RAISKATTU? TUTKIMUS RAISKAUKSEN KÄSITTELEMISESTÄ RIKOSPROSESSISSA Minna Hämäläinen 181823 Itä-Suomen yliopisto Yhteiskunta-ja kauppatieteiden tiedekunta Kriminologian menetelmät 5311921 Mia Kilpeläinen ja Matti Tolvanen 18.4.2014
SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo ja lähteet II 1 Johdanto 3 2 Tutkimuskysymys ja tutkimustehtävät 3 3 Esitutkimus ja aiempi tutkimus 4 4 Tutkimusmetodi 5 5 Aineisto 5 5.1 Rikosilmoitukset ja muu esitutkinta-aineisto 5 5.2 Haastattelut 7 5.2.1 Poliisi 8 6 Johtopäätökset 9 7 Omia pohdintoja 10 LÄHDELUETTELO Kuula, Arja. Tutkimusetiikka aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys. Gummerus Kirjapaino Oy. Jyväskylä 2006. II
1 Johdanto Tässä analyysissani on tarkoitus analysoida tutkija Heini Kainulaisen tekemää tutkimusta siitä, miten seksuaalirikoksia koskeva lakimuutos 1.1.1999 on vaikuttanut raiskausten käsittelyyn rikosprosessissa. Tutkimus on nimeltään RAISKATTU? Tutkimus raiskausten käsittelemisestä rikosprosessissa. Tutkimus on jatkoa Päivi Honkatukian aloittamalle työlle, joka on julkaistu vuonna 2001 nimellä Ilmoitti tulleensa raiskatuksi. Tutkimus poliisin tietoon vuonna 1998 tulleista raiskausrikoksista. Nämä molemmat tutkimukset on tehty yhteistyöhankkeena Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen ja Tilastokeskuksen kanssa. Rahoitusta Kainulainen on saanut Helsingin yliopistolta, koska hän on ollut mukana professori Johanna Niemi-Kiesiläisen johtamassa Sukupuolistunut väkivalta ja oikeudenkäyttö ja professori Kimmo Nuotion Legitimiteetti ja kansalaisuus tutkimushankkeissa. Julkaisun taitosta on huolehtinut Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen henkilökunta ja englanninkielisen tiivistelmän on kääntänyt OTT Vivan Storlund. Tutkimus on käynyt läpi referee-menettelyn. Pääpaino analyysissani on aineiston hankinnalla ja siihen liittyvillä eettisillä kysymyksillä, koska tutkimuksen aihe on melko arkaluontoinen. 2 Tutkimuskysymys ja tutkimustehtävät Kainulainen ei käytä tutkimuksessaan sanaa tutkimuskysymys vaan on käyttänyt keskeisistä tutkimuskohteistaan nimitystä tutkimustehtävä. Siten yksi keskeisimmistä tutkimuksen tehtävistä on etsiä vastausta siihen, miksi niin harva poliisin tietoon tullut raiskaus johtaa syytteen nostamiseen. Mielestäni tässä on kyse tutkimusongelmasta ja seuraavassa esitetyistä kysymyksistä voitaisiin käyttää nimitystä tutkimuskysymykset. Kainulaisen tarkoituksena on selvittää, mitä rikosprosessin aikana tapahtuu tutkittaessa raiskausrikoksia. Minkälaisia toimenpiteitä poliisi tekee esitutkinnassa? Miten poliisi suhtautuu rikosilmoitusta tekemään tuleviin naisiin? Miten raiskauksen uhrit toimivat rikosprosessissa? Miten vuonna 1999 voimaan tullut seksuaalirikosuudistus on vaikuttanut tapausten tutkimiseen? Vastauksia halutaan tutkimuksessa mm seuraaviin Kainulaisen esittämiin kysymyksiin. Minkälaisia raiskauksia ilmoitetaan poliisille? Miten poliisi suhtautuu raiskauksen uhriin? Mitä tukihenkilöt ja avustajat kertovat raiskauksen uhrien kokemuksista rikosprosessista? Miten usein, mistä syystä ja minkälaisissa tapauksissa raiskauksen uhrit ovat halunneet vetäytyä prosessista? Mitkä eri tekijät selittävät sitä, että vain harva poliisin tietoon tullut raiskaus johtaa syytteen nostamiseen? Kainulainen on rajannut tutkimuksen koskemaan esitutkintaan liittyviä kysymyksiä, koska poliisi on yksi tärkeimmistä toimijoista rikosprosessissa. Kainulainen on perustellut aiheen valintaa sillä, 3
että on tärkeää arvioida viranomaisten toimintaa ja selvittää, miten he toimivat käsitellessään rikosilmoituksia raiskauksista. Lisäksi Honkatukian tutkimuksen jälkeen oli huomattu, että syytteitä raiskauksista on nostettu vähän. Hän on lisäksi nostanut esille, muutaman sanavalintaan liittyvän kysymyksen. Kainulainen käyttää tutkimuksessaan yleisesti Raiskaus-sanaa, vaikka kyse olisi ennen vuotta 1999 tehdystä teosta, jolloin terminä oli väkisinmakaaminen. Tutkimuksessa puhutaan yleisesti naisista raiskauksen uhrina, vaikka myös mies voidaan raiskata. Tämä siitä syystä, että aineistossa oli ollut 99,6 % uhrina naisia. Naisista käytetään sanaa uhri, kun nainen on raiskattu tai yritetty raiskata. Uhrilla on tarkoitettu sitä, että henkilö on joutunut rikoksen kohteeksi ja hän on rikosprosessissa uhrin, oikeudellisesti ilmaistuna, asianomistajan asemassa. Tutkimuksella selvitettäviä asioita oli paljon, mutta mielestäni Kainulainen onnistui tutkimuksessaan selvittämään kaikki mitä oli suunnitellutkin. Erilaisia valintoja hän ei kuitenkaan mielestäni ole mitenkään erityisemmin perustellut. 3 Esitutkimus ja aiempi tutkimus aiheesta Kainulainen on tutustunut aiempaan tutkimustietoon, joka on peräisin mm Iso-Britanniasta. Tutkijoina siellä olivat olleet mm Temkin, Harris ja Grace. Suomessa tutkimusta aiheesta on tehnyt mm Pirkko Viitanen 1980-luvun alussa tekemässään tutkimuksessa. Viitasen tutkimuksessa on selvitetty, miksi vain osa poliisin tietoon tulleista raiskauksista johti syytteen nostamiseen. Maarit Sulavuoren tutkimus perustui samaan aiheeseen eli siihen miten naiset peruivat syytepyyntöjään koskien raiskauksia. Sulavuori on arvioinut naisnäkökulmasta rikosprosessia raiskauksissa. Päivi Pollari on tutkinut naisten selviytymistä raiskauksesta ja kokemuksia rikosprosessista. Honkatukia on tarkastellut poliisille ilmoitettujen raiskausten piirteitä, niiden etenemistä poliisilta tuomioistuimeen sekä pohti, minkälaisia käsityksiä poliisilla oli raiskauksista. Vilja Hahto on tarkastellut hovioikeuskäytäntöä raiskauksissa. Riitta Raijas on selvittänyt minkälaiset seikat vaikuttavat raiskaustraumasta toipumiseen ja Sari Näre on analysoinut Raiskauskriisikeskus Tukinaiseen ottaneiden nuorten tyttöjen ja naisten kokemaa seksuaalista väkivaltaa. Varpu Punnonen on kertonut raiskattujen naisten omasta näkökulmasta, miten he ovat kokeneet raiskauksen, minkälaisia seurauksia se on aiheuttanut ja miten he ovat onnistuneet selviytymään. Näitä tutkimuksia Kainulainen on hyödyntänyt omassa tutkimuksessaan tutkimuksen empiirisessä osassa. Lisäksi Kainulainen on perehtynyt rikoslain 20 lukuun sisältyviin rangaistussäännöksiin toisen pakottamisesta sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan tekoon, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta tai parituksesta 1.1.1999 4
voimaantulleisiin pykäliin. Aiempaa tutkimusta on siis ollut paljon saatavilla, joten olisin itse kaivannut hieman enemmän perusteluja sille mitä uutta kyseinen tutkimus voi tälle kentälle tarjota ja miksi Kainulainen on alkanut tutkimusta tekemään. 4 Tutkimusmetodi Kainulainen mainitsee johtopäätös-osiossaan, että on käyttänyt tutkimuksessaan laadullista tutkimusotetta siihen, miten raiskaukset ovat edenneet rikosprosessissa. Kainulainen on yhdistellyt eri tilastolähteitä ja seurannut niistä, kuinka monesta poliisille vuonna 1998-1999 ilmoitetusta raiskauksesta nostettiin syyte. Lisäksi muutamalta paikkakunnalta saadusta esitutkinta-aineistosta ja poliisihaastattelusta saatu materiaali olivat tärkeässä asemassa. Kainulainen erotti aineistosta kolme eri raiskaustyyppiä eli tuntemattoman miehen tekemät raiskaukset, tutustumistilanteessa tai tuttavien kesken ja parisuhteessa tapahtuneet raiskaukset. Tämän lajittelun pohjalta Kainulainen on pyrkinyt vastaamaan tehtäväänsä selvittää, miksi niin harva poliisin tietoon tullut raiskaus johtaa tuomioon. Kainulainen on myös eritellyt vuoden 1999 raiskausilmoitusten perumiset (joita oli 60) tekijän ja uhrin välisen suhteen mukaan. Peruuttamiset olivat tapahtuneet yleisimmin tutustumistilanteissa ja tuttavien kesken tapahtuneissa raiskauksissa. Muita tekijän ja uhrin välisiä suhteita olivat intiimi- tai läheissuhde, tuntematon mies ja muu. 5 Aineisto Tutkimusaineistona on käytetty rikosilmoituksia raiskauksista vuosilta 1998-1999. Rikosilmoituksista on hankittu tietoa raiskaustilanteista. Samalla, Kainulainen on seurannut Tilastokeskuksen hallussa olevista tilastoista, mitä näille rikoksille on tapahtunut eli kuinka monesta poliisille vuosina 1998-1999 ilmoitetusta raiskauksesta on nostettu syyte. Lisäksi Kainulainen on perehtynyt muutamalta paikkakunnalta keräämäänsä esitutkinta-aineistoon, koska tutkimuksessa on ollut tarkoitus tarkastella myös sitä, mitä toimenpiteitä poliisi tekee selvittääkseen rikoksen. Mm kuulustelupöytäkirjoista Kainulainen on todennut, että pöytäkirjoja lukiessa on ollut tärkeää muistaa, että poliisi vastaa sen laatimisesta, jolloin kuulusteltavan kertomus suodattuu poliisin kautta. Kuulustelukertomus on siis aina myös poliisin tulkinta siitä, mitä kuulusteltava on puhunut. Kainulainen on haastatellut myös poliiseja, jotka työskentelevät väkivaltarikosyksiköissä, uhrien oikeudellisia avustajia ja tukihenkilöitä. Poliiseja haastattelemalla on pyritty selvittämään mm poliisin asenteita ja käsityksiä mitä heillä on raiskauksesta rikosilmoitusta tekemään tullutta naista kohtaan. Raiskauksen uhreja sen sijaan ei ole haastateltu, mutta heidän kokemuksiaan ovat välittäneet henkilöt, jotka työnsä puolesta ovat tekemisissä raiskattujen kanssa. Tutkimuksessa 5
kuitenkin pyritään käsittelemään aihetta uhrin näkökulmasta, jonka vuoksi on haastateltu tukihenkilöitä, oikeudellisia avustajia ja kriisityöntekijää. 5.1 Rikosilmoitukset ja muu esitutkinta-aineisto Poliisin ylläpitämästä RIKI-tietokannasta Kainulainen on poiminut kaikki vuosina 1998-1999 ilmoitetut rikosilmoitukset raiskauksista. Rikosilmoitusten selosteosista on pyritty saamaan kaikki mahdollinen tieto. Tutkimuksen kannalta tärkeimmiksi asioiksi olivat muodostuneet poliisien vapaasti kirjoittamat kuvaukset raiskaustapauksista. Kainulainen on havainnut, että rikosilmoitusten kirjaamistapa on melko kirjava. Tekstit olivat pituudeltaan muutamasta rivistä useiden sivujen mittaisia selostuksia tapahtumista tai poliisin tekemistä toimenpiteistä. Rikosilmoituksista kerättiin tietoa mm tekijän ja uhrin välisestä suhteesta, tapahtumaolosuhteista, tekijän käyttämästä väkivallasta, uhrin vastarinnasta, sukupuoliyhteyden toteutumisesta, rikosilmoituksen tekijästä sekä millaisia seurauksia poliisi kirjasi. Rikosilmoitusten tiedot perustuvat usein uhrin kertomukseen, mutta poliisi on voinut lisätä ilmoitukseen omia havaintoja mm uhrista, tekopaikasta sekä esitutkinnan toimenpiteistä. Rikosilmoitusten tiedot on tallennettu ja aineistoa käsiteltiin tilastollisilla ohjelmilla. Tietojen keräämistä varten on muodostettu muuttujaluettelo, jonka avulla Honkatukian tutkimuksessa useampi henkilö osallistui tietojen keräämiseen ja tallentamiseen vuodelta 1998. Tätä tutkimusta varten Kainulainen oli muokannut muuttujaluetteloa ja tehnyt tietojen keräämisen vuoden 1999 rikosilmoituksista itse. Tallennukseen Kainulainen oli saanut apua Tilastokeskukselta. Varsinaisessa tutkimuksessa tilastotietoja on esitelty kuitenkin varsin vähän, koska ilmoituksissa esitetyt tiedot olivat tasoltaan vaihtelevia. Myös poliisien käsitykset seksuaalisesta väkivallasta vaikuttavat rikosilmoitusaineistoon, joten ilmoitukset eivät ole täysin autenttisia kuvauksia tapahtumista. Tutkimuksessa on käytetty lähes tuhatta rikosilmoitusta raiskauksista. Aineisto kattaa kaikki Suomessa vuosina 1998-1999 tehdyt ilmoitukset raiskauksista tai niiden yrityksistä. Kainulainen on keskittynyt tutkimuksessaan vuoden 1999 rikosilmoituksiin, koska Honkatukia on aiemmin tehnyt tutkimuksen (2001) vuodesta 1998. Kainulainen on perehtynyt muutamassa väkivaltarikosyksikössä vuonna 1999 poliisille ilmoitetuista raiskauksista koottuun esitutkinta-aineistoon. Tärkeimpiä ovat olleet raiskauksen uhrin, rikoksesta epäillyn ja mahdollisten todistajien kuulustelukertomukset sekä lääkärinlausunnot. Aineistossa on ollut mukana valokuvia tapahtumapaikalta tai uhrin vammoista sekä asiakirjoja teknisestä tutkinnasta. Myös pakkokeinoasiakirjat ovat olleet Kainulaisen käytettävissä. Aineistossa on ollut avustajien laatimia kirjelmiä uhrille aiheutettujen vahinkojen korvaamisesta. Ja joissakin tapauksissa oli epäiltyjen kirjoituksia poliisille siitä, mitä heidän mielestään oli tapahtunut. 6
Kainulainen ei kerro tutkimuksessaan millä paikkakunnilla on käynyt perehtymässä esitutkintamateriaaliin. Tutkija kantaa vastuun tutkittavien yksityisyyden suojasta ja hänen tehtävänsä on arvioida, mitkä asiat arkaluontoisuutensa vuoksi täytyy raportoida erityisen varovaisesti tunnistamisriskin vuoksi. Kooltaan pieniä ja maantieteellisesti paikannettavia ryhmiä voi joskus tunnistaa, vaikka tutkittaville annettaisiin peitenimet. 1 Tutkimuksessa ei myöskään esitetä mistään yksittäisestä tapauksesta sellaisia tietoja, joista se olisi tunnistettavissa. Tarkoituksena on ollut kunnioittaa raiskausten uhrien että rikoksesta epäiltyjen yksityisyyttä. Tapausesimerkit joita tutkimuksessa on joitakin, eivät kuvasta mitään yksittäistä aineistossa esiintynyttä tapausta vaan kuvausten pohjana on käytetty useita kymmeniä vastaavia tapauksia, jotka on poimittu rikosilmoitus- ja esitutkinta-aineistosta. Tutkimuksessa käytetyt suorat lainaukset poliisien haastatteluista on jätetty ilman mitään tunnistetietoja. Laadullisessa tutkimuksessa on joskus vaikea ratkaista sitä, milloin tutkimusjulkaisuun sisällytetty suora aineistositaatti muine taustatietoineen on tehty täysin tunnistamattomaksi 2. Tunnistamista olennaisempaa on usein se, miten tutkija kirjoittaa tutkittavistaan ja mistä asioista hän tunnistettavasti kirjoittaa. Negatiivisuus, yksipuolisuus ja epäkunnioittava tapa kirjoittaa tutkittavista saattaa herättää sensaatiohakuista mielenkiintoa, mutta saa samalla aikaan myös vahinkoa ja haittaa tutkittaville. Vaikka yksittäisiä tutkittavia ei tunnistettaisi, epäeettisellä kirjoitustavalla leimataan koko tutkittavien edustama ryhmä. Kirjoitustavalla on suuri merkitys, kun tutkitaan pieniä erityisryhmiä tai kun aineistositaattien käyttö mahdollistaa pienessä piirissä tutkittavien tunnistamisen. Ihmisarvoa on kunnioitettava tekstissä. Arkaluontoisten tietojen arvioinnissa apuna voi käyttää henkilötietolain määritelmää arkaluontoisista tiedoista, vaikka kullekin ryhmälle tai henkilölle arkaluonteiset asiat täytyy määrittää tapauskohtaisesti. 3 5.2 Haastattelut Kainulainen on tehnyt 21 asiantuntijahaastattelua. Ensin Kainulainen haastatteli poliiseja, heidän jälkeen Kainulainen oli halunnut saada myös uhrien näkökulman esille. Kainulainen ei halunnut haastatella raiskauksen uhreja vaan uskoi, että henkilöt, jotka työnsä puolesta kohtasivat uhreja, pystyisivät välittämään uhrien kokemuksia. Tarkoituksena oli ollut haastatella juristeja sekä tukihenkilöitä. Sopivia haastateltavia Kainulainen oli etsinyt Raiskauskriisikeskus Tukinaisen ja Rikosuhripäivystyksen kautta. Kainulainen haastatteli kolmea avustajaa, kolmea tukihenkilöä ja yhtä kriisityöntekijää. Heitä on tutkimuksessa nimitetty raiskauksen uhreja tukeviksi henkilöiksi. 1 Kuula 2006, s. 204. 2 Kuula 2006, s. 205. 3 Kuula 2006, s. 206-207. 7
Heidän lisäksi Kainulainen oli haastatellut yhtä lääkäriä. Kaikki haastatellut henkilöt olivat naisia. Haastattelut tehtiin vuosina 2001-2004 joko haastateltavien työpaikalla, Kainulaisen työpaikalla tai jossain muussa sopivassa paikassa. Haastattelut kestivät tunnista kahteen tuntiin. Haastattelut nauhoitettiin ja purettiin yleiskielelle. Yksi haastatteluista oli tehty puhelimitse, eikä sitä ollut nauhoitettu haastateltavan pyynnöstä ja yhtä avustajista oli haastateltu kahteen kertaan. Haastatteluissa oli keskusteltu useista rikosprosessiin liittyvistä kysymyksistä. Kainulainen olisi ollut kiinnostunut esitutkintavaiheesta, mutta haastateltavat pystyivät kertomaan enemmän oikeudenkäyntiin liittyvistä asioista. Lääkärin kanssa oli keskusteltu oikeuslääketieteellisen tutkimuksen tekemisestä. Kainulainen halusi haastattelujen avulla tuoda esiin uhrin ääntä ja mielestään onnistui tehtävässään, koska haastattelemansa henkilöt olivat perehtyneet seksuaalisen väkivallan erityispiirteisiin. Haastateltavat olivat kertoneet, millaisia ajatuksia ja tuntemuksia rikosprosessi oli herättänyt raiskatuissa naisissa ja pohtineet sitä, miten heidän pitäisi omassa työssään toimia, jotta onnistuisivat tukemaan asiakkaan selviytymistä. Haastatteluissa oli pohdittu myös sitä, miten suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut vaikea puhua naisiin kohdistuvasta väkivallasta. On kuitenkin syytä pitää mielessä, että vaikka haastatellut henkilöt ovat kohdanneet satoja raiskauksen uhreja, joukko saattaa olla varsin valikoitunut. Rikosilmoitusten seassa voi olla sellaisiakin naisia, jotka eivät ole onnistuneet pitämään puoliaan rikosprosessissa tukihenkilön tai avustajan turvin. Joten kuva ei välttämättä olisi sama, jos Kainulainen olisi haastatellut niitä naisia, jotka ovat joutuneet toimimaan rikosprosessissa yksin. 5.2.1 Poliisi Kainulainen oli käynyt eri väkivaltarikosyksiköissä haastattelemassa yhteensä 12 poliisia, joista neljä oli tutkinnanjohtajia ja kahdeksan rikostutkijoita. Puolet heistä oli miehiä, puolet naisia. Työkokemusta heillä oli takana useiden vuosien ajalta väkivalta- ja seksuaalirikosten tutkimisesta. Poliisiasemilla Kainulainen oli käynyt useita keskusteluja poliisien kanssa. Keskusteluissa käytettiin nauhuria, mutta jos kyseessä ei ollut heidän kahden välille rauhoitettu haastattelutilanne, Kainulainen ei ollut ottanut sitä laskemissaan huomioon. Haastattelut tehtiin vuosina 2000-2004 ja ne tehtiin joko haastateltavan työhuoneessa, kuulusteluhuoneessa tai siinä huoneessa, jonka Kainulainen oli saanut käyttöönsä esitutkintamateriaalin lukemista varten. Kainulainen oli ennen haastattelujen tekemistä ehtinyt perehtyä esitutkintapöytäkirjoihin ja sen aineiston pohjalta kehitellyt kysymysrungon. Haastatteluissa Kainulainen oli käyttänyt teemahaastattelua, joka sopii tutkimusmenetelmäksi 8
silloin, kun halutaan selvittää ihmisten mielipiteitä, kerätä tietoa käsityksistä ja uskomuksista ja kun tavoitteena on pyrkiä ymmärtämään, miten ihmiset selittävät omaa toimintaansa. Haastatteluissa Kainulainen oli käyttänyt väljää kysymysrunkoa, jonka pohjalta he olivat keskustelleet raiskauksiin liittyvistä asioista. Haastattelun Kainulainen oli aloittanut kyselemällä asioista, jotka liittyivät tuntemattomien miesten tekemiin raiskauksiin, toisena oli keskusteltu parisuhteessa tapahtuvista raiskauksista ja viimeisenä tutustumistilanteissa tapahtuvista raiskauksista. Haastattelujen aikana oli käyty läpi raiskausten tutkimiseen liittyviä seikkoja kuten uhrien tukemisen tarvetta, kuulustelujen sujumista, sitä miten poliisi uskoi uhrien kokevan kuulustelemisen ym. Lisäksi Kainulainen oli kysellyt millaisena poliisit näkevät oman työviihtyvyytensä ja miten jaksoivat tehdä kuormittavaa työtä. Haastattelut kestivät tunnista kahteen tuntiin. Ilmapiiri oli haastatteluissa ollut hyvä ja poliisit olivat vastanneet mielellään heille esitettyihin kysymyksiin. John McLeodin mukaan tutkittavan avoimuus selittyy osin sillä, että tiedeyhteisöä edustava tutkija koetaan luotettavaksi ja turvalliseksi 4. Kainulainen on epäröinyt osasiko hän kysyä kaikista seikoista, joilla on merkitystä rikostutkinnassa. Lisäksi poliisi ei välttämättä ole halukas paljastamaan kaikkia poliisikulttuuriin kuuluvia asioita poliisiorganisaation ulkopuolisille. Kainulainen on pohtinut myös sitä, ettei haastateltavan asema ole helppo, koska toimintatapa rikostutkinnassa valitaan tilannekohtaisesti ja poliisin ammattitaito perustuu pitkälti käytännön taitoihin. Kainulaisen käsitellessä haastatteluaineistoa, hän oli pohtinut useaan otteeseen, että pelkkien haastattelujen avulla ei välttämättä onnistu saavuttamaan kattavaa kuvaa poliisin toiminnasta. Kainulainen oli haikaillut etnografisen tutkimusotteen perään, jolloin olisi viettänyt paljon aikaa poliisien kanssa ja pyrkinyt olemaan usein läsnä arkisissa poliisin työhön liittyvissä tilanteissa. Haastatellut kaksitoista poliisia eivät edusta koko poliisikunnan mielipidettä, mutta Kainulainen toivoo, että haastatteluiden avulla on saatu selville joitain sellaisia asioita joita ei paljastuisi muusta aineistosta. 6 Johtopäätökset Keskeisimpiä asioita, mitä tutkimuksessa on tarkoitus ollut tarkastella, oli ollut se, miksi vain harva rikosilmoitus raiskauksesta johtaa syytteen nostamiseen tuomioistuimessa. Lisäksi huomioitu on myös uhrien näkökulma tapauksiin haastattelemalla tukihenkilöitä, oikeudellisia avustajia sekä kriisityöntekijää. Tutkimustehtävänä oli myös arvioida sitä, miten 1.1.1999 voimaan tullut seksuaalirikosuudistus on vaikuttanut raiskausten etenemiseen rikosprosessissa. Tähän Kainulainen on käyttänyt apunaan tilastotietoja, jotka hän on saanut Tilastokeskukselta. Keskeisimpiin tutkimustuloksiin Kainulainen on kirjannut raiskausten yleisiä piirteitä eli kertonut siitä, millaisia 4 Kuula 2006, s. 140. 9
raiskauksia poliisille ilmoitetaan. Esitutkinnasta Kainulainen on kertonut mm siitä, mitä eri toimenpiteitä poliisi tekee esitutkinnan aikana. Kainulainen on kertonut erikseen oikeuslääketieteellisestä tutkimuksesta sekä uhrien kuulustelusta. Raiskausten etenemisestä rikosprosessista ja siitä kuinka 1.1.1999 lakimuutos on vaikuttanut, Kainulainen on tutkinut tilastotiedoista ja tehnyt niistä omia johtopäätöksiä asiasta. Laajasti tutkimuksessa on kerrottu syistä, miksi uhri vetäytyy rikostutkinnasta. Myös poliisin suhtautumisesta raiskauksen uhreihin on otettu kantaa, mutta tämän tutkimuksen perusteella ei ole mahdollista esittää yleisiä arvioita siitä, miten poliisit suhtautuvat uhreihin Suomessa tai miten uhrit ovat kokeneet rikosprosessin. 7 Omia pohdintoja Kuten johdannosta kävi ilmi, keskityin suurimmilta osin aineiston hankintaan ja anonymiteettiin analyysissani. Kainulainen ei ole halunnut haastatella raiskauksen uhreja, koska uskoo, että saa riittävät tiedot myös uhrien kanssa töitä tekeviltä henkilöiltä. Asia on arkaluontoinen ja on ymmärrettävää, että raiskauksen uhri ei välttämättä haluaisi tulla asiasta keskustelemaan. Olisi oletettavaa, ettei aineistoa olisi kertynyt yhtä hyvin, jos tutkimuksessa olisi käytetty raiskauksen uhreja. Ja on mahdollista, että asiasta kyseleminen olisi myös kiusallista tai muuttuisi kiusalliseksi. Raiskaus aiheuttaa vahvaa leimautumista niin uhrille kuin tekijällekin. Claire Renzetti ja Raymond Lee ovat määritelleet arkaluonteisiksi aiheet, jotka tutkittavat itse kokevat tavalla tai toisella uhkaavina tai jonkinlaisen riskin sisältävinä. Ne ovat usein aiheita, joita pidetään yksityisinä, kenties ahdistavina tai syystä tai toisesta salassa pidettävinä. Aiheen arkaluonteisuus ei kuitenkaan ole este tutkimuksen tekemiselle. Joan Sieber ja Barbara Stanley ovat jopa olleet sitä mieltä, että arkaluonteisten aiheiden välttäminen tieteessä ei ole vastuullista. Arkaluonteisia asioita on kuitenkin osattava tutkia tutkimuseettiset normit tuntien ja tutkittavien oikeuksia ja yksityisyyttä kunnioittaen. 5 Kainulainen on onnistunut pitämään henkilöt ja paikkakunnat tunnistamattomina. Itseäni jäi kuitenkin mietityttämään se, miksi vuoden 1998 raiskausilmoitukset on otettu tutkimukseen mukaan, koska Honkatukia on niitä tutkinut jo omassa tutkimuksessaan vuonna 2001. Jatkotutkimusta olisi mahdollista Kainulaisen mukaan tehdä mm siitä, miksi poliisi luokittelee aiempaa enemmän raiskauksia ei-rikoksiksi, miksi syyttäjä tekee niin paljon syyttämättä jättämisiä puuttuvan näytön takia tai miksi syytteiden hylkääminen tuomioistuimissa on lisääntynyt. 5 Kuula 2006, s. 136. 10