Kaaren kautta leikkiin



Samankaltaiset tiedostot
KAUKOVAINIO Pohjanpuisto Yleissuunnitelma Suunnitelmaselostus

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KORPILAHDEN SATAMAN LEIKKIPUISTO VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

TAMMIRINTEENPUISTO, SUUNNITELMASELOSTUS

Tehdashistorian elementtejä

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

PEURANNIEMEN LEIKKIPAIKKA

Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala LAHTI - ALATORI

Y lei ssuu nnitelmaluonno s

SUONENJOEN TORI WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS

KESKUSPUISTON KEHITTÄMINEN

UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

KILPAILUKUTSU. Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu. 1. Kilpailun järjestäjä. Kouvolan kaupunki. 2. Osallistumisoikeus

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

Ojala I. Rakentamistapaohje. Luonnos Asemakaava nro 8637

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

Hennalan varuskunta-alueen lähiympäristöohje

RASINRINTEEN KORTTELILEIKKIPUISTO UUDISRAKENTAMINEN VIHERRAKENNUSSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä

T i k k a k o s k e n p o r t t i

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

Rantapuisto, Kasinonranta ja Sirkusaukio. Ideavaiheen yleisötilaisuus

Jyväskylän asuntomessut 2014 Mallipiha, tontti 213 / 3

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

7.5. Finnsbacka. uusi porras. istuttava. betonimuuri. 19 Asematie pintavedet. johdetaan viheralueelle. nykyinen yhteys. puistoon vahvistetaan

LIITTEET YLEISTÄ...1

Suunnitelmaselostus. Joensuun Vapaudenpuiston yleissuunnitelma KAU Prosito

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

Valoisa Valtaraitti Hervanta, Tampere

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

IITIN KUNTA RADANSUUN ULKOILU- ALUE

HEINOLA VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA TIIVISTELMÄ 2016

Korson keskuspuiston ja asukaspuiston yleissuunnitelma

SEMINAARIN PUUTARHA. Puistosuunnitelma SEMINAARIN PUUTARHA, RAAHE SUUNNITELMA JONNA KOIVURANTA

SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI LEENA PAAVILAINEN

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

TSAARIN LÄHDE: PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

401 Avoin alue, helppokulkuinen 402 Puoliavoin alue, helppokulkuinen

Korson keskus- ja asukaspuiston yleissuunnitelma. Suunnitelmaselostus

LÄHIYMPÄRISTÖSUUNNITELMA

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

NURMEKSEN ASEMAPUISTON ALUEEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 14/ 10/ 2009 JENNI LEINONEN OULUN YLIOPISTO

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE

Mäntän keskusta-alueen yleissuunnitelmaluonnos

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS

JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5

LO OTA HUPISAARET. ASEMAPIIRUSTUS 1:500 bruttoala: 1 445m tilavuus: 7 670m3 L O O T A 2/5 +5,7 5 TEATTERIAUKIO +7,0 +7,9 +6,1 P +5,5

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti

ALUEKORTTI YLEISET ALUEET. MYLLYPURON PIENTALOALUE (Myllärinlaakso)

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

v e r k k o s a a r e n j u l k i s e t u l k o t i l a t - i d e a s u u n n i t e l m i a

Hulevedet hallintaan vihreän infran keinoin. Green Street. Paula Tuomi, yleissuunnitteluinsinööri Jyväskylän kaupunki

Maisemallinen maankäyttösuunnitelma

23 Kivistö, Punakivenpuiston perusparannussuunnitelmaselostus,

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

KIVERIÖ LPA LPA. AK ju-1 ai 1ap/80 1ppp/40 dba. A-2701a. is-1. ajo-1. is-1 VIII. a-2. ju-1. is-2. 1ppp/40. ajo-1. nä ju-2 VIII 3200.

vesa-pekka rannikko Leinelän taiteen yleissuunnitelma yleisille alueille


2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

KIVISTÖN KIRKON KORTTELIT VIITESUUNNITELMA VIHERTEHOKKUUS

RANTA-TAMPELLAN VIHERALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA

KITKANTIEN TIESUUNNITELMA YLEISÖTILAISUUS Pirkka Hartikainen

Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.

KAURIALAN LIIKENNEPUISTO, HÄMEENLINNA Vihervuoden 2016 hanke Puistosuunnitelma, alustava

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 32/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ko/

49. KAUPUNGINOSA LAAJASALO // STANSVIKINNUMMI // RAKENNUS

LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PLANSSI LETKAJENKKA

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

TSAARIN LÄHDE JA HUVIPUISTO PUISTOSUUNNITELMA VATIMENPOHJA, VIROLAHTI YLEISSUUNNITELMA SUUNNITELMASELOSTUS V

1:128 1:165 1:131 1: Nykyinen tievalokeskus Sijainti tarkistettava II 1: :130 1: :163 1:114 1:113 1:112 5.

KANGASLAMMEN TOIMINTAPUISTO

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen

SUUPANKUJAN KATUSUUNNITTELU

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit , 5508 ja yleiset alueet

Suensaari siistiksi. Tornion ydinkeskustan kunnostusohjelma 2021

Datatähti 2019 loppu

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI

COMBINE. Combine 3. linjoja ja pehmeitä kaaria. Näyttävää materiaalien ja muotojen tasapainoa. Voit luoda oman pöytäsi. Täydellisen yhdistelmäsi.

LIITO-ORAVASELVITYS VAMMALAN KUKKURISSA

Kaivopuiston puukujanteen uusinta

Kasvualustat. Helsingin kaupunkitilaohje

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

Ark.tsto Pentti Värälä Oy arkmill

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

RAKENTAMISTAPAOHJE. Asemakaava nro Lapinniemi, Petsamo korttelit 977,

Yleisnäkymää ja pihakatumaista ilmettä Puu-Myllypuron kortteleissa.

KIVERIÖ LPA A is-1. t ajo. is-1. a-2 VIII. is-2. ju-1 ju-2. tai. is-2. ajo. is-1. dba. is-2. kaukolämpö jr pima. ajo. 1/2rVII is-2.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo

PIHAKIVIHINNASTO

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

ASUNTO-OY HELSINGIN NELIKULMA

KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen.

Perinteinen suomalainen puukaupunki esikuvana nykyasuntorakentamiselle

HAAKKOINM TUOHIVEHMAA LV-2 LV-1 AO-12 VL-5 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VL-5 AO-12 VL-7 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 AO-12 VP 2:11 AO-121

Naantalin Vanhankaupungin ranta

KRITEERIT ERIKOIS- JA PERUSTASON LEIKKIPUISTOILLE Helsinki kaikille -projekti, työpaperi päivitetty 8/2009

Transkriptio:

Kouvolan Keskuspuiston leikkialueen suunnittelukilpailu ehdotus: Kaaren kautta leikkiin havainnekuva leikkialueelle saapumisesta etelän suunnasta 1/5

nykyinen suunnitelma/ tilanne: suunnitelma: suunnitelma: Kaarevat aiheet muodostavat puiston yleisilmeen. Hulevesialtaan alue on tyhjä. Yksi leikkiväline. Lisätään uusia toimintoja, puistolle tyypillisiä kaariaiheita jatketaan ja sovelletaan osin sulkeutuneina kaarina eli ympyröinä +leikkivälineet +palloilu/mäenlaskualue +kuntoiluvälineet +temppuilu/tasapainoradat +esiintymis/oleskelulava/pop-up-piste +shakkili/piknikpöytä Tehdään tunnistettava interaktiivinen valoteos puiston keskelle, reittien risteyskohtaan, leikkipaikan kueseen. Kaikenikäisille. Parannetaan yhteyttä kävelykadulle: myös kävelykatuihin liittyviin sisäänkäyntiaukioihin tunnistettavat valoympyrät. 2/5

oleskeluaukio+vesiaihe kioski+pöydät kuntoilu t pp-telineet LEIKKI PIENET LAPSET esiintymis/oleskelulava/ pop-up hulevesiallas LEIKKI ISOT LAPSET aukiolla interaktiivinen valoteos palloilualue talvisin lumileikit (pieni pulkkamäki) aluevaraus terassi/myyntipöydät uusi pp-teline pp-teline yleissuunnitelma 1:500 uusi maanitensasalue IDEOINTIALUE sipulikukkia pysäköintialue SUUNNITTELUALUE koristeomenapuut ja maanitensas uusi kulkuaukko uusi kuviovalaisin valaistut ympyräkuviot talvikunnossapidettävät väylät 5 0 10m 3/5 aita muuntamo+ sähkökaappi taideprojektilla värikäs pinta; aihe kaupunkiin soutuneet eläimet/linnut korotettu suojatie

taennos osa-alueesta 1:200 PINNOITTEET kivituhka mänty valaistaan valettava turva-alusta luonnonkiveys (nupu, harmaa) ruohosaumalla suunnittelualueen rajaus KASVILLISUUS aidan viereen istutetaan köynnös verhoamaan aitaa hiekkalaatikko puupupu liukumäki (turva-alusta korvataan uudella yhtenäisellä) tuivio tasapainoilurata volttikone esiintymis/oleskelu/pop-uplavarakenne puu istutettava puu maanitensas/ renna-alue/köynnös maanitensasalue köynnös kevätkukkijoita nurmella kiinanlaikkuköynnös juoksuesteaita jousieläin puupupu keinulauta puupuput nurmi riippukeinu nupukivireitti nurmisaumoilla piknikpöytä shakkilaudalla nurmi tuivio tasapainoilurata lamovuohenkuusama säkeinu lamovuohenkuusama maatrampoliini kiiilyteline lisätään tuiviota, jota lla alueella riippumatto t reunakivet ja kourut säilytetään kieppumistanko katsomo A A' VARUSTEET nkki, luonnonkivipaasi, puinen istuintaso. Hulevesialtaan päällä vapaasti seisovat leikkiväline puupupu-leikkieläin tasapainopallo tasapainorata vapaasti seisova puinen lavarakenne reunakivi (luonnonkivi kuten t). Vanhat reunakivet/kourut säilytetään. uusi pylväsvalaisin uusi kohdevalaisin puun valaisemiseen an valaisimeen lisätty gobovalaisin+liikentunnistin interaktiivisten kuvioiden valaisuun korot ja kuivatusriaatteet säilyvät ennallaan aitaan kulkuaukko uusi pp-teline 0 5 10m 4/5

Suunnitelmaselostus Suunnitelmassa luodaan toiminnallisuutta puistoon. Uusien leikkialueiden lisäksi alueelle osoitetaan kuntoilupiste sekä esiintymislava, joka toimii myös oleskelussa, leikeissä kuin pop up-tapahtumien ja paikallisten bändien ja teatterikerhojen esiintymisten pitopaikkana. Kivituhkakenttää voidaan käyttää myös pallotteluun: alueelle voidaan tuoda siirrettäviä pieniä maaleja. Talviaikaan aukiolle kasataan lunta pienempien lasten mäenlaskua ja lumileikkejä varten. Uudet aluerajaukset ovat saaneet muotokielensä puiston olevista kaarevista muodoista. Näitä toistamalla on alueelle saatu suunniteltua kaksi leikkialuetta, toinen hieman pienemmille ja toinen hieman vanhemmille lapsille. Kaarevat muodot toistuvat myös hiekkalaatikossa ja esiintymislavassa sekä sen katsomossa, joka toimii myös vapaamuotoisena oleskelualueena tai temppuratana esim. paourin harrastajille. Kaarevuus heijastuu luonnonkivisiin käytäviin, joista toinen yhdistää luontevasti eri leikkialueet. Leikkialuiden välillä sijaitsee myös jännittävä tasapainoreitti. Leikkialueiden välineistö on valittu siten, että se tarjoaa ainekset monipuoliseen leikkiin. Esimeiksi kiiilytelineeseen liittyvä riippumatto houkuttaa myös vanhempia osallistumaan lasten leikkeihin. Valettava turva-alusta tarjoaa esteettömän pääsyn leikkialueelle. Pienten puolella puusta tehdyt puupuput mahdollistavat vapaamman leikin. Pupujen jalanjäljet ovat piirtyneet valettavaan turva-alustaan ja houkuttelevat jännittävään seuraamisleikkiin. Paikoin turva-alustalla on liikkunut rusakoiden lisäksi kaupungistunut kettu. Puupuput, jäljet ja ötökkäaiheiset jousieläimet heijastavat puiston kuulumista luontoakselille. Luoteiskulmassa muuntamo ja sähkökaappi kunnostetaan myös luontoakseli-henkeä kunnioittaen, taideprojektilla voidaan toteuttaa näiden pintaan kaupunkiolosuhteisiin soutuneiden eliöiden kuvat tyylitellysti. Samalla leikkialue ja muuntamon seutu toimivat otuksellisina elementteinä. Puiset puupuput kutsuvat luovaan leikkiin. Puupuput veistetään tukeista ja ne ankkuroidaan paikoilleen. Pupujen jalanjälkiä seuraamalla pääsee kiertämään leikkialueet (viereisen kuvan musta viiva havainnoillistaa turva-alustassa olevia rusakon jälkikuvioita). Punaisella on ketun jäljet. Alueen valaistusta parannetaan lisäämällä valaisimia. Puiston keskellä sijaitsevalle aukiolle muodostetaan uusi tunnistettava, liikkeeseen kannustava valoteos. Oleviin valaisinpylväisiin kiinnitetään uudet gobovalaisimet ja liikkeentunnistimet. Pylväiden ohi kulkevat ihmiset saavat gobo-valaisimet syttymään ja piirtämään aukiolle ympyräkuvioita, kunnes ne viiden minuutin kuluessa sammuvat, jos uutta liikettä ei havaita. Kun liikkuvia ihmisiä on paljon, piirtyvät kaikki kuviot yhtä aikaa. Teos toimii myös lasten leikeissä ja kannustaa lapsia sytyttämään valoja oman liikkumisensa avulla. Kävelykatuihin rajautuviin sisäänkäyntiaukioihin toteutetaan myös valaistut ympyrät luomaan tunnistettavuutta. Puiston kasvillisuutta kehitetään. Uusia maanitensasmassoja on osoitettu rajaamaan tilaa. Pensasmassoissa toistuvat puiston kaarevat muodot. Lajit ovat samoja kuin alueella on jo käytössä. Nurmialueille istutetaan kevätkukkivia lajeja, kuten valkovuokkoja ja lumikelloja tuomaan puistoon elämää heti varhaisesta keväästä lähtien. Viereisen paikoitusalueen aitaan kasvamaan istutetaan köynnös, jolloin autot rajautuvat pois puistotilasta. Uusia yksittäisiä puita istutetaan. Kukkivat kirsikka- ja koristeomenapuut lisäävät väriä puistoon ja soveltuvat hyvin jo istutettujen taimien kanssa yhteen. Suunnittelualueen lounaisimpaan kulmaan istutetaan myös koristeomenpuita ja lisäksi alueelle tehdään maanitensasalue. Täten laaja yhtenäinen kivetty pinta saadaan pienemmäksi ja Keskikadun jalankulkualueelle näkyy visuaalinen vihje puiston vehreydestä. Yhteyttä puiston ja jalankulkukatualueen kanssa parannetaan tekemällä aukko lounaisnuan aitaan. Samalla aita uusitaan vastaamaan paremmin viereisen leikkipaikan turvallisuusvaatimuksia. Uusi pyöräteline sijoitetaan puiston eteläreunaan rajaamaan puistoa katutilasta ja tarjoamalla monipuolisempia pyöräsäilytymahdollisuuksia. valaisin gobo-kuviovalaisin liiketunnistin Kokonaisuutena Kaaren kautta leikkiin -suunnitelma tarjoaa tekemisen mahdollisuuksia monelle ikäryhmälle Keskuspuiston sydämessä. leikkialue leikkialue lava Esimekikuva gobo-kuviovalaisimien toiminnasta. Liiketunnistin tunnistaa liikeen ja valaisee - valaistustehoa rauhallisesti lisäten - ympyrät aukion pintaan. Kuviovalaistus voidaan tarvittaessa toteuttaa myös ilman liikentunnistusta, jolloin alueelle muodostuu staattinen tunnistettava valoteos esimeiksi tiettyinä illan tunteina pimeään aikaan. Leikkaus A-A 1:200 5/5