Vapaaehtoisten tukemisen tavat



Samankaltaiset tiedostot
HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

SUOMEN LEOT. Leijonien oma nuorisojärjestö

VPK ja maahanmuuttajat Vieraalla maalla kaukana. Miten kohdata vieraasta kulttuurista tulevan?

Active For Life aktiivinen oppija ja tekijä läpi elämän

Yhdessä rakennettu leikki Leikki lasten toimintana. Mari Vuorisalo Kirkon lastenohjaajien valtakunnalliset neuvottelupäivät 16.9.

PESTINJOHTAJA & PESTAAMINEN. Maya Hänninen Johtotähti

Kouvola-Järvenpää. parikkikokemuksia

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Tikkurilan Taitoluisteluklubi

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ilves

ARJESSA VAI SYRJÄSSÄ - RYHMÄSSÄ VAI EI?

Vauhtivaarit ja mobiilimummot -Nykyaikaista isovanhemmuutta

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen


HUOLTAJAN OHJE TIETOJEN PÄIVITTÄMINEN HUOLTAJAKSI ILMOITTAUTUMINEN REKISTERÖITYMINEN

Mitä partio on?

SISÄLTÖ. Huolenpito on rakkautta Tehdään kotitöitä Vastuuseen kasvaminen Tehtäis jotain yhdessä Mitä meidän perhe tekee?

KOONTI JÄRJESTETYSTÄ KUMPPANUUSFOORUMISTA

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Lastensuojelusta. Koulutusilta Yli Hyvä Juttu Nurmon VPK-talo Janne Pajaniemi

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Lapset puheeksi-menetelmän käyttäjäkokemuksia depressiohoitaja Kaija Luoma, Ksshp

Vapaaehtoiset osana työyhteisöä -KOULUTUS

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa

Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut

Ihmisen kehityksen näkökulma hyvinvointivaltion tulevaisuuteen

Sinettiseminaari 2013 ryhmätyöt

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Uuden lippukunnan perustaminen -Piirin aloitteesta-


KAIKKI IHAN KAIKKI toiminta koulussa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

Ryhmänvetäjäkoulutus Julia Kurki

Matkalla-tukea maahanmuuttajanuorten vapaa-aikaan. Plan International Suomi/Terhi Joensuu

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland

JOROISTEN VARHAISKASVATUKSEN PEDAGOGISEN JOHTAMISEN SUUNNITELMA

LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Mitä kuuluu isä? Mannerheimin Lastensuojeluliiton valtakunnallisen isäkyselyn satoa Mirjam Kalland, MLL Maija Säkäjärvi, Sosiaalikehitys Oy

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty

Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

Eläkeikäisen hyvinvointi ja eläkemuutokseen valmentautuminen. Marja Saarenheimo FT, tutkija, psykologi Vanhustyön keskusliitto

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

LUPA LIIKKUA, hyvinvoinnin johtaminen

Miksi rekrytoimme nyt?

Urheiluseurat

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

J O K A I S E L L A L A P S E L L A O N O I K E U S H A R R A S T U K S E E N V A I O N K O? HARRASTUS KICK OFF -TILAISUUS

Voimavaroja ja valintoja. Koulun ja nuorisotyön yhteistyön käytäntö ja mahdollisuudet. Espoo. Maaliskuu 2015.

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Hyvä koulu lapselle ja aikuiselle sisältää kuusi keskeistä seikkaa:

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu Salo

KUMPPANUUDET JA VARAINHANKINTA

Miten meillä menee? Tehnyt: miggis

Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:

Hyvän elämän palapeli. Työkirja perheen palvelusuunnittelun tueksi

Tulevaisuuden uimaseura.

Hyväksytty Pieksämäellä

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Kansalaisjärjestöt terveyden ja hyvinvoinnin edistäjinä. Kristiina Hannula Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

JOUKKUEEN- JOHTAJA

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

LISÄEVÄITÄ YSTÄVÄTOIMINTAAN Ystävätoiminnan jatkokurssi

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu

Ammattiopiston näkökulma. Erityisopettaja Tuula Niskanen Keski-Uudenmaan ammattiopisto

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

LAPSET PUHEEKSI- TOIMINTAMALLI SAARIKASSA

Tietoa JyVe johtajille. Suosittelen lukemaan, olitpa ryhmänjohtaja tai muu (enemmän tai vähemmän) aktiivi

Jöns Budde sali

Suunnitteluistunto Koonti Heikki Karjalaisen ja Mika Niemelän esityksistä

Saatteeksi. Partiotoimintamme sydän on lippukunta. Kotoisessa, omassa lippukunnassa on turvallista HY VÄ LI PPUKU N NANJOHTAJA,

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017

Yhdistystiedote 6/2013

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Metsäniityn päiväkodin montessoriryhmien varhaiskasvatussuunnitelma

Transkriptio:

Vapaaehtoisten tukemisen tavat Kohtaus 31.1.2015 Maya Hänninen ja Marjukka Aaltonen

Sisältö Aikuisuus elämänvaiheena Vapaaehtoisen roolit partiossa Vapaaehtoisuuden kehät 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Aikuiset (Leena Lehikoinen 2012) Vahvuuksia Pidempi aikaperspektiivi Suhteellisuuden taju Välittömästä hyvästä viivästettyyn Kykyjä, taitoja, suhteita Heikkouksia Lähtökitka Mukavuudenhalu? Paapomisriski Liika järkevyys? Huumorintajuttomuus ja kyvyttömyys heittäytyä Elämän ruuhkaisuus 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Aikuisuus elämänvaiheena (Leena Lehikoinen 2012) Varhaisaikuisuus Astuminen aikuisuuteen, nuoruusiän jättäminen Ammattiin hakeutuminen Omaan kotiin muutto Taloudellinen omavaraisuus Parisuhteen rakentaminen Perheen perustaminen Keski-ikä Jälkipolven kasvattaminen Omien vanhempien ikääntyminen Yhteiskunnan rakentaminen Senioriteettiin siirtyminen Elämää edessä ja takana ehkä yhtä paljon Kaikki ei enää ole mahdollista, joku silti vielä on 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

aikuisuus elämänvaiheena (Leena Lehikoinen 2012) Myöhäisempi aikuisuus Jälkipolvi aikuistuu Isovanhemmuus Työelämän loppusuora ja eläkkeelle siirtyminen Fysiikka sanoo sanasensa viisauden kiteytyminen Mitä olen saanut aikaan? Vanhuus? Hidastuminen Oman elämäntarinan kokoaminen Perintö jälkipolville Ikätoveriporukka ikääntyy ja kuolee Elämän päättymisen realiteetti 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Aikuisen motiiveja (Leena Lehikoinen 2012) Edelleen itselle mukava tekeminen, ehkä hyvässä porukassakin (sosiaalisten motiivien muuttuminen) Itsensä kehittäminen isommat haasteet Toiminnan kehittäminen Arvostuksen kokemus, palaute Arvokkaaksi koetun ylläpito ja siirtäminen Oman lapsen harrastus Tulevan polven kasvattaminen 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Aikuiset käyttökelpoisia, kunhan (Leena Lehikoinen 2012) Aikuinen selviää realiteettiensa kanssa (huollettavat, työtehtävät, arjen aikataulut) Aikakäsityksestä päästään yhteisymmärrykseen esim. suunnitteluaikatauluissa Muistetaan, että partio on nuorten harrastus Vanhemman ja partioaikuisen roolit eivät sekoitu Raamit, rajat, vastuu, luovuus, into ja hulvattomuus pääsevät neuvottelemaan keskenään 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Luonnos 31.1.2015 Kohtaus Vapaaehtoisten tukemisen tavat

Vapaaehtoisuuden kehät Esitelty Laajennetuissa valiokunnissa 2/2012 Pasi Koski, Urheiluseurat muutoksessa (2010) Mjukka ja Kipa muokanneet partiotoimintaan sopivaksi kesällä 2013 Tarkoituksena selkiyttää erilaisia sitoutumisen asteita 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 2

Vapaaehtoisuuden kehät Inside rit 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 3

Inside rit Insiderit Hallituksen jäsenet Kantavat vastuun lippukunnan toiminnasta Tietävät ja ymmärtävät toiminnan tarkoituksen, roolit ja resurssit Lippukunta on insidereille tärkeä ja he haluavat viedä sitä eteenpäin Kaikkien ei ole tarkoituskaan kuulua tänne 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 4

Aktiivit Viikkotoiminnan vetäjät Valmiita ottamaan vastuuta Tuntevat lippukunnan toimintaa, ovat kiinnostuneita toiminnasta, ottavat itse asioista selvää Potentiaalisia insidereita 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 5

Apuvoimat Johtajat, jotka tarjoavat apuaan ja ovat käytettävissä Ottavat vastuuta omien resurssiensa mukaan Tuntevat lippukunnan toimintaa jonkin verran, ovat kiinnostuneita lippukunnan toiminnasta mutta eivät aktiivisesti hae tietoa Ovat voineet olla sisemmillä kehillä ja voivat myös myöhemmin palata sinne 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 6

Vierailijat Joskus jossain mukana Eivät ota vastuuta toiminnasta Eivät tunne lippukunnan toimintaa tai ydinhenkilöitä. Maksavat jäsenmaksun. Voi saada houkuttelulla joskus mukaan Yleensä vanhoja lippukunnan jäseniä (Taukotupa), voi olla myös lasten vanhempia 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 7

Muukalaiset Lasten vanhemmat, uudet aikuiset Ei minkäänlaista sidettä lippukuntaan, eivät tiedä miten lippukunta toimii, eivätkä ole kiinnostuneita siitä Vaikeaa tavoittaa 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 8

Miten sitouttaa? Aktiivinen tiedottaminen Toiminta tutuksi Kiinnipitäminen Tervetuloa! Kaikki tukitoimet ja tervetuliaislahjat, mitä voi antaa Pestijärjestelmä Kiitos ja tervetuloa takaisin 4.11.2013 Partio on mahtava -esitys 9