TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT"

Transkriptio

1 TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

2 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön Melun vaikutuksen huomioonottaminen ympäristövaikutuksen arvioinnissa

3 3 Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (993/1992) Jos melu on luonteeltaan iskumaista tai kapeakaistaista, mittaus- tai laskentatulokseen lisätään 5 db ennen sen vertaamista ohjearvoon Ohjearvot ja häiritsevyyskorjaus ei sovellettavissa tuulivoimalamelulle Ympäristönsuojelulain uudistuksen yhteydessä tavoitteena on laatia myös ohjearvot/raja-arvot tuulivoimaloille

4 4 Ympäristöministeriön raportteja Tuulivoimarakentamisen suunnittelu - Työryhmän ehdotus tuulivoimarakentamisen kaavoitusta, vaikutusten arviointia ja lupamenettelyjä koskevaksi ohjeistukseksi Kappale 3.2: Tuulivoimalan tuottama ääni: Suunnitteluun suositellaan käytettäväksi ennen näiden ohjearvojen antamista A-taajuuspainotettua keskiäänitasoa L Aeq, jonka määrittämä äänenpainetaso ei saisi ylittää päiväajan (klo 7 22) 45 db ja yöajan (klo 22 7) suunnitteluohjearvoa 40 db melulle häiriintyvässä kohteessa. Näitä kohteita ovat alueet, jotka on määritetty nykyisessä valtioneuvoston päätöksessä melutason ohjearvoista. Virkistysalueilla, joissa yövytään väliaikaisesti, tulisi suunnitteluohjearvona käyttää keskiäänitasoa L Aeq 35 db. Lukuarvo on tutkimuksissa pidetty raja-arvona melun univaikutusten syntymiseen. Mikäli tuulivoimalan äänen spektri sisältää melulle häiriintyvässä kohteessa tonaalisia tai kapeakaistaisia taajuuskomponentteja tai ääni on impulssimaista tai selvästi amplitudimoduloitua (äänen voimakkuus vaihtelee ajallisesti), lisätään laskenta- tai mittaustulokseen 5 db ennen suunnitteluohjearvoon vertaamista. Pienitaajuisen melun osalta asuntojen sisätiloissa käytetään lisäksi seuraavia terssikaistoittain (kuten asumisterveysohjeessa) määritettyjä taajuuspainottamattomia tunnin keskiäänitasoon L eq,1h perustuvia suunnitteluohjearvoja. Esimerkiksi keskitaajuudeltaan 40 Hz:n melulle sallitaan 49 db ja keskitaajuudeltaan 100 Hz:n melulle 38 db. Terssikaistan keskitaajuus/hz L eq,1h/db Nämä suunnitteluohjearvot perustuvat muiden maiden kokemukseen tuulivoimaloiden tuottaman äänen häiriövaikutuksesta ja muissa maissa käytössä oleviin tuulivoimalamelulle annettuihin ohjearvoihin.

5 5 Tuulivoimalamelun erityispiirteet Häiritsevyyden kannalta merkittävimmät tuulivoimalan erityispiirteet ovat amplitudimodulaatio ja pientaajuinen melu Tuulivoimalamelua kuvataan yleensä kansanomaisin termein: swishing, thumping or low-frequency hum Nämä melun kuvaukset johtuvat tuulivoimalamelun spektraalisesta ja temporaalisesta luonteesta Ei verrattavissa muihin melunlähteisiin

6 6 Usean osatekijän yhteisvaikutus Amplitudimodulaatio Lavan kohtauskulman vaihtelu (turbulenssi, tuuliprofiili, suunta) Usean tuulivoimalan yhteisvaikutus Voimakkaimmillaan inversio sääolossa (suuri tuuligradientti, maanpinnalla pieni S/N suhde) Häiritsevyyden kannalta merkittävin tuulivoimalamelun erityispiirre Tuulivoimalakoon kasvaessa on odotettavissa myös amplitudimodulaation voimistumista

7 7 Pientaajuinen melu Tuulivoimalamelun oletetaan olevan pientaajuista, jos L p,c L p,a > 20 db (IEC ed.2.1) Ruotsi: L p,c L p,a > 15 db Pientaajuisen tuulivoimalamenlun häiritsevyys sisätiloissa johtuu useasta osatekijästä: 1) Ilmakehän absorptio 2) Asuintalojen ulkoseinien äänieristys 3) Huonemoodit 4) Pientaajuisen melun amplitudimodulaatio

8 8 Pientaajuinen melu 120 Tuulivoimalan ja tieliikenteen spektrien vertailu A- ja C-painotuksilla Lx [db] LC - LA [db] C-A Taajuus [Hz] 0

9 9 Tuulivoimalamelun häiritsevyys Melun häiritsevyyteen vaikuttaa melun taso ja luonne sekä havaitsijan asenne melulähdettä kohtaan Tuulivoimalamelun erityispiirteistä johtuen se koetaan merkittävästi häiritsevämmäksi esimerkiksi tieliikennemeluun verrattuna Amplitudimodulaatio, melun epäluonnollisuus Mm. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan melun häiritsevyys hiljaisilla alueilla lisääntyy voimakkaasti äänitason ylittyessä 42 db

10 10 Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön Melun leviäminen on sidoksissa alailmakehän senhetkisen tilaan tuulisuuden, lämpötilan ja sen pystyjakauman sekä ilmakerroksen termisen stabiilisuuden suhteen Melun vaimeneminen koostuu geometrisesta etäisyysvaimentumisesta, ääniaallon heijastumista eri objekteista tai maanpinnasta, sekä ilman omasta kyvystä absorboida ääntä Tuulivoimalamelun etenemisen kannalta merkittävin muutos on lämpötilan ja tuulennopeuden pystyprofiilin muutokset eri säätilojen ja vuorokaudenaikojen mukaan

11 11 Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön Maanpinta vaikuttaa äänen etenemiseen joko vahvistavasti tai vaimentavasti. Vaikutuksen laatu on voimakkaasti riippuvainen maanpinnan muodosta, säätilasta sekä maanpinnan absorptiokyvystä äänilähteen ja tarkastelupisteen välillä Vahvistava vaikutus: Kallioinen, jäinen tai muutoin kova maakerros, Veden pinta Kovan maanpinnan ja lämpötilainversion yhteisvaikutuksesta johtuen etäisyysvaimeneminen on siis pahimmillaan vain n. 3dB normaalin n. 6dB:n sijaan.

12 12 Melun vaikutuksen huomioonottaminen ympäristövaikutuksen arvioinnissa YVA:ssa tarkastellaan tuulivoimalan melun leviämistä tietokonelaskentamalleilla (esim SoundPlan, CadnaA) Lähtötietoina tarkasteltavan alueen maastokartta, mahdollisesti tuulivoimalatyypin äänitehotaso L wa tai spektri 8m/s 10m korkeudella tuuliolosuhteessa Huomioon tulisi ottaa: Ohjearvojen 993/1996 kriittinen tarkastelu Oikean laskentamallin valinta (ISO 9613, Nordic Prediction Method ym.) Riskianalyysi sääolojen suhteen Pientaajuustarkastelu immissiopisteessä (onko C LF = L C,eq - L A,eq yli 15 db?)

TUULIVOIMALAMELU. TUULIVOIMA VASTA TAI MYÖTÄTUULESSA Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 19.3.2013

TUULIVOIMALAMELU. TUULIVOIMA VASTA TAI MYÖTÄTUULESSA Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 19.3.2013 TUULIVOIMALAMELU TUULIVOIMA VASTA TAI MYÖTÄTUULESSA Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 19.3.2013 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalatilaisuus 12.9.2013 Kemiönsaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen

Lisätiedot

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN VERTAILUA WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 Helsinki tuukka.lyly@wspgroup.fi Tiivistelmä WSP Finland Oy on yhdessä WSP Akustik Göteborgin yksikön kanssa

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELUN ERITYISPIIRTEET JA NIIDEN HUOMIOI- 1 JOHDANTO 2 TUULIVOIMALAMELUN ERITYISPIIRTEET MINEN YMPÄRISTÖMELUARVIOINNISSA.

TUULIVOIMALAMELUN ERITYISPIIRTEET JA NIIDEN HUOMIOI- 1 JOHDANTO 2 TUULIVOIMALAMELUN ERITYISPIIRTEET MINEN YMPÄRISTÖMELUARVIOINNISSA. JA NIIDEN HUOMIOI- MINEN YMPÄRISTÖMELUARVIOINNISSA Denis VTT PL 1000, 02044 VTT etunimi.sukunimi@vtt.fi 1 JOHDANTO Viime vuosien aikana tapahtunut tuulivoimaloiden tehon ja koon kasvun myötä myös valitukset

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ SISÄLTÖ Tuulivoimalamelun synty ja ominaisuudet Tuulivoimalamelun mallinnuksen haasteet Olhavan tuulipuiston melumittaukset MELUN SYNTY JA OMINAISUUDET

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS 113 Ympäristömelu Raportti PR-Y1877-1 Rajakiiri Oy Turku 23.3.2012 Vaula Väänänen Frilundintie 7 Sivu 1(13) 65170 Vaasa TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Kohde: Röyttä, Tornio Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.5.2015 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.12.2013 Viite 1510008051 KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Somero Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.6.2013 Viite 1510001380-003 SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS SOMERON TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 27.6.2013 Laatija

Lisätiedot

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS Purnuvuoren ranta-asemakaava selostus 8.1.2014, liite 3 Vastaanottaja Ilmatar Hartola Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.7.2013 Viite 82139678-02 PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys 25.4.2014 Projektinumero: 305945 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...

Lisätiedot

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS Vastaanottaja Tuulisaimaa Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.10.2014 Viite 1510015613 KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS KAUKKORVEN TUULIVOIMALAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

Lisätiedot

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.11.2013 Viite 82139678-01 GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS GUMBÖLEBERGET TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS 16 Ympäristömelu Raportti PR-Y1535 Terramare Oy Turku 26.4.2010 Reijo Kultalahti Sivu 1(6) YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Louhinta ja ruoppaustyön aiheuttama ympäristömelu Kohde: Länsisatama, Helsinki Raportin

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS

MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Prokon Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.5.2015 Viite 1510002089-013 MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 7.5.2015

Lisätiedot

MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Lagerwey Development Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.3.2014 Viite 1510011564 MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS MUSTAISNEVAN TUULIVOIMAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.1.2015 Viite 1510011224 ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

Lisätiedot

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu

Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu V8 Valtatie Pyhäjoen keskustan pääliittymän kohdalla (vt8 Virastotie Annalantie), Pyhäjoki Melutarkastelu 19.11.2012 Projektinumero: 304316 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät...

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

TUULIVOIMAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR Y2165 1 Sivu 1 (17) TuuliSaimaa Oy Maija Leena Oinonen Turku 15.8.2014 TUULIVOIMAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Selvitys ympäristövaikutusten arvioinnin yhteydessä Raportin vakuudeksi

Lisätiedot

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys 7.12.2015 Projektinumero: 306712 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 2 Lähtötiedot ja menetelmät...1 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...2

Lisätiedot

MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS

MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS Vastaanottaja wpd Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.4.2014 Viite 1510012267 MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS MAASELÄNKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Merituuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 9.3.2015 Viite 82127026 SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä 9.3.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO MELUSELVITYS

HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO MELUSELVITYS Vastaanottaja Voimamylly Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.1.2015 Viite 82142159 HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO MELUSELVITYS HUMPPILAN - URJALAN TUULIVOIMAPUISTO MELUSELVITYS Päivämäärä 27.1.2015

Lisätiedot

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.6.2015 Viite 1510011224 ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

Lisätiedot

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510020841 TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3041 Y02 Sivu 1 (14) Intercon Energy Oy Markku Tarkiainen Iltatie 11 a 1 02210 Espoo Turku 21.3.2014 TUULIVOIMAPUISTOJEN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Tuulivoimaloiden aiheuttama melu

Lisätiedot

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Aurinkosiipi Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2014 Viite 1510002627 MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 29.9.2014 Laatija

Lisätiedot

RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Lagerwey Development Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.3.2014 Viite 1510011291 RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS RIUTANKALLION TUULIVOIMAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Hartola Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.3.2012 Viite 82139678-02 PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS PURNUVUOREN TUULIVOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Empower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.2.2014 Viite 1510009311 HANKOSAAREN TUULIVOIMA- HANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS HANKOSAAREN TUULIVOIMAHANKE, UUSIKAUPUNKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu B Turku

Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu B Turku ASUNTOON KUULUVAN KAPEAKAISTAISEN MELUN SANKTIOINTI - LABORATORIOTUTKIMUS David Oliva, Valtteri Hongisto Turun ammattikorkeakoulu, sisäympäristön tutkimusryhmä Lemminkäisenkatu - B 5 Turku etunimi.sukunimi@turkuamk.fi

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS

NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS Vastaanottaja Varsinais-Suomen Energia Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 1.9.2015 Viite 1510020759 002 NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULIVOIMAHANKE MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA Ympäristömelu Raportti PR-Y1698-4 Sivu 1 (9) Tilaaja: Turku 4.9.2013 Taru Feldt Hartola MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA Vesa Viljanen fyysikko, FM johtava ääniasiantuntija H E L S I

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULIVOIMA- PUISTO MELUSELVITYKSEN PÄIVI- TYS, KAAVA 1

KIIMASSUON TUULIVOIMA- PUISTO MELUSELVITYKSEN PÄIVI- TYS, KAAVA 1 Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 16.8.2013 Viite 82141474 KIIMASSUON TUULIVOIMA- PUISTO MELUSELVITYKSEN PÄIVI- TYS, KAAVA 1 KIIMASSUON TUULIVOIMAPUISTO MELUSELVITYKSEN

Lisätiedot

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI

KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014 KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI KORTTELIN 374 MELUSELVITYS, RAUMA RAUMAN KAUPUNKI Päivämäärä 23.6.2014 Laatija

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä Ilkka Niskanen Paljon mielipiteitä, tunnetta, pelkoa, uskomuksia 2 Tuulivoimaa Euroopassa ja Suomessa Maa Pinta-ala km2

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE) Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584-001 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

Lisätiedot

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Päiväys 3.10.2012 Sivu 1 (8) Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Yhteyshlö Carlo Di Napoli Tehokkuus- ja mittauspalvelut Puh. 010 33 24587 Faksi 010

Lisätiedot

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072

Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 ! Raportti Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys 27.5.2016 Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Laskentamalli... 1 2.1. Lähtötiedot... 1 2.1.1. Suunnittelualue...

Lisätiedot

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys

Valtatie 8 parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Meluselvitys 16T-1 Raportti parantaminen Mettalanmäen kohdalla, Raahe Projektinumero: 306914 Sisältö Sisältö... 2 1. Johdanto / Toimeksianto... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskentamallin

Lisätiedot

KORPI-MATIN TUULIVOIMA- PUISTO, MERIKARVIA MELUMALLINNUS

KORPI-MATIN TUULIVOIMA- PUISTO, MERIKARVIA MELUMALLINNUS Vastaanottaja EPV Tuulivoima Oy, Suomen Hyötytuuli Oy ja TuuliWatti Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014, täyd. 18.9.2014 Viite EPV Tuulivoima Oy, Suomen Hyötytuuli Oy ja TuuliWatti Oy KORPI-MATIN

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen

Kommenttipuheenvuoro. Anni Mikkonen Kommenttipuheenvuoro Anni Mikkonen 30.9.2014 Tuulivoimatilanne Suomessa suhteessa tavoitteisiin Tilanne 31.12.2013 448 MW Tuotanto 777 GWh/a (2013) Suomen energia- ja ilmastostrategia 2020 tavoite: 6 TWh

Lisätiedot

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Föreningen Konstsamfundet Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.5.2014 Viite 1510001016-003 OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMAPUISTO, KEMIÖNSAARI

Lisätiedot

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.2.2014 Viite 1510009197 TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO, PORI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

LIITE 7. EERONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNEMELUSELVITYS. Keravan kaupunki. Keravan kaupunki Turku Liisa Vaahtera Sivu 1(9)

LIITE 7. EERONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNEMELUSELVITYS. Keravan kaupunki. Keravan kaupunki Turku Liisa Vaahtera Sivu 1(9) 19 Ympäristömelu Raportti PR-Y1498 Keravan kaupunki Keravan kaupunki Turku 24.1.2010 Liisa Vaahtera Sivu 1(9) EERONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIIKENNEMELUSELVITYS Keravan kaupunki Raportin vakuudeksi Jani

Lisätiedot

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2

MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN SIJOITTAMISESSA OSA 2 Ympäristömelu Raportti PR Y1698 2 Sivu 1 (10) Tilaaja: Turku 17.3.2013 Kaarlo Jaakkola Kaisalahdentie 11 64100 Kristiinankaupunki Täydennysosa lausuntoon (PR Y1349 2, 28.4.2011) MELUN HUOMIOIMINEN TUULIVOIMALOIDEN

Lisätiedot

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys

Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys ROVANIEMEN KAUPUNKI Niskaperän osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 31.5.2016 P26781P002 Raportti 1 (5) Manninen Matti 31.5.2016 Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun

Lisätiedot

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi

Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi Intercon Energy Oy Kaanaan tuulivoimapuiston meluvaikutusten arviointi 1.11.2013 Empower Oy Atomitie 2C 00370 Helsinki Puh. 029 020 011 Fax. 029 020 2290 www.empower.fi Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 2402137-5

Lisätiedot

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS

PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Hartola Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.2.2014 Viite 82139678-02 PURNUVUOREN TUULI- VOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS PURNUVUOREN TUULIVOIMAHANKE, HARTOLA MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden näkyminen ja melu. Sysmän Rekolanmäen tuulivoima-alue, Sysmä 11.3.2015 Mauno Aho

Tuulivoimaloiden näkyminen ja melu. Sysmän Rekolanmäen tuulivoima-alue, Sysmä 11.3.2015 Mauno Aho Tuulivoimaloiden näkyminen ja melu Sysmän Rekolanmäen tuulivoima-alue, Sysmä 11.3.2015 Mauno Aho Näkyvyysarvioinneista FCG tekemä havainnekuva ja toteutunut, kumpi on kumpi? 12.3.2015 Page 2 Ei-toivottu

Lisätiedot

Nordanå-Lövbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy

Nordanå-Lövbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy Nordanå-Lövbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys 17.6.2014 Projektinumero: 305945 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...

Lisätiedot

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.10.2015 Viite 1510015514 KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS

KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja UPM Wind Holdings Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.2.2015 Viite 1510011135 KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS KONTTISUON TUULIVOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

KINNASHARJUN - PASKOONHARJUN TUULIVOIMAPUISTO, TEUVA MELUMALLINNUS

KINNASHARJUN - PASKOONHARJUN TUULIVOIMAPUISTO, TEUVA MELUMALLINNUS Vastaanottaja EPV Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.12.2013 Viite 82124442 KINNASHARJUN - PASKOONHARJUN TUULIVOIMAPUISTO, TEUVA MELUMALLINNUS KINNASHARJUN - PASKOONHARJUN TUULIVOIMAPUISTO,

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

ASIAKASRAPORTTI VTT-CR-01064-14 21.2.2014. Mervento 3.6-118 tuulivoimalan aiheuttaman melun immissiomittaukset

ASIAKASRAPORTTI VTT-CR-01064-14 21.2.2014. Mervento 3.6-118 tuulivoimalan aiheuttaman melun immissiomittaukset ASIAKASRAPORTTI VTT-CR-01064-14 21.2.2014 Mervento 3.6-118 tuulivoimalan aiheuttaman melun immissiomittaukset Kirjoittajat: Luottamuksellisuus: Denis Siponen luottamuksellinen 1 (11) Raportin nimi Mervento

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset

Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset 25.10.2012 1 (6) Tilaaja Suomen Tuulivoima Oy y-tunnus 24098903 Tuulivoimaloiden ympäristövaikutukset Savonrannan Syvälahden tuulivoimalat 25.10.2012 2 (6) Turbiinien varjovaikutus Turbiinin pyörivä roottori

Lisätiedot

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013 Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus Sivu 1 (6) Sisältö 1 YLEISTÄ 2 1.1 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu 2012 2 1.2 Tuulivoimamelun mallinnusohjeet 2013 2

Lisätiedot

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2014 Viite 1510009197 TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO, PORI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKE, RAAHE MELUMALLINNUS

TUULIVOIMAHANKE, RAAHE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Raahen Tuulivoima Consulting Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.12.2013 Viite 1510009971 TUULIVOIMAHANKE, RAAHE MELUMALLINNUS TUULIVOIMAHANKE, RAAHE MELUMALLINNUS Päivämäärä 13.12.2013

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY

ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY Vastaanottaja VRP- Rakennuspalvelu Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 17.7.2015 ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU OY ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS, VIHOLANKATU, NOKIA VRP-RAKENNUSPALVELU

Lisätiedot

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS. Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS. Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 16.10.2015 Viite 1510015514-010 SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS SIIKAJOEN

Lisätiedot

Paljon Melua Tuulesta

Paljon Melua Tuulesta Vaasan Yliopisto 9. Lokakuuta 2014 Johdanto Tekniikka Tekniikka Tekniikka tarkoittaa menetelmiä, joilla ihminen vaikuttaa ympäristöönsä ja käyttää sitä hyväkseen. a a Lähde: Wikipedia Luonnon mahdollisuuksien

Lisätiedot

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.5.2016 Viite 1510015514 KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 24.9.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 3 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä äänestä... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Tuulivoimaloiden melun mallinnus, mittaaminen ja tulosten vertailtavuus

Tuulivoimaloiden melun mallinnus, mittaaminen ja tulosten vertailtavuus Tuulivoimaloiden melun mallinnus, mittaaminen ja tulosten vertailtavuus Meluntorjuntapäivät 2015 Mauno Aho Tuulivoimaloiden melun mallinnus ja mittaus Mallinnus Ympäristöhallinon ohjeen 2/2014 mukaisesti

Lisätiedot

Espoon Heiniemen korttelin ja puistoalueen 62P17 meluselvitys

Espoon Heiniemen korttelin ja puistoalueen 62P17 meluselvitys Raportti Espoon Heiniemen korttelin 62045 ja puistoalueen 62P17 meluselvitys 15.2.2018 SISÄLTÖ 1. Työn sisältö... 3 2. Lähtötiedot ja menetelmät...4 2.1. Laskentamalli... 4 2.2. Laskennassa käytetyt liikennemäärät...

Lisätiedot

UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Oy Uttermossan Tuulivoimapuisto - Vindkraftspark Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 6.5.2014 Viite 82134425-08 UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS UTTERMOSSAN TUULIVOIMAPUISTO

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.4.2019 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Olofsgård Energi Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.11.2014 Viite 1510001016-003 OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMAPUISTO, KEMIÖNSAARI

Lisätiedot

HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS

HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS Vastaanottaja PROKON Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2015 Viite 1510004680 003 HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULIVOIMAHANKE,

Lisätiedot

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys

Espoo Nihtiportti, Atriumalue, Meluselvitys Raportti Espoo Nihtiportti, 1601 Atriumalue, 11.1.2017 Projektinumero: 308300 Sisältö Sisältö... 1 1. Johdanto... 2 2. Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1. Laskentamalli... 2 2.1.1. Lähtötiedot... 3 2.1.2.

Lisätiedot

PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS

PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Saba Tuuli Oy Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 25.9.2014 Viite 1510005264 PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS PESOLAN - KORKEANMAAN TUULIVOIMAPUISTO,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS RUSKON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN LAAJENNUS. Tilaaja: Perttu Hyöty Turku FCG Planeko Oy.

YMPÄRISTÖMELUSELVITYS RUSKON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN LAAJENNUS. Tilaaja: Perttu Hyöty Turku FCG Planeko Oy. 110 Raportti PR-Y1300 FCG Planeko Oy Tilaaja: Perttu Hyöty Turku 30.5.2008 FCG Planeko Oy Pyhäjärvenkatu 1 Sivut 1(10) + liitteet 10 kpl 33200 Tampere YMPÄRISTÖMELUSELVITYS RUSKON JÄTTEENKÄSITTELYKESKUKSEN

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi, Honkajoki Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Paholammi - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS

Vastaanottaja Trafix Oy. Asiakirjatyyppi Meluselvitys. Päivämäärä YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA MELUSELVITYS Vastaanottaja Trafix Oy Asiakirjatyyppi Meluselvitys Päivämäärä 18.11.013 YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄ- SUUNNITELMA YLÖJÄRVEN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA Päivämäärä 18.11.013 Laatija Jari Hosiokangas

Lisätiedot

KOILLINEN TEOLLISUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN MELUMALLINNUKSEN PÄIVITYS

KOILLINEN TEOLLISUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN MELUMALLINNUKSEN PÄIVITYS Vastaanottaja Rauman kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 20.12.2011 Viite 82138782 KOILLINEN TEOLLISUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN MELUMALLINNUKSEN PÄIVITYS KOILLINEN TEOLLISUUSALUE, RAUMA TUULIVOIMAN

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas - Melumallinnus

Lisätiedot

TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS

TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS 127 Ympäristömelu Raportti PR-Y1892 VentusVis Oy Turku 16.8.2012 Kotkamills Oy Sivu 1(27) TUULIVOIMALAPUISTON YMPÄRISTÖMELUSELVITYS Kohde: Halla ja Kotkansaari, Kotka Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS

Vastaanottaja Lapuan kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 3.4.2013 LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS LAPUAN KAUPUNKI POUTUNLEHDON ASEMAKAAVAN MELUSELVITYS Päivämäärä 03/04/2013

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti - Melumallinnus Samir Abboud

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.11.2015 Viite 1510014630 004 KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KANGASTUULEN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI

Lisätiedot

TIELIIKENNEMELUSELVITYS

TIELIIKENNEMELUSELVITYS Ympäristömelu Raportti PR3356 Y01 Sivu 1 (7) Rovaniemen kaupunki Markku Pyhäjärvi Turku TIELIIKENNEMELUSELVITYS Ylikylä Nivankylä osayleiskaava, Rovaniemi Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja,

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET

PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET FCG Finnish Consulting Group Oy Keski-Savon ympäristötoimi PIEKSÄMÄEN MELUSELVITYKSEN MELUMITTAUKSET Raportti 171905-P11889 30.11.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Raportti I 30.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS

TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS 18 Ympäristömelu Raportti PR-Y1820-1 Vihdin kunta Turku 19.12.2011 Matti Hult Asematie 30 Sivu 1(8) 03100 Nummela TIE- JA RAIDELIIKENNEMELUSELVITYS Otalammen taajaman pohjoisosan asemakaavoitus (Helminharju)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI

YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI 17 Raportti PR-Y1934 Naantalin kaupunki Turku 7.8.2012 Kirsti Junttila Sivu 1 (7) YMPÄRISTÖMELUN MITTAUSRAPORTTI Tonester Oy, Rymättylä Mittaukset 28.6., 30.7. ja 2.8.2012 Raportin vakuudeksi Jani Kankare

Lisätiedot