Osaamisen kehittäminen Kainuussa



Samankaltaiset tiedostot
Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Kainuun osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

Kainuun liitto KAINUU-OHJELMA

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku

KUNNON KEVÄTPÄIVÄ Liikunta yhdistää Kainuussa-

Yhteistyöseminaari. Opetusalan täydennyskoulutuksen koordinointi Kainuussa Tuula Honkanen johtaja. Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut

Kainuun tulevaisuuden tekijät

Kainuu tilastoina Kuva: Samu Puuronen

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

ELY-KESKUKSEN RAHOITTAMAT ESR-HANKKEET OHJELMAKAUDELLA KAINUUSSA Koodi Hanke Toteuttaja Toteutusaika

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö


LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

Kajaanin seudun joukkoliikenne. Seutuliikenteen kesäaikataulu (linjat 11-12) (linjat 20-40)

Kainuun mallista Tiimalasiin

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Oppimisen ja osaamisen arviointi. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Laatukriteerien pilotointi Itsearvioinnin toteutus ja OPHn arviointiryhmän käynti KAOssa

EAKR TL 2 (ympäristö ja luonnonvarat vastuualue) Linna Kajaanin kaupungissa % EU osarahoitteinen Kajaani Kainuu

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lyhyt kierros Kainuuseen

Kainuun elinkeinopolitiikan tulevia linjoja. Mitä tavoittelemme?

MARU hankkeen tiedotustilaisuus Naapurinvaara Aili Jussila/Kainuun ELY keskus

KAMK:n osaamisalueet

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen laadun ja vaikuttavuuden turvaaminen globaalin kestävyysvajeen puristuksessa

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

kansikuva: Paavo Keränen Kainuu tilastoina 2009

Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

EDELLÄKÄVIJÖIDEN KUMPPANUUS JYVÄSKYLÄN JA TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KONSORTIO

KUHMO. Hallintopalvelut. Kainuun maakunta -kuntayhtymä PL KAINUU. Kirjeenne KAINUUN MAAKUNTAOHJELMAN LUONNOS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Helena Saari perhekeskusvastaava Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

Asuntolaohjaajapäivät Ukkohalla, Hyrynsalmi, Kainuu to Ajankohtaiskatsaus ammatillisen koulutuksen asioihin Anssi Tuominen

Koulupsykologipalvelut Kainuun soten alueella

Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

SPORT NUTRITION WINTER TECHNOLOGY

toiminnallinen taloudellinen vaikutus (* muuta vaikuttavuus huomioitavaa

Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät Tampere Ira Liuski KM, Lasten- ja perheliikunnan kehittäjä Kainuun Liikunta ry.

Työllisyyteen ja hyvinvointiin liittyviä hankkeita Kainuussa

AMMATILLISEN JA AMK-KOULUTUKSEN TILASTOJA PÄIJÄT-HÄMEESTÄ

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Koulutuksen tarjoamat valmiudet tulevaisuuden osaajille. Autoalan opettaja- ja kouluttajapäivät HML

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

Kaupunkilehdessä olet keskellä asiakkaasi. arkea ja euroja.

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.

Alueellinen yhteistyö kieltenopetuksen kehittämisessä

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

KMO:n määräaikaisen työryhmän ehdotukset. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa seminaari Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Maakunnan tila ja tulevaisuuden näkymiä

AMK kysely/haastattelut ja työpaja otteita matkan varrelta

Kainuun joukkoliikenteen palvelutaso- ja liikennesuunnitelma

VÄLITYÖMARKKINOILLA ASIAKASTYÖTÄ TEKEVIEN HENKILÖIDEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN KAINUUSSA. Veera Valtanen, Markku Similä.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Yhteinen työ yhdyspinnoilla yhdessä h?v=ykyykmev-go

LUKIOVIERAILUT 2016 Jyväskylän ammattikorkeakoulu & Jyväskylän yliopisto

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Elinikäinen ohjaus vaihtoehtoisia kehittämissuuntia Suomessa

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Arviointi - mitä ja miksi?

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä OKM, Helsinki, Jukola

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Lapin Kuntapäivä Koulutuksen turvaaminen ja ennakointi

Esimerkki projektin parhaista käytännöistä: Kainuun bioenergiaohjelma

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt

Centria ammattikorkeakoulu

JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULU

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

OPISKELIJAN ARVIOINTI

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

Rahoitusmalli

Läpäisyn tehostamisen tavoitteet Elise Virnes

KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA

KAINUUN YLEISURHEILU VUODEN 2013 TILASTOT (vain yu-passin omaavat urheilijat)

Ohjaus maahanmuuttajien lukioon valmistavassa koulutuksessa. Opinto-ohjaaja Satu Haime Helsingin kuvataidelukio

Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö

Viite: Alueellisessa ennakoinnissa käytävä vuoropuhelu (Dnro 4/500/2011)

Miten tästä eteenpäin?

Kajaani. Luovuuden, osaamisen ja vaivattoman arjen kaupunki

Juuret ja Siivet Kainuussa

Talousarvio 2008 ja taloussuunnitelma MV

KAJAANIN KAMPUS PUUTYÖRAKENNUS SEMINAARINKATU 2

Transkriptio:

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä

Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin 5200 ammatillinen noin 3500 (sis. aikuiskoul.) lukiot noin 1700 Henkilökuntaa noin 600 ammatillinen noin 430 lukiot noin 170 Talousarvioiden loppusumma noin 45 M ammatillinen noin 34 M lukiot noin 11 M

ETÄISYYSVERTAILU Jyväskylä Kuusamo Tampere Suomussalmi Salo Vaala Puolanka Paltamo Hyrynsalmi Ristijärvi Kuhmo Sotkamo Heinola Kotka Kajaani Helsinki

Syntyneet Kainuussa 1980-2007 Syntyneet Kainuussa 1980-2007 1 800 1 600 1 400 1 200 1 000 800 KAINUU 600 400 200 1980 1982 1984 1986 1988 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 Vuosi

Kainuun mallin ja Kainuun koulutuksellisia vahvuuksia 1/2 Maakunnallinen toisen asteen koulutuksen järjestäjä Selkeä hallinto- ja johtamisjärjestelmä OPM:n tavoitteiden mukainen toimintatapa Keskinäinen yhteistyö ja luottamus toisen asteen toiminnallinen (hallinto- ja tukipalvelu sekä toimitilat) yhteistyö Uskallus kohdata tulevaisuuden haasteet realistisesti Etä- ja monimuoto-opetus Kehittyvä aikuiskoulutus ja sen uudet avaukset

Kainuun mallin ja Kainuun koulutuksellisia vahvuuksia 2/2 Vahva yhteys ja koulutuksellinen jatkumo varhaiskasvatuksesta korkea-asteen koulutukseen Kaksi kampusta (Vimpelinlaakson kampusalue ja entisen opettajaseminaarin alue) Prof., selvitysmies Jorma Rantasen konsortiomalli (Kajaanin korkeakouluyksiköiden tiivistyvä keskinäinen yhteistyö) Kehittämistoimenpiteiden onnistuminen -> maakunnan strategiaryhmä, Kainuun kasvusopimus Strategiset osaamiskärjet innovaatiotoiminnassa Tieto- ja viestintäteknologia Matkailu Hyvinvointi - Venäjä

Vimpelinlaakson kampus, Kajaanissa päivittäinen henkilömääräarvio Kajaanin ammattikorkeakoulu opiskelijoita 2050 henkilökunta 150 Kainuun ammattiopisto opiskelijoita, perustutkinnot 1200 opiskelijoita, aikuiskoulutus 700 opiskelijoita, oppisopimusk. 200 henkilökunta 200 Kajaanin lukio opiskelijoita 800 henkilökunta 50 Yhteensä päivittäin 5350

Osaamistason nostaminen ja koulutusrakenteiden kehittäminen Koulutuksen missio Kainuun maakunnassa: väestön sivistystehtävä ja työelämän kehittämistehtävä Koulutuksen yhteiset toimenpiteet: 1. Koulutusjärjestelmän tulosten ja vaikuttavuuden parantaminen - opiskelun ohjaus ja tukitoimet - vähintään opetussuunnitelman mukainen oppiminen, joustava siirtyminen koulutusasteelta toiselle, keskeyttämisten ja syrjäytymisen ehkäisy - sijoittumisen edistäminen työelämään tai jatko-opintoihin - tieto- ja viestintäteknologian käyttö koulutuspalvelujen turvaamisessa 2. Yhteistyön tehostaminen - kaikkien koulutusasteiden yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa - koulutusasteiden välinen yhteistyö - maakunta- ja kuntarajat ylittävä yhteistyö - kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö 3. Opetustyön ja henkilöstön kehittäminen - monimuoto-opetus, yrittäjyyskasvatus- ja koulutus - maahanmuuttajien kotouttaminen ja koulutus - erityisopetus, oppimisen ohjaus ja tuki - henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutus - väestön koulutustaso: tutkinnon suorittaneiden määrä

Kainuun polikset Measurepolis, Kajaani - mittaustekniikan osaamiskeskus, joka vahvistaa mittaustekniikan alan kilpailukykyä uudistamalla, verkottamalla ja kansainvälistämällä alan tutkimus-, kehitys- ja yritystoimintaa Woodpolis, Kuhmo - tähtää kainuulaisten mekaanisen puuteollisuuden yritysten liiketoiminnan kehittämiseen - Koulutus & tuotekehitys Snowpolis, Sotkamo - kansainvälinen teknologiapuisto, joka on erikoistunut hyvinvointiin, liikuntaan ja ympärivuotiseen talveen - yritykset, koulutus ja tutkimus toimivat saman katon alla Seniorpolis, Ristijärvi - osaamiskeskittymä, joka kehittää seniorien hyvinvointia ja elämäntapaan liittyviä toimintoja yhteistyössä korkeakoulujen, tutkimuslaitosten sekä hallinnon, yritysten, yhdistysten ja järjestöjen kanssa