Maaseudun yrittäjyys ja maatilakytkentäisyys yritystukipolitiikassa

Maaseudun yrittäjyys ja maatilakytkentäisyys yritystukipolitiikassa Olli Voutilainen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (MTT), Taloustutkimus Maaseudun yrittäjyys ja elinkeinojen monipuolistaminen ovat seikkoja, jotka nousevat jatkuvasti esille etsittäessä tehokkaita avaimia maaseudun elinvoimaistamiseksi. Onkin tärkeätä kartoittaa, millaista on maaseudun yritystoiminta ja siihen vaikuttava toimintaympäristö sekä tunnistaa toimenpiteitä, joilla maaseudun yrittäjyydelle voitaisiin luoda kasvualustaa. Yritystoimintaa ohjaavat pääasiassa markkinavoimat. Kuitenkin myös julkisen sektorin harjoittamalla aluepolitiikalla pyritään vaikuttamaan yritystoimintaa sääteleviin tekijöihin. Yritystukia tarkastelemalla voidaan selvittää, mihin yrittäjyyden edistämiseen tähtäävät panokset lopulta kohdistuvat, miten ne vaikuttavat: toimiiko yritystukikokonaisuus tarkoitetulla tavalla maaseudun yrittäjyyden kokonaisvaltaiseksi edistämiseksi. Jotta tunnistettaisiin laaja-alaisesti maaseudun yrittäjyyden mahdollisuudet ja rajoitteet, on syytä tarkastella samanaikaisesti sekä maaseudun yritystoiminnan ominaispiirteitä ja toimintaympäristöä että maaseudun yrittäjyyden edistämiseen tähtäävää yritystukikokonaisuutta. Tässä analyysissä keskitytään tarkastelemaan sekä maaseudun mikroyrittäjyyttä että yritystuen kohdentumista siihen. Tekstin punaisena lankana on maaseudun yritystoiminnan maatilakytkentäisyys, joka on tällä hetkellä maa- ja metsätalousministeriön (MMM) yritystuen saannin yleisenä ehtona. 1 Maaseudun mikroyrityksiin eli alle kymmenen henkilöä työllistäviin yrityksiin keskitytään siksi, että juuri tämän kokoluokan yrityksiä tuetaan sekä maa- ja metsätalousministeriön että kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla. Lisäksi mikroyritykset muodostavat valtaosan (vuoden 2001 lopussa 91 prosenttia toimipaikoista) yrityskannastamme, ja niiden merkitys korostuu maaseudulla (vuoden 2001 lopussa 94 prosenttia maaseudun toimipaikoista) (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: 134). Lisäksi maaseudun mikroyrittäjyyden tukemisesta ja tähän liittyvästä maatilakytkentäisyysehdosta on keskusteltu esimerkiksi maaseutupoliittisen kokonaisohjelman ja hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman yhteydessä. Analyysissä luodaan ensin katsaus maaseudun mikroyrityksiin; niiden toimintaympäristöön ja ominaispiirteisiin. Tämän jälkeen tarkastellaan erikseen monialaisten maatilojen muuta yritystoimintaa toisin sanoen niitä maaseudun mikroyrityksiä, jotka harjoittavat maatilatalouden ohella myös muuta yritystoimintaa sekä verrataan sitä, miten monialaisten maatilojen muun yritystoiminnan toimialarakenne eroaa muista maaseudun mikroyrityksistä. Sitten käsitellään yritystuen käyttöä ja oikeutusta alueellisen ja tässä erityisesti maaseudun kehittämisen välineenä, minkä jälkeen tarkastellaan maatilakytkentäisyysehtoa ja sen vaikutuksia maaseudun yrittäjyyden tukemiseen. Lopuksi pohditaan yritystuen oikeutusta ja vaikutusta aluepolitiikan välineenä sekä yleisesti että maaseudun yrittäjyyden edistämisessä. Asko Peltola (2005) tarkasteli maatalouden ja maatalouspolitiikan sovittamista maaseutupoliittisiin kokonaisohjelmiin. Tämä analyysi jatkaa yhdestä näkökulmasta keskustelua maatalouden ja maatalouspolitiikan suhteesta maaseutuun ja maaseutupolitiikkaan. Maaseudun yritystoiminta ja toimintaympäristö Vuoden 2001 lopussa maaseudulla oli Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin mukaan noin 102 000 yritystoimipaikkaa. 2 Noin 40 prosenttia kaikista yritystoimipaikoista sijaitsi maaseudulla. Maaseudulla on siten yritysten toimipaikkoja suunnilleen väestöosuutensa verran. Maaseudun yritystoiminnan rakenne poikkeaa kuitenkin koko maan ja kaupunkien yritysrakenteesta. Mikroyritysten osuus maaseudulla on suurempi kuin kaupungeissa. Maaseudun yritystoiminta on siis kaupunkeihin verrattuna pienimuotoisempaa. Kun siirrytään kaupunkien läheiseltä maaseudulta syrjäisemmälle maaseudulle, mikroyritysten suhteellinen osuus kasvaa. Yrityskannan kokoprofiili on kuitenkin suhteellisen tasainen eri maaseututyyppien kesken. Mikroyrityksiä suuremmilla yrityksillä eli EU-luokituksessa pienillä, keskisuurilla ja suurilla yrityksillä on kuitenkin maaseudulle suuri merkitys paitsi työllisyyden kannalta myös sen vuoksi, että ne toimivat usein niin kutsuttuina veturiyrityksinä eli horisontaalisen tai vertikaalisen yritysverkoston keskeisinä toimijoina. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: 134.) Maaseudun mikroyritysten lukumäärän ei ole kehittynyt niin myönteisesti kuin kaupunkien mikroyritysten määrä. Vuodesta 1997 vuoteen 2002 kaikkien maamme mikroyritysten lukumäärä kasvoi kuusi prosenttia, kun vastaava kasvu maaseudun mikroyritysten osalta oli Maaseudun pienyritysrekisterin mukaan vain 1,5 1

prosenttia. (MTT ym.; Tilastokeskus.) Kokonaisuudessaan mikroyritysten lukumäärä on kuitenkin kasvanut maaseudullakin. Sekä maaseudun että kaikkien maamme mikroyritysten volyymin kehitys vaihtelee suuresti alueittain. Yleisesti ottaen maaseudun mikroyrityskannan kehitys on jo pitkään ollut negatiivisinta syrjäisillä maaseutualueilla, kun taas kaupunkien ja maaseutualueiden keskusten läheisellä maaseudulla kehitys on ollut positiivista. Trendi on samansuuntainen kuin yleisessä maaseututyypittäisessä sosio-ekonomisessa kehityksessä alueilla. Maatalouden rakennetutkimus 2003 mukaan monialaisia maatiloja (maatilat, jotka harjoittavat myös muuta yritystoimintaa) oli kaikkiaan 23 551 eli 32 prosenttia kaikista Suomen maatiloista. Lukumääräisesti monialaisia tiloja oli eniten siellä, missä maatiloja on muutenkin paljon: Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais- Suomessa ja Uudellamaalla. Suhteessa alueen kaikkien maatilojen lukumäärään monialaisia tiloja oli eniten Uudenmaan ja Etelä-Savon TE-keskusten alueilla. Monialaisuus kokonaistilamäärään suhteutettuna oli vähäisintä Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Maatalouden rakennetutkimus 2003 mukaan monialaisten maatilojen lukumäärä on kasvanut vuosien 2000 ja 2003 välillä kahdeksan prosenttia. (TIKE 2004: 3 4.) Maaseutu on yrittäjyyden toimintaympäristönä monin tavoin erilainen kuin kaupunki. Taloustutkija Jari Ritsilä (1999) luettelee seuraavia tekijöitä, jotka erottavat maaseutua yrittäjyysympäristönä kaupungeista Suomessa: - maan keskiarvoa alhaisempi koulutustaso - kaupunkeja alhaisempi uusien yritysten syntyvyysaste - maan keskiarvoa alhaisempi teknologian taso - keskimääräistä vähemmän klusteriyrityksiä - keskimääräistä vähemmän liikennöintiä (esim. pendelöinti). Syitä alueellisille eroavaisuuksille uusien yritysten synnyttä ovat tutkineet esimerkiksi Wienin yliopiston taloustutkijat Franz Tödtling ja Herta Wanzenböck. He toteavat, että kaupunkiseuduilla yrittäjyyden rakenteelliset edellytykset ovat yleisesti huomattavasti paremmat kuin vanhoilla teollisuus- ja maaseutualueilla. Tämä näkyi Itävallassa korkeampana yritysten käynnistämisasteena kaupunkialueilla. Epäilemättä tilanne on samankaltainen Suomessa. Keskeisiä rakenteellisia tekijöitä yrittäjyyden synnyn näkökulmasta ovat muun muassa monipuolinen elinkeinorakenne, korkea koulutusaste, koulutus-, tutkimusja kehittämisolosuhteet; suuri asiakas- ja tarjontajoukko sekä yleisesti hyvä infrastruktuuri. (Tödtling Wanzenböck 2003: 355.) Kyseiset tekijät ovat luonnollisesti olennaisia paitsi uuden yrittäjyyden synnyttämisen myös jo olemassa olevan kehittämisen näkökulmasta. Erot yrittäjyyden toimintaympäristössä kaupunkeihin verrattuna ovat suurimmillaan syrjäisillä maaseutualueilla, kun taas kaupunkien läheinen maaseutu voi yrittäjyysympäristönä olla hyvinkin kilpailukykyinen. Tämä tarkoittaa sitä, että uusia yrityksiä on huomattavasti vaikeampi houkutella syrjäiselle kuin kaupunkien läheiselle maaseudulle. Lisäksi erot yrittäjyyteen suoraan tai epäsuoraan vaikuttavissa ympäristötekijöissä vaikuttavat jo olemassa olevien yritysten menestymiseen. Seuraavaksi tarkastellaan yleisesti eroavaisuuksia maaseudun ja kaupunkien elinkeinorakenteessa sekä mikroyritysten ominaispiirteissä ja niiden kehityksessä. Tarkastelun tulokset viittaavat siihen, että maaseudun mikroyritysten toimintakenttä ei ole samanlainen kuin kaupunkien. Alueella vallitseva elinkeinorakenne vaikuttaa alueeseen yrittäjyysympäristönä. Toisaalta muut yrittäjyysympäristöön vaikuttavat tekijät luonnonolosuhteiden (esim. luonnonvarat, maantieteellinen sijainti) ohella vaikuttavat edelleen siihen, millainen on alueen elinkeinorakenne ja millaiseksi se voi kehittyä. Maaseudun elinkeinorakenteessa teollisuudella on keskeisempi rooli kuin kaupungeissa. Se johtuu ainakin osittain palvelusektorin suhteellisesti pienemmästä osuudesta maaseudulla. Maalla on käytännössä kaikkien jalostussektorin toimialojen toimintaa. Teollisuuden suhteellisesti vahvimmat toimialat ovat kuitenkin puu- ja huonekaluteollisuus, tekstiili-, vaate- ja nahkateollisuus, kemianteollisuus, elintarviketeollisuus sekä metallija koneteollisuus. Näillä aloilla maaseudun osuus toimialan kaikista työpaikoista on korkeimmillaan. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: 135 136.) Erityisesti puu- ja huonekalu- sekä elintarviketeollisuuden osalta maaseutu tarjoaa kyseisten sektorien yrittäjyydelle jo pelkästään luonnonresurssien vuoksi luontaiset edellytykset toimia alueella. Vuonna 2001 maaseudulla oli noin 172 000 yksityistä palvelutyöpaikkaa. Kun maaseudun väestöosuus oli 42 prosenttia koko maan väestöstä, osuus yksityistä palvelutyöpaikoista oli ainoastaan 22 prosenttia. 2

Yksityiset palvelut ovat siten keskittyneet kaupunkeihin. Eniten ovat keskittyneet liike-elämän palvelut ja rahoitustoiminta, vähiten majoitus- ja ravitsemistoiminta. Yksityisten palvelualojen keskittymistä kaupunkeihin voidaan pitää maaseudun elinkeino- ja työllisyyspoliittisena ongelmana. Palvelualojen sisällä on kuitenkin yhä enemmän mahdollisuuksia myös maaseudulle. Tällaisia aloja ovat etenkin maaseutu- ja luontomatkailu, yksityisten hyvinvointi- ja hoivapalveluiden kehittyminen sekä yrityspalvelut. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: 137 138.) Uutena potentiaalisena elinkeinona nähdään kyseisten palvelujen lisäksi bioenergia-ala. Perinteisesti hoiva-ala on ollut maassamme vahvasti julkisen sektorin piirissä. Kuitenkin viime aikoina on alettu keskustella yhä enemmän siitä, pitäisikö hoiva- ja terveyspalveluiden yksityistämistä kannustaa. Osaltaan tämä johtuu siitä, että hoiva-alan palveluiden tarve lisääntyy väestön ikääntyessä, mikä aiheuttaa paineita julkiselle sektorille. Tällöin yksityisen sektorin kasvava rooli hoivapalveluiden tarjoajana voi olla paitsi kannattavaa myös todennäköisesti välttämätöntä. Ei ole estettä, etteikö myös maaseudulla olisi edellytyksiä hoiva-alan yritystoiminnan synnyttämiseen ja kehittämiseen. Maaseutu- ja luontomatkailu sekä maatilamatkailu ovat esimerkkejä siitä, että myös palvelusektorilla maaseutu voi luonnonresursseillaan saavuttaa hyvin merkittäviä yritystoiminnan tuloksia alkutuotanto- ja jalostussektoreiden ohella. Maaseutumatkailu on noussut viime aikoina monilla alueilla erittäin merkittäväksi elinkeinoksi, ja alalla on edelleen lukemattomia mahdollisuuksia esimerkiksi kansainvälistä turismia ajatellen. Bioenergia-alan tukeminen voidaan nähdä investointina tulevaisuuteen, koska alalla on tarjottavanaan paljon vielä täysin hyödyntämättömiä mahdollisuuksia. Maaseudun yrityksillä onkin mahdollisuus nousta alan erityisosaajiksi, erityisesti jos maaseudulle suunnatut yritystukikäytännöt saadaan bioenergia-alaa tukeviksi ja palveleviksi. Bioenergia-alan kaltaisen uusiutuvaan luonnonvaraan perustuvan energiantuotannon menestymismahdollisuudet ovat huomattavat, kun uusiutumattomat luonnonvarat väistämättä ehtyvät ja tämän myötä energiakustannukset jatkuvasti nousevat. Kun verrataan keskenään kaupunkien ja maaseudun mikroyrityksiä, on helppo havaita eroja yritysten ominaispiirteissä. Ensinnäkin maaseudun mikroyritykset ovat henkilöstön lukumäärällä mitattuna selkeästi pienempiä kuin kaikki mikroyritykset keskimäärin. Toiseksi, maaseudun mikroyritysten liikevaihto sekä toimipaikkaa että henkilöä kohden on selvästi pienempi kuin kaikkien mikroyritysten vastaavat liikevaihdot keskimäärin, ja lisäksi kyseisten liikevaihtojen kasvu on ollut maaseudun mikroyrityksillä moninkertaisesti hitaampaa. (MTT ym., Tilastokeskus.) Erot ominaispiirteissä heijastavat selkeästi sitä, että yrittäjyyden ja sen kasvun edellytykset etenkin syrjäisillä maaseutualueilla ovat monin tavoin erittäin haastavat. Monialaisten maatilojen yritystoiminta verrattuna muihin maaseudun mikroyrityksiin Maatiloilla toimivat ja muut maaseudun mikroyritykset poikkeavat toisistaan. Tutkimusten valossa keskeisiksi eroiksi ovat nousseet seuraavat seikat: Maatilojen yhteydessä toimivat yritykset ovat henkilöstömäärältään keskimäärin huomattavasti pienempiä kuin ilman maatilataustaa toimivat. Liikevaihto on maatilojen yhteydessä toimivilla yrityksillä huomattavasti pienempi kuin ilman maatilataustaa toimivilla yrityksillä. Toimialajakaumat eroavat selkeästi toisistaan: maatiloilla toimiva mikroyrityskanta on huomattavasti alkutuotantovaltaisempaa, kun taas ilman maatilakytkentää toimiva mikroyrityskanta on selkeästi palveluvaltaisempaa. (Rantamäki-Lahtinen 1999: 43, MTT ym.) Erot ovat luonnollisia; tarjoaahan maatilakytkentäisyys muulle yritystoiminnalle ainutlaatuiset mahdollisuudet ja asettaa sille samalla myös selkeät ehdot sekä rajoitteet. Voidaan ajatella, että pienimuotoinenkin maatilan ohella harjoitettava yritystoiminta hajauttaa riskiä ja tuottaa olennaista lisätuloa etenkin niukkojen maataloustulojen tapauksessa. Toisaalta monenlaisen liiketoiminnan harjoittaminen vaatii yrittäjältä erityisen taitavaa liikkeenjohdollista kykyä. Tutkija Leena Rantamäki-Lahtinen toteaa, että monialaista maatilaa voidaan pitää kokonaisuutena jonka kaikki toiminnot summautuvat yhteen. Toisaalta monialaiset tilat kilpailevat markkinoilla sekä muiden monialaisten maatilojen kanssa että samalla alalla toimivien, ilman maatilataustaa toimivien yritysten kanssa. Siksi onkin relevanttia myös irrottaa monialaisten maatilojen harjoittama muu yritystoiminta monialaisen tilan kokonaisuudesta ja verrata sitä saman alan muihin yrityksiin. (Rantamäki-Lahtinen 2002: 36.) 3

Monialaisten maatilojen muuta yritystoimintaa voidaan lähestyä myös siten, että keskitytään vertaamaan monialaisten tilojen muuta yritystoimintaa muihin saman alan ja kokoluokan yrityksiin (ks. esim. Rantamäki- Lahtinen 2002). Lisäksi voidaan muun muassa tarkastella, miksi monialaisten maatilojen muu yritystoiminta poikkeaa muista maaseutuyrityksistä esimerkiksi yrityskannan toimialaprofiilin ja yksittäisten yritysten ominaispiirteiden (esim. yrityksen koko työntekijöillä ja liikevaihdoilla mitattuna) valossa miten erilaiset maatilataustat (esim. maatilan tuotantosuunta, maatilan koko) vaikuttavat monialaistumiseen ja mitkä tekijät vaikuttavat viljelijöiden monialaistamispäätökseen. (ks. esim. McNally 2001, Rantamäki- Lahtinen 2004.) Tässä ei kuitenkaan keskitytä näihin seikkoihin, vaan tarkoituksena on verrata, miten monialaisten maatilojen muun yritystoiminnan toimialarakenne eroaa muista maaseudun mikroyrityksistä. Tieto on tärkeää myöhemmin tarkasteltavan yritystukiehdon vuoksi. Tässä analyysissä monialaisia maatiloja tarkastellaan ainoastaan maatilan muun yritystoiminnan näkökulmasta, joten maatalousyrittäminen sivuutetaan. Monialaisten tilojen poikkeava toimialarakenne muihin maaseudun yrityksiin verrattuna selittyy kuitenkin suureksi osaksi maatilakytkentäisyyden asettamilla ehdoilla. Kaupunkien yritystoiminta, ei-maatilakytkentäinen maaseudun yritystoiminta ja monialaisen maatilan muu yritystoiminta (eli maatilakytkentäinen yritystoiminta) muodostavatkin ketjun, jossa poispäin kaupungeista ja kohti maatilakytkentäistä yritystoimintaa mentäessä palvelusektorin osuus yrityskannasta pienenee ja alkutuotannon vastaavasti kasvaa samaan aikaan kun yritysten koko niin työntekijöiden määrällä kuin liikevaihdollakin mitattuna pienenee. Kun tarkastellaan teollisuutta monialaisilla maatiloilla, ovat elintarviketeollisuus, puutavarateollisuus (alle viisi henkilöä muulla yritystoiminnalla maatilat), metallituote- ja metallinjalostusteollisuus (yli viisi henkilöä muulla yritystoiminnalla työllistävät maatilat) sekä koneteollisuus suhteellisesti tärkeimpiä toimialoja muihin maaseudun mikroyrityksiin verrattuna. Monialaisten tilojen teollisuuden toimialajakauma on toisaalta muiden maaseudun mikroyritysten vastaavaa jakaumaa selkeästi yksipuolisempi. (MTT ym.) Monialaisten tilojen palvelurakenteessa korostuu kuljetussektorin merkittävä osuus yrityskannasta. Huomattava merkitys etenkin enemmän työllistävillä monialaisilla tiloilla on myös kiinteistö-, vuokraustutkimus- ja liike-elämän palveluilla, majoitus- ja ravitsemistoiminnalla sekä terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluilla. (MTT ym.) Kuljetussektorin huomattavan suuri osuus etenkin alle viiden henkilön monialaisilla tiloilla selittyy pitkälti sillä, että maatilojen yhteydessä harjoitettava koneurakointitoiminta on erittäin yleistä. Vuoden 2003 maatalouden rakennetutkimuksen tulosten perusteella koneurakointi olikin yleisin monialaisten tilojen muun yritystoiminnan toimialoista. Koneurakoinnissa taas yleisintä oli maatalouskoneurakointi. Hyvin yleisiä olivat myös lumen auraus ja teiden kunnossapito. Myös metsäkoneurakointia sekä rakennusmaan raivausta, purkua ja pohjarakentamista harjoitettiin varsin paljon. (TIKE 2004: 21 22.) Majoitus- ja ravitsemistoiminnan merkittävä rooli monialaisten maatilojen muussa yritystoiminnassa kertoo osaltaan maaseutu- ja luonto- sekä erityisesti maatilamatkailun suuresta ja yhä kasvavasta suosiosta, mikä näkyy myös MMM:n yritystukien kohdentumisessa. Matkailusektoria on tuettu runsaasti. Tämä kertoo siitä, että alalla odotetaan yhä kasvua, ja että maaseudun ja maatilojen suuri potentiaali matkailusektorilla on tunnustettu. Vastaavanlaisia toimialoja lähitulevaisuudessa voivat olla muun muassa yksityiset hyvinvointi- ja hoivapalvelut, yrityspalvelut sekä bioenergia-ala. Yritystuki maaseudun mikroyrittäjyyden edistäjänä Yritystuen käyttö alue- ja talouspolitiikassa ei ole ongelmatonta. Tutkijat ovat tehneet erilaisia ja keskenään poikkeavia havaintoja siitä, ovatko yritystuet lisänneet alueiden hyvinvointia tarkoituksenmukaisesti. Yritystukipolitiikan oikeutusta kohtaan onkin esitetty runsaasti kritiikkiä, joka yleensä vastaa koko aluepolitiikkaa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Ehkä keskeisin arvostelun kohde on se, että yritystuen käyttö (kuten yleisesti aluepolitiikkakin) on aina enemmän tai vähemmän kilpailua vääristävää. Klassisessa talousteoriassa yritystukien käytön pääasialliseksi perusteeksi on nostettu markkinaepäonnistumisten korjaaminen julkisen vallan toimin. Tällöin yritystukien muodossa tapahtuvalla julkisen vallan puuttumisella markkinoiden toimintaan pyritään parantamaan kokonaistaloudellista 4

tehokkuutta. Markkinaepäonnistumisten syyt on jaettu yleisesti ulkoisvaikutuksiin, talouden rakenteelliseen jäykkyyteen (epätäydellinen kilpailu) ja epäsymmetriseen rahoitusinformaatioon. (Teuvo 1998: 4 5.) Lisäksi keskeisenä perusteena yritystuen käytölle voidaan nähdä alueellisesti tasapainoisen kehityksen tukeminen, mikä on aluepolitiikan peruspilari. Tämä korostaa kehityksestä eniten jälkeen jääneiden, erityisesti syrjäisten maaseutualueiden tukemista uuteen yritystoimintaan kannustamalla ja jo olemassa olevan yrityskannan kehittämisellä. Maaseudun kehittämisohjelmien tavoitteena on turvata ja kohentaa maaseudun elinvoimaa luomalla maaseudulle uusia työpaikkoja sekä säilyttämällä olemassa olevia. Keskeisenä keinona tavoitteen saavuttamiseksi on kehittää maaseudun yritystoimintaa. Maaseudun mikroyrityksiä tuetaan maa- ja metsätalousministeriön (MMM) sekä kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) yritystuilla. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Olennaisin ero MMM:n ja KTM:n mikroyritystukien välillä on se, että MMM:n yritystuen saannin ehtona on yleensä maatilakytkentäisyys (tai maatilaan liittyvä ketjuyrittäjyys 3 ), kun taas KTM:n yritystuen piirissä ovat muut maaseudun mikroyritykset eikä maatilakytkentäisiä yrityksiä juurikaan tueta. Sekä hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelma että neljäs maaseutupoliittinen kokonaisohjelma korostavat, että hallinnonalojen (KTM ja MMM) välistä yhteistyötä maaseudun mikroyrittäjyyden kokonaisvaltaisessa edistämisessä tulee parantaa. Erityisesti tulee kiinnittää huomiota niihin maaseudun mikroyrityksiin, jotka ovat jääneet hallinnonalojen väliin ilman tukimahdollisuutta. Lisäksi on taattava, että hallinnonalat toimivat yritystukikäytännöissään toisiaan täydentävästi, eivät päällekkäin. Hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelman tavoitteista yksi on esitetty seuraavasti: Maaseudun yritystoiminnan rahoitusta joustavoitetaan ja monipuolistetaan siten, että kaikille potentiaalisille yrittäjille on tarjolla sopivat rahoitusmuodot. Eri hallinnonalojen rahoitustyökalujen yhteensopivuutta parannetaan (Hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelma). Tavoitteessa tiivistetään hyvin se, että maaseudun yrittäjyyden tukemisen lähtökohtana tulee olla maaseudun kokonaisvaltainen yritystoiminnan kehittäminen. Hallinnonalojen yhteensopimattomuudesta tukikäytännöissä ja -ehdoissa tulee koitua mahdollisimman vähän haittaa. Suurena linjanvetona maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa todetaan, että maatilakytkentäisyysehto yritystuen saannissa tulee poistaa MMM:n yritystukisäädöksistä. Lisäksi maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa korostetaan maaseudun yrittäjyysympäristön tunnistamisen tärkeyttä: Maaseudun yritystoiminnan rakenne otetaan huomioon yleisessä elinkeinopolitiikassa. Yritystoimintaa palvelevat julkiset järjestelmät ja palvelut rakennetaan niin, että mikroyritysten tarpeet ovat rakenteellisten ratkaisujen perustana. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: 135.) MMM:n yritystukia oli myönnetty 10.11.2004 mennessä EU:n ohjelmakauden (2000 2006) alusta noin 121,8 miljoonaa euroa 7 102 hankkeelle tuen ollessa hanketta kohden keskimäärin 17 154 euroa. KTM:n yritystukia maaseudun mikroyrityksille oli vastaavaan ajankohtaan mennessä myönnetty ohjelmakauden alusta noin 55,4 miljoonaa euroa 2 520 hankkeelle tuen ollessa hanketta kohden keskimäärin 21 972 euroa. KTM:n tukipotti maaseudun mikroyrityksille oli siis vajaat puolet MMM:n yritystuesta. (Kauppa- ja teollisuusministeriö, TIKE.) Toimialoittaiset yritystukien kohdentumat poikkeavat MMM:n ja KTM:n yritystukien välillä selkeästi toisistaan. Merkittävin ero on siinä, että alkutuotannon yritystoimintaa tuetaan MMM:n yritystuilla huomattavasti, kun sektorin osuus on KTM:n yritystuissa lähes mitätön. Myös teollisuuden ja palvelusektorin sisällä tuet kohdentuvat varsin poikkeavasti. (Kauppa- ja teollisuusministeriö, TIKE.) Tämä on luonnollista johtuen KTM:n ja MMM:n yritystukien vastakkaisista maatilakytkentäisyysehdoista ja toisaalta viittaa siihen, että yhdessä MMM:n ja KTM:n yritystuet täydentävät toisiaan maaseutualueiden yrittäjyyden monipuolisen ja kattavan tukemisen näkökulmasta. Maatilakytkentäisyys tuen saannin ehtona Maatalouden rakennemuutos eteni Suomessa nopeasti ja vähensi merkittävästi alkutuotannon työpaikkoja. Maatalouden rakennemuutoksen jatkuessa maatilojen elinehtona voidaan usein nähdä tilakoon kasvattaminen ja/tai tulojen hankkiminen maatilatalouden ulkopuolelta. Maatilojen monialaistaminen voidaan nähdä yhtenä selviytymisen keinona. Voidaankin olettaa, että kannustamalla maatilataloutta harjoittavia yrittäjiä myös muuhun yritystoimintaan voidaan varautua rakennemuutokseen. Toisaalta maatilan ohella tapahtuvaan muuhun yritystoimintaan ei tulisi liian voimakkaasti houkutella, koska tällöin vaarana on yrittäminen ainoastaan tuen saannin vuoksi ja yritysprofiili muuttuu entistä heikkolaatuisemmaksi. Vähäisen yritystoiminnan alueilla uusien yritysten syntyminen voikin johtaa jopa negatiivisiin työllisyysvaikutuksiin. Usein kyseisillä alueilla inhimillisen pääoman määrä on alhainen, mikä voi johtaa siihen että uudet yritykset 5

syntyvät toimialoille, jonne pääseminen on helppoa. Jos tällaisia yrityksiä tuetaan, ne voivat olla väliaikaisesti hyvinkin kilpailukykyisiä ja pakottaa siten saman sektorin muita yrityksiä lopettamaan toimintansa. Kun tuki loppuu, yritys ei enää menesty. Tällöin joko uusi tuettu yritys tai uudelleen toimintansa aloittava yritys voi puolestaan pakottaa tukea ennen saaneen yrityksen pois markkinoilta. Tällainen kierre ei ole terve ja voi johtaa jopa työllisyyden alenemiseen. (Van Stel Storey 2004: 894 895, 903.) Moni syrjäinen maaseutualue kärsii vähäisestä yritystoiminnasta, jolloin vaarana on vastaava kierre. Tämän vuoksi olisikin keskeistä havaita tapaukset, joissa tukea hakevan yrityksen kilpailukyky perustuu yksinomaan ja väliaikaisesti tukikannustimeen. Asia koskee luonnollisesti maatilakytkentäisten yritysten ohella muita maaseudun yrityksiä. Maatilataloudelle ja muulle maatilakytkentäiselle yritystoiminnalle on varattu MMM:n hallinnonalalla omat rahoituskehyksensä. Siten perusmaatalous ja maaseudun muu yritystoiminta eivät taistele keskenään samasta tukipotista. Kuitenkin on epäselvää, miten näiden rahoituskehysten volyymien keskinäinen suhde pitkällä aikavälillä muuttuu. On keskusteltava maatalous- ja maaseutupolitiikan keskinäisestä suhteesta. Tilanne on jo tällä hetkellä jossain määrin arka. Maatilakytkentäisyysehtojen väljentäminen tai jopa poistaminen toisi varmasti lisää jännitettä hallinnonalan sisälle sekä yleisemmin maatalous- ja maaseutupolitiikan keskinäisistä rooleista ja voimasuhteista käytävään keskusteluun. Muutos maatilakytkentäisyyteen liittyvissä tukiehdoissa aiheuttaisi paineen yritystukien toimialoittaisen kohdentumisen muutokseen. Suuntaa määrittelisivät huomattavasti nykyistä enemmän ja vapaammin markkinavoimat, jolloin esimerkiksi palvelusektorille kohdistuisi kasvupaineita alkutuotannon kustannuksella. Maaseudun kehittämisen näkökulmasta kyseessä on merkittävä linjanveto. Toisaalta tukiehtojen väljentäminen merkitsisi sitä, että tukipolitiikka vääristäisi selkeästi vähemmän markkinaolosuhteita ja yritystuen käytön voitaisiin tässä mielessä katsoa olevan oikeutetumpaa. Toisaalta kyse on myös siitä, onko MMM:llä tarvetta tukea muitakin kuin monialaisia maatiloja (ja varsinaisen maataloustuen kautta perustuotantoa), ja mikä on KTM:n rooli ja vastuu maaseutualueiden mikroyritysten kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Tulisikin perusteellisesti selvittää, luovatko KTM:n ja MMM:n yritystuet yhdessä tilanteen, jossa sekä maatilakytkentäisille että muille maaseudun mikroyrityksille luodaan tarkoituksenmukaiset puitteet kehittää jo olemassa olevaa ja synnyttää uutta yritystoimintaa. Selvää kuitenkin on, että tällä hetkellä KTM:n maaseudun mikroyrityksiin kohdistuva tukipotti MMM:n vastaavaan verrattuna on pieni, jos sitä verrataan maatilakytkentäisten ja muiden maaseudun mikroyritysten lukumäärän suhteeseen maassamme. Huolimatta siitä, että KTM:n yritystukien merkitys maaseudun mikroyrittäjyyden tukijana on keskeinen ja yritystuet kohdentuvat monessa tapauksessa selkeästi markkinalähtöisemmin kuin MMM:n yritystuet, paine MMM:n yritystukien uudenlaiselle toimialoittaiselle kohdentumiselle tukiehtojen väljentyessä on suuri ja jatkossa yhä suurempi alkutuotannon merkityksen pienentyessä monilla maaseutualueilla. Yritystukipolitiikan oikeutus on tässä suhteessa kovalla koetuksella. Periaatteessa tuen tulisi väärentää mahdollisimman vähän kilpailuolosuhteita. Toisaalta maatalouden tai maatilojen toimintaan kiinteästi liittyvän toiminnan tukeminen ei ole ainoastaan taloudellinen kysymys, vaan kyseessä on yhteiskunnassamme paitsi monen ihmisen elinkeino myös merkittävässä määrin pehmeämmät, kulttuuriset ja historialliset arvot. Tilanteen monimutkaisuuden vuoksi eri hallinnonalojen olisi ensiarvoisen tärkeää pohtia yhdessä sitä, mihin maaseutualueisiin kohdistetulla yritystuki- tai yrittäjyyspolitiikalla lopulta kokonaisuudessaan pyritään sekä sitä, miten eri hallinnonalat ja politiikat voisivat kitkattomasti yhdessä pyrkiä asetettuihin, koko alueen elinvoimaisuutta korostaviin tavoitteisiin. Pohdittavaa Yritystuen käytölle alueellisen kehittämisen välineenä ei tulisi olla itsestään selvää jalansijaa. Yritystuen käytön oikeutus voidaan yleisesti tiivistää seuraaviin seikkoihin: resurssien käytön tulee vääristää vapaita kilpailuolosuhteita mahdollisimman vähän tukien käytön hyötyjen kautta tulee pyrkiä mahdollisimman suuriin, positiivisiin kerrannaisvaikutuksiin aluepoliittisten toimien (tässä yritystukien) täytyy pystyä käytännössä tasapainottamaan aluekehitystä ilman (ainakaan suuria) menetyksiä talouden kokonaistuotannossa aluepoliittinen tuki (tässä yritystuki) johtaa kohdealueilla talouskehityksen paranemiseen, eikä tuen käyttäminen syrjäytä liian paljon taloudellista toimeliaisuutta maan muissa osissa tukien käytön vähimmäisedellytyksenä on, että niistä koituva kokonaishyöty on suurempi kuin niistä aiheutunut kokonaishaitta. (Kangasharju ym. 1999: 14, Kuitunen Lavaste 1995: 83 84.) 6

Tämä korostaa tuen kohdentuvuuden ohella vaikuttavuuden mittaamista. Vasta vaikutusten arvioinnin jälkeen voidaan lopulta perustella sitä, toimiiko nykyinen maaseudun mikroyrittäjyyden yritystukijärjestelmä tarkoituksenmukaisesti ja oikeutetusti, sekä voidaan esittää mahdollisia toimenpide- ja kehittämisehdotuksia. On muistettava, että yrittäjyyden toimintaympäristönä niin maaseutu kuin maatila sisältävät runsaasti ominaispiirteitä ja tarjoavat siten yritystoiminnan menestymiselle omat mahdollisuutensa ja rajoitteensa. Siksi tulisi pohtia perusteellisesti sitä, mihin eri hallinnonalojen yhteistyöllä pyritään. Oleellistahan on, että käytettävissä olevilla panoksilla saadaan maaseutualueille mahdollisimman paljon positiivisia kerrannaisvaikutuksia. Mikroyritystoiminnan aluetaloudellinen merkitys kaikille maaseutualueille on kiistaton. Lisäksi pienimuotoisen yrittäjyyden, erityisesti mikroyrittäjyyden merkitys on maaseutualueille suurempi kuin kaupungeille. Sen sijaan ei ole kiistatonta, millaisella (mikro)yritystukipolitiikalla päästään parhaisiin tuloksiin ja vaikutuksiin. Maaseudun mikroyrityksiin kohdistuvan tukikokonaisuuden tarkastelu on erittäin ajankohtaista myös siksi, että valmistautuminen EU:n uuteen ohjelmakauteen 2007 2013 on parhaillaan käynnissä. Pian tehdään siis päätöksiä, joilla on kauaskantoiset vaikutukset maaseudun yritystoiminnan kehittämiseen ja tätä kautta maaseudun elinvoimaisuuteen. Yksi keskeisimmistä päätettävistä asioista on MMM:n yritystuen ehtona oleva maatilakytkentäisyys. Todennäköistä on, että neuvottelut tulevat olemaan vaikeat. Toisaalta tämä kertoo osaltaan siitä, että asian painoarvo on sekä maatalous-, maaseutu- että yleisemmin aluepolitiikassakin merkittävä. VIITTEET 1 EU-osarahoitteinen LEADER+ -yhteisöaloiteohjelma mahdollistaa lisäksi muiden kuin maatilakytkentäisten tai ketjuyritysten tukemisen. LEADER+ -ohjelman yritystukia on myönnetty nykyisellä EU:n ohjelmakaudella 2000 2006 noin kymmenys kaikista EU-osarahoitteisista maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta myöntämistä yritystuista (TIKE). 2 Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin mukainen maaseutualue käsittää kaikki kunnat, jotka ovat maaseututyypitykseltään kaupunkien läheistä, ydin- tai harvaan asuttua maaseutua (maaseututyyppien luokittelusta tarkemmin: Keränen 2000.) Sen sijaan MTT:n ym. Maaseudun pienyritysrekisterissä aluejaon pohjana on postinumeroalueluokitus (luokituksesta tarkemmin: Rantamäki-Lahtinen 1999.) Edelleen Maaseudun pienyritysrekisteriin poimitaan Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin maaseudulla toimivien yritysten lisäksi TIKE:n rekistereiden tiedot maataloustukea hakeneista maatiloista (joista erilaisin menetelmin etsitään maatiloilla toimivat yritykset eli monialaiset maatilat, joita ei siis sisälly Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisterin lukuihin). Lisäksi Maaseudun pienyritysrekisterin yritykset ovat ainoastaan yksitoimipaikkaisia. 3 Ketjuyrityksellä tarkoitetaan maatilayrityksen kanssa samassa tuotantoketjussa toimivaa tai sitä välittömästi palvelevaa yritystä. LÄHTEET Hallituksen yrittäjyyden politiikkaohjelma. Saatavissa: http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=40240&k=fi. Kangasharju, Aki Kataja, Jukka-Pekka Vihriälä, Vesa 1999: Tarvitaanko aluepolitiikkaa? Pellervon taloudellinen tutkimuslaitoksen työpapereita N:o 18 (maaliskuu 1999). Helsinki: Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos. 42 s. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Yritystukien tietorekisteri (YRTTI). Keränen, Heimo Malinen, Pentti Aulaskari, Olli 2000: Suomen maaseututyypit. Selvityksiä: 20. Sonkajärvi: Suomen Aluetutkimus FAR. 87 s. Kuitunen, Tero Lavaste, Kari 1995: Yritystuen kilpailuvaikutukset. Kauppa- ja teollisuusministeriön tutkimuksia ja raportteja 104/1995. Helsinki: Painatuskeskus Oy. 100 s. 7

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2004: Elinvoimainen maaseutu yhteinen vastuumme. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma 2005 2008. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisu 10/2004. Hyvinkää: Suomen Printman Oy. 314 s. McNally, Sandra 2001: Farm diversification in England and Wales what can we learn from the farm business survey? Journal of Rural Studies 17 (2001): 247 257. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus (myöhemmin lähdeluettelossa ja tekstissä MTT), maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus (myöhemmin lähdeluettelossa ja tekstissä TIKE) & Tilastokeskus. Maaseudun pienyritysrekisteri. Peltola, Asko 2005: Mission impossible? Maatalouden ja maatalouspolitiikan sovittaminen maaseutupoliittisiin kokonaisohjelmiin. Maaseudun uusi aika 1/2005, 19 36. Rantamäki-Lahtinen, Leena 1999: Maaseudun pienyritysrekisteri. Tutkimuksia 235. Vammala: Vammalan Kirjapaino Oy. 85 s. Rantamäki-Lahtinen, Leena 2002: Monta rautaa tulessa. Monialaisten tilojen vertailu muihin maaseutuyrityksiin. MTT:n selvityksiä 14. Helsinki: MTT. 40 s. Rantamäki-Lahtinen, Leena. 2004: Maatilojen monialaistaminen. Empiirinen analyysi monialaisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Maa- ja elintarviketalous 50. Helsinki: MTT. 131 s. Ritsilä, Jari 1999: Regional differences in environments for enterprises. Entrepreneurship & Regional Development, 11 (1999): 187 202. Teuvo, Junka 1998: Yritystuen kehityspiirteet 1984 1996. VATT-keskustelualoitteita 165. Helsinki: J-Paino Oy. 88 s. TIKE. Hanke2000-rekisteri. TIKE 2004: Maatilojen muu yritystoiminta. Maatalouden rakennetutkimus 2003. Helsinki: TIKE. 33 s. ISSN 1795-4207. Tilastokeskus. Yritys- ja toimipaikkarekisteri. Tödtling, Franz Wanzenböck, Herta 2003: Regional differences in structural characteristics of start-ups. Entrepreneurship & Regional Development, 15, October December 2003: 351 370. Van Stel, Adriaan J. Storey, David J. 2004: The link between firm births and job creation: Is there a upas tree effect? Regional Studies, Vol. 38.8: 893 909. 8