Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2018
|
|
- Pauli Jurkka
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kauppa 219 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna Kuvio 1. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina Yksityinen kotimainen, vienti Yksityinen kotimainen, tuonti Valtio-omisteinen, vienti Valtio-omisteinen, tuonti Helsinki Julkaistavissa klo 9.. Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tulli. Uppgifterna kan citeras med uppgivande av Tullen som källa. Quoting is encouraged provided Finnish Customs is acknowledged as the source.
2 Tavaroiden Ulkomaankauppa yritystyypeittäin Tuonnin keskittyminen voimistui, viennin keskittyminen lähes ennallaan Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan Suomen vienti on edelleen keskittynyt suurimpien yritysten varaan. Vuonna 218 viennin kokonaisarvo oli 63,7 mrd. euroa, josta viiden suurimman yrityksen osuus oli 2 prosenttia ja kymmenen suurimman 31 prosenttia. Viiden suurimman yrityksen osuus koko viennin arvosta pysyi samalla tasolla kuin edeltävänä vuonna, kun taas sadan suurimman yrityksen osuus nousi kaksi prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Vuonna 218 tuonnin kokonaisarvo oli 66,6 mrd. euroa, josta viiden suurimman yrityksen osuus oli 19 prosenttia ja 1 suurimman 25 prosenttia. Vuoteen 218 verrattuna viiden suurimman yrityksen osuus nousi yhden prosenttiyksikön, kun taas kymmenen suurimman yrityksen osuus kokonaistuonnista nousi kaksi prosenttiyksikköä. Suurten yritysten tuonnin kasvu näkyi selvästi myös tuonnin keskittymisen vahvistumisena. Suomen vienti on kuitenkin keskittyneempää kuin tuonti. Viennin sata suurinta yritystä kattoivat 7 prosenttia koko viennin arvosta, kun tuonnissa sata suurinta yritystä kattoivat hieman yli puolet arvosta. Vuonna 218 tuontikauppaa käyneitä yrityksiä oli reilu 87 ja vientikauppaa käyneitä yrityksiä lähes 19. Kuvio 2. Ulkomaankaupan keskittyminen vuosina (osuus kokonaisarvosta, ) Vienti 5 suurinta yritystä 1 suurinta yritystä 1 suurinta yritystä Tuonti 5 suurinta yritystä 1 suurinta yritystä 1 suurinta yritystä Vientiä tuoteluokittain tarkasteltaessa keskittyneintä oli metallien ja kulkuneuvojen vienti. Eniten viennin keskittyminen kasvoi kulkuneuvojen osalta. Viisi suurinta kulkuneuvojen vientiyritystä kattoivat 71 prosenttia kulkuneuvojen viennin arvosta, mikä on kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Metallien viennin arvosta viiden suurimman metalleja vievän yrityksen osuus oli 63 prosenttia, mikä oli kolme prosenttiyksikköä edellisvuotta pienempi. Myös sähkö- ja elektroniikkatuotteiden viiden suurimman osuus (44 ) viennistä laski, prosenttiyksikön verran. Viiden suurimman kemianteollisuustuotteita vievän yrityksen osuus oli prosenttia nousten prosenttiyksikön vuodesta 217. Koneiden ja laitteiden viiden suurimman osuus (31 ) vahvistui kaksi prosenttiyksikköä ja metsäteollisuuden tuotteiden vastaava osuus pysyi ennallaan ollen 52 prosenttia. Tuonnin osalta kulkuneuvojen tuonnin viiden suuriman osuus (43 ) pysyi ennallaan edellisvuoteen verrattuna. Sähkölaitteiden tuonti (27 ) keskittyminen nousi edellisvuodesta kolmella prosenttiyksiköllä ja kemian teollisuuden tuotteiden tuonti (28 ) prosenttiyksiköllä. Myös metsäteollisuuden tuotteiden tuonnin keskittyminen kasvoi edeltävästä vuodesta, kolme prosenttiyksikköä nousten 25 prosenttiin. Metallien tuonnin keskittyminen puolestaan väheni edeltävästä vuodesta. Viiden suurimman metalliteollisuustuotteita tuovan yrityksen osuus (36 ) väheni kaksi prosenttiyksikköä. Viiden suurimman yrityksen osuus koneiden ja laitteiden tuonnista pysyi ennallaan vuoteen 217 verrattuna.
3 Viennin keskittyminen väheni alueittain Vuonna 218 vienti oli vuoden 217 tapaan keskittyneintä Alankomaihin ja Saksaan. Viiden suurimman yrityksen osuus viennin arvosta Alankomaihin oli 54 ja Saksaan prosenttia. Vuoteen 217 verrattuna vienti keskittyi entisestään kahdella prosenttiyksiköllä Alankomaihin, Ranskaan ja Puolaan. Yhdysvaltoihin viennissä viiden suurimman yrityksen osuus supistui seitsemän prosenttiyksikköä vertailuvuodesta. Samoin Kiinaan ja Iso-Britanniaan viiden suurimman yrityksen osuus supistui viidellä prosenttiyksiköllä. Pohjois-Amerikkaan suuntautuvan viennin keskittyminen nousi vuonna 218 merkittävästi. Viiden suurimman yrityksen osuus viennistä Pohjois-Amerikkaan kasvoi 13 prosenttiyksikköä edeltävästä vuodesta. Viennistä Euroopan Unioniin viiden suurimman yrityksen osuus oli 26 prosenttia ja viennistä Euroalueelle 32 prosenttia. EU:n viiden suurimman yrityksen osuus supistui prosenttiyksiköllä. Vienti Baltiaan supistui kolmella prosenttiyksiköllä, ollen 28 prosenttia. Tuonnissa Venäjältä viiden suurimman yrityksen osuus supistui prosenttiyksiköllä ja kattoi 75 prosenttia tuonnin arvosta vuonna 218. Vastaavasti viiden suurimman yrityksen tuonti Ranskasta supistui lähes 15 prosenttiyksikköä ollen 2 prosenttia koko Ranskan tuonnista. Myös Iso-Britannian keskittyminen tuonnissa väheni hieman. Muiden tärkeiden kauppakumppaneiden tuonnin keskittyminen vahvistui vuonna 218 vertailuvuodesta. Viiden suurimman yrityksen tuonnin osuus Ruotsista oli 31 prosenttia ja vahvistui eniten (4 ). Viiden suurimman yrityksen tuonnin osuus Pohjois-Amerikasta vahvistui neljä prosenttiyksikköä. Euroopan unionista viiden suurimman yrityksen tuonti vahvistui prosenttiyksiköllä vertailuvuodesta ja muualta Euroopasta kaksi prosenttiyksikköä. Kuvio 3. Ulkomaankaupan keskittyminen tärkeimpien kauppakumppaneiden kanssa vuonna Vienti - 5 suurinta yritystä Tuonti - 5 suurinta yritystä Alankomaat Saksa Kiina USA Iso-Britannia Ruotsi Viro Ranska Puola Venäjä Kuvio 4. Ulkomaankaupan maantieteellinen keskittyminen vuonna 218 Vienti - 5 suurinta yritystä Tuonti - 5 suurinta yritystä Pohjois- Amerikka Euroalue Kaukoitä Baltia EU Ulkokauppa Muu Eurooppa 2
4 Valtio-omisteisten yritysten osuus ulkomaankaupasta romahti Yksityisten kotimaisten yritysten viennin arvo oli 37 miljardia euroa vuonna 218, kasvua oli 21 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Ulkomaalaisomisteisten yritysten viennin arvo nousi kymmenen prosenttia, ollen arvoltaan 25 miljardia euroa. Valtio-omisteisten yritysten viennin arvo pyöristyi nollaan laskien 94 prosenttia vuodesta 217. Yksityisten kotimaisten yritysten osuus kokonaisviennin arvosta oli 59 prosenttia, mikä vastaa seitsemän prosenttiyksikön kasvua edellisvuodesta. Valtio-omisteisten yritysten osuus viennin arvosta laski edellisvuoden kahdeksasta prosentista alle yhteen prosenttiin. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus oli 4 prosenttia, nousten prosenttiyksikön edellisvuodesta. Valtionomisteisten yritysten osuuden laskua selittää valtion enemmistöosuuden päättyminen eräässä yrityksessä. Kuvio 5. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina (osuus arvosta, ) Vienti Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen Valtio-omisteinen Tuonti Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen Valtio-omisteinen Yksityisten kotimaisten yritysten tuonnin arvo oli 34 miljardia ja ulkomaalaisomisteisten yritysten 3 miljardia euroa. Yksityisten kotimaisten yritysten tuonnin arvo nousi 39 prosenttia vuodesta 217, kun taas ulkomaalaisomisteisilla yrityksillä nousua oli kolme prosenttia. Valtio-omisteisten yritysten tuonti laski 73 prosenttia ollen 2 miljardia euroa. Yksityisten kotimaisten yritysten osuus kokonaistuonnista oli 51 prosenttia, nousten 12 prosenttiyksikköä edellisvuodesta. Valtio-omisteisten yritysten osuus supistui 11 prosenttiyksikköä, pudoten kolmeen prosenttiin. Ulkomaalaisomisteisten yritysten osuus puolestaan laski prosenttiyksikön, 45 prosenttiin. Taulukko 1. Kokonaiskehitys yritysten omistajatyypeittäin Vienti (milj.e) Osuus Muutos, Tuonti (milj. e) Osuus Muutos, , 217/ , 217/218 Yksityinen kotimainen Valtio Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x x Yhteensä Määrittelemättömille ja muut omistajatyypit yhteensä -ryhmille ei voida luotettavasti laskea muutosprosenttia. Tämän vuoksi tietoa ei ilmoiteta. 3
5 Yritysten omistuspohja vaihtelee tuoteluokittain yksityisten kotimaisten yritysten osuudet vahvistuneet Yksityiset kotimaiset yritykset kasvattivat osuuttaan lähes kaikissa tärkeimmissä tuoteluokissa ja hallitsivat metsäteollisuuden tuotteiden vientiä 9 prosentin osuudella. Yksityisten yritysten osuus kemianteollisuuden tuotteiden viennistä (49 ) kasvoi 29 prosenttiyksikköä ja myös ulkomaalaisomisteiset yritykset kasvattivat vastaavasti osuuttaan kahdeksalla prosenttiyksiköllä valtionomisteisten yritysten osuuden pienentyessä. Kulkuneuvojen viennissä sekä valtiosektorin että ulkomaalaisomisteisten yritysten osuudet pienenivät. Yksityisten kotimaisten yritysten osuus (69 ) nousi samaan aikaan 15 prosenttiyksikköä. Muissa tärkeimmissä tuoteluokissa yksityiset kotimaiset yritykset kasvattivat osuuttaan tasaisesti vuoteen 217 verrattuna. Myös tuonnissa yksityiset kotimaiset yritykset dominoivat metsäteollisuuden tuotteiden tuontia, kattaen 66 prosenttia tuonnin arvosta. Yksityisten yritysten osuus kemianteollisuuden tuotteiden tuonnista vahvistui 14 prosenttiyksikköä, ulkomaalaisomisteisten yritysten osuuden pysyessä ennallaan ja valtionsektorin supistuessa 14 prosenttiyksikköä. Ulkomaisessa omistuksessa olevien yritysten osuus oli yli puolet sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden ( ), metallien (64 ) sekä koneiden ja laitteiden ( ) tuonnissa. Valtio-omisteisten yritysten osuus tuonnin arvosta oli useimmissa tuoteluokissa hyvin pieni. Suurimmillaan niiden osuus oli kulkuneuvojen (6 ) tuonnista. Kuvio 6. Ulkomaankaupan jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuonna 218 (osuus arvosta, ) Viennin jakautuminen omistajatyypeittäin tärkeimmissä CPA-tuoteluokissa 218, Yhteensä Metsä Kemia Metallit ja Sähkö- ja Koneet ja laitteet Kulkuneuvot Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen 1 Valtio-omisteinen Määrittelemätön/muut Tuonnin jakautuminen omistajatyypeittäin tärkeimmissä CPA-tuoteluokissa 218, Yhteensä Metsä Kemia Metallit ja Sähkö- ja elektroniikka 28 Koneet ja laitteet 29-3 Kulkuneuvot Yksityinen kotimainen Ulkomaalaisomisteinen Yritysten omistajatyyppien määritelmät: Ulkomaalaisomisteiseksi yritykseksi määritellään yritykset, joissa ulkomaisen omistuksen osuus on yli prosenttia sekä ulkomaalaisomisteisten konsernien tytäryhtiöt. Ulkomaalaisomisteinen yritys katsotaan ulkomaalaisomisteiseksi vain, jos yksittäisen ulkomaalaisen omistajatahon äänivaltaosuus on yli prosenttia. Esimerkiksi pörssiyrityksellä äänivalta saattaa jakautua usean ulkomaalaisen tahon kesken, mutta yhdenkään äänivalta ei ole yli prosenttia. Tässä tilanteessa yritystä pidetään yksityisenä kotimaisena yrityksenä. Yksityisiin kotimaisiin yrityksiin katsotaan kuuluvaksi yksityiset suomalaisomisteiset yritykset (pl. rahoituslaitokset), jotka eivät ole julkisyhteisöjen tai ulkomaisten institutionaalisten yksiköiden valvonnan alaisia. Yritys on yksityinen kotimainen yritys, jos yksityisten kotimaisten omistajatahojen äänivaltaosuus on yli prosenttia, tai yksityisten kotimaisten omistajatahojen omistusosuus on yli prosenttia. Yritys katsotaan valtio-omisteiseksi, jos valtion yksittäisen laitoksen tai valtion laitosten omistajatahon äänivaltaosuus on yli prosenttia. (Tilastokeskus). 4
6 Pk-yritysten ja suurten yritysten ulkomaankaupassa selvää nousua Pk-yritysten vuoden 218 viennin arvo oli 9,2 miljardia euroa, joka oli kaksi prosenttia suurempi kuin vuonna 217. Tärkeimmistä tuoteluokista pk-sektorilla kasvoi voimakkaimmin koneiden ja laitteiden vienti (+13). Kemianteollisuuden tuotteiden ja metallien ja metallituotteiden vienti kasvoi prosentilla. Sähkö- ja elektroniikkatuotteiden vienti pysyi edellisvuoden tasolla. Kulkuneuvojen viennin arvo supistui viisi prosenttia ja metsäteollisuuden viennin osuus 12 prosenttia vertailuvuodesta. Pk-yritysten osuus koko viennin arvosta supistui hieman ja oli 14 prosenttia. Suurten yritysten vuoden 218 vienti nousi kahdeksan prosenttia edellisvuodesta ja oli arvoltaan 53,5 mrd. euroa. Tärkeimmistä tuoteluokista metsäteollisuuden tuotteiden sekä metallien ja metallituotteiden vienti kasvoi suurilla yrityksillä 12 prosenttia. Kemianteollisuuden tuotteiden vienti kasvoi kahdeksan prosenttia vertailuvuodesta. Koneiden ja laitteiden (+3 ) sekä sähkö- ja elektroniikkatuotteiden (+5 ) suurten yritysten vienti oli nousussa. Kulkuneuvojen viennin arvo laski yhden prosentin vuodesta 217. Suurten yritysten osuus koko viennin arvosta oli 84 prosenttia. Kuvio 7. Suurten ja pk-yritysten viennin ja tuonnin kehitys milj. eur Suuret yritykset VIENTI Pk-yritykset VIENTI Pk-yritysten vuoden 218 tuonnin arvo, yhteensä 17,6 miljardia euroa, kasvoi kaksi prosenttia vuodesta 217. Pk-yritysten tuonnin arvo on lähes kaksi kertaa niiden viennin arvon suuruinen. Pk-yritysten tuonnin arvo nousi eniten kulkuneuvojen osalta (+25 ). Koneiden ja laitteiden tuonti kasvoi kahdeksan prosenttia sekä metallien ja metallituotteiden neljä prosenttia vertailuvuodesta. Kemianteollisuuden tuotteiden tuonti oli edellisvuoden tasolla. Muissa tärkeimmissä tuoteluokissa oli lähes viisi prosenttia laskua vuodesta 217. Suurten yritysten vuoden 218 tuonnin arvo nousi kahdeksan prosenttia vuodesta 217 ollen 47,7 miljardia euroa. Suurten yritysten tuonnin arvo oli selvästi viennin arvoa matalampi. Tärkeimmistä tuoteluokista suurten yritysten tuonti nousi eniten metsäteollisuuden tuotteiden (+22 ) osalta. Myös sähkölaitteiden tuonti kasvoi 11 ja kemian teollisuuden tuonti kahdeksan prosenttia edellisvuodesta. Koneiden ja laitteiden sekä metallituotteiden tuonti kasvoi suurilla yrityksillä kuusi prosenttia. Kulkuneuvojen osalta suurten yritysten tuonnin arvo laski viisi prosenttia. Taulukko 2. Ulkomaankaupan kokonaiskehitys yritysten kokoluokittain (milj. euroa) VIENTI Osuus Muutos, TUONTI Osuus Muutos, , 17/18, , 17/18, PK-yritykset Suuret yritykset Määrittelemätön x x Yhteensä Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia. Tämän vuoksi tietoa ei ilmoitet 5
7 Vuonna 218 pk-yritysten viennin arvosta 62 prosenttia meni EU-alueelle ja 38 prosenttia EU-alueen ulkopuolelle. Pk-yritysten EU-maiden osuus tuonnin arvosta oli 67 prosenttia ja 33 prosenttia EUalueen ulkopuolelta. Pk-yritysten EU-maiden ja ulkokaupan osuudet pysyivät lähes ennallaan vuoteen 217 verraten. Suurten yritysten osuus Euroopan unioniin suuntautuvasta viennistä ( ) supistui ja osuus EU:n ulkopuolelle (41 ) vahvistui reilulla kahdella prosentilla vertailuvuodesta. EU-maiden osuus suurten yritysten tuonnista vahvistui hieman vertailuvuodesta. Suurten yritysten tuonnin arvosta 57 prosenttia tuli EU-alueelta ja 44 prosenttia EU-alueen ulkopuolelta. Taulukko 3. Viennin ja tuonnin jakautuminen EU:n ja ulkokaupan kesken 218 SUURET YRITYKSET VIENTI milj. eur Osuus viennistä, TUONTI milj. eur Osuus tuonnista, EU , ,5 Ulkokauppa , ,5 Yhteensä , , PK-YRITYKSET EU , ,3 Ulkokauppa , ,7 Yhteensä , , Yritysten kokoluokkien määritelmät: Mikroyritys: henkilöstö<1 ja liikevaihto 2 milj. eur tai taseen loppusumma 2 milj. eur Pieni yritys: henkilöstö< ja liikevaihto 1 milj. eur tai taseen loppusumma 1 milj. eur Keskisuuri yritys: henkilöstö<2 ja liikevaihto milj. eur tai taseen loppusumma 43 milj. eur Suuret yritykset: edellä mainittuja yrityksiä suuremmat yritykset LIITTEET: Liite 1. Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 218 (taulukko) Liite 2. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen yritysten ulkomaankaupan arvon mukaan (CPA28) vuonna 218 (taulukko) Liite 3. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 (taulukko) Liite 4. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 (taulukko) Liite 5. Tavaroiden vienti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 (taulukko) Liite 6. Tavaroiden tuonti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 (taulukko) Liite 7. Tavaroiden ulkomaankauppa omistajatyypeittäin eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 (taulukko) Liite 8. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 (taulukko) Liite 9. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 (taulukko) 6
8 Liite 1. Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin Arvo 218, Osuus, Muutos, VIENTI milj. e /18 Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä Keskittyminen Arvo 218, Osuus, Suurimmat viejät, lkm milj. e Arvo 218, Osuus, Muutos, Omistajatyypeittäin milj. e /18 Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 2 11 Määrittelemätön x Arvo 218, Osuus, Muutos, Kokoluokittain milj. e /18 Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön x Arvo 218, Osuus, Muutos, TUONTI milj. e /18 Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä Keskittyminen Arvo 218, Osuus, Suurimmat tuojat, lkm milj. e Arvo 218, Osuus, Muutos, Omistajatyypeittäin milj. e /18 Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x Arvo 218, Osuus, Muutos, Kokoluokittain milj. e /18 Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön x x = Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia
9 Liite 2. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen yritysten ulkomaankaupan arvon mukaan (CPA28) vuonna 218 Koko vienti Osuus, Koko tuonti Osuus, Viennin arvo/viejä (1 e) Viejiä Arvo, milj. e 218 Tuonnin arvo/tuoja (1 e) Tuojia Arvo, milj. e 218 Yhteensä Yhteensä Metsäteollisuuden tuotteet Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Kemian teollisuuden tuotteet Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Metallit ja metallituotteet Metallit ja metallituotteet Yhteensä Yhteensä Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä Yhteensä Kulkuneuvot 29-3 Kulkuneuvot Yhteensä Yhteensä
10 Liite 3. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 Koko vienti Osuus, Osuus, Koko tuonti Osuus, Osuus, Suurimmat viejät, lkm Arvo, milj. e Suurimmat tuojat, lkm Arvo, milj. e Yhteensä Yhteensä Metsäteollisuuden tuotteet Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Kemian teollisuuden tuotteet Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Metallit ja metallituotteet Metallit ja metallituotteet Yhteensä Yhteensä Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä Yhteensä Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä Yhteensä Kulkuneuvot 29-3 Kulkuneuvot Yhteensä Yhteensä
11 Liite 4. Tavaroiden ulkomaankaupan keskittyminen eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 Koko vienti Osuus, Osuus, Koko tuonti Osuus, Osuus, Suurimmat viejät, lkm Arvo, milj. e Suurimmat tuojat, lkm Arvo, milj. e Yhteensä Yhteensä Metsäteollisuus Metsäteollisuus Yhteensä Yhteensä Kemian teollisuus Kemian teollisuus Yhteensä Yhteensä Metallit ja metallituoteteollisuus Metallit ja metallituoteteollisuus Yhteensä Yhteensä Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Yhteensä Yhteensä Koneet ja laitteet 28 Koneet ja laitteet Yhteensä Yhteensä Kulkuneuvojen valmistus 29-3 Kulkuneuvojen valmistus Yhteensä Yhteensä Tukku- ja vähittäiskauppa Tukku- ja vähittäiskauppa Yhteensä Yhteensä
12 Liite 5. Tavaroiden vienti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 Vienti Arvo, Muutos Osuus kokonais- Osuus kokonais- Osuus ryhmän Osuus ryhmän Tuoteluokka (CPA28) milj. e 217/218, arvosta, arvosta, arvosta, arvosta, Koko vienti Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 2 11 Määrittelemätön 88 x Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori 2 26 Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön 16 x Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 2 3 Määrittelemätön 138 x Metallit ja metallituotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön 28 x Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori 9-13 Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä -61 Määrittelemätön 125 x Koneet ja laitteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori 2-59 Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä -81 Määrittelemätön 137 x Kulkuneuvot Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 35 Määrittelemätön 35 x 1 1 x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
13 Liite 6. Tavaroiden tuonti omistajatyypeittäin eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 Tuonti Arvo, Muutos Osuus kokonais- Osuus kokonais- Osuus ryhmän Osuus ryhmän Tuoteluokka (CPA28) milj. e 217/218, arvosta, arvosta, arvosta, arvosta, Koko tuonti Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 2 14 Määrittelemätön Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön Metallit ja metallituotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 6 85 Määrittelemätön Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 8-9 Määrittelemätön Koneet ja laitteet Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 5-23 Määrittelemätön Kulkuneuvot Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä 4-57 Määrittelemätön 11 x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
14 Liite 7. Tavaroiden ulkomaankauppa omistajatyypeittäin eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 VIENTI TUONTI Muutos Osuus Osuus Muutos Osuus Osuus Toimiala (TOL28) Arvo, 217/218, koko ar- toimialan Arvo, 21/218, koko ar- toimialan milj. e vosta, arvosta, milj. e vosta, arvosta, Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön 812 x x Metsäteollisuus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x 1 x Kemian teollisuus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x 1 x Metallit ja metallituoteteollisuus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x 1 x Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x 1 x 28 Koneiden ja laitteiden valmistus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x 1 x 29-3 Kulkuneuvojen valmistus Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön x x Tukku- ja vähittäiskauppa Yhteensä Yksityinen kotimainen Valtiosektori Ulkomaalaisomisteinen Muut omistajatyypit yhteensä Määrittelemätön 2 x 15 x x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
15 Liite 8. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräissä tuoteluokissa (CPA28) vuonna 218 VIENTI TUONTI Muutos Osuus Osuus Muutos Osuus Osuus Tuoteluokka (CPA28) Arvo, 217/218, koko ar- tuoteluokan Arvo, 217/218, koko ar- tuoteluokan milj. e vosta, arvosta, milj. e vosta, arvosta, Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 965 x x Metsäteollisuuden tuotteet Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 39 x 31 x Kemian teollisuuden tuotteet Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 179 x x Metallit ja metallituotteet Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 35 x 44 x Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 18 x 2 29 x 2 28 Koneet ja laitteet Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 1 x 2 46 x Kulkuneuvot Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 36 x 1 31 x x = Muutosprosenttia ei voida laskea luotettavasti
16 Liite 9. Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain eräillä toimialoilla (TOL28) vuonna 218 VIENTI TUONTI Muutos Osuus Osuus Muutos Osuus Osuus Toimiala (TOL28) Arvo, 217/218, koko ar- toimialan Arvo, 217/218, koko ar- toimialan milj. e vosta, arvosta, milj. e vosta, arvosta, Tavaroiden ulkomaankauppa yhteensä Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 965 x x Metsäteollisuus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 19 x 12 x Kemian teollisuus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 2 x 19 x Metallit ja metallituoteteollisuus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 3 x 7 x Sähkö- ja elektroniikkateollisuus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 3 x 75 x 2 28 Koneiden ja laitteiden valmistus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 3 x 3 x 29-3 Kulkuneuvojen valmistus Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön x 11 x Tukku- ja vähittäiskauppa Yhteensä Suuri yritys Pk-yritykset yhteensä Keskisuuri yritys Pieni yritys Mikroyritys Määrittelemätön 8 x 1 3 x 1 1 x = Määrittelemättömille ei voida laskea luotettavasti muutosprosenttia
17 Kauppa 219 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna :M1, Tiedustelut - Förfrågningar - Inquiries: Blomberg, Ruusu p Kuusisto, Mervi p Sähköposti: etunimi.sukunimi@tulli.fi Kaikki tilastot ja katsaukset ovat ilmaiseksi luettavissa Tullin Internet-sivuilla tulli.fi Internet-sivuiltamme löytyvät myös käsikirja ulkomaankaupan tilastointiperiaatteista, Intrastat-ohjeet sekä kunkin tilaston kuvaus ja laatuseloste. Tarkempia maa- ja tavarakohtaisia tietoja sekä logistiikkatilastoja on saatavissa maksutta ulkomaankauppatilastojen hakupalvelusta (ULJAS) uljas.tulli.fi Yhteystiedot: Tulli Tilastointi Opastinsilta 12 PL Helsinki Vaihde Tilastopalvelu tilastot@tulli.fi Kontaktuppgifter: Tullen Statistik Semaforbron 12 PB Helsingfors Växel Statistikservice statistik@tulli.fi Contact information: Finnish Customs Statistics Opastinsilta 12 PO Box 512 FI-11 Helsinki Exchange Statistics service statistics@tulli.fi
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2017
Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 217 5 % Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 26 217 4 3 2 1 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2016 50 Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2006 2016 40 30 20 10 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2015 % Kuvio 1. Suurimpien yritysten osuus kokonaisviennistä ja -tuonnista vuosina 2005 2015 40 30 20 10 0 2005 2006 2007 2008
Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritystyypeittäin vuonna 2014 % 100 Viennin jakautuminen yrityksen omistajatyypin mukaan vuosina 2005 2014 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 2005 2006 2007
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2016 Loka-joulukuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Heinä-syyskuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Huhti-kesäkuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 2017 Tammi-maaliskuu
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 218 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 218 Huhti-kesäkuu April-juni
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 28 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser International trade in goods by enterprise size 28 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2016 Huhti-kesäkuu April-juni
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2016 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Loka-joulukuu Oktober-december
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2015 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2015 Huhti-kesäkuu April-juni
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2014 Tammi-maaliskuu Januari-mars
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain. Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2 Heinä-syyskuu Juli-september
Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size
Kauppa 2014 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign trade of goods by enterprise size 2013 Loka-joulukuu Oktober-december
Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9
Ulkomaankauppa 2004:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain vuonna 2002/1-9 ja 2003/1-9 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvon muutos yritysten kokoluokittain 2003/2002 1-9,
Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;
Rajaliikennetilasto 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009
Ulkomaankaupan kuljetukset 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Ulkomaankaupan kuljetukset 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Transitokuljetukset, maaliskuu 2013
Kauppa 2013 Handel Trade Transitokuljetukset, maaliskuu 2013 250 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2011-2013 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09
Rajaliikennetilasto 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Rajaliikennetilasto 20 Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2004-20 450 000 400 000 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 100 000 50 000 0 2004 2005 2006 2007
Rajaliikennekatsaus 2011
Kauppa 20 Handel Trade Rajaliikennekatsaus 2011 Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2004-2011 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 2004 2005 2006 2007 2008
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003
Ulkomaankauppa 2004:M06 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2003 Kuvio 1. Huipputeknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2003 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4
Jalometallien ulkomaankauppa
Kauppa 2018 Handel Trade Jalometallien ulkomaankauppa Milj. e Kuvio 1. Jalometallien tuonti ja vienti v. 2011 2017 800 700 600 500 400 300 200 100 0 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Tuonti Vienti Helsinki
Transitokuljetukset 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Transitokuljetukset 2018 Mrd. 0,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0,1 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2015 2018 tuhatta tonnia 80 70 60 50 40 30 20 10 0 01 02 03 04
Huipputeknologian ulkomaankauppa v.2002
SVT Ulkomaankauppa 23:M5 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa v.22 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-22 Mrd. euroa sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä 14 12
Transitokuljetukset 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Transitokuljetukset 2017 Mrd. 1,6 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2014-2017 tuhatta tonnia 140 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 120 100 80 60 40 20 0 01 02 03 04 05 06
Ulkomaankaupan kuljetukset 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;
Transitokuljetukset 2016
Kauppa 2017 Handel Trade Transitokuljetukset 2016 Mrd. 2 1,8 1,6 1,4 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2013-2016 tuhatta tonnia 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 01
Ulkomaankaupan kuljetukset 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2015 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 2,9; 6,8 % Rautatiekuljetukset; 0,5; 1,2 % Muut kuljetukset;
Ulkomaankaupan kuljetukset 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2017 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,0; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,4; 0,8 % Muut kuljetukset;
Ulkomaankaupan kuljetukset 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2018 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus %) Maantiekuljetukset; 3,3; 6,7 % Rautatiekuljetukset; 0,3; 0,7 % Muut kuljetukset;
Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser
Kauppa 2007:M01 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandel med varor enligt företagens storleksklasser Foreign Trade of goods by enterprise size 2006 Heinä-syyskuu Juli-september
Rajaliikennetilasto 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2014 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000 0 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot vuosina 2008 2014 2008 2009
Rajaliikennetilasto 2017
Kauppa 2018 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2017 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2017 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2001
SVT Ulkomaankauppa :M1 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 1 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 199-1 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä Mrd mk Tuonti
Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Huipputeknologian ulkomaankauppa vuonna 2000 HUIPPUTEKNOLOGIAN TUOTTEIDEN TUONTI JA VIENTI 1995-2000 Mrd mk sekä osuudet koko tuonnista ja viennistä
Rajaliikennetilasto 2016
Kauppa 2017 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2016 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009 2016 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010
Rajaliikennetilasto 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2018 350 tuhat kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (tuhat kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2010-2018 300 250 200 150 100 50 0 2010 2011
Rajaliikennetilasto 2015
Kauppa 2016 Handel Trade Rajaliikennetilasto 2015 350 1000 kpl Kuvio 1. Saapuneet ja lähteneet kuormatut kuorma-autot (1000 kpl) maa- ja merirajoilla vuosina 2009-2015 300 250 200 150 100 50 0 2009 2010
Energiatuotteiden ulkomaankauppa
Kauppa 216 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Mrd. e 16 Kuvio 1. Energiatuotteiden ulkomaankauppa 25-216(1-2) 14 12 1 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 215 Tuonti Vienti (1-2) 216
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2016 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2012-2016(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2016 2 SUOMEN JA SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-3) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-6) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 31.8.2017 2 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2017 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2013-2017(1-9) 6 Mrd. e 5 4 3 2 1 0-1 2013 2014 2015 2016 2017 Kauppatase Vienti Tuonti 30.11.2017 2 SUOMEN
VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 2013 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa
28.2.214 VIENTIHINTOJEN LASKU VETI VIENNIN ARVON MIINUKSELLE VUONNA 213 Kauppataseen alijäämä 2,3 miljardia euroa Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 213 Tullin ulkomaankauppatilaston mukaan kaksi prosenttia
2004 Loka-joulukuu Oktober-december October-December
Ulkomaankauppa 2005:M05 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandeln enligt företagens storleksklasser Foreign Trade Statistics by enterprise size 2004 Loka-joulukuu
Transitokuljetukset, tammikuu 2014
Kauppa 2014 Handel Trade Transitokuljetukset, tammikuu 2014 Kuvio 1. Transitokuljetukset itään kuukausittain 2012-2014 250 2,5 200 2 Mijl. kiloa 150 100 1,5 1 Mrd. 50 0,5 0 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN
Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteiden tuonti ja vienti v. 2002-2012(1-6) 16 14 Mrd. e Tuonti Vienti 12 10 8
Metalliteollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2012 Handel Trade Metalliteollisuuden ulkomaankauppa 10 9 8 7 6 5 4 3 2 1 0 Kuvio 1. Metalliteollisuuden tuotteiden ulkomaankauppa v. 2001 2012 (1-2) Mrd. euroa 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007
VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 2016 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 2.3.217 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI VUONNA 216 NELJÄ PROSENTTIA Vientihinnat nousivat aavistuksen Suomen tavaraviennin
Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;
VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 2017 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia
Tulli tiedottaa Tullen informerar Customs Information 27.4.218 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI KASVOI 9,4 PROSENTTIA VUONNA 217 Vientihinnat nousivat yli viisi prosenttia Suomen
Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2011 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvot maakunnittain v. 2011 Figur 1. Export och import efter landskap år 2011 Uusimaa - Nyland Itä-Uusimaa
Ulkomaankaupan kuljetukset 2002
Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1
Metsäteollisuuden ulkomaankauppa
Kauppa 2017 Handel Trade Metsäteollisuuden ulkomaankauppa Kuvio 1. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa v. 2005 2017 (1-8) 14 000 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000
Suomen ja Viron välinen kauppa
Kauppa 2016 Handel Trade Suomen ja Viron välinen kauppa Milj.e Kuvio 1. Suomen ja Viron välinen kauppa v. 2006-2015 (1-11) 2 000 1 500 1 000 500 0 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2014 (1-11)
Ulkomaankaupan kuljetukset 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.
Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006
Kauppa 2007 Handel Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2006 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2006 14 12 Mrd. e Tuonti Vienti 10 8 6 4 2 0 1995 1996 1997 1998
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 28.2.217
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 218 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-218 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 18 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 217 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-217 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 17 Kauppatase Tuonti Vienti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 8.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Itään suuntautuva maantietransito v.2002
SVT Ulkomaankauppa 2003:M04 Utrikeshandel Foreign Trade Itään suuntautuva maantietransito v.2002 Maantietransito; vienti itään v. 2002 toimialoittain (1000 tonnia) Erittelemätön 447 (30 %) Elintarvikkeet
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 216 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE 199-216 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 16 Kauppatase Tuonti Vienti 7.2.217
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 215 29.2.216 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-215 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 15 Kauppatase Tuonti
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015. 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2015 31.8.2015 TULLI Tilastointi 1 VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2011-2015 7 Mrd. e 6 5 4 3 2 1 0-1 -2 2011 2012 2013 2014 2015 Vienti Tuonti Kauppatase 31.8.2015
Energiatuotteiden ulkomaankauppa
Kauppa 2010 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 2004-2010(1-4) 12000 Milj. e 10000 8000 6000 4000 2000 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2009 (1-4)
Energiatuotteiden ulkomaankauppa
Kauppa 215 Handel Trade Energiatuotteiden ulkomaankauppa Kuvio 1. Energiatuotteiden tuonti ja vienti v. 24 215 (1-2) 16 Mrd. e 14 12 1 8 6 4 2 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 214 (1-2) Tuonti Vienti
Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Itään suuntautuva maantietransito vuonna 2010 Kuvio 1. Maantietransito; vienti itään tavararyhmittäin vuonna 2010 (1000 tonnia) Tekstiilit, vaatteet ja jalkineet; 155; 8 % Autot;
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 209 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Pk-yritykset Suomessa. Petteri Rautaporras 9.3.2015
Pk-yritykset Suomessa Petteri Rautaporras 9.3.2015 Pk-yritys Tilastokeskuksen tilinpäätöstilastoissa EU:n komission suositus (6.5.2003) pienten ja keskisuurten (PK) yritysten määritelmästä (2003/361/EY,
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2016
Kauppa 2017 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankauppa maakunnittain vuonna 2016 Kuvio 1. Viennin ja tuonnin arvo maakunnittain vuonna 2016 Figur 1. Export och import efter landskap år 2016 Uusimaa - Nyland
Jälleenvienti vuonna 2018
Kauppa 2019 Handel Trade Jälleenvienti vuonna 2018 Mrd euroa 12 10 8 6 4 2 0 Kuvio 1. Jälleenvienti vuosina 2008 2018, mrd euroa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 2018 Suomen jälleenvienti
Foreign Trade between Finland and Russia by enterprise size
Ulkomaankauppa 2006:M02 Utrikeshandel Foreign Trade Suomen ja Venäjän välinen kauppa yritysten kokoluokittain Utrikeshandeln mellan Finland och Ryssland enligt företagets storleksklasser 2004 Foreign Trade
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2014. 27.2.2015 TULLI Tilastointi 1
Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 214 27.2.215 TULLI Tilastointi 1 TUONTI, VIENTI JA KAUPPATASE 199-214 Mrd e 7 6 5 4 3 2 1-1 9 91 92 93 94 95 96 97 98 99 1 2 3 4 5 6 7 8 9 1 11 12 13 14 Kauppatase Tuonti
Tavaroiden ja palveluiden ulkomaankaupan yritysrakenne 2015
Kauppa 2017 Handel Trade Tullin ja Tilastokeskuksen yhteisjulkaisu Tavaroiden ja palveluiden ulkomaankaupan yritysrakenne 2015 Vienti ja tuonti toimialoittain 2015, milj. eur Tavarat, Tulli Tavarat, Palvelut,
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
2001 Tammikuu Januari January
Ulkomaankauppa 2001:E01 Ennakkotiedot Preliminära uppgifter Preliminary Data 2001 Tammikuu Januari January MRD. MK Ulkomaankauppa kuukausittain 1/2000-1/2001 32 30 28 26 24 22 20 18 16 14 12 1/2000 2/00
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005
Ulkomaankauppa 2006:M05 Utrikeshandel Foreign Trade Korkean teknologian ulkomaankauppa vuonna 2005 Kuvio 1. Korkean teknologian tuotteiden tuonti ja vienti v. 1995-2005 14 12 10 8 6 4 2 Mrd. e Tuonti Vienti
Suomen ja Kanadan välinen kauppa
Kauppa 2015 Handel Trade Suomen ja Kanadan välinen kauppa 1 000 Milj. e Kuvio 1. Suomen ja Kanadan välinen kauppa v. 2004-2014 800 600 400 200 0 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 Tuonti
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 208 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary statistics on the international trade in goods
Suomen virallinen tilasto Finlands officiella statistik Official Statistics of Finland Kauppa 207 Handel Trade Tavaroiden ulkomaankaupan ennakkotilasto Preliminär statistik om utrikeshandel med varor Preliminary
24.3.2016. VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot. VIENNIN VOLYYMI LASKI 4,7 PROSENTTIA VUONNA 2015 Vientihinnat nousivat 0,7 prosenttia
2.3.216 VUOSIJULKAISU: yksityiskohtaiset tiedot VIENNIN VOLYYMI LASKI,7 PROSENTTIA VUONNA 21 Vientihinnat nousivat,7 prosenttia Suomen tavaraviennin arvo laski vuonna 21 neljä prosenttia Tullin ulkomaankauppatilaston