KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2005 vp Nimilain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Lailla säädellään tällä hetkellä varsin tarkasti, miten ja millaisia nimiä kansalaisella on mahdollisuus ottaa itselleen tai antaa lapselleen. Joiltakin osin säädösten voidaan katsoa olevan tarpeettoman tiukkoja, jos ajatellaan niiden ensisijaisena tarkoituksena olevan se, että etu- ja sukunimet ovat viranomaisten näkökulmasta käyttökelpoisia eivätkä nimet ole säädyllisyyttä loukkaavia. Ensinnäkin sukunimen osalta monet vanhemmat kokevat perusteettomana vaatimuksen siitä, että perheen kaikille lapsille tulee antaa sama sukunimi. Tämähän ei kuitenkaan ole todellisuutta suomalaisissa uusperheissä, joissa lapsilla ovat jo alkujaan olleet eri sukunimet. Monet vanhemmat kokisivatkin luontevaksi nimetä esimerkiksi lapsista puolet äidin nimellä ja puolet isän nimellä. Tämän tulisi olla mahdollista. Sukunimen osalta myös samaa sukupuolta olevat parit katsovat, että heillä tulisi olla oikeus ottaa yhteinen sukunimi parisuhdetta rekisteröitäessä. Ministeri Koskinen on aiemmin todennut, ettei tämä uudistus ole ajankohtainen, mutta se olisi luonnollisesti järkevää tehdä samassa yhteydessä, kun nimilakia ylipäänsä uudistetaan. Etunimen osalta tuotiin edellisessä nimilain uudistuksessa yksi suomalaiselle nimikäytännölle vieras elementti, ja se tulisi nyt poistaa: tämä on määräys, jonka mukaan tytölle ei saa antaa pojan nimeä ja päinvastoin. Kuitenkin suomalaisessakin nimikäytännössä on ollut runsaasti nimiä, joita on käytetty molemmilla sukupuolilla, kuten Vieno, Lyly ja Armi. Pelkästään kieltämällä lailla loukkaavan nimen käyttö, voidaan estää vaikkapa Urpo-nimen antaminen tytölle. Aikuiset nimen vaihtajat kokevat erityisen tarpeettomaksi yksilönvapauden rajoittamiseksi sen, että nimilautakunta voi varsin mielivaltaisen oloisesti kieltää oman lempinimen virallistamisen vaikka sama nimi olisi jo jollekin toiselle henkilölle hyväksytty. Näin on esimerkiksi vastikään tapahtunut, kun Markku Tuomas Sorto ei nimilautakunnan päätöksellä saanut virallistaa kolmanneksi etunimekseen Zorroa. Väestörekisterikeskuksen tietojen mukaan samanniminen henkilö löytyy jo Suomesta. Nimenvaihdosten osalta olenkin jättänyt myös lakialoitteen, jossa minimoitaisiin viranomaisten mahdollisuus estää aikuista ihmistä ottamasta itselleen haluamansa etunimen. Nimilain tarkistamisen ohella olisikin tarpeen tarkastella uudelleen nimilautakunnan asemaa, toimivaltaa ja yksittäisen kansalaisen mahdollisuuksia hakea oikeusteitse muutosta nimilautakunnan päätökseen. Ei ole kansalaisten oikeusturvan mukaista, että nimilautakunta voi päättää nimien hyväksyttävyydestä varsin mielivaltaisin ja kieltämättä pikkusieluisen oloisin kriteerein. Ainakin olisi asetuksella vaadittava, että perustelujen nimenmuutoksen hylkäämiselle tulisi olla selkeästi artikloitu päätöksessä. Näin ei tällä hetkellä ole, vaan päätöksen perustelu on hallinnollisen kryptinen ja tuntuu helposti hakijan näkökulmasta yliolkaiselta. Täytyy muistaa, että nimikäytäntö muuttuu ja uudistuu jatkuvasti. Erityisesti lempinimien ja kansainvälisten vaikuttei- Versio 2.0
den omaksuminen osaksi nimikäytäntöä on sallittava myös tulevaisuudessa. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Aikooko hallitus uudistaa nimilakia nykyajan nimikäytäntöä ja -vaatimuksia paremmin vastaavaksi? Helsingissä 30 päivänä elokuuta 2005 Rosa Meriläinen /vihr 2
Ministerin vastaus KK 696/2005 vp Rosa Meriläinen /vihr Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Rosa Meriläisen /vihr näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 696/2005 vp: Aikooko hallitus uudistaa nimilakia nykyajan nimikäytäntöä ja -vaatimuksia paremmin vastaavaksi? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Nimen merkitys yksilön tunnisteena on jossakin määrin vähentynyt henkilötunnuksen käyttöalan lisääntyessä. Ihmisten jokapäiväisessä vuorovaikutuksessa nimellä on sitä vastoin yhä suuri merkitys. Nimi ei ole tärkeä ainoastaan kantajalleen, vaan myös kaikille muille, jotka ammatillisessa tai yksityisessä elämässään sitä hänestä käyttävät. Kysymys nimen sopivuudesta on yhteisöllinen, nimikulttuuriin liittyvä asia. Sen vuoksi olisi yksipuolista arvioida nimilaissa säädettyjä kysymyksiä pelkästään nimen haltijan yksilönvapauden kannalta. Nykyinen vuonna 1985 säädetty nimilaki antaa nimen valitsemiselle huomattavasti enemmän vaihtoehtoja kuin edeltäjänsä. Laki ei esimerkiksi edellytä sitä, että kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi. Laissa on kuitenkin oletettu, että monet pitävät perheen yhteistä sukunimeä luonnollisena ja perheessä vallitsevaa yhteisyyttä vastaavana. Sen vuoksi yhteisen sukunimen käyttöönotto on laajalti mahdollistettu myös kysyjän mainitsemissa uusperheissä. Lisäksi sukunimien eriytymistä perheissä on rajoitettu säätämällä, että perheeseen syntyvä lapsi saa saman sukunimen kuin hänen täyssisaruksellaan on. Käsitykseni mukaan tämä rajoitus vastaa edelleen varsin hyvin ihmisten käsitystä siitä, millainen asianmukaisen nimikäytännön tulee olla, joten sen muuttaminen ei ole ajankohtaista. Kuten aiemmin olen muissa yhteyksissä todennut, en pidä ajankohtaisena myöskään rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa olevien sukunimeä koskevien säännösten muuttamista. Lain säätämisestä on kulunut niin vähän aikaa, ettei asiaan palaaminen ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista. Näkemykset siitä, millainen on asianmukainen nimikäytäntö rekisteröidyissä parisuhteissa, saattavat kuitenkin nopeasti muuttua. Saattaa hyvinkin olla, että sama sukunimen yhteisyyttä arvostava lähtökohta, joka on nimilain taustalla, aletaan kokea luonnollisena ja toivottavana myös rekisteröidyissä parisuhteissa. Asiaa tulee sen vuoksi valppaasti seurata. Etunimen osalta kysyjä haluaisi poistaa nimilaista säännöksen, jonka mukaan tytölle ei saa antaa pojannimeä ja päinvastoin. Tämän johdosta on aiheellista todeta, ettei kielto ole ehdoton, vaan siitä voidaan poiketa, jos poikkeamiseen harkitaan olevan pätevä syy. Esimerkiksi transseksuaali henkilö on tällä perusteella voinut saada itselleen sitä sukupuolta osoittavan etunimen, mihin hän vastoin biologista sukupuoltaan kokee kuuluvansa. En näe perusteita säännöksen muuttamiselle niin, että vastakkaiselle sukupuolelle kuuluvan nimen voisi saada ilman pätevää syytäkin. Kuten kysyjä mainitsee, suomalainen nimiperinne tuntee etunimiä, joita on käytetty sekä pojan että tytön niminä. Näitä nimiä koskevat Väestörekisterikeskuksen tilastot eivät kuitenkaan tue ajatusta, että nykyajan vaatimukset edellyttäisivät edellä mainitun kiellon kumoamista. Esimerkiksi nimi Vieno oli ennen toista maailmansotaa melko yleinen miehennimenäkin, mutta 1950-lu- 3
Ministerin vastaus vun jälkeen sen antaminen pojille on käytännöllisesti katsoen loppunut. Myös nimestä Armi on samalla tavoin tullut naisennimi. Vuoden 1959 jälkeen sitä ei ole annettu yhdellekään pojalle. Harvinaisesta nimestä Lyly on puolestaan tullut miehennimi, jota ei ole yli puoleen vuosisataan annettu yhdellekään tytölle. Tilastot eivät siten tue käsitystä, että olisi olemassa akuutti tarve antaa lapselle etunimi, joka ei ilmaise hänen sukupuoltaan. En myöskään pidä perusteltuna ajatusta, että säädettäisiin mahdollisuudesta hakea muutosta nimilautakunnan kannanottoihin. Nimilautakunta ei ole nimestä päättävä elin, vaan se on asiantuntijaelin, joka nimikulttuuria koskevan tietämyksensä pohjalta antaa asiasta päättävälle viranomaiselle lausuntoja muun muassa ehdotetun nimen soveltuvuudesta suomalaiseen nimikäytäntöön. Jos nimilautakunnan lausunnosta voitaisiin valittaa, se tarkoittaisi mahdollisuutta erikseen valittaa päätöksenteon valmisteluun liittyvästä toimenpiteestä. Tällaiseen oikeusturvajärjestelmää sekoittavaan ratkaisuun ei ole syytä mennä. Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2005 Oikeusministeri Johannes Koskinen 4
Ministerns svar KK 696/2005 vp Rosa Meriläinen /vihr Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 696/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Rosa Meriläinen /gröna: Ämnar regeringen se över namnlagen för att få den att bättre svara mot modernt namnbruk och de krav som ställs i fråga om namn i dag? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Namnets betydelse för identifieringen av en person har minskat i takt med att personbeteckningen fått ett allt större användningsområde. I mänskornas dagliga kommunikation är namnet däremot fortfarande av stor betydelse. Namnet är inte viktigt enbart för den som bär det utan också för alla andra som använder namnet om personen i fråga såväl i yrkeslivet som i privata sammanhang. Frågan om ett namns lämplighet är en samhällelig och namnkulturell fråga. Därför vore det ensidigt att bedöma de frågor som regleras i namnlagen enbart med utgångspunkt i namnbärarens individuella frihet. Den nuvarande namnlagen, som stiftades år 1985, ger betydligt större möjligheter att välja namn än den föregående. I lagen krävs exempelvis inte att alla familjemedlemmar har samma släktnamn. Presumtionen är dock att mänskor i allmänhet anser att ett gemensamt släktnamn är det naturliga alternativet och det som svarar mot gemenskapen i familjen. Därför har man också gjort det möjligt för i spörsmålet avsedda nyfamiljer att ta i bruk ett gemensamt släktnamn. Dessutom har man i syfte att begränsa differentieringen av släktnamn inom familjen föreskrivit att ett barn som föds i en familj får samma släktnamn som barnets helsyskon. Enligt min uppfattning stämmer denna begränsning fortfarande rätt väl överens med mänskornas uppfattning om hurdant ett lämpligt namnbruk skall vara och därför är det inte aktuellt med någon ändring av bestämmelserna i fråga. I enlighet med vad jag har konstaterat tidigare i andra sammanhang anser jag heller inte att det är aktuellt med ändringar av bestämmelserna om släktnamn i lagen om registrerat partnerskap. Det har gått en så kort tid sedan lagen stiftades att det inte är ändamålsenligt att ta upp saken till behandling just nu. Synen på vilket det lämpliga namnbruket är i registrerade partnerskap kan dock förändras fort. Det är mycket möjligt att tanken på det gemensamma släktnamnet, vilken är namnlagens utgångspunkt, börjar upplevas som naturlig och eftersträvansvärd också i registrerade partnerskap. Den saken bör följas med vaksamhet. När det gäller förnamn vill spörsmålsställaren stryka den bestämmelsen i namnlagen som säger att flickor inte får ges pojknamn och tvärtom. Med anledning av detta önskemål är det skäl att konstatera att förbudet inte är ovillkorligt. Undantag från förbudet kan göras, om det finns giltiga skäl till det. En transsexuell person har exempelvis på nämnda grund kunnat få ett förnamn som representerar det kön som personen i strid med sin biologiska könstillhörighet upplever sig tillhöra. Jag ser inga orsaker till att ändra bestämmelsen så att man utan giltiga skäl skulle kunna få ett namn som hör till det motsatta könet. Den finska namntraditionen känner, vilket spörsmålsställaren konstaterar, förnamn som använts som både pojkars och flickors namn. Befolkningsregistercentralens statistik i fråga om 5
Ministerns svar dessa namn ger dock inget stöd för att dagens krav skulle förutsätta ett upphävande av förenämnda förbud. Till exempel namnet Vieno var ett rätt vanligt namn på en man före andra världskriget, men efter 1950-talet har man i praktiken slutat ge pojkar det namnet. Också namnet Armi har på samma sätt kommit att bli ett kvinnonamn. Efter år 1959 har inte en enda pojke fått det namnet. Det ovanliga namnet Lyly har däremot blivit ett namn för män och har inte på över ett halvt sekel getts en enda flicka. Statistiken stödjer alltså inte uppfattningen om att det skulle finnas ett akut behov av att ge barn förnamn som inte uttrycker deras könstillhörighet. Inte heller anser jag det finnas fog för förslaget om att man skulle utfärda bestämmelser om sökande av ändring i namnnämndens ställningstaganden. Namnnämnden är inget beslutande organ utan ett sakkunnigorgan som utifrån sin sakkunskap om namnkulturen lämnar utlåtanden till den beslutande myndigheten om bland annat föreslagna namns lämplighet för finskt namnbruk. Om det vore möjligt att besvära sig över namnnämndens utlåtande, skulle det innebära att man tillät särskilda besvär över åtgärder som hör till beredningen av beslut. En sådan lösning skulle skapa oreda i rättsskyddssystemet och bör inte tillgripas. Helsingfors den 22 september 2005 Justitieminister Johannes Koskinen 6