Ethnos-tiedote 2/2010



Samankaltaiset tiedostot
JÄSENKIRJE 1/2010. Kesäkuu c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki

Sisältö. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki

JÄSENKIRJE 1/2012. Kesäkuu c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos-Jäsenkirje 1/2012.

Kansikuva Talvisen iltapäivän lumista hämäryyttä Kuvaaja: Jussi Lehtonen.

5.12 Elämänkatsomustieto

Suomalainen Klubi Jukka Heikkilä

TOTUUS TALOUDESTASI TERHI MAJASALMI

JÄSENKIRJE 2/2012. Joulukuu c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos-Jäsenkirje 2/2012.

Digittääkö Lieksa/6. Lieksan kulttuuriseminaari

Keskeiset toimijat ja kulttuuripoliittinen vaikuttaminen Sirpa Lahti & Hannu Tolvanen

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

Koripallomuseosta Koripalloperinnekeskus

PORTFOLIO VIRANHAKUASIAKIRJANA. Tiina Kosunen, Kanslerinvirasto, HY

JÄSENKIRJE 1/2013. Kesäkuu c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos-jäsenkirje 1/2013.

Suunnitelma 0,7% -varojen käytöstä

Kulttuuriperintö huomenna Elämystalouden arvokohde vai osallisuus tulevaisuuden rakentamisessa?

Ajankohtaiset Kokoelmapoistohankkeet

Työnhaku 2.0. #viestikoulu Sanna Saarikangas

Anonyymi. Äänestä tänään kadut huomenna!

Proaktiivinen työelämän kehittäminen kokemuksia kehittämistoiminnasta

Aineeton perintö kulttuurisena voimavarana Outi Tuomi - Nikula, Turun yliopisto outi.tuomi-nikula@utu.fi

Ethnos-tiedote 1/2010

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1. Unifi lähetti yliopistojen tutkimuksesta vastaaville rehtoreille seuraavan viestin:

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI , Muistiinpanot

Rajatonta yhteistoimintaa - Kuntarakennemuutoksen vaikutukset Varsinais-Suomen kylätoimintaan

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Kaikki ohjaavat tulevaisuutta - työelämän tulevaisuuskuvia ja valmiuksia

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa

Uusparisuhteen vaiheet tietoa ja työkaluja uusparisuhteen vahvistamiseksi LIITTO RY

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Asiakkaiden osallistaminen on innovaation paras lanseeraus. Laura Forsman FFF, Turun Yliopisto

Anna-Kaisa Ikonen Työllisyysfoorumin avauspuhe: Tampereella Arvoisa seminaariväki, Tervetuloa tämän vuoden työllisyysfoorumiin!

Historian ja etnologian laitos

Arvoisa juhlayleisö, Mitä tämä voi olla käytännössä?

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

Äänestäjien liitto ry

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

TAKO POOLI 2: YKSILÖ, YHTEISÖ JA JULKINEN ELÄMÄ

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Kerrottu ja koettu Turku Turun yliopisto mukana kulttuuripääkaupunkivuodessa

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Esityslistaa muokattiin. Ops-asiat lisättiin kohtaan 6. Tämän jälkeen esityslista hyväksyttiin.

EXTRA JÄRJESTÖSEKTORIN. tulevaa vuotta Iloisin mielin kohti. Sisällys. 4 Henkilöstöedustajien yhteystiedoista. Joulukuu 2010

TKI-toiminnan kirjastopalvelut. Hanna Lahtinen, Amk-kirjastopäivät, , Jyväskylä

Kivi leivässä vai manteli puurossa?

PORTFOLIOT JA OPETUSANSIOIDEN ARVIOINTI

JÄLJET. Aika, esineet, muisti

Artikkeli Sosiaalilääketieteellisessä aikakauslehdessä

OTTELUMARKKINOINNIN JA -VIESTINNÄN CHECKLIST

Kulttuuriperinnön eurooppalainen teemavuosi 2018 KULTTUURIPERINTÖMME: KUN MENNYT KOHTAA TULEVAN

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

PUOLUEIDEN JÄSENMÄÄRÄT LASKEVAT EUROOPASSA UUDELLEEN- ARVIOINNIN PAIKKA

c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos-jäsenkirje 1/2017 Sähköinen julkaisu kesäkuu 2017

TYYN STRATEGIA PERUSTEHTÄVÄ

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Museotyö muutoksessa!

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Ykkösklubi on vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

EU-rikollisia koskevien tietojen laadun parantaminen

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

Sisältö. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, Helsinki Ethnos jäsenkirje 1/2014 Kesäkuu 2014 Toimitus ja taitto: Maija Mäki

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

79 NCC TONTINVARAUSPYYNTÖ HELSINGIN RUSKEASUOLTA NCC BUSINESS PARKS -ALUEEN RAKENTAMISEKSI. Kiinnostus alueeseen. NCC Business Parks -konsepti

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

Miten julkinen hallinto ja Tampereen kaupungin organisaatio on muuttunut ja muuttumassa?

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Ethnos-tiedote 1/2014

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Dialogin missiona on parempi työelämä

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

Suomalaista aineettoman kulttuuriperinnön kriteeristöä hahmottamassa. Anna Kanerva / CUPORE

MIKÄ USKONNONOPETUKSESSA

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN.

Yhteiskuntafilosofia. - alueet ja päämäärät. Olli Loukola / käytännöllisen filosofian laitos / HY

Humanitas ry järjesti keväällä 2010 kyselyn, joka toteutettiin sähköisesti. Kyselyyn vastasi 538 henkilöä

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Kysely tutkijoiden asiantuntijaroolissa saamasta palautteesta. Tulosten käyttö

KASVATETTAVAN OSALLISTAMINEN JA KASVUN ARVIOINTI

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SAIKA Suomen aineeton pääoma kansallisen talouden ajurina Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Muutokset tai lisäykset alleviivattu. Poistot yliviivattu. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Säästöpankin Säästämisbarometri HUOM. Ei julkisuuteen ennen klo 9.00

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

7 keinoa lisätä kirjasi myyntiä

VALINTAKRITEERIT. Suomen Terveydenhoitajaliitto ylläpitää erityispätevyys-rekisteriä, johon hakijalle myönnetty erityispätevyys kirjataan.

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Internet-tiedonlähteiden luotettavuuden arviointi

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

Miksi tiedottaa (median kautta)?

Miksi setelit leikattiin? Matti Viren professori, Turun yliopisto Tieteellinen neuvonantaja, Suomen Pankki

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Transkriptio:

TIEDOTE 2/2010

Sisältö Puheenjohtajan palsta: Humanistien hiljainen tieto...3 VI Kansatieteen päivät Turussa 19. 20.3.2010...5 Lectio praecursoria: Hanneleena Hieta...7 Kansatieteellistä pro gradu -tutkielman tekoa metallimusiikin parissa. 13 Mobiiliteknologia-projekti tutkii Afrikkaa ja Intiaa...16 Esittelyssä Helsingin kaupunginmuseo...18 Uutisia ja ilmoitusasioita...22 c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6, 00170 Helsinki http://www.ethnosry.org/ Ethnos-tiedote 2/2010 ISSN 1796-0959, verkkojulkaisu 1796-0967 Lokakuu 2010 Toimitus ja taitto: Jussi Lehtonen Painos: 260 kpl Kansikuva VI Kansatieteen päivien kahvitauolla Åbo Akademin Arkenissa 19.3.2010. Kuvaaja: Jussi Lehtonen. Turun yliopisto, kansatieteen arkisto TYKL/dg/. Ethnos ry:n hallitus Puheenjohtaja: Katriina Siivonen, puh. 040 831 0016, katriina.siivonen@utu.fi Varapuheenjohtaja / Kansainvälisten asioiden sihteeri: Sanna Lillbroända-Annala, puh. 050 563 7651, slillbro@abo.fi Sihteeri: Aura Kivilaakso, puh. 040 512 0061, sihteeri@ethnosry.org Taloudenhoitaja: Elina Anttonen, puh. 045 650 9383, elina.anttonen@gmail.com Tiedotussihteeri: Jussi Lehtonen, puh. 041 444 4426, jussi.lehtonen@utu.fi Seminaarisihteeri: Arja Turunen, puh. 040 588 1139, arja.h.turunen@jyu.fi Julkaisusihteeri: Tytti Steel, puh. 050 346 6368, tytti.steel@helsinki.fi Museoyhdyshenkilö: Päivi Yli-Karhula, puh. 040 541 9277, paivi.yli-karhula@riihimaki.fi 2

Puheenjohtajan palsta: Humanistien hiljainen tieto Katriina Siivonen Humanistiopiskelijat ovat huolissaan siitä, että humanistit eivät yhteiskunnassa näy eivätkä osaa ottaa osaansa. Turkulaisten humanistiopiskelijoiden järjestö Humanitas ry. loi hienon keskustelufoorumin perjantaiksi 1.10.2010 Turun yliopiston Tauno Nurmela -saliin. Puhe oli humanistien asemasta yhteiskunnassa ja yliopistomaailmassa. Pääsin yhtenä puhujista seuraamaan koko seminaarin antoisan ohjelman. Päivän avasi rehtori Keijo Virtanen, omalta alaltaan kulttuurihistorioitsija. Hän kertoi nostaneensa useamman kerran vuosien varrella puheissaan esille sen, että humanistien merkitys ja tarve yhteiskunnassa tulee kasvamaan. Mutta jatkoi, että hänen optimisminsa tämän asian suhteen alkaa hiipua. Päivän esitelmissä luennoitsijat kertoivat tavoistaan toimia humanistina monitieteisessä akateemisessa ympäristössä, yritys- ja finanssimaailmassa, kustannusyhtiöissä ja designin piirissä. Nämä ovat tahoja, joissa ei kaikin ajoin muita humanisteja näy. Mihin siis seminaarin keskusteluissa päädyimme? Oleellista on yksinkertaisesti ihmiskeskeisyys. Se on humanistisen tarkastelutavan ydin. Siitä seuraavat myös tavat toimia eri yhteyksissä. Humanisti on hyvä sijoitusneuvoja, kun osaa ottaa asiakkaan ihmisenä, jolla on oma näkökulmansa ja tahtonsa asioihin. Hänelle hankalat asiakkaat eivät ole hankalia, he ovat ihmisiä, joilla on oma kantansa, kertoi Human Interest Oy:n Sirke Lohtaja-Ahonen. Humanitas ry:n tekemästä kyselystä ilmeni kuitenkin, että humanistit nähdään ihmisinä, jotka eivät osaa tuoda vankkaa asiantuntemustaan esille eivätkä näy yhteiskunnassa. Näkisin itse, että ihmiskeskeisyys tuo monille humanisteille ominaisen tavan olla esillä asiantuntemuksensa kanssa. Se tapahtuu ihmisten tasolla, kasvokkaisissa kohtaamisissa. Asiantuntemus on sitä, että osaa kuunnella, eritellä ja nostaa esille muiden näkemysten kirjoa. Silloin asiaa ei edistä oman asiantuntemuksen ja humanismin aatteen voimakas rummutus, vaan juuri päinvastoin. Tietoisuus tästä vahvasta tavasta toimia humanistina maailmassa on kuitenkin oleellinen. Tietoisuutta tukee identiteetti humanistina ja meidän osaltamme eri- 3

tyisesti kansatieteilijöinä, etnologeina ja kulttuuriperinnön tutkijoina. Tässä Ethnos voi tarjota yhden foorumin, jossa voimme yhdessä toimien ja keskustellen tuottaa tätä tietoisuutta ja ymmärrystä siitä, miten se käytännössä toimii. Näihin asioihin palaamme keväällä vuosikokousseminaarissamme, josta tulee tarkemmin tietoa joulukuun Ethnos Jäsenkirjeessä. Tällä hetkellä sitoutumaton humanistinen kulttuurintutkimus painuu näkymättömiin kuitenkin toisenlaisella toiminnan alueella. Suomen Akatemian uusi tutkimusalaluokitus on parhaillaan lokakuun hakuilmoituksen liitteenä. Siinä etnologia ja antropologia ovat mukana, mutta vain sosiaalitieteissä. Lisäksi folkloristiikka on pelkästään taiteen tutkimuksen ja uskontotiede pelkästään teologian alle ryhmiteltynä. Suomen Akatemia on vaativan tehtävän edessä aina hankkiessaan rahoitushakemuksille sopivia asiantuntijoita. Tutkimusalaluokitus on yksi väline siinä. Hakuprosessia muutetaan nyt niin, että hakemuksissa valitaan aina 1 4 alaa tämän luokituksen mukaisesti. Pelkoni on, että asiantuntijoiksi valittujen tehtävä muodostuu entistä haastavammaksi, kun he joutuvat arvioimaan hakemuksia, joiden omaa keskeistä alaa ei löydy koko luokituksesta. Alan valinta määrittää jo lähtökohtaisesti arvioimisen tapaa. Tässä yhteydessä näkymättömänä toimiminen ei ole oikea tapa. Suomen Akatemian tutkimusalaluokitus on parhaillaan lausunnolla Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV), jonka jäsenjärjestö Ethnos on. Lausunnon tekee TSV:n hallitus varajäsenten tuella, eikä kantaa ehditä kysyä jäsenjärjestöiltä. Ethnos otti tässä kuitenkin aktiivisen roolin. Esitimme TSV:n toiminnanjohtaja Aura Korppi-Tommolalle huolemme siitä, että sitoutumaton humanistinen kulttuurintutkimus puuttuu luokittelusta kokonaan. Nämä humanismin ja kulttuurien tutkimuksen näkymisen ja toimimisen tavat nyky-yhteiskunnassa ja akateemisessa maailmassa luovat puitteita sille, miten Ethnoksenkin toimintaa tulee suunnata tulevaan. Ethnoksen hallitus tuotti elokuussa runsaan joukon ajatuksia oman tulevaisuutemme hahmottamiseksi. Syyskuussa hallitus ja Ethnologia Fennican toimituskunta kokoontuivat yhteen miettimään aikakauskirjamme tulevia suuntia. Näiden pohdintojen tuottamat ajatukset ovat parhaillaan työstettävinä ja osin jo toiminnassa ituina näkyvillä. Työ tavoiteltavan tulevaisuutemme määrittämiseksi kuitenkin jatkuu, ja palaan siihen kanssanne seuraavissa tiedotteissa. 4

VI Kansatieteen päivät Turussa 19. 20.3.2010: Etsi kuvasta kulttuuriperintö Karri Kiiskinen, FM, Turun yliopisto VI Kansatieteen päivät, Turku/Åbo 19. 20.3.2010. Etsi kuvasta kulttuuriperintö. Kulttuurin, politiikan ja identiteettien risteyksissä. Åbo Akademin ja Turun yliopiston kansatieteellisten oppiaineiden isännöimä Ethnoksen seminaari kokosi jälleen runsaan, yli satapäisen osallistujajoukon. Kansatieteilijät ja muut kulttuuriperintökysymyksistä kiinnostuneet saivat päivillä pohdiskella kulttuuriperintökysymyksiä monista näkökulmista. Kuten sekä Ethnoksen puheenjohtaja Helena Ruotsala että professori Anna-Maria Åström alkusanoissaan toivat esiin, Turku itsessään kaksikielisine perintöineen, muuttuvine teollisuusperintöineen sekä notkuvine siltoineen (Myllysilta), sopi varsin hyvin seminaarin miljööksi. Pääpuheenvuoroissa esiin nousi aineellisen ja aineettoman kulttuuriperinnön rooli paikallisessa ja globaalissa kontekstissa. Professori Ullrich Kockel Ulsterin yliopistosta (Pohjois-Irlanti) visioi esitelmässään etnologian roolia monitieteisellä kentällä. Hän nosti esiin etnologian roolin tutkittaessa paikan merkitystä erilaisuuden hyväksymisessä, alueellistumisen ja arkielämän yhteyksiä sekä paikan merkitystä eurooppalaisella tasolla koko Euroopan idean ja samalla oppiaineen kannalta. Kommenttipuheenvuoron esitti Lars-Eric Jönsson Lundin yliopistosta. Seuraavan esitelmöi professori Kristin Kuutma Tarton yliopistosta. Hän nosti esiin omistajuuden hankalaa roolia aineettoman kulttuuriperinnön määrittelyissä. Tapauksena hän esitteli Viron ja Venäjän raja-alueen setukaisten lauluperinteen. Tämä perinne on nykyään jännitteisessä asemassa kulttuuriperintöpolitiikan ja paikallisen toimijuuden välillä. Tämä konteksti on kovin erilainen kuin silloin 1900-alkupuolella kun lauluperintöä tallennettiin hyvinkin kansallisessa hengessä. 5

Suomalaisena pääpuhujana oli kulttuuriperinnön dosentti Katriina Siivonen Turun yliopistosta. Hyvänä jatkona edellisille puhujille Siivonen käsitteli kulttuurisen kestävyyden ja kulttuuriperinnön suhdetta. Tapauksena hän käsitteli saaristoidentiteettien muodostumista yksilön identiteettien ja erilaisten organisaatioiden esittämien symbolisten kokonaisuuksien välillä. Hän painotti miten politiikan tulisi pikemminkin keskittyä luovien vuorovaikutusprosessien tukemiseen kuin vain perinnön suojelemiseen. Kommentissaan Tiina-Riitta Lappikin totesi miten etnologeilla on vaikea velvollisuus tuoda arkielämän merkityksiä osaksi suunnittelukäytäntöjä. Muutoin seminaariohjelma koostui työryhmistä joissa (pääosin) suomalaiset tutkijat esittelivät 25 paperia tutkimuksistaan. Nämä koskivat sitä, mitä ylipäätään kulttuuriperintö on ja kuka sitä määrittää, välittää, esittää, käyttää, suojelee tai myy. Pohdittiin myös sitä miten paikan muutokset vaikuttavat kulttuuriperinnön merkityksiin. Keskustelut olivat useasti vilkkaita. Ensimmäisenä päivänä oltiin Åbo Akademin tiloissa Arkenissa, toisena päivänä Turun yliopistolla Fennicumin laitosrakennuksessa. Loppupaneelissa pääpuhujat, sekä kommentaattori Lappi, kertoivat näkemyksiään konferenssista. Tuotiin esiin se, miten kulttuuriperinnön aineeton ulottuvuus tuo esiin jännitteitä sen omistajuudesta ja poliittisuudesta. Toisaalta korostettiin yhteistyötä kulttuuriperintöinstituutioiden ja tutkimustyön välillä. Tällöin kulttuuriperintö voi toimia yhdistävänä linkkinä näiden välillä. Erityisesti tutkimuksen nähtiin voivan tukea osallistavien käytäntöjen kehittämistä. Tässä ulkomaiset panelistit toivat esiin myös kulttuuriperintöön liittyviä negatiivisia asioita sekä niiden käsittelyä. Kulttuuriperintö on myös poliittisuutta, sillä eivät ne osallistavatkaan käytännöt kovin laajoja yleisöjä tule tavoittamaan. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta että kulttuuriperintö ei siis ole täysin kelvoton käsite etnologille. Jos ei muuta, niin sen avulla voi ymmärtää omaa (tutkijan?) toimijuuttaan kulttuuritoimijoiden moninaisella kentällä. Valokuvia VI Kansatieteen päiviltä on julkaistu Jäsenkirjeessä 1/2010. Jäsenkirje on lähetetty kaikille Ethnoksen omalle sähköpostilistalle kuuluville henkilöille ja se löytyy myös Ethnoksen kotisivuilta kohdasta Tiedote. 6

Lectio praecursoria 13.8.2010 Hanneleena Hieta, FT, Turun yliopisto Mukautuva museo. Kolmen eurooppalaisen kansanelämänmuseon muutostarina 1970-luvulta 2000-luvun alkuun. Mikä on museo? Pysyykö museo aina samana vai muuttuuko se. Jos se muuttuu, niin miksi ja miten? Olen tässä tutkimuksessani lähtenyt siitä, että museolaitos on suurempi kokonaisuus kuin yksi yksittäinen museo. Museolaitos on yksi keskeisimpiä nyky-yhteiskunnan instituutioita, mitä tulee yhteisöidemme menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Se siis pyrkii antamaan yhteisöiden jäsenille vastauksia siihen, mistä tulemme ja mitä olemme. Kuten instituutiot yleensäkin, se myös muistaa puolestamme yhteisön yhteisiä asioita. Antropologi Mary Douglas on kirjoittanut, että samalla kun yhteiskunnan taloudellinen rakenne muuttuu, muuttuu myös siihen liittynyt luokittelujärjestelmä. Eli toisin sanoen asioista aletaan puhua eri tavalla. Myös museoinstituutiosta on tämän tutkimuksen tarkasteluvälin aikana, 1970-luvulta 2000-luvulle, alettu puhua eri tavalla. Olen tutkimuksessani keskittynyt kolmeen eurooppalaiseen kansanelämänmuseoon ja pyrkinyt hahmottelemaan niiden muutosta perustamisajankohdasta 2000-luvun alkuun. Tämän hahmottelun olen tehnyt museoiden alkuperäisten rakentajien ja työntekijöiden haastattelujen ja osittain myös kirjallisen materiaalin perusteella. Tutkimani museot ovat Kuralan Kylämäki Turussa, Ópusztaszerin kansallis-historiallisen muistomerkkipuiston kansatieteellinen kokoelma Szegedin lähellä Unkarissa ja Peloponnesoksen Laografisen Säätiön museo Nafpliossa Kreikassa. Yhteistä näille museoille on joko perustaminen tai perustamishankkeen aloittaminen 1970-luvulla ja se, että niitä toteuttamassa on ollut kansatieteilijöitä tai vastaavan alan tutkijoita. Vastaavat alat ovat Unkarissa néprajz ja Kreikassa laografia. Koska olen lähtenyt yksittäisten museotyöntekijöiden näkemyksistä, on ollut looginen kysymys myös tutkia sitä, mitkä ovat yksilön roolit ja mahdollisuudet instituutioon nähden. Olen lähestynyt tätä kysymystä sekä sukupolvien että kairoksen ja kronoksen kautta. Kairos ja kronos ovat erilaisia ajan malleja. Yleensä 7

ottaen kairos tarkoittaa yksittäistä hetkeä, jolloin yksilöltä vaaditaan ratkaisua suuntaan tai toiseen. Kronos puolestaan tarkoittaa syklisesti ja omalla painollaan etenevää aikaa. Liiketaloustieteessä näillä kahdella termillä kuitenkin voidaan tarkoittaa myös avoimia ja suljettuja organisaatioita. Kronos-organisaatio on suljettu ja siinä mielessä stabiili, että sen toiminta on hyvin ennustettavissa. Sen toimijat ovat melko roolisidonnaisia ja organisaatio toimii rutiinien mukaisesti ja melko hierarkkisesti. Kairos-organisaatio on avoin ja koska se on riippuvainen ulkoisista tekijöistä sitä luonnehtivat liike ja yllätykset. Yksilöt joutuvat kairosmaailmassa toimimaan sokkona, koska muuttujia voi olla niin paljon, että toiminnan oikea ajoitus selviää vasta jälkikäteen. On oletettavaa, että inhimilliset instituutiot käyvät elinkaarensa aikana läpi erilaisia enemmän ja vähemmän avoimia ja suljettuja vaiheita. Niinpä ne kulkevat epäjärjestyksen tilasta toiseen saavuttaen välillä lyhytaikaisen stabiliteetin. Edellä mainitsemallani sukupolvella voidaan viitata museotyöntekijäsukupolviin, kuten Solveig Sjöberg-Pietarinen on tehnyt omissa tutkimuksissaan. On eri sukupolvet museoiden perustajille, heidän työnsä jatkajille ja niille, jotka tulevat museoon virkamiesmäisiin töihin sen vakiintumisvaiheen jälkeen. Toisaalta myös yhteiskunnissa on eri sukupolvia, jotka reagoivat johonkin avainkokemukseen, joka on kaikille yhteinen, liittymällä johonkin tarjolla olevaan ideologiseen traditioon. Niin sanottu ajan hengen muutos ei ole sen kummallisempaa kuin eri ideologisiin traditioihin liittyneiden ryhmittymien valtasuhteiden muutosta. Miten tämä valtasuhteiden muutos sitten näkyisi mahdollisesti esimerkkimuseoissani? Ensinnäkin voidaan todeta niiden taustayhteiskunnista, että sekä Unkarissa että Suomessa toteutettiin 1970- ja varsinkin 1980-luvulla universalistista hyvinvointivaltiomallia, jonka mukaan museot muun muassa kuuluivat kansalaisille tarjottuihin hyvinvointi- ja sivistyspalveluihin. Kreikassa yhtäältä resurssisyistä mutta toisaalta myös kansalliseen identiteettiin liittyvistä syistä valtio on tukenut ennen kaikkea antiikin ja Bysantin museoita ja kohteita, mutta myös siellä valtio alkoi antaa jonkinlaista tukea yksityisille muiden alojen museoille 1970-luvun lopulla. 1970- ja 1980-lukua Kreikassa ja Suomessa kuvastaa myös demokratiakehitys. Kreikassa se merkitsi oikeistolaisen sotilasdiktatuurin kaatumista ja sitä seurannutta yhteiskunnan vapautumista, joka pääsi eräänlaiseen kukoistukseensa 1980-luvulla, kun vasemmisto-keskustalainen Pasok-puolue pyrki luomaan Kreikasta modernin hyvinvointivaltion. Suomessa demokratiakehitys merkitsi ruohonjuuritason demokratiaa. Kansalaisaktivismi ja ympäristöliike alkoivat nostaa päätään ja ihmiset alkoivat kiinnostua omaan arkeensa 8

vaikuttaneista poliittisista päätöksistä. On tietenkin vaikea puhua sosialistisesta Unkarista varsinaisena demokratiana. 1980-lukua kohti kansalaisten vapaudet kuitenkin kasvoivat ja puolueen puuttuminen asioihin väheni. Esimerkkimuseoitteni yhteisiä tekijöitä niiden perustamishetkellä ja alkutaipaleella siis olivat yhteiskuntien painotus kansalaisten demokraattisiin mahdollisuuksiin ja julkisesti tuettuihin hyvinvointi- ja sivistyspalveluihin. Ei ole laisinkaan liioiteltua sanoa, että 1990-luku alkoi shokeeraavalla tavalla niin tutkimukseni museoiden kuin koko museolaitoksen kannalta. Suomessa muistamme tietenkin 1990-luvun alun laman, joka järkytti julkista taloutta ja ennen kaikkea kuntataloutta, josta suuri osa Suomen museoista on riippuvainen. Kuntatalouden lama jatkui pitkälle yli varsinaisen talouslaman. Toisaalta Unkarissa herättiin siihen todellisuuteen, että hallitus oli koko 1980-luvun tuottanut hyvinvointia ulkomaisin lainoin. Järjestelmänvaihdos toi ideologisen muutoksen lisäksi kovan talouskuurin. Museoala oli jo 1980-luvun lopulle tultaessa alkanut kärsiä inflaation takia, kun avustusten todellinen arvo pieneni. 1990-luvulla myös niiden numeerinen arvo pieneni. Kreikassa 1990-luvun alussa valtaan astunut konservatiivihallitus puolestaan asetti valtion menojen karsimisen päätavoitteekseen. Pelkkä lama ei ollut syypää julkisen talouden kiristymiseen yhdessäkään tutkimassani maassa. Toisen maailmansodan jälkeen vallitsi melko pitkään kausi, jona julkisen kulutuksen kasvu toi mukanaan positiivisen taloudellisen kasvun kehän. Se ei kuitenkaan voinut jatkua loputtomiin, vaan kaikissa OECD-maissa on jouduttu miettimään, minkälaista hyvinvointia halutaan pitää yllä ja mikä on sellaista ylellisyyttä, mitä ei tarvitsisi julkisesti tukea. On tietenkin poliittinen kysymys, mikä on tärkeää ja mikä ei. Ja ne käsitykset ja keskustelut, joiden avulla jotain linjaa perustellaan menevätkin sitten jälleen kulttuurisen puolelle, mikä on meille kansatieteilijöille tutumpi osa-alue kuin varsinainen kansantalouksien tutkimus. Monet kulttuurien tutkijat ovat jo tehneet sen johtopäätöksen, että tapa puhua julkisista palveluista on muuttunut. Sitä vallitsee nyt sellainen hallinnollinen kieli, jota jotkut kutsuvat managereseksi. Managerese on niinsanotun uuden julkishallinnon kieli. Kaikki karsimiset ja päätökset perustellaan rahan sanelemina pakkoina ja on myös jo ehditty todeta, että hyvinvointivaltion purkutalkoisiin on osallistunut huomattavasti pienempi joukko kuin aikanaan sen rakennustalkoisiin. Länsimaat eivät enää ole varsinaisesti hyvinvointivaltioita vaan kilpailuky- 9

kyvaltioita. Hyvinvoinnin julkista tuottamista voidaan edelleen kannattaa, mutta sen perusteena ei enää ole hyvinvointi itseisarvona vaan sen tuoma valtion kilpailukyky. Edelleen kannattaa siis esimerkiksi kouluttaa väestöä, mutta ei väestön itsensä takia vaan siksi, että koulutettu väestö on valtiolle etu. Museolaitos, joka aiemmin oli liittoutunut universalistisen hyvinvointivaltiomallin kanssa, on joutunut ja käsittääkseni joutuu yhä edelleen etsimään aivan uusia tapoja perustella olemassaoloaan aivan erityisesti, jos se aikoo edelleen saada julkista tukea. Tutkimani museot, jotka olivat 1970- ja erityisesti 1980-luvulla kehittyneet selvästikin stabiileiksi kronos-organisaatioiksi, joutuivat siis 1990-luvulla kohtaamaan ulkopuoleltaan lähteneitä tapahtumaketjuja, jotka aiheuttivat kaikissa muutoksia. Ne toisin sanottuna siirtyivät kairos-maailmaan. Kuralan Kylämäki ei ollut 1990-luvulla pystynyt juurikaan toteuttamaan 1980-luvun hyvissä olosuhteissa laadittuja kehittymissuunnitelmiaan, koska kunnan talous oli ahtaalla ja kunnan museo-organisaatio kävi säästöliekillä. 2000-luvun alussa Kylämäkeen määrättiin pääsymaksu, koska sen piti alkaa tuottaa entistä enemmän tuloja. Pääsymaksu kuitenkin lisääntyneiden tulojen ohella vähensi kävijämäärää. Museon onneksi se pääsi mukaan EU:n tavoite 2 -ohjelmaan, minkä seurauksena museo pystyi verkostoitumaan toisten lapsiperhekohteiden kanssa muiden museoiden sijasta, museoaluetta kunnostettiin ja sinne ideoitiin yleisölle suunnattuja valmiita ohjelmapaketteja. Niiden tarkoitus oli tuottaa museolle omaa rahoitusta ja vapauttaa museon vakituisen henkilökunnan voimavaroja varsinaiseen museotyöhön. Ópusztaszerin kansallis-historiallinen muistomerkkipuisto joutui hyvin dramaattisten vaiheiden kautta kokonaan irrotetuksi julkisesta lääninmuseojärjestelmästä vuonna 1995. Ópusztaszer oli juuri alkamassa tuottaa suuriakin pääsymaksutuloja, mutta sen kunnostamisesta taloudellisessa vastuussa ollut läänin poliittinen johto ei enää halunnut olla sen rahoittamisen kanssa missään tekemisissä, joten puistosta tehtiin yleishyödyllinen yhtiö. Poliitikot eivät kuunnelleet lääninmuseon johtajan mielipidettä asiasta, lääninmuseo menetti mahdolliset lisääntyneet tulot ja samalla museoiden asiantuntijatyövoima syrjäytettiin, kun muistomerkkipuiston uusi johtajisto valittiin. Myöhemmin lääninmuseon ja yliopiston tutkijoista on luotu asiantuntijaraati valvomaan puiston historiakuvan autenttisuutta. Ennen kaikkea puiston on kuitenkin elätettävä itsensä pääsylippu- ja tapahtumatuloilla, mitä varten puiston päämäärä on ollut tuottaa myytävissä olevia kulttuurituotteita. 10

Peloponnesoksen Laografisen Säätiön toiminta ja museo kasvoivat huimasti 1980-luvulla. 1990-luvun alussa museon hankkeet veivät niin paljon rahaa, että se ei kyennytkään yllättäen rikkoutuneen tekniikkansa korjaamiseen. Samana vuonna kulttuuriministeriö lakkautti valtionavustuksen. Tämä johti museon hyvin lähelle lakkautusta. Museon perustajan Ioanna Papantoniun henkilökohtaisten verkostojen avulla museo kuitenkin pystyttiin pelastamaan kriisistä. Sitä seuraavina vuosina museo ja säätiö ovat luoneet kumppanuuksia paikallishallinnon ja paikallisten yritysten kanssa, alkanut järjestää kuukausittain vaihtuvia taidenäyttelyitä ulkopuolisen sponsorirahoituksen turvin ja kehittänyt museokaupasta niin kattavan, että se tuottaa museon tuloista 25 %. Museo ei enää suunnittele toimintaansa valtion tuen varaan. Siten se ei ole haavoittuvainen valtion museopolitiikan tuulten muuttuessa milloin mitenkin. Kuten jo edellä mainitsin, Mary Douglas lienee ollut oikeassa, juuri taloudellisen järjestelmän muutos aiheuttaa uusia tapoja puhua vanhoista asioista. Mainitsin aiemmin ajan hengen olevan niinkin yksinkertainen asia kuin eri poliittisiin traditioihin liittyneiden ryhmittymien valtasuhteiden muutosta. Vaikuttaa siltä, että nyt elämäämme aikaa luonnehtivat managerese-puhe ja kaiken perustelu kilpailukyvyllä ja rahan tuottamisella. Nähdäkseni museoiden pitää sen takia perustella itsensä uudelle päättävälle eliitille sen kielellä. Mikäli museo muiden instituutioiden ohella haluaa menestyä edelleen julkisesti rahoitettuna, sen pitäisi painottaa sellaisia asioita, joita sillä on tarjota julkisen rahoittajansa kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Tällaisia asioita voisivat olla väestön koulutustasoa tukevat toimet ja sellaiset palvelut, joilla tuetaan jonkin alueen houkuttelevuutta sijoituskohteena. Viihtyisyys on yksi paikkakunnan vetovoimaisuutta lisäävä houkutin, jolla voidaan kilpailla yritysten sijoittumisessa juuri tietylle paikkakunnalle toisen sijaan. Mikäli museo löytää muita rahoitustapoja kuin julkinen raha, se voi tietenkin halutessaan kehittyä millaiseksi hyvänsä. On vielä syytä kiinnittää huomiota siihen, miten liian paljon ajan hengen kanssa sopusoinnussa oleva tapa kirjoittaa ja perustella omaa olemassaoloa voi olla vaarallista. Niin sanotulle historian tuomiolle ovat joutuneet monet kansallismieliset kansatieteilijät, laografit ja néprajzin tutkijat. Myös vasemmistolainen jargon museokirjoittelussa maistuu nyt jälkikäteen kummalliselta. Juuri eniten yleisöä kosiskelevat ja omana aikanaan napakymppiin osuneet kirjoitukset ovat niitä, jotka mahdollisesti vahingoittavat niin tieteenalaa kuin museoinstituutiota jälkipolvien silmissä. Tämä johtuu siitä, että hegemoniset suhteet vaihtuvat vääjäämättä historiassa. Siksi museota ei kannata suin päin uhrata tämänkään het- 11

ken muodikkaimmalle ideologialle ja kilpailukyky-yhteiskunnan alttarille. Eilean Hooper-Greenhill on kirjoittanut, että museot joutuvat palvelemaan monia isäntiä ja soittamaan monien nuottien mukaan ja onnistuminen määritellään sillä, onko tuotettu sävel enää kuulemisen arvoinen. FL Hanneleena Hiedan kansatieteen väitöskirjan Mukautuva museo. Kolmen eurooppalaisen kansanelämänmuseon muutostarina 1970-luvulta 2000-luvun alkuun tarkastustilaisuus järjestettiin 13. elokuuta 2010 Turun yliopistossa. Vastaväittäjänä toimi dosentti Pia Ohlsson (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Helena Ruotsala (Turun yliopisto). TÄRKEÄ TIEDOTUS! Huolestuttavan monelta ethnoslaiselta on jäänyt kuluvan vuoden jäsenmaksu maksamatta! Ethnos ei lähetä enää erillistä maksulappua, vaan jäsenmaksusta muistutetaan sekä Tiedotteessa että sähköisessä Jäsenkirjeessä. Vuoden 2010 jäsenmaksun eräpäivä oli kesäkuussa. Mikäli et ole vielä maksanut jäsenmaksuasi, tee se nyt! Maksetaan tilille: Sampo 800013-952844 Viite: 31024 Viesti: Jäsenmaksu + vuosi + oma nimi Maksu: varsinainen jäsen 20 euroa / opiskelijajäsen 10 euroa Eräpäivä: HETI Samalla voi maksaa myös unohtuneen jäsenmaksun 2009. Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa taloudenhoitaja Elina Anttonen, puh. 045 650 9383, elina.anttonen@gmail.com 12

Kansatieteellistä pro gradu -tutkielman tekoa metallimusiikin parissa Tiina Käpylä, FM, Turun yliopisto Metallimusiikkikulttuuria käsittelevä pro gradu -tutkielmani Musiikki osana elämäntapaa. Suomalainen metalliskene, maailmankuva ja merkitykset palkittiin Ethnos ry:n vuoden 2009 paras gradu -palkinnolla. Itse palkinto on kunniamaininta, joka rohkaisee jatkamaan valitulla tiellä. Se on myös kiitos jo tehdystä työstä, yliopisto-opiskelijan suuresta urakasta, gradusta. Esittelen seuraavaksi työni pääpiirteitä ja kerron johtopäätöksistäni. Graduni aihe on siis vaatimattomasti suomalainen metallimusiikkikulttuuri. Aihe on valtavan laaja ja aloittaessani aiheesta ei ollut juuri mitään aineistoja tai tehtyä tutkimusta. Ehkä se olikin yksi syy, miksi kaltaiseni vastarannankiiski ryhtyi sitä käsittelemään. Toisaalta näen taustalla myös oman kiinnostukseni metallimusiikkia ja siihen liittyvää kulttuuria kohtaan. Tietysti proseminaarityöni herättelemä kiinnostus musiikkikulttuureita kohtaa on suuri syy siihen, että juuri musiikkiin liittyvä aihepiiri tuli jäädäkseen. Punk-kulttuuria käsittelevä proseminaaritutkielmani oli vähällä saada isosisaren aiheesta tehdystä pro gradu -tutkielmasta. Se ei kuitenkaan koskaan saanut tuulta siipiensä alle, sillä aihe oli ja tuntui hyvin läpikäydyltä monien muiden tukijoiden toimesta. Tarkemmin aiheeni käsittelystä kertoo rajaus metallimusiikkikulttuurista näyttämöinä. Käytän myös populaarimusiikin tutkimukseen kuuluvaa käsitettä skene (engl. scene, näyttämö, näytös). Näillä näyttämöillä, oli näyttämö sitten levykauppa, illanistujaiset ystävän luona, kolmen bändin keikka perjantai-iltana baarissa, stadionkonsertti tai viikonlopun kestävä festivaali keskellä metsää tai kaupunkia, toimivat ihmiset. He ovat toimijoita, joilla on erilaisia rooleja erilaisissa näyttämön toiminnoissa, valta luoda merkityksiä ja rakentaa maailmankuvia. Nämä ovat keskeisiä kiinnekohtia työssäni, samoin alakulttuurin ja valtakulttuurin keskinäiset suhteet, jotka tulevat esiin erityisesti median luomien kuvien heijastumisena toimijoiden arkipäiväiseen kanssakäymiseen ja ympäristöön. Vaikka aiheeni näyttää ehkä ensi näkemältä melko vieraalta kansatieteilijälle, ei se tarkemmin katsottuna ole ihan niin kaukana. Populaarimusiikki ja -kulttuuri ovat mitä arkipäiväisempiä ilmiöitä, myös sen synkemmät muodot, kuten metal- 13

limusiikki ja tähän kulttuuriin tiiviisti liittyvät bändipaidat. Samalla se antaa mahdollisuuden juhlaan, joka on osa kaikkien yhteisöjen ja kulttuurien toimintaa. Esiin tulevat sekä materiaaliset että henkiset puolet kulttuurista. Merkitykset ja maailmankuvat sekä tietysti itse nuoruus ovat tuttuja kaikille kulttuurintutkijoille, tutki aihetta itse tai luki alan kirjallisuutta. Esittelen seuraavaksi aineistonkeruumenetelmäni, mitkä tekevätkin työstäni kansatieteelle tyypillisen. Yksi kiehtovimmista, innostavimmista ja samalla raskaimmista asioista pro gradu -tutkielmani tekemisessä oli kenttätyö. Parasta siinä on elävään kulttuuriin ja nykypäivää, juuri sillä hetkellä rakentumassa olevaan ja elettävään kulttuuriin, sukeltaminen. Kenttätyö kuuluu jossain vaiheessa jokaisen kansatieteilijän ja kulttuurintutkijan työhön. Samoin siitä kirjoitettavat muistiinpanot, kenttäpäiväkirja. Kenttätyöhön kuuluvat työssäni myös haastattelut, sekä sähköpostin välityksellä kerätty kysely näiden kautta tutkittavani saavat konkreettisesti äänensä kuuluviin myös tekstissäni. Kenttätyökohteenani oli yhtä laajasti kuin aiheenikin eli käytännössä lähes koko Suomi. En halunnut tai yrittänytkään tehdä tarkempaa alueellista rajausta tuolloin ja jälkeenpäin huomaan tämän rajaamattomuuden tuoneen esiin piirteitä, joita ei ehkä pelkkään kenttätyöni keskipisteeseen (Turkuun) katsottuna olisi edes löytynyt. Jokin tukikohta on kuitenkin hyvä olla. Se tukikohta on turkulainen West Coast Holocaust (WCH) -yhdistys, joka järjestää lähinnä Turussa elävän musiikin tapahtumia, joiden järjestämiseen siis osallistuin osana kenttätyötäni. Otin osaa toki myös isompiin tapahtumaan; festivaaleilla käydessä tutkijakin on vain yksi yleisön jäsenistä tehden samaa kuin muutkin, vaikka on toisinaan etuoikeutettu kameransa kanssa. Vaikka ensisijainen tarkoitukseni oli luoda katsaus ja tehdä kartoitus metallimusiikkikulttuurista, tyystin vailla teoriaa ei työni ole edennyt. Alkuperäisen etnografia-painotuksen sijasta yhtä suuren osan saakin Pierre Bourdieun ajatteluun perustuva teoretisointi tai ennemmin analyysimenetelmää muistuttava käsitteistö, joka on vaikuttanut suuresti myös uuden alakulttuuritutkimuksen kehitykseen. Keskeisimpiä Bourdieun käsitteistä työssäni ovat kentän, maun ja pääoman käsitteet. Jälkimmäiseen liittyy myös käyttämäni Sarah Thorntonin kehittelemä alakulttuurisen pääoman käsite. Alakulttuurinen pääoma on hyvä käsite luokkarajat ylittävän metallimusiikkikulttuurin parissa, sillä se ei perustu Bourdieun pääomakäsitteen mukaisesti yhteiskunnalliseen luokkaan. Samaa ajatuskulkua jatkaen, metallimusiikkikulttuuriin liittyvä käsitys hyvästä mausta ei ole luokkasidonnainen eikä niinkään sukupolvelta toiselle periytyvä vaan juuri alakulttuuriseen pääomaan liittyvä, näyttämön sisäinen asetelma. 14

Mitä voin sitten todeta suomalaisesta metallimusiikkikulttuurista kaiken tämän jälkeen? Ainakin sen, että ei ole olemassa yhtä metallimusiikkikulttuuria. Käsite on käytännöllinen lähinnä teoreettisena sateenvarjokäsitteenä erinäisille ja jatkuvasti muuttuville/ kehittyville tyylilajeille ja kulttuureille. Kaikilla metallimusiikin nykyisin hyvin eriävilläkin tyylilajeilla on kuitenkin yhteiset juuret, joten eräänlaisen kattokäsitteen käyttäminen lienee oikeutettua. Toiseksi, erilaiset metallimusiikkikulttuurit eivät sovi perinteisen alakulttuurikäsityksen muottiin. Niissä on piirteitä, jotka sopivat ja piirteitä, jotka eivät sovi. On siis hyvä puhua uudesta alakulttuurista, jossa pääoma ja maku nähdään siis ensisijaisesti luokkaan liittymättöminä piirteinä. Kuvaan sopivat omat sanastot, arvot, kuten yleinen kristinuskon vastaisuus, tietty jatkuvuus, kaupallisten tuotteiden muokkaaminen ja hyödyntäminen omien tarkoitusperien ja merkitysten mukaisiksi, yhteisöllisyys, joka ei kuitenkaan ole jengimäisen tiivistä vaan verkostomaista ja pieniin, tiiviimpiin klikkeihin keskittyvää. Kaupallisuudesta ja materiakeskeisyydestä on turha antaa moitteita, vaikka moniin tyylilajeihin kuuluu mm. bändipaitojen ja levyjen keräily. Skenessä ne ovat kuitenkin pelkkiä materiaalisia tuotteita syvemmässä merkityksessä, niillä luodaan henkilökohtaisia ja yhteisiä merkityksiä ja sisältöjä arkeen ja kanssakäymiseen, rakennetaan ja esiintuodaan omaa makua ja identiteettiä alakulttuurisen pääoman viitekehyksessä. Yksi työssäni esiin tullut piirre kuvastaa hyvin länsimaista nykypäivää. Nuoruus on yhä pidempi ja vaikeammin määriteltävä jakso ihmisen elämässä. Oman työni pariin päätyneet ihmiset eivät ole eläneet ja jättäneet metallimusiikkikulttuuria aikuistuttuaan, vaan jatkavat sen parissa ehkä vähemmän aktiivisesti tai vähemmän radikaaleja kannanottoja esittäen. Nuoruus jatkuu siis elämäntavassa ja musiikkimaussa myös perheenperustamisen ja elämäntilanteen vakiintumisen jälkeen. Ihmiset jatkavat musiikin kuuntelua, bändipaitojen pitämistä, keikkojen järjestämistä ja itse soittamista myös varsinaisen, virallisen nuoruuden ikämääritelmän jälkeen. On mahdotonta puhua siis perinteisiin määritelmiin perustuvasta nuorisokulttuurista. Ethnos ry on jakanut Vuoden Gradu -palkinnon jo vuodesta 1992 alkaen. Vuoden 2009 palkinnon voitti Tiina Käpylä Turun yliopiston kansatieteen oppiaineesta. Valinnan tekee vuosittain vaihtuva tuomari, joka tällä kertaa oli dosentti Marketta Luutonen. Palkinto jaettiin VI Kansatieteen päivien yhteydessä 19.3.2010. Katso myös Ethnoksen Jäsenkirje 1/2010. 15

Mobiiliteknologia-projekti tutkii Afrikkaa ja Intiaa Laura Stark, FT, Jyväskylän yliopisto Mobiiliteknologia, sukupuoli ja kehitys Afrikassa ja Intiassa. Suomen Akatemialta saatu rahoitus kaudelle 2010 2013. Informaatio- ja kommunikaatioteknologioita hyödynnetään yhä useampiin tarkoituksiin. Kehittyvissä maissa niiden katsotaan tarjoavan mahdollisuuden lieventää köyhyys- ja terveysongelmia. Erityisen lupaaviksi ovat osoittautuneet matkapuhelimet. Viime vuosina onkin käynnistetty runsaasti mobiiliin teknologiaan perustuvia kehitysprojekteja. Myös lukuisat aihepiiriin liittyvät konferenssit ja internet-sivustot kertovat kiinnostuksen nopeasta kasvusta. Vain harvat mobiiliteknologian kehityssovellukset ovat kuitenkin ottaneet huomioon sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisen. Projektimme tarkastelee mobiiliteknologian vaikutuksia sukupuolten välisiin suhteisiin antropologisesta näkökulmasta pyrkien edistämään tasa-arvoa. Tarkastelemme myös mobiiliteknologian vaikutuksia sukupuolten välisiin valtasuhteisiin. Miten voidaan taata, etteivät mobiiliteknologian kehityssovellukset syventäisi sukupuolten välistä epätasa-arvoa vaan vahvistaisivat naisten ja tyttöjen asemaa hyödyttäen samalla heidän yhteisöjään? Projektin johtaja on professori Laura Stark ja projektin tutkijat ovat Sirpa Tenhunen, Perpetual Crentsil, Jukka Jouhki, ja Sanna Tawah. Projektin tutkijoiden kenttätyö suuntautuu Kameruniin, Keniaan, Tansaniaan, Etelä-Afrikkaan, Ghanaan, ja Intiaan. Maat edustavat joitakin kehitysmaiden nopeimmin kasvaneista matkapuhelinmarkkinoista, joissa valtio, kansalaisjärjestöt ja yksityisyritykset ovat luoneet IT:hen perustuvia kehityssuunnitelmia ja -sovelluksia. Useat tutkimuskohteet mahdollistavat laajan näkökulman sukupuolen ja mobiiliteknologian väliseen vuorovaikutukseen kehittyvissä maissa. Kenia ja Tansania ovat Suomen Ulkoasiainministeriön kehityspolitiikan pitkäaikaisia yhteistyömaita ja Etelä-Afrikka lyhytaikainen. Crentsil ja Tenhunen työskentelevät yhteistyössä kansalaisjärjestöjen kanssa tarkastellen, miten mobiiliteknologiaa voidaan käyttää terveysongelmien ratkaisuun ja miten järjestöt voivat menestyksellisesti panna mobiiliteknologisia sovelluksia käytäntöön Intiassa, Keniassa, Ghanassa ja Etelä-Afrikassa. Stark, Jouhki ja 16

Tawah tarkastelevat sukupuolen, mobiiliteknologian ja taloudellisen kehityksen suhdetta (m-pankit, rahalähetykset, puhelinten kulut ja hyödyt) Kamerunissa, Intiassa ja Tansaniassa. Matkapuhelinten käytön tutkimuksen lisäksi pyrimme yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, palveluntarjoajien ja muiden osapuolten kanssa kehittämään sukupuolten tasa-arvoa edistäviä mobiiliteknologian sovelluksia. Projektin teoreettisina tavoitteina on kehittää kehitystutkimuksen paradigmoja ja käsitteitä sekä teorioita teknologian kulttuurisesta käytöstä ja sosiaalisesta konstruktiosta. Muistathan Ethnoksen oman sähköpostilistan! Jos et kuulu vielä Ethnoksen omalle sähköpostilistalle, kannattaa liittyä nyt! Ethnoksen uusi, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä Jäsenkirje lähetetään listalle kuuluville henkilöille. Lisäksi sähköpostilistalle voi kuka tahansa lähettää tiedotteita ja esimerkiksi kutsuja kansatieteen/etnologian alaan kuuluvista tapahtumista, seminaareista yms. Listalle voi liittyä osoitteessa https://lists.utu.fi/mailman/listinfo/ethnos tai lähettämällä sähköpostia tiedotussihteerille, jussi.lehtonen@utu.fi. 17

Esittelyssä Helsingin kaupunginmuseo Pirkko Madetoja, FM, Helsingin kaupunginmuseo Vuoden 2009 lopulla kaupunginisät suuressa viisaudessaan päättivät, että Helsingin kaupunginmuseo saa kahden vuoden kuluttua muuttaa Sofiankatu 4:n vuonna 1994 käyttöönotetuista, perusnäyttelyn, toimiston, kuva-arkiston ja konservoinnin sisältävistä tiloista korttelin päähän eli ns. Elefantin kortteliin. Elefantissa on jo nyt yksi museolle kuuluva rakennus: Helsingin keskustan vanhin kivitalo, Sederholmin talo. Museon muutto on osa isompaa kokonaisuutta, jota kaupungin visionäärit kutsuvat torikortteleiden elävöittämiseksi. Käytännössä kaupunki haluaa Sofiankadun kiinteistön paremmin tuottavaksi liiketilaksi. Talousmiesten logiikalla museo on siis rakennuksen hukkakäyttöä. Syyskuussa 2010 kaupungin heikentynyt taloudellinen tilanne pysäytti muuttohankkeen. Meidän museolaisten on vähän vaikea päättää, pitäisikö olla helpottunut siitä, ettei tarvitse kasata kiireellä uutta perusnäyttelyä vai kauhuissaan Sofiankadulle jäämisestä: tilat ovat käyneet ahtaiksi ja remontti olisi tarpeen talo alkaa hajota käsiin. Jo keväällä kaupungin taloustilanne pakotti museon johtokunnan tekemään kovan päätöksen: nykyisistä kymmenestä näyttelykohteesta suljetaan tämän vuoden aikana kolme: Koulumuseo, Voimalamuseo ja Tuomarinkylän Lastenmuseo. Myös Tuomarinkylän kartanomuseo oli lakkautuslistalla, mutta voimakas vastustus esti sen. Orwellmaisesti puhutaan palveluverkkouudistuksesta. Kohteiden sulkemisen päämotiivi on vuokramenojen karsiminen, mutta tosiasia on, etteivät henkilöstöresurssitkaan tahdo riittää kaikkien kohteiden ylläpitoon ja uusimiseen, eikä uusia virkoja ole luvassa. Viime vuosikymmenet voimakkaasti kasvanut museo on tullut käännekohtaan. *** Kaikki alkoi valokuvista. Vuonna 1906 Helsingin Muinaismuistolautakunta palkkasi Signe Branderin (1869 1942) Suomen ensimmäiseksi ammattimaiseksi museokuvaajaksi. Hänen tehtäväkseen annettiin tallentaa kasvavan pääkaupungin häviävää rakennuskantaa. Vuosien 1907 ja 1913 välillä Brander kuvasi yhteensä 907 luetteloitua kuvaa, jotka muodostavat kaupunginmuseon kokoelmi- 18

en siemenen. Samaan aikaan alkoi myös esinekokoelman kartuttaminen. Muinaismuistolautakunta järjesti Hakasalmen huvilassa vuonna 1909 ensimmäisen näyttelynsä, joka esitteli Signe Branderin siihen mennessä ottamia valokuvia. Ympyrä tuntui sulkeutuvan, kun Hakasalmessa lokakuussa 2009 avattiin näyttely Foto Signe Brander. Kokoelmasta oli valittu 79 kuvan otos, jonka lasinegatiiveista museon kuvalaitos digitoi tasokkaita tiedostoja. Isokokoisissa vedoksissa viime vuosisadan alun Helsinki tuli esille aivan uudella, yksityiskohtaisemmalla tavalla. Elokuun lopulla suljetusta näyttelystä tuli hitti (yli 59.000 kävijää), vaikka museossa oli ajateltu, ettei Signe Brander kiinnosta enää kaikkihan ovat jo nähneet ne kuvat! Niin sokeaksi sitä voi tulla omille aarteilleen. Lokakuun alussa tuli lisäksi tieto, että Suomen Kotiseutuliitto on valinnut näyttelyn julkaisun vuoden kotiseututietokirjaksi. Honkanummen kokoelmakeskuksessa on lähinnä virastojen ja yritysten esineistöä. Kuvaaja: Pirkko Madetoja. 19

*** Museon tekemän tallennustyön tarve ei ole sadan vuoden aikana vähentynyt. Lisäksi vuosikymmenet ovat tuoneet uusia toimintamuotoja. Nykyisellään Helsingin kaupunginmuseolla on esinekokoelmat, kuva-arkisto, kulttuuriympäristöyksikkö, toistaiseksi kymmenen näyttelytilaa sekä aktiivinen tapahtumatuotanto. Helsingin kaupunginmuseo on myös Keski-Uudenmaan maakuntamuseo, jonka tehtävä on antaa alueellaan asiantuntija-apua kulttuuriperintöön liittyvissä kysymyksissä. Netissä museolla on laaja sivusto verkkonäyttelyineen ja Facebook-profiili (myös Signellä on oma). Museo tuottaa asiakkailleen kaksi Sofialehteä vuosittain ja sähköisen tiedotteen kerran kuussa. Lisäksi muukin julkaisutoiminta on aktiivista: viime vuonna ilmestyi seitsemän kirjaa ja yksi CD-levy. Toimintaa pyöritetään vajaan 70 vakinaisen ja parinkymmenen määräaikaisen työntekijän voimin. Kaupunginmuseon kokoelmat ovat laajat, yhteensä puhutaan noin miljoonasta tallenteesta, joista noin 300.000 on esineitä. Esinekokoelmien kartuttamisessa on otettu jo joitakin vuosia sitten erittäin tiukka linja: esineen hyväksyminen kokoelmiin on tarkka prosessi, joka tehdään esinetutkijoiden ja konservaattoreiden yhteistyönä. Kartunta onkin saatu rajattua muutamiin kymmeniin esineisiin vuosittain. Tiukka seula edellyttää tutkijoilta vankkaa ammattitaitoa sekä olemassa olevien kokoelmien että nykykulttuurin osalta. Kaikki päätökset suuntaan tai toiseen pitää osata perustella. Esinekokoelmat sijaitsevat pääosin kahdessa kokoelmakeskuksessa, Helsingin Malmilla ja Vantaan Honkanummella. Viitisen vuotta sitten käyttöön otetut tilat ovat merkittävä parannus entiseen verrattuna, mutta museolla ehdittiin jo suunnitella uusia, museovaatimukset täyttäviä tiloja. Heikko taloustilanne kuitenkin pyyhkäisi suunnitelman kaupungin investointiohjelmasta. Tilantarve ei tule vähenemään: vaikka kokoelmien kasvu on hidastunut, tulee useiden näyttelykohteiden purkaminen aiheuttamaan ruuhkaa kokoelmakeskuksissa. *** Taloudellisen nousukauden hedelmiä oli se, että kaupunki päätti poistaa kaupunginmuseon pääsymaksut vuoden 2008 alusta museon katsotaan kuuluvan peruspalveluihin. Kävijämäärät ovat sen jälkeen nousseet huomattavasti, vuosi 2009 toi uuden ennätyksen: lähes 195.000 kävijää. Kasvua edellisvuodesta oli 20

26 % ja vuodesta 2007 peräti 168 %. Ongelmia ilmainen sisäänpääsy ei tietääkseni ole aiheuttanut. Asiakastyytyväisyyskin on huippuluokkaa. Myös museokaupalla menee entistä paremmin ja lopputulos pääsymaksuttomuudesta on se, että museo tuottaa entistä paremmin. On kuitenkin selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa poliitikot eivät enää uskaltaisi tehdä tällaista päätöstä. Edellä kerrotuista murheista huolimatta museolla on hyvä työilmapiiri. Kaupungin päätöksenteon välillä loputtoman hitaissa ja välillä turhankin tiukoissa käänteissä mielialaa pidetään yllä huumorilla ja tekemällä työt ihan piruuttaankin vähintään yhtä hyvin kuin ennenkin. Onneksi tässä työssä on oppinut katsomaan asioita vähän kolmivuotista taloussuunnitelmaa pitemmälle. Esineiden valinta kokoelmiin on tiukka prosessi. Kruununhaassa vuodesta 1968 toimineen Alku-baarin kyltti läpäisi seulan, kun baarin toiminta lopetettiin vuonna 2009. Suosittu baari näkyy myös Aki Kaurismäen elokuvassa Laitakaupungin valot. Kuvaaja: Pirkko Madetoja. 21

Uutisia ja ilmoitusasioita P Artikkelikutsu: Ethnologia Fennica 2011 P Muistathan ilmoittautua sähköpostilistalle P Turussa uusi kansatieteen professori P Etnologinen tapahtumakalenteri P Seuraava Ethnos-tiedote / Jäsenkirje Artikkelikutsu: Ethnologia Fennica 2011 Monikulttuurisuus arjessa Vuoden 2011 Ethnologia Fennican teemana on monikulttuurisuus arjessa. Pyydämme artikkeliehdotuksia niin monikulttuurisuustutkimuksen ja etnologian suhteeseen kuin itse arjen monikulttuurisuuden ilmiöihin liittyen. Lähetä englannin tai saksankielinen artikkeliehdotuksesi 15.3. mennessä EF:n päätoimittajalle Pirjo Korkiakankaalle (pirjo.korkiakangas@jyu.fi). Lisätietoja antavat päätoimittaja ja muut toimituskunnan jäsenet. Artikkelin laajuuden tulee olla 15 25 liuskaa. Kirjoittaja vastaa itse tekstin kielentarkistus- ja käännöskuluista. Tarkemmat kirjoitusohjeet löytyvät Ethnologia Fennican vuoden 2009 numerosta. Ethnologia Fennica on Suomen kansatieteilijöiden yhdistys Ethnos ry:n kustantama etnologinen/kansatieteellinen tieteellinen julkaisu, jossa julkaistavat artikkelit käyvät läpi anonyymin arvioinnin. Arvioijat ovat joko koti- tai ulkomaisia alan asiantuntijoita. Tieteellisten artikkelien lisäksi lehdessä julkaistaan myös katsauksia ja kongressien tai seminaarien kuvauksia sekä kirja-arvosteluja. Julkaisukieliä ovat englanti ja saksa. Muistathan ilmoittautua sähköpostilistalle Näin saat Jäsenkirjeen Ethnoksen hallitus on päättänyt, että jokaiselle jäsenelle kotiin postitettava Ethnos-tiedote ilmestyy jatkossa kaksi kertaa vuodessa. Painettujen Tiedotteiden lisäksi lähetetään Ethnoksen sähköpostilistalle kuuluville henkilöille sähköinen Jäsenkirje kaksi kertaa vuodessa. Se vastaa osittain sisällöllisesti Ethnos-tiedotetta, mutta on paperista versiota suppeampi. Liity siis Ethnoksen omalle sähköpostilistalle nyt, jotta saat oman kappaleesi Kirjeestä! Katso liittymisohjeet tämän Tiedotteen sivulta 17. 22

Turussa uusi kansatieteen professori Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen professori on vaihtunut 1.8.2010 alkaen. Vuodesta 1997 oppiaineen johdossa ollut Pekka Leimu siirtyi eläkkeelle ja uutena professorina aloitti Helena Ruotsala. Emeritusprofessori Leimu piti jäähyväisluentonsa 30.9.2010; samassa tilaisuudessa julkistettiin myös Leimulle omistettu kirja Ethnology in the 21st Century. Transnational Reflections of Past, Present and Future. Etnologinen tapahtumakalenteri (muutokset mahdollisia) 4.12.2010 Väitös: FM Sanna Lillbroända-Annala, Etnologi, Åbo Akademi. Från kåk till kulturarv. En etnologisk studie av omvärderingen av historiska trästadsområden i Ekenäs och Karleby. 13.1.2011 Tieteiden yö Helsingissä: Arjen arvoitus. Tiede vastaa arjen kysymyksiin. Ethnos on mukana tapahtumassa luentokimaralla. 11.3.2011 Ethnoksen vuosikokousseminaari Helsingissä, Tieteiden talolla. 18. 21.4.2011 Tenth conference of SIEF, People Make Places ways of feeling the world, Lissabon, Portugal. Ks: /www.siefhome.org/sief2011/. Syyskuu 2011 3rd meeting of SIEF's Working Group on Cultural Heritage and Property, Pori. 2012 XI Suomalais-unkarilainen kansatieteen symposium Suomessa. 2012 VII Kansatieteen päivät. Seuraava Ethnos-tiedote / Jäsenkirje Ethnos-tiedote 1/2011 ilmestyy helmikuussa. Lehteen tuleva aineisto toimitetaan viimeistään 31.1.2011 mennessä tiedotussihteerille osoitteella jussi.lehtonen@utu.fi. Tuetut tiedostomuodot ovat.rtf,.doc,.docx ja.wpd. Sähköinen Jäsenkirje ilmestyy joulukuussa 2010. Jäsenpostiin tarkoitettu aineisto toimitetaan tiedotussihteerille viimeistään 30.11.2010 mennessä. 23

Ethnos ry. c/o Tieteiden talo Kirkkokatu 6 00170 Helsinki Tarkistathan, onko jäsenmaksusi maksamatta tältä vuodelta! Jäsenmaksusta ei lähetetä enää erillistä maksukuittia, vaan siitä muistutetaan sekä Tiedotteessa että sähköisessä Jäsenkirjeessä. Jäsenmaksun eräpäivä oli kesäkuussa jos et ole varma maksustasi, voit tiedustella asiaa taloudenhoitajalta. Tarkemmat maksuohjeet ja taloudenhoitajan yhteystiedot löydät tämän tiedotteen keskiaukeamalta (s. 12). Kiitos! Helsingin yliopiston pikapaino 2010