25.10.2012 1 (6) Tilaaja Suomen Tuulivoima Oy y-tunnus 24098903 Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset Savonrannan Syvälahden tuulivoimalat
25.10.2012 2 (6) Turbiinien varjovaikutus Turbiinin pyörivä roottori aiheuttaa liikkuvan varjon. Liikkuvan varjon osuminen esimerkiksi asutuksen kohdalle saattaa aiheuttaa häiriötä. Häiriötä mitataan esittämällä varjon esiintymisaika vuosittain. Esiintymismäärille ei ole Suomessa määritetty ohjearvoa. Turbiinien varjovaikutus on laskettu käyttäen WindFarmer-ohjelmistoa, versio 5.0.10.0. Ohjelma ja sen käyttämät menetelmät ovat yleisesti tähän tarkoitukseen käytettyjä ja tarkoitukseen sopivia. Laskennassa aurinko on mallinnettu pistemäisenä valonlähteenä. Jokaisesta laskentapisteestä vedetään suora viiva valonlähdettä kohti. Jos turbiinin roottori, joka on mallinnettu pallomaisena, osuu laskentapisteen ja valonlähteen välille, syntyy varjo. Laskennassa ei oteta huomioon kasvillisuutta tai rakennuksia, jotka voivat peittää varjon näkyvyyden. Laskenta suoritettiin 2 metrin korkeudelle 25x25m ruudukkoon. Liitteenä olevassa kartassa on tämän vaikutuksen jälkeen laskettu säätilan vaikutus varjojen syntymiseen. Laskennassa on oletettu, että suurikokoisten ja häiritsevien varjojen syntymiseen riittävän aurinkoista säätä on 45 % ajasta, ja turbiini pyörii 85 % ajasta. Jos nämä ehdot eivät täyty, ei varjoa lasketa syntyneeksi. Näin saadaan laskennalliseksi varjovaikutukseksi noin 38 % teoreettisesta maksimista.
25.10.2012 3 (6)
25.10.2012 4 (6) Turbiinien äänivaikutus Tuulivoimaloiden äänivaikutusta kuvataan A-painotetulla keskiäänitasolla L Aeq. A-painotus on tarkoitettu ihmisen kokeman meluhäiriön arviointiin. Keskiäänitasoista on annettu ohjeistus valtioneuvoston päätöksellä VNP 993/92 ja tuulivoimaloihin on erillinen ohjeistus Ympäristöministeriön ohjeella 4/2012. Laskennallinen mallinnus on ainoa tapa arvioida uuden toiminnan aiheuttamia äänivaikutuksia. Turbiinien äänivaikutus on laskettu ISO-standardin 9613 mukaisella mallilla. Laskentaan käytettiin WindFarmerohjelmistoa, versio 5.0.10.0. Ohjelma ja sen käyttämät menetelmät ovat yleisesti tähän tarkoitukseen käytettyjä ja tarkoitukseen sopivia. Lähtötietoina käytettiin äänenpaineen lähtötasona tilaajan ilmoituksen mukaan 103 db(a). Koska äänestä ei ollut saatavilla tarkempaa tietoa, käytettiin vain tätä kokonaislähtötasoa. Ilmakehän vaimennuskertoimet jätettiin ohjelman tarjoamiin vakioarvoihin. Maan kovuutta kuvaava ground factor asetettiin kauttaaltaan arvoon 0 eli kovin mahdollinen, sillä maaston vaimennuksen mallinnus vain yhdellä taajuusalueella ei anna luotettavaa kuvaa tuloksesta tältä osin. Laskenta suoritettiin kahden metrin korkeudelle 10x10 metrin ruudukkoon. Mallinnettu arvo vastaa äänivaikutusta, joka saavutetaan tuulennopeuden ollessa vähintään 11 m/s turbiinin napakorkeudessa. Tätä alhaisemmilla tuulennopeuksilla on äänivaikutus pienempi. Keskimääräinen tuulennopeus alueella on alle 11m/s. Melutason ohjearvoissa käytetty ekvivalenttitaso L Aeq jää täten myös pienemmäksi kuin tässä laskettu maksimiteho. Mallintaminen terssikaistoittain sekä maan kovuuden vaikutuksen huomiointi johtaisi suurella todennäköisyydellä pienempään mallinnettuun kokonaisvaikutukseen.
25.10.2012 5 (6)
25.10.2012 6 (6) Lähtötiedot Kartta-aineisto Korkeuskartta pohjautuu Maanmittauslaitoksen Korkeusmalli 10-aineistoon Taustakartat pohjautuvat Maanmittauslaitoksen avoimeen aineistoon. Karttojen tekijänoikeus 2012, Maanmittauslaitos. Turbiini Tilaajan ilmoituksen mukaisesti napakorkeudeltaan 125m korkea turbiini, jonka roottorin halkaisija on 110m. Turbiini pyörii tuulennopeudella 3m/s 25 m/s. Sijaintitiedot Sijaintitiedot poimittiin tilaajan toimittamista kartoista ja olivat seuraavat (ETRS-TM35FIN-koordinaatisto): Turbiini Itäistä [m] Pohjoista [m] 1 612973 6892510 2 611629 6892090 3 612337 6892077 4 612470 6890968 5 610994 6890413 6 611677 6888463 7 611979 6891009 8 611747 6889511 9 612056 6890492 Äänen lähtötaso Tilaajan ilmoituksen mukaisesti 103 db(a). Mallinnettiin kokonaisuudessaan 500 Hz mukaisesti. Äänen vaimennuskerroin [db/km] Taajuusalue 63 Hz 125 Hz 250 Hz 500 Hz 1000 Hz 2000 Hz 4000 Hz 8000 Hz Vaimentuma 0.1 0.4 1 2 3.7 9.7 32.8 117