KIRJALLINEN KYSYMYS 1054/2005 vp Syöpäkipulääkkeiden saatavuus ja korvattavuus Eduskunnan puhemiehelle Suomessa kuolee syöpään noin 10 000 ihmistä vuodessa, ja 75 prosenttia heistä kärsii kivuista, jotka vaativat tehokasta hoitoa. Kipulääkitys on olennainen osa syöpäpotilaan arkipäivän selviytymistä, erityisesti saattohoitovaiheessa, jolloin muuta hoitoa ei enää anneta. Vahvat kipulääkkeet ovat kalliita, ja niiden kotikäytön mahdollisuus edellyttää täyttä korvattavuutta. Kuluvan syksyn aikana on potilaiden ja lääkäreiden näköpiiristä yllättäen poistunut useita nestemäisiä kipulääkkeitä, joille ei ole olemassa korvaavia tuotteita. Monen potilaan kohdalla tilanne on muodostunut kohtuuttomaksi. Aiemmin erityiskorvattu lääke on yhtäkkiä täysihintainen, eikä kaikille ole ollut mahdollista lunastaa lääkettä lainkaan. Potilaan on hankkiuduttava lääkäriin, jossa käy ilmi, että lääkärikään ei ole ollut tietoinen lääkkeen poistumisesta erityiskorvattavien lääkkeiden joukosta. Inhimillisesti katsoen tällainen lääkepolitiikka on eettisesti väärin ja kokonaistaloudellisesti katsoen epäviisasta. Syöpäpotilaiden ahdinko on kohtuuton, kun vielä ottaa huomioon, että tilanteen taustalla ovat lääketeollisuuden ja suuren lääkepoliittisen päätösvallan omaavan lääkkeiden hintalautakunnan keskinäiset erimielisyydet. Pahimmassa tapauksessa potilas joutuu sairaalahoitoon, joka on yhteiskunnalle huomattavasti kalliimpaa kuin kotona tapahtuva itsehoito. Vakavien sairauksien hoidossa käytettävien lääkkeiden korvattavuus tulee varmistaa niin, että mahdollisten muutosten edessä sekä hoitohenkilökunta että potilaat saavat ajoissa tiedon ja korvaavaa valmistetta voidaan ryhtyä ajoissa etsimään. Helsingin Sanomissa 28.11.2005 aiheesta kirjoittaneet erikoislääkärit Eero Vuorinen ja Voitto Järvimäki ehdottivat saattohoitopotilaille mahdollisuutta saada kivun ja muiden oireiden hoidossa tarvitsemansa lääkkeet suoraan terveyskeskuksen tai sairaalan apteekista samalla tavoin kuin aidspotilaiden kanssa toimitaan. Tämä voisi olla hyvin toteuttamiskelpoinen ehdotus. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Millä tavoin hallitus aikoo varmistaa sen, että nyt syntyneessä tilanteessa syöpäpotilaat saavat parhaan mahdollisen kipulääkityksen viivytyksettä heille kohtuullisin kustannuksin ja miten kipulääkityksen saatavuus tulevaisuudessa turvataan pitkäjänteisesti? Versio 2.0
Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2005 Maija Perho /kok Sari Sarkomaa /kok Suvi Lindén /kok 2
Ministerin vastaus KK 1054/2005 vp Maija Perho /kok ym. Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Maija Perhon /kok ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 1054/2005 vp: Millä tavoin hallitus aikoo varmistaa sen, että nyt syntyneessä tilanteessa syöpäpotilaat saavat parhaan mahdollisen kipulääkityksen viivytyksettä heille kohtuullisin kustannuksin ja miten kipulääkityksen saatavuus tulevaisuudessa turvataan pitkäjänteisesti? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Lääkkeiden kustannusvastuun jako on järjestetty siten, että avohoidon ja yksityisen terveydenhuollon lääkkeet rahoitetaan potilaan ja sairausvakuutuskorvausten toimesta ja muut lääkkeet kunnallisen terveydenhuollon toimesta asiakasmaksuilla tuettuina. Tämä tarkoittaa, että ellei laissa ole nimenomaisesti toisin säädetty, hankitaan avohoidossa käytettävät lääkkeet avohoidon apteekista ja niistä voidaan maksaa sairausvakuutuskorvausta sairausvakuutuslain (1224/2004) mukaisesti. Syöpäpotilaan saattohoito on mahdollista järjestää niin sanottuna kotisairaalatoimintana. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen perusteista avo- ja laitoshoidon määrittelemiseksi (1241/2002) mukaan erikoissairaanhoidon järjestämä hoito potilaan kotona on verrattavissa sairaalan poliklinikalla annettavaan hoitoon. Sairaalan henkilökunnan potilaalle antama lääkehoito on sairaalan vastuulla niin toiminnallisesti kuin kustannustenkin osalta samalla tavalla kuin sairaalan poliklinikalla annettavat lääkkeet. Kotisairaala rinnastetaan siis potilaan kotona sijaitsevaan sairaalan etäpisteeseen. Näin sairaalasta voidaan toimittaa potilaalle kotiin esimerkiksi nestemäisiä kipulääkkeitä. Tällainen kotiin järjestetty syöpäpotilaan saattohoito maksaa potilaalle siis saman verran kuin sairaalassa tapahtuva hoito, eikä potilas maksa erikseen lääkkeistä. Kysymyksessä viitataan käytäntöön, jonka mukaan HIV-infektiota sairastavat saavat lääkkeensä terveyskeskuksen lääkekeskuksesta tai sairaala-apteekista. Tämä johtuu siitä, että HIV kuuluu tartuntatautilain (583/1986) mukaisiin niin sanottuihin ilmoitettaviin tartuntatauteihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) mukaisesti ilmoitettavaan tartuntatautiin sairastuneen hoitoon määrätyt lääkkeet ovat ilmaisia. Sen sijaan avohoidossa olevien syöpäpotilaiden nestemäisten kipulääkkeiden toimittaminen terveyskeskuksen lääkekeskuksesta tai sairaala-apteekista ei ole mahdollista nykyisen lainsäädännön perusteella. Kysymyksessä tarkoitetut eräät syöpäkipulääkkeet ovat kuuluneet korvausjärjestelmän piiriin vuoden 2005 loppuun saakka. Lääkkeiden kohtuullisia tukkuhintoja on sairausvakuutuslain lääkekorvausuudistuksen voimaantuloon liittyen alennettu viidellä prosentilla. Kysymyksen pohjana oleva tilanne on syntynyt siksi, että kipulääkkeen myyntiluvan haltija ei ole hyväksynyt valmisteelle ehdotettua alennettua kohtuullista tukkuhintaa, vaan on mieluummin irtisanonut valmisteen korvausjärjestelmästä. Tähän menettelyyn myyntiluvanhaltijalla on oikeus, sillä lääkkeiden hinnoittelu on lähtökohtaisesti vapaata. Lääkkeiden nykyiseen kustannusvastuujärjestelmään liittyy eräitä ongelmia, joihin kuuluu myös kysymyksessä mainittu tärkeiden lääkkei- 3
Ministerin vastaus den jääminen potilaan yksin maksettavaksi. Sosiaali- ja terveysministeriö selvittää pikaisesti keinot, joilla voitaisiin selkeyttää kunnallisen terveydenhuollon ja sairausvakuutuksen välistä rajanvetoa sekä tämän pohjalta tehdä ehdotukset olemassa olevien epäkohtien poistamiseksi. Helsingissä 11 päivänä tammikuuta 2006 Sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haatainen 4
Ministerns svar KK 1054/2005 vp Maija Perho /kok ym. Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 1054/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Maija Perho /saml m.fl.: På vilket sätt tänker regeringen i den uppkomna situationen säkerställa att cancerpatienter utan dröjsmål får bästa möjliga smärtmedicinering till rimliga kostnader och på vilket sätt skall tillgången till smärtmedicinering tryggas långsiktigt i framtiden? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Fördelningen av ansvaret för läkemedelskostnaderna är ordnad så att läkemedel inom öppenvården och i den privata hälso- och sjukvården finansieras dels av patienten, dels genom ersättningar från sjukförsäkringen och övriga läkemedel av den kommunala hälso- och sjukvården kompletterad med klientavgifter. Detta innebär att öppenvården köper sina läkemedel på apotek inom öppenvården och att de berättigar till ersättning från sjukförsäkringen i enlighet med sjukförsäkringslagen (1224/2004), om det inte explicit föreskrivs något annat i lag. För cancerpatienter kan vården i livets slutskede ordnas i form av så kallad hemsjukhusverksamhet. Enligt social- och hälsovårdsministeriets förordning om grunderna för fastställandet av vad som är öppenvård och institutionsvård (1241/2002) är den vård som ordnas av den specialiserade sjukvården i patientens hem jämförbar med vård på poliklinik på sjukhus. Sjukhuset ansvarar både verksamhetsmässigt och kostnadsmässigt för den läkemedelsbehandling som sjukhuspersonal ger patienterna på samma sätt som för de läkemedel som ges polikliniskt på sjukhus. Hemsjukhus jämställs således med en sjukhusfilial i patientens hem. Därmed kan sjukhuset till exempel tillhandahålla analgetika i flytande form i patientens hem. Denna typ av vård i livets slutskede kostar alltså cancerpatienter lika mycket som sjukhusvård och patienten betalar ingenting extra för läkemedel. Spörsmålsställaren hänvisar till att personer med HIV-infektion kan få sina läkemedel via hälsovårdscentralernas läkemedelscentraler eller sjukhusapoteken. Detta hänger samman med att HIV är en så kallad anmälningspliktig smittsam sjukdom enligt lagen om smittsamma sjukdomar (583/1986). Enligt lagen om klientavgifter inom social- och hälsovården (734/1992) får patienterna läkemedel som ordineras för behandling av anmälningspliktiga smittsamma sjukdomar utan kostnad. Däremot tillåter inte gällande lagstiftning att cancerpatienter som behandlas inom öppenvården får analgetika i flytande form via hälsovårdscentralernas läkemedelscentraler eller sjukhusapoteken. En del av de smärtstillande medel vid cancersjukdomar som spörsmålet syftar på omfattades av ersättningssystemet fram till utgången av 2005. När den senaste läkemedelsreformen enligt sjukförsäkringslagen trädde i kraft sänktes de skäliga partipriserna på läkemedel med fem procent. Orsaken till den situation som tas upp i spörsmålet beror på att innehavaren av försäljningstillståndet för det smärtstillande medlet inte har accepterat den föreslagna sänkningen av det skäliga partipriset utan har valt att inte låta preparatet omfattas av ersättningssystemet. Innehavaren av försäljningstillståndet är i sin fulla rätt 5
Ministerns svar att handla på det sättet eftersom vi i princip har en fri prissättning av läkemedel. Den nuvarande fördelningen av ansvaret för läkemedelskostnaderna är förknippad med en del problem, bl.a. det faktum att patienterna ensamma måste stå för kostnaderna för en del viktiga läkemedel som det framhålls i spörsmålet. Social- och hälsovårdsministeriet kommer att snabbt utreda med vilka medel gränsdragningen mellan den kommunala hälso- och sjukvården och sjukförsäkringen kan förtydligas och utifrån resultaten lägga fram förslag till hur de befintliga missförhållandena kan undanröjas. Helsingfors den 11 januari 2005 Social- och hälsovårdsminister Tuula Haatainen 6