T-121.200 Käyttöliittymäpsykologia Tarkkaavaisuuden suuntaaminen käyttöliittymissä - hahmolakien ja värien avulla parempaan suunnitteluun Anna Oikarinen
1 Tarkkaavaisuus ja sen määritelmät Vaikka tarkkaavaisuus on arkikielessäkin yleisesti käytetty termi, sen merkitys saattaa vaihdella puhujasta riippuen. Usein ihmiset sekoittavat tarkkaavaisuuden havaitsemiseen ja päinvastoin. Siinä missä havaitseminen on eri aisteilla tapahtuvaa informaation hankkimista ympäristöstä ja sen tulkintaa, tarkkaavaisuus puolestaan tarkoittaa huomion suuntaamista kohteeseen. Tarkkaavaisuus on ärsykkeiden valintaa, tiedonkäsittelyn suuntaamista valikoivasti havaintokenttään tai muistisisältöön. Se voi olla tietoisesti ohjattua tai tiedostomattomasti suuntautunutta. Koska tietoisen käsittelyn alue, eli työmuisti ja tajunta, on rajallinen, tarkkaavaisuuden suuntaaminen on ainoa keino saavuttaa tavoitteena oleva eheä havaintokokonaisuus. Siinä kun havaintoon vaikuttaa tarkkaavaisuuden suuntautuminen, niin tarkkaavaisuuden suuntautumiseen vaikuttavat aikaisempien tilanteiden virittämät ennakoinnit ja odotukset sekä omat motiivit ja kiinnostuksen kohteet. On itsestäänselvää, että tarkkaavaisuus ja katseen suunta kulkevat käsi kädessä (Näätänen, Niemi, Laakso 1995, 38). Maailma on täynnä erilaisia ääniä, tuoksuja, esineitä, tapahtumia, pintoja ja makuja. Kyky valikoivaan tarkkaavaisuuteen ei ole ylellisyys vaan välttämättömyys. Jos ihminen joutuisi yhtäaikaa käsittelemään kaiken näkemänsä, kuulemansa, maistamansa, haistamansa, ja tuntemansa, kokemusmaailmasta tulisi sekava kaaos. Ihmisen on rajallisten informaationkäsittelyresurssiensa takia pakko valikoida ympäröivän maailman ärsykkeistä ne ärsykkeet, jotka ovat tietyssä tilanteessa tiettyjen asiantilojen vallitessa ovat hyödyllisiä, kiinnostavia tai tarpeellisia. Koska ihminen ei pysty prosessoimaan kuin vain pienen osan meitä kaikkia ympäröivistä ärsykkeistä, tarvitaan jotain, joka valikoi tarpeellisen tiedon. Ja sitä mekanismia, jonka mukaan prosessoitava tieto valikoituu, kutsutaan tarkkaavaisuudeksi. (Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen, Vastamäki 2002, 112.) Mitä sitten tapahtuu sille tiedolle, jota ei prosessoida? Muut aistitut asiat säilyvät hetken muistissa, ja ne työstetään karkeasti ennen kuin ne häviävät. Ihmisen aivot kykenevät nimittäin prosessoimaan yksityiskohtia vain yhdestä asiasta kerrallaan, joten aisti-informaatiota on pakko valikoida. Valikointi voidaan jakaa kolmeen eritasoiseen mekanismiin: valikoivaan tarkkaavaisuuteen, huomion automaattiseen ohjautumiseen ja suuntautumisrefleksiin (Sinkkonen ym 2002, 112). Valikoivalla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan sitä, kun henkilö suuntaa huomionsa tietoisesti johonkin kohteeseen tai tehtävään. Siihen sisältyy myös se, että henkilö onnistuu pitämään huomionsa kohteessa pitkään. Muu ärsykeinformaatio suodatetaan pois niin, että voidaan keskittyä vain sen hetkisen tavoitteen kannalta oleelliseen informaatioon. Mitä syvemmin johonkin asiaan keskitytään, sitä vaikeampaa on minkään ulkopuolisen kiinnittää henkilön huomiota. Valikoiva tarkkaavaisuus on edellytys korkeammille kognitiivisille toiminnoille, kuten oppimiselle ja ongelmanratkaisulle sillä sen avulla ihminen säätelee tietoisuuden kulloistakin sisältöä ja sitä, mitä informaatiota säilötään muistiin. (Sinkkonen ym. 2002, 112-113.) Huomion automaattinen ohjautuminen puolestaan on nopeaa ja vaivatonta, ja useita tällaisia prosessja voi olla käynnissä samanaikaisesti. Käyttäjä, joka yleensä käyttää Nokian puhelinta, pystyy nopeasti ja helposti löytämään haluamansa toiminnot Nokian kännykästä, koska tieto on yleensä siellä, mistä käyttäjä odottaa sen löytävänsä. Jos kuitenkin hänen pitäisikin yhtäkkiä käyttää Siemensin kännykkää, käyttö on paljon hitaampaa ja vaivalloisempaa. Samanlainen tilanne saattaa myös ilmetä hänen oman puhelimensakin kanssa, jos haluttua tietoa ei löydykään ns. normaalista paikasta. Silloin hakeminen kestää paljon kauemmin. Katse hakeutuu automaattisesti sinne, missä kohteen odotetaan olevan, yleensä siksi että se on ollut aiemminkin siellä. Jos tuo kohde ei ilmaannukaan odotettuun paikkaan, sen hakeminen katseella kestää kauemmin eli käytännössä automaattinen toiminta katkeaa, kun tuote ei toimikaan odotetulla tavalla. (Sinkkonen ym. 2002, 114.) Monien vanhempien ihmisten kymmensormijärjestelmän osaamiselle kävi huonosti, kun näppäimistöt uudistettiin. Suuntautumisrefleksistä on kyse silloin, kun ympäristössä tapahtuvat äkilliset, voimakkaat ärsykkeet tai ärsykkeiden muutokset vetävät huomion puoleensa. Tarkkaavaisuuden suuntaa ei voi silloin itse päättää: suuntautumisrefleksi on kaikille ihmisille samanlainen. Se on biologisesti järkevä: ympäristön vaarallisiin tapahtumiin liittyy usein ääniä ja niiden (äkillisiä) muutoksia. Kyseessä onkin automaattisesti käynnistyvä hälytysjärjestelmä. (Näätänen ym. 1995, 47.) Esimerkiksi äkillinen kirkaisu kääntää kaikkien päät äänen suuntaan, vaikkei ihmisillä olisi varsinaisesti mitään syytä kääntyä. Äkillinen ääni vain herättää vaistomaisesti suuntautumisrefleksin, joka puolestaan saa ihmiset katsomaan äänen suuntaan, valmiina reagoimaan
sopivalla tavalla. Sen lisäksi että suuntautumisrefleksi suuntaa tarkkaavaisuuden, se myös valmistelee elimistöä toimintaan (Näätänen ym. 1995, 47). 2 Tarkkaavaisuuden suuntautuminen Ihminen pystyy siis suuntaamaan tarkkaavaisuutensa haluamaansa kohteeseen. Toisaalta tarkkaavaisuuden säilyttäminen siinä tietyssä kohteessa ei ole aina helppoa. Yleensä se on todella hankalaa tasapainoilua muualta tulevien ärsykkeiden ja keskittymisen kanssa. Ympäristöstä tulevat ärsykkeet haittaavat tarkkaavaisuuden ylläpitoa, vaikka motivaatio siihen olisi suuri. Miten tärkeää työtä tahansa ihminen tekee, jos sitä joutuu tekemään pitkään, melkein väistämättä tarkkaavaisuus jossain välissä kärsii. Esimerkiksi paperitehtaan valvomoissa työntekijät joutuvat valvomaan pitkään monitorien ja koneiden ääressä paperin laatua. Monotoninen työ ei helpota tarkkaavaisuuden ylläpitoa, vaan pikemminkin hankaloittaa. Kun suunnittelija suunnittelee käyttöliittymää, hän olettaa tiettyjen asioiden säilyvän vakioina. Valitettavasti ihminen ei kuulu vakioihin. Tarkkaavaisuuteen vaikuttaa ihminen kokonaisuutena: jopa tunteet vaikuttavat siihen, mihin ihminen huomionsa kiinnittää. Minkälaiset tekijät sitten vaikuttavat tarkkaavaisuuden suuntaamiseen ja sen ylläpitoon? Ihminen on monimutkainen olento, jonka psyykkiset ja fyysiset ominaisuudet vaikuttavat tarkkaavaisuuden suuntautumiseen. Näiden lisäksi myös ärsykkeen tai ärsykkeiden ominaisuudet vaikuttavat siihen. Havaitsijan omat sisäiset mallit luovat ennakko-odotuksia, ja motivaatiot ja tunnetilat ohjaavat ärsykkeiden valintaa. Esimerkiksi stressaantuneisuus vaikuttaa tiettyjen asioiden huomaamiseen. Myös fysiologiset tilat, kuten nälkä, väsymys ja sairaudet suuntaavat tarkkaavaisuutta. Nälkäisenä huomaa kaikki ruokaan littyvät asiat helpommin. Ärsykkeet pääsevät ihmisen tarkkaavaisuuteen niiden kiinnostavuuden, tärkeyden tuttuuden, ennakkovihjeiden tai ärsykeominaisuuksien perusteella. Myös ärsykkeiden määrä, laatu, voimakkuus, keskinäiset suhteet ja sijainti vaikuttavat niiden valikointiin. (Vilkko-Riihelä 1999, 285.) Lisäksi ihmiselle kyky erottaa kuvio taustasta on elintärkeä. Mitä lähempänä mielemme mallit ovat ulkoisia ärsykkeitä, sitä paremmin ihminen voi toimia ja tulla toimeen arkielämässä (Vilkko-Riihelä 1999, 292). Toisin sanoen, mitä enemmän havainnosta ilmentyvä jäsentyminen vastaa todellista maailmaa, sitä käyttökelpoisempaa tietoa se tarjoaa, sitä nopeampaa on muistihaku ja merkityksen antaminen kohteelle. Yksinkertaisena esimerkkinä tästä voi pitää vaikka sitä, miten höyryveturin kuva symboloi rautateiden ylikäytävää. Symboli on helppo yhdistää todellisuuteen. Aivot pyrkivät jäsentämään yksittäisiä ärsykkeitä isommiksi kokonaisuuksiksi havaitsemisen helpottamiseksi. Kuvio muodostuu yksityiskohtien ryhmittymisen perusteella.(vilkko-riihelä 1999, 291.) Isot kuviot muodostuvat pienten yksityiskohtien ryhmittymisen myötä, eli kokonaisuus on osiensa ryhmittymisen summa. 2.1 Mitkä tekijät aiheuttavat ongelmia? Kuten ylempänä mainittiin, sekä ihmisen fyysiset ja psyykkiset ominaisuudet ja olotilat että ärsykkeen ominaisuudet vaikuttavat tarkkaavaisuuden suuntautumiseen. On luonnollista, että väsyneenä ja nälkäisenä ei minkään laitteen käyttäminen ole helppoa ja nopeaa. Jos laitteen tai tuotteen käyttöön ei kaiken muun lisäksi riitä motivaatiota, ei ole ihme, että laitteen ja käyttäjän välillä on kuilu. Ihminen suuntaa tarkkaavaisuutensa sinne, missä on jotain hänelle mielenkiintoista. Mitä enemmän värikkäitä, paljon yksityiskohtia sisältäviä ärsykkeitä käyttöliittymä sisältää, sitä hankalampaa käyttäjän on suunnata tarkkaavaisuutensa sinne, minne suunnittelija haluaa. Sen lisäksi mitä suurempia ärsykkeet ovat, sitä enemmän ne vaativat huomiota. Väsynyt ihminen ei jaksa ylläpitää tarkkaavaisuutta. Huolissaan oleva äiti on tarkkaavainen vain, jos ärsyke liittyy jotenkin huolen aiheena olevaan lapseen. Nälkäinen käyttäjä haaveilee vain ruoasta, eikä jaksa olla tarkkaavainen. Stressaantunut käyttäjä ei kykene toimimaan normaalisti: hän ei kykene suuntaamaan tarkkaavaisuutta eikä ylläpitämään sitä kauaa. Käyttäjä huomaa helpoiten itseään kiinnostavat asiat: esimerkiksi www-sivuilta kalastusta harrastava mies huomaa helpoiten kalastukseen liittyvät jutut ja linkit.
Tarkkaavaisuuden kohdistaminen johonkin tiettyyn asiaan on sitä helpompaa, mitä enemmän tarkkaavaisuuden kohde eroaa ympäristöstään ja taustastaan. Jos elementin ympärillä on käytetty tyhjää tilaa, se viestii katsojalle kohteen tärkeyttä ja helpottaa sen huomaamista. Vastaavasti, jos kohde on aseteltu jonnekin virikekylläisen tuotteen nurkkaan, sitä on todella hankala havaita. Lisäksi sen merkitys vaikuttaa vähäpätöiseltä. (Sinkkonen ym. 2002, 113) 2.2 Miksi on tärkeää ottaa ongelmatekijät huomioon suunnittelussa? Miksi sitten on niin tärkeää käyttöliittymäsuunnittelussa, että tarkkaavaisuus suuntautuu oikeaan kohteeseen tai tehtävään? Suunnittelija suunnittelee käyttöliittymän käytettäväksi. Jos käyttäjä ei onnistu löytämää käyttöliittymästä tarvitsemiaan asioita vaikkapa siksi, että siinä on liikaa ärsykkeitä, tuote ei ole toimiva. Suunnittelun on kuitenkin tapahduttava käyttäjän ehdoilla, käyttäjää mielessä pitäen. Koska suunnittelijat suunnittelevat tuotteita käyttäjille, jotka ovat ihmisiä, on tärkeää ottaa huomioon ihmisten ominaisuudet ja suunnitella sellaisia tuotteita, joita oikeat ihmiset oikeilla ominaisuuksilla pystyvät käyttämään. Käyttöliittymä, joka on suunniteltu ei kenellekään, ei toimi kenelläkään. Mitä helpommaksi tarkkaavaisuuden suuntaaminen on käyttäjälle tehty, sitä tuottavammin käyttäjä kykenee työskentelemään ja sitä parempaa tulosta hän kykenee tuottamaan. Loppujen lopuksi kaikki voittavat, jos käyttöliittymän suunnittelussa käyttäjä otetaan huomioon. Arkipäiväisessä elämässä tulee usein vastaan tilanteita, joissa on käytettävä sellaisia laitteita, joiden suunnittelussa ei olla otettu huomioon käyttäjää, ei ainakaan niin, että siitä olisi ollut hyötyä. Esimerkiksi VR:n Junamaattia mainostetaan hyvänä vaihtoehtona luukulta ostamiselle, ja siitä saa jopa alennusta. Kuitenkin, jos täytyy valita pienen alennuksen ja epämukavan ja sekavan käyttöliittymän väliltä, valinta on usein selvä. Junamaatissa on sekä ikkunan oikella puolella, vasemmalla puolella että alapuolella erilaisia vaihtoehtoja. Tarkkaavaisuuden suuntaaminen on todella hankalaa ainakin ensikäyttäjälle, koska kaikki vaihtoehdot tulee käydä läpi. Lisäksi paluu edelliseen vaihtoehtoon on piilotettu hankalimpaan mahdolliseen paikkaan. Elävässä elämässä kahdelta ihmiseltä meni kaksi kertaa niin kauan Junamaatista ostamiseen kuin yhdeltä olisi mennyt luukulta ostamiseen. 3 Miten tarkkaavaisuuden suuntautumiseen liittyvät ongelmat voi ehkäistä? Nyt kun on nähty miten tärkeää käyttöliittymäsuunnittelussa on se, että tarkkaavaisuus saadaan suuntautumaan oikeaan kohteeseen tai tehtävään, on aika tarkastella niitä keinoja, joita voi suunnittelussa hyödyntää. Sekä hahmolakien että värien avulla voi auttaa käyttäjää suuntaamaan tarkkaavaisuutensa haluttuun kohteeseen ja helpottaa tarkkaavaisuuden ylläpitämistä. 3.1 Hahmolakien hyödyntäminen Hahmolaissa käy ilmi aivojen pyrkimys myös jäsentää näköhavainnot siihen muotoon, mikä on helpoimmin hallittavissa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aivot jäsentävät näköhavainnot sen mukaan, että mikä kuuluu yhteen ja mikä erikseen, mikä on olennaista ja mikä epä-olennaista (kuvio vs. tausta) sekä mikä on yksinkertaisinta ja todennäköisintä. (Näätänen ym. 1995, 67). Hahmolait kuvavat ihmisille synnynnäisiä visuaalisia hahmotustapoja. Suunnittelija voi niiden avulla jäsentää käyttöliittymään tulevia kokonaisuuksia, jotta käyttäjän on helpompaa hahmottaa ne suunnittelija haluamalla/aikomalla tavalla. Lisäksi hahmolakien mukainen suunnittelu estää virhekomentoja, koska tarkkaavaisuus saadaan kohdstumaan oleelliseen. Hahmolakeja ovat läheisyyden laki, samanlaisuuden laki, jatkuvuuden laki, tuttuuden laki, valiomuotoisuuden laki, yhteisen liikkeen laki, yhteenliittymisen laki sekä sulkeutuvuuden laki. Alempana käsitellään kutakin näistä laeista yksityiskohtaisemmin sekä annetaan esimerkkejä siitä, kuinka niitä voi hyödyntää käyttöliittymäsuunnittelussa. Lähteenä hahmolaeissa on käytetty Sinkkonen ym. Käytettävyyden psykologiaa-kirjaa (Sinkkonen ym. 2002, 102-104).
Läheisyyden lailla (proximity) tarkoitetaan sitä, että kun kaksi visuaalista ärsykettä sijaitsevat lähellä toisiaan, ne mielletään yhteenkuuluviksi. Jos ärsykkeitä puolestaan on useita lähekkäin, ne mielletään ryhmäksi. Eli jos käyttöliittymässä, esimerkiksi kaukosäätimessä numerot ovat lähekkäin ja niiden ja muiden näppäimien välillä on vähän suurempi väli, kuin siis numeroiden välillä, niin numerot mielletään yhteenkuuluviksi. Tällä tavalla pystyy ryhmittelemään yhteenkuuluvia elementtejä yhteen luomalla etäisyyttä muihin elementteihin tai elementtiryhmiin. Jos puolestaan yhteenkuuluvat elementit on sijoitettu kauas toisistaan, käyttäjän on vaikea tietää niiden kuuluvan yhteen. Samanlaisuuden laki (similarity) tarkoittaa sitä, että kaksi tai useampi visuaalista ärsykettä kuuluu yhteen tai samaan ryhmään, jos ne ovat samanlaisia. Samanlainen voi tarkoittaa samanmuotoista, -väristä, -kokoista... Ajattelemme väistämättä, että kännykässä olevat numeronäppäimet kuuluvat samaan ryhmään, koska ne ovat samanlaisia (lukuunottamatta tietysti näppäimessä olevia numeroita). Ne ovat samankokoisia, -värisiä, ja muotoisia. Samanlaisuuden lisäksi niitä liittää yhteen läheisyyden laki, jota käsiteltiin ylempänä. Samanlaisuuden lakia voidaan käyttää hyväksi siten, että samalla värillä, koolla tai muodolla ilmaistaan yhteenkuuluvat tai samoin käyttäytyvät elementit. Sitä voi myös hyödyntää ohjeissa siten, että elementit ovat samannäköisiä todellisuudessa ja ohjeissa; näin käyttäjän on helpompi hahmottaa yhteenkuuluvuus. Jatkuvuuden lailla (continuity) tarkoitetaan sitä, että jos viivat leikkaavat toisiaan, käyttäjä jakaa kokonaisuuden selkeästi jatkuviin osiin. Yhtenäinen viiva mielletään kuvioksi. Tämän lisäksi kuvio ja tausta pyritään näkemään tavalla, joka aiheuttaa kuvan käyriin tai viivoihin mahdollisimman vähän äkillisiä muutoksia. Jatkuvuutta voi käyttää esimerkiksi www-sivuilla yhdistämään jossain muodossa esitettyjä painikkkeita tai linkkejä. Yhdistäminen tapahtuu käyttämällä pystysuoraa palkkia tai viivaa, jonka varrelle on aseteltu kylttejä, palkkeja tai ympyröitä, jotka puolestaan kuvaavat painikkeita tai linkkejä. Tuttuuden lain (familiarity) mukaan tutut ja merkitykselliset alueet nähdään kuviona. Tutut kuviot hahmottuvat ensin, eli jos ärsyke näyttää kasvoilta, näemme kasvot. Siksi kannattaakin käyttää tuttuja muotoja, kuten ympyröitä, neliöitä, kolmioita ym., koska ne auttavat suuntaamaan tarkkaavaisuutta. Valiomuotoisuuden laki (good shape) tarkoittaa sitä, että ymmärrämme kuviot mahdollisimman yksinkertaisina, eli hyvänmuotoisina. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos paperilla on päällekkäin esimerkiksi musta ellipsi ja musta neliö, siinä mielletään olevan ellipsi ja neliö, ei niiden muodostama epämääräinen, nimetön kuvio. Valiomuotoisuutta voi hyödyntää suunnittelussa siten, että päällekkäin voi käyttää erilaisten kuvioiden sisällä olevaa informaatiota ilman pelkoa siitä, että käyttäjä ei kykene erottamaan niitä toisistaan. Esimerkiksi samalle sivustolle voi laittaa suorakulmion ja ympyrän lomittain, jolloin molemmissa oleva informaatio kyetään ymmärtämään ja käsittämään erillisenä. Yhteisen liikkeen laki (common fate) esittää, että samanlaisessa liikkeessä olevien kuvion elementtien koetaan kuuluvan samaan kokonaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kohteet, jotka liikkuvat samaan suuntaan, samalla nopeudella mielletään kuuluvaksi samaan ryhmään tai kohteeseen. Käyttöliittymissä harvemmin törmää yhteisen liikkeen lain käyttöön, mutta sitä voisi hyödyntää esimerkiksi ohjaamaan käyttäjän katsetta ja tarkkaavaisuutta haluttuun suuntaan. Rivi nuolia, joka lähtevät samasta paikasta samalla nopeudella ja osoittavat lopulta samaan paikkaan mielletään yhteen kuuluvaksi ja se taatusti saa huomiota. Jos kuitenkin opasteessa tai nuolissa käytetään liikkuvia osia, siinä ei saa olla liian monta yhtäaikaa liikkuvaa osaa. Ihminen hahmottaa muuten paikoillaan olevassa kuvassa kaikki liikkuvat osat yhteenkuuluviksi. Näin ollen sen sijaan, että huomio kiinnittyisi yhtä aikaa tai vuorotellen useampaan eri kohteeseen, havaitaankin vain yksi kokonaisuus. Yhteenliittymisen laki (connectedness) voittaa yleensä muut hahmolait, eli se on vahvempi kuin muut lait. Lain mukaan kohteet tai elemntit, jotka ovat liittyneet toisiinsa jollain lailla eli ovat toisissaan kiinni, kuuluvat samaan ryhmään tai kohteeseen. Yhteenliittymisen lakia voidaan käyttää esimerkiksi www-sivuilla liittämään yhteen linkkejä. Laitetaan viiva kulkemaan kaikkien linkkien halki ja käyttäjä mieltää ne yhteenkuuluviksi. Sulkeutuvuuden lain (closure) mukaan visuaaliset ärsykkeet, jotka näyttävät ikään kuin sulkevan sisäänsä jonkin alueen, mielletään katsoja silmissä alueeksi, ja ärsykkeet siihen kuuluviksi rajoiksi. Ihminen pyrkii täydentämään kuviota puuttuvien osien osalta. Vaikka kuvio ymmärretään vaillinaiseksi, se silti täydennetään kokonaiseksi. Sulkeutuvuuden lain avulla voi yhdistää esimerkiksi linkkiryhmiä sulkemalla ne alueen sisään, jonka käyttäjä voi mieltää suorakulmioksi. Näin linkit mielletään samaan ryhmään kuuluvaksi. Esimerkkinä tästä on television ja videoiden yhdistetystä kaukosäätimestä videolla ajastettuun nauhoitukseen liittyvien painikkeiden erottaminen esimerkiksi sinisellä viivalla, joka sulkee ne omaksi ryhmäkseen.
3.2 Värien käyttö ja hyödyntäminen Myös väreillä voi helpottaa tarkkaavaisuuden suuntaamista. Värien käyttö ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista kuin voisi luulla, sillä väreihin liittyy vahvoja emotionaalisia latauksia, sekä kulttuurisia ja sosiaalisia merkityksiä. Väriä käyttämällä voi muun muassa kiinnittää käyttäjän huomion haluttuun asiaan ja nopeuttaa eri elementtien hakua. Esimerkiksi, jos www-lomakkeesta on jäänyt jokin kohta täyttämättä, sitä korostetaan punaisella värillä. Yleisin tapa, jolla väriä käytetään onkin asioiden korostaminen ja elementtien yhteen liittäminen. Punainen väri varoittaa ja kiinnittää tarkkaavaisuutta ja samanväriset elementit mielletään yhteenkuuluvaksi. (Sinkkonen ym. 2002, 148-149) Värien käytössä kannattaa olla varovainen. Väriin vaikuttaa nimittäin myös sen koko, muoto ja paikka. Värit näyttävät erilaisilta suhteessa eri väreihin, eri kokoisina ja eri paikoissa. Jos käyttäjä joutuu käyttämään jotain järjestelmää pitkään, siinä ei kannata käyttää voimakkaita värejä. Tämä siksi, että voimakkaat värit aiheuttavat jälkikuvia pitkään katsottaessa. Musta valkoisella pohjalla näyttää erilaiselta kuin valkoinen teksti mustalla pohjalla. (Sinkkonen ym. 2002, 149) Mitä tekijöitä kannattaa sitten harkita suunnitellessa? Kirkkaita värejä voi hyvin käyttää asioiden korostamiseen, mutta vain pieninä pintoina. Siniset sävyt ovat yleisesti ottaen hyviä taustavärejä, poikkeuksena tietysti kirkas sininen. Kuvion ja taustan (eli yleensä tekstin ja taustan) kontrastin on oltava kyllin suuri. Tämä varmistetaan siten, että kuvion väri on reilusti tummempi kuin taustan väri tai sitten vastaavasti reilusti vaaleampi. Jos halutaan suunnitella varmasti, kannattaa käyttää harmonisia väriyhdistelmiä. (Sinkkonen ym. 2002, 150-151) Värien käytössä on otettava huomioon myös iäkkäät ihmiset, huononäköiset sekä puna-vihervärisokeat. Jos suunnittelussa lähdetään sellaisesta oletuksesta, että kaikki käyttäjät näkevät hyvin, ollaan väärillä jäljillä. Yhä useammat tuotteiden käyttäjät ovat iäkkäitä tai muuten huononäköisiä. Ikääntyvillä esiintyy usein vaikeuksia värien erottelussa. Tämä ilmenee erityisesti vaikeutena erottaa haikkoja kontrasteja, kuten harmaata tekstiä valkoiselta pohjalta. Tämän lisäksi tiettyjä väriyhdistelmiä on hankala erottaa toisistaan. Sekä kontrastien erottamisen vaikeus että väriyhdistelmien erottamisen vaikeus on onkin otettava huomioon käyttöliittymäsuunnittelussa, esimerkiksi välttämällä hankalia väriyhdistelmiä. Vältettäviin väreihin kuuluvat kirkkaat värit sekä vastaväriparit poislukien musta ja valkoinen. Myös toisiaan lähellä olevia värejä kannattaa välttää. Yleisesti hankalina väreinä voidaan pitää punaista, ruskeaa, vihreää, harmaata ja violettia. Punainen ja vihreä ovat hankalia myös puna-vihervärisokeille, jotka eivät kykene erottamaan niitä toisistaan. Jos halutaan suunnitella esimerkiksi www-sivut, jotka keräävät paljon huomiota, monien värien käyttö ei ole paras, eikä varsinkaan suositeltava ratkaisu. Myöskään kaukosäätimissä, kännyköissä tai muissakaan laitteissa, joihin kuuluu paljon nappuloita ei kannata käyttää liian monia värejä. Mitä enemmän värejä käytetään, varsinkin jos ne kaikki ovat kirkkaita, sitä vaikeampaa käyttäjän on havaita yhteenkuuluvuus, sekä se, mikä on tärkeää. Pahimmassa tapauksessa käyttöliittymä on täynnä eri värejä ja eri värisävyjä. Näin käy varsinkin, jos suunnittelija ei osaa päättää, mitä asioita halutaan korostaa ja mitä ei: loppujen lopuksi kun haluttiin korostaa vähän kaikkea, niin kaikkea korostettiin, mutta ei kuitenkaan mitään. Esimerkkinä värien käytössä tarkkaavaisuuden suuntaamisessa voidaan pitää kaukosäädintä, ja erityisesti sen kiinni-painiketta. Kiinni-painike on ainakin yleensä punainen, joka verrattuna muihin painikkeisiin erottuu varmasti. Sen haku on silloin nopeaa. Kaukosäätimissä käytetään muutenkin värejä. Numeropainikkeet ovat yleensä tummanharmaat tai mustat mutta esimerkiksi videoon liittyvät painikkeet eroavat muista mutta ovat keskenään samanväriset. Lisäksi erikoistuneemmat toimintopainikkeet ovat usein kirkkaalla värillä. Esimerkiksi näytön asetukset tapahtuvat punaisella, kuvan jakaminen sinisellä, vihreällä ääni ja kuvan säätely keltaisella näppäimellä. 4 Lopuksi Tarkkaavaisuus siis on ennen kaikkea valintaa ärsykemerestä, eräänlaista kalastusta, jonka saaliina on omien kiinnostusten kohteita tai muuten itselle tärkeitä asioita. Se voi olla tietoisesti ohjattua tai tiedostomattomasti suuntautunutta. Tarkkaavaisuus ja sen suuntautuminen liittyvät oleellisesti käyttöliittymäsuunnitteluun, koska suunnittelija on otettava käyttäjä huomioon: helpotettava tarkkaavaisuuden suuntaamista oikeaan, haluttuuun kohteeseen ja samaten helpotettava tarkkaavaisuuden ylläpitämistä kohteessa.
Suunnittelija voi käyttää hyväkseen tunnettuja tosiseikkoja. Hahmolakien ja värien avulla voi auttaa käyttäjää suuntaamaan huomionsa haluttuun paikkaan; toisaalta, esimerkiksi hahmolakien vastainen suunnittelu aiheuttaa käyttäjälle vaikeuksia. Hahmolakeja voi hyödyntää missä tahansa käyttöliittymäsuunnittelussa. Lakien avulla voi ryhmitellä, jäsentää, yhdistää ja erottaa. Värejä puolestaan voi hyödyntää ryhmittelyyn ja asioiden korostamiseen. Kirkkaat ja huomiota herättävät värit kannattaa tosin jättää pienten tärkeiden yksityiskohtien korostamiseen. Samanväriset kohteet mielletään yhteenkuuluviksi. Lähteet Näätänen R., Niemi P., Laakso J. (1995) Psykologia 3. Tietoa käsittelevä ihminen 3. painos WSOY, Porvoo Sinkkonen I., Kuoppala H., Parkkinen J., Vastamäki R (2002) Käytettävyyden psykologiaa 2. uudistettu painos Edita Publishing Oy/IT Press Vilkko-Riihelä A (1999) Psyyke - Psykologian käsikirja 1. painos WSOY, Porvoo