. Risto Helle on koulutukseltaan luonnontieteiden kandidaatti (1978 Jyväskylän yliopisto) ja metsänhoitaja (1978 Helsingin yliopisto). Hän on toiminut metsäkeskuksessa vuodesta 1986 alkaen mm piiripäällikkönä, hallintopäällikkönä, suunnittelupäällikkönä ja alueyksikön johtajana. Tätä ennen hän on toiminut opettajana Tammelan metsätyönjohtajakoulussa. Koulutuksen ja työkokemuksen perusteella voidaan todeta, että Risto Helteellä on tehtä vään vaadittava ylempi korkeakoulututkinto sekä pitkäaikaisen julkisen hallinnon tehtävien kautta syntynyt julkisen hallinnon tuntemus sekä hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja si tä koskevaan lainsäädäntöön. 2. Henna Etula on koulutukseltaan maatalous- ja metsätieteiden maisteri (Joensuun yliopisto 2003) ja filosofian tohtori (Oulun yliopisto 2015). Hän on toiminut metsäkeskuksessa vuo desta 2005 alkaen ylitarkastajan, suunnitteluesimiehen, esittelijän, metsätietoasiantuntan sekä metsätietopäällikön tehtävissä. Etula on lisäksi syksyllä 2015 toiminut määräaikaisena Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut, PL 40, Aleksanterinkatu 18, 15111 Lahti, www.metsakeskusfi, Y-turinus 2440921-4
1.6.2016 2(2) metsxkeshus Dnro 82/6/2016 rahoitus- ja tarkastuspäällikkönä ja käyttänyt julkista ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Koulutuksensa, työtehtäviensä ja kokemuksensa perusteella Etulalla on rahoitus-ja tarkastuspäällikön tehtäviin vaadittava julkishallinnon tuntemus, hyvä pereh tyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan lainsäädäntöön. 3. Anssi Juujärvi on koulutukseltaan maatalous-ja metsätieteiden maisteri (Joensuun yli opisto 1999). Hän on toiminut metsäkeskuksessa mm. metsä-ja ympäristöpäällikön, alue päällikön, metsänparannusasiantuntijan ja metsätietopäällikön tehtävissä vuodesta 1999 alkaen. Tätä ennen hän on toiminut Joensuun yliopistolla amanuenssina. Juujärvi on lisäksi syksyllä 2015 toiminut määräaikaisena rahoitus- ja tarkastuspäällikkönä ja käyttänyt julkis ta ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Koulutuksen, työtehtävien ja työkokemuksen pohjalta Juujärvellä on rahoitus- ja tarkastuspäällikön tehtäviin tarvittava julkishallinnon tuntemus, hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan lainsää däntöön. 4. Jussi Lappalainen on koulutukseltaan maatalous- metsätieteiden maisteri (Joensuun yli opisto, 2006). Hän on toiminut metsäkeskuksessa metsäneuvojan, metsätietoasiantuntijan ja metsätietopäällikön ja yhteisen kehittämisen tehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Lappalai nen on lisäksi syksyllä 2015 toiminut määräaikaisena rahoitus- ja tarkastuspäällikkönä ja käyttänyt julkista ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Koulutuksen, työtehtävien ja työkokemuksen pohjalta Lappalaisella on rahoitus- ja tarkastuspäällikön teh täviin tarvittava julkishallinnon tuntemus, hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä kos kevaan lainsäädäntöön. 5. Magnus Nilsson on koulutukseltaan maatalous- metsätieteiden maisteri (Helsingin yliopis to, 2008). Hän on toiminut metsäkeskuksessa metsäneuvojan, metsätietoasiantuntijan ja metsätietopäällikön ja yhteisen kehittämisen tehtävissä vuodesta 2007 alkaen. Nilsson on lisäksi syksyllä 2015 toiminut määräaikaisena rahoitus- ja tarkastuspäällikkönä ja käyttänyt julkista ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Koulutuksen, työtehtävi en ja työkokemuksen pohjalta Nilssonilla on rahoitus- ja tarkastuspäällikön tehtäviin tarvit tava julkishallinnon tuntemus, hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan lain säädäntöön. 6. Raito Paananen on koulutukseltaan maatalous- metsätieteiden maisteri (Helsingin yliopisto 1984). Hän on toiminut metsäkeskuksessa suunnittelupäällikkönä ja metsätietopäällikkönä vuodesta 2011 alkaen ja maankäyttöpäällikkönä Vapo Oy:ssä 2010-2011. Sitä ennen hän on toiminut Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiossa erilaisissa asiantuntijatehtävissä vuosina 1988-1991 ja 1993-2010. Tämän lisäksi hän on toiminut vuosina 1983-1988 erilai sissa asiantuntijatehtävissä Metsähallituksessa, Maatilahallituksessa ja Helsingin Yliopis tossa. Paananen on lisäksi syksyllä 2015 toiminut määräaikaisena rahoitus-ja tarkastuspäällikkönä ja käyttänyt julkista ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa. Koulutuksen, työtehtävien ja työkokemuksen pohjalta Paanasella on rahoitus- ja tarkastuspäällikön tehtäviin tarvittava julkishallinnon tuntemus, hyvä perehtyneisyys metsätalouteen ja sitä koskevaan lainsäädäntöön. Ari Eini johtaja Suomen metsäkeskus Anna Rakemaa metsäjohtaja Suomen metsäkeskus Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut. PL 40, Aleksantennkatu 18, 15111 Lahti, wvvw.metsakeskus.t1, Y-tunnus 2440921-4
PÄÄTÖS 1 (1) Dnro 82/7/16 metsökeskus Suomen metsäkeskuksen johtajan päätös rahoitus- ja tarkas tuspäälliköiden määrää ja tehtävänjakoa koskevan päätöksen määräaikaisesta täydentämisestä Annettu 1. päivänä kesäkuuta 2016 Suomen metsäkeskuksen johtaja on tänään tehnyt rahoitus- ja tarkastuspäälliköiden määrää ja tehtävänjakoa koskevaa 24.4.2015 annettua päätöstä täydentävän päätöksen Suomen metsäkes kuksesta annetun lain (418/2011) 14 :n 1 momentin nojalla. Päätös on määräaikainen ja voimas sa 30.12.2016 asti. 1. Ratkaisuvallan käyttö julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa Suomen metsäkeskuksesta annetun lain (418/201 1) 14 :ssä tarkoitettua ratkaisuvaltaa julkisen vallan käyttöä koskevissa asioissa rahoitus-ja tarkastuspäällikön asemassa käyttävät tämän mää räaikaisen päätöksen nojalla alla mainituilla alueilla seuraavat henkilöt: a) Kestävän metsätalouden määräalkaisen rahoituslain (34/2015) hankkeissa: [henkilö rmike alue LIStO päällikkö, rahoitus- ja tarkastus Itäinen ja Pohjoinen palvelualue b) Kestävän metsätalouden määräalkaisen rahoituslain (34/2015) 11 :n taimikon var haishoitoon, 12 :n nuorenmetsänhoitoonja 14 juurikäävän torjuntaa liittyvissä hankkeissa. henkilö nimike alue Etula Henna päällikkö, metsätiedot Läntinen palvelualue Juujärvi Anssi päällikkö, metsätiedot Pohjoinen palvelualue Lappalainen Jussi päällikkö, metsätiedot Itäinen palvelualue Niisson Magnus päällikkö, metsätiedot Eteläinen ja Kaakkoinen palvelualue Paananen Raito pllkkörpetsätiedot LänUneipalveIualue rzz Ari Eini johtaja Anna Rakemaa metsäjohtaja Suomen metskeskus, Julkiset palvelut, PL 40, Aleksanterinkatu 18, 15111 Lahti www.metsakeskus,fi, Y-tunnus 2440921-4