Transitokuljetukset 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Transitokuljetukset 2016"

Transkriptio

1 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain tuhatta tonnia Arvo Paino Helsinki Julkaistavissa klo Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.

2 Transitokuljetusten tonnimäärien lasku loiveni vuonna 2016 Tullin transitokuljetustilaston mukaan Suomen läpi vietiin kauttakulkuna Venäjälle 714 tuhatta tonnia transitotavaraa vuonna Transiton tonnimäärät laskivat yhdeksän prosenttia edellisvuoteen verrattuna, eli laskua tuli selvästi vähemmän kuin vuonna Transitokuljetusten tonnimäärät ovat laskeneet vuosittain koko 2010-luvun. Vuonna 2013 tonnimäärät laskivat 19 prosenttia, vuonna 2014 reilun viidenneksen, ja vuonna 2015 ne romahtivat jopa 39 prosenttia. Transitotilasto sisältää tiedot maantiekuljetuksista, jotka viedään transitotavarana Suomen läpi itärajan yli tärkeimpien rajanylityspaikkojen kautta. Itään suuntautuva maantietransitotilasto sisältää transitotavaroiden kuljetusmäärät ja arvioidut arvot. Transito- eli kauttakuljetustavarat tulevat Suomen tullirajalle, josta ne passitetaan maanteitse Venäjälle niitä Suomen tullialueella tullaamatta. Transitotilaston tavaroiden tilastointi perustuu idänkaupassa tyypillisiin CN-pohjaisiin yhdistettyihin nimikkeisiin. Maantietransitotilaston tavarat eivät sisälly Suomen ulkomaankaupan tilastoihin. Transitokuljetusten tavararyhmittäinen jakauma ei juuri muuttunut edellisvuodesta. Kemianteollisuuden tuotteet, teollisuuden koneet ja laitteet, tekstiilit, vaatteet ja jalkineet sekä elintarvikkeet olivat tonnimäärältään suurimmat transitotavararyhmät vuonna 2016 edellisvuoden tapaan. Kemianteollisuuden tuotteiden osuus transitokuljetusten tonnimäärästä oli 16 prosenttia, teollisuuden koneiden ja laitteiden osuus 15 prosenttia. Tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden osuus oli 11 prosenttia ja elintarvikkeiden osuus noin kymmenes. Muut tavararyhmät jäivät alle kymmeneen prosenttiin. Kuvio 2. Transiton tonnimäärän jakautuminen tavararyhmittäin vuonna 2016 (osuus ja muutos edellisvuoteen verrattuna) Elintarvikkeet (-2 ) 10,4 Muut (-10 ) 27,9 Kemianteollisuuden tuotteet (-4 ) 15,9 Metsäteollisuuden tuotteet (+10 ) 5,6 Sähkökoneet ja -laitteet (-0 ) 3,9 Teollisuuden koneet ja laitteet (-3 ) 15,0 Lelut, pelit, urheiluvälineet (+14 ) 3,5 Tekstiilit, vaatteet, jalkineet (-9 ) 10,9 Autot ja autojen osat (-52 ) 4,3 Huonekalut (-17 ) 2,6 Tärkeimmistä tavararyhmistä nopeimmin vähenivät tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden kuljetetut tonnimäärät. Laskua kirjattiin yhdeksän prosenttia edellisvuodesta. Elintarvikkeiden tonnimäärät laskivat kaksi prosenttia, teollisuuden koneiden ja laitteiden tonnimäärät kolme prosenttia ja kemianteollisuuden tuotteiden tonnimäärät neljä prosenttia. Muista tavararyhmistä jyrkintä laskua tilastoitiin autojen ja niiden osien

3 kuljetettuihin tonnimääriin (-52 ). Autojen transitokuljetukset Suomen kautta Venäjälle ovat 2010-luvulla laskeneet huomattavasti. Vuonna 2011 autoja kuljetettiin 328 tuhatta tonnia, mutta vuoteen 2016 tultaessa transitokuljetusten tonnimäärät olivat pudonneet 12 tuhanteen tonniin. Transitokuljetusten arvo tonnimääriä jyrkemmässä laskussa Tullin tilastoimassa transitoliikenteessä Venäjälle kuljetetun tavaran kokonaisarvo oli vuonna 2016 noin 6,9 miljardia euroa, mikä oli 13 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna transitokuljetetun tavaran arvo. Arvoltaan suurin transitotavararyhmä oli teollisuuden koneet ja laitteet, joita kuljetettiin kauttakulkuna reilun 1,3 miljardia euron arvosta (-5 ). Tekstiilien, vaatteiden ja jalkineiden kuljetusten arvo kasvoi kuusi prosenttia ja nousi 1,1 miljardiin euroon, vaikka ryhmän kuljetetut tonnimäärät laskivat. Elektroniikkalaitteiden kuljetukset jäivät arvoltaan 604 miljoonaan euroon (-16 ). Lääkkeiden kuljetusten arvon lasku oli suurin piirtein yhtä nopeaa (-17, arvo 654 milj. e) Transitokuljetusten tonnimäärät nousivat Imatralla Vuonna 2016 noin kolme neljäsosaa Tullin tilastoimasta Venäjälle kuljetetusta transitotavarasta kulki Vaalimaan raja-aseman kautta. Vaalimaan osuus transitokuljetuksista nousi vuodesta 2015 lähes kolme prosenttiyksikköä. Nuijamaan osuuden pieneneminen jatkui. Osuus jäi noin 11 prosenttiin, kun se edellisvuonna oli lähes 16 prosenttia. Imatran osuus kasvoi 14 prosenttiin edellisvuoden hieman alle 12 prosentista. Transitokuljetetut tonnimäärät kasvoivat 11 prosenttia Imatralla, mutta laskivat viisi prosenttia Vaalimaalla ja 37 prosenttia Nuijamaalla. Taulu 1. Transitotavaran määrä tärkeimmillä rajanylityspaikoilla (1000 kg) () Osuus () Imatra ,6 14,1 Niirala ,2 0,1 Nuijamaa ,8 10,9 Vaalimaa ,3 74,9 Yhteensä ,0 100,0

4 Taulu 2. Transitokuljetukset itään 2015 ja 2016 (1000 kg) Imatra Niirala Nuijamaa Vaalimaa Yhteensä Tavararyhmä Liha, lihatuotteet Kalat, kalatuotteet Maito, munat, meijerituotteet Tee Vilja, viljatuotteet Sokeri, kaakao, suklaa, makeiset Juomat Muut elintarvikkeet Öljytuotteet Peruskemikaalit Lääkekemikaalit, lääkintätuotteet Väriaineet Pesuaineet, kosmetiikka- ja toalettivalmisteet Muu kemiallinen teollisuus Muovit Kumi Nahka, nahkatuotteet Metsäteollisuustuotteet Tekstiilit, vaatteet, jalkineet Kivitavarat, keramiikka, lasi Rauta ja teräs sekä tavarat niistä Työkalut Radio-, televisio- ja tietokonelaitteet Kodinkoneet Muut koneet ja laitteet Autot Autojen osat, perävaunut, moottori- ja polkupyörät Lääkintäkojeet, mittaus-, tarkkailu- ja optiikkavälineet Huonekalut Lelut, pelit, urheiluvälineet Muut Erittelemätön Yhteensä

5 Taulu 3. Transitokuljetukset itään 2015 ja 2016 (1000 euroa) Imatra Niirala Nuijamaa Vaalimaa Yhteensä Tavararyhmä Liha, lihatuotteet Kalat, kalatuotteet Maito, munat, meijerituotteet Tee Vilja, viljatuotteet Sokeri, kaakao, suklaa, makeiset Juomat Muut elintarvikkeet Öljytuotteet Peruskemikaalit Lääkekemikaalit, lääkintätuotteet Väriaineet Pesuaineet, kosmetiikka- ja toalettivalmisteet Muu kemiallinen teollisuus Muovit Kumi Nahka, nahkatuotteet Metsäteollisuustuotteet Tekstiilit, vaatteet, jalkineet Kivitavarat, keramiikka, lasi Rauta ja teräs sekä tavarat niistä Työkalut Radio-, televisio- ja tietokonelaitteet Kodinkoneet Muut koneet ja laitteet Autot Autojen osat, perävaunut, moottori- ja polkupyörä Lääkintäkojeet, mittaus-, tarkkailu- ja optiikkavälin Huonekalut Lelut, pelit, urheiluvälineet Muut Erittelemätön Yhteensä

6 Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset :M Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Kaarna, Anssi p Virtanen, Mervi p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-opas sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä (ULJAS) uljas.tulli.fi ISSN = Transitokuljetukset Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi

Transitokuljetukset 2017

Transitokuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06

Lisätiedot

Transitokuljetukset 2018

Transitokuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04

Lisätiedot

Transitokuljetukset, tammikuu 2014

Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10

Lisätiedot

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013

Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2012

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2012 Suomen virallinen tilasto Finlands offi ciella statistik Offi cial Statistics of Finland Kauppa 20 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 20 Kuvio 1. Maantietransito; vienti

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010

Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2011

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2011 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2011 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin tammi-maaliskuussa 2011 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011

Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito huhti-kesäkuussa 2011 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin huhti-kesäkuussa 2011 (1000 tonnia) Erittelemätön; 14; 3 Tekstiilit,

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2009

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2009 Kauppa 20 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 20 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin v. 20 I-III (1000 tonnia) Erittelemätön; 39; 8 Elintarvikkeet; 55;

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Kauppa 2008 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2008 Maantietransito; vienti itään v. 2008 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön; 160; 19 Muut; 204; 24 Elintarvikkeet;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito v.2002

Itään suuntautuva maantietransito v.2002 SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2016

Rajaliikennetilasto 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2016 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009 2016 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014

Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012

Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2006

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2006 Ulkomaankauppa 2006:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2006 Maantietransito; vienti itään v. 2006 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 149

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2003

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2003 Ulkomaankauppa 2003:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2003 Maantietransito; vienti itään v. 2003 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 148

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2004

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2004 Ulkomaankauppa 2004:M10 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2004 Maantietransito; vienti itään v. 2004 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Elintarvikkeet 59

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2015

Rajaliikennetilasto 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2015 350 1000 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (1000 kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009-2015 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015

Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2005

Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2005 Ulkomaankauppa 2005:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito tammi-maaliskuussa 2005 Maantietransito; vienti itään v. 2005 (I-III) toimialoittain (1000 tonnia) Elintarvikkeet 61

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2017

Rajaliikennetilasto 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2017 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2017 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018

Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2018

Rajaliikennetilasto 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2018 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2018 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017

Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011

Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;

Lisätiedot

Jalometallien ulkomaankauppa

Jalometallien ulkomaankauppa Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002

Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002 SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12

Lisätiedot

Suomen ja Viron välinen kauppa

Suomen ja Viron välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017 Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 217 5 % Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 26 217 4 3 2 1 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 % Kuvio 1. Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2005 2015 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010

Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 50 Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2006 2016 40 30 20 10 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002

Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2019 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-10) 1 000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Tuonti Vienti Helsinki 29.1.2019.

Lisätiedot

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9

Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001 SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti

Lisätiedot

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000

Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä

Lisätiedot

Suomen ja Kanadan välinen kauppa

Suomen ja Kanadan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti

Lisätiedot

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000

Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.

Lisätiedot

Suomen ja Ranskan välinen kauppa

Suomen ja Ranskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Ranskan välinen kauppa Milj. e 2 500 Kuvio 1. Suomen ja Ranskan välinen kauppa v. 2002 2016 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti Helsinki 5.5.2017. Julkaistavissa klo

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018

Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018 Kauppa 219 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 218 1 9 8 7 4 3 2 1 Kuvio 1. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 26-218 26 27 28 29 21 211 212

Lisätiedot

Tulli tiedottaa. Tullen informerar Customs Information. VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä kasvoi merkittävästi

Tulli tiedottaa. Tullen informerar Customs Information. VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä kasvoi merkittävästi Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information Julkaistavissa 7.2.217 klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä kasvoi merkittävästi

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2013 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2003-2013 (1-8) 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 Milj. e 2003 2004

Lisätiedot

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa

Suomen ja Ruotsin välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Ruotsin välinen kauppa 8000 Kuvio 1. Suomen ja Ruotsin välinen kauppa v. 2006-2016 (1-8) 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013

Lisätiedot

Suomen ja Japanin välinen kauppa

Suomen ja Japanin välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Japanin välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Japanin välinen kauppa v. 2006 2017 (1-2) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 30.5.2017.

Lisätiedot

Jälleenvienti vuonna 2018

Jälleenvienti vuonna 2018 Kauppa 2019 Handel Trade Jälleenvienti vuonna 2018 Mrd euroa 12 10 8 6 4 2 0 Kuvio 1. Jälleenvienti vuosina 2008 2018, mrd euroa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Suomen jälleenvienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2007 2017 (1-7) 4 500 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size

Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2012

Rajaliikennetilasto 2012 Kauppa 2013 Handel Trade Rajaliikennetilasto 20 Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2004-20 450 000 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2001-2012 (1-8) 5000 Milj. e 4000 3000 2000 1000 0 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010

Lisätiedot

TAVARAVIENNIN ARVO KASVOI 15 PROSENTTIA VUONNA 2017 Kauppataseen alijäämä pienempi kuin vuotta aiemmin

TAVARAVIENNIN ARVO KASVOI 15 PROSENTTIA VUONNA 2017 Kauppataseen alijäämä pienempi kuin vuotta aiemmin Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information Julkaistavissa 7.2.21 klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot TAVARAVIENNIN ARVO KASVOI 15 PROSENTTIA VUONNA 217 Kauppataseen alijäämä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa

Metalliteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2012 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2002-2012 (1-3) Milj. e 12000 11000 10000 9000 8000 7000 6000 5000 4000 3000 2000 1000 0 2002 2003

Lisätiedot

Suomen ja Espanjan välinen kauppa

Suomen ja Espanjan välinen kauppa Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2 000 Milj. e Suomen ja Espanjan välinen kauppa 2004-2014(1-10) 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e 10 000 Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2007-2017 (1-9) 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 2007 2008 2009

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1 Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti

Lisätiedot

Suomen ja Australian välinen kauppa

Suomen ja Australian välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Australian välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Australian välinen kauppa v. 2007 2017 (1-3) 1 200 1 000 800 600 400 200 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.6.2017. Julkaistavissa

Lisätiedot

Rajaliikennetilasto 2014

Rajaliikennetilasto 2014 Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009

Lisätiedot

Suomen ja Brasilian välinen kauppa

Suomen ja Brasilian välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Brasilian välinen kauppa 900 800 700 600 500 400 300 200 100 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Brasilian välinen kauppa v. 2002 2015 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Suomen ja Tanskan välinen kauppa

Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Tanskan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Tanskan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-10) 2 500 Milj. e 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 2014 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa

Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 2014 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa 27.2.215 Vuosijulkaisu (yksityiskohtaiset tiedot) VIENNIN VOLYYMI KASVOI 2,3 PROSENTTIA VUONNA 214 Sekä vienti- että tuontihinnat laskussa Suomen tavaraviennin arvo pysyi lähes edellisvuoden tasolla vuonna

Lisätiedot

Jälleenvienti vuonna 2016

Jälleenvienti vuonna 2016 Kauppa 2017 Handel Trade Jälleenvienti vuonna 2016 Kuvio 1. ja kokonaisviennin 2015-2016, % -3% -4% Kaikki maat yhteensä 1% 7% Ruotsi -8% -6% Venäjä 6% 17% Kiina -10% -5% 0% 5% 10% 15% 20% Jälleenvienti

Lisätiedot

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kauppa 2017 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa v. 2005 2017 (1-8) 14 000 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000

Lisätiedot

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006

Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kauppa 2007 Handel Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2006 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2006 2016 (1-6) 5000 4500 4000 3500 3000 2500 2000 1500 1000 500 0 Milj.e 2006 2007 2008 2009 2010 2011

Lisätiedot

Suomen ja Venäjän välinen kauppa

Suomen ja Venäjän välinen kauppa Kauppa 2017 Handel Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Venäjän välinen kauppa v. 2006 2017 (1-3) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 15.6.2017.

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2014 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2002-2013(1-9) 9 Mrd. e 8 7 6 5 4 3 2 1 0 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 Tuonti 2009 2010 Vienti

Lisätiedot

Jälleenvienti vuonna 2015

Jälleenvienti vuonna 2015 Kauppa 2016 Handel Trade Jälleenvienti vuonna 2015 ja kokonaisviennin, % -4% 4% Kaikki maat yhteensä -11% 1% Ruotsi -32% -24% Venäjä -12% 8% Viro -40% -30% -20% -10% 0% 10% 20% Jälleenvienti Kokonaisvienti

Lisätiedot

Suomen ja Saksan välinen kauppa

Suomen ja Saksan välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Saksan välinen kauppa Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Saksan välinen kauppa v. 2008 2018 (1-9) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Tuonti Vienti Helsinki 28.12.2018. Julkaistavissa

Lisätiedot

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa

Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Kauppa 2018 Handel Trade Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa Milj. e 4 500 Kuvio 1. Suomen ja Alankomaiden välinen kauppa v. 2008 2018 (1-7) 4 000 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 500 0 Tuonti Vienti

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Energiatuotteiden ulkomaankauppa

Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods

Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary

Lisätiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot

Julkaistavissa 8.2.2016, klo 9.00. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot Julkaistavissa 8.2.216, klo 9. VUOSIJULKAISU: ennakkotiedot VIENNIN ARVO LASKI VUONNA 215 NELJÄ PROSENTTIA Kauppataseen alijäämä väheni merkittävästi ulkokaupan ylijäämäisen kaupan vuoksi Suomen tavaraviennin

Lisätiedot

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011

Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa

Lisätiedot

Suomen ja Kiinan välinen kauppa

Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kauppa 211 Handel Trade Suomen ja Kiinan välinen kauppa Kuvio 1. Suomen ja Kiinan välinen kauppa v. 2-211 (1-8) 5 Milj. e 4 3 2 1 2 21 22 23 24 25 26 27 28 29 21 21 (1-8) Tuonti Vienti 211 (1-8) Helsinki

Lisätiedot