14.4.2011 Ylijohtaja Timo Tanninen Ympäristöministeriö Maastoliikennelain osittaisuudistuksesta Luonnonsuojeluliitto on jo vuosia vaatinut vuonna 1995 säädetyn maastoliikennelain uudistamista. Nykyinen laki säätelee käytännössä vain moottorikelkkaliikennettä, joten lain uudistaminen on kiireellinen tehtävä. Monessa ammatissa ja viranomaistoiminnassa moottorikelkat ja mönkijät ovat tarpeellisia työkaluja. Suurimmat ongelmat tulevat kuitenkin niiden vapaa-ajankäytöstä, josta aiheutuu myös monia ympäristöongelmia. Annettu esitys (HE 306/2010 vp) maastoliikennelain osittaisuudistuksesta ei ratkaise nykyisen sääntelyn ongelmia, vaan luo niitä lisää. Ehdotuksen perustelemattomana lähtökohtana on, että Suomeen olisi tarvetta luoda koko valtakunnan kattava moottorikelkkailun runkoreitistö ja sitä syöttävä alemmantasoinen reitistö. 1 Lisäksi uudistus loisi jonkinlaiset yleiset edellytykset laajamittaiselle ympärivuotiselle maastoliikenteelle. Nykymuodossaan esitys lisäisi merkittävästi maastoliikenteestä ja reittien perustamisesta aiheutuvia haittoja luonnolle ja ympäristölle, ruokkisi ristiriitoja maanomistajien ja reittihankkeiden edistäjien välillä ja tosiasiallisesti loisi merkittäviä paineita julkisen rahoituksen ohjautumiselle maastoliikenneharrastuksen edistämiseen. Perusongelmana on, että maastoliikenteen edellytysten parantaminen ja reittien lisääminen kasvattaa väistämättä maastoliikennettä myös reittien ulkopuolella, koska liikkuminen niiden ulkopuolella on mahdollista eikä valvontaa juuri ole. Luonnonsuojeluliitto vaatii, että maastoliikennelain osittaisuudistus valmistellaan uudelleen ilman maastoliikennettä lisääviä elementtejä. 1 Jo nyt Suomessa on arviolta 20 000 25 000 kilometriä moottorikelkkaväyliä, joista reittejä vajaa neljännes. Näiden väylien lisäksi arvioidaan tarvittavan 7 000 8 000 kilometriä näitä väyliä yhdistäviä runkoreittejä (Moottorikelkkaväylien tavoiteverkko, valtakunnalliset suuntaviivat verkon suunnittelun tueksi Ympäristöministeriön raportti 3/2009: 8, 20-21). Moottorikelkkoja maassamme on kaikkiaan vajaat 120 000, liikennekäyttöön niistä on rekisteröity noin 102 000. (Ajoneuvokantatilastot 2010. http://www.ake.fi/ake/tilastot/ajoneuvokanta/).
2 Uudelleenvalmistellussa maastoliikennelaissa: Valtiolle ei sälytetä velvoitetta tukea tai edistää maastoliikennettä. Moottorikelkoille on saatava päästörajat, kuten kaikilla muillakin ajoneuvoilla on. Maanomistajia ei pakoteta reittirasitteiden piiriin. Jäällä ajon säädöksiä muutetaan vastaamaan nykyaikaa. Yleinen ajo-oikeus jäällä lopetetaan. Nykyisen epämääräisen urakäytännön jatkuminen estetään. Uria ei pidä sallia ilman lupia ja riittäviä selvityksiä. Lupaharkinnalle asetetaan selvät ja asianmukaiset kriteerit. Lupien myöntämisen esteenä olevia huomattavan ja kohtuuttoman haitan vaatimuksia madalletaan. Kaikki maastoajoneuvot saatetaan rekisteröinnin piiriin. Moottorikelkoille asetetaan pakolliseksi telamerkintä tai muu tunnistuksen mahdollistava yksilöinti. Kelkan omistajalle asetetaan vastuu kelkastaan. Vaikka omistajaa ei todistettavasti voitaisi osoittaa kelkan ajajaksi, on maastoliikennevälineen oltava lain kiertämisen estämiseksi hänen vastuullaan. Luvaton maastossa ajo on säädettävä virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. 1. Maastoliikenteen järjestämisen tarve Lain tavoitepykälään (1 ) esitetään lisäystä, että lain tarkoituksena olisi haittojen vähentämisen ja liikenneturvallisuuden edistämisen ohella järjestää maastoliikenneolosuhteita. HE 306/2010 vp perusteluissa viitataan kelkkailuharrastuksen ja matkailun tarpeisiin. "Maastoliikenneolosuhteiden järjestäminen" koskisi vain harrastusluonteista maastoajoa ja matkailuyritysten yhtä tuotetta, koska ehdotuksessa ei esitetä juuri muutoksia ammatti- tai työkäyttöä koskevaan lain 4 :ään. Toteamme painokkaasti, että maastoliikenteen tai maastoliikenneolosuhteiden järjestäminen ei kuulu ympäristöministeriön tehtäviin eikä ympäristönsuojelulainsäädännön tavoitteisiin. Lisäyksellä avattaisiin julkiselle vallalle arvaamattomat velvoitteet luoda erilaisia edellytyksiä ja mahdollisuuksia yhä uusien reittien perustamiseksi. 2. Ympäristöhaittojen sivuuttaminen Maastoliikenteen haittoihin luonnolle ja ympäristölle ei kiinnitetä ehdotuksessa riittävää huomiota.
3 Moottorikelkat ja mönkijät ovat ainoana ajoneuvoryhmänä päästörajoitusten ulkopuolella. Päästörajoituksien puuttuminen on johtanut siihen, että kelkoissa käytetään edelleen jo kymmeniä vuosia sitten muusta ajoneuvokäytöstä poistuneita kaksitahtimoottoreita, joiden päästöt ovat 100 10 000 kertaa henkilöauton päästöjä suuremmat. Moottorikelkkailu on tässä mielessä "laillistettua ympäristörikollisuutta", koska se levittää ympäristöön joka vuosi 10 000 tonnia (määrä vastaa 250 perävaunullista säiliörekkaa) palamatonta moottoribensiiniä. Yhden keskivertokelkkailijan osuus on 150 litraa. Eikö myrkyllisen kemikaalin levittäminen luontoon olekaan rikos, kun sen tekee moottorikelkalla? Kelkkailun suuret bensa- ja pakokaasupäästöt ovat piilevä uhka koko pohjoisen Suomen matkailuelinkeinolle ja -maineelle, kelkkaa käyttävien matkailijoiden terveydelle ja vesistöjen sekä pohjavesien puhtaudelle. Lakiehdotuksen perusteluissa päästöt kuitenkin ohitetaan parilla epäselvällä virkkeellä ja lopuksi todetaan perusteettomasti, että vaikutukset maaperään ja vesistöihin ovat vähäisiä (s. 5). Lakiesityksen ympäristökriteereitä tulee tiukentaa. Lisäksi moottorikelkoille on saatava päästörajat, kuten kaikilla muillakin ajoneuvoilla on. 3. Urat ja reitit Ehdotuksen yleisperusteluissa todetaan (s. 5) aivan oikein että merkittävin sääntelyn ongelma liittyy moottorikelkkauriin ja reitteihin". Nykyisen lain mahdollistamien epävirallisten kelkkaurien suhdetta virallisiin reitteihin luonnehditaan näin: "Reitti on tarkoitettu yleistä liikennetarvetta varten. Ura voi olla sen sijaan perustettu yksityistä tarvetta varten. Ura voidaan perustaa sopimalla maanomistajan kanssa eikä kolmatta osapuolta tarvitse nykyisin ottaa huomioon. Reitin perustamiseksi sen sijaan vaaditaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen hyväksymä suunnitelma, jonka hyväksyminen edellyttää tiettyjä vaatimuksia ympäristön ja turvallisuuden suhteen. Kolmas osapuoli tulee ottaa huomioon suunnitelmassa. Luonnonsuojeluliiton mielestä yleistä liikennetarvetta maastoliikenteeseen ei ole. 3.1. "Ympäristövaikutuksiltaan vähäiset ja vähäliikenteiset kelkka- ja maastoliikennereitit eli urat Ehdotuksessa ei kuitenkaan ratkaista urien ja reittien ongelmaa, vaan niitä koskeva problematiikka vakiinnutetaan ja lavennetaan koskemaan myös kesäaikaista maastoliikennettä. Ehdotuksen mukaan ympäristövaikutuksiltaan vähäiset ja vähäliikenteiset moottorikelkkaurat jäisivät lain sääntelyn ulkopuolelle (s. 6), samoin vähäiset tai vähäliikenteiset maastoliikennereitit (s. 13). Perusteluissa vähäistä tai vähäliikenteistä ei määritellä selvästi. Yksityiskohtaisissa perusteluissakin (13, s. 13) tällaista uraa tai reittiä luonnehtivat piirteet ovat ylimalkaisia ja vailla pohjaa, kuten olettamus, että syrjäseudulla liikenne voi olla säännöllistä ja vakituistakin, eikä sillä ole vaikutusta (---) ympäristönsuojeluun. Esimerkkinä mainitaan, että ura olisi tyypillisesti esimerkiksi yhden harrastekerhon tai yrityksen käytössä. Yhden harrastekerhon tai yrityksen käytössä saattaa kuitenkin olla kymmeniä, Lapissa jopa satoja kilometrejä uraa.
4 Käytännössä uudistuksella legitimoitaisiin nykyinen löysä urakäytäntö ja ennen kaikkea mahdollistettaisiin uusien maastoliikenneväylien perustaminen lähes minne tahansa. Luonnonsuojeluliiton mielestä urista voi aiheutua yhtä paljon haittaa kuin reiteistä, joten niiden luonnonarvot ja käytön ympäristövaikutukset on syytä selvittää ja urat luvittaa. 3.2. Reittien perustaminen Perustamisedellytykset Reitin perustamisedellytyksiä (15 ) on ehdotuksessa olennaisesti väljennetty nykyisen lain 16 2 mom mukaisista rajoitteista. Ehdotuksen mukaan ilman maanomistajien suostumusta perustettavan reitin esteenä olisi enää huomattava haitta maanomistajalle tai haltijalle tai poronhoidolle (15 1 mom). Muut esteet on siirretty reitin sijoittamista koskeviksi rajoituksiksi (15 2 mom), jolloin ne typistyvät linjauskysymykseksi. Moottorikelkkailureitti siis voitaisiin ehdotuksen mukaan perustaa aina silloin, kun maanomistaja ja reitinpitäjä siitä sopivat. Reitti olisi sitten vain linjattava siten, ettei siitä ja sen käytöstä aiheutuisi huomattavaa haittaa tai sen vaaraa asutukselle, luonnolle tai muulle ympäristölle, muille lain tarkoituksessa määritellyille toiminnoille tai muulle yleiselle tai yksityiselle edulle. Huomattavan haitan kynnystä ei ole miltään osin mitenkään täsmennetty. Reittisuunnitelmaan on sisällytettävä selvitys vaikutuksista (16 ) mutta tarkempia vaatimuksia vaikutusten arvioinnista ei ole. Reitin perustaminen ilman maanomistajan suostumusta Moottorikelkkailureitti voidaan perustaa ilman maanomistajan suostumusta, jos se on tarpeen yleisen kulkuyhteyden luomiseksi tai yleisen virkistyskäytön kannalta (MLL 16 3 mom). Ehdotuksen yksityiskohtaisissa perusteluissa em. yleinen tarve perustellaan keinotekoisesti ja kevyesti (s. 14 15): Reitin perustaminen olisi mahdollista alueen omistajan tai haltijan suostumuksesta riippumatta, kun yleinen kulkuyhteys on tarpeen yleisessä käytössä olevalle palvelulle kuten huoltoasemalle, majoitus- tai ravitsemisliikkeeseen. Yleisen kulkuyhteyden luominen voi olla tarpeellista myös maastoliikenteen haittojen ehkäisemiseksi ja turvallisuuden parantamiseksi. Voi olla myös tilanteita, joissa moottorikelkkailureitti on sijoitettava maanomistuksesta riippumatta tietylle liikennealueelle tai taajamassa soveltuvimpaan paikkaan taikka maastossa kulkukelpoiseen paikkaan. Yleinen tarve perustaa reitti alueen omistajan tai haltijan suostumuksesta riippumatta voi syntyä myös, jos merkittävä osa reittialueen maanomistajista on antanut suostumuksen reittiin. Tällöin muodostettavaan rasiteoikeuteen tulisi soveltaa samoja ehtoja, mitä reittihankkeen sopimalla perustetuissa osissa on sovittu. Rasitteen muodostamismahdollisuus toimituksella ilman maanomistajan suostumusta koskisi vain moottorikelkkailureittiä. Tällä tavoin määritelty "yleinen tarve" merkitsee maanomistajan oikeusturvan olennaista heikentymistä, ja on ilmeisesti ristiriidassa perustuslain kanssa. Esitetty perustelu on karkeasti ristiriidassa sen kanssa, että toisaalla ehdotuksessa korostetaan maanomistajan lähtökohtaista oikeutta päättää maastoliikenteen sallimisesta omalla maallaan. Tosin tämä oikeus on parissa
kohdassa rajattu koskemaan vain maanomistajan omaa maastoliikennettä (s. 6, 1. kpl; s. 15, 3. kpl). 5 Lupaharkinta ja päätöksenteko Ehdotuksen mukaan lupaharkinnasta tulisi tarkoituksenmukaisuusharkinnan sijasta oikeusharkintaa, jolloin lupa reitin perustamiseen olisi myönnettävä, jos edellytykset täyttyvät. Edellytykset on ehdotuksessa jätetty kuitenkin niin väljiksi, että oikeusharkinnalle ei ole riittävää pohjaa muun muassa perustuslain omaisuuden suojaa ja kotirauhaa turvaavien säännösten kannalta. Reittisuunnitelmat sijoittuvat kuitenkin Lapin eteläpuolella ja osin Lapissakin useimmiten yksityisten maanomistajien maille. Valtaosalla maanomistajista ei ole intressiä moottorikelkkailun sallimiseen maillaan, saati kelkkailun edistämiseen. Merkittäviä ongelmia yksityisille maanomistajille aiheutuisi myös siitä, että reittitoimitus on nähtävästi siksi, että reittitoimituksella perustetaan yleinen ajo-oikeus oikeudellisesti vahvempi kuin yksityistielain mukainen tieoikeus: Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että päällekkäisten oikeuksien tilanteessa tie- tai muun rasiteoikeuden haltijan on omassa toiminnassaan sopeuduttava reittitoimitukseen. Tie- tai muun rasiteoikeuden haltija ei oman oikeutensa nojalla voi ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vaikeuttaisivat reitin käyttöä tai muuta reitinpitoa. (Toimitusmenettelyn käsikirja, Maanmittauslaitos) Reittisuunnitelmien hyväksyminen siirrettäisiin kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta ELYkeskuksille, jolloin häviäisi kuntalaisten vaikutusmahdollisuus oman kuntansa alueen reittisuunnitelmiin. Luonnonsuojeluliiton mielestä Reittisuunnitelman hyväksyminen tulee säilyttää tarkoituksenmukaisuusharkintana. Hakemusten valmistelu ja ympäristöselvitysten tekeminen kuuluvat toiminnanharjoittajalle eikä yhteiskunnalle. Reittiä ei pidä tehdä ilman maanomistajien suostumusta. Lupaharkinnalle tulee asettaa tiukemmat ympäristökriteerit. Lupien myöntämisen esteenä olevia huomattavan ja kohtuuttoman haitan kynnyksiä tulee madaltaa. 4. Kilpailut, harjoitukset ja tapahtumat Nykyisessä lainsäädännössä on ollut epäselvää, milloin maastoajotapahtumalle tai -toiminnalle ylipäänsä tarvitaan lupa, milloin siihen tarvitaan maastoliikennelain mukainen lupa kilpailujen ja harjoitusten järjestämiseen ja milloin ympäristönsuojelulain mukainen lupa ulkona sijaitsevalle moottoriurheiluradalle. Tätäkään tilannetta ehdotus ei kohenna. Ehdotuksessa lähdetään siitä, että luvan hakijalla olisi lähtökohtaisesti oikeus saada lupa, ellei toiminnasta aiheutuisi kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle tai kaavan toteuttamiselle. Maastoajotapahtumien, -kilpailujen ja harjoitusten sääntely on ehdotetussa muodossa edelleenkin hyvin epäselvää, erityisesti oikeusharkintaisen luvituksen pohjaksi.
Luonnonsuojeluliiton mielestä moottorikäyttöisin maastoliikennevälinein tapahtuvat kilpailut, harjoitukset ja tapahtumat tulee ohjata vain moottoriurheiluun tarkoitetuille paikoille. 6 5. Telamerkinnät ja rekisteröinti Maastoliikennelain perusteellinen uudistaminen on tärkeä ja kiireellinen tehtävä. Nyt laadittu esitys jää monella tavoin kauas keskeisistä tavoitteita. Voimakkaasti lisääntyvä maastoliikenne, uusien maastoajoneuvotyyppien kehittyminen ja (jälkeenjääneen lainsäädännön mahdollistama) ajotapojen villiintyminen aiheuttaa kasvavien ympäristöongelmien lisäksi hämmentäviä ongelmia myös maastoajoneuvoliikenteen säätelyn kannalta. Luonnonsuojeluliitto esittää tilanteen hallintaan saamiseksi seuraavia yksinkertaisia toimenpiteitä: Kaikki maastoajoneuvot tulee saada rekisteröinnin piiriin. Moottorikelkoille telamerkintä tai muu tunnistuksen mahdollistava yksilöinti. Luvaton maastossa ajo on säädettävä virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi. 6. Vapaa jäällä ajo Jääpeitteisellä vesialueella kelkkailu on vapaata vesilain (264/1961) ns. yleiskäyttöoikeuden perusteella: "Jokaisella on oikeus, välttäen tarpeetonta häiriön aiheuttamista, kulkea vesistössä, missä se on avoinna. Vesistö katsotaan avoimeksi, jos sitä laillisen oikeuden perusteella ei ole suljettu. Mitä edellä on sanottu kulkemisesta vesistössä, koskee vastaavasti kulkemista jäällä." (VL 1 luku 24 3 mom). Tämä, jo vuoden 1961 vesilakiin otettu periaatelinjaus on onneton, koska veneliikenne ei lainkaan ulotu rantavyöhykkeelle, jossa sen sijaan moottorikelkkailun haitat, häiriöt ja myös onnettomuusriskit ovat erittäin suuria. Maastoliikennelain miltei jokamiehenoikeutena sallima jäällä ajo on monitasoinen ongelma vesialueiden omistajien, ranta-asukkaiden, muiden virkistyskäyttäjien sekä luonnon- ja ympäristönsuojelun kannalta. Meluongelmia kasvattavat suuret ajonopeudet: suurin sallittu nopeus jäällä on 80 km/t, ja sitäkin rikotaan yleisesti. Vapaa-ajan motorisoitu vene- ja moottorikelkkaliikenne on 2010-luvulla kasvanut mittoihin, joita ei vesilakia säädettäessä 1960-luvun alussa voitu kuvitella. Säädöksen antamisen aikaan jäällä kulkeminen on lähinnä tarkoittanut talviteillä tapahtuvaa työajoa. Sääntelyn tarve on muuttunut perusteellisesti, joten myös vesilakia tulee tältä osin tarkistaa. Luonnonsuojeluliiton mielestä vesialueilla liikkumisen perusteita moottoriajoneuvoilla tulee kiristää. Tuire Laurinolli Liittovaltuuston puheenjohtaja Suomen luonnonsuojeluliitto ry.