Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen Valtio-omisteinen Helsinki 25.6.2015 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.
TAVAROIDEN ULKOMAANKAUPPA YRITYSTYYPEITTÄIN 2014 Ulkomaankaupan keskittyminen ennallaan Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan Suomen vienti on keskittynyt suurimpien yritysten varaan. Vuonna 2014 viennin kokonaisarvo oli 56 mrd. euroa, josta viiden suurimman yrityksen osuus oli 24 prosenttia ja kymmenen suurimman 33 prosenttia. Vuoteen 2013 verrattuna sekä viiden että kymmenen suurimman yrityksen osuus kokonaisviennistä pysyi ennallaan. Vuonna 2014 tuonnin kokonaisarvo oli 58 mrd. euroa, josta viiden suurimman yrityksen osuus oli 22 prosenttia ja 10 suurimman 27 prosenttia. Vuoteen 2013 verrattuna viiden suurimman yrityksen osuus kokonaistuonnista laski kaksi prosenttiyksikköä ja kymmenen suurimman osuus laski yhden prosenttiyksikön. Vienti on keskittyneempää kuin tuonti sillä sadan suurimman vientiyrityksen osuus kokonaisviennistä oli 68 prosenttia kun sadan suurimman tuontiyrityksen osuus kokonaistuonnista oli vain 52 prosenttia. Vuonna 2014 tuontikauppaa käyneitä yrityksiä oli 73 713 kpl ja vientikauppaa käyneitä yrityksiä 17 998 kpl. Kuvio 2. Ulkomaankaupan keskittyminen vuosina 2005 2014 (osuus kokonaisarvosta, prosenttia) % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Vienti 5 suurinta yritystä 10 suurinta yritystä 100 suurinta yritystä % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti 5 suurinta yritystä 10 suurinta yritystä 100 suurinta yritystä Viennin keskittyminen nousi metallien ja metallituotteiden sekä kulkuneuvojen osalta vuoteen 2013 verrattuna. Viiden suurimman yrityksen osuus kulkuneuvojen osalta oli hieman yli puolet, kun se vuonna 2013 oli 34 prosenttia. Viiden suurimman yrityksen osuus metallien ja metallituotteiden viennistä oli 64 prosenttia, nousua neljä prosenttiyksikköä. Viennin keskittyminen laski hieman muiden tärkeiden vientituotteiden osalta vuoteen 2013 verrattuna. Viiden suurimman yrityksen osuus metsäteollisuuden ja kemianteollisuuden tuotteiden viennistä oli lähes 60 prosenttia. Myös sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden viennin arvosta viiden suurimman yrityksen osuus oli lähes puolet ja koneiden ja laitteiden viennin osuus oli 27 prosenttia. Tuonnissa suurten yritysten osuus ei ole yhtä hallitseva kuin viennissä. Kymmenen suurimman yrityksen osuus oli alle puolet kaikissa tuoteluokissa. Tuonnin osalta oli edelleen keskittyneintä kemian teollisuuden tuotteiden sekä kulkuneuvojen tuonti. Kemianteollisuuden tuotteiden tuonnista viiden suurimman yrityksen osuus oli 35 prosenttia ja kymmenen suurimman 43 prosenttia, laskua molemmissa kolme prosenttiyksikköä vuodesta 2013. Kulkuneuvojen tuonnista viiden suurimman yrityksen osuus (34%) nousi seitsemän prosenttiyksikköä vuodesta 2013. Sekä metsäteollisuuden tuotteiden että sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden viiden suurimman yrityksen osuus tuonnista oli reilu viidennes. 1
Venäjälle ja Alankomaihin kohdistuva ulkomaankauppa selvästi keskittyneintä Vuonna 2014 vienti oli keskittyneintä Alankomaihin, Isoon-Britanniaan, Ranskaan ja Saksaan. Viiden suurimman yrityksen osuus viennin arvosta Alankomaihin oli 58 % ja Isoon-Britanniaan 48 %. Viiden suurimman yrityksen osuus viennistä Saksaan (38 %) on ohittanut Kiinan (35 %) verrattuna vuoteen 2013. Myös Ranskan suuntautuvasta viennistä viiden suurimman yrityksen osuus on laskenut yli kymmenen prosenttiyksikköä. Euroopan Unioniin ja Euroalueelle sekä Pohjois-Amerikkaan kohdistuvasta viennistä viiden suurimman yrityksen osuus oli yli kolmannes. Viiden suurimman yrityksen osuus viennistä Baltian maihin (39 %) on noussut kymmenen prosenttiyksikköä. Tuonti oli selvästi keskittyneintä Venäjältä, jossa viiden suurimman yrityksen osuus oli 82 prosenttia. Viiden suurimman yrityksen osuus Norjan tuonnista oli 63 %, kun se vuonna 2013 oli 45 %. Euroopan Unionin tuonnista viiden suurimman yrityksen osuus oli 13 prosenttia ja Euroalueen tuonnista 14 prosenttia. Tuonti EU:sta oli keskittyneempää 2014 kuin vertailuvuonna (+1 %) mutta tuonnin keskittyminen säilyi pääosin samalla tasolla kuin vuonna 2013. Kuvio 3. Ulkomaankaupan keskittyminen tärkeimpien kauppakumppaneiden kanssa vuonna 2014 % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Alankomaat Iso- Britannia Vienti - 5 suurinta yritystä Ranska Kiina Ruotsi Yhdysvallat Tuonti - 5 suurinta yritystä Italia Saksa Norja Venäjä Kuvio 4. Ulkomaankaupan maantieteellinen keskittyminen vuonna 2014 % 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 Vienti - 5 suurinta yritystä Tuonti - 5 suurinta yritystä 0 Euroalueen ulkopuoliset EU-maat Euroalue Pohjois- Amerikka EU Baltia Kaukoitä Muu Eurooppa 2
Valtio-omisteisten yritysten ulkomaankauppa laski 2014 Valtio-omisteisten yritysten vienti, 6,4 mrd. euroa, laski 9 % vuonna 2014. Sekä yksityisten kotimaisten yritysten viennin arvo, 30,7 mrd. euroa että ulkomaalaisomisteisten yritysten viennin arvo, 16,9 mrd. euroa, nousi prosentilla. Valtio-omisteisten yritysten osuus kokonaisviennistä oli 12 prosenttia, laskua prosentin verran. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus viennistä oli 30 prosenttia ja yksityisten kotimaisten yritysten osuus 55 prosenttia. Kuvio 5. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 (osuus arvosta, prosenttia) % 100 Yksityinen kotimainen 90 Ulkomaalaisomisteinen 80 Valtio-omisteinen 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Vienti 100 % 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen Valtio-omisteinen Ulkomaalaisomisteisten yritysten tuonti laski prosentin verran 21,8 mrd. euroon ja valtio-omisteisten yritysten tuonti laski yhdeksällä prosentilla 10,2 mrd. euroon. Yksityisten kotimaisten yritysten tuonnin arvo nousi prosentilla 24,8 mrd. euroon. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus kokonaistuonnista nousi yhden prosentin 38 prosenttiin. Valtio-omisteisten yritysten osuus, 18 %, supistui vastaavasti prosentin. Taulukko 1. Kokonaiskehitys yritysten omistajatyypeittäin Vienti (milj. e) Osuus Muutos, Tuonti (milj. e) Osuus, Muutos, 2014 2013 2014 % 2013/2014% 2013 2014 2014 % 2013/2014% Yksityinen kotimainen 30 544 30 736 55 1 24 597 24 849 43 1 Valtio 7 058 6 444 12-9 11 116 10 162 18-9 Ulkomaalaisomisteinen 16 767 16 930 30 1 21 947 21 779 38-1 Muut omistajatyypit yhteensä 1 2 3 0 x 263 310 1 x Määrittelemätön 1 1 676 1 816 3 x 485 606 1 x Yhteensä 56 878 55 930 100-2 59 517 57 706 100-3 1 Määrittelemättömille ja muut omistajatyypit yhteensä -ryhmille ei voida luotettavasti laskea muutosprosenttia. Tämän vuoksi tietoa ei ilmoiteta. 3
Yritysten omistuspohja vaihtelee tuoteluokittain Vuonna 2014 yksityisten kotimaisten yritysten osuus metsäteollisuuden tuotteiden viennin arvosta pysyi ennallaan ollen 92 prosenttia. Yksityisten kotimaisten yritysten osuus supistui vain sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden osalta (52 %). Yksityisten yritysten osuus kulkuneuvojen viennistä (52 %) kasvoi viisi prosenttiyksikköä. Myös muissa tärkeimmissä tuoteluokissa yksityisten kotimaisten yritysten osuudet kasvoivat: metallit ja metalliteollisuuden tuotteet (62 %), koneet ja laitteet (56 %), sekä kemian teollisuuden tuotteet (19 %). Kemian teollisuuden tuotteiden vientiä hallitsevat valtio-omisteiset yritykset 44 prosentilla, laskua edellisvuoden osuuteen oli kaksi prosenttiyksikköä. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuudet koneiden ja laitteiden (41 %) sekä kulkuneuvojen (36 %) osalta laskivat hieman. Muissa tärkeimmissä tuoteluokissa ulkomaalaisomisteisten yritysten osuudet pysyivät ennallaan: sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet (44 %), metalli ja metalliteollisuuden tuotteet (36 %) sekä kemian teollisuuden tuotteet (34 %). Tärkeimpien tuoteluokkien tuonti on jakautunut melko tasaisesti yksityisten kotimaisten sekä ulkomaalaisomisteisten yritysten kesken. Yksityisessä kotimaisessa omistuksessa olevien yritysten osuus oli yli puolet metsäteollisuuden tuotteiden (62 %), koneiden ja laitteiden (51 %), kulkuneuvojen (50 %) sekä metallien ja metallituotteiden (59 %) tuonnista. Yksityisten yritysten osuus kulkuneuvojen tuonnista kasvoi eniten, seitsemän prosenttiyksikköä, vuoteen 2013 verrattuna. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden (57 %) sekä kemian teollisuuden tuotteet (44 %) ovat täkeimmistä tuoteluokista ne, joita edelleen hallitsevat ulkomaalaisomisteiset yritykset. Kuvio 6. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuonna 2014 (osuus arvosta, %) Viennin jakautuminen omistajatyypeittäin tärkeimmissä CPA-tuoteluokissa v. 2014, % Tuonnin jakautuminen omistajatyypeittäin tärkeimmissä CPA-tuoteluokissa v. 2014, % Yhteensä 55 30 12 3 Yhteensä 43 38 18 1 16-18 Metsä 92 7 11 16-18 Metsä 62 37 1 26-27 Sähkö- ja elektroniikka 52 44 3 28 Koneet ja laitteet 51 48 10 28 Koneet ja laitteet 56 41 3 29-30 Kulkuneuvot 50 41 8 24-25 Metallit ja metallituotteet 62 36 1 24-25 Metallit ja metallituotteet 59 39 2 29-30 Kulkuneuvot 52 36 9 3 26-27 Sähkö- ja elektroniikka 40 57 3 19-22 Kemia 19 34 44 4 19-22 Kemia 35 44 21 Yksityinen kotimainen Valtio-omisteinen 0 % 100 % Ulkomaalaisomisteinen Määrittelemätön/muut Yksityinen kotimainen Valtio-omisteinen 0 % 100 % Ulkomaalaisomisteinen Määrittelemätön/muut Yritysten omistajatyyppien määritelmät: Ulkomaalaisomisteiseksi yritykseksi määritellään yritykset, joissa ulkomaisen omistuksen osuus on yli 50 prosenttia sekä ulkomaalaisomisteisten konsernien tytäryhtiöt. Ulkomaalaisomisteinen yritys katsotaan ulkomaalaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaalaisen omistajatahon äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia. Esimerkiksi pörssiyrityksellä äänivalta saattaa jakautua usean ulkomaalaisen tahon kesken, mutta yhdenkään äänivalta ei ole yli 50 prosenttia. Tässä tilanteessa yritystä pidetään yksityisenä kotimaisena yrityksenä. Yksityisiin kotimaisiin yrityksiin katsotaan kuuluvaksi yksityiset suomalaisomisteiset yritykset (pl. rahoituslaitokset), jotka eivät ole julkisyhteisöjen tai ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden valvonnan alaisia. Yritys on yksityinen kotimainen yritys, jos yksityisten kotimaisten omistajatahojen äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia tai yksityisten kotimaisten omistajatahojen omistusosuus on yli 50 prosenttia. Yritys katsotaan valtio-omisteiseksi, jos valtion yksittäisen laitoksen tai valtion laitosten omistajatahon äänivaltaosuus on yli 50 prosenttia. (Tilastokeskus). 4
Pk-yritysten ulkomaankauppa vakaata tuonti suurempaa kuin vienti Pk-yritysten vienti on kasvanut hitaasti viime vuodet, vaikka suurten yritysten vienti on laskenut vuodesta 2011 lähtien. Pk-yritysten vuoden 2014 viennin arvo, 7,7 mrd. euroa, oli kaksi prosenttia suurempi kuin vuonna 2013. Pk-yritysten vienti kasvoi kemian teollisuuden osalta kuusi prosenttia, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden osalta neljä ja koneiden ja laitteiden osalta kaksi prosenttia. Kulkuneuvojen vienti kasvoi Pk-sektorilla neljänneksen. Pk-yritysten vienti laski kolme prosenttia vain metallien ja metallituotteiden osalta. Pk-yritysten osuus koko viennin arvosta oli 14 prosenttia, kasvua vertailuvuoteen vajaa prosentti. Suurten yritysten vuoden 2014 vienti, 46,4 mrd. euroa, laski prosentin vuodesta 2013, vaikka kemian teollisuuden tuotteiden vienti laski yhdeksän ja koneiden ja laitteiden vienti seitsemän prosenttia. Suurten yritysten vienti nousi kuitenkin kulkuneuvojen (56 %), sähkö- ja elektroniikkatuotteiden (5 %) sekä metallien ja metallituotteiden (3 %) osalta. Suurten yritysten metsäteollisuuden vienti pysyi ennallaan. Kuvio 7. Suurten ja pk-yritysten viennin ja tuonnin kehitys 2005 2014 70 000 60 000 50 000 milj. eur 40 000 30 000 20 000 10 000 0 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Suuret yritykset VIENTI Pk-yritykset VIENTI Suuret yritykset TUONTI Pk-yritykset TUONTI Pk-yritysten vuoden 2014 tuonti, 15,6 mrd. euroa, pysyi ennallaan vuodesta 2013. Pk-yritysten tuonnin arvo on lähes kaksi kertaa niiden viennin arvon suuruinen. Pk-yritysten tuonti kasvoi sekä metallien ja metallituotteiden että sähkö- ja elektroniikkatuotteiden osalta kolme prosenttia. Myös koneiden ja laitteiden tuonti kasvoi pk-sektorilla viisi prosenttia. Metsäteollisuuden tuotteiden tuonti pk-yrityksillä laski kolme ja kemian teollisuuden tuotteiden tuonti kaksi prosenttia. Kulkuneuvojen pkyritysten tuonti supistui 12 prosentilla edellisvuodesta. Suurten yritysten vuoden 2014 tuonnin arvo, 41,4 mrd. euroa, aleni kaksi prosenttia vuodesta 2013. Suurten yritysten tuonnin arvo on selvästi viennin arvoa matalampi. Suurten yritysten tuonti nousi sähkö- ja elektroniikkatuotteiden osalta neljä ja kulkuneuvojen osalta kolme prosenttia. Sekä metsäteollisuuden että kemian teollisuuden tuotteiden tuonti laski seitsemän prosenttia suurilla yrityksillä. Koneiden ja laitteiden tuonti laski kolme prosenttia vuodesta 2013. Taulukko 2. Ulkomaankaupan kokonaiskehitys yritysten kokoluokittain (milj. euroa) VIENTI Osuus Muutos, TUONTI Osuus Muutos, 2013 2014 2014 % 13/14% 2013 2014 2014 % 13/14% PK-yritykset 7 513 7 673 14 2 15 561 15 554 27 0 Suuret yritykset 46 855 46 408 83-1 42 291 41 374 72-2 Määrittelemätön 1 1 680 1 849 3 x 554 778 1 x Yhteensä 56 048 55 930 100 0 58 407 57 706 100-1 1 Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia. Tämän vuoksi tietoa ei ilmoiteta. 5
EU:n sisämarkkinat vahvistuneet 2014 Pk-yritysten viennin osuus EU:n sisämarkkinoille on kasvanut ja EU:n ulkopuolisille markkinoille laskenut (osuudet: 56 ja 44 prosenttia). EU:n osuus ulkomaankaupasta on vahvistunut noin neljä prosenttiyksikköä. Pk-yritysten tuonnin arvosta 69 prosenttia tuli EU-alueelta ja noin kolmannes EU:n ulkopuolelta. Tuonnin jakautuminen on pysynyt ennallaan vuodesta 2013. Vuonna 2014 suurten yritysten viennin arvosta 59 prosenttia meni EU-alueelle ja 41 prosenttia EU:n ulkopuolelle. EU:n osuus ulkomaankaupasta on vahvistunut noin kaksi prosenttiyksikköä. Tuonnin osuus EU:sta on vahvistunut kahdella prosentilla (54 %), EU:n ulkopuolelle suuntautuvan tuonnin osuus suurilla yrityksillä on nyt 46 %. Taulukko 3. Viennin ja tuonnin jakautuminen EU:n ja ulkokaupan kesken SUURET YRITYKSET VIENTI TUONTI Osuus viennistä,% milj. eur milj. eur Osuus tuonnista,% EU 27 499 59,3 22 469 54,3 Ulkokauppa 18 909 40,7 18 904 45,7 Yhteensä 46 408 100,0 41 374 100,0 PK-YRITYKSET EU 4 279 55,8 10 680 68,7 Ulkokauppa 3 394 44,2 4 874 31,3 Yhteensä 7 673 100,0 15 554 100,0 Yritysten kokoluokkien määritelmät: Mikroyritys: henkilöstö<10 ja liikevaihto 2 milj. eur tai taseen loppusumma 2 milj. eur Pieni yritys: henkilöstö<50 ja liikevaihto 10 milj. eur tai taseen loppusumma 10 milj. eur Keskisuuri yritys: henkilöstö<250 ja liikevaihto 50 milj. eur tai taseen loppusumma 43 milj. eur Suuret yritykset: edellä mainittuja yrityksiä suuremmat yritykset LIITTEET: Liite 1. Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 (taulukko) Liite 2. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen yritysten ulkomaankaupan arvon mukaan (CPA2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 3. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 4. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 5. Tavaroiden vienti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 6. Tavaroiden tuonti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 7. Tavaroiden ulkomaankauppa omistajatyypeittäin eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 8. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 (taulukko) Liite 9. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 (taulukko) 6
Liite 1. Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Arvo 2014, Muutos VIENTI milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä 55 930 100 100 100 100 100 100 100 100 100 100 0 Keskittyminen Arvo 2014, Suurimmat viejät, lkm milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 5 13 223 33 31 28 27 24 23 24 23 24 24 10 18 451 42 40 38 39 37 34 33 32 33 33 50 32 072 62 62 62 62 60 60 58 58 57 57 100 38 154 71 71 70 72 70 70 69 69 68 68 500 49 311 90 89 89 90 90 89 89 88 88 88 Arvo 2014, Muutos Omistajatyypeittäin milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Yksityinen kotimainen 30 736 67 68 66 62 59 57 56 55 55 55 1 Valtiosektori 6 444 10 5 5 7 6 8 9 11 13 12-9 Ulkomaalaisomisteinen 16 930 22 26 28 30 34 33 32 31 30 30 1 Muut omistajatyypit yhteensä 3 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 27 Määrittelemätön 1 816 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 x Arvo 2014, Muutos Kokoluokittain milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Suuri yritys 46 408 87 86 87 88 86 86 85 85 84 83 0 Pk-yritykset yhteensä 7 673 13 13 12 12 13 12 13 13 13 14-1 Keskisuuri yritys 4 879 8 8 8 8 8 8 8 8 9 9 2 Pieni yritys 2 083 4 3 3 3 3 3 3 3 3 4 1 Mikroyritys 711 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 6 Määrittelemätön 1 849 1 1 1 1 1 2 2 3 3 3 x Arvo 2014, Muutos TUONTI milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä 57 706 100 100 100 100 100 100 100 100 100 100-1 Keskittyminen Arvo 2014, Suurimmat tuojat, lkm milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 5 12 596 23 25 24 24 20 22 23 23 24 22 10 15 405 28 31 29 29 25 27 28 28 28 27 50 25 155 44 47 45 46 42 43 44 44 44 44 100 29 929 53 55 53 54 50 51 52 52 53 52 500 42 169 75 76 75 75 73 73 74 73 74 73 Arvo 2014, Muutos Omistajatyypeittäin milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Yksityinen kotimainen 24 849 49 51 50 48 45 44 43 42 43 43 1 Valtiosektori 10 162 15 13 12 14 14 16 18 19 19 18-9 Ulkomaalaisomisteinen 21 779 35 36 37 38 40 40 38 38 37 38-1 Muut omistajatyypit yhteensä 310 0 0 0 0 0 0 0 1 0 1 18 Määrittelemätön 606 0 1 0 0 1 1 1 1 1 1 x Arvo 2014, Muutos Kokoluokittain milj. e 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2013/14, % Suuri yritys 41 374 73 75 73 74 72 73 74 73 72 72-2 Pk-yritykset yhteensä 15 554 26 24 27 25 26 25 25 25 27 27 0 Keskisuuri yritys 7 303 11 11 12 11 13 13 12 12 12 13 0 Pieni yritys 5 042 9 8 10 10 9 10 8 8 9 9 2 Mikroyritys 3 209 6 5 5 5 5 5 5 5 6 6-3 Määrittelemätön 778 1 1 1 1 2 2 2 1 1 1 x x = Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia
Liite 2. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen yritysten ulkomaankaupan arvon mukaan (CPA2008) vuonna 2014 Koko vienti Osuus, % Koko tuonti Osuus, % Viennin arvo/viejä (1000 e) Viejiä Arvo, milj. e 2014 Tuonnin arvo/tuoja (1000 e) Tuojia Arvo, milj. e 2014 Yhteensä 17 998 55 930 100 Yhteensä 73 713 57 706 100 500 000-15 21 481 38 500 000-10 15 405 27 100 000-499 999 72 15 509 28 100 000-499 999 57 11 696 20 50 000-99 999 71 4 924 9 50 000-99 999 74 5 349 9 10 000-49 999 339 7 369 13 10 000-49 999 578 12 448 22 1 000-9 999 1 127 4 827 9 1 000-9 999 5 266 8 853 15 100-999 1 961 788 1 100-999 8 385 1 445 3 0-99 14 413 1 033 2 0-99 59 343 2 509 4 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä 2 076 11 190 100 Yhteensä 3 747 1 314 100 500 000-4 5 827 52 100 000-499 999 15 3 408 31 10 000-49 999 22 388 30 50 000-99 999 7 531 5 1 000-9 999 173 486 37 10 000-49 999 41 917 8 100-999 418 148 11 1 000-9 999 113 426 4 0-99 2 131 31 2 100-999 184 67 1 0-99 1 312 14 0 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä 5 106 12 877 100 Yhteensä 9 433 11 794 100 100 000-15 2 992 23 100 000-9 1 776 15 50 000-99 999 21 1 513 12 50 000-99 999 16 1 144 10 10 000-49 999 61 1 217 10 10 000-49 999 131 2 778 24 1 000-9 999 223 760 6 1 000-9 999 943 1 985 17 100-999 320 154 1 100-999 1 785 479 4 0-99 2 364 37 0 0-99 11 346 73 1 24-25 Metallit ja metallituotteet 24-25 Metallit ja metallituotteet Yhteensä 3 986 8 049 100 Yhteensä 7 272 4 075 100 500 000-3 4 415 55 100 000-4 866 21 100 000-499 999 8 1 585 20 50 000-99 999 6 426 11 50 000-99 999 8 580 7 10 000-49 999 50 1 023 25 10 000-49 999 34 761 10 1 000-9 999 755 1 304 32 1 000-9 999 190 550 7 100-999 1 451 388 10 100-999 366 122 2 0-99 8 706 68 2 0-99 1 977 37 1 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä 6 862 6 735 100 Yhteensä 15 105 7 242 100 500 000-3 2 778 41 100 000-9 2 074 29 100 000-499 999 7 1 110 17 50 000-99 999 11 836 12 50 000-99 999 8 558 8 10 000-49 999 96 2 010 28 10 000-49 999 51 1 073 16 1 000-9 999 1 095 1 814 25 1 000-9 999 196 930 14 100-999 1 525 426 6 100-999 349 227 3 0-99 17 223 83 1 0-99 3 348 58 1 28 Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä 5 946 7 189 100 Yhteensä 8 089 4 694 100 100 000-499 999 14 3 107 43 100 000-3 389 8 50 000-99 999 11 711 10 50 000-99 999 7 490 10 10 000-49 999 65 1 447 20 10 000-49 999 79 1 632 35 1 000-9 999 234 1 100 15 1 000-9 999 897 1 645 35 100-999 346 253 4 100-999 1 744 472 10 0-99 3 375 64 1 0-99 9 159 66 1 29-30 Kulkuneuvot 29-30 Kulkuneuvot Yhteensä 1 891 3 297 100 Yhteensä 5 878 4 757 100 100 000-4 890 27 100 000-11 2 422 51 50 000-99 999 4 291 9 50 000-99 999 9 697 15 10 000-49 999 36 820 25 10 000-49 999 34 798 17 1 000-9 999 111 398 12 1 000-9 999 503 645 14 100-999 202 72 2 100-999 912 161 3 0-99 1 133 19 1 0-99 7 209 34 1
Liite 3. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 Koko vienti Osuus, % Osuus, % Koko tuonti Osuus, % Osuus, % Suurimmat viejät, lkm Arvo, milj. e 2014 2013 Suurimmat tuojat, lkm Arvo, milj. e 2014 2013 Yhteensä 55 930 100 100 Yhteensä 57 706 100 100 5 13 223 24 24 5 12 596 22 24 10 18 451 33 33 10 15 405 27 28 50 32 072 57 57 50 25 155 44 44 100 38 154 68 68 100 29 929 52 53 500 49 311 88 88 500 42 169 73 74 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä 11 190 100 100 Yhteensä 1 314 100 100 5 6 316 56 57 5 341 26 27 10 7 871 70 70 10 445 34 35 50 10 467 94 94 50 811 62 63 100 10 920 98 98 100 985 75 76 500 11 183 100 100 500 1 267 97 96 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä 12 877 100 100 Yhteensä 11 794 100 100 5 7 302 57 59 5 4 162 35 38 10 8 407 65 68 10 5 122 43 46 50 11 084 86 88 50 7 366 63 64 100 11 936 93 94 100 8 484 72 74 500 12 795 99 100 500 10 793 92 92 24-25 Metallit ja metallituotteet 24-25 Metallit ja metallituotteet Yhteensä 8 049 100 100 Yhteensä 4 075 100 100 5 5 119 64 60 5 957 24 24 10 5 882 73 70 10 1 293 32 31 50 7 309 91 90 50 2 209 54 53 100 7 628 95 95 100 2 648 65 63 500 7 999 99 99 500 3 604 89 87 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä 6 735 100 100 Yhteensä 7 242 100 100 5 3 175 47 48 5 1 534 21 20 10 3 888 58 58 10 2 174 30 29 50 5 264 78 79 50 3 934 54 52 100 5 775 86 86 100 4 746 66 64 500 6 551 97 97 500 6 458 89 88 28 Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä 7 189 100 100 Yhteensä 4 694 100 100 5 1 945 27 30 5 562 12 13 10 2 993 42 44 10 879 19 19 50 5 157 72 72 50 2 016 43 42 100 5 858 82 81 100 2 613 56 54 500 6 935 97 96 500 3 928 84 82 29-30 Kulkuneuvot 29-30 Kulkuneuvot Yhteensä 3 297 100 100 Yhteensä 4 757 100 100 5 1 696 51 34 5 1603 34 27 10 2 036 62 53 10 2 314 49 43 50 2 854 87 83 50 3 875 82 80 100 3 111 94 92 100 4 225 89 89 500 3 287 100 100 500 4 696 99 98
Liite 4. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 Koko vienti Koko tuonti Suurimmat viejät, lkm Arvo, milj. e Osuus, % Suurimmat tuojat, lkm Arvo, milj. e Osuus, % Yhteensä 55 930 100 Yhteensä 57 706 100 5 13 223 24 5 12 596 22 10 18 451 33 10 15 405 27 50 32 072 57 50 25 155 44 100 38 154 68 100 29 929 52 500 49 311 88 500 42 169 73 16-18 Metsäteollisuus 16-18 Metsäteollisuus Yhteensä 11 337 100 Yhteensä 1 489 100 5 6 752 60 5 877 59 10 8 092 71 10 1 031 69 50 10 713 95 50 1 316 88 100 11 147 98 100 1 401 94 19-22 Kemian teollisuus 19-22 Kemian teollisuus Yhteensä 9 936 100 Yhteensä 11 509 100 5 6 976 70 5 9 580 83 10 7 542 76 10 9 925 86 50 9 247 93 50 10 857 94 100 9 728 98 100 11 232 98 24-25 Metallit ja metallituoteteollisuus 24-25 Metallit ja metallituoteteollisuus Yhteensä 6 378 100 Yhteensä 3 972 100 5 4 567 72 5 2 907 73 10 5 076 80 10 3 141 79 50 5 980 94 50 3 669 92 100 6 184 97 100 3 803 96 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuus 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuus Yhteensä 4 839 100 Yhteensä 2 400 100 5 2 794 58 5 1 321 55 10 3 456 71 10 1 529 64 50 4 411 91 50 2 117 88 100 4 676 97 100 2 282 95 28 Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä 7 178 100 Yhteensä 1 891 100 5 3 041 42 5 707 37 10 4 158 58 10 987 52 50 6 027 84 50 1 527 81 100 6 622 92 100 1 694 90 29-30 Kulkuneuvojen valmistus 29-30 Kulkuneuvojen valmistus Yhteensä 2 695 100 Yhteensä 1 407 100 5 1 991 74 5 1 131 80 10 2 241 83 10 1 217 87 50 2 657 99 50 1 379 98 100 2 688 100 100 1 395 99 45-47 Tukku- ja vähittäiskauppa 45-47 Tukku- ja vähittäiskauppa Yhteensä 7 396 100 Yhteensä 26 776 100 5 3 434 46 5 4 147 16 10 3 933 53 10 5 879 22 50 5 486 74 50 11 103 42 100 5 989 81 100 13 752 51
Liite 5. Tavaroiden vienti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 Vienti 2014 2013 2014 2013 Arvo, Muutos Osuus kokonais- Osuus kokonais- Osuus ryhmän Osuus ryhmän Tuoteluokka (CPA2008) Yrityksen omistajatyyppi milj. e 2013/2014, % arvosta, % arvosta, % arvosta, % arvosta, % 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet 11 190 0 20 20 100 100 Yksityinen kotimainen 10 290 0 18 18 92 92 Valtiosektori 57-30 0 0 1 1 Ulkomaalaisomisteinen 763-1 1 1 7 7 Muut omistajatyypit yhteensä 438 25 0 0 0 0 Määrittelemätön 79 x 0 0 1 1 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet 12 877-7 23 25 100 100 Yksityinen kotimainen 2 383-1 4 4 19 18 Valtiosektori 5 676-11 10 11 44 46 Ulkomaalaisomisteinen 4 319-7 8 8 34 34 Muut omistajatyypit yhteensä 2 2 0 0 0 0 Määrittelemätön 497 x 1 1 4 3 24-25 Metallit ja metallituotteet 8 049 1 14 14 100 100 Yksityinen kotimainen 5 015 3 9 9 62 61 Valtiosektori 32 122 0 0 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 2 931 1 5 5 36 36 Muut omistajatyypit yhteensä 279-98 0 0 0 0 Määrittelemätön 71 x 0 0 1 2 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet 6 735 5 12 11 100 100 Yksityinen kotimainen 3 518 3 6 6 52 53 Valtiosektori 30 45 0 0 1 0 Ulkomaalaisomisteinen 2 992 6 5 5 44 44 Muut omistajatyypit yhteensä 0-59 0 0 0 0 Määrittelemätön 194 x 0 0 3 2 28 Koneet ja laitteet 7 189-5 13 13 100 100 Yksityinen kotimainen 4 028-3 7 7 56 55 Valtiosektori 8-30 0 0 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 2 956-7 5 6 41 42 Muut omistajatyypit yhteensä 0-66 0 0 0 0 Määrittelemätön 197 x 0 0 3 2 29-30 Kulkuneuvot 3 297 50 6 4 100 100 Yksityinen kotimainen 1 704 67 3 2 52 47 Valtiosektori 303 2 1 1 9 14 Ulkomaalaisomisteinen 1 200 43 2 2 36 38 Muut omistajatyypit yhteensä 0 999 0 0 0 0 Määrittelemätön 90 x 0 0 3 2 Yhteensä 55 930 0 100 100 100 100 Yksityinen kotimainen 30 736 1 55 55 55 55 Valtiosektori 6 444-9 12 13 12 13 Ulkomaalaisomisteinen 16 930 1 30 30 30 30 Muut omistajatyypit yhteensä 3 27 0 0 0 0 Määrittelemätön 1 816 x 3 3 3 3 x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
Liite 6. Tavaroiden tuonti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 Tuonti 2014 2013 2014 2013 Arvo, Muutos Osuus kokonais- Osuus kokonais- Osuus ryhmän Osuus ryhmän Tuoteluokka (CPA2008) Yrityksen omistajatyyppi milj. e 2013/2014, % arvosta, % arvosta, % arvosta, % arvosta, % 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet 1 314-5 2 2 100 100 Yksityinen kotimainen 813-8 1 2 62 64 Valtiosektori 9 10 0 0 1 1 Ulkomaalaisomisteinen 489 0 1 1 37 35 Muut omistajatyypit yhteensä 2 10 0 0 0 0 Määrittelemätön 1 x 0 0 0 0 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet 11 794-5 20 21 100 100 Yksityinen kotimainen 4 095-8 7 8 35 36 Valtiosektori 2 495-7 4 5 21 22 Ulkomaalaisomisteinen 5 192-3 9 9 44 43 Muut omistajatyypit yhteensä 7 2 0 0 0 0 Määrittelemätön 5 x 0 0 0 0 24-25 Metallit ja metallituotteet 4 075 1 7 7 100 100 Yksityinen kotimainen 2 403 8 4 4 59 56 Valtiosektori 62-8 0 0 2 2 Ulkomaalaisomisteinen 1 598-6 3 3 39 43 Muut omistajatyypit yhteensä 1-77 0 0 0 0 Määrittelemätön 10 x 0 0 0 0 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden tuotteet 7 242 4 13 12 100 100 Yksityinen kotimainen 2 888 5 5 5 40 40 Valtiosektori 188 12 0 0 3 2 Ulkomaalaisomisteinen 4 147 3 7 7 57 58 Muut omistajatyypit yhteensä 13 5 0 0 0 0 Määrittelemätön 6 x 0 0 0 0 28 Koneet ja laitteet 4 694 0 8 8 100 100 Yksityinen kotimainen 2 370-1 4 4 51 51 Valtiosektori 56-17 0 0 1 2 Ulkomaalaisomisteinen 2 246 2 4 4 48 47 Muut omistajatyypit yhteensä 19 268 0 0 0 0 Määrittelemätön 3 x 0 0 0 0 29-30 Kulkuneuvot 4 757 0 8 8 100 100 Yksityinen kotimainen 2 397 18 4 4 50 43 Valtiosektori 394-24 1 1 8 11 Ulkomaalaisomisteinen 1 954-12 3 4 41 46 Muut omistajatyypit yhteensä 4 52 0 0 0 0 Määrittelemätön 8 x 0 0 0 0 Yhteensä 57 706-1 100 100 100 100 Yksityinen kotimainen 24 849 1 43 42 43 42 Valtiosektori 10 162-9 18 19 18 19 Ulkomaalaisomisteinen 21 779-1 38 38 38 38 Muut omistajatyypit yhteensä 310 18 1 0 1 0 Määrittelemätön 606 x 1 1 1 1 x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
Liite 7. Tavaroiden ulkomaankauppa omistajatyypeittäin eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 VIENTI TUONTI Muutos Osuus Osuus Muutos Osuus Osuus Arvo, 2013/2014, koko ar- toimialan Arvo, 2013/2014, koko ar- toimialan Toimiala (TOL2008) Yrityksen omistajatyyppi milj. e % vosta, % arvosta, % milj. e % vosta, % arvosta, % 16-18 Metsäteollisuus 11 337 0 20 100 1 489-7 3 100 Yksityinen kotimainen 10 439 0 19 92 1 207-10 2 81 Valtiosektori 61-29 0 1 3-6 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 837-1 2 7 278 5 1 19 Muut omistajatyypit 2 29 0 0 233 75 0 0 Määrittelemätön 197 x 0 0 473 x 0 0 19-22 Kemian teollisuus 9 936-7 18 100 11 509-8 20 100 Yksityinen kotimainen 2 008-4 4 20 1 281-5 2 11 Valtiosektori 5 628-11 10 57 8 779-9 15 76 Ulkomaalaisomisteinen 2 300 2 4 23 1 449 0 3 13 Muut omistajatyypit 2 44 0 0 219 83 0 0 Määrittelemätön 191 x 0 0 444 x 0 0 24-25 Metallit ja metallituoteteollisuus 6 378 4 11 100 3 972 3 7 100 Yksityinen kotimainen 4 966 7 9 78 2 934 12 5 74 Valtiosektori 7-21 0 0 4 32 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 1 404-5 3 22 1 032-16 2 26 Muut omistajatyypit 4 17 0 0 442 73 0 0 Määrittelemätön 361 x 0 0 895 x 0 0 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuus 4 839 6 9 100 2 400 7 4 100 Yksityinen kotimainen 2 217 7 4 46 1 215 8 2 51 Valtiosektori 4-12 0 0 2 45 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 2 618 5 5 54 1 182 6 2 49 Muut omistajatyypit 2 32 0 0 225 90 0 0 Määrittelemätön 205 x 0 0 456 x 0 0 28 Koneiden ja laitteiden valmistus 7 178-2 13 100 1 891 0 3 100 Yksityinen kotimainen 4 865-2 9 68 1 245-2 2 66 Valtiosektori 6-5 0 0 3 84 0 0 Ulkomaalaisomisteinen 2 307-2 4 32 642 4 1 34 Muut omistajatyypit 3 42 0 0 283 129 0 0 Määrittelemätön 281 x 0 0 574 x 0 0 29-30 Kulkuneuvojen valmistus 2 695 54 5 100 1 407 35 2 100 Yksityinen kotimainen 1 295 97 2 48 867 146 2 62 Valtiosektori 255 14 1 10 70-36 0 5 Ulkomaalaisomisteinen 1 145 33 2 43 469-20 1 33 Muut omistajatyypit 1 10 0 0 83 69 0 0 Määrittelemätön 56 x 0 0 168 x 0 0 Yhteensä 55 930 0 100 100 57 706-1 100 100 Yksityinen kotimainen 30 736 1 55 55 24 849 1 43 43 Valtiosektori 6 444-9 12 12 10 162-9 18 18 Ulkomaalaisomisteinen 16 930 1 30 30 21 779-1 38 38 Muut omistajatyypit 3 27 0 0 310 18 1 1 Määrittelemätön 1 816 x 3 3 606 x 1 1 x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
Liite 8. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräissä tuoteluokissa (CPA2008) vuonna 2014 Vienti Muutos Osuus Osuus Tuonti Muutos Osuus Osuus Arvo, 2013 koko ar- tuoteluokan Arvo, 2013 koko ar- tuoteluokan Tuoteluokka (CPA2008) Yrityksen kokoluokka milj. e /2014, % vosta, % arvosta, % milj. e /2014, % vosta, % arvosta, % 16-18 Metsäteollisuuden tuotteet 11 190 0 20 100 1 314-5 2 100 Suuri yritys 10 071 0 18 90 869-7 2 66 Pk-yritykset yhteensä 1 038 0 2 9 434-3 1 33 - Keskisuuri yritys 738-4 1 7 180-4 0 14 - Pieni yritys 256 9 1 2 137-8 0 11 - Mikroyritys 45 26 0 0 117 6 0 9 Määrittelemätön 80 x 0 1 11 x 0 1 19-22 Kemian teollisuuden tuotteet 12 877-7 23 100 11 794-5 20 100 Suuri yritys 11 308-9 20 88 8 891-7 15 75 Pk-yritykset yhteensä 1 065 6 2 8 2 856-2 5 24 - Keskisuuri yritys 759 4 1 6 1 581-3 3 13 - Pieni yritys 228 15 0 2 804 4 1 7 - Mikroyritys 79 8 0 1 471-8 1 4 Määrittelemätön 503 x 1 4 48 x 0 0 24-25 Metallit ja metallituotteet 8 049 1 14 100 4 075 1 7 100 Suuri yritys 7 227 3 13 90 2 544 0 4 62 Pk-yritykset yhteensä 746-3 1 9 1 504 3 3 37 - Keskisuuri yritys 460-10 1 6 766 6 1 19 - Pieni yritys 236 17 0 3 462 3 1 11 - Mikroyritys 49-6 0 1 276-4 1 7 Määrittelemätön 76 x 0 1 27 x 0 1 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuuden 6 735 5 12 100 7 242 4 13 100 tuotteet Suuri yritys 5 390 5 10 80 4 529 4 8 63 Pk-yritykset yhteensä 1 148 4 2 17 2 681 3 5 37 - Keskisuuri yritys 635-1 1 9 1 094 1 2 15 - Pieni yritys 393 12 1 6 1 028 5 2 14 - Mikroyritys 119 2 0 2 558 5 1 8 Määrittelemätön 197 x 0 3 33 x 0 1 28 Koneet ja laitteet 7 189-5 13 100 4 694 0 8 100 Suuri yritys 5 413-7 10 75 2 695-3 5 57 Pk-yritykset yhteensä 1 576 2 3 22 1 978 5 3 42 - Keskisuuri yritys 1 021 1 2 14 927 12 2 20 - Pieni yritys 399 5 1 6 680 3 1 15 - Mikroyritys 156-2 0 2 372-7 1 8 Määrittelemätön 199 x 0 3 21 x 0 0 29-30 Kulkuneuvot 3 297 50 6 100 4 757 0 8 100 Suuri yritys 2 577 56 5 78 3 807 3 7 80 Pk-yritykset yhteensä 629 25 1 19 934-12 2 20 - Keskisuuri yritys 452 35 1 14 419-26 1 9 - Pieni yritys 137 13 0 4 318 11 1 7 - Mikroyritys 40-10 0 1 196-4 0 4 Määrittelemätön 91 x 0 3 16 x 0 0 Yhteensä 55 930 0 100 100 57 706-1 100 100 Suuri yritys 46 408-1 83 83 41 374-2 72 72 Pk-yritykset yhteensä 7 673 2 14 14 15 554 0 27 27 - Keskisuuri yritys 4 879 1 9 9 7 303 0 13 13 - Pieni yritys 2 083 6 4 4 5 042 2 9 9 - Mikroyritys 711 0 1 1 3 209-3 6 6 Määrittelemätön 1 849 x 3 3 778 x 1 1 x = Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia
Liite 9. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräillä toimialoilla (TOL2008) vuonna 2014 Vienti Muutos Osuus Osuus Tuonti Muutos Osuus Osuus Arvo, 2013 koko ar- toimialan Arvo, 2013 koko ar- toimialan Toimiala (TOL2008) Yrityksen kokoluokka milj. e /2014, % vosta, % arvosta, % milj. e /2014, % vosta, % arvosta, % 16-18 Metsäteollisuus 11 337 0 20 100 1 489-7 3 100 Suuri yritys 10 318 0 18 91 1 299-8 2 87 Pk-yritykset yhteensä 1 018-1 2 9 187-5 0 13 - Keskisuuri yritys 773-4 1 7 123-9 0 8 - Pieni yritys 224 10 0 2 46 2 0 3 - Mikroyritys 21 23 0 0 19 2 0 1 Määrittelemätön 1 x 0 0 3 x 0 0 19-22 Kemian teollisuus 9 936-7 18 100 11 509-8 20 100 Suuri yritys 9 117-8 16 92 10 809-8 19 94 Pk-yritykset yhteensä 818 6 2 8 689 1 1 6 - Keskisuuri yritys 640 8 1 6 506 3 1 4 - Pieni yritys 158 1 0 2 146-2 0 1 - Mikroyritys 20 6 0 0 37-10 0 0 Määrittelemätön 1 x 0 0 12 x 0 0 24-25 Metallit ja metallituoteteollisuus 6 378 4 11 100 3 972 3 7 100 Suuri yritys 5 689 5 10 89 3 370 3 6 85 Pk-yritykset yhteensä 683 2 1 11 600 4 1 15 - Keskisuuri yritys 454-4 1 7 401-2 1 10 - Pieni yritys 212 16 0 3 167 24 0 4 - Mikroyritys 16 15 0 0 32-10 0 1 Määrittelemätön 6 x 0 0 2 x 0 0 26-27 Sähkö -ja elektroniikkateollisuus 4 839 6 9 100 2 400 7 4 100 Suuri yritys 4 204 5 8 87 2 043 8 4 85 Pk-yritykset yhteensä 634 9 1 13 347-3 1 15 - Keskisuuri yritys 411 8 1 9 231 1 0 10 - Pieni yritys 190 10 0 4 95-14 0 4 - Mikroyritys 33 33 0 1 21 15 0 1 Määrittelemätön 1 x 0 0 9 x 0 0 28 Koneiden ja laitteiden valmistus 7 178-2 13 100 1 891 0 3 100 Suuri yritys 5 831-3 10 81 1 468 0 3 78 Pk-yritykset yhteensä 1 345 6 2 19 423 0 1 22 - Keskisuuri yritys 1 001 7 2 14 312 1 1 17 - Pieni yritys 301 2 1 4 81-5 0 4 - Mikroyritys 43 0 0 1 31 0 0 2 Määrittelemätön 1 x 0 0 x 0 0 29-30 Kulkuneuvojen valmistus 2 695 54 5 100 1 407 35 2 100 Suuri yritys 2 364 61 4 88 1 278 41 2 91 Pk-yritykset yhteensä 331 18 1 12 129-10 0 9 - Keskisuuri yritys 262 21 1 10 100-11 0 7 - Pieni yritys 62 2 0 2 19-9 0 1 - Mikroyritys 8 122 0 0 9 12 0 1 Määrittelemätön 0 x 0 0 x 0 0 45-47 Tukku- ja vähittäiskauppa 7 396-6 13 100 26 776 1 46 100 Suuri yritys 5 864-8 11 79 16 092 2 28 60 Pk-yritykset yhteensä 1 516 4 3 21 10 577-1 18 40 - Keskisuuri yritys 615 3 1 8 4 146-2 7 16 - Pieni yritys 541 15 1 7 3 904 3 7 15 - Mikroyritys 359-8 1 5 2 526-5 4 9 Määrittelemätön 16 x 0 0 106 x 0 0 x = Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 2015:M012 25.6.2015 Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Virtanen, Mervi p. 040 332 8470 Riikonen, Johanna p. 040 332 1824 Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla www.tulli.fi Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL 512 00101 Helsinki Vaihde 0295 5200 Tilastopalvelu 0295 52335 tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB 512 00101 Helsingfors Växel 0295 5200 Statistikservice 0295 52335 statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI-00101 Helsinki Exchange + 358 295 5200 Statistics service + 358 295 52335 statistics@tulli.fi