092 tuna perustua vain tekijöihin, joihin ihminen voi vaikuttaa. Näin ollen taloudellisen palkitsemisen kriteereinä tulisi olla vaivannäkö ja ahkeruus, eikä omistaminen tai luontainen lahjakkuus. Tästä näkökulmasta kapitalististen markkinoiden omistuksesta palkitsevat rakenteet ovat epäoikeudenmukaisia. Hahnel pyrkii myös antamaan taloudellisen demokratian käsitteelle uudenlaisen sisällön. Hän esittää sen rinnalle omaehtoisuuden tai taloudellisen itsenäisyyden periaatteen, jonka mukaan jokaisella tulisi olla valtaa päätöksiin siinä suhteessa kuin päätökset heihin vaikuttavat. Hahnelin mukaan tämä tasapainoisen taloudellisen vapauden elinehto ei toteudu markkinatalouksissa eikä kommunistisissa talouksissa. Siksi ne eivät voi olla demokraattisia talousjärjestelmiä. Kirjan toisessa osassa Hahnel pyrkii tyrmäämään kapitalismin myyttejä. Hahnelin mukaan kapitalismi ei tuo vapautta eikä tehokkuutta, vaan juuri päinvastoin. Kapitalismi antaa suunnaoikeudenmukaisemman ja ekologisemman talouden tiekartta aki tetri Hahnel, Robin: Kilpailusta yhteistyöhön - kohti oikeudenmukaista talousjärjestelmää, Like, Helsinki, 2012, 500 s. Hahnel, Robin: Green Economics - Confronting the Ecological Crisis, M.E. Sharpe, Lontoo, 2011, 259 s. ilpailusta yhteistyöhön on taloustieteen professorin ja pitkäaikaisen aktivistin Robin Hahnelin tulkinta siitä, mitä 1900-luvulla tehtiin väärin ja mitä 2000-luvulla tulisi tehdä toisin. Vaikka Hahnel on taloustieteilijä, hän pyrkii tuomaan synteesiinsä mukaan myös näkökulmia filosofeilta ja historioitsijoilta. Kirjan keskeinen väite on, että taloudellisen oikeudenmukaisuuden ja demokratian saavuttamiseksi on hylättävä sekä kapitalismi eri muodoissaan että kommunismiksi tai reaalisosialismiksi kutsuttu keskusjohtoinen suunnitelmatalous. Keskustelun pohjaksi paremmista talouden instituutioista ja periaatteista hän esittää yhdessä Michael Albertin kanssa kehittämänsä osallisuustalousmallin. Kirjan ensimmäisessä osassa Hahnel pureutuu taloudellisen oikeudenmukaisuuden käsitteeseen ja kritisoi sekä konservatiivista että liberaalia käsitystä oikeudenmukaisesta palkitsemisesta. Hahnelin mukaan oikeudenmukainen palkitseminen voi teoreettisesti katsot-
Kirja-arvio 093 tonta valtaa harvoille, ja on tehoton ulkoisvaikutusten sekä julkishyödykkeiden ja vapaamatkustajaongelmien takia jopa täydellisen ihanteellisissa oloissa. Kun mukaan tulevat vielä tosielämän markkinoille tyypilliset epätäydellinen kilpailu ja vinoutuneet hintasignaalit, näyttäytyy kapitalismi tehottomana ja epädemokraattisena järjestelmänä, joka ei pysty tarjoamaan suurimmalle osalle ihmisistä edes taloudellista vapautta. Hahnel ei säästä taloustieteellistä kritiikkiään keskusjohtoista suunnitelmatalouttakaan kohtaan, mutta erityisen kiinnostava on Hahnelin tulkinta sosiaalidemokratian, suomalaisittain hyvinvointivaltioprojektin, epäonnistumisista. Hahnelin mukaan pohjoismainen ja varsinkin ruotsalainen hyvinvointivaltio oli matkalla oikeaan suuntaan, mutta se ei uskaltanut mennä tarpeeksi pitkälle. Kun ei ollut tarkkaa käsitystä siitä, mihin tarkalleen ottaen oltiin menossa ja mitä tasa-arvoinen ja demokraattinen talous oikeasti tarkoitti, askel kapitalismin tuolle puolen jäi ottamatta. Koska kuva halutusta taloudesta oli epätarkka, ei saavutettuja hyvinvointirakenteita kyetty myöskään puolustamaan, kun hyökkäys hyvinvointivaltiota kohtaan alkoi. Hahnelin mukaan 2000-luvulla virheitä ei ole varaa toistaa. Hahnel ei kuitenkaan kritisoi hyvinvointivaltion projektia, päinvastoin. Hänen mukaansa tie kapitalismin jälkeiseen talouteen kulkee nimenomaan reformien kautta. Demokraattisen talouden puolestapuhujien tulisi puolustaa jo saavutettuja hyvinvointirakenteita ja pyrkiä luomaan niitä lisää, mutta samalla tehdä niistä kestävämpiä. Hahnel esittelee visionsa demokraattisesta osallisuustalousmallista, jossa päätöksenteko on pyritty rakentamaan nykyjärjestelmää kestävämmälle pohjalle. Osallisuustaloudessa pyritään saavuttamaan taloudellinen oikeudenmukaisuus palkitsemalla ahkeruudesta ja HAHNELIN MUKAAN POHJOISMAINEN JA VARSINKIN RUOTSALAINEN HYVINVOINTIVALTIO OLI MATKALLA OIKEAAN SUUNTAAN, MUTTA SE EI USKALTANUT MENNÄ TARPEEKSI PITKÄLLE. vaivannäöstä. Taloudellinen demokratia tai taloudellinen vapaus taataan siten, että päätäntävalta määräytyy sen mukaan, kuinka paljon päätökset kuhunkin vaikuttavat. Malli pyrkii myös kannustamaan solidaarisuuteen, muiden hyvinvoinnista huolehtimiseen. Nämä tavoitteet pyritään saavuttamaan uhraamatta taloudellista tehokkuutta tai taloudellisen elämän monimuotoisuutta ja rikkautta. Hahnelin osallisuustalousmalli perustuu yhteenverkottuneisiin, itsejohdet-
094 tuihin osuuskuntamaisiin yrityksiin. Nämä yritykset ovat suorassa yhteydessä kuluttajiin ja toisiinsa tuotannon alkuvaiheista asti, jotta markkinoille tyypilliseltä kysynnän arvailulta ja hukkatuotannolta vältyttäisiin. Malli poikkeaa muista suunnittelumalleista siinä, että työpaikoilla ja kuluttajilla on täysi valta johtaa omaa toimintaansa. Hahnelin mukaan tämäntyyppisessä demokraattisessa suunnittelussa tuotannon ja kulutuksen oheisvaikutukset tulevat paremmin näkyviin, ja esimer- kiksi markkinoita vaivaava ulkoisvaikutusten ongelma saadaan korjattua. Osallisuustalouden kannustinjärjestelmät puolestaan on pyritty laatimaan niin, ettei yhteiskunnallisesti haitallisesta toiminnasta koituisi taloustoimijoille hyötyä, vaan päinvastoin. Toisin sanoen oman aseman parantaminen edellyttää sosiaalisesti vastuullista toimintaa. Hahnelin mukaan kapitalismin romahdusta ei kuitenkaan ole varaa odotella, vaan edistystä on haettava reformeilla. Lisäksi on samanaikaisesti tehtävä demokraattisen suunnittelun kokeiluja kapitalismin sisällä ja hahmoteltava talouden instituutioita, jotka vastaisivat paremmin ihmisten tavoitteisiin ja arvoihin. Lyhyellä aikavälillä Hahnelin osallisuustalousmalli näyttäisi tarjoavan mielenkiintoisia rakenteellisia ehdotuksia erinäisten demokraattisten taloustoimijoiden yhteen nivomiseksi. Esimerkiksi kuluttaja- ja tuottajapuolen osuuskunnat voisivat rakentaa keskinäisiä markkinoiden ulkopuolisia verkostoja hyödyntäen Hahnelin hahmottelemaa osallistavan suunnittelun rakennetta. LYHYELLÄ AIKAVÄLILLÄ HAHNELIN OSALLISUUSTALOUSMALLI NÄYTTÄISI TARJOAVAN MIELENKIINTOISIA RAKENTEELLISIA EHDOTUKSIA ERINÄISTEN DEMOKRAATTISTEN TALOUSTOIMIJOIDEN YHTEEN NIVOMISEKSI. ESIMERKIKSI KULUTTAJA- JA TUOTTAJAPUOLEN OSUUSKUNNAT VOISIVAT RAKENTAA KESKINÄISIÄ MARKKINOIDEN ULKOPUOLISIA VERKOSTOJA HYÖDYNTÄEN HAHNELIN HAHMOTTELEMAA OSALLISTAVAN SUUNNITTELUN RAKENNETTA. Kilpailusta yhteistyöhön on uudenlainen tulkinta 1900-luvun taloudesta ja toimivasta taloudesta. Hahnelin pyrkimys esittää laaja tulkinta taloudellisen järjestelmän ongelmista niin menneisyydessä kuin tässäkin hetkessä on ehkä jopa liian kunnianhimoinen. Kuten Hahnel painottaa, hän ei ole historioitsija eikä filosofi. Hahnelin laaja-alainen tulkinta sivuuttaa väistämättä monia tarkempia kysymyksiä ja keskusteluja, eikä se välttämättä avaudu helposti suomalaiselle tai eurooppalaiselle lukijalle. Hän tulkitsee esimerkiksi rohkeasti hyvinvointivaltion historiaa antautumatta kuitenkaan sille keskus-
Kirja-arvio 095 telulle, jota suomalaisen tai pohjoismaalaisen hyvinvointivaltion synnystä ja luonteesta käydään. Suomalainen tai pohjoismaalainen sosiaalipoliittinen tutkimus ei myöskään ole löytänyt tietään Hahnelin tulkintoihin. Hahnel ei tulkitse hyvinvointivaltion syntyä olennaisena tai jopa välttämättömänä modernin talouden tai modernin kapitalismin osana tai vertaile pohjoismaisen sosiaalipoliittisen mallin erityispiirteitä verrattuna muihin eurooppalaisiin sosiaalipoliittisiin järjestelmiin. Hahnel ei myöskään lähde yksityiskohtaisesti kuvaamaan vallalla olevan kapitalistisen talousjärjestelmän luonnetta, ei osallistu mannermaiseen filosofiseen keskusteluun eikä hän ota kantaa postfordistisen kapitalismin erityisluonteeseen. Hän ei myöskään keskity analyysissään työvoiman prekaariuteen, prekaariuden avaamiin ongelmiin ja mahdollisuuksiin tai ylipäätään työn tai globaalin tuotannon muuttuneeseen luonteeseen. Eniten lukija jää kaipamaan Kilpailusta yhteistyöhön -teoksesta ympäristönäkökulmaa. Vaikka Hahnel yhdistääkin taloustieteelliseen näkemykseensä yhteiskunnallisen elämän eri näkökulmia ja ymmärtää talouden rakenteiden vaikuttavan laajasti yhteiskuntaan ja ihmisten hyvinvointiin, hän ei avaa paljoakaan näkemystään talouden ja ympäristön suhteesta. Hahnel on kuitenkin myös ympäristötaloustieteilijä, ja hän on osallistunut ympäristötaloustieteelliseen keskusteluun Green Economics -teoksellaan. Hahnelin esittämä synteesi ammentaa niin klassisen taloustieteen koulukunnalta kuin ekologiselta ja marxilaiselta koulukunnalta osoittaen kuitenkin samalla mallien merkittäviä puutteita ympäristön huomioonottamisen kannalta. Hahnel kuljettaa lukijaa esimerkiksi talouskasvuteeman kohdalla valtavirran taloustieteilijöiden ja uusliberalististen ympäristönsuojelijoiden kautta kohti ekologisen taloustieteen edustajien huomioita. Lisäksi teos luo katsauksen ympäristöpolitiikkaan, tarkastelee kriittisesti ilmastosopimuksia sekä nostaa esille saasteverojen ja päästölupien hyviä ja huonoja puolia ympäristön riittävän huomioonottamisen saavuttamiseksi. Ympäristökeskustelijana Hahnel säilyttää taloustieteilijän roolinsa. Hahnelia kiinnostavat talousjärjestelmän kannustimet ja vaillinaiset teoriat, jotka vääristävät talous- tai ympäristökeskustelua. Markkinatalouden laajasti tunnettujen ongelmien lisäksi Hahnel kuvailee, kuinka perinteinen kustannus-hyöty-analyysi on ongelmallinen työkalu ympäristön huomioimiseksi ja kuinka vapaakauppaan perustuva päästökauppa tulkitsee väärin Coasen teoreemaa. Hahnel tarjoaa myös näkemyksensä Suomessakin paljon näkyvyyttä saaneeseen bruttokansantuotekes- YMPÄRISTÖKESKUSTELIJANA HAHNEL SÄILYTTÄÄ TALOUS- TIETEILIJÄN ROOLINSA. HAHNELIA KIINNOSTAVAT TALOUSJÄRJESTELMÄN KANNUSTIMET JA VAILLI- NAISET TEORIAT, JOTKA VÄÄRISTÄVÄT TALOUS- TAI YMPÄRISTÖKESKUSTELUA.
096 HAHNELIN NÄKEMYS ON NÄIDEN KAHDEN TEOKSEN PERUSTEELLA SELKEÄ: MENNEET JA NYKYISET TAVAT MALLINTAA TALOUTTA OVAT PUUTTEELLISIA. kusteluun. Vaikka Hahnel suhtautuu kriittisesti monien taloustieteilijöiden hellimää varauksetonta talouskasvun ihannointia kohtaan, ei hän myöskään hyväksy kapeakatseista kasvukritiikkiä. Hahnel peräänkuuluttaa viisasta kasvua ja korostaa, kuinka huomio olisi bruttokansantuotteen sijaan siirrettävä talouden läpi kulkevien materiaalivirtojen tarkasteluun. Bruttokansantuote kuvaa vain tuotettujen tavaroiden ja palvelusten arvoa ja sen antama tietomäärä on hyvin rajallista, joten se vaatii rinnalleen useita eri mittareita jo pelkän talouden tilan merkitykselliseen kuvaukseen. Kaikki yksittäiset mittarit ja käsitteet kestävää kehitystä myöten ovat ongelmallisia ja rajallisia. Lisäksi Hahnel muistuttaa, että vaikka otettaisiin käyttöön useita mittareita ginikertoimia myöten, eivät mittarit välttämättä kerro, miten taloudelliset päätökset on tehty. Tämä näkökulma on myös erityisen tärkeä määriteltäessä talouden, ympäristön ja hyvinvoinnin suhdetta. Taloudellinen tuotanto vaikuttaa niin voimakkaasti elinympäristöömme ja määrittää niin suurta osaa elinajastamme ja -oloistamme, että on tärkeää kysyä, kenen näkökulmat tulevat kuulluiksi ja kenen eivät. Minkälaisiin toimintoihin talousjärjestelmä kannustaa ja minkälaista toimintaa se mahdollistaa? Kenellä on mahdollisuus vaikuttaa oman elämänsä ehtoihin ja kenellä ei? Totuudenmukainen kuva yhteiskunnan taloudellisesta tilasta edellyttääkin laajaa perehtymistä keskustelussa käytettyihin käsitteisiin: taloudellisen tuotannon tai tehokkuuden kasvua ei tule sekoittaa taloudelliseen edistykseen, eikä taloudellista edistystä tule sekoittaa yhteiskunnan kehitykseen. Hahnel suhtautuu varauksella myös paikallistalouksien puolestapuhujien kasvavaan kuoroon. Hänen mukaansa kaiken tuotannon siirtäminen paikalliseksi saattaisi olla entistä katastrofaalisempi ympäristön kannalta. Hahnelin näkemys on näiden kahden teoksen perusteella selkeä: menneet ja nykyiset tavat mallintaa taloutta ovat puutteellisia. Vallitsevissa rakenteissa ja käsityksissä olemme tuomitut kilpailuun, luonnonvarojen tuhlailuun ja tehottomaan talouteen. Rakenteet eivät mahdollista ympäristön ja ihmisten enemmistön toiveiden huomioonottamista. Kapitalismin tai keskusjohtoisen suunnitelmatalouden sijaan tarvitaan demokraattista suunnittelua, jotta ympäristön ja ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeät taloudellisen elämän aspektit tulisivat huomioiduiksi. Hahnelin esittelemät vaihtoehtoiset talousinstituutiot ovat yksi tärkeä avaus elintärkeälle keskustelulle ekologisen ja demokraattisen talouden peruspilareista. Kirjoittaja on valtiotieteiden kandidaatti ja vapaa kirjoittaja sekä osallisuustalousvisiota Suomessa esittelevän ja ajavan Parecon Finland -järjestön aktiivi.