Maakuntajohtajan virka



Samankaltaiset tiedostot
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja ja sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Toistaiseksi voimassa olevien työsopimussuhteisten vakanssien perustaminen ensihoitoon

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kunnanhallitus

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 58 :n 3.

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Rakennus- ja ympäristölautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) nimeäminen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Teknisen lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Maakuntahallituksen jäsenten ja varajäsenten sekä puheenjohtajien vaali toimikaudeksi Kuntalain 81 :n 4.

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vapaan sivistystyön lautakunnan valinta 113/ /2017. Khall

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen.

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke , to ja su

Esittelijä ilmoitti ettei ole esteellinen.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomisasiassa. (Lisätietoja: Hallintojohtaja, puh.

Valtuuston tilapäisen valiokunnan ehdotus sivistyslautakunnan erottamista koskevassa asiassa. Tilapäinen valiokunta on kokoontunut kolme kertaa.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan asettaminen vuoden 2018 presidentinvaaleja varten

Kunnanhallitus Valtuusto Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/ /2015

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Sosiaali- ja terveysltk Sosiaali- ja terveysltk

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2016 1/9. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut alkaen

Kunnanvaltuusto päätti perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan viran täyttö 143/ /2017 KHALL

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu

Nurmeksen kaupunginhallitus on päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta al kaen.

Säännön sisältö vaatii myös poliittista linjausta, joten val tuus to se minaa ris sa todettiin, että valmistelua varten nimetään ohjaus

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille

Sosiaali- ja terveysltk LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

YLIVIESKAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu 18 Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Päätösehdotus (Pj): Tarkastuslautakunta päättää lähettää vastuullisen tilintarkastajan vaihtumisen tiedoksi valtuustolle.

Hallintosäännön uudistaminen

2. antaa vuokrataloyhtiölle omavelkaisen takauksen euron osake kau pan ja euron tonttikaupan tekemiseen, ja

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Asiantuntijoiden läsnäolo-oikeus lautakunnan kokouksissa 29/00.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/ Vammaisneuvosto Aika klo 16:00-17:12

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Samalla, kun uusi hallintosääntö hyväksytään, nykyiset johtosäännöt ku mo taan.

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

ORIMATTILAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 9/2017 1

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Kaupunginjohtajan valinta

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

Terveyskeskus Perhekeskus kokoustila Koski, Mikkolantie Ylöjärvi

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus

Valtuusto päätti valita Aapo Pispan kunnanjohtajan virkaan lukien. Pispa ilmoitti , että hän ei ota virkaa

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1

Aikaisemmin kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä on valittu kym me nen. Heille ei valita varajäseniä.

Koulutusjohtaja esitti kokoukselle, että oppilaat tuodaan lukien Vääksyyn siksi ajaksi, että ongelmat on selvitetty ja ratkaistu.

Maakunnan yhteistyöryhmän (MYR) nimeäminen

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 1

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan valitseminen toimitettavia eduskuntavaaleja varten

Transkriptio:

Maakuntahallitus 47 25.02.2013 Maakuntahallitus 50 11.03.2013 Maakuntahallitus 63 18.03.2013 Maakuntavaltuusto 23 25.03.2013 Maakuntajohtajan virka MH 47 Hallintopäällikön ehdotus: Maakuntahallitus perusti 19.11.2012 Kainuun liittoon maa kun ta joh tajan viran ja laittoi sen julkiseen hakuun. Viran hakuaika päättyi 18.1.2013 ja määräaikaan mennessä saapui yhdeksän hakemusta. Virkaa hakivat aluekehitysasiantuntija Helena Aaltonen, HTM, Sot kamos ta, Juha Ahonen, KTM, Jyväskylästä, aluejohtaja Juha Heik kinen, FT, Kuopiosta, Jussi Y. Hyry, YTM, Kajaanista, kunnanjohtaja Hei mo Keränen, FT, Hyrynsalmelta, va. maakuntajohtaja Pentti Ma linen, FL, Kajaanista, Pasi Mäkinen, KTM, Tampereelta, kun nan joh taja Ari Nurkkala, DI, Hailuodosta ja kunnanjohtaja Jukka Syvävirta, FM, Mu hok sel ta. Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Harri Turkulainen, puh. 044 710 0866 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuu.fi 1. Maakuntahallitus valitsee hakijoista haastateltaviksi kutsuttavat ja haastatteluajankohdan, 2. maakuntahallitus nimeää haastatteluryhmän. Maakuntahallitus päätti kutsua haastateltaviksi aluejohtaja Juha Heik ki sen Kuopiosta, kunnanjohtaja Heimo Keräsen Hyrynsalmelta, va. maakuntajohtaja Pentti Malisen Kajaanista sekä kunnanjohtaja Juk ka Syvävirran Muhokselta. Haastattelut suoritetaan 4.3.2013 ja esitys valittavasta henkilöstä on tar koi tus tehdä maakuntahallituksen seuraavassa kokouksessa 11.3.2013. Lopullisen valinnan tekee maakuntavaltuusto 25.3.2013 ko kouk ses sa. Maakuntahallitus nimesi haastatteluryhmään maakuntavaltuuston pu heen joh ta ja Pentti Kettusen, maakuntahallituksen puheenjohtaja Ti mo Korhosen ja maakuntahallituksen jäsenet Sari Kyllösen ja Tiina Sar pa ran nan sekä Raimo Piiraisen.

MH 50 Hallintopäällikön ehdotus: Hallintopäällikön muutettu ehdotus: Maakuntahallituksen nimeämä haastatteluryhmä on haastatellut va litut ehdokkaat 4.3.2013. Haastatteluryhmä päätti kokoontua 11.3.2013 ennen maakuntahallituksen ryhmäkokouksia tekemään esi tyk sen maakuntajohtajan valinnasta. Lisätietoja antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Timo Kor honen, p 050 558 5468 ja maakuntavaltuuston puheenjohtaja Pentti Ket tu nen, p. 044 029 6681. Teen päätösehdotuksen kokouksessa. Maakuntahallitus ehdottaa maakuntavaltuustolle, että maa kun ta johta jak si valitaan Pentti Malinen. Pentti Malinen ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Puheenjohtaja pyysi sih tee riä lukuunottamatta muita liiton viranhaltijoita poistumaan asian kä sit telyn ajaksi hallintolain 28 :n 4)-kohdan perusteella. Asiasta käydyn keskustelun aikana haastatteluryhmä totesi, ettei heil lä ole yksimielistä esitystä valittavasta henkilöstä. Keskustelun aika na esitettiin ja kannatettiin useampia henkilöitä maa kun ta joh ta jaksi. Keskustelun aikana Tiina Sarparanta esitti, että haastatelluille hen kilöil le tehdään ennen valintaa soveltuvuustestit objektiivisuuden vuoksi. Osmo Toivanen kannatti Sarparannan esitystä. Jaana San ki lam pi esitti, että haastatellut henkilöt kutsutaan valtuustoryhmien kuul ta viksi ja haastateltaviksi ennen maakuntavaltuuston varsinaista ko kous ta 25.3.2013. Kalle Moilanen kannatti Sankilammen esitystä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on teh ty poikkeavia esityksiä, joista on äänestettävä. Puheenjohtaja teki Sar pa ran nan esityksestä seuraavan äänestysesityksen: Ne, jotka eivät kannata soveltuvuustestien järjestämistä äänestävät JAA ja ne, jot ka kannattavat soveltuvuustestien järjestämistä äänestävät EI. Äänes tys esi tys hyväksyttiin. Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä an net tiin 10 JAA-ääntä (Korhonen, Sankilampi, Jarva, Hatva, Hek kala, Kinnunen, Kyllönen E, Moilanen, Oikarinen ja Sirkeinen) sekä 3

EI-ääntä (Kyllönen S, Sarparanta ja Toivanen). Maakuntahallitus päät ti, ettei soveltuvuustestejä järjestetä. Puheenjohtaja tiedusteli, että voidaanko Sankilammen esitys haas tatel tu jen henkilöiden kutsumisesta valtuustoryhmien kuultaviksi 25.3.2013 hyväksyä yksimielisesti. Maakuntahallitus hyväksyi esi tyksen. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on esitetty ja kan na tettu useampia ehdokkaita, joten maakuntahallituksen on ää nes tet tä vä asiassa. Osmo Toivanen Tiina Sarparannan kannattamana *) esit ti, että äänestys suoritetaan suljetuin lipuin. Koska oli pyydetty vaalin suorittamista suljetuin lipuin, puheenjohtaja to te si, että 1. Vaali suoritetaan suljetuin lipuin. 2. Lippuun kirjoitetaan selvällä käsialalla sukunimi 3. Lippu taitetaan kerran. 4. Vaalikelpoisia ovat kaikki virkaa hakeneet. 5. Vaali suoritetaan enemmistövaalina. Äänestyksen jälkeen sihteeri luki annetut äänet: Heikkinen Juha 2 ääntä Malinen Pentti 9 ääntä Syvävirta Jukka 1 ääni Tyhjää 1 ääni Koska vaalissa Pentti Malinen on saanut yli puolet annetuista ää nistä, maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle, että maa kun ta johta jan virkaan valitaan Pentti Malinen. Pöytäkirja tarkastettiin tämän pykälän osalta kokouksessa. MH 63 Täydennys maakuntahallitus 18.3.2013: Kuntalain 60 :ssä säädetään vaalia koskeva menettelytapa. Kunnal lis hal lin nos sa vaali on eräs päätöksenteon muoto. Vaali tarkoittaa pää tök sen tekemistä valittaessa henkilö tai henkilöitä kunnan luot tamus toi miin tai määrättyyn asemaan. Vaali on myös valinta kunnan vir kaan silloin, kun päätöksen tekee toimielin. Vaali voidaan tehdä myös yksimielisesti. Vaalissa tulee valituksi se, joka on saanut eni ten ääniä. Vaadittaessa vaali on toimitettava suljetuin lipuin. Äänten men nes sä tasan ratkaisee arpa. Kuntalain 60 :ää sovelletaan vain siinä toimielimessä, joka tekee pää tök sen asiassa. *) Kirjoitusvirheen korjaus (Hallintolaki 51 1 mom.). 19.3.2013 H. Turkulainen

Maakuntahallituksen puheenjohtajan ehdotus: MV 23 Maakuntavaltuusto: Kuntalain 59 :ssä säädetään äänestystä koskeva menettelytapa. Jos toimielin on asiasta yksimielinen tai vastaehdotusta ei ole kan natet tu, puheenjohtaja toteaa päätöksen. Muussa tapauksessa puheen joh ta ja toteaa ehdotukset, joita ei kannatuksen puuttuessa ote ta äänestettäväksi, ja ehdotukset, joista äänestetään. Puheenjohtaja saat taa toimielimen hyväksyttäväksi äänestystavan ja, jos ää nes tyksiä on toimitettava useampia, äänestysjärjestyksen sekä tekee äänes tys esi tyk sen siten, että vastaus "jaa" tai "ei" ilmaiseen kan nanoton ehdotukseen. Äänestys toimitetaan avoimesti. Päätökseksi tulee ehdotus, joka on saanut eniten ääniä, tai äänten mennessä tasan ehdotus, jota puheenjohtaja on äänestänyt. Maakuntahallituksen päätökseen maakuntajohtajan virkavaalissa olisi pitänyt soveltaa kuntalain 59 :n mukaista avointa ää nes tys me nette lyä. Jukka Syvävirta on 12.3.2013 päivätyllä ja saapuneella säh kö pos tivies til lä ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä valittaessa henki löä maakuntajohtajan virkaan. Lisätietoja antaa hallintopäällikkö Harri Turkulainen, puh. 044 710 0866 tai sähköpostitse osoitteella etunimi.sukunimi@kainuu.fi 1. maakuntahallitus käsittelee uudelleen kuntalain 59 :n mu kaises ti esityksensä maakuntajohtajan virkaan valittavasta hen kilös tä. 2. maakuntajohtajan virkaan valitaan Pentti Malinen. 3. maakuntahallituksen uusi esitys on maakuntavaltuuston kokouk ses sa 25.3.2013 käsittelyn pohjana. 4. maakuntahallituksen pöytäkirja tämän asian osalta tar kas tetaan kokouksessa. Maakuntahallitus hyväksyi yksimielisesti maakuntahallituksen puheen joh ta jan ehdotuksen kohdat 1-4. Pentti Malinen ilmoitti olevansa esteellinen (asianosaisjäävi) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi. Asiasta käydyn keskustelun aikana Aarre Väisänen esitti, että va lin ta

suoritetaan suljetulla lippuäänestyksellä. Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja totesi, että on pyy det ty vaalin suorittamista suljetuin lipuin. Puheenjohtaja to te si, että 1. Vaali suoritetaan suljetuin lipuin. 2. Lippuun kirjoitetaan selvällä käsialalla sukunimi 3. Lippu taitetaan kerran. 4. Vaalikelpoisia ovat kaikki virkaa hakeneet. 5. Vaali suoritetaan enemmistövaalina. Maakuntavaltuusto hyväksyi puheenjohtajan esittämän ää nes tys menet te ly ta van. Maakuntavaltuutetut pudottivat äänestyslippunsa ni men huu to jär jestyk ses sä äänestyskulhoon. Ääntenlaskijat suorittivat annettujen äänten laskennan. Äänestyksessä annettiin 37 ääntä. Annetut äänet jakaantuivat seuraa vas ti: Malinen Pentti 25 ääntä Heikkinen Juha 7 ääntä Keränen Heimo 5 ääntä. Maakuntavaltuusto valitsi Pentti Malisen maakuntajohtajan virkaan.