KIRJALLINEN KYSYMYS 1395/2001 vp Yhdistysten asema valmismatkalaissa Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin voimassa oleva valmismatkalaki on vuodelta 1994. Lain säätämisen taustalla olivat kuluttajansuojan vahvistamiseen ja valmismatkasopimuksia koskevien säännösten selkeyttämiseen liittyvät tavoitteet. Valmismatkalain soveltamisalaan kuuluvat valmismatkan markkinointia ja valmismatkaa koskevat sopimukset silloin, kun matkan tarjoaa matkailupalveluja muutoin kuin satunnaisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan ja matka kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana. Valmismatkojen järjestämisen suhteen ongelmalliseksi on noussut niin sanottujen harmaiden matkatoimistojen tarjonta. Suomen matkatoimistoalan liitto ja Kuluttajavirasto ovatkin perustellusti käynnistäneet tehoiskuja luvattoman matkatoimistotoiminnan kitkemiseksi. Tällaiselle harmaalle toiminnalle tyypillistä on tietynasteinen säännönmukainen toiminta ja selkeä ansiotarkoitus. Valmismatkalain samoin kuin valmismatkaliikkeistä annetun lain mukaan oikeudellisesti ongelmalliseen asemaan jäävät yhdistykset, jotka järjestävät jäsenilleen valmismatkojen kaltaisia tai valmismatkoiksi luokiteltavia toimintamuotoja. Käytännössä on omaksuttu kriteerejä, joiden perusteella arvioidaan yhdistyksen elinkeino-oikeudellista luonnetta. Kriteerejä sovellettaessa elinkeinotoimintaa harjoittavina ei ole pidetty yhdistyksiä, joiden jäsenyys on rajattu, joiden toimintaan valmismatkat liittyvät, jotka eivät tavoittele taloudellista hyötyä, joiden markkinointi toteutetaan niin sanotulla suljetulla jakelulla eli lähinnä jäsentiedotteella jne. Kokonaisuudessaan yhdistysten asema on liian tulkinnanvarainen ja saattaa johtaa ongelmallisiin tilanteisiin. Periaatteessa yhdistys voisi rekisteröityä valmismatkarekisteriin, jolloin yhdistykselle tulisivat hoidettaviksi ainoastaan rekisterikulut, mikäli se ei asettaisi vakuutta ennakkoon perittyjen maksujen turvaamiseksi. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole tarkoituksenmukaista toisaalta valvonnan ja toisaalta rekisterin ylläpitämisen kannalta. Rekisteri on tarkoitettu ensi sijassa ansiotarkoituksessa toimiville valmismatkojen järjestäjille, ei yksittäisille yhdistyksille, jotka eivät toiminnallaan tavoittele voittoa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme kunnioittavasti valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että yhdistysten asemaa suhteessa valmismatkalakiin ja valmismatkaliikkeistä annettuun lakiin selkeytetään? Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2001 Pekka Ravi /kok Esko Kurvinen /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Rouva puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Pekka Ravin /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1395/2001 vp: Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä, että yhdistysten asemaa suhteessa valmismatkalakiin ja valmismatkaliikkeistä annettuun lakiin selkeytetään? Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa: Euroopan yhteisöjen matkapakettidirektiivin (90/314/ETY) täytäntöönpano Suomessa tapahtui kahdella vuonna 1995 voimaan tulleella lailla, valmismatkalailla (1079/1994) ja lailla valmismatkaliikkeistä (1080/1994). Valmismatkaliikkeistä annetussa laissa on säännökset valmismatkaliikkeen harjoittajan rekisteröitymisestä, maksukyvyttömyyden varalta asetettavasta vakuudesta ja valmismatkaliikkeen harjoittamisen viranomaisvalvonnasta. Valmismatkalain mukaan valmismatkalla tarkoitetaan etukäteen järjestettyä ja yhdistettyyn hintaan tarjottua matkailupalvelusten yhdistelmää, johon sisältyy kuljetus ja majoitus tai toinen näistä yhdessä jonkun muun kokonaisuuden kannalta olennaisen matkailupalveluksen kanssa. Valmismatkalakia sovelletaan kuluttajansuojalain (38/1978) 1 luvun 5 :n mukaiseen elinkeinonharjoittajaan, joka järjestää tai välittää matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti vastiketta vastaan. Kuluttajansuojalain mukaan elinkeinonharjoittajalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä taikka yksityistä tai julkista oikeushenkilöä, joka tuloa tai muuta taloudellista hyötyä saadakseen ammattimaisesti pitää kaupan, myy tai muutoin tarjoaa kulutushyödykkeitä vastiketta vastaan hankittaviksi. Matkailupalvelut kuuluvat laissa tarkoitettuihin kulutushyödykkeisiin. Kuluttajansuojalaissa olevaa elinkeinonharjoittajan käsitettä on tulkittava laajasti. Laissa tarkoitettuja oikeushenkilöitä ovat muun muassa osakeyhtiö, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, osuuskunta ja aatteellinen yhdistys. Valmismatkaliikkeen harjoittaja on velvollinen tekemään rekisteri-ilmoituksen Kuluttajavirastoon ennen toiminnan aloittamista. Vain Kuluttajaviraston valmismatkaliikerekisteriin merkitty elinkeinonharjoittaja saa harjoittaa valmismatkaliikettä. Se, harjoittaako yhdistys valmismatkaliikettä, ratkaistaan Kuluttajavirastossa kokonaisarvioinnin perusteella. Tällöin huomioon otetaan muun muassa toiminnan ammattimaisuus ja toiminnan laajuus. Elinkeinotoimintana pidetään toimintaa, jota harjoitetaan tulon tai muun taloudellisen hyödyn saamiseksi. Merkitystä ei ole sillä, tuottaako toiminta tosiasiallisesti voittoa. Riittää, että toiminnalla tähdätään taloudelliseen tulokseen. Elinkeinotoimintana ei pidetä toimintaa, jota harjoitetaan taloudellista hyötyä tavoittelematta. Lakia ei sovelleta satunnaiseen toimintaan. Toimintaa voidaan pitää satunnaisena, jos se on kertaluonteista tai vain hyvin harvoin toistuvaa. Elinkeinotoimintaa koskevan lainsäädännön tulee perustua siihen, että elinkeinonharjoittajia kohdellaan tasapuolisesti yritysmuodosta riippumatta. Valmismatkalainsäädännön tarkoituksena on valmismatkojen ostajien (kuluttajien) taloudellisen aseman turvaaminen. Yhdistysten harjoittaman valmismatkatoiminnan rajaaminen lain soveltamisalan ulkopuolelle saattaisi johtaa sii- 2
Ministerin vastaus KK 1395/2001 vp Pekka Ravi /kok ym. hen, että valmismatkaliikettä ryhdytään harjoittamaan yhdistyksen muodossa sen vuoksi, että valvontaa yhdistysten osalta ei enää olisi. Tästä syystä hallitus katsoo, ettei edellytyksiä sääntelyn muuttamiseksi yhdistysten osalta ole olemassa. Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 2002 Ministeri Jari Vilén 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte 27 riksdagens arbetsordning anger har Ni, Fru talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Pekka Ravi /saml m.fl. undertecknade skriftliga spörsmål SS 1395/2001 rd: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att klargöra föreningarnas ställning i förhållande till lagen om paketresor och lagen om paketreserörelser? Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande: Rådets direktiv om paketresor, semesterpaket och andra paketarrangemang (90/314/EEG) genomfördes i Finland genom två lagar som trädde i kraft år 1995, nämligen lagen om paketresor (1079/1994) och lagen om paketreserörelser (1080/1994). I lagen om paketreserörelser finns bestämmelser om registrering av idkare av paketreserörelse, ställande av säkerhet för den händelse att researrangören blir insolvent och om myndighetstillsynen över paketreserörelser. Enligt lagen om paketresor avses med paketresa en i förväg ordnad kombination av tjänster som bjuds ut till ett gemensamt pris och som består av transport och inkvartering, eller transport eller inkvartering samt dessutom en annan turisttjänst som är väsentlig med hänsyn till helheten. Lagen om paketresor tillämpas på en näringsidkare som avses i 1 kap. 5 konsumentskyddslagen (38/1978) och som annat än tillfälligtvis organiserar eller förmedlar turisttjänster mot vederlag. Enligt konsumentskyddslagen avses med näringsidkare en fysisk person eller en privat eller offentlig juridisk person som i syfte att få inkomst eller annan ekonomisk nytta yrkesmässigt håller till salu, säljer eller i övrigt bjuder ut konsumtionsnyttigheter för anskaffning mot vederlag. Turisttjänster är sådana konsumtionsnyttigheter som avses i lagen. Tolkningen av begreppet näringsidkare, som förekommer i konsumentskyddslagen, skall vara vid. Sådana juridiska personer som avses i lagen är bland annat aktiebolag, öppna bolag, kommanditbolag, andelslag och ideella föreningar. Den som har för avsikt att idka paketreserörelse är skyldig att innan verksamheten inleds göra en anmälan om det till Konsumentverket för införande i registret. Endast en näringsidkare som är upptagen i Konsumentverkets register över paketreserörelser får idka paketreserörelse. Frågan om huruvida en förening anses idka paketreserörelse eller inte avgörs av Konsumentverket på basis av en helhetsbedömning. På bedömningen inverkar bland annat det hur yrkesmässigt eller i hur stor omfattning verksamheten bedrivs. Som näringsverksamhet betraktas verksamhet som idkas i syfte att få inkomst eller annan ekonomisk nytta. Frågan om huruvida verksamheten faktiskt medför vinst har ingen betydelse. Det räcker att verksamheten syftar till ett ekonomiskt resultat. Som näringsverksamhet betraktas inte verksamhet som idkas utan att eftersträva ekonomisk behållning. Lagen tillämpas inte på tillfällig verksamhet. Verksamheten kan anses vara tillfällig om den har karaktären av en engångsföreteelse eller sker mycket sällan. Den lagstiftning som reglerar näringsverksamheten skall basera sig på principen om likvärdig behandling av näringsidkare oberoende av företagsform. Syftet med lagstiftningen om paketresor är att trygga köparnas (konsumenternas) ekonomiska ställning. Om den paketreseverksamhet som bedrivs av föreningar avgränsades utanför 4
Ministerns svar KK 1395/2001 vp Pekka Ravi /kok ym. lagens tillämpningsområde, skulle resultatet kunna bli att idkarna av paketreserörelse börjar bedriva sin verksamhet i form av förening för att undvika tillsyn eftersom tillsynen inte längre skulle gälla föreningar. Av denna anledning anser regeringen att det inte finns några förutsättningar att i fråga om föreningarna ändra på den nuvarande regleringen. Helsingfors den 11 januari 2002 Minister Jari Vilén 5