KIRJALLINEN KYSYMYS 323/2008 vp Perheen kokonaisedun toteutuminen holhoustoimilaissa Eduskunnan puhemiehelle Laki holhoustoimesta (442/1999) määrittelee alaikäisten lapsien omaisuuden valvonnan toisen vanhemman kuoleman jälkeen perityn omaisuuden osalta. Lain 37 :n 1 momentin mukaan edunvalvojan on hoidettava päämiehensä omaisuutta sillä tavoin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Tässä tehtävässään edunvalvojan tulee tunnollisesti pitää huolta päämiehen oikeuksista ja edistää hänen parastaan. Holhoustoimen hallintoasiat, esimerkiksi lupien myöntäminen ja edunvalvojien valvonta, kuuluvat lain mukaan maistraatin (eli holhousviranomaisen) toimivaltaan. Kansalaispalautteen perusteella maistraatti näkee usein päämiehen edun varsin yksioikoisesti taloudellisena etuna, kun kyse on alaikäisen lapsen perimästä omaisuudesta toisen vanhemman kuoltua. Toisin sanoen holhousviranomaista kiinnostaa vain päämiehen absoluuttisen omaisuuden arvo hänen tultuaan täysikäiseksi. Esimerkiksi uuden asunnon rakentaminen ja vanhan myyminen vaatii monia erillisiä lupia, joista jokaisesta peritään leskeltä uusi maksu. Epävarmuus luvan saannista, mikä johtuu päätöksenteon hitaudesta ja byrokraattisuudesta, on joissain tapauksissa perheen ainoalle aikuiselle sekä henkinen että taloudellinen rasite. Tämän kaltainen holhoustoimilain nojalla toteutettu viranomaisvalvonta on saanut usean lesken tuntemaan, ettei hänen kykyynsä vanhempana ja täysjärkisenä ihmisenä luoteta. Hän tuntee perheensä olevan eriarvoisessa asemassa suhteessa perheisiin, joissa lapset eivät ole perineet vielä vanhempiaan. Läheisensä menettäneen ihmisen henkiset ja fyysiset voimavarat eivät aina riitä ymmärtämään viranomaispäätösten epävarmuutta ja monipolvista byrokratiaa. Siksi he saattavatkin jättää perheen kannalta hyviä muutoksia tekemättä tämän lain tai sen alkuperäisestä tarkoituksesta poikkeavien viranomaiskäytäntöjen vuoksi. Holhoustoimilain eduskuntakäsittelyssä lakivaliokunta kiinnitti mietinnössä (LaVM 20/1998 vp) erityistä huomiota perheiden kohteluun, joissa toinen vanhemmista on yllättäen kuollut ja leski on jäänyt yksin alaikäisen lapsen tai alaikäisten lasten kanssa. Valiokunta totesi, että tarkoitus ei ole, että holhousviranomaiset käyttäytyvät hyvää tarkoittaen mutta tosiasiassa perhettä holhoten niin, että se tuntuu toisen vanhemman menetyksen oheen tulevalta lisärangaistukselta. Valiokunnan mielestä viranomaiset eivät saa unohtaa sitä, että lapsien tulot ja omaisuus on tarkoitettu käytettäviksi ensi sijassa heidän elatukseensa ja vasta toissijaisesti säästettäviksi. Lasten elatus ei kuulu yksin leskeksi jääneen kustannettavaksi. Valiokunta katsoo, että yleispiirteistä tilitystä on syytä käyttää ainakin silloin, kun kysymyksessä on perhe, jolla ei ole enempää omaisuutta kuin asunto ja normaali koti-irtaimisto. Tällaisissa tapauksissa myös holhoustilityksen tarkastamisesta perittävät maksut on mieluiten kokonaan poistettava tai perittävä enintään pieni muodollinen summa. Saadun kansalaispalautteen perusteella tuntuu siltä, ettei lakivaliokunnan toivetta ole saatu tar- Versio 2.0
peeksi selkeästi kirjattua holhoustoimilakiin ja että sen täytäntöönpanossa ei osata ottaa huomioon perheen tai lapsen kokonaisetua, joka ei luonnollisestikaan ole aina yhtä kuin vajaavaltaisen päämiehen absoluuttinen taloudellinen etu. Laissa tulisi myös selkeästi erottaa vanhemman kuolemantapauksesta tullut perintö muulla tavoin saadusta omaisuudesta ja pyrkiä tukemaan menetyksen kohdannutta perhettä esim. veroneuvonnalla. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus ryhtyä toimiin parantaakseen alaikäisten lasten huollosta vastaavan lesken edellytyksiä toimia perheen kokonaisedun mukaisesti joko muuttamalla holhoustoimilakia tai muutoin järkeistämällä maistraattien toimintatapoja edunvalvojina? Helsingissä 23 päivänä huhtikuuta 2008 Antti Kaikkonen /kesk 2
Ministerin vastaus KK 323/2008 vp Antti Kaikkonen /kesk Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Antti Kaikkosen /kesk näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 323/2008 vp: Aikooko hallitus ryhtyä toimiin parantaakseen alaikäisten lasten huollosta vastaavan lesken edellytyksiä toimia perheen kokonaisedun mukaisesti joko muuttamalla holhoustoimilakia tai muutoin järkeistämällä maistraattien toimintatapoja edunvalvojina? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Holhoustoimesta annetun lain (442/1999) keskeisiä periaatteita on, että alaikäisen varallisuutta on hoidettava hänen omaisuutenaan. Lain mukaan ei ole mahdollista, että lapsen omaisuutta hoidettaessa perheen kokonaisetu katsottaisiin lapsen etua tärkeämmäksi. Tällainen lapsen edun toissijaiseksi asettava sääntely olisikin hyvin ongelmallinen perus- ja ihmisoikeuksien valossa. Perustuslain 6 :n mukaan lapsia on kohdeltava yksilöinä, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia omaisuudestaan. Holhoustoimesta annettu laki ei kuitenkaan estä perheen kokonaisedun huomioon ottamista silloin kuin se on sovitettavissa yhteen lapsen edun kanssa. Usein lapsen etu edellyttääkin, että perheen kokonaistilanne otetaan huomioon. Jos lapsen saama perintö käsittää esimerkiksi asunnon, jossa perhe asuu, on tavallisesti kaikkien edun mukaista, että asunto pidetään perheen käytössä. Maistraatti valvoo sitä, miten edunvalvoja hoitaa alaikäisen omaisuutta. Valvontaa toteutetaan omaisuuden hoitoa koskevien vuositilien avulla ja tutkimalla, voidaanko tiettyihin alaikäisen puolesta tehtäviin oikeustoimiin myöntää maistraatin lupa. Luvan hakeminen hidastaa jossakin määrin esimerkiksi sellaisen asunnon vaihtamista, jossa alaikäinen on osaomistajana. Toisaalta valvonta on osoittanut tarpeellisuutensa alaikäisten etujen turvaajana. Ei ole kovin harvinaista, että eloon jäänyt vanhempi ehkä tietämättömyyttään pitää lapsen varoja ikään kuin omana varallisuutenaan. Esimerkiksi asunto tai muu huomattava hankinta saattaa tällöin tulla merkityksi yksin vanhemman nimiin, vaikka siihen on käytetty myös lapsen varoja. Valvonnan yhteydessä nämä tilanteet tulevat ilmi ja ne voidaan korjata ennen kuin peruuttamatonta vahinkoa on aiheutunut. Ymmärrettävää toisaalta on, että ne, jotka hoitavat lapsensa omaisuutta moitteettomasti ilman maistraatin tukeakin, saattavat kokea valvonnan turhauttavana. Maistraatin valvontatoimenpiteet alkavat usein vaikeassa tilanteessa, jossa lapset ovat menettäneet toisen vanhempansa ja lasten huoltaja elämänkumppaninsa. Tällöin tarvitaan tahdikkuutta, hienotunteisuutta ja perheen tilanteen ymmärtämistä, mikä edellyttää maistraattien henkilökunnalta korkealuokkaista osaamista. Oikeusministeriö pyrkii osallistumaan näiden valmiuksien kehittämiseen järjestämällä maistraattien henkilökunnalle koulutusta. Oikeusministeriössä toimii myös holhoustoimen kehittämisryhmä, jossa pyritään muun muassa löytämään ja kehittämään asianmukaisia käytäntöjä maistraateissa kohdattuihin tilanteisiin. Hallitusohjelman mukaisesti oikeusministeriö tulee selvittämään holhousasioihin ja edunvalvontaan liittyvät kehittämis- ja muutostarpeet. Tässä yhteydessä voi tulla esille myös joitakin kysymyksen aihepiiriin liittyviä tarpeita. 3
Ministerin vastaus Holhousviranomaisten suoritteista peritään pääsäännön mukaan maksuja siten kuin valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään. Maksuperustelaissa on lähtökohtana, että maksujen tulee vastata suoritteen tuottamisesta valtiolle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää. Holhoustoimesta annetun lain 85 :ää muutettiin kuitenkin vuonna 2007 siten, että maksuvelvollisen maksukyky voidaan entistä paremmin ottaa huomioon. Mainitun 85 :n 3 momentin (649/2007) mukaan holhousviranomainen voi yksittäistapauksessa määrätä, ettei sen suoritteesta peritä maksua, jos maksuvelvollisen maksukyky on olennaisesti alentunut käytettävissä olevat tulot ja varallisuus huomioon ottaen elatusvelvollisuuden, työttömyyden, sairauden tai muun erityisen syyn johdosta tai jos maksun periminen olisi muusta syystä kohtuutonta. Valtiovarainministeriön asettama työryhmä selvittää parhaillaan maistraattien palveluiden hinnoittelua, muun muassa holhoustoimen maksuja. Helsingissä 16 päivänä toukokuuta 2008 Oikeusministeri Tuija Brax 4
Ministerns svar KK 323/2008 vp Antti Kaikkonen /kesk Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 323/2008 rd undertecknat av riksdagsledamot Antti Kaikkonen /cent: Har regeringen för avsikt att vidta åtgärder genom ändring av lagen om förmyndarverksamhet eller rationalisering av magistraternas rutiner på något annat sätt så att änkor och änklingar som svarar för minderåriga barns omvårdnad får bättre förutsättningar att agera i enlighet med familjens helhetsintresse? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: En central princip i lagen om förmyndarverksamhet (442/1999) är att minderårigas förmögenhet ska skötas som deras egen egendom. Enligt lag är det i dessa fall inte möjligt att anse familjens helhetsintresse viktigare än barnets intresse. Lagstiftning som skulle placera barnets bästa i andra hand, skulle vara mycket problematisk med hänsyn till de grundläggande friheterna och de mänskliga rättigheterna. Enligt 6 i grundlagen ska barn bemötas som individer och enligt artikel 1 i första tilläggsprotokollet till Europakonventionen om de mänskliga rättigheterna ska envar persons rätt till sin egendom lämnas okränkt. Lagen om förmyndarverksamhet hindrar dock inte att en familjs helhetsintresse beaktas i sådana fall där det är förenligt med barnets intresse. Barnets bästa förutsätter ofta att familjens helhetsintresse beaktas. Om det arv som tillfallit ett barn omfattar t.ex. den bostad som familjen bor i, är det i regel förenligt med allas bästa att familjen håller kvar bostaden. Magistraten kontrollerar hur intressebevakarna förvaltar minderårigas egendom. Kontrollen sker genom årsredovisningar av egendomsförvaltningen och genom att utreda om magistratens tillstånd kan medges för vissa rättshandlingar som vidtas på minderårigas vägnar. Att tillstånd måste sökas innebär att det går något långsammare t.ex. att byta en bostad där en minderårig är delägare, men å andra sidan har kontrollerna visat sig vara nödvändiga för att trygga minderårigas intressen. Det är inte alldeles ovanligt att den efterlevande föräldern, kanske av okunnighet, betraktar barnets tillgångar som om de var hans eller hennes egen förmögenhet. En bostad eller en annan betydande anskaffning kan i sådana fall bli registrerad endast i förälderns namn även om också barnets tillgångar användes för ändamålet. I samband med kontrollen kommer dessa situationer i dagen och kan rättas till innan de gett upphov till oåterkallelig skada. Det är dock förståeligt att de som sköter sina barns egendom på ett oklanderligt sätt utan magistratens stöd, kan känna frustration över kontrollen. Magistratens kontroll inleds ofta i ett svårt läge där barnen har förlorat en förälder och barnens vårdnadshavare har förlorat sin livskamrat. I dessa lägen krävs hänsynsfullhet, finkänslighet och förståelse för familjens situation, vilket förutsätter stor kompetens hos magistratens personal. Genom att ordna utbildning för magistraternas personal deltar justitieministeriet i arbetet med att utveckla denna kompetens. I justitieministeriet finns också en arbetsgrupp för utvecklande av förmyndarverksamheten och den strävar bl.a. efter att ta fram och utveckla ändamålsenliga rutiner för de situationer som magistraterna ställts inför. 5
Ministerns svar Enligt regeringsprogrammet ska justitieministeriet utreda behoven av ändringar och utveckling i anslutning till förmynderskapsärenden och intressebevakning. I detta sammanhang kan också vissa behov med anknytning till spörsmålets tema bli aktuella. För förmyndarmyndigheternas prestationer tas i regel ut avgifter enligt lagen om grunderna för avgifter till staten (150/1992). Den lagen utgår från att avgifterna ska motsvara statens totalkostnader för prestationen. År 2007 ändrades dock 85 i lagen om förmyndarverksamhet så att det blev möjligt att bättre beakta den betalningsskyldiges betalningsförmåga. Enligt lagens 85 3 mom. (649/2007) kan förmyndarmyndigheten i ett enskilt fall bestämma att någon avgift inte tas ut för dess prestation, om den betalningsskyldiges betalningsförmåga med hänsyn till de inkomster och den förmögenhet som står till hans eller hennes förfogande har försämrats väsentligt på grund av underhållsskyldighet, arbetslöshet eller sjukdom eller av någon annan särskild orsak, eller om det av andra orsaker är oskäligt att ta ut en avgift. En arbetsgrupp som tillsatts av finansministeriet arbetar som bäst med prissättningen på magistraternas tjänster, bl.a. avgifterna inom förmyndarverksamheten. Helsingfors den 16 maj 2008 Justitieminister Tuija Brax 6