KUKA KESKUSTELEE KENENKIN KANSSA?

KUKA KESKUSTELEE KENENKIN KANSSA? Puhevammaisten tulkkipalvelutilanteiden kuvausta Kristina Huuhtanen Helsingin yliopisto Puhetieteiden laitos Lisensiaatintutkimus Puheterapeuttien erikoistumiskoulutus Elokuu 2007

Kiitokset Sysäyksen tämän tutkimuksen tekemiseen antoi ISAAC Suomi Finland ry:n luotsaama ja Rahaautomaattiyhdistyksen rahoittama projekti "Ollaan puheväleissä - vai ollaanko?". Projektin yhteydessä nousi esille puhevammaisten henkilöiden kokemuksia vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa sekä puhevammaisten tulkkipalvelun käytöstä. Varsinaisesta pääsysäyksestä kiitän FM Gunilla Sjövallia, jonka ehdotuksesta yhden koulutusjakson vaikuttavuutta pyrittiin mittaamaan ennen ja jälkeen koulutuksen suoritetuilla keskustelujen kuvauksilla. Kyseisellä koulutusjaksolla käsiteltiin myös puhevammaisten tulkkipalvelua, josta Gunilla Sjövall, itsekin puhevammainen henkilö, ansiokkaasti luennoi. Nämä keväällä 2003 tehdyt kuvaukset ovat tutkimukseni runko. Vuotta myöhemmin kuvattiin blisskielisen puhevammaisen henkilön käymät keskustelut ja myös keskustelukumppaneiden määrä lisääntyi kahdella. Erityiskiitos kuuluukin kaikille kolmelle puhevammaiselle henkilölle, heitä tulkanneille avustajille ja tulkille sekä keskustelukumppaneille. Ilman heidän antamaansa aikaa ja panosta ei tutkimusta olisi syntynyt. Tutkimuksen eteneminen on pitkä ja monipolvinen prosessi, eikä se useinkaan valmistuisi ilman raakaa karsintaa ja hiomista. Tässä työssä apunani on ollut paneutuva ohjaajani, professori Kaisa Launonen, jota kiitän kärsivällisyydestä, määrätietoisuudesta ja monista eteenpäin johtaneista keskusteluista. Lukuisat ystävät, kollegat ja työtoverit sekä perheeni ovat matkan varrella vastailleet kysymyksiini, antautuneet keskusteluihin ja kommentoineet ajatuksiani ja tekstiversioitani. Kaunis kiitos kuuluu heille kaikille. Omistan työni lapsenlapsilleni, jotka ovat tuoneet paljon iloa ja eloa elämääni ennen ja jälkeen tutkimuksen. Helsingissä joulukuussa 2007 Kristina Huuhtanen

HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET - UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta - Fakultet - Faculty Laitos - Institution Department Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Puhetieteiden laitos Tekijä - Författare - Author Huuhtanen Kristina Työn nimi - Arbetets titel - Title Kuka keskustelee kenenkin kanssa? Puhevammaisten tulkkipalvelutilanteiden kuvausta. Oppiaine - Läroämne - Subject Logopedia Työn laji ja ohjaaja(t) - Arbetets art och handledare Level and instructor Lisensiaatintyö, ohjaaja prof. Kaisa Launonen Aika - Datum - Month and year Elokuu 2007 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 38 + 2 liitettä Tiivistelmä - Referat - Abstract Perustuslaki turvaa Suomessa oikeuden yhdenvertaiseen osallistumiseen myös puhevammaisille henkilöille. Osallistuakseen elämänsä päätöksiin puhevammaisen henkilön on voitava kommunikoida ympäristönsä kanssa. Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelu, joka pyrkii tukemaan puhevammaisen henkilön omatoimista suoriutumista, sai lainvoiman Suomessa v. 1994. Se velvoittaa kunnat tarjoamaan tulkkipalvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeita sekä sisällöllisesti että laadullisesti. Puhevammaisten henkilöiden kokemukset tulkkaustilanteista ovat pääosin myönteisiä, mutta on myös kokemuksia, joissa puhevammainen henkilö on jäänyt syrjään omien asioidensa keskustelusta. Muutamia selvityksiä lain toteutuksesta eri kunnissa on tehty, mutta varsinaista tutkimusta ei vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelusta vielä ole. Tämä tutkimus tarkastelee keskustelutilanteita, joissa yksi keskustelijoista oli puhevammainen henkilö joka käytti viestinsä välittämiseen tulkkaavan henkilön apua. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata vuorovaikutusta vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelutilanteissa. Tavoitteena oli selvittää, poikkeaako tulkkaustilanteen keskustelu joiltakin osin keskustelun yleisistä säännönmukaisuuksista. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti vuorottelujäsennys ja keskustelun sujuvuus. Lisäksi pohdittiin miten keskustelut erosivat toisistaan ja etsittiin eroja selittäviä tekijöitä. Kolmen puhevammaisen henkilön, heitä tulkkaavien henkilöiden (4) ja keskustelukumppaneiden (5) keskustelutilanteita (16 kpl) videoitiin kolmessa vaiheessa. Videoinnit litteroitiin ja niiden pohjalta aineistoa analysoitiin soveltaen keskustelunanalyysin metodeja. Keskusteluja tarkasteltiin kolmessa jaksossa: 1. jakso = ennen kehitysvamma-alan työntekijöille suunnattua puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin koulutusta käydyt keskustelut (6), joissa keskustelijat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, 2. jakso= koulutuksen jälkeen käydyt keskustelut (6), joissa henkilöt tapasivat uudelleen sekä 3. jakso= blisskielisen henkilön kanssa käydyt keskustelut, joihin edellisten (3) lisäksi osallistuneet kaksi keskustelukumppania eivät olleet saaneet kyseistä koulutusta. Tulkkaus ei tämän tutkimuksen havaintojen mukaan juurikaan näytä vaikuttavan keskustelun sujuvuuteen tai luonteeseen, silloin kun kyse on epäselvän puheen tulkkaamisesta (1. ja 2. jaksot). Pienet tulkkauksen epäselvyydetkään eivät näyttäneet erityisesti häiritsevän keskustelun kulkua. Blisskieliset keskustelutilanteet (3.jakso) poikkesivat kahdesta muusta ja oli vaikea analysoida niitä samoilla kriteereillä kuin 1. ja 2. jakson keskusteluja. Blisskielisessä jaksossa keskustelukumppanit muuttivat melko nopeasti keskustelun muodon sellaiseksi, että "kyllä-ei" vastaukset olivat mahdollisia. Kaikissa keskusteluissa keskustelukumppanit osoittivat puheenvuoronsa puhevammaisille henkilöille, eivät heitä tulkkaaville henkilöille. Kaikissa tapauksissa puhevammaisten tulkkaus lisäsi puhevammaisen henkilön mahdollisuuksia osallistua keskusteluun vieraiden ihmisten kanssa. Tämän tutkimuksen valossa tulkkaus parantaa puhevammaisen henkilön mahdollisuuksia osallistua oman elämänsä päätöksiin. Avainsanat Nyckelord - Keywords puhevammaisten tulkkipalvelu, puhevammaisten vuorovaikutustilanteet, AAC (puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi), keskustelu Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjasto Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

HELSINGIN YLIOPISTO - HELSINGFORS UNIVERSITET - UNIVERSITY OF HELSINKI Tiedekunta - Fakultet - Faculty Laitos - Institution Department Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Puhetieteiden laitos Tekijä - Författare - Author Huuhtanen Kristina Työn nimi - Arbetets titel - Title Who is speaking with whom? Descriptions of interpreter-service situations. Oppiaine - Läroämne - Subject Logopedia Työn laji - Arbetets art - Level Lisensiaatintyö, ohjaaja prof.kaisa Launonen Tiivistelmä - Referat - Abstract Aika - Datum - Month and year August 2007 Sivumäärä - Sidoantal - Number of pages 38 + 2 liitettä There has been a law in force in Finland since 1994 obliging Finnish municipalities to organise interpreter services for severely speech- impaired people, meaning those who have difficulties in speaking and/or understanding speech, either spoken or written. The services are free of charge and are available for work, studies, social participations and different leisure-time activities. Many people s experiences of these interpreter services are positive, but there have been some cases when the person with impaired speech has felt left out of the discussion on her/his own matters. There has been no research on interpreter services, only some surveys on how they have been implemented in different communities in Finland. For this study I videotaped conversations in which one of the participants was a person with speech impairment and used interpretation to make her/his ideas clear. The object of the study was to describe the interaction between the participants in conversation situations in which interpreter services were used in order to see if and how this interaction deviated from the general rules of conversation. I concentrate particularly on turn- construction and fluency. The method used was conversational analysis. The material consists of 16 10-15 - minute conversations. All three persons with speech impairment had CP and used a wheelchair. Two of them used speech, which was unclear to unfamiliar people and the third used bliss communication. They had their own assistants who functioned as interpreter-service workers in this situation, but only one had the relevant training. The conversation partners (5) were workers from the Institute of Mentally Handicapped. The results of the study showed that in those conversations in which people were using speech the interpreting did not affect the fluency or the turn taking. Minor confusions in the interpreting did not seem to affect it either. The conversations conducted by means of bliss communication were very different and it is difficult to use the same kind of argumentation. The partners quite quickly changed tactics and used "yes-no" questions, which made the conversation more fluent. In every conversation the partners addressed their words straight to the person with the speech impairment. According to the findings of this study, using interpreter services increases the possibilities to influence their own lives and to make their own decisions for people with speech impairment. Avainsanat Nyckelord - Keywords Säilytyspaikka - Förvaringsställe - Where deposited Muita tietoja - Övriga uppgifter - Additional information

SISÄLLYS 1. JOHDANTO 3 1.1. Keskustelu 4 1.2. Tulkkaaminen ja vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelu 6 2. TUTKIMUKSEN TARKOITUS 8 3. MENETELMÄ 3.1. Tutkittavat ja heidän valintakriteerinsä 9 3.2. Aineiston keruu ja tutkimuksen kulku 12 3.3. Tutkimusmetodi ja aineiston käsittely 14 4. TULOKSET 4.1. Vuorottelujäsennys 15 4.2. Keskustelujen aloitukset ja vierusparit 17 4.3. Tulkkauksen vaikutus vuorotteluun 28 5. POHDINTA 30 5.1. Menetelmän pohdinta 32 5.2. Päätelmät ja jatkotutkimusehdotukset 33 LÄHTEET 34 LIITE 1. Litterointimerkit 39 LIITE 2. Tulosten koostetaulukot 40 2

1. JOHDANTO Kommunikointi on vastavuoroista toimintaa, kahden tai useamman henkilön välistä viestintää, jossa osapuolet välittävät toisilleen viestejä ja niille luodaan yhdessä merkityksiä. Tilanne on tavallista haasteellisempi, jos toinen osapuoli ei kommunikoi puheella. Puhevammaisia henkilöitä arvioidaan olevan noin 0,3 0,5 % väestöstä (mm. Huuhtanen 2004, Pulli 1995). Tarkkaa lukua on vaikea saada, koska ihmiset määrittelevät puhevammaisuuden eri tavoin. Puhevamma liittyy usein johonkin kehitykselliseen tai aikuisiällä saatuun neurologiseen sairauteen tai vammaan (mm. von Tetzchner & Martinsen 2000, Beukelman & Mirenda 1998, Launonen & Korpijaakko-Huuhka 1996). Tavallisimpia kehityksellisiä syitä ovat kehitysvamma, CP-vamma, dysfasia ja autismi. Aikuisiällä syntyneiden puhevammojen syitä ovat muun muassa aivoverenkiertohäiriöt tai aivovammat, jotka voivat aiheuttaa eriasteista ja muotoista afasiaa, dysartriaa, dysleksiaa tai dysgrafiaa. Myös etenevät lihassairaudet tuottavat puhevammoja, erityisesti dysartriaa. Suomen perustuslaki (1999) takaa ihmisille yhdenvertaisuuden. Ketään ei saa syrjiä esimerkiksi kielen tai vammaisuuden perusteella. Vammaispalvelulain (1987) tarkoituksena on ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Vammaispalveluasetuksessa (1987) korostetaan palvelujen ja tukitoimien järjestämistä siten, että ne tukevat vammaisen henkilön omatoimista suoriutumista. Vammaisella henkilöllä tarkoitetaan laissa ihmistä, jolla on vamman tai sairauden vuoksi pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista (Vammaispalvelulaki 1987). Oikeus kunnan järjestämään maksuttomaan tulkkipalveluun on vaikeasti kuulovammaisilla, kuulonäkövammaisilla ja puhevammaisilla ihmisillä (Vammaispalvelulaki ja - asetus 1987). Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelua voivat käyttää ihmiset, joiden on vaikea ilmaista itseään puheen avulla tai ymmärtää puhetta (Papunet 2007a, Pulli 1995). Oli puhevamman syy sitten kehityksellinen tai myöhemmin hankittu, puhevammaisen ihmisen suhde puhuvaan ympäristöön on erilainen kuin puhuvan. Vaarana on syrjäytyminen ja oman elämän päätöksistä sivuun jääminen. Muut alkavat puhua puhevammaisen henkilön puolesta tai ohi. Näin käy herkästi silloinkin kun henkilöllä on käytössä puhetta tukevia ja/tai korvaavia kommunikointikeinoja (mm. Rautakoski 2005, Huuhtanen 2004, Rautiainen 2003, von Tetzchner & Martinsen 2000). Oulun yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Tapani 3

Kallanranta kiteytti asian Sillalla - seminaarissa vuonna 1999 seuraavasti: Kommunikointi on keskeinen eettisyyden määrittelyssä. Kommunikoinnin onnistuminen on edellytys sille, että yhteinen todellisuus löydetään ja ymmärretään [..] Kyse on myös tilanteesta/ suhteesta, jossa kaikilla osapuolilla, myös kommunikointikyvyltään rajoittuneilla, on oikeus olla subjekti ja oman todellisuutensa tasavertainen ilmaisija. Hänellä on yhtäläinen oikeus omiin asenteisiin, arvoihin, tietoon ja käytännön toimiin. Hänellä on oikeus tulla ymmärretyksi ja kuulluksi ei manipuloiduksi vahvemman osapuolen toimesta (Kallanranta 1999, 1). Kallanranta kiinnitti myös huomiota ammattilaisen ja puhevammaisen henkilön väliseen suhteeseen, joka useinkaan ei ole tasapuolinen (ks. myös Papunet 2007b, Launonen 1999, von Tetzchner & Jensen 1998, von Tetzchner & Jensen 1997). Asenteet ja näkemykset vammaisuudesta ja eri tavoin vammaisista henkilöistä ovat muuttuneet viime vuosien aikana merkittävästi. Ihminen pyritään näkemään kokonaisvaltaisemmin kuin vain vammansa kautta. Tästä esimerkkinä käy kansainvälinen ICF-luokitus (International Classification of Functioning, Disability and Health) eli toimintakyvyn, toimintarajoitteiden ja terveyden kansainvälinen luokitus (Ojala 2004, Ikonen, Korjus-Julkunen & Äikäs 2003). Osallistuminen oman elämän päätöksentekoon on yksi ICFluokituksessakin esille tulevista tärkeistä elämänlaatuun vaikuttavista asioista. Jotta ihminen voi osallistua, hänen täytyy voida kommunikoida ympäristönsä kanssa (mm. Papunet 2007b, Papunet 2007c, Hildén & Merikoski 2006, Rautakoski 2005, Rautiainen 2003, Aaltonen 2002, Launonen 2002, von Tetzchner & Jensen 1997, Light 1997). Ihmisten välinen kanssakäyminen tapahtuu usein keskustelun muodossa. Puhetta tukevien ja korvaavien keinojen kautta pyritään tarjoamaan puhevammaisille henkilöille mahdollisuuksia keskusteluun erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten kanssa. (mm. Papunet 2007c, Hildén & Merikoski 2006, Herkman 2000, Light & Binger 1998). 1.1. Keskustelu Keskustelun käsite pitää sisällään oletuksen, että toiminta on kielellistä vuorovaikutusta ja siihen tarvitaan useampi kuin yksi osallistuja (Hakulinen 1997a). Keskustelussa on jokin aihe, ja keskustelua käydään jossain tilanteessa, kontekstissa, jolla on oma vaikutuksensa keskustelun kulkuun (mm. Hakulinen 1997a). Eri tieteenaloilla keskustelun tutkijat ovat kiinnostuneita keskustelun lainalaisuuksista, säännönmukaisuuksista ja poikkeamista (mm. 4

Halonen & Routarinne 2001, Tainio 1997, Hakulinen 1989, Goodwin1981). Keskustelunanalyysi on tutkimusmetodi, jonka avulla tarkastellaan aitoja vuorovaikutustilanteita, tavallisia arkisia keskusteluja sekä erilaisia institutionaalisia keskusteluja (mm. Raevaara, Ruusuvuori & Haakana 2001, Tainio 1997, Sacks, Schegloff & Jefferson 1974). Metodia käytetään monella eri tieteenalalla muun muassa kielentutkimuksessa, logopediassa, sosiologiassa ja kasvatustieteessä. Keskustelunanalyysin perusolettamuksen mukaan keskustelu, vuorovaikutus, on yksityiskohtiaan myöten jäsentynyttä toimintaa (Sacks ym.1974). Yhtenä tutkimuksen kohteena on myös se, millaiset toiminnot tai piirteet jäsentävät tiettyä keskustelua (Tainio 1997). Arkipuheen vuorottelulle on tyypillistä, ettei vuoroja ole etukäteen sovittu (Hakulinen 1997b, Sacks ym. 1974). Institutionaalisissa vuorovaikutustilanteissa sen sijaan on usein määritelty säännöt, joiden puitteissa toimitaan, kuten esimerkiksi oikeussalikäytännöt, ryhmäterapiat ja lääkärissäkäynti osoittavat. Kaikissa institutionaalisissa tilanteissa ei ole etukäteen määriteltyjä sääntöjä, mutta silti vuorot saattavat jakaantua eri tavoin kuin arkikeskustelussa. Keskustelijat mukautuvat institutionaalisiin rooleihin ja käytäntöihin ja käyttävät usein erilaista kieltä kuin arkikeskustelussa (Raevaara ym.2001, Sorjonen, Peräkylä & Eskola 2001, Peräkylä 1997, Heritage 1996). Keskustelunanalyyttisessä kirjallisuudessa on kuvattu ainakin kolme institutionaalisille keskusteluille tyypillistä piirrettä: 1) keskustelulla on päämäärä, 2) osallistumista keskusteluun säätelevät erilaiset rajoitteet ja 3) keskusteluissa käytetään instituutioille tyypillisiä tulkintakehyksiä (Drew & Heritage 1992). Yksittäiseen vuorovaikutustilanteeseen voi sisältyä sekä institutionaalista että arkista keskustelua. Puhevammaisten henkilöiden mahdollisuudet osallistua keskusteluun ovat yleensä tavallista heikommat (mm. von Tetzchner & Jensen 1997, Light 1997). Puhevammainen henkilö voi puheen sijasta käyttää puhetta korvaavia tai tukevia keinoja (AAC= Alternative and Augmentative Communication), muun muassa tukiviittomia sekä erilaisia kuvia ja graafisia merkkejä. Monilla on käytössä manuaalisia tai teknisiä apuvälineitä, jotka helpottavat kuvien tai graafisten merkkien tuottamista. Korvaavia keinoja käyttävät henkilöt eivät aina saa vaikuttaa siihen, millaisia merkkejä heillä on käytössään (mm. Sundblad 2005, Huuhtanen 2001, von Tetzchner & Martinsen 2000, Light 1988). Puhevammaisilla henkilöillä on usein myös muita toimintaa vaikeuttavia vammoja tai esteitä, esimerkiksi liikuntavammoja, ja he voivat olla varsin riippuvaisia ympäristön tuesta kommunikoinnin mahdollisuuksien 5

saamisessa. Kaikki nämä seikat vaikuttavat olennaisesti myös keskustelun käymisen mahdollisuuksiin (mm. Papunet 2007b, Huuhtanen 2001, von Tetzchner & Martinsen 2000). Puhevammaisten henkilöiden keskinäistä tai ympäristön kanssa käymää keskustelua on tutkittu vielä melko vähän, mutta tutkimus on selvästi lisääntymässä (mm. Ferm et al. 2005, Bloch &Wilkinson 2004, File & Toddman 2002, Muller & Soto 2002, Todman 2000). Suomessa keskustelunanalyysin tai sen sovellusten avulla on tarkasteltu erityisesti afaattisten henkilöiden keskustelua (mm. Laakso 2005, Aaltonen 2002, Laakso 1997, Klippi 1996) ja viime aikoina myös muuta puhevammaisten henkilöiden ja ympäristön vuorovaikutusta (mm. Laakso 2006, Klippi 2005, Tykkyläinen 2005, Heikurainen 2004, Herkman 2000). 1.2. Tulkkaaminen ja vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelu Puhevammaisten tulkkipalvelu on eräs keino, jonka avulla voidaan turvata puhevammaisten henkilöiden osallistuminen keskusteluun. Vammaispalvelulain (1987) mukainen tulkkipalvelu koskee vaikeasti kuulovammaisia, kuulonäkövammaisia ja puhevammaisia henkilöitä. Viittomakielen tulkit toimivat monissa tehtävissä erityisesti vaikeasti kuulovammaisten henkilöiden kanssa työkielenään suomalainen viittomakieli ja suomi. Tulkkausta tarvitaan asioimistulkkauksen lisäksi esimerkiksi opiskelussa, työpaikoilla ja harrastuksissa (Tulkit 2007a). Suomessa myös kuurosokeilla ja/tai kuulonäkövammaisilla henkilöillä on oikeus tulkkipalvelun käyttöön. Heillä tulkkaustapahtuma määrittyy paljolti asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Useimmiten tulkit ovat viittomakielen taitoisia, mutta he hallitsevat myös taktiiliviittomisen. Tulkattavan ja tulkkaajan keskinäinen tuttuus helpottaa merkittävästi tulkkausta ja luo turvallisuuden tunnetta (Lahtinen 2004). Tulkkaus on kahden tai useamman kielen ja kulttuurin välistä viestintää (Opetushallitus 2006a). Puhevammaisten henkilöiden tulkkauksessa ei aina ole kyse suorasta puhetulkkauksesta, kuten on tavallisesti tulkattaessa kielestä toiseen (Papunet 2007c). Usein tarvitaan tuttuuden mukana tuomaa tietoa tulkattavan henkilön käyttämistä kommunikoinnin menetelmistä ja merkityksistä, joten tulkkauksen rinnalla voidaan puhua myös tulkitsemisesta (Papunet 2007d). Myös puhevammaisen henkilön käyttämien kommunikoinnin apuvälineiden päivittäminen ja toimintakunnosta huolehtiminen kuuluvat tarvittaessa tulkkipalveluun. Jokaisen puhevammaisen henkilön tulkkipalvelun sisältö on yksilöllinen ja edellyttää 6

puhevammaisen henkilön ja tulkin yhteistyötä ( mm. Papunet 2007e, Rautakoski 2001, Pulli 1995, Pulli 1993). Vammaispalvelulain ja -asetuksen (1987/2006) tulkkipalveluja koskeva kahdeksas pykälä tuli voimaan vuonna 1994. Pykälää on uusittu 22.12.2006. Se velvoittaa kunnan tarjoamaan sellaista tulkkipalvelua, joka vastaa asiakkaan tarpeita sekä sisällöllisesti että laadullisesti. Puhevammaisten tulkkia ohjaavat samat eettiset periaatteet kuin muitakin tulkkeja (Papunet 2007d, Opetushallitus 2006b). On nähty tärkeänä, että tulkkipalvelutehtävässä toimii henkilö, joka ei tuo tulkkaustilanteessa esille omaa mielipidettään hoidettavista asioista. Hänen tehtävänään on ainoastaan välittää puhevammaisen henkilön oma ja jollain keinolla ilmaisema viesti mahdollisimman selkeästi ja totuudenmukaisesti (Papunet 2007e, Opetushallitus 2006b). Puhevammaisten tulkkipalvelua voi käyttää muun muassa työssä käymiseen, opiskeluun, asiointiin esimerkiksi kaupassa, pankissa, virastoissa tai lääkärissä, yhteiskunnalliseen osallistumiseen sekä virkistykseen esimerkiksi kulttuuritilaisuuksissa, harrastuksissa tai tapaamisissa ystävien kanssa (Papunet 2007d). Puhevammaisten tulkkipalveluun kuuluu muun muassa epäselvän puheen selventäminen, kääntäminen kielestä toiseen, esimerkiksi blisskielisen tai kirjoitetun viestin viestin kääntäminen puhutulle kielelle ja päinvastoin, ja asiakkaan tuottaman viestin tulkkaaminen keskustelukumppanille puhelimitse (Papunet 2007d). Puhevammaisten tulkkipalvelutyöntekijöitä koulutettiin Suomessa kokeiluluonteisesti vuosina 1994-1996 muutamissa kansanopistoissa ja sosiaalialan oppilaitoksissa (Pulli 1995). Vuoden 2001 syksyllä alkoi Puhevammaisten erikoisammattitutkintoon valmistava, 40 opintoviikon mittainen koulutus Kaarinassa, Kuopiossa ja Hämeenlinnassa. Nykyään puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon voi suorittaa monissa sosiaali- ja terveysalan oppilaitoksissa. Nimikkeeksi on vuonna 2006 uusittujen puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon perusteiden myötä vakiintumassa puhevammaisten tulkki (Papunet 2007g, Opetushallitus 2006b). Missään muussa maassa kuin Suomessa ei laki turvaa vaikeasti puhevammaisille henkilöille tulkkipalvelujen käyttöoikeutta. Puhevammaisten tulkkipalveluiden toteuttaminen on 7

Suomessa kuntien tehtävä. Päätöksen palvelusta tekee hakemuksen perusteella asiakkaan sosiaalityöntekijä. Erilaisten selvitysten mukaan (mm. Huuhtanen 2004, Roisko 2003, Tanttu 2003, Pelkonen 2001, Pulli, Hämäläinen & Helén 2001, Karlsson 2001, Topo ym. 2000) kunnat ovat toteuttaneet puhevammaisten tulkkipalvelua melko huonosti. Vain muutamilla paikkakunnilla (esim. Tampere, Oulu, Turku ja Joensuussa Honkalampisäätiön AAC-keskus) on luotu selkeät tulkkipalvelun toteuttamisen mallit/järjestelmät (mm. Numminen 2007, Rautakoski 2001, Hietala-Sutela 2000, Köykkä & Niiranen 2000, Oravakangas-Kela 1998, Pulli 1995). Puheterapeutti Tuula Pullin 1990-luvulla luotsaamat Kehitysvammaliiton projektit, Tulppa (1991-1993) ja Tulva (1993-1996) loivat puhevammaisten tulkkipalvelun ja sen käytännön toteuttamisen pohjan. Myöhemmin käynnistettiin erilaisia hankkeita nostamaan puhevammaisten tulkkipalveluasiaa uudella voimalla esille. Merkittäviä olivat Stakesin ja usean järjestön yhdessä vetämä Veturihanke (Verkostoituvat tulkkipalvelut) vuosina 2001-2004 (Rautavaara & Kokko 2006) sekä pääkaupunkiseudulla Suomen CP-liiton johtama, RAY:n (Raha-automaattiyhdistys) rahoittama projekti, PuheTupa- Puhevammaisten tulkkipalvelun toimintamallin ja yhteistyöverkoston kehittämishanke 2004 2007 (CP-liitto 2007). 2. TUTKIMUKSEN TARKOITUS Vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelusta ei ole vielä ehditty tehdä tutkimuksia. Lähinnä on tehty selvityksiä tulkkipalvelun toteutumisesta eri kunnissa lain voimaantulon jälkeen. Kansainvälistä tutkimusta ei tästä aiheesta löydy, koska vain Suomessa vaikeasti puhevammaisilla henkilöillä on lain suoma oikeus tulkkipalveluun. Tulkkaustilanteita ei yleisestikään ole tutkittu vuorovaikutuksen näkökulmasta. Tutkimukset ovat keskittyneet tulkkauksen sisällöllisiin ongelmiin ja kysymyksiin ja/tai viestin välittymisen onnistumiseen tai epäonnistumiseen. Vaikka kokemuksia vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelusta on vielä vähän, ja ne ovat pääosin myönteisiä (mm. Papunet 2007f, Huuhtanen 2004, Rautiainen 2003, Pulli, Hämäläinen & Helén 2001, Rautakoski 2001) on havaittu myös vähemmän myönteisiä tilanteita (Sjövall 2007, Huuhtanen 2004, Rautiainen 2003). Kokemusten erilaisuus herätti kiinnostuksen tarkastella, mitä tulkkipalvelutilanteessa todella tapahtuu. 8

Tämän tutkimuksen tavoitteena on kuvata vuorovaikutusta vaikeasti puhevammaisten tulkkipalvelutilanteissa. Tarkoituksena on selvittää, poikkeaako tulkkaustilanteen keskustelu joiltakin osin keskustelun yleisistä säännönmukaisuuksista. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti vuorottelujäsennys ja keskustelun sujuvuus. Tavoitetta lähestytään seuraavien tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten kolme ihmistä, puhevammainen henkilö, häntä tulkkaava henkilö ja työntekijä/keskustelukumppani, toimivat tulkkaustilanteissa? 2) Millainen on tulkkaavan henkilön rooli keskustelussa? 3) Miten vuorottelu rakentuu, kun keskustelijoita on yhdestä näkökulmasta kolme, toisesta kaksi? Lisäksi pohditaan, miten aineiston eri keskustelut eroavat toisistaan, ja etsitään eroja selittäviä tekijöitä. 3. MENETELMÄ 3.1 Tutkittavat ja heidän valintakriteerinsä Tutkimukseen osallistui kolme puhevammaista keskustelijaa (PA, PB, PC), neljä tulkkaavaa keskustelijaa (TA, TB, TC, TD) ja viisi työntekijää/keskustelukumppania (KA, KB, KC, KD, KE). Puhevammaiset henkilöt ja keskustelukumppanit valikoituivat saatavuutensa (pääkaupunkiseutu) ja suostumuksensa kautta (ks. alla). Puhevammaiset henkilöt toivat tulkkaavat henkilöt mukanaan. Tutkimuksen lähtötilanteena oli Ollaan puheväleissä- vai ollaanko? -projektin koulutus kehitysvamma-alan palveluohjaajille (Huuhtanen 2004). Koulutuksen vaikuttavuuden arviointia varten päätettiin kuvata kahden puhevammaisen henkilön ja heidän keskustelukumppaneidensa keskustelutilanteet ennen ja jälkeen koulutuksen. Toinen puhevammainen keskustelija ei ollut perehtynyt puhevammaisten tulkkipalveluun ollenkaan, toinen puolestaan oli jopa luennoinut asiasta monesti, myös tämän projektin kurssilaisille. Molemmat puhevammaiset keskustelijat olivat itsenäisesti asuvia naisia, joiden puhe oli epäselvää. Keskustelukumppaneiksi valikoitui kolme eri ikäistä kurssilaista, jotka olivat halukkaita osallistumaan tutkimukseen ja joilla oli eri pituinen työkokemus. Tutkimuksen 9

laajentuessa haluttiin mukaan myös eri tavoin kommunikoivia henkilöitä. Tutkijan henkilökohtaisten suhteiden kautta löytyi blisskielellä kommunikoiva nuori nainen ja kaksi keskustelukumppania, jotka eivät olleet saaneet projektin koulutusta. Kaikki tutkittavat täyttivät taustatietolomakkeen, joiden tiedot on koottu taulukkoihin 1.-3. Puhevammaisista henkilöistä (taulukko 1) PA ja PB valikoituivat mukaan tutkimukseen edellä mainitun koulutusprojektin kautta. PC pyydettiin mukaan vaiheessa, jossa tutkimusta päätettiin laajentaa. Kaikilla puhevammaisilla keskustelijoilla oli CP-vamma; he olivat liikuntavammaisia, käyttivät pyörätuolia ja tarvitsivat apua päivittäisiin toimintoihinsa. PA ja PB ymmärsivät puhetta erinomaisesti ja pystyivät myös tuottamaan puhetta, joskin se oli vieraalle ihmiselle vaikeata, ellei mahdotonta ymmärtää. Puheen selkeys vaihteli lyhyenkin ajan sisällä monista eri tekijöistä johtuen. PC ymmärsi puhetta hyvin, mutta puheen tuottaminen oli hänelle mahdotonta. Hänellä oli paljon pakkoliikkeitä, jotka vaikeuttivat myös käsien toimintaa, joten hän käytti blisskielisessä kommunikoinnissaan katsetta symbolien osoittamiseen. Kuvauksissa oli käytössä ns. manuaalinen kansio, josta PC osoitti katseellaan bliss-symboleja tietyn numerokoodijärjestelmän avulla. Yhden merkin osoittamiseen tarvittiin vähintään kaksi, useimmiten useampiakin numerokoodeja, joten viestien tuotto oli hidasta. Puhevammaisten tulkki tulkkasi viestin valittujen merkkien perusteella. Taulukko 1. Puhevammaisten henkilöiden taustatiedot. koodi PA PB PC ikä, sukupuoli, kommunikointitapa yli 50-v. nainen, vaikeasti ymmärrettävä puhe 31-50 v. nainen, vaikeasti ymmärrettävä puhe 21-30 v. nainen, blisskieli koulutus ja työtehtävät itse opiskellut, osaa lukea ja kirjoittaa, ei tietoa työtehtävistä korkeakoulututkinto, ei tietoa työtehtävistä eikä työyhteisöstä peruskoulu, päivätoiminnassa AAC- tietous ei AAC-koulutusta, ei vastannut kommunikaatiokeinojen hallintaa koskevaan kyselyyn ei AAC-koulutusta, tuntee hyvin puhelaitteet, melko hyvin kehon kielen ja osoittamisen kommunikoi itse blisskielellä, ei tietoa AAC-koulutuksesta tuntee hyvin blisskielen ja siihen liittyvien apuvälineiden käytön, suhde puhevammaisuuteen itse puhevammainen, tapaa puhevammaisia henkilöitä päivittäin, ei tietoa AAC:n käytöstä on itse puhevammainen henkilö, käyttänyt AAC:ta lukemattomien ihmisten kanssa tapaa puhevammaisia henkilöitä päivittäin ja on käyttänyt AAC:ta useamman henkilön kanssa Puhevammaiset keskustelijat toivat mukanaan joko avustajansa, jotka toimivat keskustelutilanteissa heitä tulkkaavina henkilöinä (TA, TB ja TC) tai puhevammaisten 10

tulkin, joka ei toimi varsinaisena avustajana (TD) (taulukko 2). Olin esittänyt toiveen, että tulkkaavat henkilöt säilyisivät samoina kaikissa kuvauksissa, mutta tämä ei toteutunut. PA:n avustaja, joka osallistui ensimmäiseen kuvauskertaan ei päässyt toiselle, joten häntä tulkkasi keskusteluissa kaksi eri henkilöä (TA ja TB). Taulukossa 2 on kooste tulkkaavien keskustelijoiden kyselyssä antamista taustatiedoista. Taulukko 2. Puhevammaisten tulkkipalvelutehtävissä toimineiden henkilöiden taustatiedot. koodi ikä ja sukupuoli koulutus ja työtehtävät AAC-tietous suhde puhevammaisuuteen TA 21-30 v. nainen yo, opiskelee sosionomiksi, henkilökoht.avustaja (PA), tulkkaaminen ei AAC-koulutusta, tuntee hyvin luonnolliset keinot, ei tunne viittomia, kuvakommunikointia, tapaa pv-henkilöitä viikoittain, on käyttänyt AAC:ta useamman henkilön kanssa tarvittaessa blisskieltä eikä tietokoneen käyttöön liittyviä keinoja TB 31-50 v. nainen yo, AMK, henkilökohtainen avustaja (PA), tulkkaaminen tarvittaessa, freelancer ei AAC-koulutusta, ei vastannut kommunikoinnin keinojen hallintaan liittyviin kysymyksiin tapaa pv-henkilöitä viikoittain, ei tietoa AAC:n käytöstä TC alle 20 v. nainen yo, henkilökoht. avustaja (PB), tulkkaaminen tarvittaessa TD 21-30 v. nainen yo, AMK, AAC-ohjaaja Tikoteekissa, aiemmin ohjaajana kvpäivätoiminnassa 5 v. ei AAC-koulutusta, tuntee melko hyvin luonnolliset keinot, puhevammaisten tulkkipalvelun erikoisammattitutkinto (ETSO), tuntee kehon kielen, äänen ja eleet melko hyvin, kaikki muut hyvin tapaa pv-henkilöitä päivittäin, ei tietoa AAC:n käytöstä tapaa pv-henkilöitä viikoittain, on käyttänyt AAC:ta lähes 100 henkilön kanssa Keskustelukumppanit (taulukko 3) työskentelivät kehitysvammapalvelujen eri tehtävissä. Kaikki olivat kohdanneet työssään puhevammaisia henkilöitä. Kyselin koulutukseen (Huuhtanen 2004) osallistuneilta kurssilaisilta (N=7) mahdollisuutta ja kiinnostusta osallistua keskustelutuokioihin. Kiinnostuneita ilmaantui kolme (KA, KB ja KC), ja he osallistuivat yhtä lukuun ottamatta kaikkiin keskusteluihin (KA oli poissa viimeisestä keskustelusta). He olivat eri ikäisiä, ja heillä oli eri pituinen työkokemus kehitysvamma-alalta. Kun koulutuksen seurantatutkimus laajeni lisensiaatin työksi, kyselin halukkaita keskustelukumppaneita kehitysvammapalveluiden päivätoiminnasta. Yksi kriteerini oli, että heillä olisi eri pituiset työkokemukset, samoin kuin koulutukseen osallistuneilla työntekijöillä. Tämä kriteeri toteutui, ja nämä kaksi työntekijää (KD ja KE) osallistuivat viimeiseen kuvauskertaan. 11

Taulukko 3. Keskustelukumppanien/työntekijöiden taustatiedot. koodi ikä ja sukupuoli KA 31-50 v. nainen KB 21-30 v. nainen KC 31-50 v. nainen koulutus ja työtehtävät AAC-tietous suhde puhevammaisuuteen keskikoulu ja ammattikoulu, ei koulutusta, tuntee melko tapaa puhevammaisia työskentelee aikuisten kvhenkilöiden hyvin yleiset kommunikoinnin henkilöitä viikoittain ja keinot, mutta ei juuri erilaisia on käyttänyt AAC:ta palveluohjaajana järjestelmiä ja teknisiä useamman henkilön (työkokemus 30 v.) apuvälineitä kanssa yo, opistotasoinen koulutus, aikuisten avotyöryhmän ohjaaja n. 2 v., aiemmin myös liikuntavammaisten koulu 6 kk yo, opistotasoinen koulutus, koululaisten palveluohjaaja (2 v.) (työkokemus ohjaaja 6 v.) KD 21-30 v. mies peruskoulu ja ammattikoulu, työskentelee hoitajana aikuisten kv-henkilöiden päivätoimintaryhmässä, ensimmäinen työpaikka nyt n. 2 v. KE 31-50 v. nainen keskikoulu ja vajaamielishoitajakoulu, työskentelee hoitajana päivätoimintaryhmässä (työkokemus yli 20 v.) Suorittanut viittomak. kurssin (1 ov), tuntee melko hyvin yleiset kommunikoinnin keinot ja blisskielen, mutta ei juuri erilaisia järjestelmiä ja teknisiä apuvälineitä AAC-kurssi 1 pv v.2000, tuntee melko hyvin yleiset kommunikoinnin keinot, mutta ei juuri erilaisia järjestelmiä ja teknisiä apuvälineitä ei AAC-koulutusta, tuntee melko hyvin yleiset kommunikoinnin keinot, mutta ei juuri erilaisia järjestelmiä eikä viittomia ja teknisiä apuvälineitä ei AAC -koulutusta, tuntee melko hyvin yleiset kommunikoinnin keinot, mutta ei juuri erilaisia järjestelmiä ja teknisiä apuvälineitä tapaa puhevammaisia henkilöitä päivittäin, on käyttänyt AAC:ta usean henkilön kanssa tapaa puhevammaisia henkilöitä viikoittain, on käyttänyt AAC:ta useamman henkilön kanssa tapaa puhevammaisia henkilöitä päivittäin ja on käyttänyt AAC.ta usean henkilön kanssa tapaa puhevammaisia henkilöitä päivittäin, ei ole käyttänyt AAC:ta 3.2. Aineiston keruu ja tutkimuksen kulku Koulutukseen osallistuneet kolme työntekijää (KA, KB ja KC) kohtasivat kaksi epäselvästi puhuvaa puhevammaista naista (PA, PB) ja heitä tulkkaavat henkilöt (TA/TB ja TC) kahdesti. Työntekijät ja puhevammaiset henkilöt eivät olleet tavanneet aiemmin, eikä keskustelun aiheesta ollut sovittu etukäteen. Puhevammaiset henkilöt (PA, PB ja PC) oli etukäteen ohjeistettu siten, että heillä voi olla jokin aihe, josta haluavat keskustelun käynnistää. Muille ei ollut annettu etukäteen ohjeita. Kuvausten alkaessa paljastui, että PA ei ollut tätä instruktiota saanut, joten hänkään ei tiennyt mitä tuleman piti. PC oli saanut tiedot puhevammaisten tulkin kautta. Kohtaamiset ja keskustelut kuvattiin kahdella videokameralla ja lisäksi käytettiin apuna peilejä, jotta kaikki saataisiin hyvin näkyviin. Puhevammaiset henkilöt ja heitä tulkkaavat henkilöt saivat valita paikkansa siten kuin heistä luontevalta tuntui. Keskustelukumppanin tuoli asetettiin puhevammaista henkilöä vastapäätä. Asetelmissa oli eroja. TA asettui istumaan kasvot keskustelukumppania kohti, TB istui puolittain PA:ta, 12

puolittain keskustelukumppania kohti, TC istui kasvot kohti PB:tä ja TD vastapäätä PC:tä eli käytännössä keskustelukumppanin vieressä. Asetelmat vaikuttivat siihen, mitkä mahdollisuudet keskustelukumppanilla oli kontaktin ottamiseen tulkkaavaan henkilöön. Ensimmäinen kuvaus tehtiin ennen Ollaan puheväleissä vai ollaanko? projektiin (Huuhtanen 2004) liittyvää koulutusta ja toinen heti koulutuksen jälkeen keväällä 2003. Kaikki tutkittavat täyttivät kyselylomakkeen keskustelujen jälkeen. Kyselylomakkeessa selvitettiin taustatietoja, AAC-tietoutta ja koulutusta sekä tuntemuksia keskustelutilanteesta. Samat työntekijät (KA, KB ja KC) ja lisäksi kaksi työntekijää (KD ja KE), jotka eivät olleet saaneet projektin koulutusta, tapasivat myös yhden blisskielellä kommunikoineen henkilön (PC) toukokuussa 2004. Keskustelutilanteet videoitiin samaan tapaan ja samassa paikassa kuin kaksi ensimmäistä. Myös kyselyt olivat samat. Toteutuneet keskustelut on kuvattu taulukossa 4. Taulukko 4. Tutkimuksen jaksottuminen (keskustelijat ja keskustelujen kestot). työntekijät, osallistuminen projektin koulutukseen Jakso 1. Jakso 1. Jakso 2. Jakso 2. Jakso 3. kuvaus 7.2.-03 kuvaus 7.2.-03 kuvaus 8.4.-03 kuvaus 8.4.-03 kuvaus 7.5.-04 1. PA + TA 2. PB + TC 3. PA + TB 4. PB + TC 5. PC + TD työntekijä KA/ AAC-koulutus keskustelua 6 min.. keskustelua 10 min. keskustelua 16 min. keskustelua 15 min. sairas työntekijä KB/ AAC-koulutus keskustelua 10 min. keskustelua 9 min. keskustelu 10 min. keskustelu 15 min. keskustelua 10 min. työntekijä KC/ AAC- koulutus keskustelua 10 min. keskustelua 10 min. keskustelua 10 min. keskustelua 15 min. keskustelua 9 min. työntekijä KD /ei AAC-koulutusta keskustelua 17 min. työntekijä KE/ ei AACkoulutusta keskustelua 10 min. 13

3.3. Tutkimusmetodi ja aineiston käsittely Tutkimukseni tarkastelee keskustelutilanteita, joissa yksi keskustelijoista on puhevammainen henkilö ja käyttää viestinsä välittämiseen tulkkausta. Tulkkaava henkilö on läsnä mutta ei oikeastaan osallistu keskusteluun. Aineiston käsittelyssä on metodina käytetty keskustelunanalyysia soveltuvin osin. Keskustelunanalyysi tutkii vuorovaikutusta ja pyrkii pelkän sisällöllisen arvioinnin sijasta nostamaan esille keskustelun yhteistoiminnallisuuden. Kaikkien vuorovaikutuksen osapuolien osuus nähdään tärkeänä ja keskusteluun vaikuttavina (Hakulinen 1997a). Analyysin kohteena ovat ensisijaisesti vuorovaikutukseen osallistuvien toiminta ja tulkinnat. Analyysiaineistona käytetään nauhoitettuja autenttisia keskusteluja, joista tehdään analyysin avuksi yksityiskohtaisia litteraatteja (Seppänen 1997, Sacks ym.1974). Videoinnin käyttö keskustelujen tallentamisessa on lisääntynyt Suomessa 1990 luvulla, samoin kuin ei-kielellisten seikkojen tarkastelu osana vuorovaikutusta (Haakana 2001, Klippi 1996). Tässä tutkimuksessa halusin tarkastella tulkkaustilanteen vuorovaikutusta monipuolisesti ja siksi keskustelut videoitiin. Videomateriaalia kertyi käydyistä keskustelutuokioista yhteensä vähän yli kolme tuntia. Videomateriaalista tehtiin karkea litterointi, jossa kuvattiin myös eleet ja katseet. Videoiden ja litteraattien pohjalta tarkasteltiin tulkkipalvelutilanteita soveltaen keskustelunanalyysin metodeja ja tarkkailemalla myös eisanallisten viestien osuutta kommunikointitapahtumassa. Kaikkien tutkittavien täyttämistä kyselylomakkeista saadut vastaukset taulukoitiin ja kokemuksia verrattiin litteroituun aineistoon. Kyselylomakkeiden antamia tietoja on käytetty pohdinnan tukena, mutta ne eivät sisälly varsinaiseen analyysiin. Aineisto muodostuu 16:sta noin 10-15 minuutin mittaisesta keskustelutuokiosta (taulukko 4). Tarkastelen niitä kolmena ryhmänä, joita nimitän jatkossa jaksoiksi. 1. jakso = ennen koulutusta käydyt keskustelut, joissa henkilöt tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, 2. jakso = koulutuksen jälkeen käydyt keskustelut, joissa suurin osa henkilöistä tapasi toista kertaa, 3. jakso = blisskielisen henkilön kanssa käydyt keskustelut, jotka poikkesivat edellisistä monella tapaa. 14

Pyrin tarkastelemaan kunkin keskustelun kokonaisrakennetta ja sitä mitä samankaltaisuuksia tai eroavuuksia keskusteluissa ilmenee suhteessa toisiinsa. Erityisesti tarkastelen vuorottelujäsennystä sekä sitä, millaisia vieruspareja keskusteluissa esiintyy. Tarkastelun kohteena on myös tulkkaavan henkilön vaikutus keskustelun sujuvuuteen ja rakenteeseen. Vaikka keskustelunanalyysin periaate spontaanin arkikeskustelun kuvaamisesta ei toteutunut täydellisesti tässä tutkimuksessa, jossa keskusteluun osallistujat oli kutsuttu paikalle, kaksi videokameraa kuvasi heitä ja kuvaaja hääri kameroiden ja peilien asettelussa, tilanteet vastaavat kuitenkin puhevammaisten henkilöiden monia keskustelutilanteita. Keskustelun aihepiiriä ei ollut etukäteen sovittu, ja vain yksi keskusteluun osallistuneista (PB) oli valmistautunut etukäteen ja päättänyt mistä haluaa keskustella. Asetelma oli siis tietyssä määrin institutionaalinen, mutta siihen sisältyi myös arkikeskustelun piirteitä. 4. TULOKSET 4.1. Vuorottelujäsennys Vuorottelujäsennys käsittelee vuoron pituutta ja vuorojen järjestystä. Perusajatus on, että keskustelu on sujuvaa (Sacks ym.1974). Kielitieteellisessä keskusteluntutkimuksessa pidetään puheen perusyksikkönä lausumaa (Hakulinen 1997b). Lausuma voi olla yhden sanan tai usean lauseen mittainen. Puhujan vaihdos on selvä vuoron merkki. Taukoja voi olla lausumien välillä, mutta myös lausumien sisällä, joten se ei ole luotettava vuoron vaihdon merkki. Jokaisella syntaktisella rajalla käydään periaatteessa äänetön keskustelu seuraavasta vuoron ottajasta; jatkaako edellinen vai vaihtuuko äänessä olija (Hakulinen 1997b). Erityisen tärkeitä paikkoja puheenvuorossa ovat sen alku ja loppu. Varsinkin vuoron alku antaa paljon vihjeitä tulevasta: onko vuorosta tulossa pitkä vai lyhyt, vaihtuuko vuoro tai topiikki jne. (Hakulinen 1997b). Vuorot vaihtuvat yleensä siten, että äänessä olija valitsee seuraavan puhujan tai joku valitsee itse itsensä. Ellei kumpikaan näistä toteudu, äänessä olija saa jatkaa. Kysymys on tyypillinen tapa siirtää vuoro (äänessä olija valitsee), kiirehtiminen (ei taukoa) taas keino pitää vuoro itsellä. Katseella voidaan tehostaa vuoron siirtoa tai itsellä pitämistä (Seppänen 1998, Hakulinen 1997b, Sacks ym. 1974). Vuorottelun sujuvuutta tarkastellaan päällekkäisyyksien ja taukojen avulla. Pieni päällekkäinen aloitus lasketaan sujuvaksi siirtymäksi vuorojen välillä. Päällekkäisiä toimintoja, jotka eivät vie vuoroa, voivat olla myös ns. dialogipartikkelit (esim. "mm", "joo", 15

"aivan"). Ne voivat esiintyä myös omalla vuorollaan, mutta tyypillisesti ne sijoittuvat toisen keskustelijan lausuman päälle. Niillä on tärkeä tehtävä vuorovaikutuksen kannalta, ne kertovat, että "olen läsnä - kuuntelen". Vuorottelujäsennystä tarkastellaan paikallisesti, vuoro vuorolta (Hakulinen 1997b). Tästä tutkimusaineistosta vuorojen määrä laskettiin kunkin keskustelijan käyttämistä vuoroista. Näin ollen puhevammaisen keskustelijan ja tulkkaavan henkilön vuorot laskettiin eri vuoroiksi, vaikka ne toistivat saman asian. Myös eleilmaisu, esimerkiksi nyökkäys, laskettiin vuoroksi, jos se toimi itsenäisenä vuorona kuten vastauksena kysymykseen. Tulkkaavat henkilöt käyttivät 1. ja 2. jakson keskusteluissa hieman vähemmän vuoroja kuin puhevammaiset henkilöt. Tämä tarkoittaa, että kaikkia puhevammaisten henkilöiden vuoroja ei tulkattu. Taukoja laskettiin kahdenlaisia: vuorojen väliset tauot ja puheen sisäiset (0.5-3 sekunnin) tauot. Kussakin keskustelussa käytetyt vuorot, tauot ja päällekkäisyydet löytyvät taulukoista 5-7 liitteessä 2. 1. jaksossa vuorot jakaantuivat melko tasaisesti, joskin lähes kaikissa keskusteluissa keskustelukumppanit käyttivät vähiten vuoroja. KA käytti pitkiä ja monipolvisia puheenvuoroja ja ohjasi keskustelun kulkua (ks. aineistoesimerkki 1, s. 18). PA joutui käyttämään enemmän korjaavia puheenvuoroja tulkkauksen epäselvyyksien selvittämiseen kuin PB. Vuorojen välisiä taukoja oli jonkin verran enemmän PA:n kuin PB:n keskusteluissa samoin puheen sisäisiä pieniä taukoja. Puheen sisäisiä taukoja oli erityisesti keskustelukumppaneilla, eniten KA:lla, vähiten KB:llä. 2. jaksossa puhevammaiset keskustelijat käyttivät noin kaksi kertaa enemmän puheenvuoroja kuin keskustelukumppanit ja selvästi ohjasivat keskustelun kulkua. Keskustelukumppaneiden vastaukset puolestaan olivat pitkiä ja laajoja. Puheen sisäisiä taukoja oli heillä paljon, kaikki miettivät selvästi vastauksiaan tarkkaan. Päällekkäisyyksiä ei juuri esiintynyt, ja ne olivat suurimmaksi osaksi dialogipartikkeleita ja naurua. 3. jakson keskustelut poikkesivat merkittävästi edellisistä. PC:n kommunikointitapa oli niin erilainen kuin PA:n ja PB:n, että sen arvioiminen samoilla käsitteillä on vaikeaa. Vuorojen laskeminen oli hankalaa, koska PC ilmaisi itseään katseella, jonka tulkki verbalisoi. Lasketaanko kukin näistä tapahtumista vuoroksi, vai ainoastaan valmis lausuma? Ratkaisin asian niin, että olen tulkinnut vuoroksi valmiin lausuman, joka on pitkälti tulkkaavan henkilön 16

(TD) tulkitsema ja muotoilema. PC:n vuoro jatkuu siis niin kauan, kunnes viesti on selvä ja tulkittu. Kummallekin (PC ja TD) laskettiin vuoro tuotoksesta. Kaikissa keskusteluissa (jaksot 1, 2 ja 3) käytettiin dialogipartikkeleita. Ääntelyitä (mm, ää), pieniä sanoja (aivan, joo), nyökkäilyä, hymyilyä ja naurua (sekä yhdessä että erikseen) käyttivät sekä työntekijät että puhevammaiset henkilöt ja myös tulkkaavat henkilöt ajoittain. Katseella osoitetaan puhe jollekin tai joillekin keskusteluun osallistuvista henkilöistä, mutta sen avulla voi myös siirtää vuoron toiselle (Hakulinen 1997b, Seppänen 1997). Katseen käyttöä tarkasteltiin tässäkin tutkimuksessa näissä ominaisuuksissa. Kaikki työntekijät osoittivat puheenvuoronsa puhevammaiselle henkilölle, ja myös toisinpäin. Tulkkaavista henkilöistä kaksi (TA ja TB) otti muita selvemmin kontaktia työntekijään ja kohdisti katseensa kulloinkin puhuvaan henkilöön. Myös työntekijät loivat näihin tulkkaaviin henkilöihin selvemmin katsekontaktin silloin kun nämä olivat äänessä. TC istui sivuttain, katse kohdistettuna PB:hen, eikä katsellut työntekijöitä ollenkaan. Jotkut työntekijät yrittivät alussa luoda katsekontaktia häneen, mutta luopuivat siitä vähitellen. TD joutui keskittymään vahvasti PC:n katsomiseen ja vain joskus vilkaisi työntekijään. PC:n tapa kommunikoida veti puoleensa katseita. Keskustelukumppanit katsoivat hänen kansiotaan paljon, jonkin verran myös tulkkia, mutta osoittivat puheenvuoronsa aina PC:lle itselleen. Puhevammaiset henkilöt siirsivät puheenvuoron tulkille katseen avulla muutamia kertoja. Useimmiten tämä tapahtui pitkän puheenvuoron jälkeen tai silloin, jos tulkkaamisessa oli vaikeuksia. Vuorot siirtyivät myös ilman katsetta. 4.2. Keskustelujen aloitukset ja vierusparit Sekventiaalinen rakenne, eli se, miten peräkkäiset puhetoiminnot liittyvät toisiinsa ja millaisia toisiinsa liittyviä jaksoja näistä muodostuu, kuvaa osaltaan vuorovaikutuksen rakenteellisuutta (Raevaara 1997). Jokainen keskustelussa käyty puheenvuoro ennakoi jollakin lailla seuraavaa puheenvuoroa, ja kukin puheenvuoro vastaa jollakin lailla edeltävään. Toiset näistä perättäisistä puhetoiminnoista ovat tiukemmin sidoksissa toisiinsa ja selkeästi yhteen liitettyjä. Näitä kutsutaan vieruspareiksi (mm. Raevaara 1997, Heritage 1996, Sacks ym.1974). Vieruspareja ovat mm. tervehdykset, kysymys-vastaus -parit sekä ehdotukset tai pyynnöt ja niihin vastaaminen. Näiden lisäksi voi keskustelussa esiintyä rakenteellisesti 17

löyhemmin toisiinsa liittyviä puhetoimintoja (vuoroketjuja), jollaisia ovat esimerkiksi peräkkäiset kannanotot (Raevaara 1997). Vieruspareihin liittyy vahva oletus seuraavan puheenvuoron laadusta. Tervehdykseen odotetaan vastatervehdystä ja kysymykseen vastausta. Vastaus ei välttämättä tule heti, vaan väliin voi tulla ns. välisekvenssi, mutta vastauksen puuttuminen vaatii jonkin selityksen. Jos kysyjä ei saa vastausta, hän usein toistaa kysymyksen, muuttaa kysymyksen sanamuotoa tai osoittaa jollain muulla tavalla odottavansa vastausta (Raevaara 1997). Tutkitussa aineistossa esiintyi paljon kysymys-vastaus -vieruspareja ja myös vähän löyhempiä kannanotto-vastaus (tai pelkkä kannanotto) -pareja. Tässä aineistossa esiintyneet vierusparit on esitetty liitteen 2 taulukoissa 5-7. Ensimmäisiä käytyjä keskusteluja (1. jakso, keskustelut 1-3) väritti hämmennys tilanteesta. Kaikki keskustelijat tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa, eikä juuri kenelläkään ollut oikein tietoa siitä, mistä oli kysymys. Eri henkilöiden väliset keskustelut muotoutuivat erilaisiksi. Vaikuttaa siis siltä, että ei vain vuoron, vaan koko keskustelun aloituksella on merkitystä sille, miten keskustelu jatkossa etenee. Jos työntekijä aloitti keskustelun ja käytti paljon institutionaalisen keskustelun rakenteita, hän teki niin koko keskustelun ajan; samoin toisessa jaksossa puhevammaisten henkilöiden haastatteleva asetelma säilyi yhtä poikkeusta lukuun ottamatta alusta loppuun. Olen valinnut aineistoesimerkit aloitustilanteista, jotka tuntuivat määrittävän koko keskustelun kulkua. (Litteroinnissa käytetyt merkit on esitelty artikkelin lopussa liitteessä 1.) Aineistoesimerkki 1. (1. jakso, keskustelu 1) KA=työntekijä, PA=puhevammainen henkilö TA=avustaja, joka tulkkaa Keskustelijat ovat tervehtineet toisiaan, KA oikein käsipäivää, ja esitellyt itsensä. Hän jää seisomaan PA:n eteen. 03 (4.) 04 KA: tarkoitus oli ilmeisesti kartoittaa (2.) jonkin (0.5) näköistä 05 PA: KA NYÖKYTTELEE, HYMYILEE..PA TA: PA KA: (2.) tulevaisuut(h)ta (0.5) he he asumista (1.) ja muita asioita VETÄYTYY 18

06 (3.) KA 07 PA:..KA TA: PA KA: hhh ja (1.) lähdetään tietenkin si- teidän tai sinun TAAKSEPÄIN PYÖRITTÄÄ LEHTIÖTÄ KÄDESSÄÄN VALMIST. ISTUMAAN KA 08 PA: (--- 3.) KA..PA..KA TA: sinuttele vaa 09 (5.0) PA KA: saako >tei- tei- teititel(h)lä vai sinutella<: ISTUUTUU #joo# kiitos PA 10 KA: en ole (0.5)emme ole enn- ennen tavanneet niin on vähän (0.5) hankala KA 11 PA: NYÖKYTTELEE..PA TA: PA KA: (0.5) aloittaa keskustelu ö:h (0.5)ilmeisesti ymmärrät kuitenkin ihan (0.5) NYÖKYTTELEE, SORMET POSKESSA Aineistoesimerkki 1 kuvaa keskustelun 1 alkua, jossa työntekijä ehdottaa tervehdysten jälkeen keskustelulle aihetta (rivit 4-5). Hän pitää muutaman pitkän tauon, joiden aikana toisella olisi mahdollista ottaa vuoro (rivit 3, 6 ja 10). PA ei kuitenkaan tee sitä ja KA jatkaa vuoroaan. KA otti hyvin vahvasti työntekijän roolin, johon PA mukautui. Asetelma on tyypillinen institutionaaliselle keskustelulle (Raevaara ym. 2001), ja tämä rakenne säilyi koko keskustelun ajan. KA käyttää myös passiivimuotoa (rivi 4) tarkoitus oli ilmeisesti kartoittaa joka on me-muodon lisäksi tyypillinen institutionaalisen kielenkäytön piirre (Drew & Heritage 1992). Sanavalinta ilmeisesti ja aikamuoto oli (joka viittaa tehtävänantoon) kuvaa sitä epävarmuutta, joka hänellä on tehtävässään. KA on keskustelussa eniten äänessä. Hänen puheenvuoroissaan on paljon puheen sisäisiä taukoja ja syviä hengitysjaksoja, jotka kertovat, ettei hänellekään ole aivan selvää mitä sanoisi, vaikka ei selkeästi anna vuoroa toiselle. Päällekkäisyyksiä on jonkin verran, mutta ei merkittävästi enemmän kuin muissa keskusteluissa. 19