KIRJALLINEN KYSYMYS 379/2004 vp Maksujen periminen palveluiden laajuuden mukaan Eduskunnan puhemiehelle Yrjö ja Hanna -säätiön omistamissa ja Joensuun Rantakylässä sijaitsevissa Mäntypihan palvelutaloissa asuvilta peritään 27 euron kuukausittaista turvapuhelinmaksua, vaikka asukkaalla ei tällaista puhelinta olisikaan. Eikä moni asukas sitä tarvitse, vaikka se hänelle tuotaisiinkin. Asukkaat ovat yrittäneet löytää neuvotteluteitse säätiön johdon kanssa neuvotteluratkaisua siihen, ettei heiltä perittäisi maksua, kuitenkaan siinä onnistumatta. Ne talon asukkaat, jotka eivät näitä turvapuhelinpalveluita tarvitse, eivät voi mitenkään ymmärtää, millä oikeudella heidät pakotetaan maksamaan pienestä eläkkeestä kuitenkin suhteellisen suuri maksu tyhjästä. Jos taas he eivät tätä turvapuhelinmaksua maksaisi, edessä olisi häätö asunnosta. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko hallitus tietoinen vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvista perusteettomista maksuista, jotka eivät perustu saadun palvelun laajuuteen, pitääkö hallitus maksujen perintää kyseisessä esimerkkitapauksessa perusteltuna ja oikeana ja mihin toimiin hallitus ryhtyy, että jatkossa selkeästi lait, asetukset ja ohjeistukset lähtevät periaatteesta "maksuja voi periä vain tarvitsemansa ja saamansa palvelun laajuuden perusteella"? Helsingissä 6 päivänä toukokuuta 2004 Esa Lahtela /sd Marjaana Koskinen /sd Versio 2.1
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Esa Lahtelan /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 379/2004 vp: Onko hallitus tietoinen vanhuksiin ja vammaisiin kohdistuvista perusteettomista maksuista, jotka eivät perustu saadun palvelun laajuuteen, pitääkö hallitus maksujen perintää kyseisessä esimerkkitapauksessa perusteltuna ja oikeana ja mihin toimiin hallitus ryhtyy, että jatkossa selkeästi lait, asetukset ja ohjeistukset lähtevät periaatteesta "maksuja voi periä vain tarvitsemansa ja saamansa palvelun laajuuden perusteella"? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kysymyksessä käsitellyssä tapauksessa palvelutaloon ja sen huoneistoihin kuuluu kiinteänä järjestelmänä turvapuhelinlaitekokonaisuus. Itse palvelu ostetaan kuitenkin ulkopuoliselta palveluntuottajalta eri sopimuksella. Vain ne maksavat turvapuhelinpalvelusta, joilla tämä palvelu on erillisen sopimuksen perusteella. Turvapuhelinlaitejärjestelmä voidaan rinnastaa muihin vuokratalossa tai vuokra-asunnossa oleviin laitteisiin, esimerkiksi hissiin, huoneistokohtaiseen palosammutusjärjestelmään tai sellaisiin sähkölaitteisiin, jotka kuuluvat vuokra-asunnon varusteisiin ja joista vuokranantaja kantaa vastuun. Palvelusopimus taas voidaan rinnastaa esimerkiksi sähkösopimukseen, jonka vuokralainen yleensä itse solmii. Asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 1 :n 3 momentin mukaan lakia voidaan, laissa tarkemmin säädellyllä tavalla, soveltaa myös vuokrasuhteen johdosta vuokralaisen käytössä oleviin kiinteistön tai rakennuksen yhteisiin tiloihin ja laitteisiin. Vuokra suoritetaan vastikkeena huoneiston käyttöoikeudesta ja siihen liittyvistä vuokranantajan tarjoamista etuuksista. Mitä etuuksia huoneenvuokraa vastaan huoneiston käyttöoikeuden lisäksi voidaan luovuttaa, jää viime kädessä tapauskohtaisesti ratkaistavaksi. Tällaisiksi etuuksiksi on katsottu esimerkiksi oikeus käyttää puhelinta, televisiota, erilaisia muita kodinkoneita, pesu- ja siivouspalveluja sekä saunan käyttöoikeus. Näiden etuuksien antamisesta voidaan sopia myös erikseen ja siten, ettei etuutta luovuteta huoneenvuokraa vastaan. Kuuluuko etuus huoneenvuokraan vai ei, on ratkaistava sen mukaan, mitä osapuolet ovat asiasta sopineet. Eron tekeminen on siinä mielessä tärkeää, että korvauksen laiminlyönnin seuraamukset tai etuuden antamisen lakkauttamistoimet ovat erilaiset huoneenvuokran tai esimerkiksi irtaimen esineen vuokran kohdalla. Vuokrasta ja sen perintätavasta voidaan vapaasti sopia. Vuokran perinnässä on tavanomaista, että esimerkiksi kulutusperusteiset etuudet maksetaan kulutuksen mukaan ja yleensä eri aikaan kuin muu osa vuokraa. Kysymyksessä olevassa tapauksessa turvapuhelinjärjestelmä, eli laitteisto ja mahdollisuus koska tahansa hankkia sen avulla saatava palvelu, on ollut käytössä palvelutalon valmistumisesta alkaen. Vuokrasopimuksen solmiessaan asukkaat ovat olleet tietoisia huoneistoihin asennetusta järjestelmästä sekä siihen liittyvästä, erikseen perittävästä korvauksesta. Palvelutalot on tarkoi- 2
Ministerin vastaus KK 379/2004 vp Esa Lahtela /sd ym. tettu sellaisille henkilöille, joilla on tavanomaista suurempi tuen ja palvelujen tarve. Vaikka vuokralaiset eivät turvapuhelinpalvelua heti tarvitsisikaan, saattaa tarve tulla esimerkiksi sairastumisen vuoksi. Tekninen valmius on siten hyvä olla jo valmiiksi olemassa. Ei voidakaan katsoa, että tältä osin maksettaisiin tyhjästä. Kirjallisessa kysymyksessä käsitellään myös itse turvapuhelinpalvelua. Kunta voi järjestää turvapuhelinpalvelua kotipalvelun tukipalveluna sosiaalihuoltoasetuksen (607/1983) 9 :n 2 kohdan mukaisesti. Säännökset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittävistä maksuista ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992). Tämän lain 1 :n mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Kunnallisia palveluja ovat kunnan itsensä järjestämien palvelujen lisäksi muun muassa kunnan ostopalvelusopimuksella tai maksusitoumuksella hankitut palvelut yksityiseltä palveluntuottajalta. Turvapuhelinpalveluista ei ole erikseen säädetty, mikä merkitsee sitä, että kunta voi päättää palvelusta perittävistä maksuista. Kunnan harkintaa kuitenkin rajoittaa lain 2, jonka mukaan palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Jos palvelua ei ole asiakkaalle annettu, maksua ei myöskään voi periä. Hallitus on tietoinen siitä, että kuntien perimissä sosiaalipalvelumaksuissa ja kuntien maksujärjestelmissä on huomattavia eroja, erityisesti ikäihmisten avopalveluissa. Esimerkiksi ikäihmisten palveluasumisesta perittävien maksujen määräytymisperusteet vaihtelevat kunnittain ja jopa palveluasumisyksiköittäin. Sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan ja maksusäännösten uudistamistarpeet kytkeytyvät palvelujen tarpeessa, tarjonnassa ja kokonaisrahoituksessa tapahtuviin muutoksiin. Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut hallitusohjelmaan liittyvän maksupolitiikkaa ja maksusäännösten uudistamista käsittelevän toimikunnan, jonka tulee saada työnsä valmiiksi 31.5.2005 mennessä. Toimikunnan tavoitteena on kunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan periaatteiden määrittäminen sekä ehdotusten tekeminen nykyisten maksusäännösten uudistamiseksi. Toteutettavien uudistusten sisällöstä päätetään toimikunnan työn valmistuttua. Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2004 Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 379/2004 rd undertecknat av riksdagsledamot Esa Lahtela /sd m.fl.: Är regeringen medveten om de grundlösa avgifter som bärs upp av åldringar och handikappade och som inte bygger på omfattningen av den service som de får, anser regeringen att uppbörden i det anförda exempelfallet är motiverad och korrekt, och vilka åtgärder vidtar regeringen för att principen framgent uttryckligen blir att lagar, förordningar och anvisningar bygger på att "avgifter enbart kan bäras upp på basis av omfattningen av den service man behöver och får"? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Av det fall som behandlas i spörsmålet är en säkerhetstelefonanläggning en fast del av systemet i servicehuset och dess lägenheter. Men själva tjänsten upphandlas av en utomstående tjänsteproducent på basis av ett separat avtal. Enbart de som har tjänsten säkerhetstelefon på basis av ett separat avtal betalar för den. Systemet med säkerhetstelefonanläggningar kan jämställas med andra anläggningar i hyreshus eller hyresbostäder, t.ex. hiss, brandsläckningsanläggningar i lägenheterna eller sådan elektrisk vitvara som hör till hyresbostadens utrustning och för vilka hyresvärden bär ansvaret. Ett serviceavtal åter kan jämställas t.ex. med ett elavtal, som hyresgästen i allmänhet ingår själv. Enligt 1 3 mom. i lagen om hyra av bostadslägenhet (481/1995) tillämpas lagen enligt vad som stadgas på sådana gemensamma utrymmen och anordningar i fastigheten eller byggnaden som används av hyresgästen med anledning av hyresförhållandet. Hyra erläggs som vederlag för rätten att använda lägenheten och de därmed förbundna förmåner som hyresvärden tillhandahåller. I sista hand avgörs från fall till fall vilka förmåner utöver rätten att använda lägenheten som kan överlåtas mot hyran. Som sådana förmåner har ansetts t.ex. rätten att använda telefon, television, olika slags hushållsapparater, tvätt- och städtjänster samt bastu. Det är också möjligt att ingå en separat överenskommelse om sådana förmåner och om att förmånen inte överlåts mot hyran. Om en förmån ingår i hyran eller inte måste avgöras i enlighet med vad parterna har kommit överens om. Det är viktigt att särskilja detta med tanke på att följderna av att man underlåter att betala ersättningen eller åtgärderna för att dra in tjänsten eller förmånen är olika när det gäller hyra av lokaliteter respektive av exempelvis lösöre. Överenskommelse om hyran och om hur den bärs upp får träffas fritt. Vid hyresuppbörd är det vanligt att t.ex. sådana förmåner som bygger på förbrukning betalas enligt förbrukningen och i allmänhet vid en annan tidpunkt än den övriga delen av hyran. I det fall som avses i spörsmålet har säkerhetstelefonsystemet, dvs. anordningen och möjligheten att när som helst via den skaffa tjänster har varit i bruk sedan servicehuset byggdes. Då hyresgästerna har knutit sina hyresavtal har de också varit medvetna om systemet, som installerats i lägenheterna, samt om den ersättning som sepa- 4
Ministerns svar KK 379/2004 vp Esa Lahtela /sd ym. rat bärs upp för det. Servicehusen är avsedda för sådana personer vars behov av stöd och tjänster är större än vanligt. Även om hyresgästerna inte omedelbart behöver en säkerhetstelefon, kan ett sådant behov uppstå t.ex. på grund av sjukdom. Det är alltså bra att de tekniska förutsättningarna redan finns. Man kan alltså inte anse att det till dessa delar gäller betalning för intet. I spörsmålet behandlas också själva säkerhetstelefontjänsten. Kommunen kan ordna säkerhetstelefontjänst som ett stöd inom hemvården enligt 9 2 punkten i socialvårdsförordningen (607/1983). Bestämmelserna om de avgifter som bärs upp för social- och hälsovårdstjänster ingår i lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (734/1992). Enlig lagens 1 kan en avgift för kommunala social- och hälsovårdstjänster uppbäras hos den som använder servicen, om inte något annat stadgas genom lag. Till de kommunala tjänsterna räknas utöver de tjänster som kommunen själv tillhandahåller också bl.a. sådana tjänster som kommunen förvärvar av privata tjänsteproducenter genom ett köpeavtal eller en betalningsförbindelse. Det finns inga särskilda bestämmelser om säkerhetstelefontjänster, och detta innebär att kommunen kan besluta om de avgifter som bärs upp. Kommunens prövningsrätt begränsas dock i lagens 2, som föreskriver att den avgift som uppbärs för servicen får vara högst lika stor som kostnaderna för serviceproduktionen. Om en klient inte har tillgång till tjänsten, kan inte heller avgiften bäras upp. Regeringen är medveten om att det finns betydande skillnader i de socialtjänstavgifter som kommunerna bär upp och i kommunernas betalsystem, särskilt i fråga om öppenvårdstjänster för äldre. T.ex. grunderna för bestämning av de avgifter som uppbärs för serviceboende varierar från kommun till kommun och till och med mellan olika boendeenheter. Behovet att revidera avgiftspolitiken och betalningsbestämmelserna inom social- och hälsovården är kopplat till de förändringar som inträffar i behovet, utbudet och den övergripande finansieringen. Social- och hälsovårdsministeriet har tillsatt en kommission som skall behandla avgiftspolitiken och betalningsbestämmelserna på basis av regeringsprogrammet, och dess arbete skall vara färdigt den 31 maj 2005. Kommissionen skall definiera principerna för avgiftspolitiken i fråga om den kommunala social- och hälsovården och ställa förslag om en revidering av de nuvarande betalningsbestämmelserna. Beslut om innehållet i förnyelsen kan fattas efter att kommissionen har slutfört sitt arbete. Helsingfors den 28 maj 2004 Region- och kommunminister Hannes Manninen 5