KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa. Pitkään jatkuneeseen erittäin korkeaan kuumeeseen ei Buranan lisäksi muuta apua tarjottu, ennen kuin heikossa kunnossa horjuvan miehen varusmiestoverit alkoivat painostaa lääkintämiestä. Varusmies toimitettiin viimein sairaalaan, jossa todettiin keuhkokuume. Keuhkokuume on erittäin vaarallinen ja se saattaa johtaa jopa hengenlähtöön. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Onko terveydenhuolto varuskunnissa säästö- tai muiden syiden vuoksi ajettu kokonaan alas ja joutuvatko varusmiehet varuskunnissa terveydelliseen hengenvaaraan? Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2009 Tero Rönni /sd Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Tero Rönnin /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 97/2009 vp: Onko terveydenhuolto varuskunnissa säästö- tai muiden syiden vuoksi ajettu kokonaan alas ja joutuvatko varusmiehet varuskunnissa terveydelliseen hengenvaaraan? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Asevelvollisuuslain (1438/2007) 105 :ssä säädetään, että jokaisella varusmiehellä on oikeus päästä lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilöstön tarkastukseen ja saada asianmukaista hoitoa viivytyksettä. Lakiin kirjattu nimenomainen säännös kuvastaa sitä, miten tärkeäksi varusmiehen terveyden turvaaminen palveluksen aikana koetaan. Hoitoon hakeutumisen oikeutta korostetaan varusmiesten koulutuksessa heti palveluksen alkuvaiheesta lähtien, lääkintämiehille heidän lääkintäkoulutuksensa aikana ja varusmiesjohtajille osana johtajakoulutusta. Myös kantahenkilökunnalle, erityisesti kouluttajille, asiaa korostetaan eri yhteyksissä. Varusmiehen oikeutta hakeutua hoitoon ei voi estää tai rajoittaa lääkintämies tai puolustusvoimien vakinaiseen henkilöstöön kuuluva. Asiaa koskevat käytännön menettelytavat ja hoitoon hakeutumista koskevat yksityiskohtaiset ohjeet ovat kaikkien nähtävillä perusyksiköiden ilmoitustauluilla. Varusmiesten terveydenhuollon käytännön järjestelyistä joukko-osastoissa on valtakunnalliset ohjeet. Ohjeistuksella varmistetaan, että terveydenhuollon järjestelyt mm. hoitoon pääsyn osalta ovat varusmiesten palvelusturvallisuuden näkökulmasta kaikin tavoin riittävät. Terveydenhuollon käytännön järjestelyt kuitenkin vaihtelevat varuskunnittain. Näin voidaan parhaiten huomioida joukko-osastojen toiminnalliset erityispiirteet ja olosuhteet sekä paikallisesti vaihtelevat mahdollisuudet hyödyntää ulkopuolisia terveydenhuollon palveluja. Valitettavaa on, että lääkärien rekrytointi on entistä suurempi haaste myös puolustusvoimille kuten julkiselle terveydenhuollolle yleensäkin. Varuskunnissa on omat poliklinikat ja terveysasemat, jotka pääsääntöisesti vastaavat varusmiesten yleislääkäritasoisesta terveydenhoidosta. Tarvittaessa puolustusvoimien omien terveysasemien palveluja täydentävät ulkopuolelta hankittavat terveydenhuollon ostopalvelut, joista tyypillisimmät ovat laboratorio- ja röntgenpalvelut. Eräissä varuskunnissa, kuten Keuruulla, ulkopuolelta ostetaan myös lääkärin päivystyspalveluja sekä vuodeosastohoidon palveluja. Terveydenhuollon järjestämisen lähtökohtana on, että varusmiehillä on vuorokauden ajasta riippumatta, aina tarjolla mahdollisuus tukeutua terveydenhuollon ammattilaiseen joko puolustusvoimissa tai sen ulkopuolella. Varuskuntien terveydenhuollon kannalta haasteellisimpia ovat vuosittain toistuvat flunssa- ja influenssaepidemiat, jolloin sairastuneiden varusmiesten määrä voi nousta satoihin. Näiden osalta puolustusvoimissa noudatetaan hoitokäytännössä valtakunnallisia hoitosuosituksia, jolloin hoitona on alkuvaiheessa lepo, riittävä nesteiden saanti sekä oireenmukainen lääkitys. Valitettavasti näiden yhteydessä tai niiden jälkitautina saattaa esiintyä myös vakavampia sairauksia kuten keuhkokuumetta ja sydänlihastu- 2
Ministerin vastaus KK 97/2009 vp Tero Rönni /sd lehdusta. Näiden yksittäistapausten havaitseminen runsaasta potilasmäärästä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on haaste terveydenhuollon henkilöstölle sekä puolustusvoimissa että yleisen terveydenhuollon piirissä. Terveydenhuollon ammattihenkilöstön turvaverkkoa täydentää se, että varusmies itse oma-aloitteisesti seuraa omaa terveydentilaansa ja kynnys kääntyä lääkärin tai hoitajan puoleen on mahdollisimman alhainen Puolustusvoimien terveydenhuollossa on viime vuosina toteutettu uudelleen järjestelyjä. Järjestelyjen lähtökohtana on ollut järjestelmä, joka turvaa varusmiesten potilasturvallisuuden ja palveluskelpoisuuden kaikissa tilanteissa. Kustannussäästöjä ei ole tavoiteltu potilasturvallisuuden kustannuksella. Tämän vuoksi puolustusvoimat tuottaa perusterveydenhuollon palvelut varuskunnissa edelleen pääosin itse. Erikoissairaanhoidon palveluissa sen sijaan on katsottu tarkoituksenmukaiseksi tukeutua ulkopuolisiin palvelun tuottajiin. Yhteistyön kehittäminen puolustusvoimien ja yleisen terveydenhuollon välillä on osoittautunut toimivaksi. Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2009 Puolustusministeri Jyri Häkämies 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 97/2009 rd undertecknat av riksdagsledamot Tero Rönni /sd: Har hälsovården vid garnisonerna körts helt ner av sparskäl eller andra skäl och riskerar beväringarna vid garnisonerna sin hälsa? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I 105 i värnpliktslagen (1438/2007) föreskrivs att varje beväring har rätt att bli undersökt av en läkare eller en annan yrkesutbildad person inom hälso- och sjukvården och att snarast möjligt få den vård som behövs. Denna uttryckliga bestämmelse som skrivits in i lagen beskriver hur viktigt det upplevs att beväringens hälsa kan tryggas under tjänstgöringstiden. Rätten att söka vård betonas vid utbildningen av beväringarna genast vid tjänstgöringens begynnelse, för sjukvårdsmännen när de får sin sjukvårdsutbildning och för beväringarnas ledare som en del av ledarskapsutbildningen. Även för stampersonalen, framför allt för utbildarna, betonas saken i olika sammanhang. En bevärings rätt att söka vård kan inte förhindras eller begränsas av en sjukvårdsman eller någon som hör till försvarsmaktens ordinarie personal. De praktiska förfaranden som gäller saken och detaljerade anvisningar om hur man söker vård finns på grundenheternas anslagstavlor där alla kan se dem. Truppförbanden har riksomfattande anvisningar om hur beväringarnas hälsovård ska organiseras i praktiken. Genom att meddela anvisningar försäkrar man sig om att hälsovårdens arrangemang bl.a. vad gäller möjligheten att få vård är på alla sätt tillräckliga med tanke på beväringarnas tjänstgöringstrygghet. Emellertid varierar de praktiska arrangemangen i fråga om hälsovården från garnison till garnison. På detta sätt kan man bäst beakta särdragen och förhållandena i truppförbandes verksamhet samt möjligheterna att utnyttja utomstående hälsovårdstjänster som varierar lokalt. Det är beklagligt att rekryteringen av läkare är en allt större utmaning också för försvarsmakten liksom för den offentliga hälsovården generellt. Garnisonerna har egna polikliniker och hälsostationer, som i regel svarar för beväringarnas hälsovård på allmänläkarnivå. Vid behov kan försvarsmaktens egna hälsostationstjänster kompletteras med hälsovårdstjänster som köps utifrån av vilka de mest typiska är laboratorie- och röntgentjänster. Vid vissa garnisoner, såsom i Keuruu, köps också läkarjourtjänster samt tjänster som gäller vård på bäddavdelning utifrån. Principen för organiserandet av hälsovården är att beväringarna oberoende av tid på dygnet alltid ska ha en möjlighet att vända sig till en yrkesutbildad person inom hälsovården antingen inom eller utanför försvarsmakten. Med tanke på garnisonernas hälsovård är de största utmaningarna förkylnings- och influensaepidemierna, som upprepas årligen. Då kan antalet insjuknade beväringar stiga till flera hundra. I fråga om dessa följs vid försvarsmakten inom vårdpraxis de riksomfattande vårdrekommendationerna, varvid vården i begynnelsefasen utgörs av vila, ett tillräckligt vätskeintag samt medicinering enligt symtomen. Tyvärr kan i samband med dessa epidemier eller som följdsjukdomar förekomma också allvarligare sjukdomar såsom lunginflammation och hjärtmuskelinflamma- 4
Ministerns svar KK 97/2009 vp Tero Rönni /sd tion. Att upptäcka dessa enskilda fall i det stora antalet patienter i ett så tidigt skede som möjligt är en utmaning för hälsovårdspersonalen både inom försvarsmakten och inom den allmänna hälsovården. Säkerhetsnätet av yrkesutbildad personal inom hälsovården kompletteras av att beväringen själv på eget initiativ följer med sitt hälsotillstånd och att tröskeln för att vända sig till en läkare eller skötare är så låg som möjligt. Inom försvarsmaktens hälsovård har omorganiseringar genomförts de senaste åren. Utgångspunkten för dem har varit ett system som tryggar beväringarnas patientsäkerhet och tjänsteduglighet i alla situationer. Några kostnadsinbesparingar har inte eftersträvats på bekostnad av patientsäkerheten. Med anledning av detta producerar försvarsmakten fortfarande själv huvuddelen av primärvårdstjänsterna vid garnisonerna. I fråga om specialsjukvårdstjänsterna har man däremot ansett det ändamålsenligt att använda sig av utomstående tjänsteproducenter. Utvecklandet av samarbetet mellan försvarsmakten och den allmänna hälsovården har visat sig fungera. Helsingfors den 12 mars 2009 Försvarsminister Jyri Häkämies 5