Yliopiston katsaus. Ajankohtaista UEFista. Hallituksen seminaari 26. - 27.2.2015



Samankaltaiset tiedostot
Lisääntynyt sisäänotto Kuopion lääkärikoulutuksessa. Jukka Pelkonen Lääketieteen laitoksen johtaja

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

KOTA-AMKOTA seminaari Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopiston kirjaston rakentaminen ja tilastoinnin haasteet. Jarmo Saarti Itä-Suomen yliopiston kirjasto Yhteistilastopäivä 8.12.

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio,

Tutkimus ja opetus sotessa

Tilannepäivitys. Jorma Penttinen Esko Vanninen

Koulutusjohtamisen instituutti

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOULUTUKSEN ARVIOINTI ALUEEN NÄKÖKULMASTA

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020

Tampere /SiSu. Vihreämpi, Reilumpi ja Vastuullisempi Itä-Suomen yliopisto? - Vastauksia yhteikuntasitoumuksen kriteereihin

Alkuorientaation tavoitteet

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Kuinka tutkimus voisi paremmin tukea sote-palvelujen uudistumista tiedon hyödyntäjän näkökulmasta

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus

Opiskelijatutkimus Yhteenveto Lääkäriliiton opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty lokakuussa 2014

Kliininen linja Pirjo Lindström-Seppä opintoasiainpäällikkö Itä-Suomen yliopisto, terveystieteiden tiedekunta, lääketieteen laitos 2016

Curriculum Vitae 2016

TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA STRATEGIAN TOTEUTUSOHJELMA UEF // University of Eastern Finland // Itä-Suomen yliopisto

Puhe Jyväskylän yliopiston avajaisissa

Kansallinen informaatiolukutaito IL ops: yliopistokirjastojen yhteinen SVY hanke

Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi

Aallosta kestävän kehityksen osaajia

Yliopistopalveluiden ja tiedekuntien arkistokaava Sisällön mukaan arkistoidut asiakirjat Kansainvälisen koulutuksen arkistokaava..

UEF metsä-, puu- ja maankäyttöbiotalouden kärjessä

Jyväskylän yliopiston tutkijakoulu

Lääketieteellinen tiedekunta Lääketieteelliset ja terveystieteiden koulutusalat Kontinkankaan kampus

Biopankki: ideasta käytäntöön

STRATEGIAN TOTEUTUSOHJELMA uef.fi/strategia. UEF // University of Eastern Finland // Itä-Suomen yliopisto

UEF:n metsätieteiden osaston profiili

UEF TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA. uef.fi/strategia

Aiemmin hankitun tunnistaminen ja tunnustaminen (AHOT) UEF:ssa

Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku

Kirjaston muutos saneerausta vai palveluiden kehittämistä (case UEF)

Rural Studies -yliopistoverkoston vuosikymmen

Strategiakyselyn yhteenveto. YTT Jarkko Tirronen Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö

Tutkimusstrategia. Parasta terveyspalvelua tutkijoiden tuella POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI

Taideteollisen korkeakoulun ja Aalto-yliopiston näkökulmia

Uudistuva sote Kuopio/KYS auditorio, Keskustelu/Pohjois-Savo Tarja Kauppila, johtaja, ISO

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Tohtorikoulutuksen järjestäminen Tampereen yliopistossa

Luotettavaa kumppanuutta koulutuksen ja opetuksen edistämisessä. KOTA-seminaari Stina Westman, CSC

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA Hallinnonalan rakennerahastopäivät Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto

Tutkimuksen laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta. Mira Huusko

Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto

TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA

Sosiaalisen median päivä Toriesitykset klo 13 15

Merentutkimusta tehdään

Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet

Lapin yliopisto KAMPUSSTRATEGIA

Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen

Jukka Mönkkönen Rehtori Itä-Suomen yliopisto Unifi ry. Jukka Mönkkönen 1

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma

HALLITUKSEN ESITYSLISTA 4/2016. Kokous: Keskiviikko klo 8.15 Pielinen-kabinetti, Kärki, Mattilanniemi 6

Rekrytoinnit, meritoituminen ja vaikuttavuus

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU111

Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.

Avoin yliopisto-opetus kohti vuotta Mervi Varja

Tavoitteidensa mukaisella työuralla

OPPIMISYMPÄRISTÖJEN KEHITTÄMISEN TOIMENPIDEOHJELMA

Kuopion Biopankkihankkeen ja Itä Suomen Biopankin tilanne

Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta

Digitalisaatio, tutkimus ja sen rahoitus

Käytännön hallintotehtäviä varten yliopistossa on yliopistopalvelut ja hallintopalvelukeskukset.

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

Globaali vastuu Diakin strategiassa ja käytännössä. Rehtori Jorma Niemelä Korkeakoulujen kv. asioiden kevätpäivät Tampere 12.5.

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

TAMPEREEN YLIOPISTON RAKENTEIDEN UUDISTAMINEN

Sinulle avoin yliopisto!

Suomalaiset vahvuudet

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa

URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA

Pedagoginen johtaminen - työpaja

ÄIDINKIELEN OPETUKSEN APULAISPROFESSORIN MÄÄRÄAIKAINEN (TENURE TRACK) TEHTÄVÄ. Tehtävässä on neljän kuukauden koeaika.

Pohjoisen puolesta maailmaa varten. l apin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta

strategisen muutoksen tukena

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 5/ Savonlinnan kampus, Kuninkaankartanonkatu 7, kokoushuone B304

Yliopisto, tiedekunta, tutkinnot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

PPP-kumppanuudet vetovoimaisten ekosysteemien vahvistamiseksi. Antti Valle

VSSHP talouden ja toiminnan muutostarpeet Kuntaneuvottelut Samuli Saarni, jyl

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

TOHTORINKOULUTUKSEN TUTKIMUSPERUSTAINEN KEHITTÄMINEN OULUN YLIOPISTOSSA

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Transkriptio:

Yliopiston katsaus Ajankohtaista UEFista Hallituksen seminaari 26. - 27.2.2015 Veli-Matti Kosma, Itä-Suomen yliopisto, Kuopion yliopistollinen sairaala

Itä-Suomen yliopisto 3 kampusta (Joensuu, Kuopio, Savonlinna) 4 tiedekuntaa 15 000 tutkinto-opiskelijaa 20 000 aikuisopiskelijaa 2 800 henkilöstöä Lähes 260 M kokonaisrahoitus (2014) 2.3.2015 2

UEF Filosofinen tiedekunta (Joensuu ja Savonlinna) Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta (Joensuu ja Kuopio) Terveystieteiden tiedekunta (Kuopio) Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta (Joensuu, Kuopio ja Savonlinna) Erillis- ja palvelulaitokset: Apteekki, Aducate, kielikeskus ja kirjasto Yliopiston hallinnosta vastaavat hallitus rehtorit yliopistokollegio tiedekuntaneuvostot dekaanit yliopistopalvelut ja tiedekuntien hallintopalvelukeskukset 2.3.2015 3

4 maailmanlaajuista haastetta 2.3.2015 4

Koulutus/Kansainvälinen liikkuvuus Suomen suurin lääkärikouluttaja Ainoa laillistettujen ravitsemusterapeuttien kouluttaja Koulutamme noin puolet maamme farmaseuteista ja proviisoreista Vuosittain 1 800 opiskelupaikkaa, joita tavoittelee lähes 12 500 hakijaa Puolet opiskelijoista Itä-Suomesta 13 koulutusalaa Laadukkaat opiskelijoiden ohjaus- ja tukipalvelut Opintojaksoja verkkoopintoina ja periodiopetuksena Opiskeluympäristöt ajanmukaisia ja uusinta teknologiaa hyödyntäviä 1 400 ulkomaalaista opiskelijaa Laaja valikoima kansainvälisiä maisteri- ja tohtoriohjelmia sekä useita opinto-ohjelmia 2.3.2015 5

Monitieteistä, uusiutuvaa ja kansainvälistä tutkimusta Tutkimus kansainvälisesti korkeatasoista ja vaikuttavaa Tutkimusalueet tuottavat laadukasta ja arvokasta tietoa kansainväliselle tiedeyhteisölle ja kansallisen päätöksenteon tueksi Tutkimus hyvin fokusoitunut yhteiskuntaa, terveyttä ja ympäristöä koskevien haasteiden selvittämisessä UEF on osa alueellista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiojärjestelmää Yhteistyössä elinkeinoelämän, sektoritutkimuslaitosten, ammattikorkeakoulujen ja julkishallinnon kanssa Merkittävä osaamiskeskittymä 2.3.2015 6

Itä-Suomen yliopiston sijoitus kansainvälisillä rankinglistoilla vuosina 2010-2014 RANKINGS 2010 2011 2012 2013 2014 QS World University Rankings 308 305 302 291 267 Times Higher Education World University Rankings 281 301-350 301-350 301-350 351-400 Academic Ranking of World Universities (ARWU), Shanghai 401-500 401-500 401-500 401-500 401-500 Taiwan Ranking 292 271 290 319 327 Leiden Ranking 295 295 250 402 QS World University Rankings - ja Times Higher Education World University Rankings -listoista julkaistiin vuonna 2014 versiot, joilla listattiin parhaat alle 50 vuotta toimineet yliopistot Itä-Suomen yliopiston sijoitukset: maailman 24. paras yliopisto QS -listalla maailman 53. paras yliopisto THE listalla UEF / Viestintä 2.3.2015 7

Vahvaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta Aktiivinen innovaatiotoiminta/työelämäyhteydet Kaupallistamismahdollisuudet Uudet osaamisperusteiset yritykset Vaikuttaminen yritysten toimielimissä Tutkimushankkeissa mukana myös yrityskumppaneita alueelle investointeja Tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttö Aktiivinen alumnitoiminta Tieteellisen tiedon osuuden lisääminen päätöksenteossa Yhteiskunnallinen keskustelu Kansalaisten yleisen terveystiedetietouden lisääminen PoSoTe Tutkimustulosten kansantajuistaminen Asiantuntijaesitykset Media ja some Tutkimus- ja kehittäminen+koulutus/ opetus KYS: Penttinen, Miettinen, Kokko UEF: Mönkkönen, Kosma 2.3.2015 8

UEF ja KYS/KYS-ERVA Tiivis yhteistyö välttämätöntä Opetuksen ja tutkimuksen kiinteä yhteys Tunnetaan terveystieteiden koulutuksesta ja tutkimuksesta Vetovoima ja maine! Yhteinen tahtotila ja synergia! Kansallinen syöpäkeskus/aluekeskukset SOTE -ratkaisut Lääketieteen laajennettu sisäänotto ja kurrikulumuudistus Haasteita Erikoislääkärikoulutus Hammaslääketiede Hoitotieteen asiantuntijat Muut terveydenhuollon ammattiryhmät 2.3.2015 9

UEF 2015 Uudet rehtorit (1.1.2015-) Jukka Mönkkönen, rehtori Jaakko Puhakka, akateeminen rehtori Tampereen teknillisen yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori maatalous- ja metsätieteiden maisteri, lisensiaatti, FT (mikrobiologia), HY ympäristöbiotekniikan dosentti 2.3.2015 10

Strategia UEF // TOIMINTA-AJATUS Olemme kansainvälinen, monitieteinen ja opiskelija-keskeinen tiedeyliopisto. Korkeatasoinen tutkimus ja vetovoimainen koulutus rakentavat tulevaisuutemme osaamisperustaa. UEF // ARVOT Tieteen, opetuksen ja oppimisen vapaus Avoimuus ja rohkeus Vastuullisuus ja vaikuttavuus UEF // VISIO 2020: TIETEIDENVÄLISIÄ RATKAISUJA Olemme kansainvälisesti vetovoimainen tiedeyliopisto, joka hakee tieteidenvälisiä ratkaisuja maailmanlaajuisiin ongelmiin. 2.3.2015 11

Itä-Suomen yliopiston oppimisympäristöjen kehittämisen toimenpideohjelma 2015-2020 Kehittämisteema 1: Oppiminen ja opetus Tavoite: Oppimisympäristöjen opiskelijakeskeisyyttä, tutkimusperustaisuutta sekä opiskelun ja opetuksen joustavuutta vahvistetaan olennaisesti. Kehittämisteema 2: Henkilöstön osaamisen kehittäminen Tavoite: henkilöstö osaa soveltaa oppimisympäristön fyysisiä ja teknisiä ratkaisuja mielekkäästi, oppimista edistävällä tavalla. Kehittämisteema 3: Opetustilat Tavoite: Opetukseen ja opiskeluun käytettävät tilat ovat monikäyttöisiä, muuntojoustavia ja viihtyisiä. Kehittämisteema 4: Tekninen oppimisympäristö Tavoite: Parannetaan yliopiston tietoteknisen oppimisympäristön toimintavarmuutta ja saavutettavuutta.

Tutkimusprofiilin vahvistaminen Tutkimusalueiden yksityiskohtaiset kehittämissuunnitelmat 2015-2020 Kansainväliset, ammattimaiset ja joustavat avainhenkilörekrytoinnit Tutkimusinfrastruktuurien suunnitelmallinen toteutus ja ylläpito Tohtorikoulutuksen ja tohtoriohjelmien kehittäminen Open Science -politiikka Strateginen toimenpide ja tukikohde Sisäisen strategisen rahoituksen kohdentaminen tutkimusalueiden toimintaan. Vuosittain 10 Post Doc tai Tenure Track paikkaa kansainvälisellä haulla. UEF-infrastruktuurien tunnistaminen ja ylläpitäminen, ml. tutkimusinfrastruktuurisivusto. Tohtoriohjelmien integrointi tutkimusalueiden toimintaan, ohjelmien määrän vähentäminen. Strategian toteutusohjelma 2.3.2015 13

Tutkimusalueet 2.3.2015 14

Kansainvälistyminen ja koulutusvienti Keskittyminen toimiviin yhteistyösuhteisiin profilaatiota tukevien verkostojen sekä yliopistojen tai tutkimuslaitosten kanssa Koulutusviennin toteutus Finland University Oy:n kautta Opiskelija ja henkilöstöliikkuvuuden lisääminen Kansainvälisyys osa yliopiston arkipäivää! Strateginen toimenpide ja tukikohde Tutkijatohtorivaiheessa suositus 1-2 vuoden ulkomaanjaksosta kolmen vuoden sisällä väitöksestä. UEF-Summer School toiminnan käynnistäminen. Mahdollistetaan vaihtojakson aikana suoritettujen opintojen täysimääräinen hyväksyminen. Koulutusviennin kärkituotteiden tuotteistaminen ja tuotteistamisen tukeminen. Strategian toteutusohjelma 2015-2020 2.3.2015 15

Yhteiskunnallinen vaikuttavuus Yhteistyön lisääminen tutkimuslaitosten ja elinkeinoelämän kanssa > mm. yhteistyö kv-tutkimusrahoitushaussa, infrayhteistyö INKA ja kampuskaupunkien kasvustrategiayhteistyö Täydennyskoulutuksen profilointi Alumnitoiminnan virkistäminen, huomio kv-alumnitoimintaan Strateginen toimenpide ja tukikohde UEFin innovaatiopolitiikan periaatteiden (ml. teknologiasiirrot) selkeyttäminen. Osallistuminen yhteiskunnalliseen toimintaan osana ansioiden arviointijärjestelmää. Alumnitoiminnan kehittämissuunnitelma. UEF-brändin rakentaminen ja vahvistaminen. Strategian toteutusohjelma 2015-202 2.3.2015 16

Toimintakulttuurin muutos Johtamisella ja esimiestyöllä keskeinen merkitys strategian toteuttamisessa Huomion kiinnittäminen: henkilöstön roolittamiseen ydintoimintoja tukevien palvelujen järjestämineen osaamisen ylläpitoon ja työtyytyväisyyteen Strategia edellyttää uudenlaista, aiempaa dynaamisempaa toimintakulttuuria ja asettaa koko työyhteisön toiminnalle uusia vaatimuksia. Strateginen toimenpide ja tukikohde Johtamisjärjestelmän arviointi ja johtamisjärjestelmän kehittämissuunnitelma. Johtamisosaamisen huomioiminen opettaja ja tutkijarekrytoinnissa (Saima-rekrytointijärjestelmä) Strategian toteutusohjelma 2015-2020 2.3.2015 17

STATE-OF-THE SMART UEF JOENSUU KUOPIO SAVONLINNA UEF-brändin kehittäminen ja ilmeen uudistaminen Viestintä 2014-2015, perustuu uuteen strategiaan Nettisivut, intra ym. uudistetaan

Kurrikulumuudistus Lääketieteen laajennettu sisäänotto/kurrikulum 164 opiskelijaa (2014) Kliininen vaihe (III vsk.) 2016 Hajautus vaiheittain 2017 Muutoksia nykyiseen kliiniseen vaiheeseen Kirurgia irtautuu YEK- jaksosta opetus kokonaan 4. vks:lla, myös 6. vsk:n täydentävä jakso poistuu Aikaisemmin usealle vuosikurssille jakautuneet opinnot yhden lukuvuoden aikana Linjaopinnot poistuvat mahdollistaa valinnaisten opintojen laajemman käyttämisen, esim. johtamiskoulutus Pakolliset teemakohtaiset seminaarit (6vsk)

Kuopion koulutuksessa jo nyt hajautusta Jyväskylässä, Joensuussa ja Mikkelissä: Joensuu ja Jyväskylä Sisätaudit ja kirurgia, molemmissa 48 opiskelijaa vuodessa, 2vk/opiskelija Mikkeli Vain kirurgia 48 opiskelijaa vuodessa, 2vk/opiskelija Kurrikulumuudistus Hajautusta lisätään Jyväskylässä ja Joensuussa, Mikkeli halukas jatkamaan kirurgian hajautusta Tämänhetkiset suunnitelmat Joensuu ja Jyväskylä Sisätaudit, kirurgia, psykiatria, naistentaudit ja lastentaudit, opiskelijoita ympäri vuoden 8-30 joka opetusviikko

Biopankit Suomessa Borealis Biopankki THL Biopankki* Suomen hematologinen rekisteri ja biopankki (FHRB)* Itä-Suomen Biopankki Keski-Suomen Biopankki Tampereen Biopankki Auria Biopankki* Akateeminen Lääketiedekeskus Helsinki (AMCH) Biopankki Helsingin urologinen biopankki (HUB)* *Saanut toimiluvan

BBMRI.EU BBMRI.fi Itä-Suomen Biopankki PSSHP PKSSK ESSHP ISSHP

Hallinnollinen ohry PSSHP Jorma Penttinen (pj.), Sakari Kela, Merja Miettinen ESSHP Kati Myllymäki ISSHP Panu Peitsaro PKSSK Antti Turunen UEF Tuomo Meriläinen, Hilkka Soininen Biopankin ohjausryhmät Tieteellinen ohry PSSHP Esko Vanninen, Mikael Fraunberg, Esa Jantunen ESSHP Kati Myllymäki ISSHP Panu Peitsaro PKSSK Tuomas Rissanen UEF Veli-Matti Kosma (pj.), Jussi Pihlajamäki 3/2/2015 24

SMART SCIENCE BY SMART PEOPLE. uef.fi