JÄRJESTÖSEKTORIN EXTRA Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry Ratavartijankatu 2 00520 Helsinki www.ytn.fi > Järjestösektori Iloisin mielin kohti tulevaa vuotta 2011 Joulukuu 2010 Näin joulun alla on hyvä pysähtyä hetkeksi tarkastelemaan kulunutta vuotta ennen ensi vuoden kiireitä. Edunvalvontatyö on monesti hidasta ja pitkäjänteistä puurtamista, jonka tuloksia nähdään vasta vuosien kuluessa. Järjestösektorin akavalainen edunvalvonta on kuitenkin saanut vuoden aikana lentävän lähdön, kiitos aktiivisen taustaryhmän ja jäsentemme. Sopimusedunvalvonnassa olemme saaneet ensimmäiset työehtosopimukset opiskelijajärjestöissä ja alan ensimmäinen työpaikkayhdistys eli yry, Ammattikorkeakouluopiskelijankuntien työntekijät ry, on aloittanut toimintansa. Jäsentilaisuuksissa on käyty aktiivista keskustelua alan edunvalvonnan kehittämisestä ja monella työpaikalla on valittu ensimmäistä kertaa luottamusvaltuutettu edustamaan henkilöstöä. Akavalaisten määrä järjestöissä kasvaa jatkuvasti ja useilla työpaikoilla suurin osa henkilöstöstä on jonkin akavalaisen liiton jäsen. Samalla tarve päästä vaikuttamaan omaa työsuhdetta koskeviin asioihin on kasvanut. Akavalaisten YTN-liittojen jäseniä työskentelee jo yli 5 000 järjestöjen asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Mielestäni on tullut aika, että myös meidät otetaan mukaan päättämään asioistamme. Kiitos teille kaikille yhteydenotoistanne ja aktiivisesta osallistumisestanne järjestösektorin akavalaisen edunvalvonnan käynnistämiseen. Tervetuloa jatkamaan työtä yhteiseksi hyväksi myös vuonna 2011! Riikka Sipilä vastuullinen asiamies YTN järjestösektori Sisällys 2 3 Sopimustoiminta etenee järjestösektorilla Jäsentapaamiset käynnistyivät Mikä ihmeen YRY? Henkilöstöedustajien yhteystiedoista Kevään edunvalvontakoulutuksia YTN/Järjestösektorin toimijat toivottavat Hyvää Joulua ja Toimeliasta Uutta Vuotta Extran lukijoille!
Sopimustoiminta etenee järjestösektorilla YTN haluaa päästä sopimaan jäsenten työehdoista myös järjestöalalla, joka työllistää vuosi vuodelta yhä enemmän akavalaisia. Opiskelijajärjestöissä YTN:n sopimustoiminta on jo päässyt hyvään alkuun. Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloitti kuluvana vuonna edunvalvonnan järjestöalalla tuoreen taustaryhmän ja YTN-asiamiesten voimin. Uuden sektorin ensimmäinen toimintavuosi on alkanut odotettuakin vilkkaammin. Alan sopimustoiminnan päänavaajina ovat toimineet opiskelijajärjestöt, joissa on neuvoteltu kolme talokohtaista työehtosopimusta vuoden aikana. Kesällä sopimukseen päästiin Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto SAMOK ry:ssä ja Suomen Ylioppilaskuntien Liitto SYL ry:ssä. Marraskuussa allekirjoitettiin historian ensimmäinen työehtosopimus Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan henkilöstölle. Käynnissä on neuvotteluja myös useissa muissa opiskelijajärjestöissä. Opiskelijajärjestöjen henkilöstö on korkeasti koulutettua. On merkittävä edistysaskel, että heitä koskevia työehtosopimuksia on vihdoin saatu ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön nimiin, sanoo YTN:n järjestösektorin vastuullinen asiamies Riikka Sipilä. Sopimustoimintaa edistetään kaikin voimin myös muissa järjestöissä. osalta taas jatketaan työtä, jonka tavoitteena on saada YTN mukaan neuvottelupöytään. Nämä ovat keskeisiä haasteitamme vuonna 2011, Riikka Sipilä kertoo. Nykyiset kipupisteet selvitetään Sopimustoiminnan tueksi YTN toteuttaa alkuvuonna 2011 kyselyn järjestöissä työskenteleville jäsenliittojensa jäsenille. Tarkoituksena on selvittää, miten eri järjestöjen nykyinen sopimustilanne palvelee ylemmän toimihenkilön tehtävissä toimivia. Tavoitteena on kerätä nykyisten työehtosopimusten kipupisteitä ja ongelmia asiantuntijatyötä tekevien näkökulmasta. Järjestöjen työehdoista on nykyisin usein sovittu pelkän toimistotyön lähtökohdista. Akavalaisen työn ominaispiirteitä ei juuri ole ajateltu. Muun muassa matka- tai etätyötä koskevat kirjaukset puuttuvat usein. Pyrimme luomaan Erityispalvelujen työnantajaliiton kanssa sopimusmallin, johon järjestöt voivat liittyä liityntäpöytäkirjoin. Sosiaalialan järjestöjen Riikka Sipilä Saat kyselyn järjestösektorin sopimustoiminnasta alkuvuonna sähköpostiisi. Muistathan vastata! HYY sai oman työehtosopimuksen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan henkilöstön työehdoista on sovittu ensimmäistä kertaa sitovalla työehtosopimuksella. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n hallitus allekirjoitti sopimuksen marraskuussa. Työehtosopimus takaa HYY:n henkilöstölle aikaisempaa paremmat työehdot. Sopuun päästiin tyydyttävästi muun muassa matka-ajan ja sairausajan palkasta sekä liukumarajoista. Sopimuksen sisältämä yleiskorotus, 1,25 prosenttia, ylittää yleisen linjan. 2
Jäsentapaamiset käynnistyivät YTN Järjestöalan ensimmäiset jäsentapaamiset kokosivat kuluvana vuonna mukavasti yhteen uuden sektorin jäseniä eri YTN-liitoista. Koulutukset käynnistyivät 9. kesäkuussa järjestösektorin illassa Helsingin Seurahuoneella. Jäsentapaamisessa tutustuttiin ja verkostoiduttiin sekä käytiin läpi alan työehtosopimustoimintaa. Pohdinnassa olivat myös asiantuntijatyön haasteet erityisesti järjestösektorilla. Sosiaalialan järjestöjen ilta 15. syyskuuta oli tarkoitettu ensisijaisesti niille jäsenille, joiden työpaikalla sovelletaan sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta. Ohjelmassa pohdittiin muun muassa, miten saada akavalainen ääni kuuluviin niillä työpaikoilla, joissa sovelletaan toimihenkilösopimuksia. Luottamusvaltuutettu- ja aktiiviseminaari järjestettiin 8.-9. lokakuuta kaikille henkilöstöedustajina toimiville järjestöalan jäsenille. Päivillä käytiin läpi järjestösektorin omien aiheiden lisäksi läpi muun muassa Suomen työmarkkinajärjestelmään ja henkilöstöedustajan rooliin liittyviä haasteita. Tulossa: Työsuhdeilta maaliskuussa Koulutukset jatkuvat tulevana vuonna. Suunnitelmissa on työsuhdeilta keväällä sekä henkilöstöedustajille suunnattu työmarkkinaseminaari syksyllä. Lisäksi järjestetään eri alojen järjestöissä työskenteleville suunnattuja omia tapahtumia. Koulutuksista ja tapahtumista tiedotetaan sähköpostitse ja nettisivulla, www.ytn.fi/järjestösektori Tervetuloa mukaan! Markku Ojala Järjestösektorin akavalaiset luottamusvaltuutetut, työsuojeluvaltuutetut ja muut aktiivit kokoontuivat koulutukseen lokakuussa Helsingissä. Kaksipäiväiseen seminaariin osallistui jäseniä eri YTN:n jäsenliitoista. Kaikkiaan YTN-liitoissa on järjestösektorilla noin 5 000 jäsentä. 3
Mikä ihmeen YRY? Tarvitaanko sinun työpaikallasi omaa tiedotuskanavaa ja keskustelufoorumia asiantuntijoille ja esimiehille? Haluatteko yhdessä vaikuttaa työhönne liittyviin asioihin? YTN:n paikallisesta edunvalvonnasta vastaavat yli 100 yritysyhdistystä tai työpaikkayhdistystä eli yryä. Yryt ovat työpaikan keskustelufoorumeja, joissa asi-antuntija- ja esimiestyötä tekevät akavalaiset voivat vaihtaa ajatuksia riippumatta siitä mihin YTN-jäsen-liittoon yksittäinen henkilö kuuluu. Jokainen yry on oman työpaikkansa ja jäsentensä näköinen. Yry mm. - valvoo jäsentensä etuja työpaikalla - on keskustelufoorumi, joka mahdollistaa asiantuntija- ja esimiestyötä tekevien akavalaisten asioiden yhteisen käsittelyn - tiedottaa jäseniään ajankohtaisista työpaikkakohtaisista asioista - keskustelee ja neuvottelee työpaikan johdon kanssa - toimii luottamusvaltuutetun tukena - järjestää koulutustilaisuuksia - järjestää virkistystoimintaa. YTN tukee yryjä YTN tukee yryjen toimintaa taloudellisesti. Jokaiselle yrylle on lisäksi nimetty kummiasiamies, joka toimii linkkinä ja tiedotuskanavana yryn ja YTN:n välillä. Mikäli työpaikallasi on kiinnostusta akavalaisten paikalliselle edunvalvonnalle, otathan yhteyttä asiamiehiimme. Neuvomme mielellämme yryn perustamisessa. Yhteystiedot löydät tämän tiedotteen lopusta. Henkilöstöedustaja, olethan ilmoittanut yhteystietosi YTN:n luottamusmiesrekisteriin Oletko työpaikkasi henkilöstön edustaja eli luottamusmies, varaluottamusmies, luottamusvaltuutettu, varaluottamusvaltuutettu, työsuojeluvaltuutettu tms.? Olethan ilmoittanut tietosi YTN:n luottamusmiesrekisteriin. Pääset lisäämään / päivittämään muuttuneet tietosi YTN:n wwwsivujen kautta osoitteesta: www.ytn.fi > työpaikkatoiminta > luottamusmiestoiminta > luottamusmiesilmoitukset YTN:n edunvalvontakoulutuksia keväällä 2011 Luottamusmiesavain 1 kurssi 25. 26.1.2011 (ilm. päättyy 1.12.2010) 10. 11.3.2011 (ilm. päättyy 3.2.2011) 7. 8.6.2011 (ilm. päättyy 29..2011) Luottamusmiesavain 2 kurssi 7. 8..2011 (ilm. päättyy 3.3.2011) Luottamusmiesavain 3 kurssi 5. 6.5.2011 (ilm. päättyy 31.3.2011) Kehity neuvottelijana valmennusta neuvottelutilanteisiin 22. 23.3.2011 (ilm. päättyy 10.2.2011) Työsuojelukoulutus 10.5.2011 (ilm. päättyy..2011) Koulutukset pidetään Sokos Hotel Pasilassa Helsingissä. Lisätietoa koulutusten sisällöstä löydät YTN:n www-sivuilta www.ytn.fi > koulutus Koulutukset täyttyvät nopeasti, joten ilmoittauduthan niihin ajoissa.
YTN järjestösektorin toimijat Jos sinulla on kysyttävää järjestösektoriin tai YTN-edunvalvontaan liittyen tai haluat lisää tietoa toiminnastamme, ole yhteydessä! Sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@ytn.fi vastuullinen asiamies, neuvottelija Riikka Sipilä, Akavan Erityisalat, p. 0201 235 336 asiamies, neuvottelija Nuutti Pursiainen, Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL, p. 09 6850 800 asiamies Elina Das Bhowmik, Suomen Ekonomiliitto SEFE, p. 0201 299 286 tutkija Juha Oksanen, Suomen Ekonomiliitto SEFE, p. 0201 299 28 asiamies Tommi Rainerma, Suomen Lakimiesliitto, p. 09 8561 0335 lakimies, neuvottelija Petri Toiviainen, Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL, p. 09 6850 8011 tiedottaja Anna Joutsenniemi, Akavan Erityisalat, p. 0201 235 39 sihteeri Anita Leinikka, Akavan Erityisalat, p. 0201 235 37 Tämä on YTN:n järjestösektorin jäsentiedote Tiedote on lähetetty kaikille akavalaisten liittojen jäsenille, jotka liittonsa jäsenrekisterin mukaan toimivat järjestöissä, yhdistyksissä ja säätiöissä. Mikäli et työskentele edellä mainitulla alalla, pyydämme Sinua ottamaan yhteyttä oman liittosi jäsenrekisteriin työpaikkatietojesi päivittämiseksi. Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö, jonka jäseniä ovat yksityissektorilla toimivat akavalaiset liitot. YTN vastaa jäsenliittojensa neuvottelu- ja sopimustoiminnasta teollisuudessa ja palvelualoilla. Toimitus: Akavan Erityisalat Vastaava toimittaja: Riikka Sipilä Taitto: Mirkka Heininen Osoitteenmuutokset: Jäsenliitto 5